Mikä yksilapsisuudessa on kamalaa??
Meillä on ihana 1,5-vuotias lapsi. Enempää ei olla ajateltu hankkia, ei vain tunnu siltä. Ei mitään ongelmia, onnellisia ollaan.
Kävin lääkärissä tarkastuksessa ja hän otti puheeksi, ettäkun hankitte toisen lapsen... Sanoin, ettei varmaankaan hankita. Hän hämmästyi ja sanoi sepä harmi. Oli mun vuoro hämmentyä, mutta olin ihan hiljaa.
Saman reaktion olen huomannut joidenkin muidenkin kanssa. Esim. työkaveri sanoi; no höh.
Siis mikä harmi se nyt on, että ollaan onnellisia yhden lapsen kanssa? Ehditään mahdollisesti tehdä toinenkin, jos huvittaa, nyt ei huvita.
Mulla on sisko, jonka kanssa ollaanmelko vähän yhteyksissa. Lapsena viihdyin mainiosti yksin, sain kavereita helposti ja tykkäsin olla aikuisten kanssa. Samaa on kertonut moni ainoa lapsi -ystävänikin.
Mikä tässä on se ongelma?
Kommentit (28)
Ei siinä mitään kamalaa olekaan. Ehkä perhekulttuurin muotoutuminen monilapsisista perheista yksilapsisiin on kuitenkin melko uusi ilmiö, joten kestää aikansa ennen kuin siitä tulee kaikille, myös niille iäkkäämmille, tavallinen ja hyvä asia.
Yhdessä lapsessa on paljon hyviä juttuja. Siinä saa poimia ikään kuin rusinat pullasta, joten ei siinä ainakaan mitään kamalaa ole.
Ainoa lapsi, paska lapsi
Monta lasta, hyvät lapset
Näin se vaan menee sori ny vaahn
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
Olin itse ainoa lapsi ja koen että jäin paljosta paitsi. Kyllä se on lapselle haastavaa kun ei ole sisarruksia ja pitää tehdä reissut ym. vain äitin ja isin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]Olin itse ainoa lapsi ja koen että jäin paljosta paitsi. Kyllä se on lapselle haastavaa kun ei ole sisarruksia ja pitää tehdä reissut ym. vain äitin ja isin kanssa.
[/quote]
Joo. Onneksi me otettiin joihinkin juttuihin mukaan serkku tai kaveri, etenkin huvipuistoon. Mutta kyllä sitä yleensä sai haahuilla yksin. Ainakin oppi olemaan yksin ja tulemaan toimeen omillaan, jopa epäterveeseen mittaan asti.
Entä jos on koyhä nelikymppinen jolla yksi lapsi niin onko silti hyvä jos tekee toisen lapsen vaikka siihen ei varaa olekkaan? silloin lapsi saisi sisaruksen.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Olin itse ainoa lapsi ja koen että jäin paljosta paitsi. Kyllä se on lapselle haastavaa kun ei ole sisarruksia ja pitää tehdä reissut ym. vain äitin ja isin kanssa.
[/quote]
Itse ainoana lapsena en koskaan tuntenut näin, että älä todellakaan yleistä. On meitäkin, jotka eivät koskaan haaveilleet sisaruksista.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Mun veli ei kyllä ole mulle mikään elinikäinen ystävä.
Hassu asenne lääkärillä, luulisi ammattilaisten osaavan pitää mölyt mahassaan.
Itse olen onnellinen ainokainen, tosin toivomme kahta lasta. Ehkä uteliaisuudesta :)
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Olin itse ainoa lapsi ja koen että jäin paljosta paitsi. Kyllä se on lapselle haastavaa kun ei ole sisarruksia ja pitää tehdä reissut ym. vain äitin ja isin kanssa.
[/quote]
Itse ainoana lapsena en koskaan tuntenut näin, että älä todellakaan yleistä. On meitäkin, jotka eivät koskaan haaveilleet sisaruksista.
[/quote]
Otsikossa kysytään, mikä yksilapsisuudessa on kamalaa. Ja ainoa lapsi ei saisi kirjoittaa kokemustaan? Oliko tämä ketju vain vanhempien kokemuksille yhdestä lapsesta?
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Minulla oli pieni suku, mutta kavereista ei koskaan ollut pulaa. Oletteko kuulleet sellaisesta järisyttävästä asiasta kuin perheen ulkopuolinen sosialisointi? Kavereita sain vanhempien lapsista ja päiväkodista.
Jotenkin ihmetyttää tämä ainainen oletus siitä, että sisarukset olisivat autuaaksi tekevä olotila. Ei todellakaan millään pahalla, mutta näin ei asia ole. Jokaisessa asiassa on molemmat negatiiviset ja positiiviset puolensa, myös sisaruksissa.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:02"] Otsikossa kysytään, mikä yksilapsisuudessa on kamalaa. Ja ainoa lapsi ei saisi kirjoittaa kokemustaan? Oliko tämä ketju vain vanhempien kokemuksille yhdestä lapsesta?
[/quote]
No, ei ole minun ongelmani jos vanhempasi eivät kannustaneet sosiaalisuuteen lapsuudessa. Itse olen todella kiitollinen omille vanhemmilleni siitä :)
Minulle totesi kerran ala-asteella yksi luokkatoverini (ainoa lapsi), että "antaisin vaikka miljoonan, jos saisin yhden siskoistasi". Tämän hän sanoi täysin yllättäen kesken välitunnin, seinään nojaten ja katse kaukaisuuteen luotuna. Erikoinen tilanne, joka on todella jäänyt mieleen.
