Mistä apua, kun kiintymysvanhemmuus tuhoaa parisuhteen?

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:04"]Jos ei sukupuoliyhdyntää ala pian herua, haen sen sitten muualta.
T. Ap:n mies
[/quote]oletko mistäpäin suomea? t. n29 pks

Kukaan ei ole sanonut, että sitteriin pitää panna huutava lapsi! Mutta onhan se lapsi nyt jonnekin pakko voida laittaa, eihän kukaan normaalijärkinen nyt kanniskele vauvaa aamusta iltaan! Ellei ole pakko ja ap ei maininnut, että olis pakko, vaan ymmärsin, että haluaa ja suhtautuminen on sitä, että uskon, että kun vauva ei ole sylissäni, se itkee. No mistä tiedät, oletko kokeillut muuta? 

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:36"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:23"]Aloittajan vauva on vielä tosi pieni. Ei tuossa iässä tarvitsekaan laittaa hoitoon tai järjestää mitään parisuhdeaikaa. Sekin on ihan täysin normaalia, ettei seksiä tee mieli, jos synnytyksestä toipuminen on vielä käynnissä. Myöhemmin tosin kannattaa pikkuhiljaa irtautuakin lapsesta, mutta nelikuinen saa todellakin olla äitinsä huomion keskipiste ihan 24/7.
[/quote]
Eisitä lasta tarvitsekaan laittaa hoitoon,vaan huomio sitä puolisoa siellä arjen keskellä. Oikeastiko teillä on vain jotain parisuhdeaikoja ja arjessa ette kiinnitä puolisoonne huomiota tai jaa hänen kanssaan asioita.
En yhtään ihmettele pettämisiä,jos se arki pyörii vain lapsien kautta ja se puoliso kaivetaan naftaliinista kun huvittaa.
[/quote]

Kyllä minä huomioin miestäni arjessa. Mutta jos joku joskus jää (kuten tuollainen kahvikuppi tms) mies saa siitä syyn räjähtää. Pelkään näitä räjähdyksiä ja yritän miellyttää miestä, mutta aina jokin jää. Ja kun samalla mies kuitenkin tekee osansa kotona (tekee, mistä olen kiitollinen, mutta mielestäni hänen kuuluukin), niin hänhän on sitten "täydellinen" ja hänellä on "oikeus" räjähdellä.

Ap
[/quote]

Onko miehesi ulkomaalainen?

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:35"]

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:53"]

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:46"]

Ensimmäiseksi pyydä puolisoltasi anteeksi ihan sydämestäsi, että olet ymmärtämättömyyttäsi laiminlyönyt häntä! Sitten alkakaa yhdessä miettiä, miten saatte yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Kun vauva nukkuu, silloin. Tai antamalla jonkun luotettavan läheisenne/ystävänne työntää vauvaa ulkona jonkun pienen kävelylenkin, että ehditte hoitaa parisuhdettanne. Vauva ei häiriinny siitäkään, jos hän valvoo ja touhuaa jossakin turvallisessa paikassa, esim häkkisängyssään, ja sillä välin nopeasti puolisot täyttävät toistensa seksuaalisia tarpeita.

Lapsen paras koti on vanhempiensa hyvä suhde toisiinsa!!!

Lapsi on onnellisin silloin, kun hänen vanhempansa ovat onnellisia keskenään!!!

Lapsen parasta ajattelee se äiti/isä, joka satsaa puolisonsa hyvinvointiin!

Ap, miehesi on kultakimpale, jos on jo puoli vuotta passannut sinua ja auttanut kaikessa!!! Nyt ala panostaa mieheesi, niin lapsennekin voi tulevaisuudessa hyvin!!!

Miesten ykköstarve parisuhteessa on seksi. He kokevat syvimmän yhteyden puolisoonsa seksin kautta. Naisen suurin tarve on hellä ja turvallinen läheisyys. Kuitenkin, jos naisena ymmärtää, mitä seksi miehelle parisuhteessa tarkoittaa, täyttää kyllä mielellään miehensä tarpeita, koska siinä samalla huomaa itsekin, miten seksi lähentää puolisoita. Se on siis perusedellytys syvimmälle läheisyydelle, ja sitä läheisyyttä mies kaipaa, kun haluaa seksiä vaimonsa kanssa. Ellei tuo tarve ja läheisyys sitä kautta täyty, on vaarana lähteä täyttämään sitä läheisyyden tarvetta muualle. Siksi sanotaankin, että se puolisoiden välinen yhteys on se lapsen paras koti, koska jos se yhteys katoaa ja tilalle tulee ulkopuolisia yhteyksiä, niin kyllä siitä kärsii se lapsi ihan eniten, ja koko loppuikänsä se vaurio vaikuttaa hänen elämäänsä.

