Mistä apua, kun kiintymysvanhemmuus tuhoaa parisuhteen?

Jo otsikko kuvastaa, että joko aloittaja on provo tai ei tiedä kauheasti mitään kiintymysvanhemmuudesta.

Kiintymysvanhemmuuden (älkää nyt juuttuko tuohon typerään suomennokseen) on tarkoitus nimenomaan tehdä arjesta helppoa. Vauva kulkee mukana liinassa, syö kun on nälkä, ja osallistuu kaikkiin hommiin. Päivällä kaikki ovat levänneitä, kun yöllä nukutaan läjässä. 

Ei se toimi kaikkien kohdalla, mutta ei sitä kuulukaan toteuttaa, jos se ei toimi. Meillä muuten mies on kovempi kiintymysvanhempi kuin minä.

Isoisoäitini jätti iltalypsyn väliin, kun synnytti isoäitini aamupäivällä. Isoäitini palasi kauppiaana tiskin taakse äitini ollessa viikon ikäinen, äiti nukkui takahuoneessa, jossa isoäiti kävi häntä välillä imettämässä ja kapalot vaihtamassa.

Äidilläni oli peräti kuuden kuukauden äitiysloma. Sen jälkeen minua hoiti ensin sukulaistyttö, sitten menin naapurin tädille.

Itse olen hoitovapaalla vielä kaksi kuukautta; imetin lastani puolivuotiaaksi, mutta jatkoin suunnistusta jo viikko synnytyksen jälkeen. Lasta on hoitanut harjoittellessani mieheni lisäksi kummit, mummi ja iltamenojen ja kilpailuiden aikaan tuttu opiskelijatyttö. Hyvin on pärjätty, lapsi on iloinen, sosiaalinen ja kovasti puhuva puolitoistavuotias.

Anna nyt vihdoinki pesää miehelles. En yhtään ihmettele miehesi kilahtelua jos on ollu puoli vuotta sinun palvelijana ja sinä et pysty hänen tarpeistaan huolehtimaan.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:22"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:17"]Vauva liinaan, niin saat yhden tai molemmat kädet vapaiksi, voit jopa puuhailla jotain samalla kun imetät. Ei vauvaankaan tarvitse erikseen keskittyä jatkuvasti, osaahan se ilmaista tarpeitaan. Tietysti ymmärrettävää, kun on ensimmäinen ja ainoa.
[/quote]

Asentorajoitteinen vauva ei syö liinassa eikä edes sohvalla. Olen kyllä yrittänyt kovasti! :"(

3kk meni siis vauvan kanssa sohvalla, nyt on jo sen jälkeen helpottanut niin että voin vauva kantoliinassa aina jotain tehdä sen hetken kun viihtyy. Siitäpä mies varmaan on nyt alkanut osoittaa turhautumistaan kun tilanne on jo vähän parempi, niin uskaltaa päästää tunteensa esiin.

Ja minä EN itketä lastani!! Tämä siis teille joiden mielestä vauva lattialle vaan niin pitkäksi aikaa kunnes karjuu huomiota raukka parka.

Ap
[/quote]

Ei se vauva ikinä opi liikkumaan jos et anna sen välillä olla lattialla, motoristen taitojen opettelu on TODELLA tärkeää ja siihen kuuluu myös vauvan turhautuminen olennaisena osana, koska heti ei voi osata. Tuon ikäinen varmaan jo osaa kääntyä jos on saanut harjoitella! Myös kunnon yöunien opettelu on tärkeää vauvalle ja joskus se tarkoittaa omaa sänkyä vaikka se sinusta olisi epämukavaa. Meillä vauvat ovat nukkuneet ekat 1-2kk vieressä ja sen jälkeen omassa sängyssä/kehdossa ja yöt parantuneet saman tien (0-2 heräämistä/yö siitä eteenpäin). Toki jos nukkuu hyvin vieressäkin mutta usein lapsi silloin tietää että maitobaari on vieressä ja saattaa heräillä syömään sen takia vaikka ei olisi tarve, meillä toinen jopa käytti minua tuttina eli jos tissi irtosi suusta niin heräsi. Pointtini on että katkonaiset yöunet hidastavat tutkimusten mukaan lapsen kehitystä ja katkeamattomat yöunet ovat lapselle äärettömän tärkeät!! Älä siis tuijota mitään "kiintymysvanhemmuusohjeita" vaan ajattele LAPSEN PARASTA!

