Lue keskustelun säännöt.
Mistä apua, kun kiintymysvanhemmuus tuhoaa parisuhteen?
07.08.2015 |
Tai oikeastaan mies kiukuttelee.
Vauvaamme on 4kk. Olen täysimettänyt häntä, mikä vaati ensimmäiset 3kk 24/7 omistautumisen imetykseen. Mies laittoi ruuat jne. Muutoinkin vauva on hoidettu kiintymysvanhemuuden oppien mukaan, ei ole ollut hoidossa, nukkuu perhepedissä jne. Olen itse ollut pois vauvan luota vasta kaksi kertaa tunnin jolloin vauva on ollut miehellä. Minä en ole lainkaan väsynyt (siitä kiitos
Miehen tähänastisen osallistumisen), tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta tavalta hoitaa lapsi.
Mutta mies. Aluksi hän oli aivan mukana 100% ja on osittain vieläkin, mutta nyt kyselee että koska vauva alkaa nukkua omassa sängyssä jne ja selvästi vertaa minua kavereidensa vaimoihin joilla (einespulloruokitut vauvat, sitteriin / pinnasänkyyn yksin vain jotta mammalla on omaa aikaa) ehtivät enemmän kaikkea. Miestä kiukuttaa tehdä niin paljon ja varmasti hän on myös mustasukkainen sekä minusta että vauvasta. Vauva ei esim. rauhoitu kuin minun sylissäni jne, vaikka miehellä on ollut tilaisuuksia hoitaa näitäkin tilanteita ja hänellä ja vauvalla on omat juttunsa, mies saa vauvan enemmän nauramaan yms. Minusta mies on mustasukkainen mikä näkyy mm. siitä, että hän saattaa kilahtaa pikkuasioista kuten jos kaadan vaikka kahvia vain itselleni enkä kysy häneltä (väsyksissäni, vahingossa, mies siis suuttuu koska hän on tehnyt näitä pikkujuttuja minun puolestani sen 6kk) tai on turhautunut kun ei saa seksiä kun en vain ehdi/jaksa.
Mistä tällaisen tilanteen ratkomiseksi saisi apua? Mies on muuttumassa kylmäksi, äreäksi ja etäiseksi enkä tiedä mihin tämä kaikki johtaa. Ainokaisen lapseni haluan kuitenkin kasvattaa hyvin, (en pysty antamaan häntä hoitoon jne), vauva on sen ansainnut. Sydämeni särkyy tässä ristitulessa.
Kommentit (313)
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:05"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle.
[/quote]
Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti.
Ap
[/quote]
Kun on kaksi tai useampia lapsia yksi lapsi ei saa _kaikkea_ huomiota, mikä on ihan tervettä ja takaa lapselle paremmin terveen henkisen kehityksen kuin se että äiti omistaa koko elämänsä lapsen palvomiseen. Vauvan kohdalla tuo on vielä ihan ok, mutta jatkuessaan noin lapsestasi tulee juuri sellainen hirviö ainoa lapsi jollaisia joskus näkee. Joka kuvittelee olevansa maailman keskipiste.
[/quote]
Lisäksi siitä lapsesta tuli erillinen ihminen siinä vaiheessa kun napanuora katkaistiin. Äidin pitäisi nyt katkaista myös henkinen napanuora. Lapsi lattialle ja itse siihen viereen antamaan huomiota, ei sen tartte sylissä joka hetki olla. Tissitutti on ihan omaa syytä ja opetettu juttu. Lattialla on myös hyvä oppia ettei äiti ole joka hetki saatavilla, isä voi ihan hyvin olla se lohduttaja jos ahdistaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?
M39
[/quote]
Lapsuudessa on varmaan tapahtunut se että on saanut hoivaa ja huomiota. Tämä yhdistettynä raskauden ja imetyksen aikaansaamiin hormonaalisiin muutoksiin tekee sen, ettei pysty tyynesti kuuntelemaan vauvojen itkua. Jännä ilmiö. Itselläni meinaa sydän pakahtua kun kuulen bussissa vauvaa itketettävän, vaikka omat vauvani ovat jo leikki-ikäisiä. Parisuhdekin on onnellinen. Oksitosiini on myös seksihormoni.
[/quote]
Pystyt sie kuvittelemaan, et teillä on toi vauva-arki menny sit paljon paremmin kuin tällä ap:llä? Jos teillä parisuhde on onnellinen, niin eisiihenole ainut selitysse, että sulla on hyvä mies. Siihen vaikuttaa muutkin asiat.
M39
[/quote]
No iso ero mulla ja ap:lla on se, että mulla menivät synnytykset hyvin. Tuskin voi liikaa korostaa, mitä fyysisest i ja henkisesti traumatisoiva synnytys tekee koko minäkuvalle. En oikein näe, että tämä olisi asia, jossa ap:n pitäis "toimia ennen kuin on kurat lahkeessa", mitä se ikinä tarkoittaakaan.
[/quote]
Siekö olet sitä mieltä, että synnytys on ollut ainut asia, joka on vienyt ap:n parisuhdetilanteen tuohon pisteeseen? Miusta pitää alkaa toimimaan kiireen vilkkaan, mikäli pitää perheen kasassa. Ei lapsi korvaa parisuhdetta, olipa se sitten kuinka vasta syntynyt tahaansa.