Ap, nyt miestäkin hellimään ja paapomaan! Hän ansaitsee sen kyllä!

[/quote]

Sä olet kyllä ihan sekaisin. T. Nainen, joka joutui elämään puutteessa 2 x 9 kk, kun miestä ei raskausaikoina kiinnostanut. Käytin omaa kättä, ja onneksi seksielämä normalisoitui pian synnytysten jälkeen. Elämä nyt vaan on sitä, että aina ei toista kiinnosta. Ketuttaahan se, mutta en minä ainakaan halua että kukaan minua vastentahtoisesti köyrii.

[/quote]

Voihan se olla toisinkin päin, kuten sinulla. Omasta kokemuksestani kerron tuon edellisen. Olin itse äiti, joka ei tajunnut, miten mies kärsi seksin ja läheisyyden puutteesta, vaikka mitään TODELLISTA syytä ei ollut enää pidättäytyä, kun paikat oli jo parantuneet synnytysten jälkeen. Hän siitä sanoikin, ihan nätisti, ja oli äreäkin, mutta en vaan ymmärtänyt tärkeäksi, kunnes sitten kerran tajusin, että minähän suorastaan laiminlyön oman avioliittolupaukseni, kun hyljeksin miestä milloin milläkin verukkeella. Ja hän oli siitä jo sanonutkin. Päätin alkaa suostua ehdotuksiin ja vaikka alkuun ei kyllä vähempää ois kiinnostanu ja ajatukset pyöri astiantiskauksessa, niin pian kuitenkin tuli tunteet mukaan ja aloin itsekin haluta ja nauttia. Voitte pitää hölmönä, mutta minä koin saavani apua rukouksesta, eli pyysin Jumalalta apua, että pystyn täyttämään mieheni tarpeet. Sitten mies jo kiittelikin huippuvaimoksi, mikä tuntui kyllä hyvältä, kun olin kokenut olevani tosi ymmärtämätön.

[/quote]

Missä kohtaa avioliittolupausta luvataan antaa seksiä? Eikö siinä vain tahdota jotain, pystyminen onkin sitten jo ihan eri asia. 

Ja kauheaa sellainen seksi, joka tapahtuu toisen tahdosta.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:38"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:04"]Jos ei sukupuoliyhdyntää ala pian herua, haen sen sitten muualta.
T. Ap:n mies
[/quote]oletko mistäpäin suomea? t. n29 pks
[/quote]En viitsi tässä selostaa, voiko sulle laittaa yksityisviestiä?

Kirjoitin nuo parit aiemmat pitkät samantyyliset viestit. Mutta nyt on tullut muutakin ilmi, kuten jotain vähän outoa tuossa teidän riitojen käsittelyssä, jos mies saattaa heittäytyä tuollaiseksi kuin kuvasit ja itse pelkäät hänen reaktioitaan. Varmaan tarvitsisitte jonkinlaista ulkopuolista apua teidän omien välien ja ongelmien ymmärtämiseen. Sinun repeämä kuulostaa myös tosi pahalta ja miehen pitäisi ymmärtää ettei sellaisesta toivuta kuten normaalisynnytyksestä. Lisäksi teillä on siinä se pieni vielä, ja ilmeisesti ei ihan leppoisin vauva hänkään. En halua neuvoa että jousta ja ymmärrä, jos kuitenkin itse olet jo aika loppu, jos mies ei olekaan niin "kultainen" kuin vaikutti aloitusviesteissäsi ja jos vauva on erityisen vaativa. On vaikea saada selvää onko teidän tilanne ihan normaalia ensikertalaisvauvaperheen "taisteluväsymystä" ja silti vielä uuden elämänvaiheen kanssa kipuilemista, joka vain hetkellisesti tuo itsekussakin vähemmän hyviä piirteitä esiin. Siinä tapauksessa hyvä neuvo mielestäni on yrittää nyt helpottaa elämää sen minkä voi, koittaa siirtää omia tarpeitaan vauvan välttämättömien tarpeiden tieltä vielä vähän, ja yrittää jaksaa olla armollinen itselle ja kumppanille, että muistettaisiin että vauvavuosi on monella tavalla poikkeuksellista aikaa ja päättyy nopeammin kuin sen aikana arvaakaan. Ja sen päätyttyä tilanne voi olla ihan erilainen, ei kaikkia kriisihetkiä enää muistakaan.

