Lääkäri kirjoitti Kantaan: "Väittää, ettei koskaan ole tupakoinut. Aivan varmasti on."

Suomen terveydenhuolto 🙄 Tuon takia sinne ei koskaan voi muuttaa takaisin. Belgiassa on täydellinen terveydenhuolto ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin tällä viikolla terkkarissa lääkärillä pyytämässä, että minulle tehtäisiin hakemus Kelan tukemaan psykoterapiaan. Kuvailin oireitani, mm. että olo on henkisesti raskas ja uupunut, ja että saan ahdistuskohtauksia. Lääkäri kysyi, käytänkö alkoa tai muita päihteitä, vastasin rehellisesti että alkoa menee pari kertaa vuodessa ja muuta en käytä. Käynnistä lääkäri kirjoitti merkintöihin ”ei masennusoireita”. Hän myös määräsi minut huumeseuloihin, joudun ensi viikolla menemään valvottuun virtsakokeeseen. Sen ja muiden kokeiden jälkeen lääkäri kuulemma vasta päättää, miten edetään.

En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Olen tavallinen työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti.

Minulla lukee myös viimeisen raskauden ajalta potilaskertomuksissa toistuvasti, että olen tehnyt aiemmin raskaudenkeskeytyksen. Se ei todellakaan ollut keskeytys, vaan erittäin paljon toivotun raskauden keskenmeno, jota surin pitkään. Tähän olen pyytänyt pariltakin taholta oikaisua tietoihin, mutta pyyntö on mennyt kuuroille korville.

Lääkäri ei voi yhden käynnin perusteella tehdä paperia terapiaa varten. Tulee olla hoitosuhde muutaman kuukauden ajalta ja varmaan auttaa, jos nuo päihdeasiat on selvitetty pois. Sama yksityispuolella, yhdellä käynnillä ei Kelaan paperia saa, muutaman kuukauden seurantaa vaaditaan. Kannattaa ymmärtää, että Kela myöntää terapian, mutta voi olla myös myöntämättä. Hakijoita on valtavasti. 

Tämä. Ja lausunnontekijä ei voi olla terveyskeskuslääkäri, vaan tulee olla psykiatri.

Niin? Eihän sinne psykiatrille pääse suoraan, vaan ensin on saatava lähete terveyskeskuslääkäriltä. Ja onko viesteistänne siis ymmärrettävä, että psyykkistä apua ei voi saada julkistelta puolelta, jos käyttää päihteitä? Minun tapaukseen asia ei vaikuta, mutta aika surulliselta kuulostaa, jos julkisten mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle suljetaan ihmisjoukko, joka niitä epäilemättä tarvitsisi.

Ensin on lopetettava päihteiden käyttö, vasta sen jälkeen terapialla voidaan saada aikaan jotain tuloksia.

Pitäisiköhän näitä päihdeongelmaisia vaikka sitten ohjata oikeaan hoitoon? Harvemmalla se noin vaan käy ja hekin tarvitsisi tukea.

Mä myönsi joskus suoraan lääkärille, että alkoholia menee liiallinen määrä joskus viikonloppuisin. Siinä vaiheessa diagnoosina jo mm paniikkihäiriö ja ptsd. Musta oli törkeää että psykiatri sanoi että "pitäisiköhän sun eka mennä hoitamaan tuo päihdeongelmas ja sit vasta tulla takaisin". Olin juuri eronnut väkivaltaisesta miehestä, joka käytti myös alkoholia reippaasti ja menin mukana siinä kun en jaksanut selvinpäin sitä. Olin jatkuvasti paniikissa, en nukkunut.

Okei, osaan olla juomatta ilman ohjeistustakin omasta halusta, mitä apua päihdepolista on? Se on turhaa, mutta kun lääkäri päätti että mulla on ongelma.

Ja minkä kukakin sit laskee ongelmaksi? Siinä on potilas ihan lääkärin mielivallan alla.

Mitä mä opin, on vaan se että rehellinen ei kannata olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on keuhko-ongelmia, vaikka en ole koskaan polttanut. Lääkäri ei usko :(

ap

Pyydä lääkärin vaihtoa.

Vaadi kertomukseesi korjaus.

Kuinka nämä käytännössä tapahtuu? Mistä mä tiedän kuka on ylilääkäri jolle valittaa?

Ota potilasasiamieheen yhteys ja kysy neuvoa. Näihin luulisi löytyvän valmiit kaavakkeetkin.

