Lue keskustelun säännöt.
Onko pitkä parisuhde jonkinlainen "laatutakuu"?
07.03.2022 |
Jos ihminen on ollut nuoresta lähtien samassa suhteessa esim. >20 vuotta, kertooko se ihmisestä mitään sen kummempaa?
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei... Mutta en ymmärrä miten jotku tyytyy esim lyhyisiin seksisuhteisiin, niihin huonoihin säätöihin uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin seksi on aluksi mieletöntä säätämistä ja vasta pitkän ajan päästä todella hyvää... En ole koskaan saanut hyvää seksiä naiselta esim alle 10 kerrasta... M33v
Voit katsos puhua vain omasta puolestasi. Tuo on sama kuin kertoisin ihmetellen miten joku tyytyy vain yhteen, kahteen sänkykumppaniin elämässään uudestaan ja uudestaan, eikä halua kokea sitä miten mahtavaa on seksi useiden vaihtuvien kumppanien kanssa, ja ihmettelisin vielä perään että millainen tositaitoinen tollo täytyy olla että ei kykene seksiin säätämättä mielettömästi ensimmäiset 10 kertaa.
Minä olen ollut saman naisen kanssa jo 12 vuotta, olen myös naimisissa, suhde sittemmin muuttunut avoimeksi ja olen esim viime vuoden aikana harrastanut seksiä viiden naisen kanssa suhteen ulkopuolelta ja voin sanoa että on näyttänyt niissä tinder kuvissa että voi jestas mitä naista saan, mutta kun on tavattu, on ollut molemmilla jännitystä ja seksi onkin ollut aivan ihmeellistä säätämistä. Sellaista heti melkein nainen ollut vailla munaa sisään ja samantien mieletöntä jyystöä, ja lopuksi laukeaminen. Olen mennyt kotiin ja vaimoni kanssa sänkyyn, ne asiat jotka ovat vieraan naisen kanssa sitä säätöä ovat oman kanssa sellaista että ei mun tarvitse edes ajatella seksiä kun vaimo tulee viereen ja silittää, olen samantien kovana ja valmis, saadaan molemmat myös orgasmeja, ihan aitoja sellaisia ja lopuksi kun haluan niin laukean... Sitä eroa ei tajua jos ei kokeile... M33v
Kerrotko vaimollekin montako naista tuot seksitautien merkeissä teidän sänkyyn?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole niin yksiselitteistä. Tosin pidän onnellisen, pitkän parisuhteen löytäneitä ihmisiä muita tasapainoisempina ja fiksumpina. On toisaalta onnea, toisaalta intuitiota löytää sopiva kumppani. Suuri vaikutus on kuitenkin sillä, onko yhteistyökykyinen luonne, joka haluaa kasvaa samaan suuntaan toisen kanssa ja pitää kiinni yhteisistä arvoista ja suunnitelmista.
Mulla ja miehelläni on jo 20 vuoden liitto ja saadaan olla usein parisuhdeneuvojina kipuileville ja eroaville kavereille. Yksikään ikäisemme (+40) tuttu ei ole yhtä pitkässä suhteessa. Ihmettelevät sitä, kun sanomme miehen kanssa aina moi moi rakas ja suudellaan, kun toinen lähtee jonnekin, kauppaan vaikka. Puhutaan niille oksitosiinin merkityksestä mutta suurin osa ihmisistä suhtautuu epäuskolla ja tuntuu pelkäävän läheisyyttä. Ei ihme, ettei saada kehitettyä kestävää suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Ilmeisesti kuvittelet itse ymmärtäväsi monenlaista elämää?
Pitkässä liitossa elävillä on yleensä paljon erilaisia ja vaikeitakin elämänvaiheita takana. Luuletko tosiaan että parisuhde suojaa elämältä?Ymmärrän ainakin sen että elämän polkuja on monenlaisia ja se on ihan ok, ei ihmettelyn tai tuomitsemisen aihe.
