Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
koululiikunta tuhosi tyttäreni liikunnanilon
01.09.2015 |
Tyttö nelosluokalla, aina ollut innokas urheilija. Etenkin jalkapallo ja pesis ovat tytön mielestä kivoja, molempia harrastanutkin.
Ei tietenkään ole kaikessa hyvä (eihän meistä kukaan). Koulussa on useitakin lajeja jota ei osaa, mutta silti aina parhaansa yrittänyt ja osallistunut kunnolla. Kuitenkin muut lapset ja opettajan asenne ovat pilanneet liikuntailon kokonaan. Ei halua enää mennä harkkoihin tai pelata mitään, tuntee olevansa huono liikunnassa. En nyt enempää ala asiaa avaamaan, mutta tunnen muitakin tapauksia joiden kohdalla koululiikunta aiheuttanut semmoisen huonommuudentunteen että minkäänlaista liikuntaa ei enää tee mieli kokeilla. Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Kommentit (257)
Ei voi kun ihmetellä noita koululiikunnan opetussuunnitelman hienoja sanakäänteitä viestissä nro 227.
Miksi tuosta opetussuunnitelmasta ollaan käytännön tasolla NIIN kaukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 13:33"]
Ei voi kun ihmetellä noita koululiikunnan opetussuunnitelman hienoja sanakäänteitä viestissä nro 227.
Miksi tuosta opetussuunnitelmasta ollaan käytännön tasolla NIIN kaukana?
[/quote]
se mua ihmetyttää, että ei sen hyvän liikunnanopetuksen järjestäminen nyt NIIN vaikeaa ole. toki joillakin oppilailla voi olla jotain erityisiä terveysongelmia, jotka on suht lieviä, mutta silti jonkin verran haittaa osallistumista, ja siitä voi syntyä traumoja, jos ei opettaja osaa suhtautua oikein, mutta silti tässäkin ketjussa toistuu samat asiat, joista pitäisi päästä eroon. eli mittaaminen, liika kilpailutus, huutojaot, lajit monesti liian yksipuolisia. nuo on suurimmat ongelmat.
eikö nyt kouluissa ole se käytäntö, että liikkunnasta ei anneta numeroa? vissiin tänä vuonna ekaa vuotta käytössä.
Kuten niin moni muukin on vastannut, itseä eniten ihmetyttää se ettei lajeja opetettu koskaan millään tavalla. Miettikää nyt, jos matematiikan opettaja kylmiltään lätkäisee nähtäville toisen asteen yhtälön kaavan ja tehtävän, ja sanoo että ratkaisepa sinä Liisa tämä nyt tästä. Liisa miettii mielessään että mitä helv... mutta ei voi muuta kuin yrittää. Sitten alkaa julkihuuto että miten Liisa ei tajuu, toihan on ihan helppo!?
Liikuntaan on Suomessa muutenkin ihan kummallinen asenne. Sitä pitää tehdä verenmaku suussa niin että tuloksia tulee or else. Ei kelpaa, että hiihtelee sunnuntaisin Prismasta ostetuilla suksilla, tai että potkii palloa kulmakunnan lasten kanssa lähikoulun pihalla silloin tällöin huvikseen.
Missään muussa harrastuksessa en ole törmännyt toisten arvosteluun samalla asteikolla mitä liikunnassa. Ainoastaan jotkut zumba- tai pilatestunnit on tästä poikkeus, sillä niissä suurimmalla osalla on kai ollut vain niin mukavaa että on unohtunut arvostella vierustoverin suoritus. Tai mistä minä sen tiedän, mitä ne muut päässään on ajatelleet? Mutta edes valokuvauksessa, joka on käsittämättömän välinekeskeinen harrastus, ei esiinny samalla tavalla piikittelyä harrastelijoita kohtaan. Miksi?
Liikkuminen ON tärkeää, suorittaminen siinä ei ole.
Oma liikkatuntiurani ... olen tykännyt liikunnasta, kukapa ei tykkäisi, saa niitä hyvänolon endorfiineja. Ala-asteella olin pieni ja hento (lyhin ja laihin) enkä jaksanut lyödä kauas, työntää kuulaa kauas, hypätä pituutta pitkälle... olin seiskan kasin tasoa
Yläkoulussa en kuulunut muuten vaan suosikkeihin, vaikka onnistuin ja olin jo kasvanut tai kasvoin sen aikana.