M39
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:39"]Voiko teillä olla jotain muuta ongelmaa nyt, kuin vauvanhoitotavat? Oliko tällaista jo ennen vauvaa? Onko miehellä muuta perheen ulkopuolista stressiä? Voitteko puhua jälkikäteen noista miehen räjähdyksistä? [/quote] Voimme ja emme voi. Eli suomeksi emme voi puhua syvällisemmin. Mies uhrautuu, ottaa 5 vuotta vanhat asiat riitaan mukaan ja alkaa käyttää superlatiiveja sekä minä "en koskaan" ja minä "aina". Jos sanon esimerkkejä että entäs silloin ja silloin että tuo "ei koskaan" ei pidä paikkaansa niin mies kokee minun ajaneen hänet nurkkaan, milloin keskustelu lukkiutuu täysin ja miehen turhautuminen purkautuu todella huonoin tavoin. Pyrin olla ajamatta keskustelua tähän pisteeseen. Riidat keskustellaan pintapuolisesti, eli pyytelen anteeksi mahdollisimman heti kaikkea negatiivista johtui se minusta tai ei (ja tämäkin miestä ärsyttää ja siinä taas uusi riidan aihe jos mies on sillä päällä). Kuitenkaan kumpikaan ei pidä riitaa yllä kauaa, ohitamme ne ja jatkamme elämää. Ap
[/quote]
Ap tämä kuulostaa nyt vähän siltä mitä meillä oli esikoisen kanssa. Ei nyt tuo että olet täysin fyysisesti kiinni vauvassa ja hän herää heti jos lähdet, se ei kuulosta kyllä normaallta. Mutta traumaattinen synnytys, väsynyt äiti, räjähtelevä mies, ei seksiä, riidat joissa kaivetaan esiin viimeisin 10 vuotta...
Traumaattinen synnytys vaikuttaa enemmän kuin kukaan tajuaa. Kuin olisit haavoittunut sodassa tai tullut pahoinpidellyksi, hakatuksi ja viillellyksi, elinikäisin arvin ja kivuin, ja traumaa ei käsitellä lainkaan. Pitäisi vaan alkaa hoitaa vauvaa ihan ummikkona, harrastaa seksiä vaikka tuntee olevansa ikuisesti rikki, ja on väsynyt, niin väsynyt.
Tuohon meillä lisätään vielä että mies ei tajunnut ollenkaan miten väsynyt olin, innokkaana teki töissä jotain uutta vaativaa projektia, ja luuli että kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin, meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ei lainkaan turvaverkkoja.
Nyt sinun täytyy saada apua:
- turvaverkkoja: mummula, ystävät, lapsen kummit, tädit. Teidän tarvitsee saada vauva hetkeksi pois käsistä, vaikka vaunulenkille korttelin ympäri.
- Neuvolassa kerrot että olet uupunut. Tarviset myös terapeuttia että pääset käsittelemän synnytstraumaa ja sitä mitä se on tehnyt omakuvallesi. Minun naiseuteni oli tuossa vaiheessa täysin riistetty, seksuaalisuden löytämnen vei monta vuotta. 4 kk on todella, todella lyhyt aika. Voi olla että sinulla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta. Pyydä että siitäkin voisi puhua.
- miehesi tarvitsisi myös tukea, hän on selvästi hädissään sinun puolesta. Et ole nyt normaalietkä oma itsesi, etkä kyllä normi äitikään. Kyse ei ole siitä etteikö vauva ansaitse huomiotasi, mutta keskityt häneen ihan pakkomielteisesti. Sinun pitäisi löytää itsesi taas, et ole vain äiti etkä synnytys- ja imetyskone, vaikka niin nyt tuntuu.
- voimahalit täältä, olet ollut kovilla. Voin sanoa että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta teidän parisuhde ei välttämättä selviä tästä ellet saa niitä apuja. Sinulle omaa terapiaa ja teille parterapiaa. Sehän vain tarkoitaa sitä että on erotuomari paikalla kun puhutte, joka tulkitsee toisen sanomisia kun itsellä menee niin tunteella, ja kokee arvosteluna, vaikka niin ei olisi tarkoitettu.
[/quote]
Ap ei varmasti luovuta vauvaa edes oman äitinsä hoitoon, eiköhän se ole jo tullut selväksi.
Ap ei valittanut olevansa ollenkaan väsynyt, vaan sanoi oikein kahteen otteeseen, että hänellä on voimia. Ongelma oli nyt muka mies, jolle pitäisi antaa huomiota.
Ap tarttisi apua siihen repeämään eikä piilotella vauvan takana. Juttelisit miehesi kanssa siitä rehellisesti.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:19"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:39"]Voiko teillä olla jotain muuta ongelmaa nyt, kuin vauvanhoitotavat? Oliko tällaista jo ennen vauvaa? Onko miehellä muuta perheen ulkopuolista stressiä? Voitteko puhua jälkikäteen noista miehen räjähdyksistä? [/quote] Voimme ja emme voi. Eli suomeksi emme voi puhua syvällisemmin. Mies uhrautuu, ottaa 5 vuotta vanhat asiat riitaan mukaan ja alkaa käyttää superlatiiveja sekä minä "en koskaan" ja minä "aina". Jos sanon esimerkkejä että entäs silloin ja silloin että tuo "ei koskaan" ei pidä paikkaansa niin mies kokee minun ajaneen hänet nurkkaan, milloin keskustelu lukkiutuu täysin ja miehen turhautuminen purkautuu todella huonoin tavoin. Pyrin olla ajamatta keskustelua tähän pisteeseen. Riidat keskustellaan pintapuolisesti, eli pyytelen anteeksi mahdollisimman heti kaikkea negatiivista johtui se minusta tai ei (ja tämäkin miestä ärsyttää ja siinä taas uusi riidan aihe jos mies on sillä päällä). Kuitenkaan kumpikaan ei pidä riitaa yllä kauaa, ohitamme ne ja jatkamme elämää. Ap
[/quote]
Ap tämä kuulostaa nyt vähän siltä mitä meillä oli esikoisen kanssa. Ei nyt tuo että olet täysin fyysisesti kiinni vauvassa ja hän herää heti jos lähdet, se ei kuulosta kyllä normaallta. Mutta traumaattinen synnytys, väsynyt äiti, räjähtelevä mies, ei seksiä, riidat joissa kaivetaan esiin viimeisin 10 vuotta...