Varmaan se jonkun verran suojaa elämältäkin kun ei tarvitse oppia olemaan itsekseen tai hoitamaan asioitaan. Antaa heille käsityksen, että on omalla erinomaisuudellaan ansainnut tai hankkinut sen tavallisen ja heille tavoiteltavan elämän, ei siis suinkaan tuurilla ole osuutta. Sitten pitää pohtia isoon ääneen että mikä niissä muissa on vikana kun eivät "onnistu" tai halua saada samoja asioita.
Käsityksesi on siis että pitkissä parisuhteissa olijat ovat eivät osaa itse hoitaa asioitaan. Sepä mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.
Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.
Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.
Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.
Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse.
Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.
Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita.
Vaikka ei kuvittelisikaan kaikkien olevan samanlaisia kuin eksä, on vertailu siltikin asia, jota minä en voi toisessa ihmisessä sietää ollenkaan. Deittailleissa esimerkiksi törmäsin miehiin, jotka olivat mitä ilmeisimmin eronneet pitkästä (kenties ainoasta) suhteesta, ja jos mies kysyi minulta jotain ja vastasin, sain heti perään selvityksen, kuinka eksä sitä ja tätä - eikä jäänyt epäselväksi, että eksä oli miehen mielestä tässä asiassa minua parempi. Tai saatoimme ihan vain keskustella jostain asiasta, ja mies veti aasinsillan kautta eksän mukaan keskusteluun. Jonkinlaisesta tyhmyydestä tuollainen käytös kyllä kertoo, sitä ei käy kieltäminen. Vähän käy sääliksi näitä miehiä, sillä tuolla meiningillä parisuhteen löytäminen voi olla aika vaikeaa. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen halua kolmanneksi pyöräksi miehen ja haave-eksän suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei... Mutta en ymmärrä miten jotku tyytyy esim lyhyisiin seksisuhteisiin, niihin huonoihin säätöihin uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin seksi on aluksi mieletöntä säätämistä ja vasta pitkän ajan päästä todella hyvää... En ole koskaan saanut hyvää seksiä naiselta esim alle 10 kerrasta... M33v
Voit katsos puhua vain omasta puolestasi. Tuo on sama kuin kertoisin ihmetellen miten joku tyytyy vain yhteen, kahteen sänkykumppaniin elämässään uudestaan ja uudestaan, eikä halua kokea sitä miten mahtavaa on seksi useiden vaihtuvien kumppanien kanssa, ja ihmettelisin vielä perään että millainen tositaitoinen tollo täytyy olla että ei kykene seksiin säätämättä mielettömästi ensimmäiset 10 kertaa.
Mahtavaa useiden vaihtuvien kumppaneiden kanssa??? Hyi hlevetti.
Mahtavaa koko elämä yhden ainoan/muutaman ihmisen kanssa??? Hyi hlevetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.
Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.
Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.
Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.
Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse.
Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.
Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita.
Vaikka ei kuvittelisikaan kaikkien olevan samanlaisia kuin eksä, on vertailu siltikin asia, jota minä en voi toisessa ihmisessä sietää ollenkaan. Deittailleissa esimerkiksi törmäsin miehiin, jotka olivat mitä ilmeisimmin eronneet pitkästä (kenties ainoasta) suhteesta, ja jos mies kysyi minulta jotain ja vastasin, sain heti perään selvityksen, kuinka eksä sitä ja tätä - eikä jäänyt epäselväksi, että eksä oli miehen mielestä tässä asiassa minua parempi. Tai saatoimme ihan vain keskustella jostain asiasta, ja mies veti aasinsillan kautta eksän mukaan keskusteluun. Jonkinlaisesta tyhmyydestä tuollainen käytös kyllä kertoo, sitä ei käy kieltäminen. Vähän käy sääliksi näitä miehiä, sillä tuolla meiningillä parisuhteen löytäminen voi olla aika vaikeaa. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen halua kolmanneksi pyöräksi miehen ja haave-eksän suhteeseen.
