Oudoin sääntö mitä teillä on suhteessa ollut? Minä en saanut katsoa ulos ikkunasta liian pitkään

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut yksi sääntö sinkkuaikoinani: "älä seurustele idiootin kanssa!"

Kyllähän semmoiset huomaa monesti jo ekoilla treffeillä, varmistuu tokilla. Kolmansille en enää ole lähtenyt. Säästynyt monelta paskalta, kun on kuullut millaisia ne ihanat on parisuhteessa.

Toisille ei ole annettu itsesuojeluvaistoa tai sitten toiset nimenomaan hakeutuvat kus-pään seuraan - kamalasti kärsien. Monestihan vakka valitsee kantensa.

Voi rakas kun ei noita pahimpia huomaa heti ekoilla treffeillä. Päinvastoin, ovat hurmaavia ja ihania, toisin kuin idiootit.

Sinä et selvästi ole sellaisiin törmännyt, ja se on tietenkin vain hyvä asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni keksi kaikenlaisia rajoituksia minulle. Niitä kutsuttiin lupauksiksi tai sopimuksiksi. Uusi lupaus saatettiin esitellä vaikka näin: "Hei rakas, lupaathan mulle ettet siellä harrastustapahtumassa juttele toisille miehille. Jos joku mies tulee juttelemaan sulle, lupaathan että lähdet heti kävelemään pois tilanteesta. Ja jos mies lähtee seuraamaan, huudat sille että painu h*lvettiin. Lupaathan rakas?"

Lupailin että juujuu tietysti teen juuri noin. No oikeasti juttelin harrastustapahtumassa myös miehille, koska he kuuluvat kaveriporukkaan.

Sopimuksia ja lupauksia oli joka lähtöön, harvoin mitään niistä noudatin. Ex teki välillä pistotarkastuksia ja kyseli, kuinka hyvin muistin nämä sopimuksemme. Hänkin väitti noudattavansa sopimuksia, mutta sain hänet kiinni mm. viettämästä aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa minä en saanut olla tekemisissä (exän mukaan kyseessä oli "myrkyllinen ihminen", oikeasti kyseessä oli mukava ja hyvännäköinen yhteinen miespuolinen tuttava :D)

Mutta teille jotka olette yhä vastaavanlaisessa myrkyllisessä suhteessa: mitkään lupaukset, sopimukset ja vaatimukset eivät paranna suhdetta. Exänikin väitti sopimusten takana olevan luottamuksen parantaminen, vaikka mitään aihetta epäluottamukselle en koskaan antanut. Vaatimukset aina vaan tiukentuivat ja kyttäys paheni. Mustasukkaisuudella ja kontrolloinnilla ei mitään luottamusta saavuteta, lähtökohdat ovat aivan väärät. Jos kokee kumppanin olevan epäluotettava, on parempi erota eikä jäädä roikkumaan suhteeseen ja vaatimaan ties mitä sirkustemppuja luotettavuuden osoittamiseksi.

Tuosta lupaamisesta tuli mieleeni entisen miesystäväni raivostuttava tapa kinuta ensin lupaa ja vasta sitten kertoa, mistä oli kysymys. Keskustelu meni aina suunnilleen näin:

- Hei, lupaa yksi juttu.

- Mikä juttu?

- Eiku lupaa ensin.

- En lupaa. Kerro.

- Eiku sinun pitää luvata.

- Ei, vaan sinä kerrot ensin.

Tässähän olikin sitten mehevä riita tekeillään. Mies aloitti innostuneen ihastuneena ja päätyi loukkaantumaan verisesti siitä, että kehtasin olla hankala. Yleensä jäi kertomatta, mitä olisi pitänyt luvata, koska hän piti mykkäkoulua jonkin aikaa, eikä asiasta sopinut enää kysellä. Eikä ollut mistään poikasesta kyse, vaan viisikymppisestä, jo kaksi avioliittoa läpikäyneestä miehestä.

Omg... Näitä lukiessani olen todella vakuuttunut siitä etten ikinä enää ryhdy suhteeseen.