Jostain syystä lukiossa kuuluin suosikkeihin, eri ope kylläkin. Sain sen kiitettävän numeron sitten. Aina olen tykännyt liikunnasta vaikka alakoulussa oli tietenkin selviö että en ole hyvä koska en jaksa heittää palloa pitkälle koska ei ollut tekniikkakaan hallussa, en jaksa lyödä sitä pitkälle, en
muissa aineissa en huomannut tällaista selvää suosikkipeliä olevan. Tajusin kyllä lukiossa että nyt kuulun open suosikkeihin. Aiemmin että en.
Mitään traumoja ei tullut, kukaan ei haukkunut tai nauranut eli luokkakaverit ovat olleet fiksuja tyyppejä- ehkä fiksumpia kuin keskmäärin vaikka en ensimmäisten joukossa tullut valituksi, koska niin kuin jo sanoin, en osannut pelatessa tekniikkaa ja olin hento ja pieni yläkoulun kasille ainakin. Joskus tulin viimeisenä valituksi, joskus keskivälillä, joskus vähän ennen sitä.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 11:15"]Minusta on yleissivistystä tuntea suurinpiirtein jääkiekon pelisäännöt varsinkin, kun Suomi pelaa MM-otteluita. Pitäisin itseäni vähän hoopona, jos en osaisi selittää paitsiota edes sinne päin. Pesäpallo on perisuomalainen laji, joten siinäkin olen opetellut palot ja juoksut koulussa, vaikken muuten niin välitä. Pystyn puhumaan ystävien kanssa tenniksestä, sulkapallosta, lentopallosta, koripallosta jne. Tai jopa osallistumaan työpaikan harrasteryhmiin sääntöjen ollessa joten kuten hallussa. Katson televisiosta myös hiihtoa ja yleisurheilua satunnaisesti ja osaan suurinpiirtein sanoa kuinka urheilijan suoritus meni.
Nämä tiedot olen kerännyt kotoa, harrastuksista ja myös koululiikunnasta. Ilman koululiikunta en olisi muun muassa ikinä koettanut golfia tai ymmärtäisi mitään ultimatesta. Joten allekirjoitan yleissivityskohdan.
[/quote]
Varmaan Pythagoraan lausekin pitäisi oppia kotoa kun sekin on yleissivistystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5lk tyttäreni tänään tuli itkuisena kotiin ja kertoi miten opettaja kielsi häntä enää kokeilemasta hyppäämistä kun epäonnistui kerran korkeushypyssä. Tosi kiva.
Muistin tässä näitä lukiessa kuinka yli nelikymppisenä erästä lajia treenatessa mietin, että missä olen nähnyt tuon uuden tyypin, kovasti tutun näköinen. Yhtäkkiä illalla myöhään tajusin, että se lähellä treenannut tutun näköinen vanhempi nainen oli lukion liikunnanopettaja. Se, joka antoi minulle huonoja numeroita vaikka olin eräässä (ei hiihto tms suosittu laji) lajissa aktiiviharrastaja ja joka sanoi kerran "sinulla tulee olemaan todella vaikeuksia ja hirveitä selkäkipuja elämässäsi, sen näkee tuosta miten teet tuon liikkeen, katsokaapas kaikki".
Minulla ei ole koskaan ollut selkäkipuja, ja tässä sitä mennään täysin kivuttomana ja iloisena viiskymppisenä. Että haista huilu sinäkin säälittävä liikunnanopettaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa luettavaa tässä ketjussa! Ei muuta lisättävää kuin että näin moni EI VOI OLLA VÄÄRÄSSÄ! Koululiikunta kaipaa kipeästi uudistusta.
Minä olin hyvä liikunnassa ja myös koululiikunnassa ja siitä huolimatta muistot eivät ole mukavia.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 22:39"]
Olipa luettavaa tässä ketjussa! Ei muuta lisättävää kuin että näin moni EI VOI OLLA VÄÄRÄSSÄ! Koululiikunta kaipaa kipeästi uudistusta. Minä olin hyvä liikunnassa ja myös koululiikunnassa ja siitä huolimatta muistot eivät ole mukavia.