Mutta jos onkin kyse jostakin vakavammasta, niin ei ole hyvä neuvo niellä kaikkea vuoden ajan, että kyllä se siitä.

Todella hyvä kirjoitus, 79.

Hohhoijaa. Mietin, että mitenkähän onnistuinkaan hoitamaan keskosena syntyneet kaksoseni hyvinvoiviksi, reippaiksi koululaisiksi, kun minulla ei ollut apuvoimia heidän vauva-aikanaan (mies matkatöissä arkipäivät) ja oli vielä omakotitalokin hoidettavana?

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:09"]Tai oikeastaan mies kiukuttelee.

Vauvaamme on 4kk. Olen täysimettänyt häntä, mikä vaati ensimmäiset 3kk 24/7 omistautumisen imetykseen. Mies laittoi ruuat jne. Muutoinkin vauva on hoidettu kiintymysvanhemuuden oppien mukaan, ei ole ollut hoidossa, nukkuu perhepedissä jne. Olen itse ollut pois vauvan luota vasta kaksi kertaa tunnin jolloin vauva on ollut miehellä. Minä en ole lainkaan väsynyt (siitä kiitos
Miehen tähänastisen osallistumisen), tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta tavalta hoitaa lapsi.

Mutta mies. Aluksi hän oli aivan mukana 100% ja on osittain vieläkin, mutta nyt kyselee että koska vauva alkaa nukkua omassa sängyssä jne ja selvästi vertaa minua kavereidensa vaimoihin joilla (einespulloruokitut vauvat, sitteriin / pinnasänkyyn yksin vain jotta mammalla on omaa aikaa) ehtivät enemmän kaikkea. Miestä kiukuttaa tehdä niin paljon ja varmasti hän on myös mustasukkainen sekä minusta että vauvasta. Vauva ei esim. rauhoitu kuin minun sylissäni jne, vaikka miehellä on ollut tilaisuuksia hoitaa näitäkin tilanteita ja hänellä ja vauvalla on omat juttunsa, mies saa vauvan enemmän nauramaan yms. Minusta mies on mustasukkainen mikä näkyy mm. siitä, että hän saattaa kilahtaa pikkuasioista kuten jos kaadan vaikka kahvia vain itselleni enkä kysy häneltä (väsyksissäni, vahingossa, mies siis suuttuu koska hän on tehnyt näitä pikkujuttuja minun puolestani sen 6kk) tai on turhautunut kun ei saa seksiä kun en vain ehdi/jaksa.

Mistä tällaisen tilanteen ratkomiseksi saisi apua? Mies on muuttumassa kylmäksi, äreäksi ja etäiseksi enkä tiedä mihin tämä kaikki johtaa. Ainokaisen lapseni haluan kuitenkin kasvattaa hyvin, (en pysty antamaan häntä hoitoon jne), vauva on sen ansainnut. Sydämeni särkyy tässä ristitulessa.
[/quote]

Wtf? Herää ap ja haista aamukahvi. Ei ole olemassa mitään kiintymysvanhemmuutta vaan vanhemmuutta. Miehesi kuuluu olla isä(hahmo) eikä imettäjä.

Ap, voimia ja jaksamista näiden kaikkitietävien rööki huulessa viisi lasta sitterissä huudattaneiden epäkiintymysvanhemmuusneuvojien kanssa. Vaativa vauva on vaativa vauva, ja rakastava äiti on rakastava äiti 24/7. Olet jo hyvin pitkällä, ja todennäköisesti raskain vaihe alkaa olla takana. Pääsette syömään kiinteitä ja vauva alkaa puuhailla. Olet varmasti loistava äiti. Vaikean synnytyksen jälkeen vauva-arki menee ihan sumussa, mutta se helpottaa hiljalleen. Nyt jo varmaan olet huomannut, että päiviin alkaa tulla rytmiä, mikä taas helpottaa suihkussa käyntiä tms. kun voi hieman ennakoida, kauanko vauva nukkuu.

