Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Mua harmitti neuvojat niin kauan kun koin syyllisyyttä siitä aiheesta jota neuvot koski. Vasta kun oikeasti tajusin olevani syytön tilanteeseeni, aukesi korvat neuvoille. Eli aiemmin meni puolustusmekanismi päälle neuvoista, nyt voin joko hekotella "hauki on kala neuvoille" tai välillä ihan oikeasti tulee mielenkiintoisiakin ehdotuksia joita haluankin kuunnella. En enää kuitenkaan ota niitä enää mitään syytöksinä, että pääsisit kyllä tilanteestasi jos tekisit x tai y.

Eli oma suhtautuminen siihen ongelmaan on ratkaisu. Jos kovasti neuvot harmittaa, niin työstä sitä syyllisyyttä. Onko sille perusteita vai ei, ja mitä se tarkoittaa jos on/ei?

Mulla oli yks kaveri joka valitti monta vuotta parisuhteen puuttumista. Ei saanut koskaan niitä ketä halusi jne. Olin aina empaattinen ja ymmärtävä kuuntelija, mutta sitten kerran mulla keitti yli, kun hän alkoi aggressiivisesti melkein huutaa, että kun sinäkin löysit niin helposti kumppanin ja että se on epäreilua.

Sanoin suoraan, kuitenkin rauhallisesti, että pitäiskö sun jo pilkkuhiljaa päästä tosta asiasta yli. Hän siihen, että miksi juuri minun pitäisi tyytyä, miksen minä saa ketä haluan. Vastasin, että ei elämässä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä mitä tulee vastaan ja sopeutua siihen miten parhaiten kykenee, keskittyä positiiviseen. 

Kaveri suuttui ja mököttää aikansa, mutta jo parin kuukauden päästä oli ratkaissut tilanteensa, eli lakkasi valittamasta ja teki sellaisia valintoja jotka toivat muuta hyvää elämäänsä. Nyt on tyytyväinen ja edelleen haluaa olla tekemisissä. Eli joskus vatvojat eivät vain pääse eteenpäin ja ystävien tehtävä on potkaista vähän. Jos ystävyys on aitoa niin ei se siihen kaadu.

Tämän takia en avaudu!

En halua pelkästään kuunnella, tietenkin kommentoinnin. Tylsää kuunnella pitkiä monolokeja.

Vastavuoroisuus.

Itseäni ei kiinnosta elää menneisyydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä tosiaan ollaan, itse en kerro suruista ja iloista ihmiselle jolla ei ole mistään mitään mielipidettä. Ihminen joka tuppisuuna peesailee ja kuuntelee toisten juttuja on mielestäni epämiellyttävä. En tarvitse ohjieta kuinka toimia, mutta toisen, hyvän ystävän pari sanaa voi auttaa hahmottamaan isoakin asiaa.

Jopa bussipysäkillä vieraan kauniit sanat voivat pelastaa päivän.

 

Täällä on peräänkuulutettu, että pitää sanoa, jos kaipaa "vain" kuulijaa. Senkin voi sanoa, jos kaipaa toisen mielipiteitä/näkemyksiä tilanteeseensa.

En pelkästään kuuntele, haluan sanoa mitä mieltä oon jne

Vierailija kirjoitti:

"Tarvitsen vain kuuntelijaa" = "Istu hiljaa ja odota kun kaadan kaiken sisäisen pskani sun päälle, saat sanoa enintään "voi että", toistan tätä myös säännöllisesti samaa pskaa päällesi kaataen mutta sun pitää vaan ottaa se vastaan kun musta nyt vaan tuntuu sille että sun rooli on olla likasankona". #tosiystävyys

Juuri tällaista se on. Täysin yksipuolista kuulijana olemista. Tässä ei edes ole mistään ystävyydestä kyse, sillä yhteyttä pidetään vain silloin, kun on tarve oksentaa toisen päälle oma paha olonsa. Mitään vastavuoroisuutta suhteessa ei ole. Yleensä näillä naisilla on se mieskin, muttei mies jaksa kuunnella. Sitten soitetaan vaikka yh-äidille ja kaadetaan kaikki sonta hänen niskaansa. Onneksi puhelimeen saa eston. Omaan elämääni en näitä vuodattajia enää päästä. Ostakoon päiväkirjan. Sinne voi vuodattaa loputtomasti sitä henkistä pissaa ja kakkaa.

En halua pelkästään kuunnella jonkun valitusta. Pahimmillaan vuodesta toiseen. Kyllä siinä tulee väkisinkin mieleen keinoja, jotka voisi auttaa.

Jos ei kelpaa, niin valita jollekin toiselle. Vaikkapa kuurolle. Tai puhu seinille.

Jotkut tuntuvat rakastavan kurjuuttaan. Siitä ei voi millään päästää irti. Taitaa olla vahva osa identiteettiä. Kuka olen, jos ei ole draamaa?