Traumaattinen synnytys vaikuttaa enemmän kuin kukaan tajuaa. Kuin olisit haavoittunut sodassa tai tullut pahoinpidellyksi, hakatuksi ja viillellyksi, elinikäisin arvin ja kivuin, ja traumaa ei käsitellä lainkaan. Pitäisi vaan alkaa hoitaa vauvaa ihan ummikkona, harrastaa seksiä vaikka tuntee olevansa ikuisesti rikki, ja on väsynyt, niin väsynyt.
Tuohon meillä lisätään vielä että mies ei tajunnut ollenkaan miten väsynyt olin, innokkaana teki töissä jotain uutta vaativaa projektia, ja luuli että kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin, meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ei lainkaan turvaverkkoja.
Nyt sinun täytyy saada apua:
- turvaverkkoja: mummula, ystävät, lapsen kummit, tädit. Teidän tarvitsee saada vauva hetkeksi pois käsistä, vaikka vaunulenkille korttelin ympäri.
- Neuvolassa kerrot että olet uupunut. Tarviset myös terapeuttia että pääset käsittelemän synnytstraumaa ja sitä mitä se on tehnyt omakuvallesi. Minun naiseuteni oli tuossa vaiheessa täysin riistetty, seksuaalisuden löytämnen vei monta vuotta. 4 kk on todella, todella lyhyt aika. Voi olla että sinulla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta. Pyydä että siitäkin voisi puhua.
- miehesi tarvitsisi myös tukea, hän on selvästi hädissään sinun puolesta. Et ole nyt normaalietkä oma itsesi, etkä kyllä normi äitikään. Kyse ei ole siitä etteikö vauva ansaitse huomiotasi, mutta keskityt häneen ihan pakkomielteisesti. Sinun pitäisi löytää itsesi taas, et ole vain äiti etkä synnytys- ja imetyskone, vaikka niin nyt tuntuu.
- voimahalit täältä, olet ollut kovilla. Voin sanoa että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta teidän parisuhde ei välttämättä selviä tästä ellet saa niitä apuja. Sinulle omaa terapiaa ja teille parterapiaa. Sehän vain tarkoitaa sitä että on erotuomari paikalla kun puhutte, joka tulkitsee toisen sanomisia kun itsellä menee niin tunteella, ja kokee arvosteluna, vaikka niin ei olisi tarkoitettu.
[/quote]
Ap ei varmasti luovuta vauvaa edes oman äitinsä hoitoon, eiköhän se ole jo tullut selväksi.
Ap ei valittanut olevansa ollenkaan väsynyt, vaan sanoi oikein kahteen otteeseen, että hänellä on voimia. Ongelma oli nyt muka mies, jolle pitäisi antaa huomiota.
[/quote]
väsymystä ja masennusta ei välttämättä edes itse huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka ja kolmas lapsi viihtyivät lähinnä vain sylissä ja öisin nukuttiin muutama tunti. Kolmas nukkui ihan pienenä joskus vain 10 minuutin päiväunet ja nekin sylissä. Uniterapeuttiin otettu yhteyttä jo pari kertaa. Edelleen lapsi nyt 2-vuotiaana haluaa istua jopa useamman tunnin päivässä sylissä (esim päiväunet sylissä mun mahani päälllä). Rakastaa läheisyyttä ja yötkin haluaisi nukkua mun kainalossa, mutta kannamme omaan sänkyyn. Mulle on kuin urbaani legenda vauva, joka viihtyy yksikseen ja nukkuu jossain muualla kuin sylissä, kuten omassa pinnasängyssä.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:25"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:19"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:39"]Voiko teillä olla jotain muuta ongelmaa nyt, kuin vauvanhoitotavat? Oliko tällaista jo ennen vauvaa? Onko miehellä muuta perheen ulkopuolista stressiä? Voitteko puhua jälkikäteen noista miehen räjähdyksistä? [/quote] Voimme ja emme voi. Eli suomeksi emme voi puhua syvällisemmin. Mies uhrautuu, ottaa 5 vuotta vanhat asiat riitaan mukaan ja alkaa käyttää superlatiiveja sekä minä "en koskaan" ja minä "aina". Jos sanon esimerkkejä että entäs silloin ja silloin että tuo "ei koskaan" ei pidä paikkaansa niin mies kokee minun ajaneen hänet nurkkaan, milloin keskustelu lukkiutuu täysin ja miehen turhautuminen purkautuu todella huonoin tavoin. Pyrin olla ajamatta keskustelua tähän pisteeseen. Riidat keskustellaan pintapuolisesti, eli pyytelen anteeksi mahdollisimman heti kaikkea negatiivista johtui se minusta tai ei (ja tämäkin miestä ärsyttää ja siinä taas uusi riidan aihe jos mies on sillä päällä). Kuitenkaan kumpikaan ei pidä riitaa yllä kauaa, ohitamme ne ja jatkamme elämää. Ap
[/quote]
Ap tämä kuulostaa nyt vähän siltä mitä meillä oli esikoisen kanssa. Ei nyt tuo että olet täysin fyysisesti kiinni vauvassa ja hän herää heti jos lähdet, se ei kuulosta kyllä normaallta. Mutta traumaattinen synnytys, väsynyt äiti, räjähtelevä mies, ei seksiä, riidat joissa kaivetaan esiin viimeisin 10 vuotta...
Traumaattinen synnytys vaikuttaa enemmän kuin kukaan tajuaa. Kuin olisit haavoittunut sodassa tai tullut pahoinpidellyksi, hakatuksi ja viillellyksi, elinikäisin arvin ja kivuin, ja traumaa ei käsitellä lainkaan. Pitäisi vaan alkaa hoitaa vauvaa ihan ummikkona, harrastaa seksiä vaikka tuntee olevansa ikuisesti rikki, ja on väsynyt, niin väsynyt.