[/quote]
luin tässä tällä viikolla, että eräällä ala-asteella aiotaan lisätä liikuntaa. siellä aiotaan pitää liikuntatunti kolmena aamuna viikossa, koska liikkuminen tutkimusten mukaan edistää oppimista. suunnitelmana on pitää keskittymistä vaativat aineet, kuten matematiikka ja kielet, heti näiden liikuntatuntien jälkeen.
ihan kaunis ajatus. toivoa sopii vain, ettei tunnit ole tätä vanhaa pesäpalloa huutojaolla -mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 15:43"]
Itselle jäänyt mieleen kouluajoilta juuri nuo pelit ahdistavina. Aina se oli niin että porukan päällepäsmärit pelasivat, muut hengailivat mukana ja saivat raivon niskaansa jos eivät pallon livahtaessa rääväsuilta olleetkaan paikalla ottamassa sitä vastaan. Rauhallisemmille palloa ei koskaan muuten syötetty. Koripallossa sai aina varoa varpaitaan ettei tuplasti painavammat runnoneet ym.
[/quote]
Näinhän se oli. Ne aktiiviurheilijat, jotka muutenkin olivat koulun koviskuningattaria, hallitsivat liikuntatunnilla. Ei suinkaan opettaja. Kyllä sitä äkkiä oppi olemaan yrittämättä, koska jos oli väärässä paikassa, koviksen tiellä tms, niin se "v*tun kus*pää idiootti" -suhahdus jäi kyllä soimaan korviin loppupäiväksi. Niinpä sitä oppi esim. lentopallossa jäämään taakse/sivuun ja huolehtimaan n. neliömetrin kokoisesta alueesta, samalla valmiina sukeltamaan sivuun jos se kovis päättääkin hyökätä palloon. Ja auta armias jos vaikkapa erehtyi tavoittelemaan palloa, joka muuten olisi ollut ulkona, taas olit k-pää luuseri ja v*tun vammanen. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, veikkaan, että liikkamaikatkin pelkäsivät näitä koviksia. Kaunis ja seksikäs nuori nainen, joka katsoo muita halveksuen ja on kova suustaan, kyllä siinä ne plus kolmekymppiset tätsyt olivat nöyränä ja hiljaa näiden edessä.
Mä tiedän, että mulla olisi ollut kapasiteettia ja olin innokas ja tykkäsin liikunnasta, mutta se lapsi/teinilauman sosiaalinen hierarkia vaan on niin selvä. Jos kovis antaa ymmärtää että sinä et v*ttu koske palloon vaan pysyt idari pois tieltä vaan niin sitten ei kosketa.
No, minä olen nyt yli kolmekymppinen ja harrastan balettia, joogaa ja ratsastusta ja käyn kävelylenkeillä useita kertoja viikossa ja kausittain juoksemassa ja salilla. Ei juuriole sellaista päivää etten liikkuisi vähintään tuntia. Ja ne meidän luokan pahimmat kovikset ja himourheilijat ovat edelleen siellä onnettomassa kotikylässä, painoa jokaisella n. 100kg ja se ennen niin pysty ja kylän poikien himoitsema perse nyt levinnyt ja tiukasti kyläbaarin penkissä. Vahingoniloni on tietty tosi lapsellista, mutta vähän aina hymyilyttää kun näitä entisiä luokakavereita näkee. Jännästi ne roolit itse kullakin vaihtuvat ja muuttuvat elämän aikana.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 15:02"]
5lk tyttäreni tänään tuli itkuisena kotiin ja kertoi miten opettaja kielsi häntä enää kokeilemasta hyppäämistä kun epäonnistui kerran korkeushypyssä. Tosi kiva.
[/quote]
Jospa nyt sinä ryhdistäytyisit oman lapsesi ja tulevienkin koululaisten vuoksi ja ottaisit yhteyttä liikunnanopettajaan. Muistuta häntä liikunnan opetussuunnitelman sisällöstä ja kysy, millä tavalla kieltäminen edistää sen tavoitteita. Kysy myös, millä tavalla hän on opettanut korkeushypyn tekniikkaa. Omana kouluaikanani oikeasti opeteltiin korkeushyppyä uudella tyylillä, kun saksihyppy ei ollut mikään "tyyli".
5-luokkalaisten liikuntaa opettaa oma luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Aloittajan ei tarvitse turhaan arkailla keskustelua opettajan kanssa ja pelätä lapsen joutumista silmätikuksi, sillä ilmeisesti hän ei ole muutenkaan opettajan suosiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 00:59"]
Ja näin jälkikäteen ajateltuna, veikkaan, että liikkamaikatkin pelkäsivät näitä koviksia. Kaunis ja seksikäs nuori nainen, joka katsoo muita halveksuen ja on kova suustaan, kyllä siinä ne plus kolmekymppiset tätsyt olivat nöyränä ja hiljaa näiden edessä.