Lisättäköön (ennen kun ehdit vauhkoontua) että mulla molemmat on täysin imetettyjä lapsia, ensimmäiselle ehdin pumpata lisämaidotkin ja toisen kanssa mulla oli 1v myös hoidettavana ja silti ehdin pumpata maitoa luovutukseenkin. Kumpikaan ei ole syönyt tuttia tai käyttänyt unilelua, ovat saaneet riittävän turvan vanhemmiltaan (isä ei tosin ole maailman osallistuvin). Kaikesta huolimatta olen ehtinyt laittaa ruokaa, siivota ja pestä ikkunoitakin ihan pikkuvauva-aikoina, olkoonkin että esikoisella oli koliikkia ja toinen ei koskaan oppinut juomaan pullosta. Ymmärrän että ekan lapsen kanssa sitä tulee oltua kuplassa (mulla meni kuukausi ennen kun tajusin että voin vaikka katsoa telkkaria samalla kun imetän, toisen kanssa jo juoksin lapsi tissillä esikoisen perässä ja laitoin ruokaa) mutta tuntuu että keksit tekosyitä että voisit jäädä sinne kuplaasi, oletkohan vain vähän laiska?

En minäkään ole mielelläni lähtenyt lasten luota mutta joskus on hyvä antaa myös isälle aikaa lastensa kanssa, hän on vanhempi lapselle siinä missä sinäkin. Isän suhdetta ja kiintymystä lapseen pitäisi vaalia siinä missä omaasikin, itsekkäästi teet sekä isää että lastasi(!) kohtaan jos et sitä ota huomioon. Lisäksi voisit yrittää pumpata maitoa jotta isä voisi osallista ruokintaan, jos et korvikkeita halua annettavan. Nythän lapsi alkaa tutustumaan kiinteisiinkin pikkuhiljaa (tai jos et välitä allergioista niin parin kuukauden sisään kuitenkin) joten isällä on senkin kautta mahdollisuus osallistua. Isä voisi myös käydä vaunulenkeillä lapsen kanssa, saisit levättyä tuon kärttyisyytesi pois. Olette perhe, sinä, lapsi JA miehesi, ja on lapsen etu että et työnnä miestäsi pihalle perheestänne!