Ei mitään, jos yksilapsisuus on oma valinta, ei pakon sanelema juttu (sekundaarinen lapsettomuus).
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:05"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:02"] Otsikossa kysytään, mikä yksilapsisuudessa on kamalaa. Ja ainoa lapsi ei saisi kirjoittaa kokemustaan? Oliko tämä ketju vain vanhempien kokemuksille yhdestä lapsesta?
[/quote]
No, ei ole minun ongelmani jos vanhempasi eivät kannustaneet sosiaalisuuteen lapsuudessa. Itse olen todella kiitollinen omille vanhemmilleni siitä :)
[/quote]
Ei tässä ole kyse siitä vaan siitä, että alat rajata keskustelua. Sosiaalistamisesi ei ole tainnut onnistua kovin hyvin.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 09:04"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Minulla oli pieni suku, mutta kavereista ei koskaan ollut pulaa. Oletteko kuulleet sellaisesta järisyttävästä asiasta kuin perheen ulkopuolinen sosialisointi? Kavereita sain vanhempien lapsista ja päiväkodista.
Jotenkin ihmetyttää tämä ainainen oletus siitä, että sisarukset olisivat autuaaksi tekevä olotila. Ei todellakaan millään pahalla, mutta näin ei asia ole. Jokaisessa asiassa on molemmat negatiiviset ja positiiviset puolensa, myös sisaruksissa.
[/quote]
En voi kirjoittaa tähän avoimesti, koska en halua tulla tunnistetuksi. Tiedän kuitenkin pari muutakin tapausta lisäkseni, joten yhdistelen ne yhdeksi. Kun yksilapsisen perheen vanhemmat kuolevat 'ennenaikaisesti', se lapsi on tosi rankassa tilanteessa etenkin jos ei ole vielä ehtinyt perustaa omaa perhettä. Ystävistä ja sukulaisista on tilanteessa iso apu, mutta on myös tunne siitä, että sisaruksien olemassaolo teksisi tilanteen helpommaksi. Enkä ala tähän kaikkia tuntoja eritellä, mutta jokainen voi kuvitella, jos 20, 30 tai 40 iässä ei ole enää ketään kenen kanssa voit muistella lapsuuden perhe-elämää ja tunnet itsesi vanhukseksi, jonka ympäriltä kaikki ovat kuolleet.
Yksinäisyys on perseestä, mutta siihenkin tottuu kun tarpeeksi masentuu. t: ainut lapsi.
Ei siinä mitään kamalaa olekaan, mutta itse koen, että läheiset välit sukulaisiin - ja etenkin lähisukulaisiin - ovat kuitenkin rikkaus ja ihan aito turva (tiedän, että valtaosa AV-palstailijoista ei tätä näkemystä kanssani jaa, ilmeisesti nykyään on tavallisempaa inhota sukulaisiaan kuin olla heidän kanssaan tekemisissä).
Mulla on kaksi lasta, ja toivoisin, että he olisivat sekä lapsina että aikuisina toistensa tuki ja turva. Toivon, että pystyn jotenkin vaikuttamaan kasvatuksellani niin, että he oppisivat arvostamaan sisarussuhteita ja ottamaan vastuuta toisistaan. Maailmassa ei ihan oikeasti ole liikaa ihmisiä, joiden puoleen voi kääntyä sekä ilon että surun hetkillä.
Ja kyllä on muuten ihanaa seurata, kun sisaruksilla alkaa olla jo yhteisiä juttuja. Isompi lapsi käy kuiskimassa 1-vuotiaan korvaan salaisuuksia, ja pienempi on tietysti aivan onnessaan. Jos meistä vanhempi joskus hermostuu (erittäin ehtiväisen ja vilkkaan) 1-vuotiaan tempauksiin, isosisarus tulee heti sanomaan, että ei vauvalle saa puhua noin.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 08:50"]
Lapsenlapsella ei välttämättä ole serkkuja, enoja, tätejä, setiä. Pieni suku on ankea. Lapsi joutuu yksin kantamaan huolta vanhemmista ja kaikki vanhempien odotukset kohdistuvat häneen. Lapsi joutuu yksin hautaamaan vanhempansa. Jos tulee ero, lapsi on yksin sen kaiken keskellä. Leikkitoveri ja myöhemmin elinikäinen ystävä puuttuu, sellainen joka muistaa samat tapahtumat lapsuudesta ja on elänyt samaa perhe-elämää.
[/quote]
Minulla on iso suku, paljon tätejä ja setiä, kymmeniä serkkuja jne. Kuitenkin lähinnä vain noin 5 sukulaisen kanssa ollaan enemmän tekemisissä.
Ei mitään ihmeellistä tai kamalaa. Itse ainoa lapsi ja siitä ikionnellinen, hyvä lapsuus ja aikuisuus. Kavereita oli sukulaisten lapsista, naapureista, jne. Ei ainoa lapsi tarkoita yksinäisyyttä.
Yksi lapsi on siitä aivan upea tilanne, että vanhemmilla riittää aikaa & resursseja panostaa oikealla tavalla lapsensa hyvinvointiin.