Ihmisten älykkyyksissä on paljon eroa. Opettajat ainakin tuon tietävät eikä se ole mikään tabu. Ihan tosissaanhan tässäkin ketjussa esitetään, että pitkässä suhteessa olijat ovat tietynlaisia ja sarjasuhteilijat tietynlaisia. Eli ei ole minkäänlaista kykyä tajuta sitäkään, miten muut heitä tulkitsevat tuollaisten juttujen sanomisten jälkeen.
Jos ihminen ei ole kovin älykäs, hänen kykynsä ymmärtää muita, muiden tulkintoja ja reaktioita omaan käytökseen ja ihmissuhteita ylipäätään on heikko. Ja voi olla, että se vaikuttaa parisuhteiden solmimisessakin aika paljon. Tätä on tutkittu, että valitaan suurin piirtein samaa älykkyysosamäärää oleva puoliso, joten jos molemmilla on alhainen äo, tulee suhteesta vaikea jos siksi, että on vaikeus ymmärtää asioita. Mikä vaikuttaa omaan ja toisen käytökseen, mitä seuraa tietystä käytöksestä jne. Sehän on myös älykkyyttä.
Pitkässä parisuhteessa oppii ainakin itsestään. Näkee oman muutoksen ja myös toisen. Elämä on muuttumista, ja pitkässä parisuhteessa onnistutaan muuttumaan toista myötäillen. Pitkään parisuhteeseen kuuluu myös vastoinkäymisiä, niin kuin muuhunkin elämään.
Itse olen oppinut parisuhteessa itsestäni todella paljon ja puntaroinut ja ihmetellyt asioita. Oon kyllä muutenkin pohdiskelija. Lähdin pitkään parisuhteeseen 3 lyhyempien, silti vuosien pituisten, suhteiden moukaroimana, ja päätin jo alussa, että tästä ihmisestä pidän kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?
Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.
Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.
Kiitos. Luulin aina että olin nainut hirviön, joka vain esti minua toteuttamasta itseäni, piinasi ja kyttäsi. Eron jälkeen olin hurlumhei koko ukko, mutta kun tapasin nykyisen vaimoni, niin olen ymmärtänyt aika paljon myös omasta roolistani edellisessä liitossani. Että kyllä siihen epäonnistumiseen tarvittiin kaksi.
Kun alettiin seurustella aikoinaan nykyisen vaimoni kanssa, niin pidin häntä yhdessä vaiheessa kiristäjänä ja manipuloijana, kuten entistäkin vaimoani. Ihmisenä joka yrittää rajoittaa vapauttani, ja saada tossun alle.
Ajattelin olevani kovinkin voimaantunut miehenä, että minuahan ei tällaiseen sotaan enää uudestaan jalliteta. Nykyinen vaimoni totesi vain että asia on selvä, hän ei missään nimessä halua sellaista suhsetta jossa mies on tuopta mietlä, että kuulostaapa tosi surkealta suhteelta, että parempi tässä vain sitten on varmaan lyödä kantapäät vastakkain ja lopettaa koko yritelmä.
Sitä sitten pohdin muutamia päiviä ihan itsekseni. Soitin perään että hänellä ei ole mitään oikeutta kiristää minua näin, että minun muka pitäis tehdä niin kuin hän sanoo. Hän vain totesi että ei missään nimessä minun ei tartte tehdä mitä en itse halua tehdä, mutta että minä en voi myöskään häntä kiristää suhteeseen kanssani, kun suhteemme ei selkestikään tule onnistumaan.
Nyt ollaan oltu 10v naimisissa.
Hieno viesti. Minua kiinnostaa tämä juttu, koska täällä olen nähnyt ennenkin sellaista, että nainen estää, kiristää miestä tekemästä asioita joita tämä tahtoisi tehdä. Olen pitänyt tuollaista asennetta suhteena, missä toinen on kiukuttelevan teinin ja toinen vanhemman roolissa. En saa mennä baariin, kun vaimo kieltää jne. Vai millaisista asioista oli kyse?