Tuohon meillä lisätään vielä että mies ei tajunnut ollenkaan miten väsynyt olin, innokkaana teki töissä jotain uutta vaativaa projektia, ja luuli että kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin, meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ei lainkaan turvaverkkoja.
Nyt sinun täytyy saada apua:
- turvaverkkoja: mummula, ystävät, lapsen kummit, tädit. Teidän tarvitsee saada vauva hetkeksi pois käsistä, vaikka vaunulenkille korttelin ympäri.
- Neuvolassa kerrot että olet uupunut. Tarviset myös terapeuttia että pääset käsittelemän synnytstraumaa ja sitä mitä se on tehnyt omakuvallesi. Minun naiseuteni oli tuossa vaiheessa täysin riistetty, seksuaalisuden löytämnen vei monta vuotta. 4 kk on todella, todella lyhyt aika. Voi olla että sinulla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta. Pyydä että siitäkin voisi puhua.
- miehesi tarvitsisi myös tukea, hän on selvästi hädissään sinun puolesta. Et ole nyt normaalietkä oma itsesi, etkä kyllä normi äitikään. Kyse ei ole siitä etteikö vauva ansaitse huomiotasi, mutta keskityt häneen ihan pakkomielteisesti. Sinun pitäisi löytää itsesi taas, et ole vain äiti etkä synnytys- ja imetyskone, vaikka niin nyt tuntuu.
- voimahalit täältä, olet ollut kovilla. Voin sanoa että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta teidän parisuhde ei välttämättä selviä tästä ellet saa niitä apuja. Sinulle omaa terapiaa ja teille parterapiaa. Sehän vain tarkoitaa sitä että on erotuomari paikalla kun puhutte, joka tulkitsee toisen sanomisia kun itsellä menee niin tunteella, ja kokee arvosteluna, vaikka niin ei olisi tarkoitettu.
[/quote]
Ap ei varmasti luovuta vauvaa edes oman äitinsä hoitoon, eiköhän se ole jo tullut selväksi.
Ap ei valittanut olevansa ollenkaan väsynyt, vaan sanoi oikein kahteen otteeseen, että hänellä on voimia. Ongelma oli nyt muka mies, jolle pitäisi antaa huomiota.
[/quote]
väsymystä ja masennusta ei välttämättä edes itse huomaa.
[/quote]
Hormonisuoja antaa voimia vielä tuossa vaiheessa. Parin kuukauden päästä ap on kuin loppuun väännetty tiskirätti jos ei hellitä yhtään. Hormonisuoja loppuu pian ja sen jälkeen pitää selvitä ihan tavallisen ihmisen voimilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]
Hyvä itsetunto tulee siitä että lapsi oppii pärjäämään itse ja siten luottamaan itseensä. Minä olen hyvä ja kelpaan tähän maailmaan; se on hyvää itsetuntoa.
Jatkuvalla lapsen kantamisella ja perässä kulkemisella lapsi vaan oppii että hän ei nähtävästi pärjää kun ei voi hetkeäkään olla vaikkapa lattialla huovan päällä. Äiti ei nähtävästi luota minuun. Siinä on kylvetty huonon itsetunnon siemen. Leikki on lapsen työtä ja jos hän ei saa itse kehittää itseään leikkimällä hän on kuin työtön ihminen;itsetunto murenee. Kukaan ei halua olla vaan rakastettu koriste-esine. Kaikki haluavat olla mukana siinä mitä tapahtuu ja vaikuttaa omalta osaltaan tapahtumien kulkuun.
Aivan vastasyntyneet ovat eri juttu. Heitä pitää pitää lähellä mutta kyllä jo 3 kk ikäinen voi olla sitterissä tai huovalla näköetäisyydellä.
[/quote]
Voi herran jestas. Älä tule neuvomaan, jos sinulla ei ole koskaan lapsia ollutkaan. Kolmikuinen vauva on TODELLA pieni, ja häntä pidetään sylissä niin paljon kuin hän tarvitsee. Aikuinen mies kykenee odottamaan, ja jos ei kykene, niin ei ollut alun alkaenkaan sopiva isäksi ja mieheksi. Sellainen joutaa mennä. Ehkä löytää itselleen uuden kahvinkeittäjän.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:55"]
Eka ja kolmas lapsi viihtyivät lähinnä vain sylissä ja öisin nukuttiin muutama tunti. Kolmas nukkui ihan pienenä joskus vain 10 minuutin päiväunet ja nekin sylissä. Uniterapeuttiin otettu yhteyttä jo pari kertaa. Edelleen lapsi nyt 2-vuotiaana haluaa istua jopa useamman tunnin päivässä sylissä (esim päiväunet sylissä mun mahani päälllä). Rakastaa läheisyyttä ja yötkin haluaisi nukkua mun kainalossa, mutta kannamme omaan sänkyyn. Mulle on kuin urbaani legenda vauva, joka viihtyy yksikseen ja nukkuu jossain muualla kuin sylissä, kuten omassa pinnasängyssä.
