Miksi jotkut suomalaiset luulevat, että sotatilanteessa voi itse päättää tekemisistään ja lähteä karkuun ulkomaille?? :O
Sotatilanteessa Suomessa on voimassa sota-ajan poikkeuslaki. Jokainen Suomen kansalainen on tavalla tai toiselle velvollinen osallistumaan maansa puolustamiseen. Asevelvolliset aseellisesti, muut suorittamaan heille käskettyä tehtävää. Näistä tehtävistä maksetaan korvaus.
Suomen kansalainen ei saa poistua maasta. Rajoilla on rajavartiosto ja sotilaspoliisi. Ulkomailla olevat ovat velvollisia saapumaan Suomeen ja saapumatta jääneet etsintäkuulutetaan Interpolin välityksellä ja he vastaavat rikoksestaan oikeudessa.
Puolustusvoimat ottaa suomalaisilta ns. otto-autoja eli voitte joutua antamaan autonne puolustusvoimien käyttöön sodan ajaksi. Myös traktoreita yms. tarvitaan.
Pienimmät lapset voidaan lähettää toiseen maahan, pois jaloista pyörimästä ja vapauttamaan huoltaja valtion palvelukseen.
Kun itäinen taivaanranta joskus räjähtää punaiseksi tulimereksi, Suomi on viritetty sotaa varten. Oletko sinäkin?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Interpolilla voi olla parempaakin tekemistä.
Sen kun etsintäkuuluttaa vanhalla kuvallani. Maassani ei ole minkäänlaista väestörekisteriä osoitteille. Kuljen miljoonakaupungissa maski naamalla. Onnea matkaan.
Sitten ei kannata koskaan Suomeen tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheesta, mutta miten raha-asiat sota-aikana ihan käytännössä menisi? Jos töissäkäynti loppuu ja rahaa ei enää tule mistään. Ottaako pankki vielä lainan lyhennykset niin kuin normaalisti, kunnes tili on tyhjä? Meneekö ulosottoon, kun ei pysty maksamaan velkojaan? Katkaiseeko sähköyhtiö sähköt ja vesiyhtiö veden tulon, kun en pysty niitäkään laskuja maksamaan? Maksetaanko valtion tuet kuitenkin normaalisti vai onko edessä nälkäkuolema, kun rahaa ei enää ole?
Venäjä valtaa Suomen parissa päivässä, joten ei tartte murehtia.

Tää itseäkin vähän jänskättää. Velattomaksi ei ihan ehdi, eikä se edes tunnu järkevältä.
Mietin jo sitäkin, että mitä jos talo, jossa koti, tuhoutuu sodassa? Miten sitten? Maksan velkaa niska limassa ankeissa oloissa kodista, joka on betonipölyä?
Kyllä. Se laina on sun ja pankin sopimus eikä se talo liity siihen. Eli laina pitää maksaa vaikka talon nappaa venäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Interpolilla voi olla parempaakin tekemistä.
Sen kun etsintäkuuluttaa vanhalla kuvallani. Maassani ei ole minkäänlaista väestörekisteriä osoitteille. Kuljen miljoonakaupungissa maski naamalla. Onnea matkaan.
Eihän siinä mitään, lymyilet vain siellä koko loppuelämäsi.
Tää sama spämmi postaa näitä saman aiheen viestejä joka päivä ja monta päivässä. Sekopää. Pääpointti hänellä aina se että naiset ei vaan saa päästä turvaan. Tyypillinen insel. Samoin joka viestissä aina tuo ”lapset lähetetään ulkomaille”. Ei lähetetä. Sotalapsitraumaa ei tehdä enää koskaan toiste, kaikki tajuaa miten vahingollista se on.
Valtio ei ota lapsia pois sodan takia vanhemmiltaan. Jos on pienten lasten äiti niin tasan tarkkaan äiti saa olla pienten lsten kanssa kotona hoitamassa niitä. Hirveetä paskaa tuo trolli suoltaa koko ajan.
Eiköhän ne joilla mahdollisuus lähteä toiseen maahan tee sen jo kauan ennen kuin sotatila on päällä. Ja niitä pieniä lapsia lähetetään vasta ihan viimeisenä keinona minnekään, pyritään tietysti pitämään heidän vanhemman kanssa.
Se, että joku on kirjoittanut johonkin kirjaan asioiden menevän jollain tapaa jossakin tilanteessa, ei vielä takaa sitä, että asiat tulevat menemään sillä tavalla, kuin kukin saattaa hänen kuvailunsa hahmottaa. Yksinkertaisemmin siis ei kukaan tiedä varmasti, miltä seuraava sotatilanne näyttämään, ja mitä silloin tehdään ja ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheesta, mutta miten raha-asiat sota-aikana ihan käytännössä menisi? Jos töissäkäynti loppuu ja rahaa ei enää tule mistään. Ottaako pankki vielä lainan lyhennykset niin kuin normaalisti, kunnes tili on tyhjä? Meneekö ulosottoon, kun ei pysty maksamaan velkojaan? Katkaiseeko sähköyhtiö sähköt ja vesiyhtiö veden tulon, kun en pysty niitäkään laskuja maksamaan? Maksetaanko valtion tuet kuitenkin normaalisti vai onko edessä nälkäkuolema, kun rahaa ei enää ole?