Kiintymysvanhemmuus näyttää sinun esimerkkisi perusteella olevan vain äitiä varten, en oikein keksi miten se olisi kenenkään muun etu. Kovat ajat tulee sulle jos jatkat noin ja lapsi alkaa pikkuhiljaa kasvamaan itsenäisemmäksi.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:25"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 02:50"]Laitanpa täältä vähän kiintymysvanhemman ISÄN kommenttia tulemaan. Ensin ihmettelin otsikkoa että mikä hemmetin kiintymysvanhemmuus mutta kun luin ketjun läpi niin tuttuahan tuo on. Olen elänyt tuon saman tilanteen (tai ilmiön, miten sitä kutsuisi) läpi ja lopputulos on huono. Olin etukäteen varautunut synnytysvalmennuksissa, oppaista yms. että puolison huomioinen vähenee (tilapäisesti?) kun vauva vaatii paljon huomiota. Siis todella, olin oikein tankannut energiaa tätä varten. No vaimoni sitten kärsi samat jutut kuin AP (rankka synnytys yms.) ja omistautui vauvan hoitoon samaan tapaan kuin AP edellä kuvailee. Täytyy sanoa että oli se kyllä kuin olisi märällä hanskalla lyöty kasvoihin kun miehelle ei enää mitään kiinnostusta riittänyt. Puolison huomioiminen vähenee, oli opetettu minulle, mutta ei MITÄÄN? Kuten AP:n mies, olin yhtäkkiä kokki (rakastan ruuanlaittoa mutta rajansa kaikella, edes voileivät voisi tehdä itse, kyllä se vauva voi sen hetken olla vaikka isän sylissä), siivooja ja pyykkäri (ei minulle vieraita ja epämiellyttäviä aiemminkaan, mutta jotain rajaa voisi olla), sain kyllä kuulla kiitoksia ja hyvin harvoin jotain kehun tynkääkin vaimolta, mutta kovin usein voivotusta kun hän ei nyt pääse täältä sohvalta, vauva saattaa juuri lähihetkinä ehkä tarvita rintaa / huomiota / äidin hyräilyä tms. Ulkopuoliset ihmiset, mukaanlukien anoppini, alkoivat ensin huumorilla, sitten vähän vakavamminkin huomautella vaimon prinsessamaisesta käytöksestä. Siis spontaania ihmettelyä, miten hän on "heittäytynyt hyvänä pidettäväksi". AP:n kirjoituksissa pisti silmään myös se että hän kyllä tekee kotitöitä kun "vauva on sillä aikaa miehellä". Kylässäkö se vauva on sillä isällään? Miksi ylipäätään vauvan täytyy "olla" jommalla kummalla vanhemmalla? Kyllä se hyvänen aika sentään menee siinä sivussa. Ei sen kanssa tarvitse koko ajan silmiin tuijotella ja sitterissä tai jossain viltillä makoilu näköetäisyydellä on-vain-saatava-toimimaan. No kun tätä oli kestänyt 6kk niin alkoi pikkuhiljaa ilmeessäni kulmat kurtistua ja aloin räjähdellä kuten AP:n mies. En välttämättä erityisesti kaivannut sitä seksiäkään (vaikka se oli aikaisemmin ollut varsin aktiivista ja sitten loppui kuin seinään) vaan enemmänkin sitä, että minut olisi huomioitu jotenkin muuten kuin vain palvelu- ja apumiehenä - ekana tuli mieleen että jospa vaikka enemmän ihan isänä ellei jopa aviomiehenä. Kaikki elämä pyöri vain vauvan ympärillä aivan kuin jonain sairaana leikkinä. Vain äiti oli näköjään se joka pystyi olemaan vauvan hoitaja. Melkein joka päivä työpäivän jälkeen lähdin kävelylenkille vauva vaunuissa jotta äiti saisi "vähän levätä" mutta jos olin yli puoli tuntia sitä nukkuvaa vauvaa työnnellyt, jo alkoi puhelin taskussa soida, onko kaikki hyvin kun mitään ei meistä kuulu (ja ruokakaan ei valmistunut kun en ollut kotona). Vaimo ei lähtenyt kotoa yksin pidemmälle kuin alle 10 min matkan päähän lähikauppaan 1-2 kertaa viikossa. Kun tätä kuviota oli jatkunut noin vuoden ajan, aloimme molemmat olemaan jo aika äreitä. Vaimolleni ei kuitenkaan lohdutukseksi kelvannut puolison seura tai läheisyys, vaikka vauva jo spontaanisti vierottui rinnastakin. Vauva oppi liikkumaan normaalissa aikataulussa ja hakeutui eri liikkumistavoilla tutkimaan ympäröivää maailmaa siitä huolimatta, että äiti ryntäili perään. Siitä tulikin taapero. Taapero laitettiin jo pois ns. sivuvaunu-pinnasängystä omaan huoneeseensa nukkumaan, mutta jonkun huutelun takia piti sitten muuttaa takaisin sivuvaunuun vähän ajan kuluttua. 