Lue keskustelun säännöt.
Mistä apua, kun kiintymysvanhemmuus tuhoaa parisuhteen?
07.08.2015 |
Tai oikeastaan mies kiukuttelee.
Vauvaamme on 4kk. Olen täysimettänyt häntä, mikä vaati ensimmäiset 3kk 24/7 omistautumisen imetykseen. Mies laittoi ruuat jne. Muutoinkin vauva on hoidettu kiintymysvanhemuuden oppien mukaan, ei ole ollut hoidossa, nukkuu perhepedissä jne. Olen itse ollut pois vauvan luota vasta kaksi kertaa tunnin jolloin vauva on ollut miehellä. Minä en ole lainkaan väsynyt (siitä kiitos
Miehen tähänastisen osallistumisen), tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta tavalta hoitaa lapsi.
Mutta mies. Aluksi hän oli aivan mukana 100% ja on osittain vieläkin, mutta nyt kyselee että koska vauva alkaa nukkua omassa sängyssä jne ja selvästi vertaa minua kavereidensa vaimoihin joilla (einespulloruokitut vauvat, sitteriin / pinnasänkyyn yksin vain jotta mammalla on omaa aikaa) ehtivät enemmän kaikkea. Miestä kiukuttaa tehdä niin paljon ja varmasti hän on myös mustasukkainen sekä minusta että vauvasta. Vauva ei esim. rauhoitu kuin minun sylissäni jne, vaikka miehellä on ollut tilaisuuksia hoitaa näitäkin tilanteita ja hänellä ja vauvalla on omat juttunsa, mies saa vauvan enemmän nauramaan yms. Minusta mies on mustasukkainen mikä näkyy mm. siitä, että hän saattaa kilahtaa pikkuasioista kuten jos kaadan vaikka kahvia vain itselleni enkä kysy häneltä (väsyksissäni, vahingossa, mies siis suuttuu koska hän on tehnyt näitä pikkujuttuja minun puolestani sen 6kk) tai on turhautunut kun ei saa seksiä kun en vain ehdi/jaksa.
Mistä tällaisen tilanteen ratkomiseksi saisi apua? Mies on muuttumassa kylmäksi, äreäksi ja etäiseksi enkä tiedä mihin tämä kaikki johtaa. Ainokaisen lapseni haluan kuitenkin kasvattaa hyvin, (en pysty antamaan häntä hoitoon jne), vauva on sen ansainnut. Sydämeni särkyy tässä ristitulessa.
Kommentit (313)
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:55"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:51"]En ole varma, ymmärsinkö oikein: vauvallanne ei ole esim. koliikkia, mutta häntä on pidettävä rinnalla 24/7? Et ole väsynyt ja kiintymysvanhemmuus (sinulla) onnistuu, kun mies on tehnyt kotityöt? Toisaalta olet kuitenkin väsynyt: unohdat esim. tarjota miehelle kahvia eikä seksi/muu läheisyys siksi kiinnosta? Itseäni tuo vsuvan tuttina toimiminen ihmetyttää.Onko vauva tosiaan tyytyväinen vain silloin, kun hänellä on rinta suussa? Oletko ihan varma, että maito riittää? Oma täysimetykseni aikanaan loppui siihen, kun ymmärsin, että vauva itki, kun maito ei riittänyt. Tyttäremme oli silloin noin neljän kuulauden ikäinen. Itku loppui, kun hän rupesi saamaan kiinteitä. [/quote] tätä minäkin mietin,saako vauva tarpeeksi maitoa,kerta koko ajan roikkuu rinnalla. Tosin voi olla kyse myös siitä että ap on tehnyt itsestään "tutin"eli rinta suuhun kun vauva vähänkin inahtaa. Se taas kertoo siitä ettei ap ole oppinut vauvan viestejä,ei jokaisesta itkusta/inahduksesta tarvitse laittaa rintaa suuhun tai tarkoita että vauvalla on nälkä.