Kaupungin/ kunnan terveystoimen nettisivuilta löytyy ohjeita tietojen korjaamiseksi.  Itse soitin ja kehoitettiin tekemään oikaisupyynnöt kaupungin terveyskeskuksen ylilääkärille kirjallisesti. Kirjoitin virheelliset kohdat käynnin osalta ja lähetin kirjeenä osoitettuna ylilääkärille. Paluupostissa tuli korjattu teksti ja näin myös Omakannassa, että tietoja oli korjattu. Minun kohdalla oli ainakin 10 lausetta, jotka oli väärin kirjattu. Mm. asioita, joita ei käynnillä edes mainittu. Omakantaan jäi maininta että tietoja on avattu hallinnollisista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin tällä viikolla terkkarissa lääkärillä pyytämässä, että minulle tehtäisiin hakemus Kelan tukemaan psykoterapiaan. Kuvailin oireitani, mm. että olo on henkisesti raskas ja uupunut, ja että saan ahdistuskohtauksia. Lääkäri kysyi, käytänkö alkoa tai muita päihteitä, vastasin rehellisesti että alkoa menee pari kertaa vuodessa ja muuta en käytä. Käynnistä lääkäri kirjoitti merkintöihin ”ei masennusoireita”. Hän myös määräsi minut huumeseuloihin, joudun ensi viikolla menemään valvottuun virtsakokeeseen. Sen ja muiden kokeiden jälkeen lääkäri kuulemma vasta päättää, miten edetään.

En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Olen tavallinen työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti.

Minulla lukee myös viimeisen raskauden ajalta potilaskertomuksissa toistuvasti, että olen tehnyt aiemmin raskaudenkeskeytyksen. Se ei todellakaan ollut keskeytys, vaan erittäin paljon toivotun raskauden keskenmeno, jota surin pitkään. Tähän olen pyytänyt pariltakin taholta oikaisua tietoihin, mutta pyyntö on mennyt kuuroille korville.

Lääkäri ei voi yhden käynnin perusteella tehdä paperia terapiaa varten. Tulee olla hoitosuhde muutaman kuukauden ajalta ja varmaan auttaa, jos nuo päihdeasiat on selvitetty pois. Sama yksityispuolella, yhdellä käynnillä ei Kelaan paperia saa, muutaman kuukauden seurantaa vaaditaan. Kannattaa ymmärtää, että Kela myöntää terapian, mutta voi olla myös myöntämättä. Hakijoita on valtavasti. 

Tämä. Ja lausunnontekijä ei voi olla terveyskeskuslääkäri, vaan tulee olla psykiatri.

Niin? Eihän sinne psykiatrille pääse suoraan, vaan ensin on saatava lähete terveyskeskuslääkäriltä. Ja onko viesteistänne siis ymmärrettävä, että psyykkistä apua ei voi saada julkistelta puolelta, jos käyttää päihteitä? Minun tapaukseen asia ei vaikuta, mutta aika surulliselta kuulostaa, jos julkisten mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle suljetaan ihmisjoukko, joka niitä epäilemättä tarvitsisi.

Ensin on lopetettava päihteiden käyttö, vasta sen jälkeen terapialla voidaan saada aikaan jotain tuloksia.

Pitäisiköhän näitä päihdeongelmaisia vaikka sitten ohjata oikeaan hoitoon? Harvemmalla se noin vaan käy ja hekin tarvitsisi tukea.

Mä myönsi joskus suoraan lääkärille, että alkoholia menee liiallinen määrä joskus viikonloppuisin. Siinä vaiheessa diagnoosina jo mm paniikkihäiriö ja ptsd. Musta oli törkeää että psykiatri sanoi että "pitäisiköhän sun eka mennä hoitamaan tuo päihdeongelmas ja sit vasta tulla takaisin". Olin juuri eronnut väkivaltaisesta miehestä, joka käytti myös alkoholia reippaasti ja menin mukana siinä kun en jaksanut selvinpäin sitä. Olin jatkuvasti paniikissa, en nukkunut.

Okei, osaan olla juomatta ilman ohjeistustakin omasta halusta, mitä apua päihdepolista on? Se on turhaa, mutta kun lääkäri päätti että mulla on ongelma.

Ja minkä kukakin sit laskee ongelmaksi? Siinä on potilas ihan lääkärin mielivallan alla.

Mitä mä opin, on vaan se että rehellinen ei kannata olla.

Mä sain vastaavan oppitunnin, kun masennusta sairastaessani mulle laitettiin bipolaaridiagnoosi, koska minut kerran vartin ajan tavannut psykiatri epäili, että siitä saattaisi olla kyse. Mitään ei testattu missään vaiheessa. Kaksi vuotta minua hoitanut psykologi oli sitä mieltä, että se on väärä diagnoosi, samoin yksityinen psykiatri, jolla kävin omilla rahoillani saadakseni diagnoosin korjattua. Ei onnistu. Arviolta vasemmalla kädellä tehty väärä mielisairausdiagnoosi on tiedoissani kuolemaani asti.