[/quote]
Vauvat on erilaisia. Omani nukkuin kahden kuukauden iästä lähteien täydet yöunet omassa sängyssään. En koe silti olevani huonompi äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:19"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:49"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:39"]Voiko teillä olla jotain muuta ongelmaa nyt, kuin vauvanhoitotavat? Oliko tällaista jo ennen vauvaa? Onko miehellä muuta perheen ulkopuolista stressiä? Voitteko puhua jälkikäteen noista miehen räjähdyksistä? [/quote] Voimme ja emme voi. Eli suomeksi emme voi puhua syvällisemmin. Mies uhrautuu, ottaa 5 vuotta vanhat asiat riitaan mukaan ja alkaa käyttää superlatiiveja sekä minä "en koskaan" ja minä "aina". Jos sanon esimerkkejä että entäs silloin ja silloin että tuo "ei koskaan" ei pidä paikkaansa niin mies kokee minun ajaneen hänet nurkkaan, milloin keskustelu lukkiutuu täysin ja miehen turhautuminen purkautuu todella huonoin tavoin. Pyrin olla ajamatta keskustelua tähän pisteeseen. Riidat keskustellaan pintapuolisesti, eli pyytelen anteeksi mahdollisimman heti kaikkea negatiivista johtui se minusta tai ei (ja tämäkin miestä ärsyttää ja siinä taas uusi riidan aihe jos mies on sillä päällä). Kuitenkaan kumpikaan ei pidä riitaa yllä kauaa, ohitamme ne ja jatkamme elämää. Ap [/quote] Ap tämä kuulostaa nyt vähän siltä mitä meillä oli esikoisen kanssa. Ei nyt tuo että olet täysin fyysisesti kiinni vauvassa ja hän herää heti jos lähdet, se ei kuulosta kyllä normaallta. Mutta traumaattinen synnytys, väsynyt äiti, räjähtelevä mies, ei seksiä, riidat joissa kaivetaan esiin viimeisin 10 vuotta... Traumaattinen synnytys vaikuttaa enemmän kuin kukaan tajuaa. Kuin olisit haavoittunut sodassa tai tullut pahoinpidellyksi, hakatuksi ja viillellyksi, elinikäisin arvin ja kivuin, ja traumaa ei käsitellä lainkaan. Pitäisi vaan alkaa hoitaa vauvaa ihan ummikkona, harrastaa seksiä vaikka tuntee olevansa ikuisesti rikki, ja on väsynyt, niin väsynyt. Tuohon meillä lisätään vielä että mies ei tajunnut ollenkaan miten väsynyt olin, innokkaana teki töissä jotain uutta vaativaa projektia, ja luuli että kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin, meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ei lainkaan turvaverkkoja. Nyt sinun täytyy saada apua: - turvaverkkoja: mummula, ystävät, lapsen kummit, tädit. Teidän tarvitsee saada vauva hetkeksi pois käsistä, vaikka vaunulenkille korttelin ympäri. - Neuvolassa kerrot että olet uupunut. Tarviset myös terapeuttia että pääset käsittelemän synnytstraumaa ja sitä mitä se on tehnyt omakuvallesi. Minun naiseuteni oli tuossa vaiheessa täysin riistetty, seksuaalisuden löytämnen vei monta vuotta. 4 kk on todella, todella lyhyt aika. Voi olla että sinulla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta. Pyydä että siitäkin voisi puhua. - miehesi tarvitsisi myös tukea, hän on selvästi hädissään sinun puolesta. Et ole nyt normaalietkä oma itsesi, etkä kyllä normi äitikään. Kyse ei ole siitä etteikö vauva ansaitse huomiotasi, mutta keskityt häneen ihan pakkomielteisesti. Sinun pitäisi löytää itsesi taas, et ole vain äiti etkä synnytys- ja imetyskone, vaikka niin nyt tuntuu. - voimahalit täältä, olet ollut kovilla. Voin sanoa että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta teidän parisuhde ei välttämättä selviä tästä ellet saa niitä apuja. Sinulle omaa terapiaa ja teille parterapiaa. Sehän vain tarkoitaa sitä että on erotuomari paikalla kun puhutte, joka tulkitsee toisen sanomisia kun itsellä menee niin tunteella, ja kokee arvosteluna, vaikka niin ei olisi tarkoitettu. [/quote] Ap ei varmasti luovuta vauvaa edes oman äitinsä hoitoon, eiköhän se ole jo tullut selväksi. Ap ei valittanut olevansa ollenkaan väsynyt, vaan sanoi oikein kahteen otteeseen, että hänellä on voimia. Ongelma oli nyt muka mies, jolle pitäisi antaa huomiota. [/quote] väsymystä ja masennusta ei välttämättä edes itse huomaa.
[/quote]
Nooh, se on totta, mutta mikäpä avuksi kun ap ei takuulla luovuta vauvansa hoidosta kellekään? Että mä olen hyvilläni siitä, että itse halusin itselleni omaa aikaa sekä olla mieheni, parhaan ystäväni, kanssa. En voisi kuvitellakaan, miten kukaan haluaa seurustella jonkun 4-kuisen kanssa koko ajan. Kun vielä tulos on se, että mies sanoo kohta adjöö.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]
Hyvä itsetunto tulee siitä että lapsi oppii pärjäämään itse ja siten luottamaan itseensä. Minä olen hyvä ja kelpaan tähän maailmaan; se on hyvää itsetuntoa.
Jatkuvalla lapsen kantamisella ja perässä kulkemisella lapsi vaan oppii että hän ei nähtävästi pärjää kun ei voi hetkeäkään olla vaikkapa lattialla huovan päällä. Äiti ei nähtävästi luota minuun. Siinä on kylvetty huonon itsetunnon siemen. Leikki on lapsen työtä ja jos hän ei saa itse kehittää itseään leikkimällä hän on kuin työtön ihminen;itsetunto murenee. Kukaan ei halua olla vaan rakastettu koriste-esine. Kaikki haluavat olla mukana siinä mitä tapahtuu ja vaikuttaa omalta osaltaan tapahtumien kulkuun.
Aivan vastasyntyneet ovat eri juttu. Heitä pitää pitää lähellä mutta kyllä jo 3 kk ikäinen voi olla sitterissä tai huovalla näköetäisyydellä.
[/quote]
Tässä on kyllä niin riemastuttavaa tietämättömyyttä ja piittaamattomuutta vauvan kehityksestä ja sylin merkityksestä, että nostellaan vielä varoittavana esimerkkinä.