1v 6kk iässä tuli muutos. Jo odotusaikana oli sovittu, että minä jään koti-isäksi kun lapsi on 1,5 v ikäinen ja sitten 2-vuotiaana hän menisi päivähoitoon. Onneksi tämä oli sovittu etukäteen. Myös työnantajien kanssa, mikä helpotti neuvottelua kotona. Huulta purren vaimoni palasi työelämään ja minä rupesin päätoimisesti lasta ja kotia hoitamaan. Ensimmäiseksi pesin 10 koneellista pyykkiä. En edes tiennyt että sitä oli kertynyt niin älytön määrä vaikka mielestäni pesin niitä vähintään 2 kertaa viikossa. Taapero oli iloinen ja hauska seuralainen eikä mikään kotityö ollut tylsää kummallekaan meistä. No nyt täällä kohta äidit älähtää että helppoahan minun oli sen kanssa, vauva sitoo niin paljon enemmän... jne. Hölynpölyä! Kyllä sen kaatuilevan ympäristöään sekä sisällä että ulkona erittäin aktiivisesti tutkivan taaperon kanssa oleminen vasta tarkkaa olikin, verrattuna vauvaan joka on (tai olisi voinut olla) viltillä tai sitterissä tai syöttötuolissa tms. Mahtavaa aikaa, elämäni parhaat 6 kuukautta. Haikeudella sitä saa muistella. No sitten lapsi menikin päiväkotiin jonne vieminen ja sieltä hakeminen oli minun työtäni ja sain kestää ne aamun itkut eli hylkäämiskokemukset, mutta toisaalta myös sen ilon kun haet lapsen kotiin ja hän juoksee syliin... Vaimolle kävi ilmeisesti karun selväksi tässä vaiheessa että vauvaa ei enää ole ja vauvamainen riippuvaisuus on poissa - huonoimmassa tapauksessa lapsi pärjäisi elämässä jopa ihan kokonaan ilman häntä. Siispä uutta vauvaa tekemään. Tässä kohtaa piti lämmittää puolisoiden välistä läheisyyttäkin muutamana päivänä kuukaudesta (ne katsottiin kalenterista). Etukäteen sain ilmoituksen, että seuraavan lapsen kanssa vaimo on kotona 2 vuoden ikään asti. Mitään koti-isä-kuviota ei otettu edes keskusteluun. Odotusaika ei ollut onnellinen vaan hermostuksen ja ahdistuksen täyteinen (aiemman hankalan synnytyksen takia). Tällä kertaa kuitenkin kaikki sujui hyvin ja minulle oli väitetty että vauvan hoidonkin pitäisi tietenkin sujua rennommissa merkeissä. Mutta... Lukekaa edeltä. Uutena kokki-palvelija-monitoimikone-homman lisätehtävänä minulla oli lohdutettavana äidin perään kyynelehtivä esikoinen, jolle yhtäkkiä ei riittänytkään hellyyttä ja huomiota. 3-vuotiaana olisi kyllä jo pitänyt ymmärtää, että voi voi, vauva tarvitsee nyt niin paljon äitiä, että sinun täytyy nyt vaan leikkiä ja puuhailla isän kanssa. Mutta hmm, eikö isä olisi voinut olla vauvan kanssa ja äiti esikoisen kanssa, ja entä voisiko äiti olla joskus isän kanssa, eikun hmm. Ei se oikeastaan kiinnostakaan enää. Olen väsynyt ja surullinen. Kiintymysäiti-vaimoni kulutti parisuhteemme loppuun. Lapsille kaikki, miehelle ei mitään. Nyt kiintymysäidillä ei näyttäisi olevan kiintymysenergiaa enää kenellekään meistä - se ilmeisesti kului noissa prosesseissa loppuun. Myös keskinäinen kunnioitus on mennyttä. Olimme kahden hengen tiimi. Nyt olemme 4 hengen yritys. Parisuhdetta yritämme pelastaa terapiassa, johon vaimoni suostui 4 vuoden taivuttelun jälkeen. Minun näkökulmastani lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että eroamme sitten kun lapset ovat sen ikäisiä että ymmärtävät, miksi haluan heidän äidistään eroon - nainen joka teki elämästäni onnellisinta kuin koskaan aiemmin, on sittemmin tehnyt siitä onnettomampaa kuin koskaan aiemmin. Viimeistään eroamme sitten kun lapset muuttavat pois kotoa. Näin käy kun kiintymysvanhemmilla ei olekaan enää kiintymystä toisiinsa. AP:lla on siis enää VÄHÄN AIKAA tarttua tähän ongelmatiikkaan ennenkuin heidänkin liittonsa on mennyttä. Koen suurta sympatiaa hänen miestään kohtaan.  [/quote] Hyvin kirjoitettu. Voiko mies kirjoittaa näin?