Nyt hei ilmiantoja tuolle ekan sivun pedarille. En lainaa tekstiä ettei jää tänne sen takia se teksti. Sairas tyyppi

Sääntöjä oli valtavan paljon. En ole enää tässä suhteessa. Muutama sääntö tässä: jos katsoin ulos ikkunasta, katselin näkyykö salarakkaani pihalla. Ikkunaverhojen asento oli tarkkaa hommaa, niillä nimittäin viestittelin salarakkaalle. Jos lakkasin kynnet, olin menossa tapaamaan salarakasta. Kauppakuitti piti näyttää miehelle, hän katsoi kellonajan mihin aikaan olin kassalla. Jos kotimatka oli kestänyt liian kauan, olin salarakkaani luona. Jos laitoin punaisen takkini, se oli viesti salarakkaalle. Näitä hulluuksia oli niin paljon.

Ainoa hyväksyttävä sääntö parisuhteessa on minun mielestäni toisen kunnioittaminen. Yhdessä voidaan sopia asioista, mutta kaikki säännöt on kontrollointia.

Oletteko ikinä kuulleet epäluuloisesta persoonallisuushäiriöistä? Tämä on miehille ominainen persoonallisuushäiriö. Tähän juurikin liittyy kummalliset harhaluulot verhojen avulla salarakkaalle viestittelystä ja jatkuva uskomus siitä, että kumppani pettää ja salaa. Ynnä muuta. Hyvin raskaita persoonia ovat perheelle ja ystävillekin...

Mä en saanut koskaan soittaa itse exälleni. Vain hän sai soittaa minulle ja minun tuli odotella hänen soittojaan. Olimme n. 7 vuotta yhdessä, kunnes selvisi, että hänellä oli ollut melkein koko ajan toinen nainen. Hän oli elämäni ensimmäinen miesystäväni.

Meillä on näkymä sisäpihan roskikseen..

Oon kade..ei mua huvita juoda kahvia ja kytätä roskakuskeja aamu kuudelta:)

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni keksi kaikenlaisia rajoituksia minulle. Niitä kutsuttiin lupauksiksi tai sopimuksiksi. Uusi lupaus saatettiin esitellä vaikka näin: "Hei rakas, lupaathan mulle ettet siellä harrastustapahtumassa juttele toisille miehille. Jos joku mies tulee juttelemaan sulle, lupaathan että lähdet heti kävelemään pois tilanteesta. Ja jos mies lähtee seuraamaan, huudat sille että painu h*lvettiin. Lupaathan rakas?"

Lupailin että juujuu tietysti teen juuri noin. No oikeasti juttelin harrastustapahtumassa myös miehille, koska he kuuluvat kaveriporukkaan.

Sopimuksia ja lupauksia oli joka lähtöön, harvoin mitään niistä noudatin. Ex teki välillä pistotarkastuksia ja kyseli, kuinka hyvin muistin nämä sopimuksemme. Hänkin väitti noudattavansa sopimuksia, mutta sain hänet kiinni mm. viettämästä aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa minä en saanut olla tekemisissä (exän mukaan kyseessä oli "myrkyllinen ihminen", oikeasti kyseessä oli mukava ja hyvännäköinen yhteinen miespuolinen tuttava :D)

Mutta teille jotka olette yhä vastaavanlaisessa myrkyllisessä suhteessa: mitkään lupaukset, sopimukset ja vaatimukset eivät paranna suhdetta. Exänikin väitti sopimusten takana olevan luottamuksen parantaminen, vaikka mitään aihetta epäluottamukselle en koskaan antanut. Vaatimukset aina vaan tiukentuivat ja kyttäys paheni. Mustasukkaisuudella ja kontrolloinnilla ei mitään luottamusta saavuteta, lähtökohdat ovat aivan väärät. Jos kokee kumppanin olevan epäluotettava, on parempi erota eikä jäädä roikkumaan suhteeseen ja vaatimaan ties mitä sirkustemppuja luotettavuuden osoittamiseksi.

Eli valehtelit minkä ehtisit ja se oli jostain syystä miehen vika. Okei.

#miesvihanäkyviin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin entisessä avioliitossani sääntöjä riitti. Niistä ei vaan saanut puhua ääneen, koska toinen aina suuttui. Ne kuului minun itse hiljaa oppia päättelemään ja niiden mukaan asioita ennakoimaan ja soveltamaan. Mieheni toki kielsi että mitään sääntöjä olisi minulle koskaan asettanut, hänhän kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä - minähän se siinä suhteessa olin se hullu, kieroja ilkeä. Jep, arvaatte varmaan mikä sopisi diagnoosiksi exälleni…

Te jotka taivastelette että miten tällaisissa suhteissa suostutaan pysymään, olkaa kiitollisia ettei teidän minuuttanne, omanarvontuntoanne, todellisuuden tajuanne ja itsenäisyyttänne ole sillä tavalla saatu murskattua.