Eli lyhyesti referoiden: Vauva ei ole mikään koriste-esine. Joten älä vaan pidä häntä sylissä - vaan nosta sitteriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille ainakin vauva tuli jälkikasvuksi taloon (tai ainakin minulle), ei puhettakaan, että vauva olisi saanut jonkun ihmeellisen "aseman"! Täysimetin, huolehdin vauvan tarpeista ja siinä se. Sitten elin itselleni ja miehellekin. Taspaino kaikessa, välinpitämättömyys on huono, samoin lapsen nostaminen jalustalle (vai itsensä??) on huono. Siis varsinkin näille aikuisille, tässä vaiheessa nimenomaan huono. Mutta en osaa aloittajaa neuvoa, varmaan apua tosiaan saa neuvolasta (jos nyt sitten heitä mitään uskoo). Ehkä taustalla on tosiaan jotain kummaa traumaa.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:07"]
Aika tyhmää myös asettaa joku kiintymyysvanhemmuus parisuhteen edelle. Varsinkin kun se on kiintymysäitiys eikä sitten edes sitäkään, jos vauva on vaativa (joka jäi hiukan epäselväksi kylläkin). Otsikointi mättää siinä tapauksessa ja perheen pitäisi hakea apua vauvan vaativuuteen, ettei parisuhde hajoa.
[/quote]
Mistä luulet saavasti apua nelikuisen vaativuuteen? Okei, voihan joku takapajuinen sairaanhoitopiiri sen ottaa unikoulutettavaksi ja näännyttää vauvan omaan huutoonsa, mutta kyllä asiantuntijat ovat nykyään sitä mieltä, että hyvät vanhemmat menevät nelikuisen vauvan ehdoilla ja that's it, seksiä ehtii harrastamaan ja miestä paapomaan sitten myöhemminkin. Joku keskusteluapu voisi olla tälle parille todellakin paikallaan, mutta ongelma on kyllä just eikä melkein vanhempien välisessä vuorovaikutuksessa, nelikuinen on mitä on eikä terapioimalla muutu kuin korkeintaan huonompaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?
M39
[/quote]
Lapsuudessa on varmaan tapahtunut se että on saanut hoivaa ja huomiota. Tämä yhdistettynä raskauden ja imetyksen aikaansaamiin hormonaalisiin muutoksiin tekee sen, ettei pysty tyynesti kuuntelemaan vauvojen itkua. Jännä ilmiö. Itselläni meinaa sydän pakahtua kun kuulen bussissa vauvaa itketettävän, vaikka omat vauvani ovat jo leikki-ikäisiä. Parisuhdekin on onnellinen. Oksitosiini on myös seksihormoni.
[/quote]
Pystyt sie kuvittelemaan, et teillä on toi vauva-arki menny sit paljon paremmin kuin tällä ap:llä? Jos teillä parisuhde on onnellinen, niin eisiihenole ainut selitysse, että sulla on hyvä mies. Siihen vaikuttaa muutkin asiat.
M39
[/quote]
No iso ero mulla ja ap:lla on se, että mulla menivät synnytykset hyvin. Tuskin voi liikaa korostaa, mitä fyysisest i ja henkisesti traumatisoiva synnytys tekee koko minäkuvalle. En oikein näe, että tämä olisi asia, jossa ap:n pitäis "toimia ennen kuin on kurat lahkeessa", mitä se ikinä tarkoittaakaan.
[/quote]
Siekö olet sitä mieltä, että synnytys on ollut ainut asia, joka on vienyt ap:n parisuhdetilanteen tuohon pisteeseen? Miusta pitää alkaa toimimaan kiireen vilkkaan, mikäli pitää perheen kasassa. Ei lapsi korvaa parisuhdetta, olipa se sitten kuinka vasta syntynyt tahaansa.
M39
[/quote]
Sanot "ainut asia", niin kuin se ei voisi olla huomattavan traumatisoiva kokemus. Laita "synnytyksen" paikalle vaikka "auto-onnettomuus" , tuntuuko sitten mahdollisemmalta. Jja äidiksi tulo voi olla todella rankka elämänmuutos. Verrataaan vaikka jos mies olisi jäänyt työttömäksi niin kukaan ei ihmettelisi jos parisuhde menee tuohon jamaan. Nuo asia tekee hallaa päähän, siksi asiat menee solmuun ja ihmiset ei käyttäydy niin kuin ennen ja niin kuin järjelliset otukset.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 02:50"]Laitanpa täältä vähän kiintymysvanhemman ISÄN kommenttia tulemaan. Ensin ihmettelin otsikkoa että mikä hemmetin kiintymysvanhemmuus mutta kun luin ketjun läpi niin tuttuahan tuo on. Näin käy kun kiintymysvanhemmilla ei olekaan enää kiintymystä toisiinsa. ....
AP:lla on siis enää VÄHÄN AIKAA tarttua tähän ongelmatiikkaan ennenkuin heidänkin liittonsa on mennyttä. Koen suurta sympatiaa hänen miestään kohtaan.
[/quote] Hyvin kirjoitettu. Voiko mies kirjoittaa näin?
[/quote]
Ei, kyllä tää varmaan olitaas jonkun naisen provokirjotus. Voi luoja näitä :D
M39
[/quote]
Olen pahoillani. Puhut kauniisti vaimostasi, miten hän joskus teki sinusta maailman onnellsimman. Voitko lukea komenttini vaikeasta synnytyksestä, ja mitä se tekee naiselle. Vaimosi ei ehkä ole sitä ymmärtänyt mutta se ei tarkoita ettei se ole vaikuttanut. Ymmärsin itse vasta vuosien päästä, terapiaan tai pelkopolille en ole päässyt siitä koskaan. Vaikeat synnytykset hyssytellään hiljaiseksi ennen ja jälkeen, ikään kuin pahoinpitely jota ei muka tapahtunut, mutta kauhun hetket, arvet ja kivut seuraa, eikä entiseen ole enää ikinä paluuta.
Olet ihana mies ja varmasti rakastava puoliso, kaikki ei ole menetetty.