Ihmiset ei usko, miten paljon tällainen diagnoosi vaikuttaa kaikkeen hoitoon. Ihan kaikkeen! Jokaisen käynnin yhteydessä kirjauksessa lukee: "bipolaaripotilas" sitä ja tätä. Mua ei uskota, kun kerron vaivoistani, koska oletus on, että kaikki johtuu mielisairaudesta. Ja mikä parasta, mulle tyrkytetään bentsoja ja psykoosilääkkeitä joka kerta kun erehdyn lääkäriin. En todellakaan ole rehellinen enää yhdellekään hoitoalan ammattilaiselle mielialoistani. Aina menee tasaisen hyvin. Mitään lääkkeitä en käytä, mihinkään muuhun vaivaan en saa hoitoa, koska minua ei uskota, sanoin mitä hyvänsä.

Olen muuttamassa kesällä toiseen kaupunkiin ja kiellän varmasti kaikkien tietojeni jaon. En tiedä näkyykö diagnoosi silti. Toivottavasti ei.

Haha! Mulla luki kerran, että käytän huumeita, vaikka en ole edes nähnyt koskaan livenä huumeita, saati sitten kokeillut. Piti aika äkkiä lähettää oikaisupyyntöä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on usein lääkärissä just toi sama. En ole koskaan tupakoinut.

Kun sanon, niin näen lääkäristä ettei usko. Minkäs teet, whatever.

Onko keltaiset kynnet? Tai se tervan tuoksu vastaanottohuoneessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on keuhko-ongelmia, vaikka en ole koskaan polttanut. Lääkäri ei usko :(

ap

Pyydä lääkärin vaihtoa.

Vaadi kertomukseesi korjaus.

Kuinka nämä käytännössä tapahtuu? Mistä mä tiedän kuka on ylilääkäri jolle valittaa?

Ota potilasasiamieheen yhteys ja kysy neuvoa. Näihin luulisi löytyvän valmiit kaavakkeetkin.

Kaupungin/ kunnan terveystoimen nettisivuilta löytyy ohjeita tietojen korjaamiseksi.  Itse soitin ja kehoitettiin tekemään oikaisupyynnöt kaupungin terveyskeskuksen ylilääkärille kirjallisesti. Kirjoitin virheelliset kohdat käynnin osalta ja lähetin kirjeenä osoitettuna ylilääkärille. Paluupostissa tuli korjattu teksti ja näin myös Omakannassa, että tietoja oli korjattu. Minun kohdalla oli ainakin 10 lausetta, jotka oli väärin kirjattu. Mm. asioita, joita ei käynnillä edes mainittu. Omakantaan jäi maininta että tietoja on avattu hallinnollisista syistä.

Mä olen lääkärikäynnin jälkeen kahdesti kysynyt hoitajalta neuvoa asiassa, ja pyytänyt lääkärin vaihtoa, mutta näitä ei ole sit kirjattu mihinkään ☹️

Lääkäri on kirjannut kantaan ihan omia mielipiteitään ja mulla ei ole mitään muistikuvaa että oltais juteltu aiheista, joita hän on päätellyt ja kirjannut. Muutenkaan mulle ei kunnolla kerrota, miksi mä joudun seurantoihin ja testeihin, mistä mua epäillään ja mikä on kaiken tarkoitus.

En enää uskaltaisi hakea apua ollenkaan ja kadun sitä, että yritin kun kaikki on mennyt vaan vaikeammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin tällä viikolla terkkarissa lääkärillä pyytämässä, että minulle tehtäisiin hakemus Kelan tukemaan psykoterapiaan. Kuvailin oireitani, mm. että olo on henkisesti raskas ja uupunut, ja että saan ahdistuskohtauksia. Lääkäri kysyi, käytänkö alkoa tai muita päihteitä, vastasin rehellisesti että alkoa menee pari kertaa vuodessa ja muuta en käytä. Käynnistä lääkäri kirjoitti merkintöihin ”ei masennusoireita”. Hän myös määräsi minut huumeseuloihin, joudun ensi viikolla menemään valvottuun virtsakokeeseen. Sen ja muiden kokeiden jälkeen lääkäri kuulemma vasta päättää, miten edetään.

En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Olen tavallinen työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti.

Minulla lukee myös viimeisen raskauden ajalta potilaskertomuksissa toistuvasti, että olen tehnyt aiemmin raskaudenkeskeytyksen. Se ei todellakaan ollut keskeytys, vaan erittäin paljon toivotun raskauden keskenmeno, jota surin pitkään. Tähän olen pyytänyt pariltakin taholta oikaisua tietoihin, mutta pyyntö on mennyt kuuroille korville.