Mikäs siinä. Mutta minä en halua olla siinä mukana "vain kuuntelemassa". On parempaakin tekemistä. Sori vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Olen myös opetellut tätä että kuka haluaa vain puhua ja kuka etsii neuvoa. Olen myös ollut koko ikäni ratkaisukeskeinen ihminen.

No itse olen ratkaisukeskeinen. Jos toinen itkee miten asiat ovat pa kaa niin oletan hänen pyytävän ratkaisuapua ja yritän auttaa ratkaisemaan ne, jos pidän tyypistä.

Miehet tekee tätä toisten neuvontaa, koska ovat hyvin ratkaisukeskeisiä, eikä heillä riitä älyä/emotionaalisia taitoja vain kuunnella ja myötäelää, antaa empatiaa. He alkavat heti ratkaisemaan ongelmaa ja luulevat että kaikki ratkaistaan vain tekemällä jotain xx ja yy asiaa. ja thats it.

Mulla on eräs itseäni huomattavasti iäkkäämpi ystävätär joka on just tällanen. Hän neuvoo ja opastaa muutenkin ihan missä tahansa asiassa ihan kun olisin hänen lapsensa. Ja huom, minä ole jo reippasati +50v ja hän 15 v vanhempi, eli en todellakaan tarvitse missään hänen ohjeitaan. Eteenkin nyt vanhemmiten hänestä on tullut todella outo, koska hän jopa kyseenalaistaa minun valitseman lomamatkakohteen, siis paikan johon minä haluan mennä. Hän alkaa kyseenalaistamaan miksen menisi tuonne ja tuonne, siis paikoihin mitkä on hänen mielenkiinnon kohteita. What? Kuka tekee noin, muu kuin helvetin itsekeskeinen ihminen. Hän näkee kaiken vain omien asioiden kautta, kaikki keskustelut kääntyy muutaman lauseen jälkeen häneen ja hänen tahtotilaan, hänen kokemukseen, hänen näkemykseen jne. Hänen kanssa kaikki tapaamiset ovat olleet viime vuosina hänen kuuntelemista 90%, minä saan puheaikaa 10%. Hän puhuu aivan kokoajan itsestään, sen jälkeen lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Hän ei jaksa hetkeäkään kuunnella muiden juttuja, keskeyttää, puhuu päälle ja varastaa aiheen jolloin jatketaan juttua hänen näkökulmasta. Hän, aika narsistisena persoonana ei oikeastikaan välitä muista kuin omista läheisitään. Hän on myös hyvin kateellinen kaikille kenellä menee vähänkään paremmin ja avoimen vahingoniloinen. Ihan hiton rasittavaa seuraa. Taitaa olla niin että tämä "ystävä" saa nyt jäädä minun elämästä.

Kuulostaa tutulta, minulla myös eräs tuttu joka alkaa aivan heti, ilman että kuuntelee edes loppuun tai kaikkia asiaan liittyviä juttuja, ehdottamaan  "miksetsä tee niin ja noin, mikset mene sinne ja tänne, mikset sä, mikset sä, miksest sä..... Hän ei edes aina itse ota huomioon ehdotuksissaan että hänen ehdotus vatisi valtavan pankkilainan ottamista. Että ihan ko oikeesti aattelet että olisi vaan niin simppeliä marssia pankkin ja pyytää 300 t€ laina, ihanko aattelet että pankki antaa 1 henkilölle tommosen lainan, en saisi sitä ikinä maksettua. Pöljä. Hän ei siis edes ehdota realistisia ohjeita, vaan heittelee kaiken maailman ylimielisiä ohjeita, joita ei itsekään voisi toteuttaa. Hänelle puheissa kaikki on jotenkin "no sit vaan teet niin kun haluat" - no eihän se nyt hittovie oo aina mahdollista. Ei hän itsekään toimi niin, mutta muille heittelee ylimielisesti vaan ohjetta ohjeen perään.

Lisäksi tämän henkilön kohdalla on vielä se outous, että hän itse haaveilee kokoajan herrarties mistä, siis ihan utopistisista jutuista, mutta ei koskaan toteuta juuri mitään. On nyhjöttänyt samassa talossa 30v ja nykyisessäkin asunnossa varmana jo 15v. Ollut samassa työpaikassa koko aikuisikänsä. Vaikka kokoajan haaveilee muutoksesta. Paitsi että nyt se on myöhäistä.