Kappas, meinasin tulla kirjoittamaan melkein sanasta sanaan juuri näin. Tervehdys, kohtalotoveri. 

On se sikäli aina ikävää kohdata kohtalotoveri! Eikä niin harvinaista kuin toivoisin. Ja niistä säännöistä, nehän muuttuivat aina yllättäen. Ja herrajjestas jos niitä menit rikkomaan!

Vierailija kirjoitti:

Sääntöjä oli valtavan paljon. En ole enää tässä suhteessa. Muutama sääntö tässä: jos katsoin ulos ikkunasta, katselin näkyykö salarakkaani pihalla. Ikkunaverhojen asento oli tarkkaa hommaa, niillä nimittäin viestittelin salarakkaalle. Jos lakkasin kynnet, olin menossa tapaamaan salarakasta. Kauppakuitti piti näyttää miehelle, hän katsoi kellonajan mihin aikaan olin kassalla. Jos kotimatka oli kestänyt liian kauan, olin salarakkaani luona. Jos laitoin punaisen takkini, se oli viesti salarakkaalle. Näitä hulluuksia oli niin paljon.

Miksi sinun oli pakko pitää salarakasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni keksi kaikenlaisia rajoituksia minulle. Niitä kutsuttiin lupauksiksi tai sopimuksiksi. Uusi lupaus saatettiin esitellä vaikka näin: "Hei rakas, lupaathan mulle ettet siellä harrastustapahtumassa juttele toisille miehille. Jos joku mies tulee juttelemaan sulle, lupaathan että lähdet heti kävelemään pois tilanteesta. Ja jos mies lähtee seuraamaan, huudat sille että painu h*lvettiin. Lupaathan rakas?"

Lupailin että juujuu tietysti teen juuri noin. No oikeasti juttelin harrastustapahtumassa myös miehille, koska he kuuluvat kaveriporukkaan.

Sopimuksia ja lupauksia oli joka lähtöön, harvoin mitään niistä noudatin. Ex teki välillä pistotarkastuksia ja kyseli, kuinka hyvin muistin nämä sopimuksemme. Hänkin väitti noudattavansa sopimuksia, mutta sain hänet kiinni mm. viettämästä aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa minä en saanut olla tekemisissä (exän mukaan kyseessä oli "myrkyllinen ihminen", oikeasti kyseessä oli mukava ja hyvännäköinen yhteinen miespuolinen tuttava :D)

Mutta teille jotka olette yhä vastaavanlaisessa myrkyllisessä suhteessa: mitkään lupaukset, sopimukset ja vaatimukset eivät paranna suhdetta. Exänikin väitti sopimusten takana olevan luottamuksen parantaminen, vaikka mitään aihetta epäluottamukselle en koskaan antanut. Vaatimukset aina vaan tiukentuivat ja kyttäys paheni. Mustasukkaisuudella ja kontrolloinnilla ei mitään luottamusta saavuteta, lähtökohdat ovat aivan väärät. Jos kokee kumppanin olevan epäluotettava, on parempi erota eikä jäädä roikkumaan suhteeseen ja vaatimaan ties mitä sirkustemppuja luotettavuuden osoittamiseksi.

Eli valehtelit minkä ehtisit ja se oli jostain syystä miehen vika. Okei.

#miesvihanäkyviin

hei, mies ei itsekään noudattanut asettamiaan sopimuksia.

On kovin vaikea uskoa ettei ihminen tajua näissä olevan yhtikäs mitään outoa, kun se on tapahtunut niin pikkuhiljaa. Missä maailmassa se on ikinä ok, että kumppani sanelee kenelle saat puhua, mitä katsot ikkunasta tai mitä kellonaikoja kauppakuitissasi on?