Lääkäri ei voi yhden käynnin perusteella tehdä paperia terapiaa varten. Tulee olla hoitosuhde muutaman kuukauden ajalta ja varmaan auttaa, jos nuo päihdeasiat on selvitetty pois. Sama yksityispuolella, yhdellä käynnillä ei Kelaan paperia saa, muutaman kuukauden seurantaa vaaditaan. Kannattaa ymmärtää, että Kela myöntää terapian, mutta voi olla myös myöntämättä. Hakijoita on valtavasti. 

Tämä. Ja lausunnontekijä ei voi olla terveyskeskuslääkäri, vaan tulee olla psykiatri.

Niin? Eihän sinne psykiatrille pääse suoraan, vaan ensin on saatava lähete terveyskeskuslääkäriltä. Ja onko viesteistänne siis ymmärrettävä, että psyykkistä apua ei voi saada julkistelta puolelta, jos käyttää päihteitä? Minun tapaukseen asia ei vaikuta, mutta aika surulliselta kuulostaa, jos julkisten mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle suljetaan ihmisjoukko, joka niitä epäilemättä tarvitsisi.

Ensin on lopetettava päihteiden käyttö, vasta sen jälkeen terapialla voidaan saada aikaan jotain tuloksia.

Pitäisiköhän näitä päihdeongelmaisia vaikka sitten ohjata oikeaan hoitoon? Harvemmalla se noin vaan käy ja hekin tarvitsisi tukea.

Mä myönsi joskus suoraan lääkärille, että alkoholia menee liiallinen määrä joskus viikonloppuisin. Siinä vaiheessa diagnoosina jo mm paniikkihäiriö ja ptsd. Musta oli törkeää että psykiatri sanoi että "pitäisiköhän sun eka mennä hoitamaan tuo päihdeongelmas ja sit vasta tulla takaisin". Olin juuri eronnut väkivaltaisesta miehestä, joka käytti myös alkoholia reippaasti ja menin mukana siinä kun en jaksanut selvinpäin sitä. Olin jatkuvasti paniikissa, en nukkunut.

Okei, osaan olla juomatta ilman ohjeistustakin omasta halusta, mitä apua päihdepolista on? Se on turhaa, mutta kun lääkäri päätti että mulla on ongelma.

Ja minkä kukakin sit laskee ongelmaksi? Siinä on potilas ihan lääkärin mielivallan alla.

Mitä mä opin, on vaan se että rehellinen ei kannata olla.

Mä sain vastaavan oppitunnin, kun masennusta sairastaessani mulle laitettiin bipolaaridiagnoosi, koska minut kerran vartin ajan tavannut psykiatri epäili, että siitä saattaisi olla kyse. Mitään ei testattu missään vaiheessa. Kaksi vuotta minua hoitanut psykologi oli sitä mieltä, että se on väärä diagnoosi, samoin yksityinen psykiatri, jolla kävin omilla rahoillani saadakseni diagnoosin korjattua. Ei onnistu. Arviolta vasemmalla kädellä tehty väärä mielisairausdiagnoosi on tiedoissani kuolemaani asti.

Ihmiset ei usko, miten paljon tällainen diagnoosi vaikuttaa kaikkeen hoitoon. Ihan kaikkeen! Jokaisen käynnin yhteydessä kirjauksessa lukee: "bipolaaripotilas" sitä ja tätä. Mua ei uskota, kun kerron vaivoistani, koska oletus on, että kaikki johtuu mielisairaudesta. Ja mikä parasta, mulle tyrkytetään bentsoja ja psykoosilääkkeitä joka kerta kun erehdyn lääkäriin. En todellakaan ole rehellinen enää yhdellekään hoitoalan ammattilaiselle mielialoistani. Aina menee tasaisen hyvin. Mitään lääkkeitä en käytä, mihinkään muuhun vaivaan en saa hoitoa, koska minua ei uskota, sanoin mitä hyvänsä.

Olen muuttamassa kesällä toiseen kaupunkiin ja kiellän varmasti kaikkien tietojeni jaon. En tiedä näkyykö diagnoosi silti. Toivottavasti ei.

Niin joo!

Mulle myös yritettiin lyödä epävakaan leimaa. Osasivat johdatella kysymykset niin, että saavat haluamansa. "Mielialan vaihtelut, jotka potilas itsekin myöntää" on käytännössä sitä, että en aivan koko aikaa jaksa kuitenkaan itkeä ja saan paistettua itseni ehkä lenkille joskus ja syömäänkin 🤦 eikö tuo ole normaalia?