[/quote]
Jostain syystä monilla täällä on hirveä tarve löytää vikoja ap:n toiminnasta. Minä en ainakaan osaisi muutaman nettikirjoituksen perusteella sanella, mitä ap tekee väärin. Pikkuvauva-aika kumminkin on luovimista vaiheesta toiseen, jokainen vauva on yksilö, ja äiti jos joku ymmärtää vauvaa. (ei tietysti aina hänkään)
Jos ap olisi menossa vaikka bilettämään, tänne ilmestyisi kymmenen mammaa kertomaan, miten ap on paras äiti lapselleen. Missä vastaava tuki nyt? Ihan yhtä epävarma esikoisen äiti ap on kuin se bilettäjäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 16:57"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:28"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:23"] [quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 01:14"]Mitä ihmettä!? Meillä on vauva 4kk, joka on täysimetyksellä, mutta kyllä meillä äiti ehtii tekemään kotitöitä ja laittamaan ruokaa. Vastasyntynyttä pitää imettää "koko ajan", mutta ei enää kuukausien ikäistä. Miten aiot jatkossa menetellä tuon lapsesi kanssa..? Eikö olisi hyvä vauvankin tottua siihen, ettei olla äidin iholla aivan 24/7? Enkä tarkoita mitään huudattamista, mutta minun vauvani ovat kylläisinä tykänneet touhuilla itsekseenkin, tai pötkötellä ja katsella mitä isot puuhaavat. [/quote] kaikki vauvat ei tykkää touhuilla itsekseen ja pötkötellä. Tätä voi olla hankala ymmärtää jos itsellä ollut helpot lapset mutta on tökeröä dissata vaativien vauvojen vanhempia kun itsellä ei kerran ole mitään kokemusta asiasta. [/quote] Monella on kokemusta. Omat virheensä näkee selvemmin jälkeen päin. Tuossa ap:n tapauksessa vastuuta vauvasta pitäisi ehdottomasti jakaa enemmän isän kanssa. Vauva tottuu kyllä isänkin läheisyyteen, mutta siihen pitää ensin antaa tilaisuus. Jos tuntuu vaikealta olla vauvan lähellä ilman että saa itse pitää sitä jatkuvasti sylissä, voi mennä vaikka lenkille tai kauppaan. [/quote] mistä te näitä juttuja keksitte? Ap:han sanoi että mies hoitaa vauvaa iltaisin ja hän tekee kotitöitä, mistään ei ole saanut käsitystä ettei ap antaisi isänkin hoitaa vauvaa. Ja taisi olla niinkin että miehen piti käydä vaunuttelemassa vauvan kanssa mutta itse luistaa tästä tekosyillä.
[/quote]
Sä saat sen kuulostamaan sitten siltä, kuin missään ei olisi mitään ongelmaa. Koska ei ap:n ongelma kuitenkaan ollut missään nimessä se, ettei mies hoida vauvaa tai muutenkaan osallistu.
Olisiko niin että ap:lla on niin paha trauma vaikeasta synnytyksestä että hän keskittyy vauvaan ollakseen miettimättä synnytystä? Pelkopoli ja terapia voisi auttaa synnytyksestä toipumista ja selventää sitä, että maailmaa ei voi paeta äiti-vauvasymbioosiin loputtomasti
Aika tyhmää myös asettaa joku kiintymyysvanhemmuus parisuhteen edelle. Varsinkin kun se on kiintymysäitiys eikä sitten edes sitäkään, jos vauva on vaativa (joka jäi hiukan epäselväksi kylläkin). Otsikointi mättää siinä tapauksessa ja perheen pitäisi hakea apua vauvan vaativuuteen, ettei parisuhde hajoa.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 08:46"]
Voisiko lapsettomat ihan oikeasti jättää kommentoinnin pois tällaisissa ketjuissa? Vauva tarvitsee enemmän aikaa ja huomiota kuin aikuinen mies. Ihan turha miehen on siitä kiukutella. Lapsi kasvaa ja vanhempien yhteinen aika lisääntyy. Menkää vaikka neuvolaan keskustelemaan asiasta, ihan samat asiat kuulette sieltä.
[/quote]
just näin. Vauva on vasta 4kk vanha. Tsemppiä ap - sulla taitaa olla kaksi vauvaa: 4-kuukautinen ja miehesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ...
[/quote]
Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä.
[/quote]
Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Kuka näin sanoi? Sinä. Muut kertovat millainen lapsesta tuolla menolla tulee.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Eihän tässä puhuttu manipuloivista vauvoista vaan lapsista ja myöhemmin aikuisista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 02:50"]Laitanpa täältä vähän kiintymysvanhemman ISÄN kommenttia tulemaan. Ensin ihmettelin otsikkoa että mikä hemmetin kiintymysvanhemmuus mutta kun luin ketjun läpi niin tuttuahan tuo on. Olen elänyt tuon saman tilanteen (tai ilmiön, miten sitä kutsuisi) läpi ja lopputulos on huono. Olin etukäteen varautunut synnytysvalmennuksissa, oppaista yms. että puolison huomioinen vähenee (tilapäisesti?) kun vauva vaatii paljon huomiota. Siis todella, olin oikein tankannut energiaa tätä varten. No vaimoni sitten kärsi samat jutut kuin AP (rankka synnytys yms.) ja omistautui vauvan hoitoon samaan tapaan kuin AP edellä kuvailee. Täytyy sanoa että oli se kyllä kuin olisi märällä hanskalla lyöty kasvoihin kun miehelle ei enää mitään kiinnostusta riittänyt. Puolison huomioiminen vähenee, oli opetettu minulle, mutta ei MITÄÄN? Kuten AP:n mies, olin yhtäkkiä kokki (rakastan ruuanlaittoa mutta rajansa kaikella, edes voileivät voisi tehdä itse, kyllä se vauva voi sen hetken olla vaikka isän sylissä), siivooja ja pyykkäri (ei minulle vieraita ja epämiellyttäviä aiemminkaan, mutta jotain rajaa voisi olla), sain kyllä kuulla kiitoksia ja hyvin harvoin jotain kehun tynkääkin vaimolta, mutta kovin usein voivotusta kun hän ei nyt pääse täältä sohvalta, vauva saattaa juuri lähihetkinä ehkä tarvita rintaa / huomiota / äidin hyräilyä tms. Ulkopuoliset ihmiset, mukaanlukien anoppini, alkoivat ensin huumorilla, sitten vähän vakavamminkin huomautella vaimon prinsessamaisesta käytöksestä. Siis spontaania ihmettelyä, miten hän on "heittäytynyt hyvänä pidettäväksi". AP:n kirjoituksissa pisti silmään myös se että hän kyllä tekee kotitöitä kun "vauva on sillä aikaa miehellä". Kylässäkö se vauva on sillä isällään? Miksi ylipäätään vauvan täytyy "olla" jommalla kummalla vanhemmalla? Kyllä se hyvänen aika sentään menee siinä sivussa. Ei sen kanssa tarvitse koko ajan silmiin tuijotella ja sitterissä tai jossain viltillä makoilu näköetäisyydellä on-vain-saatava-toimimaan. No kun tätä oli kestänyt 6kk niin alkoi pikkuhiljaa ilmeessäni kulmat kurtistua ja aloin räjähdellä kuten AP:n mies. En välttämättä erityisesti kaivannut sitä seksiäkään (vaikka se oli aikaisemmin ollut varsin aktiivista ja sitten loppui kuin seinään) vaan enemmänkin sitä, että minut olisi huomioitu jotenkin muuten kuin vain palvelu- ja apumiehenä - ekana tuli mieleen että jospa vaikka enemmän ihan isänä ellei jopa aviomiehenä. Kaikki elämä pyöri vain vauvan ympärillä aivan kuin jonain sairaana leikkinä. Vain äiti oli näköjään se joka pystyi olemaan vauvan hoitaja. Melkein joka päivä työpäivän jälkeen lähdin kävelylenkille vauva vaunuissa jotta äiti saisi "vähän levätä" mutta jos olin yli puoli tuntia sitä nukkuvaa vauvaa työnnellyt, jo alkoi puhelin taskussa soida, onko kaikki hyvin kun mitään ei meistä kuulu (ja ruokakaan ei valmistunut kun en ollut kotona). Vaimo ei lähtenyt kotoa yksin pidemmälle kuin alle 10 min matkan päähän lähikauppaan 1-2 kertaa viikossa. Kun tätä kuviota oli jatkunut noin vuoden ajan, aloimme molemmat olemaan jo aika äreitä. Vaimolleni ei kuitenkaan lohdutukseksi kelvannut puolison seura tai läheisyys, vaikka vauva jo spontaanisti vierottui rinnastakin. Vauva oppi liikkumaan normaalissa aikataulussa ja hakeutui eri liikkumistavoilla tutkimaan ympäröivää maailmaa siitä huolimatta, että äiti ryntäili perään. Siitä tulikin taapero. Taapero laitettiin jo pois ns. sivuvaunu-pinnasängystä omaan huoneeseensa nukkumaan, mutta jonkun huutelun takia piti sitten muuttaa takaisin sivuvaunuun vähän ajan kuluttua.
1v 6kk iässä tuli muutos.