Ikinä en ole ennen nähnyt kenenkään ymmärtävän syvällisesti asiaa kuten sinä eli että kyseessä on aivan vapaaehtoinen järjestely, ja että molemmilla on tuollaisissa suhteessa oma roolinsa, mistä molemmat ovat vastuussa. Koska suhde on vapaaehtoinen. Koska nykyinen vaimosi kieltäytyi roolista, niin samanlainen peli ei voinut jatkua.
En voi mitään sille, että tuollainen asenne (oli se sitten naisen tai miehen suusta), että joku muka estää minua tekemästä mitä haluan on mielestäni hyvin lapsellinen. Ikään kuin oltaisiin jääty telineisiin oman aikuisen elämän suhteen, koska kyse on tosiaankin aivan vapaaehtoisesta yhteiselämästä.
No vähän tuollasta että yritetään estää ja kieltää, tai sitten passiivisaggressiivisesti, eli että "aivan sama, tee kuten haluat" ja sitten viikon mykkäkoulu kun en osannut arvata lopputulosta.
Niin ja tottakai olin lapsellinen, mutta se ei ole noin yksinkertaista, että vain mies on lapsellinen, nainen osaa ihan yhtä lailla.
Näen samaa lapsellisuutta nyt ympärilläkin. 20 vuotta yhdessä olleet kaverini ja vaimonsa riitelivät kun kaveri tuli meille saunomaan. Vaimo soitteli perään että pitäs olla jo kotona, ja kaveri vain sanoi ett joojoo kohta. Selvisi sitten että päästäkseen meille, oli kaverin pitänyt luvata tulla kotiin klo 23, ja kello oli jo sen yli. Typerää mielestäni molempien puolelta, se että laitetaan aikuselle ihmiselle kotiintuloajat, ja se että valehdellaan että kotiintuloaika käy, ja sitten riidellään.
Nykyinen vaimo sanoi vain että molemmat tekee juuri kuten itse haluaa, ja se koskee myös parisuhteen jatkamista. Eli on oikeus lähtee vaikkapa kuukaudeksi ilmottamatta ulkomaille, ja laittaa puhelin kiinni, mutta ei ole mitään oikeutta odottaa että sen jälkeen kotona on enää parisuhdetta.
En oikein tiennyt miten minun tulee olla olemassa enkä edes että mitä halusin.
Jaa kyllä, vaimoni on viisain tuntemani ihminen. Kyllä oisin katunut jos nyt näkisin hänet jonkun toisen kanssa elävän sitä onnea mikä meillä nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikeastaan. Ehkä sellaista en itse haluaisi kumppanikseni joka on eronnut 25v suhteen jälkeen, ainakaan ensimmäisen 10 vuoteen eronsa jälkeen. Toisaalta sitten taas jos pariskunta menee yli 30-vuotiaina yhteen, ja on yhdessä loppuun asti, niin sitten siinä varmasti on löytynyt kypsemmällä iällä se sopiva kumppani ja paras ystävä.
Tämä nyt ei sitten ole mitään yleistystä, mutta en tiedä yhtään onnellista teini-iässä alkanutta liittoa. Tai siis sellaista joka olisi ollut koko ajan onnellinen. Kaikki on joko eronneet tuossa neljänkympin tietämillä viimeistään, tai sitten suhteessa on petetty puolin tai toisin pitkiä jaksoja, tai tapeltu verissä päin ja sovittu että ollaan yhdessä lasten takia. Ei kuulosta yhtään hyvältä omaan korvaani, enkä tuollaista suhdetta haluaisi.
Minusta on hiukan hassua, että joku kuvittelee elämän ja parisuhteen voivat olevan koko ajan onnellinen. Se on satua, joka onkin helppo hylätä ja dissata valheena ja pönkittää näin omaa tunnetta siitä, että on hiukan parempi kuin nuo pitkissä liitoissa olijat. Yhtä lailla naiivia on väittää kaikkien pitkien suhteiden olevan onnellisia.