Tietääkö vaimosi että virtsankarkailu, laskeumat, ilman ja ulosteen karkailu, ja revennyt ja löysä emätin voidaan korjata leikkauksella julkisella. Kipupisteisiin ja lamaantuneisin lantionpohjalihaksiin saa fysioterapiaa. Niitä VOI korjata. Seksi voi alkaa taas tuntuakin joltain. Tiedätkö onko hänellä tai onko ollut näitä??
[/quote]
M39:lle tiedoksi, että kyllä mies voi kirjoittaa näin. Olemme jopa saman ikäisiä.
Tälle toiselle kommentoijalle. Vaikean synnytyksen fyysiset tai psyykkiset jäljet eivät parisuhteemme seksipuoleen niinkään vaikuttaneet vaan se, että seksuaalinen kiinnostus minuun näytti loppuneen kokonaan kun vauva tarvitsi niin paljon sitä kiintymysvanhempaa äitiään. Vauvahan kuitenkin väistämättä nukkui pitkiä pätkiä päivälläkin, tuntikaupalla, mutta sinä aikana vaimoni piti saada "hengähtää vähäsen" - lukea naistenlehtiä, kirjaa, Facebookia, vauvapalstaa, katsoa tv:tä jne. Harvakseltaan tekemäni ehdotukset seksistä torjuttiin kerta toisensa jälkeen kommenteilla "en mä nyt jaksa... mutta huomenna varmaan" tai "odota mä katson tämän loppuun" jne. Tämä olikin sitten jo suorastaan loukkaavaa. Pyynnöissäni en hävinnyt ainoastaan vauvalle, vaan myös telkkarille ja tietokoneelle. Aiemmin sain vaimolta kehuja siitä miten hyvä rakastaja olen. Ilmeisesti en sitten oikeasti kuitenkaan niin mielettömän hyvä, kun suurempaa nautintoa sai digi- ja printtimediasta. Lopulta loppui minunkin kiinnostukseni. Kun miehelle on sanottu tarpeeksi monta kertaa ei, niin mies lakkaa kysymästä. Tästä kaikesta on nyt vuosikausia aikaa - nuorempikin lapsi jo menee kouluun. Vaimoa ei kiinnosta edelleenkään eikä enää siis minuakaan. Seksiä on nyt pari kertaa vuodessa. Nopea ja tekninen suoritus. Ongelma alkoi kiintymysvanhemmuudesta mutta ei enää korjaantunut kun lapset eivät sitä äidin syliä enää jatkuvasti tarvinneet.
M40 (nro 95)
Menkää sinne vaunulenkille yhdessä ja siinä voitte samalla jutella keskenänne. Miehesi oisi varmaan tyytyväinen, jos kysyisit miten työpäivä meni tai muuten osoitat kiinnostusta hänen kuulumisilleen. Täytyyhön teillä muutakin puhuttavaa olla kuin vauva.
Ajattele miten kiva miehestäsi on tulla töistä kun vastassa olisikin hymyilevä vaimo joka sanoo "moi kulta, miten työpäivä meni? Siellä on kahvia"
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:07"]
Aika tyhmää myös asettaa joku kiintymyysvanhemmuus parisuhteen edelle. Varsinkin kun se on kiintymysäitiys eikä sitten edes sitäkään, jos vauva on vaativa (joka jäi hiukan epäselväksi kylläkin). Otsikointi mättää siinä tapauksessa ja perheen pitäisi hakea apua vauvan vaativuuteen, ettei parisuhde hajoa.
[/quote]
Mistä luulet saavasti apua nelikuisen vaativuuteen? Okei, voihan joku takapajuinen sairaanhoitopiiri sen ottaa unikoulutettavaksi ja näännyttää vauvan omaan huutoonsa, mutta kyllä asiantuntijat ovat nykyään sitä mieltä, että hyvät vanhemmat menevät nelikuisen vauvan ehdoilla ja that's it, seksiä ehtii harrastamaan ja miestä paapomaan sitten myöhemminkin. Joku keskusteluapu voisi olla tälle parille todellakin paikallaan, mutta ongelma on kyllä just eikä melkein vanhempien välisessä vuorovaikutuksessa, nelikuinen on mitä on eikä terapioimalla muutu kuin korkeintaan huonompaan suuntaan.
[/quote]
Emmehän me tiedä onko vauva itseasiassa edes vaativa. Äitihän kertoo jaksavansa hyvin. Tyhmää minusta on, että edes sillä aikaa kun se vauva nukkuu, ei voisi olla aikaa miehelle tai edes kotitöille. . Siellä on kolme ihmistä, ei vain vauva, äiti ja piika. Tuon ikäinen vauva nukkuu monta tuntia päivässä kumminkin.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 02:50"]Laitanpa täältä vähän kiintymysvanhemman ISÄN kommenttia tulemaan. Ensin ihmettelin otsikkoa että mikä hemmetin kiintymysvanhemmuus mutta kun luin ketjun läpi niin tuttuahan tuo on. Näin käy kun kiintymysvanhemmilla ei olekaan enää kiintymystä toisiinsa. ....
AP:lla on siis enää VÄHÄN AIKAA tarttua tähän ongelmatiikkaan ennenkuin heidänkin liittonsa on mennyttä. Koen suurta sympatiaa hänen miestään kohtaan.
[/quote] Hyvin kirjoitettu. Voiko mies kirjoittaa näin?
[/quote]
Ei, kyllä tää varmaan olitaas jonkun naisen provokirjotus. Voi luoja näitä :D
M39
[/quote]
Olen pahoillani. Puhut kauniisti vaimostasi, miten hän joskus teki sinusta maailman onnellsimman. Voitko lukea komenttini vaikeasta synnytyksestä, ja mitä se tekee naiselle. Vaimosi ei ehkä ole sitä ymmärtänyt mutta se ei tarkoita ettei se ole vaikuttanut. Ymmärsin itse vasta vuosien päästä, terapiaan tai pelkopolille en ole päässyt siitä koskaan. Vaikeat synnytykset hyssytellään hiljaiseksi ennen ja jälkeen, ikään kuin pahoinpitely jota ei muka tapahtunut, mutta kauhun hetket, arvet ja kivut seuraa, eikä entiseen ole enää ikinä paluuta.