Jo odotusaikana oli sovittu, että minä jään koti-isäksi kun lapsi on 1,5 v ikäinen ja sitten 2-vuotiaana hän menisi päivähoitoon. Onneksi tämä oli sovittu etukäteen. Myös työnantajien kanssa, mikä helpotti neuvottelua kotona. Huulta purren vaimoni palasi työelämään ja minä rupesin päätoimisesti lasta ja kotia hoitamaan. Ensimmäiseksi pesin 10 koneellista pyykkiä. En edes tiennyt että sitä oli kertynyt niin älytön määrä vaikka mielestäni pesin niitä vähintään 2 kertaa viikossa. Taapero oli iloinen ja hauska seuralainen eikä mikään kotityö ollut tylsää kummallekaan meistä. No nyt täällä kohta äidit älähtää että helppoahan minun oli sen kanssa, vauva sitoo niin paljon enemmän... jne. Hölynpölyä! Kyllä sen kaatuilevan ympäristöään sekä sisällä että ulkona erittäin aktiivisesti tutkivan taaperon kanssa oleminen vasta tarkkaa olikin, verrattuna vauvaan joka on (tai olisi voinut olla) viltillä tai sitterissä tai syöttötuolissa tms. Mahtavaa aikaa, elämäni parhaat 6 kuukautta. Haikeudella sitä saa muistella. No sitten lapsi menikin päiväkotiin jonne vieminen ja sieltä hakeminen oli minun työtäni ja sain kestää ne aamun itkut eli hylkäämiskokemukset, mutta toisaalta myös sen ilon kun haet lapsen kotiin ja hän juoksee syliin... Vaimolle kävi ilmeisesti karun selväksi tässä vaiheessa että vauvaa ei enää ole ja vauvamainen riippuvaisuus on poissa - huonoimmassa tapauksessa lapsi pärjäisi elämässä jopa ihan kokonaan ilman häntä. Siispä uutta vauvaa tekemään. Tässä kohtaa piti lämmittää puolisoiden välistä läheisyyttäkin muutamana päivänä kuukaudesta (ne katsottiin kalenterista). Etukäteen sain ilmoituksen, että seuraavan lapsen kanssa vaimo on kotona 2 vuoden ikään asti. Mitään koti-isä-kuviota ei otettu edes keskusteluun. Odotusaika ei ollut onnellinen vaan hermostuksen ja ahdistuksen täyteinen (aiemman hankalan synnytyksen takia). Tällä kertaa kuitenkin kaikki sujui hyvin ja minulle oli väitetty että vauvan hoidonkin pitäisi tietenkin sujua rennommissa merkeissä. Mutta... Lukekaa edeltä. Uutena kokki-palvelija-monitoimikone-homman lisätehtävänä minulla oli lohdutettavana äidin perään kyynelehtivä esikoinen, jolle yhtäkkiä ei riittänytkään hellyyttä ja huomiota. 3-vuotiaana olisi kyllä jo pitänyt ymmärtää, että voi voi, vauva tarvitsee nyt niin paljon äitiä, että sinun täytyy nyt vaan leikkiä ja puuhailla isän kanssa. Mutta hmm, eikö isä olisi voinut olla vauvan kanssa ja äiti esikoisen kanssa, ja entä voisiko äiti olla joskus isän kanssa, eikun hmm. Ei se oikeastaan kiinnostakaan enää.
Olen väsynyt ja surullinen. Kiintymysäiti-vaimoni kulutti parisuhteemme loppuun. Lapsille kaikki, miehelle ei mitään. Nyt kiintymysäidillä ei näyttäisi olevan kiintymysenergiaa enää kenellekään meistä - se ilmeisesti kului noissa prosesseissa loppuun. Myös keskinäinen kunnioitus on mennyttä. Olimme kahden hengen tiimi. Nyt olemme 4 hengen yritys. Parisuhdetta yritämme pelastaa terapiassa, johon vaimoni suostui 4 vuoden taivuttelun jälkeen. Minun näkökulmastani lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että eroamme sitten kun lapset ovat sen ikäisiä että ymmärtävät, miksi haluan heidän äidistään eroon - nainen joka teki elämästäni onnellisinta kuin koskaan aiemmin, on sittemmin tehnyt siitä onnettomampaa kuin koskaan aiemmin. Viimeistään eroamme sitten kun lapset muuttavat pois kotoa. Näin käy kun kiintymysvanhemmilla ei olekaan enää kiintymystä toisiinsa. AP:lla on siis enää VÄHÄN AIKAA tarttua tähän ongelmatiikkaan ennenkuin heidänkin liittonsa on mennyttä. Koen suurta sympatiaa hänen miestään kohtaan.
[/quote]
Hyvin kirjoitettu. Voiko mies kirjoittaa näin?
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"] [quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi [/quote] Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus? [/quote] Kuka näin sanoi? Sinä. Muut kertovat millainen lapsesta tuolla menolla tulee.
[/quote]
Onneksi esim. suurissa ikäluokissa ei ole yhtään itsekästä ihmistä, kun heitä ei vauvoina suotta paapottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"] [quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi [/quote] Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus? [/quote] Eihän tässä puhuttu manipuloivista vauvoista vaan lapsista ja myöhemmin aikuisista
[/quote]
Tässä puhuttiin 4 kk vanhasta esikoisvauvasta, jonka osa keskustelijoista näkee jo lähes menetettynä tapauksena. Ja synnytyksessä pahoin vaurioituneesta äidistä, jonka mies tiuskii kun on joutunut kokkaamaan joka päivä ja vaimo ei ymmärrä tarjota kahvia.
Onko tämä ketju joku 1950-luvun Aihe Vapaa?