Tästäkin asiasta voisi puhua muita mollaamalla ja nostamatta itseään, koska elämä tosiaankin menee montaa kautta eikä kukaan voi ulkopuolelta arvioida muiden avioliittoja. Jos sellaista tekee (omien vanhempien liittoja lukuunottamatta) on siinä takana jotakin omaan elämään liittyvää. Koska muiden avioliitoista ei voi tietää. Älykäs ihminen käsittää, ettei muille kerrota kaikkea oli se sitten hyvää tai huonoa.
Eihän se että minä en tiedä yhtään sellaista liittoa tarkoita että sinun pitäisi noin loukkaantua. Vai kalahtiko kalikka? ;) Onnellinen liitto on onnellinen ,vaikka siinä olisi ylä ja alamäkiä. Onnettoman liitosta tekee esimerkiksi valehtelu ja petturointi, joita noissa teinisuhteissa monesti on.
Muiden aviolioitoista voi tietää sen mitä muut niistä kertovat, ja mikä ulospäin näkyy. Se että on onnellinen vaikka puoliso ramppaa vieraissa, tai vaikka kokee ettei ole saanut itseään toteuttaa, ja parisuhde on yhtä riitelyä, on kyllä harhainen ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?
Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.
Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.
Kiitos. Luulin aina että olin nainut hirviön, joka vain esti minua toteuttamasta itseäni, piinasi ja kyttäsi. Eron jälkeen olin hurlumhei koko ukko, mutta kun tapasin nykyisen vaimoni, niin olen ymmärtänyt aika paljon myös omasta roolistani edellisessä liitossani. Että kyllä siihen epäonnistumiseen tarvittiin kaksi.
Kun alettiin seurustella aikoinaan nykyisen vaimoni kanssa, niin pidin häntä yhdessä vaiheessa kiristäjänä ja manipuloijana, kuten entistäkin vaimoani. Ihmisenä joka yrittää rajoittaa vapauttani, ja saada tossun alle.
Ajattelin olevani kovinkin voimaantunut miehenä, että minuahan ei tällaiseen sotaan enää uudestaan jalliteta. Nykyinen vaimoni totesi vain että asia on selvä, hän ei missään nimessä halua sellaista suhsetta jossa mies on tuopta mietlä, että kuulostaapa tosi surkealta suhteelta, että parempi tässä vain sitten on varmaan lyödä kantapäät vastakkain ja lopettaa koko yritelmä.
Sitä sitten pohdin muutamia päiviä ihan itsekseni. Soitin perään että hänellä ei ole mitään oikeutta kiristää minua näin, että minun muka pitäis tehdä niin kuin hän sanoo. Hän vain totesi että ei missään nimessä minun ei tartte tehdä mitä en itse halua tehdä, mutta että minä en voi myöskään häntä kiristää suhteeseen kanssani, kun suhteemme ei selkestikään tule onnistumaan.
Nyt ollaan oltu 10v naimisissa.
Hieno viesti. Minua kiinnostaa tämä juttu, koska täällä olen nähnyt ennenkin sellaista, että nainen estää, kiristää miestä tekemästä asioita joita tämä tahtoisi tehdä. Olen pitänyt tuollaista asennetta suhteena, missä toinen on kiukuttelevan teinin ja toinen vanhemman roolissa. En saa mennä baariin, kun vaimo kieltää jne. Vai millaisista asioista oli kyse?
Ikinä en ole ennen nähnyt kenenkään ymmärtävän syvällisesti asiaa kuten sinä eli että kyseessä on aivan vapaaehtoinen järjestely, ja että molemmilla on tuollaisissa suhteessa oma roolinsa, mistä molemmat ovat vastuussa. Koska suhde on vapaaehtoinen. Koska nykyinen vaimosi kieltäytyi roolista, niin samanlainen peli ei voinut jatkua.