[/quote]

Ei, kyllä tää varmaan olitaas jonkun naisen provokirjotus. Voi luoja näitä :D

M39

[/quote]

Olen pahoillani. Puhut kauniisti vaimostasi, miten hän joskus teki sinusta maailman onnellsimman. Voitko lukea komenttini vaikeasta synnytyksestä, ja mitä se tekee naiselle. Vaimosi ei ehkä ole sitä ymmärtänyt mutta se ei tarkoita ettei se ole vaikuttanut. Ymmärsin itse vasta vuosien päästä, terapiaan tai pelkopolille en ole päässyt siitä koskaan. Vaikeat synnytykset hyssytellään hiljaiseksi ennen ja jälkeen, ikään kuin pahoinpitely jota ei muka tapahtunut, mutta kauhun hetket, arvet ja kivut seuraa, eikä entiseen ole enää ikinä paluuta.

Olet ihana mies ja varmasti rakastava puoliso, kaikki ei ole menetetty.

Tietääkö vaimosi että virtsankarkailu, laskeumat, ilman ja ulosteen karkailu, ja revennyt ja löysä emätin voidaan korjata leikkauksella julkisella. Kipupisteisiin ja lamaantuneisin lantionpohjalihaksiin saa fysioterapiaa. Niitä VOI korjata. Seksi voi alkaa taas tuntuakin joltain. Tiedätkö onko hänellä tai onko ollut näitä??

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:21"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"] [quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi [/quote] Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus? [/quote] Eihän tässä puhuttu manipuloivista vauvoista vaan lapsista ja myöhemmin aikuisista

[/quote]

Tässä puhuttiin 4 kk vanhasta esikoisvauvasta, jonka osa keskustelijoista näkee jo lähes menetettynä tapauksena. Ja synnytyksessä pahoin vaurioituneesta äidistä, jonka mies tiuskii kun on joutunut kokkaamaan joka päivä ja vaimo ei ymmärrä tarjota kahvia.

Onko tämä ketju joku 1950-luvun Aihe Vapaa?

 
[/quote]
Jos oikein ymmärsin, mies on ahdistunut siitä että hänet on ulkoistettu perhekuviosta piiaksi sen jälkeen kun on siittämisensä hoitanut kunnialla. Ja ap käyttää vauvaa tekosyynä että voi istua perse homeessa sohvalla kun mies hoitaa kaiken. Oisiko sen yhden kahvikupin tuominen ihan ylivoimainen tehtävä? Tai vaikka miehen halaaminen tai suukottaminen?

Ap, kyllä lapsi varmasti oppii liikkumaan vaikka häntä vähän enemmän kantaisitkin. Itse asiassa myös kantaminen kehittää lapsen motoriikkaa ja tasapainoa (todellakin enemmän kuin sitterissä/vaunuissa köllöttely)

Kun hieman tutkii näiden ongelmalasten ja nuorten taustoja niin sieltä löytyy usein ylilyöntejä kuten täysin välinpitämätön kasvatus tai hyvin ylihuolehtiva, takertuva kasvatus. Kohtuus kaikessa.

Esikoiseni oli koliikkivauva, joka koliikin helpotuttuakin oli "kasvan äidin ihossa kiinni" -vauva. Hänen kanssaan piti kokeilla pienin palasin, missä viihtyy ja miten voi olla ilman äitiä. Esim. auton turvakaukalossa viihtyi.. eli ei huudattamalla vaan pikku pätkissä niin että juttelen samalla leppoisalla äänellä lähellä. Myös musiikkia/ radioa kantsii kokeilla.

+ sinuna ottaisin tutin käyttöön.

Kuopus puolestaan suorastaan viihtyi yksin! He oli kuin yö ja päivä.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]

Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle.

[/quote]

Tätä itsekin mietin Kyllä meillä kolmaskin täysimetettiin ja nukkui perhepedissä yms ja isommat sisarukset olivat kotihoidossa. Silti kyllä kävin joka päivä suihkussa ja ruoat tein ja siivosin ja ulkoilin lasten kanssa ja käytiin kerhoissa yms Ei se kolmannen syntyminenkään sitä vaatinut,että tuijotan vauvaa ympäri vuorokauden.

