Pelkäätkö sodan mahdollisuutta enemmän kuin koskaan ennen elämäsi aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Luulen, että sodan mahdollisuus Suomessa vaikuttaa nykyään suuremmalta kuin mitä se on minun elinaikanani (-93 syntyneenä) ennen ollut. En silti pitäisi sotaa Suomessa hirveän todennäköisenä, mutta sodan riski vaikuttaa mielestäni huomattavasti tavallista korkeammalta.

Hyvin sanottu. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin mietin vaihtoehtoja, että mitä jos. Tajuaako sitä lähteä ajoissa pois vai ei. Ukrainalaisethan eivät uskoneet hyökkäykseen ennen kuin se alkoi. Eikä kukaan lähde maanpakoon ennen kuin on ihan pakko. Onneksi mieheni täyttää tänä vuonna 60 ja pääsee reserviin, joten saadaan sentään lähteä yhdessä. 

Ukkosi pääsee pois reservistä, reservissä hän on ollut koko aikuisikänsä suoritetuaan varusmiespalveluksen.

kirjoitushäiriö, kiitos korjauksesta, sitä tietysti tarkoitin. 

En.

Itse en ole inttiä käynyt, mutta aina kun joku on palveluksessa ollut, on se tuntunut ulkopuolelta katsottuna vain varusmiespalvelukselta ja siltä yhdeltä vuodelta elämästä. Kertaakaan en ole ajatellut, että ne joskus joutuisi tositoimiin. Pari viikkoa sitten oli hyviä haastatteluja tammikuun saapumiserän valan jälkeen, että kyllä sitä joutui oikeasti miettimään, mitä siinä luvataan.

Kyllä pelkään. En niin, että se vaikuttaisi elämääni. Pyrin silti elämään normaalia arkea. Kaikki kauhukuvat olen kuitenkin käynyt läpi.

NL:n hajoamisen aikaan oli kyllä iso riski, että homma lähtee lapasesta.

No siitä tuli tälläinen jatkuva sekasorron aika pienempine sotineen.

Persianlahdella oltiin vuosi sitten lähellä isompaa rähinää.

ei perinteinen sota, mutta ydinaseet. Kai se on sama meininki kuin aikoinaan kylmän sodan huippuvuosina.

Poika oli 8v sitten intissä kun Venäjä hyökkäsi Krimille. Silloin puhuivat siellä, että pääsevätkö kotiin vai joutuvatko sotaan.. mutta sitä ennen ei kyllä ollut käynyt mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin ihan tosissani Trumpia. Venäjä nyt on terrorisoinut ympäristöään aina.

N synt 69

Trump oli mielestäni suuri riski maailman turvallisuudelle, mutta mielestäni se ei kohdistunut suoraan Suomeen. Sama koskee esim. syyskuun yhdennentoista iskuja WTC-torneihin, joka oli varmasti hyvin turvatonta aikaa, mutta sodan uhka ei varsinaisesti kohdistunut Suomeen. Suomen rajanaapurina ja läheisen suhteensa takia Venäjän nykykehitys koskee minusta suoremmin nimenomaan Suomea, vaikka nykyinen konflikti onkin osittain rajoittunut Ukrainan ja Venäjän väliseksi. 

Kyllä. Sodan uhka ahdistaa, pelottaa, surettaa ja lamauttaa. En olisi koskaan voinut kuvitella, että sota koskee joskus myös Suomea. Viimeisimmät viikot ovat olleet todella raskaat eikä helpotusta näy. Joka päivä tulee jotain uutta. Nato-päätökset junnaavat, tulee uusia uhkauksia, ihmiset panikoivat... 

Jos olisin tiennyt, että tämä on edessä niin en olisi koskaan tehnyt lapsia. 

Voi kuulostaa uholta mutta en pelkää. Se tulee mikä on tullakseen. Natoon tietysti on pakko hakea heti.

En oikeastaan pelkää. Ja olihan se ydinsodan uhka ihan todellisena mielessä 80-luvulla, en tiedä pelkäsinkö varsinaisesti, en ainakaan öitä valvonut sen takia. Mutta kyllä se mielessä pyöri joskus.

Nyt on enemmänkin sellainen olo että jos rysähtää niin sitten rysähtää ja sen mukaan mennään. Pitää toivoa että jos asiat menee siihen pisteeseen niin maa selviää siitä, ja minä sen mukana. En vaan osaa pelätä, mutta se ei tarkoita sitä että olisin jotenkin huoleton asian suhteen tai ajattelisin että eihän se nyt tänne tule. Voi se tulla.

En,sotaa ei tule.

Kyllä pelkään ja mietin, että miten siihen voisi valmistautua. Ystäväni on virolainen ja hän kertoi, että Virossa ollaan jo vakuuttuneita, että sota leviää sinne ja eteenpäin. Tämäkin lisää pelkoani.