Joskus ihminen haluaa vain purkaa ajatuksia ja huolia ääneen toiselle ilman, että toinen heti neuvoo tai tuomitsee. Niin että toinen ainostaan kuuntelee ja yrittää ymmärtää. Hyvin usein avautuminen lähtee siitä että haluaa vain puhua jollekin, kertoa mitä kokee ja toivoo henkistä tukea. Minulla on pari sellaista kaveria jotka alkavat heti ns. ratkomaan asiaa, vaikka kyse olisi esimerkiksi perheenjäsenen menettämisestä. Sanomatta selvää etten avaudu heille mielelläni. Kuuntelen kyllä heidän juttujaan. En tykkää avautua tunnevammaisille ihmisille. Joskus sorrun siihen muutaman siiderin ottaneena kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus ihminen haluaa vain purkaa ajatuksia ja huolia ääneen toiselle ilman, että toinen heti neuvoo tai tuomitsee. Niin että toinen ainostaan kuuntelee ja yrittää ymmärtää. Hyvin usein avautuminen lähtee siitä että haluaa vain puhua jollekin, kertoa mitä kokee ja toivoo henkistä tukea. Minulla on pari sellaista kaveria jotka alkavat heti ns. ratkomaan asiaa, vaikka kyse olisi esimerkiksi perheenjäsenen menettämisestä. Sanomatta selvää etten avaudu heille mielelläni. Kuuntelen kyllä heidän juttujaan. En tykkää avautua tunnevammaisille ihmisille. Joskus sorrun siihen muutaman siiderin ottaneena kyllä. 

Aika usein ihmiset, siis aikuiset, osaa itse pohtia mielessään asiansa tai ongelmansa eikä kuormita sillä toista (ei ole tarvetta saada toista ihmistä kuuntelmaan omia tuntemuksia, jotta saisi niistä jotain otetta, vaan tuo työ tehdään normaalisti omana psyykkisenä työnä. Jos sitten huomaa, että joku asia on sellainen ongelma, jota ei pysty itse ratkaisemaan, niin silloin avautuu toiselle, jotta toinen voisi kertoa oman näkemyksensä)

Oma sisareni on ihan kauhea jaarittelija. Jos hänellä oli töissä hankala päivä ja  kaipaisi avautua asiasta jollekin ulkopuoliselle, niin hän ei suinkaan kerro asiaa yhdellä lauseella, vaan tulee vähintään 15 minuuttin monologi, joka alkaa siitä miten hän lähti aamulla parkkipaikalta kohti työpaikkaa.  Ja siihen väliin ei saa sanottua mitään ilman että mieli pahoittuu.

Itsellä myös kaveri joka alkaa heti latelemaan neuvoja kaikessa ja hänelllä itsellään siis elämänhallintaongelmia ja on sairaseläkkeellä 😄 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus ihminen haluaa vain purkaa ajatuksia ja huolia ääneen toiselle ilman, että toinen heti neuvoo tai tuomitsee. Niin että toinen ainostaan kuuntelee ja yrittää ymmärtää. Hyvin usein avautuminen lähtee siitä että haluaa vain puhua jollekin, kertoa mitä kokee ja toivoo henkistä tukea. Minulla on pari sellaista kaveria jotka alkavat heti ns. ratkomaan asiaa, vaikka kyse olisi esimerkiksi perheenjäsenen menettämisestä. Sanomatta selvää etten avaudu heille mielelläni. Kuuntelen kyllä heidän juttujaan. En tykkää avautua tunnevammaisille ihmisille. Joskus sorrun siihen muutaman siiderin ottaneena kyllä. 

Aika usein ihmiset, siis aikuiset, osaa itse pohtia mielessään asiansa tai ongelmansa eikä kuormita sillä toista (ei ole tarvetta saada toista ihmistä kuuntelmaan omia tuntemuksia, jotta saisi niistä jotain otetta, vaan tuo työ tehdään normaalisti omana psyykkisenä työn

Sanotaan, että miehet eivät kestä naisten jaarituksia, koska miehen mielestä pitää toimia eikä puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tarvitsen vain kuuntelijaa" = "Istu hiljaa ja odota kun kaadan kaiken sisäisen pskani sun päälle, saat sanoa enintään "voi että", toistan tätä myös säännöllisesti samaa pskaa päällesi kaataen mutta sun pitää vaan ottaa se vastaan kun musta nyt vaan tuntuu sille että sun rooli on olla likasankona". #tosiystävyys

Juuri tällaista se on. Täysin yksipuolista kuulijana olemista. Tässä ei edes ole mistään ystävyydestä kyse, sillä yhteyttä pidetään vain silloin, kun on tarve oksentaa toisen päälle oma paha olonsa. Mitään vastavuoroisuutta suhteessa ei ole. Yleensä näillä naisilla on se mieskin, muttei mies jaksa kuunnella. Sitten soitetaan vaikka yh-äidille ja kaadetaan kaikki sonta hänen niskaansa. Onneksi puhelimeen saa eston. Omaan elämääni en näitä vuodattajia enää päästä. Ostakoon päiväkirjan. Sinne voi vuodattaa loputtomasti sitä henkistä pissaa ja kakkaa.

Sinun kannattaa antaa tutuillesi lista asioista, joista sinulle saa puhua, ja ohje, millä tavalla niistä puhutaan. Sillä tavalla asia järjestyy.