En voi mitään sille, että tuollainen asenne (oli se sitten naisen tai miehen suusta), että joku muka estää minua tekemästä mitä haluan on mielestäni hyvin lapsellinen. Ikään kuin oltaisiin jääty telineisiin oman aikuisen elämän suhteen, koska kyse on tosiaankin aivan vapaaehtoisesta yhteiselämästä.
No vähän tuollasta että yritetään estää ja kieltää, tai sitten passiivisaggressiivisesti, eli että "aivan sama, tee kuten haluat" ja sitten viikon mykkäkoulu kun en osannut arvata lopputulosta.
Niin ja tottakai olin lapsellinen, mutta se ei ole noin yksinkertaista, että vain mies on lapsellinen, nainen osaa ihan yhtä lailla.
Näen samaa lapsellisuutta nyt ympärilläkin. 20 vuotta yhdessä olleet kaverini ja vaimonsa riitelivät kun kaveri tuli meille saunomaan. Vaimo soitteli perään että pitäs olla jo kotona, ja kaveri vain sanoi ett joojoo kohta. Selvisi sitten että päästäkseen meille, oli kaverin pitänyt luvata tulla kotiin klo 23, ja kello oli jo sen yli. Typerää mielestäni molempien puolelta, se että laitetaan aikuselle ihmiselle kotiintuloajat, ja se että valehdellaan että kotiintuloaika käy, ja sitten riidellään.
Nykyinen vaimo sanoi vain että molemmat tekee juuri kuten itse haluaa, ja se koskee myös parisuhteen jatkamista. Eli on oikeus lähtee vaikkapa kuukaudeksi ilmottamatta ulkomaille, ja laittaa puhelin kiinni, mutta ei ole mitään oikeutta odottaa että sen jälkeen kotona on enää parisuhdetta.
En oikein tiennyt miten minun tulee olla olemassa enkä edes että mitä halusin.
Jaa kyllä, vaimoni on viisain tuntemani ihminen. Kyllä oisin katunut jos nyt näkisin hänet jonkun toisen kanssa elävän sitä onnea mikä meillä nyt on.
Ymmärrän. Ja olen tosiaan samaa mieltä siitä, että molemmat osapuolet ovat yhtä lailla mukana tuossa pelissä, jonka itse näen kypsymättömyytenä eniten.
Hienoa, että arvostat vaimoasi tuossa suhteessa, mutta se ei pidä paikkansa, että naiset yleisesti ottaen olisivat tuollaisia tai parisuhteet. Vaimosi siis ei ole mikään poikkeus, vaan normaali nainen. Olen lukenut ko. käytöksestä vain täällä. Minusta se on outoa, koska liitän tuollaisen käyttäytymisen teini-ikäisen ja vanhemman välisiin suhteisiin eikä parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikeastaan. Ehkä sellaista en itse haluaisi kumppanikseni joka on eronnut 25v suhteen jälkeen, ainakaan ensimmäisen 10 vuoteen eronsa jälkeen. Toisaalta sitten taas jos pariskunta menee yli 30-vuotiaina yhteen, ja on yhdessä loppuun asti, niin sitten siinä varmasti on löytynyt kypsemmällä iällä se sopiva kumppani ja paras ystävä.
Tämä nyt ei sitten ole mitään yleistystä, mutta en tiedä yhtään onnellista teini-iässä alkanutta liittoa. Tai siis sellaista joka olisi ollut koko ajan onnellinen. Kaikki on joko eronneet tuossa neljänkympin tietämillä viimeistään, tai sitten suhteessa on petetty puolin tai toisin pitkiä jaksoja, tai tapeltu verissä päin ja sovittu että ollaan yhdessä lasten takia. Ei kuulosta yhtään hyvältä omaan korvaani, enkä tuollaista suhdetta haluaisi.
Minusta on hiukan hassua, että joku kuvittelee elämän ja parisuhteen voivat olevan koko ajan onnellinen. Se on satua, joka onkin helppo hylätä ja dissata valheena ja pönkittää näin omaa tunnetta siitä, että on hiukan parempi kuin nuo pitkissä liitoissa olijat. Yhtä lailla naiivia on väittää kaikkien pitkien suhteiden olevan onnellisia.