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 02:50"]Laitanpa täältä vähän kiintymysvanhemman ISÄN kommenttia tulemaan. Ensin ihmettelin otsikkoa että mikä hemmetin kiintymysvanhemmuus mutta kun luin ketjun läpi niin tuttuahan tuo on. Olen elänyt tuon saman tilanteen (tai ilmiön, miten sitä kutsuisi) läpi ja lopputulos on huono. Olin etukäteen varautunut synnytysvalmennuksissa, oppaista yms. että puolison huomioinen vähenee (tilapäisesti?) kun vauva vaatii paljon huomiota. Siis todella, olin oikein tankannut energiaa tätä varten. No vaimoni sitten kärsi samat jutut kuin AP (rankka synnytys yms.) ja omistautui vauvan hoitoon samaan tapaan kuin AP edellä kuvailee. Täytyy sanoa että oli se kyllä kuin olisi märällä hanskalla lyöty kasvoihin kun miehelle ei enää mitään kiinnostusta riittänyt. Puolison huomioiminen vähenee, oli opetettu minulle, mutta ei MITÄÄN? Kuten AP:n mies, olin yhtäkkiä kokki (rakastan ruuanlaittoa mutta rajansa kaikella, edes voileivät voisi tehdä itse, kyllä se vauva voi sen hetken olla vaikka isän sylissä), siivooja ja pyykkäri (ei minulle vieraita ja epämiellyttäviä aiemminkaan, mutta jotain rajaa voisi olla), sain kyllä kuulla kiitoksia ja hyvin harvoin jotain kehun tynkääkin vaimolta, mutta kovin usein voivotusta kun hän ei nyt pääse täältä sohvalta, vauva saattaa juuri lähihetkinä ehkä tarvita rintaa / huomiota / äidin hyräilyä tms. Ulkopuoliset ihmiset, mukaanlukien anoppini, alkoivat ensin huumorilla, sitten vähän vakavamminkin huomautella vaimon prinsessamaisesta käytöksestä. Siis spontaania ihmettelyä, miten hän on "heittäytynyt hyvänä pidettäväksi". AP:n kirjoituksissa pisti silmään myös se että hän kyllä tekee kotitöitä kun "vauva on sillä aikaa miehellä". Kylässäkö se vauva on sillä isällään? Miksi ylipäätään vauvan täytyy "olla" jommalla kummalla vanhemmalla? Kyllä se hyvänen aika sentään menee siinä sivussa. Ei sen kanssa tarvitse koko ajan silmiin tuijotella ja sitterissä tai jossain viltillä makoilu näköetäisyydellä on-vain-saatava-toimimaan. No kun tätä oli kestänyt 6kk niin alkoi pikkuhiljaa ilmeessäni kulmat kurtistua ja aloin räjähdellä kuten AP:n mies. En välttämättä erityisesti kaivannut sitä seksiäkään (vaikka se oli aikaisemmin ollut varsin aktiivista ja sitten loppui kuin seinään) vaan enemmänkin sitä, että minut olisi huomioitu jotenkin muuten kuin vain palvelu- ja apumiehenä - ekana tuli mieleen että jospa vaikka enemmän ihan isänä ellei jopa aviomiehenä. Kaikki elämä pyöri vain vauvan ympärillä aivan kuin jonain sairaana leikkinä. Vain äiti oli näköjään se joka pystyi olemaan vauvan hoitaja. Melkein joka päivä työpäivän jälkeen lähdin kävelylenkille vauva vaunuissa jotta äiti saisi "vähän levätä" mutta jos olin yli puoli tuntia sitä nukkuvaa vauvaa työnnellyt, jo alkoi puhelin taskussa soida, onko kaikki hyvin kun mitään ei meistä kuulu (ja ruokakaan ei valmistunut kun en ollut kotona). Vaimo ei lähtenyt kotoa yksin pidemmälle kuin alle 10 min matkan päähän lähikauppaan 1-2 kertaa viikossa. Kun tätä kuviota oli jatkunut noin vuoden ajan, aloimme molemmat olemaan jo aika äreitä. Vaimolleni ei kuitenkaan lohdutukseksi kelvannut puolison seura tai läheisyys, vaikka vauva jo spontaanisti vierottui rinnastakin. Vauva oppi liikkumaan normaalissa aikataulussa ja hakeutui eri liikkumistavoilla tutkimaan ympäröivää maailmaa siitä huolimatta, että äiti ryntäili perään. Siitä tulikin taapero. Taapero laitettiin jo pois ns. sivuvaunu-pinnasängystä omaan huoneeseensa nukkumaan, mutta jonkun huutelun takia piti sitten muuttaa takaisin sivuvaunuun vähän ajan kuluttua. 