Mä tiedän, että mulla olisi ollut kapasiteettia ja olin innokas ja tykkäsin liikunnasta, mutta se lapsi/teinilauman sosiaalinen hierarkia vaan on niin selvä. Jos kovis antaa ymmärtää että sinä et v*ttu koske palloon vaan pysyt idari pois tieltä vaan niin sitten ei kosketa.
No, minä olen nyt yli kolmekymppinen ja harrastan balettia, joogaa ja ratsastusta ja käyn kävelylenkeillä useita kertoja viikossa ja kausittain juoksemassa ja salilla. Ei juuriole sellaista päivää etten liikkuisi vähintään tuntia. Ja ne meidän luokan pahimmat kovikset ja himourheilijat ovat edelleen siellä onnettomassa kotikylässä, painoa jokaisella n. 100kg ja se ennen niin pysty ja kylän poikien himoitsema perse nyt levinnyt ja tiukasti kyläbaarin penkissä. Vahingoniloni on tietty tosi lapsellista, mutta vähän aina hymyilyttää kun näitä entisiä luokakavereita näkee. Jännästi ne roolit itse kullakin vaihtuvat ja muuttuvat elämän aikana.
[/quote]
no ne liikkamaikat on nimenomaan olleet niitä liikuntatuntien koviksia aikoinaan, joten en usko että pelkäävät. eihän niissä koviksissa olisi niin paljon kurissa pitämistä, jos opetus olisi alun alkaen suunniteltu niin, että niille oikein tarjoilla tarjottimella mahdollisuutta kiusata muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä ei ollut hirveätä kilpailuttamista, mutta sen sijaan ylä-asteen tunnit pilasi huutojako ja se ettei ollut muita lajeja kuin sähly.
Ala-asreella 90-luvun ja 2000-luvun taitteessa opettaja haukkui asenteeni ja moitti "niskojen nakkelusta" kun en onnistunut torjumaan maalia, ja olin harmissani epäonnistuessani. Opettajan saarna ei ainakaan kohottanut mielialaa saati ollut kannustava. Lumettomana talvena hiihtämään oli mentävä ja jokaisella tuli olla omat sukset mukana, koululla ei ollut lainasuksia. En ollut luokan ainoa, joka itki tuliterien suksiensa tuhoutumista hiekalla hiihdettäessä. Luistella oli pakko vaikka jääkenttä sula, ja hiekka paistoi alta.
Yläasteella vanha ylipainoinen liikunnanopettaja joka kentänlaidalta huuteli käskyjä samalla kun itse mutusteli suklaapatukkaa ja ryysti pepsi-maxia. Tämän opettajan jäätyä eläkkeelle tilalle tuli natsimaikka, joka ei tunnilta päästänyt ennenkuin jokaikinen oli tehnyt tietyn määrän lihaskuntoliikkeitä. Nuuskasi ja sylki mällit kesken pesispelin kentän nurkkaan.
Lukiossa oli ihan kiva ope ja liikunta oli hauskaa yhdessäoloa ja tekemistä.
Nyt ammattikoulussa oli taas hetken opettamassa melko nuori opettaja, joka näytti kuntosaliliikkeet ihan päin sanonko mitä. Esim. Jalkapräsissä lukitsi polvet tiukasti... Suosi vain yhtä tiettyä oppilasta, ja nöyryytti muita oppilaita pakottamalla muut katsomaan kun yksi tekee liikkeet eikä päästänyt pois. Onneksi luokkalaisemme ryhtyivät tekemään yhdessä tämän yksinäisen tytön kanssa liikkeitä ja kannustivat ja kehuivat. En saanut arvosanaa koska olin 2h liikaa poissa kurssilta lapsen ollessa sairaana. Tämäkin opettaja onneksi jätti työnsä ja nyt on taas mukava ja kannustava opettaja.
täytyy vaan toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä että opettajat tajuaa toteuttaa nämä kauniita ajatukset fiksulla tavalla:
Alue: Aihe vapaa
Ne joukkueiden valitsemistavat(2 oppilasta valkkaa itselleen joukkueensa jäsenet) on pilannut aika tehokkaasti aikanaan minun, ja myöhemmin tyttäreni ilon koululiikunnassa.
Mutta noin muuten tyttäreni harrastaa liikuntaa. Ratsastuksen ja tanssin myötä. Nykyisin lukiolaisena koululiikunta maistuu. On joustavampaa, ja vaihtoehtoja.