Vierailija kirjoitti:

On kovin vaikea uskoa ettei ihminen tajua näissä olevan yhtikäs mitään outoa, kun se on tapahtunut niin pikkuhiljaa. Missä maailmassa se on ikinä ok, että kumppani sanelee kenelle saat puhua, mitä katsot ikkunasta tai mitä kellonaikoja kauppakuitissasi on?

Eli kun sinä olet seurustellut jonkun kanssa vuoden tai kaksi ja sitten hän hymyilleen kyselee mitä sinä katsot sieltä ulkoa, sinä heti otat ja lähdet?

Ihan pokkana kertoisit kavereillekin, että jätit sun miehen, kun se kysyi katsotko miehiä sieltä ulkoa?

Vierailija kirjoitti:

On kovin vaikea uskoa ettei ihminen tajua näissä olevan yhtikäs mitään outoa, kun se on tapahtunut niin pikkuhiljaa. Missä maailmassa se on ikinä ok, että kumppani sanelee kenelle saat puhua, mitä katsot ikkunasta tai mitä kellonaikoja kauppakuitissasi on?

Tiedätkö, voit vaikka googlata, millaista lähisuhdeväkivalta on. Tai lue vaikka tämä juttu: https://www.apu.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe Myös henkinen väkivalta on väkivaltaa. Kannattaa ihan oikeasti vähän perehtyä ympärillä olevaan maailmaan, vaikka asia ei osuisikaan omalle kohdalle. Kuitenkin saatat joutua läheisenäkin todistamaan perheväkivaltaa, ja viimeistään silloin olisi hyvä ymmärtää sitä ja sen mekanismeja.

Pää piti kääntää pois, jos televisiossa vilahti tissit.

joo, näitä ketjuja on monta ollut

miksi aina pitää alottaa uusi?

teiltä jää monta tarinaa lukemattakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni keksi kaikenlaisia rajoituksia minulle. Niitä kutsuttiin lupauksiksi tai sopimuksiksi. Uusi lupaus saatettiin esitellä vaikka näin: "Hei rakas, lupaathan mulle ettet siellä harrastustapahtumassa juttele toisille miehille. Jos joku mies tulee juttelemaan sulle, lupaathan että lähdet heti kävelemään pois tilanteesta. Ja jos mies lähtee seuraamaan, huudat sille että painu h*lvettiin. Lupaathan rakas?"

Lupailin että juujuu tietysti teen juuri noin. No oikeasti juttelin harrastustapahtumassa myös miehille, koska he kuuluvat kaveriporukkaan.

Sopimuksia ja lupauksia oli joka lähtöön, harvoin mitään niistä noudatin. Ex teki välillä pistotarkastuksia ja kyseli, kuinka hyvin muistin nämä sopimuksemme. Hänkin väitti noudattavansa sopimuksia, mutta sain hänet kiinni mm. viettämästä aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa minä en saanut olla tekemisissä (exän mukaan kyseessä oli "myrkyllinen ihminen", oikeasti kyseessä oli mukava ja hyvännäköinen yhteinen miespuolinen tuttava :D)

Mutta teille jotka olette yhä vastaavanlaisessa myrkyllisessä suhteessa: mitkään lupaukset, sopimukset ja vaatimukset eivät paranna suhdetta. Exänikin väitti sopimusten takana olevan luottamuksen parantaminen, vaikka mitään aihetta epäluottamukselle en koskaan antanut. Vaatimukset aina vaan tiukentuivat ja kyttäys paheni. Mustasukkaisuudella ja kontrolloinnilla ei mitään luottamusta saavuteta, lähtökohdat ovat aivan väärät. Jos kokee kumppanin olevan epäluotettava, on parempi erota eikä jäädä roikkumaan suhteeseen ja vaatimaan ties mitä sirkustemppuja luotettavuuden osoittamiseksi.

Tuosta lupaamisesta tuli mieleeni entisen miesystäväni raivostuttava tapa kinuta ensin lupaa ja vasta sitten kertoa, mistä oli kysymys. Keskustelu meni aina suunnilleen näin:

- Hei, lupaa yksi juttu.

- Mikä juttu?

- Eiku lupaa ensin.

- En lupaa. Kerro.

- Eiku sinun pitää luvata.

- Ei, vaan sinä kerrot ensin.