1v 6kk iässä tuli muutos. Jo odotusaikana oli sovittu, että minä jään koti-isäksi kun lapsi on 1,5 v ikäinen ja sitten 2-vuotiaana hän menisi päivähoitoon. Onneksi tämä oli sovittu etukäteen. Myös työnantajien kanssa, mikä helpotti neuvottelua kotona. Huulta purren vaimoni palasi työelämään ja minä rupesin päätoimisesti lasta ja kotia hoitamaan. Ensimmäiseksi pesin 10 koneellista pyykkiä. En edes tiennyt että sitä oli kertynyt niin älytön määrä vaikka mielestäni pesin niitä vähintään 2 kertaa viikossa. Taapero oli iloinen ja hauska seuralainen eikä mikään kotityö ollut tylsää kummallekaan meistä. No nyt täällä kohta äidit älähtää että helppoahan minun oli sen kanssa, vauva sitoo niin paljon enemmän... jne. Hölynpölyä! Kyllä sen kaatuilevan ympäristöään sekä sisällä että ulkona erittäin aktiivisesti tutkivan taaperon kanssa oleminen vasta tarkkaa olikin, verrattuna vauvaan joka on (tai olisi voinut olla) viltillä tai sitterissä tai syöttötuolissa tms. Mahtavaa aikaa, elämäni parhaat 6 kuukautta. Haikeudella sitä saa muistella. No sitten lapsi menikin päiväkotiin jonne vieminen ja sieltä hakeminen oli minun työtäni ja sain kestää ne aamun itkut eli hylkäämiskokemukset, mutta toisaalta myös sen ilon kun haet lapsen kotiin ja hän juoksee syliin... Vaimolle kävi ilmeisesti karun selväksi tässä vaiheessa että vauvaa ei enää ole ja vauvamainen riippuvaisuus on poissa - huonoimmassa tapauksessa lapsi pärjäisi elämässä jopa ihan kokonaan ilman häntä. Siispä uutta vauvaa tekemään. Tässä kohtaa piti lämmittää puolisoiden välistä läheisyyttäkin muutamana päivänä kuukaudesta (ne katsottiin kalenterista). Etukäteen sain ilmoituksen, että seuraavan lapsen kanssa vaimo on kotona 2 vuoden ikään asti. Mitään koti-isä-kuviota ei otettu edes keskusteluun. Odotusaika ei ollut onnellinen vaan hermostuksen ja ahdistuksen täyteinen (aiemman hankalan synnytyksen takia). Tällä kertaa kuitenkin kaikki sujui hyvin ja minulle oli väitetty että vauvan hoidonkin pitäisi tietenkin sujua rennommissa merkeissä. Mutta... Lukekaa edeltä. Uutena kokki-palvelija-monitoimikone-homman lisätehtävänä minulla oli lohdutettavana äidin perään kyynelehtivä esikoinen, jolle yhtäkkiä ei riittänytkään hellyyttä ja huomiota. 3-vuotiaana olisi kyllä jo pitänyt ymmärtää, että voi voi, vauva tarvitsee nyt niin paljon äitiä, että sinun täytyy nyt vaan leikkiä ja puuhailla isän kanssa. Mutta hmm, eikö isä olisi voinut olla vauvan kanssa ja äiti esikoisen kanssa, ja entä voisiko äiti olla joskus isän kanssa, eikun hmm. Ei se oikeastaan kiinnostakaan enää. Olen väsynyt ja surullinen. Kiintymysäiti-vaimoni kulutti parisuhteemme loppuun. Lapsille kaikki, miehelle ei mitään. Nyt kiintymysäidillä ei näyttäisi olevan kiintymysenergiaa enää kenellekään meistä - se ilmeisesti kului noissa prosesseissa loppuun. Myös keskinäinen kunnioitus on mennyttä. Olimme kahden hengen tiimi. Nyt olemme 4 hengen yritys. Parisuhdetta yritämme pelastaa terapiassa, johon vaimoni suostui 4 vuoden taivuttelun jälkeen. Minun näkökulmastani lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että eroamme sitten kun lapset ovat sen ikäisiä että ymmärtävät, miksi haluan heidän äidistään eroon - nainen joka teki elämästäni onnellisinta kuin koskaan aiemmin, on sittemmin tehnyt siitä onnettomampaa kuin koskaan aiemmin. Viimeistään eroamme sitten kun lapset muuttavat pois kotoa. Näin käy kun kiintymysvanhemmilla ei olekaan enää kiintymystä toisiinsa. AP:lla on siis enää VÄHÄN AIKAA tarttua tähän ongelmatiikkaan ennenkuin heidänkin liittonsa on mennyttä. Koen suurta sympatiaa hänen miestään kohtaan. [/quote] Hyvin kirjoitettu. Voiko mies kirjoittaa näin?
[/quote]
Ei, kyllä tää varmaan olitaas jonkun naisen provokirjotus. Voi luoja näitä :D
M39
Hyvä itsetunto tulee siitä että lapsi oppii pärjäämään itse ja siten luottamaan itseensä. Minä olen hyvä ja kelpaan tähän maailmaan; se on hyvää itsetuntoa.
Jatkuvalla lapsen kantamisella ja perässä kulkemisella lapsi vaan oppii että hän ei nähtävästi pärjää kun ei voi hetkeäkään olla vaikkapa lattialla huovan päällä. Äiti ei nähtävästi luota minuun. Siinä on kylvetty huonon itsetunnon siemen. Leikki on lapsen työtä ja jos hän ei saa itse kehittää itseään leikkimällä hän on kuin työtön ihminen;itsetunto murenee. Kukaan ei halua olla vaan rakastettu koriste-esine. Kaikki haluavat olla mukana siinä mitä tapahtuu ja vaikuttaa omalta osaltaan tapahtumien kulkuun.
