Lue keskustelun säännöt.
Mikä yksilapsisuudessa on kamalaa??
01.09.2015 |
Meillä on ihana 1,5-vuotias lapsi. Enempää ei olla ajateltu hankkia, ei vain tunnu siltä. Ei mitään ongelmia, onnellisia ollaan.
Kävin lääkärissä tarkastuksessa ja hän otti puheeksi, ettäkun hankitte toisen lapsen... Sanoin, ettei varmaankaan hankita. Hän hämmästyi ja sanoi sepä harmi. Oli mun vuoro hämmentyä, mutta olin ihan hiljaa.
Saman reaktion olen huomannut joidenkin muidenkin kanssa. Esim. työkaveri sanoi; no höh.
Siis mikä harmi se nyt on, että ollaan onnellisia yhden lapsen kanssa? Ehditään mahdollisesti tehdä toinenkin, jos huvittaa, nyt ei huvita.
Mulla on sisko, jonka kanssa ollaanmelko vähän yhteyksissa. Lapsena viihdyin mainiosti yksin, sain kavereita helposti ja tykkäsin olla aikuisten kanssa. Samaa on kertonut moni ainoa lapsi -ystävänikin.
Mikä tässä on se ongelma?
Kommentit (28)
Minä taas olen sitä mieltä, että kannattaako sitä jokaista sanomaa niin alkaa kuohuttaa. Ihmiset nyt harrastavat sellaista small talkia, mikä ei meinaa mitään ja millä ei ole syvempää merkitystä.
On meillekin monta kertaa naureskeltu, että eihän sitä raamatussa teidän käsketty maata täyttää. Ei ole tullut mieleenkään tulla loukkaantuneena vaahtoamaan jollekin palstalle, että mikä kolmessa lapsessa on niin paha, kun kaikki siitä sanovat.
Jos jokaisesta sanomisesta alkaa hernehtimään, niin sitä saa hernehtiä koko loppuelämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni on ainoa lapsi. Hän halusi monta lasta, koska oli aina kaivannut sisaruksia. Hänen miehensä on nelilapsisesta perheestä. Tämä mies halusi vaan yhden lapsen, koska oli kokenut, ettei ollut saanut huomiota jne. lapsena sisrten takia - eikä ilmeisesti viihtynyt monilapsisessa perheessä. Että silleen.
Maailma on täynä ihania yksilapsisen perheen kasvatteja. Myös niitä ihan kamalia löytyy. Nurkat ovat täynnä ihania monilapsisen perheen kasvatteja. Mutta löytyypä sankoin joukoin myös aika pahoja monilapsisen perheen kasvatteja.
Kyllä se onnellisuus, menestys ja kyky käyttäytyä tulevat ihan muusta kun vain sisarusten lukumäärästä. Yksilapsisuus ei ole sinulle tai lapsellesi ongelma, ellet itse siitä sellaista tee.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Ai pitäisi tässä alkaa jo murehtia mahdollisen lapsenlapsenkin elämästä. Entä jos lapsi ei edes halua lapsia? Ei haittaisi meitä, me jokainen eletään omaa elämää, myös lapsi. Ja kyllä mä muistelen lapsuutta enemmän lapsuuden kavereiden kanssa kuin siskon. Ja mitkä odotukset? Mä haluan, että hän on onnellinen, ei mitään ihmeellisiä odotuksia ole.
Ap
Ei mikään. Tai no, kyllähän jotkut kaipaavat sisaruksia, tosin omissa tutuissa näitä ei ole. Itsekin olen ainoa lapsi, ja oma lapsi jää myös ainoaksi (ihan valittu juttu). Seuraa ja läheisiä on aina ollut ja vastaavasti voi sanoa ettei sisarus automaattisesti tarkoita hyviä välejä - sisaruksellisissakin on alkkiksia, narkkareita ja kusipäitä ja joskus ei vaan persoonallisuus natsaa vaikka mitään isompaa vikaa ei kummassakaan olisi. Ainoita lapsia on myös tutkittu ja vertailtu sisaruksellisiin, eikä olla havaittu että ainokaiset olisivat itsekkäämpiä tai mitä muita vastaavia, valitettavan sitkeänä eläviä "totuuksia" näitä nyt onkaan.
Yksi asia tulee mieleen että mikä siinä voi olla niin kamalaa eli se, että jos kovasti toivoo lapsenlapsia, niin voi joutua pettymään, kun se yksi lapsi ei niitä ehkä haluakaan. Meidän naapureina on aivan ihana yli 60 v. pariskunta, jotka molemmat tykkäävät tosi paljon lapsista. Heidän ainokaisensa on nyt 35-vuotias eikä ole edes koskaan seurustellut vakavasti. Kyllä he ovat ihan avoimesti myöntäneet, että kovasti toivoisivat lapsenlasta, mutta eipä näytä siltä että ihan heti olisi tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähes jokaisen perheen lapsimäärää arvostellaan joko suoraan tai epäsuoraan, ellei sitten lapsia ole tasan se kaksi, tyttö ja poika. Itse olen ainakin saanut kokea ihan suoraa palautetta kolmesta lapsesta. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eli ei tämä ole vain yksilapsisten perheiden ongelma.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:16"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:04"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Minulla oli pieni suku, mutta kavereista ei koskaan ollut pulaa. Oletteko kuulleet sellaisesta järisyttävästä asiasta kuin perheen ulkopuolinen sosialisointi? Kavereita sain vanhempien lapsista ja päiväkodista.
Jotenkin ihmetyttää tämä ainainen oletus siitä, että sisarukset olisivat autuaaksi tekevä olotila. Ei todellakaan millään pahalla, mutta näin ei asia ole. Jokaisessa asiassa on molemmat negatiiviset ja positiiviset puolensa, myös sisaruksissa.
[/quote]
En voi kirjoittaa tähän avoimesti, koska en halua tulla tunnistetuksi. Tiedän kuitenkin pari muutakin tapausta lisäkseni, joten yhdistelen ne yhdeksi. Kun yksilapsisen perheen vanhemmat kuolevat 'ennenaikaisesti', se lapsi on tosi rankassa tilanteessa etenkin jos ei ole vielä ehtinyt perustaa omaa perhettä. Ystävistä ja sukulaisista on tilanteessa iso apu, mutta on myös tunne siitä, että sisaruksien olemassaolo teksisi tilanteen helpommaksi. Enkä ala tähän kaikkia tuntoja eritellä, mutta jokainen voi kuvitella, jos 20, 30 tai 40 iässä ei ole enää ketään kenen kanssa voit muistella lapsuuden perhe-elämää ja tunnet itsesi vanhukseksi, jonka ympäriltä kaikki ovat kuolleet.
[/quote]
Kukaan ei tiedä päiviään. Kuka kuolee milloinkin. Entä jos se sisarus kuolee, olisiko ollut parempi, ettei olisi syntynytkää? Ei tietenkään. Joten ei sisarustakaam voi tehdä siltä varalta, että vanhemmat kuolee. Ei elämään voi noin varautua. Ei sisaruus takaa mitään mistään, kuten ei ainoana lapsenakaan olo.
Ap
Ei siinä mitään kamalaa ole. Lapsi on vasta pieni ja mieli muuttuu jos muuttuu, ei sen tarvitse muuttua. Itselläni on yksi sisarus, miehelläni viisi. Meillä on kolme lasta sillä se taas oli meille hyvä (5v,3v ja 1v). Ei meillekään enempää tule, nyt on perhe "valmis". Toisilla se on yhden jälkeen "valmis".