Tästäkin asiasta voisi puhua muita mollaamalla ja nostamatta itseään, koska elämä tosiaankin menee montaa kautta eikä kukaan voi ulkopuolelta arvioida muiden avioliittoja. Jos sellaista tekee (omien vanhempien liittoja lukuunottamatta) on siinä takana jotakin omaan elämään liittyvää. Koska muiden avioliitoista ei voi tietää. Älykäs ihminen käsittää, ettei muille kerrota kaikkea oli se sitten hyvää tai huonoa.
Eihän se että minä en tiedä yhtään sellaista liittoa tarkoita että sinun pitäisi noin loukkaantua. Vai kalahtiko kalikka? ;) Onnellinen liitto on onnellinen ,vaikka siinä olisi ylä ja alamäkiä. Onnettoman liitosta tekee esimerkiksi valehtelu ja petturointi, joita noissa teinisuhteissa monesti on.
Muiden aviolioitoista voi tietää sen mitä muut niistä kertovat, ja mikä ulospäin näkyy. Se että on onnellinen vaikka puoliso ramppaa vieraissa, tai vaikka kokee ettei ole saanut itseään toteuttaa, ja parisuhde on yhtä riitelyä, on kyllä harhainen ajatus.
En ole loukkaantunut, vaan ihmettelin vain suurta tarvetta jaotella suhteita omien tarpeidensa takia. Silloin kun aletaan toitottaa totuutta muiden suhteista, ollaan kyllä hakoteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.
Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.
Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.
Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.
Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse.
Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.
Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita.
Et sä tiedä vaikka miten kuvittelisit olevasi älykäs, mitä on seurustella muun kuin sen yhden ihmisen kanssa jonka kanssa olet seurustellut 25 vuotta. On oikeastaan älykkyyttä ymmärtää tämä, ja se että itse konttaa ihan samalla tavalla tilanteessa kuin toisetkin. On älykkään vastakohta luulla olevansa älykäs.
Naiset eivät pysty huomio himoissaan sitoutuun yhteen mieheen niin enää ei pitkät suhteet ole mahdollisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.
Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.
Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.
Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.
Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse.
Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.
Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita.
Et sä tiedä vaikka miten kuvittelisit olevasi älykäs, mitä on seurustella muun kuin sen yhden ihmisen kanssa jonka kanssa olet seurustellut 25 vuotta. On oikeastaan älykkyyttä ymmärtää tämä, ja se että itse konttaa ihan samalla tavalla tilanteessa kuin toisetkin. On älykkään vastakohta luulla olevansa älykäs.
Seurustelu tai seurustelemattomuus ei kerro älykkyydestä yhtään mitään, vaan toiminta, tulkinta ja käytös elämässä ja ihmissuhteissa. Elämä on monimuotoista ja minusta se ihan totta on tyhmyyttä, jos ei tuota käsitä.
Kyllä pitkä suhde kertoo paljon sitoutumishalusta ja -kyvystä kuten myös toisen ihmisen arvostamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?
Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.
Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.
Kiitos. Luulin aina että olin nainut hirviön, joka vain esti minua toteuttamasta itseäni, piinasi ja kyttäsi. Eron jälkeen olin hurlumhei koko ukko, mutta kun tapasin nykyisen vaimoni, niin olen ymmärtänyt aika paljon myös omasta roolistani edellisessä liitossani. Että kyllä siihen epäonnistumiseen tarvittiin kaksi.
Kun alettiin seurustella aikoinaan nykyisen vaimoni kanssa, niin pidin häntä yhdessä vaiheessa kiristäjänä ja manipuloijana, kuten entistäkin vaimoani. Ihmisenä joka yrittää rajoittaa vapauttani, ja saada tossun alle.