Kyllä pelottaa ja ahdistaa kovasti. Naapurin presidentti on niin vaarallinen. Mitä se Suomeen suunnittelee? Mitä meille tapahtuu?

En pelkää. Teininä ahdisti kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja asiaa puitiin jonkun verran lukion hissan ja  yht.kuntaopin tunneilla. Silloin tuli asiaa mietittyä jonkin verran.

Nyt ei pelota yhtään. Tulee jos tulee, kuollaan jos kuollaan.

Fakta on että ydinsodan uhka ei ole koskaan maapallon historiassa ollut näin korkealla. Putin häviää Ukrainassa ja sen jälkeen alkaa maailmanloppu.

Kyllä ahdistaa, huolestuttaa ja pelottaakin. Ei ole tottunut elämään sodan uhan alla. Tämä tilanne tuli niin nopeasti ”puun takaa” ja pää ei oikein osaa käsitellä näin suurta ja vakavaa uhkaa. Miettii, mitä olisi järkevä tehdä ja miten toimia? Ja kuinka nopeasti, ettei olisi myöhäistä? Vai eikö koko sotaa tulisikaan ja sitten olisi turhaan tehnyt kaiken (esim. muuttanut jonnekin) Olemassa oleva uhka ja kaiken epävarmuus stressaa ja ahdistaa, välillä lamaannuttaakin. Rasittavaa, kun pää pyörittää koko ajan tuota asiaa ja mieli koittaa löytää ratkaisuja asioihin. Niin vähän aikaa ollut tämä tilanne, mutta kun alkaa muistelemaan niin ei oikein edes muista, että millaista oli elämä ennen tätä. Hassua, ehkä jokin shokkireaktio?

Kyllä pelkään! Olen  66-vuotias. Isäni oli jatkosodassa. Onneksi vanhempani eivät enää elä, isä eli kyllä yli 80-vuotiaaksi huolimatta sairauksistaankin. Hän oli syntynyt v. 1923, joten aika nuorena joutui sotaan. Isä ja äiti eivät olleet vielä yhdessä tuolloin. Isovanhempieni perheestä kolme poikaa joutui sotaan, vanhin kaatui ja yksi haavoittui. Tosin kykeni jatkamaan armeijan palveluksessa rauhan tultua. Isälleni ei näkyvää vammaa tullut, mutta ei hän mieleltään terve ollut. Mutta hänenlaisensa mies ei ikinä olisi mennyt hakemaan apua, jos sitä nyt oli silloin yleisesti tarjollakaan. Viina ja kortinpeluu ilmeisesti rahasta sukulaismiesten kanssa olivat kai jonkinlainen "terapiamuoto" silloin. Viinanjuonnilla oli tietenkin seurauksensa eikä meillä koskaan ollut hyvää kotiakaan. Ainaista riitaa ja tappelua.

Kyllä, haluaisin olla joko kuollut tai sitten vanhus, joka on jo selvinnyt läpi pitkän elämän, eikä olisi enää juuri vuosia menetettävänä. Tai vaikka pieni lapsi, joka ei tajuaisi näistä asioista vielä mitään ja aikuiset pitäisivät huolen minusta. Aikuisena tämä on rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pelkään! Olen  66-vuotias. Isäni oli jatkosodassa. Onneksi vanhempani eivät enää elä, isä eli kyllä yli 80-vuotiaaksi huolimatta sairauksistaankin. Hän oli syntynyt v. 1923, joten aika nuorena joutui sotaan. Isä ja äiti eivät olleet vielä yhdessä tuolloin. Isovanhempieni perheestä kolme poikaa joutui sotaan, vanhin kaatui ja yksi haavoittui. Tosin kykeni jatkamaan armeijan palveluksessa rauhan tultua. Isälleni ei näkyvää vammaa tullut, mutta ei hän mieleltään terve ollut. Mutta hänenlaisensa mies ei ikinä olisi mennyt hakemaan apua, jos sitä nyt oli silloin yleisesti tarjollakaan. Viina ja kortinpeluu ilmeisesti rahasta sukulaismiesten kanssa olivat kai jonkinlainen "terapiamuoto" silloin. Viinanjuonnilla oli tietenkin seurauksensa eikä meillä koskaan ollut hyvää kotiakaan. Ainaista riitaa ja tappelua.

Lisään vielä, etten ole koskaan ennen pelännyt sotaa. En mitään ydinsotaa ja vaikka olenkin elänyt kylmän sodan aikanakin, ei se minusta koskenut meitä. Piti tarkistaa, sehän alkoikin jo 1945 päättyen 1991.

Nyt olen jo miettinyt, mihin voisi lähteä. Asun varmaan aika kriittisessä paikassa pommitusten suhteen. Pääradan varressa.