Tässähän olikin sitten mehevä riita tekeillään. Mies aloitti innostuneen ihastuneena ja päätyi loukkaantumaan verisesti siitä, että kehtasin olla hankala. Yleensä jäi kertomatta, mitä olisi pitänyt luvata, koska hän piti mykkäkoulua jonkin aikaa, eikä asiasta sopinut enää kysellä. Eikä ollut mistään poikasesta kyse, vaan viisikymppisestä, jo kaksi avioliittoa läpikäyneestä miehestä.

Miksi piti periaatteesta vängätä? Olisit vain luvannut ja olisit saanut tietää mistä oli kyse eikä olisi tarvinnut riitaantua.

Onneksi minulle ei ole sattunut tuollaista vänkäysparisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystäväni keksi kaikenlaisia rajoituksia minulle. Niitä kutsuttiin lupauksiksi tai sopimuksiksi. Uusi lupaus saatettiin esitellä vaikka näin: "Hei rakas, lupaathan mulle ettet siellä harrastustapahtumassa juttele toisille miehille. Jos joku mies tulee juttelemaan sulle, lupaathan että lähdet heti kävelemään pois tilanteesta. Ja jos mies lähtee seuraamaan, huudat sille että painu h*lvettiin. Lupaathan rakas?"

Lupailin että juujuu tietysti teen juuri noin. No oikeasti juttelin harrastustapahtumassa myös miehille, koska he kuuluvat kaveriporukkaan.

Sopimuksia ja lupauksia oli joka lähtöön, harvoin mitään niistä noudatin. Ex teki välillä pistotarkastuksia ja kyseli, kuinka hyvin muistin nämä sopimuksemme. Hänkin väitti noudattavansa sopimuksia, mutta sain hänet kiinni mm. viettämästä aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa minä en saanut olla tekemisissä (exän mukaan kyseessä oli "myrkyllinen ihminen", oikeasti kyseessä oli mukava ja hyvännäköinen yhteinen miespuolinen tuttava :D)

Mutta teille jotka olette yhä vastaavanlaisessa myrkyllisessä suhteessa: mitkään lupaukset, sopimukset ja vaatimukset eivät paranna suhdetta. Exänikin väitti sopimusten takana olevan luottamuksen parantaminen, vaikka mitään aihetta epäluottamukselle en koskaan antanut. Vaatimukset aina vaan tiukentuivat ja kyttäys paheni. Mustasukkaisuudella ja kontrolloinnilla ei mitään luottamusta saavuteta, lähtökohdat ovat aivan väärät. Jos kokee kumppanin olevan epäluotettava, on parempi erota eikä jäädä roikkumaan suhteeseen ja vaatimaan ties mitä sirkustemppuja luotettavuuden osoittamiseksi.

Tuosta lupaamisesta tuli mieleeni entisen miesystäväni raivostuttava tapa kinuta ensin lupaa ja vasta sitten kertoa, mistä oli kysymys. Keskustelu meni aina suunnilleen näin:

- Hei, lupaa yksi juttu.

- Mikä juttu?

- Eiku lupaa ensin.

- En lupaa. Kerro.

- Eiku sinun pitää luvata.

- Ei, vaan sinä kerrot ensin.

Tässähän olikin sitten mehevä riita tekeillään. Mies aloitti innostuneen ihastuneena ja päätyi loukkaantumaan verisesti siitä, että kehtasin olla hankala. Yleensä jäi kertomatta, mitä olisi pitänyt luvata, koska hän piti mykkäkoulua jonkin aikaa, eikä asiasta sopinut enää kysellä. Eikä ollut mistään poikasesta kyse, vaan viisikymppisestä, jo kaksi avioliittoa läpikäyneestä miehestä.

Miksi piti periaatteesta vängätä? Olisit vain luvannut ja olisit saanut tietää mistä oli kyse eikä olisi tarvinnut riitaantua.

Onneksi minulle ei ole sattunut tuollaista vänkäysparisuhdetta.

Nii, sehän ois kätevää, kun saisi toisen lupaamaan, että ei tapaa enää vanhempiaan, ottaa joka päivä suihin puolisolta, leikkaa vuosia kasvatut hiukset lyhyiksi jne. ihan mitä tahansa

MUTKU SÄ LUPASIT!!!!

Oli vaan semmonen sääntö, että muita miehiä ei nus​sittu miehen tietämättä eli suhde pitää lopettaa ennen kuin on toisen miehen kanssa.