Sinun ei tarvitse mitenkään kantaa syyllisyyttä siitä, ettet ehdi huomioida miestäsi samoin kuin ennen vauvan syntymää. Lapsen itsetunnon kehitys ja perusturvallisuus ovat niin paljon tärkeämpiä asioita kuin aikuisen miehen seksihalut ja huomionkipeys, että on kerrassaan käsittämätöntä, miten tästä asiasta tarvitsee edes keskustella. Vauvan hyvinvointi riippuu äidin hyvinvoinnista, ja isän kuuluu auttaa äitiä kaikin tavoin. Miehesi voisi keskustella ongelmistaan vaikka neuvolassa. On luonnotonta, että tuore isä räjähtelee väsyneelle äidille pikkuasioista.

Teille muille täällä ap:ta dissanneille nyrkin ja hellan ja aviovuoteen ja parkuvien kakaroiden keskellä puristuksissa eläville: hankkikaa itsetunto, että joskus lapsillennekin kenties kehittyisi sellainen. Pelottavaa, että löytyy noin paljon naisia, jotka alistuvat mihin tahansa jopa lastensa hyvinvoinnin kustannuksella, jotta saavat pidettyä miehen tyytyväisenä.

Tsemppiä ap:lle, terkuin kolmen täysimetetyn ja onnellisen lapsen itseensä syystäkin tyytyväinen äiti ja rakastettu puoliso

Miten muuten miehen ja vauvan välit ovat? Sanoit aloitusviestissä, että heillä on omia juttujaan ja hyvä niin. Olisiko teidän kuitenkin mahdollista jakaa vastuuta vaikka sillä tavalla, että mies ihan ottaisi asiakseen olla lapsen kanssa tunnin tai pari ja sinä voisit sillä aikaa vaikka imuroida tai jotakin muuta vastaavaa? En siis tiedä onko teillä jo näin, kunhan tuli mieleen. Jos mies siinä(kin) sitten ymmärtäisi, miten haavoittuvainen ja ainutlaatuinen se pieni ihminen on, ja miten merkityksellisiä ekat kuukaudet ovat hänelle - ja miten merkityksettömiä teille noin niinkun pitkässä juoksussa, että oliko silloin seksiä tai kuka tiskasi enemmän. 

Tän täytyy olla joku kiintymysvanhemmuuden vastainen provo! :O  Ei kai kukaan, edes äiti voi olla noin pihalla? Jos tää on totta niin empatiat sun miehellesi, olen pahoillani hänen puolestaan tuosta tilanteesta. :(

Ensinnäkin AP, minusta sinä et nyt ymmärrä vanhemmuutta. Lapsella on teidän tapauksessa KAKSI vanhempaa. Vaikka imetätkin, niin isä on ihan yhtä läheinen ja arvokas vanhempi lapselle, jos vain annat olla. Olen aina kauhulla katsonut niitä perheitä joissa äiti "omii" lapset itselleen ja isät sen tavallaan vastahakoisesti hyväksyy. (jotkut miehet kait ihan mielelläänkin jää sivusta seuraajan rooliin). Minusta se on SAIRASTA. Lapsella on oikeus kiintyä molempiin vanhempiinsa tasaisesti. Jos hoidatte homman hyvin, on lapsi aivan yhtä kiinni teissä molemmissa. Entä jos sinulle kävisi jotain ja vauvasi/lapsesi olisi kiintynyt vain sinuun? Jos vaikka joutuisit sairaalaan kuukausiksi. Ymmärrätkö miten kamalaa se olisi lapselle jonka kiintynys olisi tullut vain sinuun? Mutta jos olet fiksu, niin annat kiintymyksen syntyä myös isään. Se helpottaa tietysti myös ihan käytönnön juttujakin kun isä voi olla lapsen kanssa ja sinä voit mennä esim lenkille. tai vaikka lähteä lyhyelle reissulle.

Ja entäs sitten tuo parisuhde. Meinaatko, että miehesi saa seuraavan kerran kun haluat lisää lapsia? Niinhän se joissain perheissä menee, ja sääliksi käy kyllä niitä miehiä. Arvostelit miehesi ystävien perheitä, että siellä lapset tuttipulloa vetää ja miehet on onnellisia. Se syökö se vauva nyt tuttipulloa vai ei, niin sillä ei ole mitään merkitystä minkään onnellisuuden kannalta. Mutta äidin ja isän välit ovat aika isossa roolissa lapsen onnellisuuden kannalta. Lapsi ei taatusti isona muista söikö pullosta vai tissistä ja kuinka pitkään, mutta varmasti muistaa millainen ilmapiiri kotona oli ja muistaa jos on eroperheen lapsi. Tuotakin kannataa miettiä kun mietit niitä asioita vähän pidemmälle. 

Muista, että vaikka olet äiti, niin olet myös yhä vaimo miehellesi.