Olet ihana mies ja varmasti rakastava puoliso, kaikki ei ole menetetty.
Tietääkö vaimosi että virtsankarkailu, laskeumat, ilman ja ulosteen karkailu, ja revennyt ja löysä emätin voidaan korjata leikkauksella julkisella. Kipupisteisiin ja lamaantuneisin lantionpohjalihaksiin saa fysioterapiaa. Niitä VOI korjata. Seksi voi alkaa taas tuntuakin joltain. Tiedätkö onko hänellä tai onko ollut näitä??
[/quote]
M39:lle tiedoksi, että kyllä mies voi kirjoittaa näin. Olemme jopa saman ikäisiä.
Tälle toiselle kommentoijalle. Vaikean synnytyksen fyysiset tai psyykkiset jäljet eivät parisuhteemme seksipuoleen niinkään vaikuttaneet vaan se, että seksuaalinen kiinnostus minuun näytti loppuneen kokonaan kun vauva tarvitsi niin paljon sitä kiintymysvanhempaa äitiään. Vauvahan kuitenkin väistämättä nukkui pitkiä pätkiä päivälläkin, tuntikaupalla, mutta sinä aikana vaimoni piti saada "hengähtää vähäsen" - lukea naistenlehtiä, kirjaa, Facebookia, vauvapalstaa, katsoa tv:tä jne. Harvakseltaan tekemäni ehdotukset seksistä torjuttiin kerta toisensa jälkeen kommenteilla "en mä nyt jaksa... mutta huomenna varmaan" tai "odota mä katson tämän loppuun" jne. Tämä olikin sitten jo suorastaan loukkaavaa. Pyynnöissäni en hävinnyt ainoastaan vauvalle, vaan myös telkkarille ja tietokoneelle. Aiemmin sain vaimolta kehuja siitä miten hyvä rakastaja olen. Ilmeisesti en sitten oikeasti kuitenkaan niin mielettömän hyvä, kun suurempaa nautintoa sai digi- ja printtimediasta. Lopulta loppui minunkin kiinnostukseni. Kun miehelle on sanottu tarpeeksi monta kertaa ei, niin mies lakkaa kysymästä. Tästä kaikesta on nyt vuosikausia aikaa - nuorempikin lapsi jo menee kouluun. Vaimoa ei kiinnosta edelleenkään eikä enää siis minuakaan. Seksiä on nyt pari kertaa vuodessa. Nopea ja tekninen suoritus. Ongelma alkoi kiintymysvanhemmuudesta mutta ei enää korjaantunut kun lapset eivät sitä äidin syliä enää jatkuvasti tarvinneet.
M40 (nro 95)
[/quote]
Mullehan tämä ei ollut ongelma, että oletko sinä OIKEASTI mies vai et. Itseasiassa kirjoitukses liippas aika läheltä omianikin kokemuksia isyydestä ja miehenä olemisesta parisuhteessa. Itteä vaan alkoi ärsyttämään tuo ensimmäinen vastauskommentti.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:22"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:17"]Vauva liinaan, niin saat yhden tai molemmat kädet vapaiksi, voit jopa puuhailla jotain samalla kun imetät. Ei vauvaankaan tarvitse erikseen keskittyä jatkuvasti, osaahan se ilmaista tarpeitaan. Tietysti ymmärrettävää, kun on ensimmäinen ja ainoa.
[/quote]
Asentorajoitteinen vauva ei syö liinassa eikä edes sohvalla. Olen kyllä yrittänyt kovasti! :"(
3kk meni siis vauvan kanssa sohvalla, nyt on jo sen jälkeen helpottanut niin että voin vauva kantoliinassa aina jotain tehdä sen hetken kun viihtyy. Siitäpä mies varmaan on nyt alkanut osoittaa turhautumistaan kun tilanne on jo vähän parempi, niin uskaltaa päästää tunteensa esiin.
Ja minä EN itketä lastani!! Tämä siis teille joiden mielestä vauva lattialle vaan niin pitkäksi aikaa kunnes karjuu huomiota raukka parka.
Ap
[/quote]
Ei vittu mikä urpo olet. Kasvata vaan lapsestasi täysi neurootikko.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:07"]Aika tyhmää myös asettaa joku kiintymyysvanhemmuus parisuhteen edelle. Varsinkin kun se on kiintymysäitiys eikä sitten edes sitäkään, jos vauva on vaativa (joka jäi hiukan epäselväksi kylläkin). Otsikointi mättää siinä tapauksessa ja perheen pitäisi hakea apua vauvan vaativuuteen, ettei parisuhde hajoa. [/quote] Eihän ap edes kysy apua vauvaan vaan kiukuttelee miehen esittäessä mielipidettä. Tsemppiä miehelle. Ei ole helppoa hällä.
[/quote]
Ai se oli "mielipide" kun ap unohti tarjota kahvia ja mies kiehahti. Vai seksin kärttäminenkö oli se mielipide? Moni on sanonut, että ap:n pitäisi hoitaa parisuhdetta eli hemmotella miestä. Mutta minun mielestäni ap itse kaipaisi hemmottelua, vaikka aluksi muutaman tunnin kylpyläreissua hierontoineen, jos on hädin tuskin suihkuun päässyt. Vauva syö kohta soseitakin sen verran että pärjää kyllä isänsä kanssa. Mies voisi alkaa ottaa ainakin välillä päävastuun vauvanhoidosta ja kahvitarjoiluista, ap vaikka sitten siitä kokkauksesta...