Pelkään enemmän kuin mitään, että joku keksii laittaa mulle virallisen diagnoosin. Ex oli epävakaa ja olen nähnyt mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on keuhko-ongelmia, vaikka en ole koskaan polttanut. Lääkäri ei usko :(

ap

Pyydä lääkärin vaihtoa.

Vaadi kertomukseesi korjaus.

Kuinka nämä käytännössä tapahtuu? Mistä mä tiedän kuka on ylilääkäri jolle valittaa?

Ota potilasasiamieheen yhteys ja kysy neuvoa. Näihin luulisi löytyvän valmiit kaavakkeetkin.

Jos kyse on TK-lääkäristä, voit kysyä neuvoa TK:n asiakaspalvelupisteestä/infosta.

Kuinka aineissa ne on kirjauksia tehdessään?

Esim. juuri Omakannan kirjauksista johtuen vältän lääkärissä käyntiä ihan viimeiseen pakkoon asti.

Minäkin pelkään sitä, että lääkäri kirjoittaa mitä sattuu. Minulla jotain traumaa ehkä tullut kiusaamisesta ja nuoruuden vaikeasta yksinäisyydestä. Se ilmenee esim dissosiaationa ja depersonalisaationa. Silti uskon, että saisin väärän diagnoosin ja en uskaltaa hakea apua näihin. Joskus olen lukenut, että nämä tarvivat jonkin suuren trauman. Niin en tiedä saisinko diagnoosia jos on vaan kiusattu ja nuoruus ollut yksinäinen sekä vanhempien kanssa kyllä ollut vähän ikävää myös. Isä oli ankara ja suuttui helposti, kun olin lapsi ja äiti myötäili. Yritin miellyttää aina häntä ja pakotti esim harrastamaan ja kilpailemaan mikä aiheutti minulle surua ja jännitystä. Kiusaamisen kanssa jäin myös yksin. Tietysti tässäkin on jo aika paljon. Olen vähän herkempi muutenkin. Sori, kun ei kuulu ketjuun, mutta mietin miten voisin puhua tästä jos lääkärit eivät ymmärrä tai halua ymmärtää yksinkertaisempiakaan juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pelkään sitä, että lääkäri kirjoittaa mitä sattuu. Minulla jotain traumaa ehkä tullut kiusaamisesta ja nuoruuden vaikeasta yksinäisyydestä. Se ilmenee esim dissosiaationa ja depersonalisaationa. Silti uskon, että saisin väärän diagnoosin ja en uskaltaa hakea apua näihin. Joskus olen lukenut, että nämä tarvivat jonkin suuren trauman. Niin en tiedä saisinko diagnoosia jos on vaan kiusattu ja nuoruus ollut yksinäinen sekä vanhempien kanssa kyllä ollut vähän ikävää myös. Isä oli ankara ja suuttui helposti, kun olin lapsi ja äiti myötäili. Yritin miellyttää aina häntä ja pakotti esim harrastamaan ja kilpailemaan mikä aiheutti minulle surua ja jännitystä. Kiusaamisen kanssa jäin myös yksin. Tietysti tässäkin on jo aika paljon. Olen vähän herkempi muutenkin. Sori, kun ei kuulu ketjuun, mutta mietin miten voisin puhua tästä jos lääkärit eivät ymmärrä tai halua ymmärtää yksinkertaisempiakaan juttuja.

Menin lääkäriin vaikeiden dissosiaatio-oireiden takia ja hän ohitti ne täysin. Olin siis jatkuvasti pihalla, enkä rekisteröinyt ympäristöä ja tapahtumia, muistini pätkii pahasti siltä ajalta. Lääkäri katsoi edelliset diagnoosit ja totesi "ei me aleta mitään uusia diagnooseja tekemään, keskitytään nyt näihin edellisiin" ja laittoi kantaan että olen itse diagnosoinut itseni. Joo, eihän tavallinen kansalainen saa tietää noin hienoja sanoja. Sen pitää puhua epätodellisesta olosta ja lääkärin tulee tehdä oivallus. Tämä lekuri myös laittoi mut seuloihin ja alkoholiseurantaan, ja kun ne olikin puhtaat eikä saanut mua huumeista kiinno (jotkin huumeet aiheuttaa dissosiaatiota?) niin

yritti ajaa mun oireita pelkästään epävakauden suuntaan.

Eräs aiempi psykiatri tosin oli hyvin perillä asiasta ja ymmärtäväinen, silloin meinasin purskahtaa itkuun kun tuntui että oikeasti halusi auttaa.

Se on ihan henkilöstä kiinni, toivottavasti saat apua.