Venäjä valtaa Suomen parissa päivässä, joten ei tartte murehtia.
Joo, ihan kuten paraatimarssi Suomea heikommin varustautuneeseen Ukrainaan.
Aloittaja on Venäjän rotta, jokapäiväistä tappiomielialan lietsontaa ilmiannettu.
Artlkkelissa luki selvästi että sodan aikana saa poistua maasta.Meinaatko että naiset ja lapset vaan odottaa pommien putoavan eikä saa pakoon lähteä?
Helposti kerkee, kun 24h sisällä poistuu maasta.
Miten jotkut luulevat että kun suomalaisista miehistä on tehty toisen luokan kansalaisia että olisi jotain motivaatiota puolustaa maata? Olisi ehkä kannattanut miettiä tätä sodan mahdollisuutta silloinkin kun aloitti mädätyksen.
Vierailija kirjoitti:
Tää sama spämmi postaa näitä saman aiheen viestejä joka päivä ja monta päivässä. Sekopää. Pääpointti hänellä aina se että naiset ei vaan saa päästä turvaan. Tyypillinen insel. Samoin joka viestissä aina tuo ”lapset lähetetään ulkomaille”. Ei lähetetä. Sotalapsitraumaa ei tehdä enää koskaan toiste, kaikki tajuaa miten vahingollista se on.
Valtio ei ota lapsia pois sodan takia vanhemmiltaan. Jos on pienten lasten äiti niin tasan tarkkaan äiti saa olla pienten lsten kanssa kotona hoitamassa niitä. Hirveetä paskaa tuo trolli suoltaa koko ajan.
Aika katkeralta vaikuttaa. Mikälaittaa ihmisen kirjoittamaan tällaista? Haluaa hallita pelolla, pelotella ihmisiä?
Sotatilanteessa tehtäisiin polttopulloja, ryöstettäisiin maahantunkeutujalta aseita ja käytettäisiin näitä.
Suomessa on yli miljoona sotilaskoulutuksen saanutta. Ei joku 60 v hyväkuntoinen nostoväkeen kuuluva jää katsomaan, kun hyökkääjä mellastaa kotikaupungissa. Kurkku auki väsyneeltä vartiomieheltä ja kalashnikov omaan kainaloon. Alkaa syntyä ruumiita. Polttopullo miehittäjien majapaikkaan. Metsästyskiväärillä tarkastavalta everstiltä nirri pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheesta, mutta miten raha-asiat sota-aikana ihan käytännössä menisi? Jos töissäkäynti loppuu ja rahaa ei enää tule mistään. Ottaako pankki vielä lainan lyhennykset niin kuin normaalisti, kunnes tili on tyhjä? Meneekö ulosottoon, kun ei pysty maksamaan velkojaan? Katkaiseeko sähköyhtiö sähköt ja vesiyhtiö veden tulon, kun en pysty niitäkään laskuja maksamaan? Maksetaanko valtion tuet kuitenkin normaalisti vai onko edessä nälkäkuolema, kun rahaa ei enää ole?
Venäjä valtaa Suomen parissa päivässä, joten ei tartte murehtia.
No eipä valtaakaan, ja varsinkaan ei valtaa enää, kun siihen on jo varauduttu ja r ysselöiset tuhonneet kalustoaan ja kansaansa ukrainassa kiihtyvällä tahdilla.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut samaa, ja huvittaa myös tuo kauhea paniikki ja pakokauhu.
Missä nyt on se kuuluisa urheus? Sitä uhotaan kun puhutaan muitten maiden sodista, omalle kohdalle jos sattuu niin jopa ollaan suunnittelemassa pakoa!
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/18/mika-olisi-roolisi-jos-sota-sy…
Jos aiotte livistää on paras tehdä se nyt. Voitte ehkä hetken piileskellä ulkomailla jos rahat riittää.
Väestössä on aina pieni määrä selkärangattomia paskahousuja. On hyvä kuitenkin muistaa, että suomalaisten maanpuolustustahto on tutkitusti hyvin korkealla tasolla, eli nämä pakoon luikkivat rotat ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistö.
Miesten poistumiskiellon ymmärrän, mutta onko Suomi muka niin takapajuinen maa ettei päästäisi vanhuksia, lapsia ja armeijaa käymättömiä tai yhteiskunnallisesti merkittäviä töitä tekemättömiä naisia poistumaan maasta? Sotapakolaisia on ollut aina, miksei muka Suomesta?
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut luulevat että kun suomalaisista miehistä on tehty toisen luokan kansalaisia että olisi jotain motivaatiota puolustaa maata? Olisi ehkä kannattanut miettiä tätä sodan mahdollisuutta silloinkin kun aloitti mädätyksen.
Ulise vaan omasta puolestasi.
t: Mies
"Pienimmät lapset voidaan lähettää toiseen maahan, pois jaloista pyörimästä ja vapauttamaan huoltaja valtion palvelukseen."
Ei sotalapsi-virhettä tehdä toistamiseen.
Sama aloitus joka päivä vähän eri sisällöllä. Vaihda jo aihetta ap.
Miksi luulet että ketään kiinnostaa spekulaatiosi? Vai oletko Venäjän trolli?