Aivan vastasyntyneet ovat eri juttu. Heitä pitää pitää lähellä mutta kyllä jo 3 kk ikäinen voi olla sitterissä tai huovalla näköetäisyydellä.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:39"]Voiko teillä olla jotain muuta ongelmaa nyt, kuin vauvanhoitotavat? Oliko tällaista jo ennen vauvaa? Onko miehellä muuta perheen ulkopuolista stressiä? Voitteko puhua jälkikäteen noista miehen räjähdyksistä? [/quote] Voimme ja emme voi. Eli suomeksi emme voi puhua syvällisemmin. Mies uhrautuu, ottaa 5 vuotta vanhat asiat riitaan mukaan ja alkaa käyttää superlatiiveja sekä minä "en koskaan" ja minä "aina". Jos sanon esimerkkejä että entäs silloin ja silloin että tuo "ei koskaan" ei pidä paikkaansa niin mies kokee minun ajaneen hänet nurkkaan, milloin keskustelu lukkiutuu täysin ja miehen turhautuminen purkautuu todella huonoin tavoin. Pyrin olla ajamatta keskustelua tähän pisteeseen. Riidat keskustellaan pintapuolisesti, eli pyytelen anteeksi mahdollisimman heti kaikkea negatiivista johtui se minusta tai ei (ja tämäkin miestä ärsyttää ja siinä taas uusi riidan aihe jos mies on sillä päällä). Kuitenkaan kumpikaan ei pidä riitaa yllä kauaa, ohitamme ne ja jatkamme elämää. Ap
[/quote]
Ap tämä kuulostaa nyt vähän siltä mitä meillä oli esikoisen kanssa. Ei nyt tuo että olet täysin fyysisesti kiinni vauvassa ja hän herää heti jos lähdet, se ei kuulosta kyllä normaallta. Mutta traumaattinen synnytys, väsynyt äiti, räjähtelevä mies, ei seksiä, riidat joissa kaivetaan esiin viimeisin 10 vuotta...
Traumaattinen synnytys vaikuttaa enemmän kuin kukaan tajuaa. Kuin olisit haavoittunut sodassa tai tullut pahoinpidellyksi, hakatuksi ja viillellyksi, elinikäisin arvin ja kivuin, ja traumaa ei käsitellä lainkaan. Pitäisi vaan alkaa hoitaa vauvaa ihan ummikkona, harrastaa seksiä vaikka tuntee olevansa ikuisesti rikki, ja on väsynyt, niin väsynyt.
Tuohon meillä lisätään vielä että mies ei tajunnut ollenkaan miten väsynyt olin, innokkaana teki töissä jotain uutta vaativaa projektia, ja luuli että kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin, meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ei lainkaan turvaverkkoja.
Nyt sinun täytyy saada apua:
- turvaverkkoja: mummula, ystävät, lapsen kummit, tädit. Teidän tarvitsee saada vauva hetkeksi pois käsistä, vaikka vaunulenkille korttelin ympäri.
- Neuvolassa kerrot että olet uupunut. Tarviset myös terapeuttia että pääset käsittelemän synnytstraumaa ja sitä mitä se on tehnyt omakuvallesi. Minun naiseuteni oli tuossa vaiheessa täysin riistetty, seksuaalisuden löytämnen vei monta vuotta. 4 kk on todella, todella lyhyt aika. Voi olla että sinulla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta. Pyydä että siitäkin voisi puhua.
- miehesi tarvitsisi myös tukea, hän on selvästi hädissään sinun puolesta. Et ole nyt normaalietkä oma itsesi, etkä kyllä normi äitikään. Kyse ei ole siitä etteikö vauva ansaitse huomiotasi, mutta keskityt häneen ihan pakkomielteisesti. Sinun pitäisi löytää itsesi taas, et ole vain äiti etkä synnytys- ja imetyskone, vaikka niin nyt tuntuu.
- voimahalit täältä, olet ollut kovilla. Voin sanoa että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta teidän parisuhde ei välttämättä selviä tästä ellet saa niitä apuja. Sinulle omaa terapiaa ja teille parterapiaa. Sehän vain tarkoitaa sitä että on erotuomari paikalla kun puhutte, joka tulkitsee toisen sanomisia kun itsellä menee niin tunteella, ja kokee arvosteluna, vaikka niin ei olisi tarkoitettu.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Minä taas en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka alkavat sitten vasta toimia (taiihmettelemään), kun on jo kurat lahkeessa. Varmaan jokin omistamisen tarve tossa taustalla, mitä lie lapsuudessa tapahtunu?