Alakouluikäisellä lapsella ollut useita hammaslääkärikäyntejä rautojen takia. Hämmästyin omakannassa olevaa merkintää yhdestä käynnistä, että lapsi isän kanssa vastaanotolla. Siis miksi tällainen kirjaus? Ei sinne koskaan ole kirjattu, että lapsi äidin kanssa vastaanotolla, jos kävin lapsen kanssa. Tuntuu oudolta, että isä on pitänyt erikseen mainita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on keuhko-ongelmia, vaikka en ole koskaan polttanut. Lääkäri ei usko :(

ap

Pyydä lääkärin vaihtoa.

Vaadi kertomukseesi korjaus.

Kuinka nämä käytännössä tapahtuu? Mistä mä tiedän kuka on ylilääkäri jolle valittaa?

Ota potilasasiamieheen yhteys ja kysy neuvoa. Näihin luulisi löytyvän valmiit kaavakkeetkin.

Jos kyse on TK-lääkäristä, voit kysyä neuvoa TK:n asiakaspalvelupisteestä/infosta.

Terveyskeskuksessakin on potilasasiamies. Mutta terveyskeskuksessa on myös ylilääkäri, jolle kirjallisen valituksen voi osoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pelkään sitä, että lääkäri kirjoittaa mitä sattuu. Minulla jotain traumaa ehkä tullut kiusaamisesta ja nuoruuden vaikeasta yksinäisyydestä. Se ilmenee esim dissosiaationa ja depersonalisaationa. Silti uskon, että saisin väärän diagnoosin ja en uskaltaa hakea apua näihin. Joskus olen lukenut, että nämä tarvivat jonkin suuren trauman. Niin en tiedä saisinko diagnoosia jos on vaan kiusattu ja nuoruus ollut yksinäinen sekä vanhempien kanssa kyllä ollut vähän ikävää myös. Isä oli ankara ja suuttui helposti, kun olin lapsi ja äiti myötäili. Yritin miellyttää aina häntä ja pakotti esim harrastamaan ja kilpailemaan mikä aiheutti minulle surua ja jännitystä. Kiusaamisen kanssa jäin myös yksin. Tietysti tässäkin on jo aika paljon. Olen vähän herkempi muutenkin. Sori, kun ei kuulu ketjuun, mutta mietin miten voisin puhua tästä jos lääkärit eivät ymmärrä tai halua ymmärtää yksinkertaisempiakaan juttuja.

Menin lääkäriin vaikeiden dissosiaatio-oireiden takia ja hän ohitti ne täysin. Olin siis jatkuvasti pihalla, enkä rekisteröinyt ympäristöä ja tapahtumia, muistini pätkii pahasti siltä ajalta. Lääkäri katsoi edelliset diagnoosit ja totesi "ei me aleta mitään uusia diagnooseja tekemään, keskitytään nyt näihin edellisiin" ja laittoi kantaan että olen itse diagnosoinut itseni. Joo, eihän tavallinen kansalainen saa tietää noin hienoja sanoja. Sen pitää puhua epätodellisesta olosta ja lääkärin tulee tehdä oivallus. Tämä lekuri myös laittoi mut seuloihin ja alkoholiseurantaan, ja kun ne olikin puhtaat eikä saanut mua huumeista kiinno (jotkin huumeet aiheuttaa dissosiaatiota?) niin

yritti ajaa mun oireita pelkästään epävakauden suuntaan.

Eräs aiempi psykiatri tosin oli hyvin perillä asiasta ja ymmärtäväinen, silloin meinasin purskahtaa itkuun kun tuntui että oikeasti halusi auttaa.

Se on ihan henkilöstä kiinni, toivottavasti saat apua.

Kiitos sinulle viestistä. Ymmärrän kyllä kuinka vaikeaa on saada apua. Olen itseni "diagnosoinut" jo nuorena. Silti en kyllä meinaisi uskaltaa kertoa näistä. Olenkin vaan yrittänyt kestää. Kai se raja tulee joskus vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin tällä viikolla terkkarissa lääkärillä pyytämässä, että minulle tehtäisiin hakemus Kelan tukemaan psykoterapiaan. Kuvailin oireitani, mm. että olo on henkisesti raskas ja uupunut, ja että saan ahdistuskohtauksia. Lääkäri kysyi, käytänkö alkoa tai muita päihteitä, vastasin rehellisesti että alkoa menee pari kertaa vuodessa ja muuta en käytä. Käynnistä lääkäri kirjoitti merkintöihin ”ei masennusoireita”. Hän myös määräsi minut huumeseuloihin, joudun ensi viikolla menemään valvottuun virtsakokeeseen. Sen ja muiden kokeiden jälkeen lääkäri kuulemma vasta päättää, miten edetään.