Elämän saa vaikeaksi tai helpoksi. Omia valintojat

Ps. seksiä jokaisen jälkeen on harrastettu heti jälkitarkastuksen jälkeen ja oli kyllä minullekin voimavara silloin, kun oli väsynyt ja lapset oli pieniä

Tunnen lapsen jota on vain kannettu kouluikään asti. Hänen motoriikkansa jäi kehittymättä eli hänestä tuli hyvin kömpelö. Lisäksi hänen luustonsa oli niin heikko että tuolilta putoaminen kouluikäisenä aiheutti luunmurtumia.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 20:07"]Aika tyhmää myös asettaa joku kiintymyysvanhemmuus parisuhteen edelle. Varsinkin kun se on kiintymysäitiys eikä sitten edes sitäkään, jos vauva on vaativa (joka jäi hiukan epäselväksi kylläkin). Otsikointi mättää siinä tapauksessa ja perheen pitäisi hakea apua vauvan vaativuuteen, ettei parisuhde hajoa.
[/quote]
Eihän ap edes kysy apua vauvaan vaan kiukuttelee miehen esittäessä mielipidettä. Tsemppiä miehelle. Ei ole helppoa hällä.

Olet myös vielä aivan hormonihuuruissa, vain 4 kk synnytyksestä. Olette niin tuoreita vanhempia molemmat, ettette vielä tajua sitä, mutta tuo on hyvin lyhyt aika. Vauva-aika on pian ohi ja asiat muuttuu.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 01:12"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:59"] Ap, voimia ja jaksamista näiden kaikkitietävien rööki huulessa viisi lasta sitterissä huudattaneiden epäkiintymysvanhemmuusneuvojien kanssa. Vaativa vauva on vaativa vauva, ja rakastava äiti on rakastava äiti 24/7. Olet jo hyvin pitkällä, ja todennäköisesti raskain vaihe alkaa olla takana. Pääsette syömään kiinteitä ja vauva alkaa puuhailla. Olet varmasti loistava äiti. Vaikean synnytyksen jälkeen vauva-arki menee ihan sumussa, mutta se helpottaa hiljalleen. Nyt jo varmaan olet huomannut, että päiviin alkaa tulla rytmiä, mikä taas helpottaa suihkussa käyntiä tms. kun voi hieman ennakoida, kauanko vauva nukkuu. Sinun ei tarvitse mitenkään kantaa syyllisyyttä siitä, ettet ehdi huomioida miestäsi samoin kuin ennen vauvan syntymää. Lapsen itsetunnon kehitys ja perusturvallisuus ovat niin paljon tärkeämpiä asioita kuin aikuisen miehen seksihalut ja huomionkipeys, että on kerrassaan käsittämätöntä, miten tästä asiasta tarvitsee edes keskustella. Vauvan hyvinvointi riippuu äidin hyvinvoinnista, ja isän kuuluu auttaa äitiä kaikin tavoin. Miehesi voisi keskustella ongelmistaan vaikka neuvolassa. On luonnotonta, että tuore isä räjähtelee väsyneelle äidille pikkuasioista. Teille muille täällä ap:ta dissanneille nyrkin ja hellan ja aviovuoteen ja parkuvien kakaroiden keskellä puristuksissa eläville: hankkikaa itsetunto, että joskus lapsillennekin kenties kehittyisi sellainen. Pelottavaa, että löytyy noin paljon naisia, jotka alistuvat mihin tahansa jopa lastensa hyvinvoinnin kustannuksella, jotta saavat pidettyä miehen tyytyväisenä. Tsemppiä ap:lle, terkuin kolmen täysimetetyn ja onnellisen lapsen itseensä syystäkin tyytyväinen äiti ja rakastettu puoliso [/quote] En minä ole nyrkin enkä hellan välissä, en ole tupakoitsija, en huudattanut vauvoja sitterissä, enkä anna seksiä kuin omasta halustani (pisin tauko 5 vuotta kun mua ei huvittanut) enkä alistuja. Täysimetin ja tein ainakin osittain kiintymysvanhemmuuteen kuuluvia juttuja. Miehen olin valinnut niin, että hän tekee mukisematta PALJON. Silti minusta ap:n aloitus oli sitten vähintäänkin ristiriitainen (kun lukee sen ketjun loppupuolella uudestaan) ja siitä sai sen kuvan, että hänellä olisi voimia ("en ole yhtään väsynyt") miehellä ei, silti mies "kiukuttelee" eikä ap aio huomioida voimillaan, joita hänelle jää, kun mies hoitaa kaiken, miestä yhtään.  Niin tuli oltua sitä mieltä, että ap on keskittynyt vähän liikaa vauvaan, eikä tajua sitä itse. [/quote] Voiko 4 kk vauvaan keskittyä liikaa :O? Eikö tuon ikäinen ole aika riippuvainen vanhemmistaan? Vähän eriasia, jos koko elämä pyörii vielä taaperoikäisenkin ympärillä, mutta alle puolen vuoden ikäiseen upoutunut äiti? Ei mitenkään kauhean poikkeuksellista ainakaan minun lähipiirissäni. Enemminkin sääntö kuin poikkeus ja varsinkin vielä niiden äitien kohdalla, jotka ovat etukäteen vannoneet että vauva on sitten parin kuukauden ikäisenä jo yökylässä :D. Jostain se biologia on taikonut äideille vaiston keskittyä siihen vauvaan ekoina kuukausina, mikä on ihan hyvä ottaen huomioon, että ihmisvauva on syntyessään yksi eläinmaailman pisimpään täysin avuttomimmista ja silti ihmisvauvat säilyvät paremmin hengissä kuin esim. jo muutaman tunnin ikäisinä kävelevät hevosen varsat luonnollisissa olosuhteissa ;)