M39
[/quote]
Lapsuudessa on varmaan tapahtunut se että on saanut hoivaa ja huomiota. Tämä yhdistettynä raskauden ja imetyksen aikaansaamiin hormonaalisiin muutoksiin tekee sen, ettei pysty tyynesti kuuntelemaan vauvojen itkua. Jännä ilmiö. Itselläni meinaa sydän pakahtua kun kuulen bussissa vauvaa itketettävän, vaikka omat vauvani ovat jo leikki-ikäisiä. Parisuhdekin on onnellinen. Oksitosiini on myös seksihormoni.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:15"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:11"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:30"] [quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:33"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:30"]Meinaatko unohtaa esikoisesi sitten kun mahdollisesti hankitte toisen lapsen? Kun taas keskityt täysin vauvaan. Niin tai siis tuolla menolla toista lasta ei tule, kun jätät miehen kuplanne ulkopuolelle. [/quote] Olen alkanut ajatella, että en voi hankkia toista lasta ikinä koska jompi kumpi ei saisi tarpeeksi huomiota. Rehellisesti. Ap [/quote] Ap. Liika huomio tekee lapsesta hirviön. Noin pieni vielä ansaitsee ja tarvitsee kaiken huomion. Mut pikkuhiljaa jo ihan motorisekin kehityksen vuoksi vauvan on päästävä itsekseen lattialle. Liialla huomiolla kasvatetuista tulee tosi kipeitä ihmisiä ja elämä on vaikeaa esimerkiksi koulussa ... [/quote] Jaa. Minun kokemukseni taas on, että paljon huomiota ja turvaa saaneista vauvoista tulee empaattisia ja itseensä luottavia ihmisiä. [/quote] Minun kokemukseni mukaan tuollaiset lapset kuvittelee olevansa maailman napoja ja ovat tavattoman itsekkäitä koska ovat pienestä asti tottuneet saamaan tahtonsa läpi
[/quote]
Minä en tajua näitä ihmisiä, jotka näkevät vauvatkin manipuloivina kakkiaisina. Onko siinä taustalla joku oma varhainen kiintymyssuhdekokemus?
[/quote]
Kuka näin sanoi? Sinä. Muut kertovat millainen lapsesta tuolla menolla tulee.
[/quote]
Näytä mulle yks sellainen tutkimus jossa todetaan että lapset menee pilalle liiasta läheisyydestä.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 10:26"]Hyvä itsetunto tulee siitä että lapsi oppii pärjäämään itse ja siten luottamaan itseensä. Minä olen hyvä ja kelpaan tähän maailmaan; se on hyvää itsetuntoa.
Jatkuvalla lapsen kantamisella ja perässä kulkemisella lapsi vaan oppii että hän ei nähtävästi pärjää kun ei voi hetkeäkään olla vaikkapa lattialla huovan päällä. Äiti ei nähtävästi luota minuun. Siinä on kylvetty huonon itsetunnon siemen. Leikki on lapsen työtä ja jos hän ei saa itse kehittää itseään leikkimällä hän on kuin työtön ihminen;itsetunto murenee. Kukaan ei halua olla vaan rakastettu koriste-esine. Kaikki haluavat olla mukana siinä mitä tapahtuu ja vaikuttaa omalta osaltaan tapahtumien kulkuun.
Aivan vastasyntyneet ovat eri juttu. Heitä pitää pitää lähellä mutta kyllä jo 3 kk ikäinen voi olla sitterissä tai huovalla näköetäisyydellä.
[/quote]
Tähän kanssa olis kiva nähdä jotain tutkimustulosta. Ei oikeesti mammat, teidän käsitykset on 50-luvulta. Vinkki: kaikki ei ollut silloin paremmin.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 09:51"]En ole varma, ymmärsinkö oikein: vauvallanne ei ole esim. koliikkia, mutta häntä on pidettävä rinnalla 24/7? Et ole väsynyt ja kiintymysvanhemmuus (sinulla) onnistuu, kun mies on tehnyt kotityöt? Toisaalta olet kuitenkin väsynyt: unohdat esim. tarjota miehelle kahvia eikä seksi/muu läheisyys siksi kiinnosta?
Itseäni tuo vsuvan tuttina toimiminen ihmetyttää.Onko vauva tosiaan tyytyväinen vain silloin, kun hänellä on rinta suussa? Oletko ihan varma, että maito riittää? Oma täysimetykseni aikanaan loppui siihen, kun ymmärsin, että vauva itki, kun maito ei riittänyt. Tyttäremme oli silloin noin neljän kuulauden ikäinen. Itku loppui, kun hän rupesi saamaan kiinteitä.
[/quote]
tätä minäkin mietin,saako vauva tarpeeksi maitoa,kerta koko ajan roikkuu rinnalla. Tosin voi olla kyse myös siitä että ap on tehnyt itsestään "tutin"eli rinta suuhun kun vauva vähänkin inahtaa. Se taas kertoo siitä ettei ap ole oppinut vauvan viestejä,ei jokaisesta itkusta/inahduksesta tarvitse laittaa rintaa suuhun tai tarkoita että vauvalla on nälkä.