En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Olen tavallinen työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti.

Minulla lukee myös viimeisen raskauden ajalta potilaskertomuksissa toistuvasti, että olen tehnyt aiemmin raskaudenkeskeytyksen. Se ei todellakaan ollut keskeytys, vaan erittäin paljon toivotun raskauden keskenmeno, jota surin pitkään. Tähän olen pyytänyt pariltakin taholta oikaisua tietoihin, mutta pyyntö on mennyt kuuroille korville.

Lääkäri ei voi yhden käynnin perusteella tehdä paperia terapiaa varten. Tulee olla hoitosuhde muutaman kuukauden ajalta ja varmaan auttaa, jos nuo päihdeasiat on selvitetty pois. Sama yksityispuolella, yhdellä käynnillä ei Kelaan paperia saa, muutaman kuukauden seurantaa vaaditaan. Kannattaa ymmärtää, että Kela myöntää terapian, mutta voi olla myös myöntämättä. Hakijoita on valtavasti. 

Tämä. Ja lausunnontekijä ei voi olla terveyskeskuslääkäri, vaan tulee olla psykiatri.

Niin? Eihän sinne psykiatrille pääse suoraan, vaan ensin on saatava lähete terveyskeskuslääkäriltä. Ja onko viesteistänne siis ymmärrettävä, että psyykkistä apua ei voi saada julkistelta puolelta, jos käyttää päihteitä? Minun tapaukseen asia ei vaikuta, mutta aika surulliselta kuulostaa, jos julkisten mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle suljetaan ihmisjoukko, joka niitä epäilemättä tarvitsisi.

Ensin on lopetettava päihteiden käyttö, vasta sen jälkeen terapialla voidaan saada aikaan jotain tuloksia.

Pitäisiköhän näitä päihdeongelmaisia vaikka sitten ohjata oikeaan hoitoon? Harvemmalla se noin vaan käy ja hekin tarvitsisi tukea.

Mä myönsi joskus suoraan lääkärille, että alkoholia menee liiallinen määrä joskus viikonloppuisin. Siinä vaiheessa diagnoosina jo mm paniikkihäiriö ja ptsd. Musta oli törkeää että psykiatri sanoi että "pitäisiköhän sun eka mennä hoitamaan tuo päihdeongelmas ja sit vasta tulla takaisin". Olin juuri eronnut väkivaltaisesta miehestä, joka käytti myös alkoholia reippaasti ja menin mukana siinä kun en jaksanut selvinpäin sitä. Olin jatkuvasti paniikissa, en nukkunut.

Okei, osaan olla juomatta ilman ohjeistustakin omasta halusta, mitä apua päihdepolista on? Se on turhaa, mutta kun lääkäri päätti että mulla on ongelma.

Ja minkä kukakin sit laskee ongelmaksi? Siinä on potilas ihan lääkärin mielivallan alla.

Mitä mä opin, on vaan se että rehellinen ei kannata olla.

Mä sain vastaavan oppitunnin, kun masennusta sairastaessani mulle laitettiin bipolaaridiagnoosi, koska minut kerran vartin ajan tavannut psykiatri epäili, että siitä saattaisi olla kyse. Mitään ei testattu missään vaiheessa. Kaksi vuotta minua hoitanut psykologi oli sitä mieltä, että se on väärä diagnoosi, samoin yksityinen psykiatri, jolla kävin omilla rahoillani saadakseni diagnoosin korjattua. Ei onnistu. Arviolta vasemmalla kädellä tehty väärä mielisairausdiagnoosi on tiedoissani kuolemaani asti.

Ihmiset ei usko, miten paljon tällainen diagnoosi vaikuttaa kaikkeen hoitoon. Ihan kaikkeen! Jokaisen käynnin yhteydessä kirjauksessa lukee: "bipolaaripotilas" sitä ja tätä. Mua ei uskota, kun kerron vaivoistani, koska oletus on, että kaikki johtuu mielisairaudesta. Ja mikä parasta, mulle tyrkytetään bentsoja ja psykoosilääkkeitä joka kerta kun erehdyn lääkäriin. En todellakaan ole rehellinen enää yhdellekään hoitoalan ammattilaiselle mielialoistani. Aina menee tasaisen hyvin. Mitään lääkkeitä en käytä, mihinkään muuhun vaivaan en saa hoitoa, koska minua ei uskota, sanoin mitä hyvänsä.

Olen muuttamassa kesällä toiseen kaupunkiin ja kiellän varmasti kaikkien tietojeni jaon. En tiedä näkyykö diagnoosi silti. Toivottavasti ei.