[/quote]

No nyt ei ole saatu ketjussa selville kumpi ap tai ap:n vauva on, ap kiintymysvanhempi vai vauva tavallista paljon tarvitsevampi. Ap itse esitteli tilanteen niin, että hän on kiintymysvanhempi. Samassa aloituksessa ihmetteli, kun mies ei enää jaksa, kun miehelle ei löydy aikaa. Vaikka ap:llä on hyvin voimia (luki aloituksessa, tarkista vaikka itse). Mistään uupuvasta äidistä ei siis pitäisi olla kysymys. 

Niin jos aloittajan valitus oli, että mies kokee ettei häntä enää edes huomata, niin miten vaikeaa on tajuta, että kyllä, vauva saa silloin liikaa huomiota? Minusta on epänormaalia ja epäluonnollista, ettei vauva voi olla vanhempien vieressä lattialla/sitterissä kun nämä keskustelevat ja sekin on minusta epänormaalia, ettei pieni vauva nuku päiväunia esimerkiksi vaunuissa parvekkeella/pihalla/eteisessä tai nuku pinnasängyssä tai missään muualla siis PÄIVÄUNIA, kuin äidin sylissä. 

Se tosiaan on epänormaalia, kuten joku sanoi, niin miettikääpä äitiyttä 100 vuotta sitten, puhumattakaan sitä aiemmin, ei maailma pysähtynyt tai elämä, kun pariskunta sai vauvan! 

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi

[/quote]

Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?

[/quote]

Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?

M39

[/quote]

Lapsuudessa on varmaan tapahtunut se että on saanut hoivaa ja huomiota. Tämä yhdistettynä raskauden ja imetyksen aikaansaamiin hormonaalisiin muutoksiin tekee sen, ettei pysty tyynesti kuuntelemaan vauvojen itkua. Jännä ilmiö. Itselläni meinaa sydän pakahtua kun kuulen bussissa vauvaa itketettävän, vaikka omat vauvani ovat jo leikki-ikäisiä. Parisuhdekin on onnellinen. Oksitosiini on myös seksihormoni.

[/quote]

Pystyt sie kuvittelemaan, et teillä on toi vauva-arki menny sit paljon paremmin kuin tällä ap:llä? Jos teillä parisuhde on onnellinen, niin eisiihenole ainut selitysse, että sulla on hyvä mies. Siihen vaikuttaa muutkin asiat.