Lääkäri, joka kirjaa jotain Kantaan, on oleva myös se lääkäri, joka sieltä kirjoittamansa tekstin poistaa. Jos diagnoosisi lukee diagnoosilistassa, se seuraa seuraavaankin sairaanhoitopiiriin.

Olen itse bipolaari-ihminen ja milloinkaan tämä diagnoosi ei minua ole minnekään seurannut. Se ei ole ikinä lukenut muissa tiedoissani; minua siis ei ole identifioitu milloinkaan tämän diagnoosin kautta missään. Tämä diagnoosi ei ole ikinä estänyt minua saamasta haluamani kaltaista hoitoa.

-tsemppistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasteni isä teki itsemurhan. Nuoremmalla lapsista oli paha korvatulehduskierre ja pyysin lähetettä Jorviin.

Perusteluiksi lääkäri oli laittanut: lapsen isä suicidii.

Meinasin revetä. Miten nuo asiat liittyivät toisiinsa? Otin puhelun tälle lääkärille. Kuulemma kokonaisvaltaisen hoidon vuoksi. Ehkä ennusteltiin lastensuojelukeissiä? Siihen ei koskaan jouduttu. 599

Miksi lääkäri kirjoittaisi mitään finglishiä sinne? Nyt lopeta tämä valehtelu.

Ei ole finglishiä vaan latinaa. Lääketieteessä käytetään perusenglannin sijaan - tiedoksesi,

ääliö.

Taas mollataan lääkäreitä. Ilman heitä en eläisi enää. Kiitos heille! Aina olen kohdannut kohteliaita ja ymmärtäviä lääkäreitä.

Vierailija kirjoitti:

Taas mollataan lääkäreitä. Ilman heitä en eläisi enää. Kiitos heille! Aina olen kohdannut kohteliaita ja ymmärtäviä lääkäreitä.

Ei se ole mollausta, jos kertoo oman kokemuksensa.

Hienoa, jos sulle on sattunut vain ymmärtäväisiä lääkäreitä.

Mutta hekin on vain ihmisiä, jotka muodostavat henkilökohtaisen mielipiteensä joka joskus voi olla väärässä ja vain vaikeuttaa potilaan elämää. Inhimillisiä kun ovat, niin heilläkin on myös niitä huonojakin päiviä, jolloin oma turhautuminen saatetaan purkaa potilaaseen. Joskus se hoito on myös ihan pärstästä ja ulkonäöstä kiinni.

Mulle psykiatri oli kirjannut jotain että olen epäillyt seksuaalisuuttani nuorempana? En muista tämmöisestä olleen edes puhetta, ja vaikka olisikin ollut, eikö kaikki tee niin nuorena? Kirjasi myös jotain lääkevastaisuudesta kun en suostunut uudestaan kokeilemaan mirtazapinia uniongelmiin. Lääkäri tietää syömishäiriötaustastani (mirta saa ahmimaan) ja sen että sitä viikon syötyäni yritin tappaa itseni, mulla on aihetta pelkoon sen suhteen. Uniongelmiin olen kokeillut aikamoisen listan toimimattomia lääkkeitä (eikö ne näe ne sieltä koneeltaan?) ja silti tuota ehdotetaan edelleen joka kerta. Ainoaa sivuvaikutuksetonta ja mulla toimivaa sit en saa millään (kuulemma koukuttumisvaara enkä "sit nuku ilman sitä". No enhän mä nuku muutenkaan vaikka en sitä ole edes syönyt!!!"

Todella asiatonta. Mä olen väsynyt ja pettynyt.

Taysin potilashotelliin ei pääse, jos olet joskus menneisyydessäsi saanut masennus diagnoosin. No ei iso juttu nyt kun ajattelee, mutta silloin kyllä harmitti paljon. Minulle synnärillä luvattiin hotellista paikka ja ehdin innostumaan asiasta, olihan siellä osastolla tylsää ja ikävää kun huonekaverin vauva huutaa silloin kun oma ei huuda ja toisinpäin, ja huoneilma oli tunkkainen. Hotelli kuulosti ihanalta hemmottelulta synnytyksen ja osastolla olon jälkeen.

No kätilö tulee valittelemaan, että et pääsekkään, oot ollu masentunu joskus niin siksi. Kätilö oli oikeasti pahoillaan, mutta kyllä siinä iso pettymys tuli. Ja tuli kirottua sitä masennusdiagnoosia, että miksi sellaisen menin silloin joskus itselleni hommaamaan. No sen diagnoosin ansiosta pääsin terapiaan ja paranin, mutta miksi ihmisiä pitää tuolla lailla leimata menneisyyden perusteella?