M39

Siitähän uutisoitiin taannoin että nimenomaan sylissä pito kehittää motoriikkaa. Omat sylikissavauvani ovat olleet melko hitaita liikkeelle lähtijöitä, mutta sitten taitavia ja varovaisia liikkujia, joilta esim. tasapainottelu on sujunut hyvin. Eivät mitään omassa lapsuudessani ihailtuja 9 kk iässä juoksijoita, jotka ovat koko ajan pää laastaroituna.

Totta kai ensisijaisesti persoonakysymys tämäkin.

Ap kaipaa apua, muttei suostu ottamaan vastaan ajatusta, että voisi höllätä tai millään tapaa muuttaa omaa toimintaansa. Kuitenkin tiedostaa toimintansa tuhoavan parisuhteen (kts otsikko). En väitä, että ap olisi hullu, mutta jos hullun määritelmä on toimia samalla tavalla ja odottaa eri tulosta, niin kyllä jossain on vikaa. Hormonihuuruissa on välillä vaikea ajatella ehkä järkevästi. Ota nyt ap vinkkiä näistä järkevistä viesteistä ja höllää!

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle.
[/quote]

Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti.

Ap
[/quote]
Kun on kaksi tai useampia lapsia yksi lapsi ei saa _kaikkea_ huomiota, mikä on ihan tervettä ja takaa lapselle paremmin terveen henkisen kehityksen kuin se että äiti omistaa koko elämänsä lapsen palvomiseen. Vauvan kohdalla tuo on vielä ihan ok, mutta jatkuessaan noin lapsestasi tulee juuri sellainen hirviö ainoa lapsi jollaisia joskus näkee. Joka kuvittelee olevansa maailman keskipiste.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi

[/quote]

Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?

[/quote]

Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?

M39

[/quote]

Lapsuudessa on varmaan tapahtunut se että on saanut hoivaa ja huomiota. Tämä yhdistettynä raskauden ja imetyksen aikaansaamiin hormonaalisiin muutoksiin tekee sen, ettei pysty tyynesti kuuntelemaan vauvojen itkua. Jännä ilmiö. Itselläni meinaa sydän pakahtua kun kuulen bussissa vauvaa itketettävän, vaikka omat vauvani ovat jo leikki-ikäisiä. Parisuhdekin on onnellinen. Oksitosiini on myös seksihormoni.

[/quote]

Pystyt sie kuvittelemaan, et teillä on toi vauva-arki menny sit paljon paremmin kuin tällä ap:llä? Jos teillä parisuhde on onnellinen, niin eisiihenole ainut selitysse, että sulla on hyvä mies. Siihen vaikuttaa muutkin asiat.

M39

[/quote]

No iso ero mulla ja ap:lla on se, että mulla menivät synnytykset hyvin. Tuskin voi liikaa korostaa, mitä fyysisest i ja henkisesti traumatisoiva synnytys tekee koko minäkuvalle. En oikein näe, että tämä olisi asia, jossa ap:n pitäis "toimia ennen kuin on kurat lahkeessa", mitä se ikinä tarkoittaakaan.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi

[/quote]

Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?

[/quote]

Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?

M39

[/quote]

Aivan, huolestuttaa todellakin aloittajan asenne, omiminen, ei se, että hän antaa aikaa vauvalle, (jota sitäkin kyllä minusta aloittajan elämää (johon mieskin kuuluu) ajatellen epäterveen liikaa, siis vauva ei tuosta rikki mene (en puhu nyt vauvan jatkosta, se olisi toinen juttu) mutta on selvää, ettei ap:n suhde äitiyteen ole ihan reippaan terve ja se huolestuttaa.) 

Se tulee myöhemmin vaikuttamaan vauvaan. Mutta eihän aloittaja nyt taikaiskusta muutu eikä voi itselleen mitään. Kyllä varsinkin esikoisvauvat voivat olla melkoisia takertujia, omakin esikoiseni oli, mutta kyllä minä silti HALUSIN omaa aikaa enkä ainakaan ruokkinut sellaista käytöstä, että vauva ei pääse minusta (esim. tissiltä) irti. Vauva nukkui parvekkeella (oli viileää) ja paritkin päikkärit päivässä. Lisäksi oli sitterissä 2-kuisesta alkaen. 

En voisi ajatellakaan, että koittaisin omistaa vauvan, en näe lasten tarvitsevan sellaista äitiyttä.