Ajattelin olevani kovinkin voimaantunut miehenä, että minuahan ei tällaiseen sotaan enää uudestaan jalliteta. Nykyinen vaimoni totesi vain että asia on selvä, hän ei missään nimessä halua sellaista suhsetta jossa mies on tuopta mietlä, että kuulostaapa tosi surkealta suhteelta, että parempi tässä vain sitten on varmaan lyödä kantapäät vastakkain ja lopettaa koko yritelmä.
Sitä sitten pohdin muutamia päiviä ihan itsekseni. Soitin perään että hänellä ei ole mitään oikeutta kiristää minua näin, että minun muka pitäis tehdä niin kuin hän sanoo. Hän vain totesi että ei missään nimessä minun ei tartte tehdä mitä en itse halua tehdä, mutta että minä en voi myöskään häntä kiristää suhteeseen kanssani, kun suhteemme ei selkestikään tule onnistumaan.
Nyt ollaan oltu 10v naimisissa.
Hieno viesti. Minua kiinnostaa tämä juttu, koska täällä olen nähnyt ennenkin sellaista, että nainen estää, kiristää miestä tekemästä asioita joita tämä tahtoisi tehdä. Olen pitänyt tuollaista asennetta suhteena, missä toinen on kiukuttelevan teinin ja toinen vanhemman roolissa. En saa mennä baariin, kun vaimo kieltää jne. Vai millaisista asioista oli kyse?
Ikinä en ole ennen nähnyt kenenkään ymmärtävän syvällisesti asiaa kuten sinä eli että kyseessä on aivan vapaaehtoinen järjestely, ja että molemmilla on tuollaisissa suhteessa oma roolinsa, mistä molemmat ovat vastuussa. Koska suhde on vapaaehtoinen. Koska nykyinen vaimosi kieltäytyi roolista, niin samanlainen peli ei voinut jatkua.
En voi mitään sille, että tuollainen asenne (oli se sitten naisen tai miehen suusta), että joku muka estää minua tekemästä mitä haluan on mielestäni hyvin lapsellinen. Ikään kuin oltaisiin jääty telineisiin oman aikuisen elämän suhteen, koska kyse on tosiaankin aivan vapaaehtoisesta yhteiselämästä.
No vähän tuollasta että yritetään estää ja kieltää, tai sitten passiivisaggressiivisesti, eli että "aivan sama, tee kuten haluat" ja sitten viikon mykkäkoulu kun en osannut arvata lopputulosta.
Niin ja tottakai olin lapsellinen, mutta se ei ole noin yksinkertaista, että vain mies on lapsellinen, nainen osaa ihan yhtä lailla.
Näen samaa lapsellisuutta nyt ympärilläkin. 20 vuotta yhdessä olleet kaverini ja vaimonsa riitelivät kun kaveri tuli meille saunomaan. Vaimo soitteli perään että pitäs olla jo kotona, ja kaveri vain sanoi ett joojoo kohta. Selvisi sitten että päästäkseen meille, oli kaverin pitänyt luvata tulla kotiin klo 23, ja kello oli jo sen yli. Typerää mielestäni molempien puolelta, se että laitetaan aikuselle ihmiselle kotiintuloajat, ja se että valehdellaan että kotiintuloaika käy, ja sitten riidellään.
Nykyinen vaimo sanoi vain että molemmat tekee juuri kuten itse haluaa, ja se koskee myös parisuhteen jatkamista. Eli on oikeus lähtee vaikkapa kuukaudeksi ilmottamatta ulkomaille, ja laittaa puhelin kiinni, mutta ei ole mitään oikeutta odottaa että sen jälkeen kotona on enää parisuhdetta.
En oikein tiennyt miten minun tulee olla olemassa enkä edes että mitä halusin.
Jaa kyllä, vaimoni on viisain tuntemani ihminen. Kyllä oisin katunut jos nyt näkisin hänet jonkun toisen kanssa elävän sitä onnea mikä meillä nyt on.
Ymmärrän. Ja olen tosiaan samaa mieltä siitä, että molemmat osapuolet ovat yhtä lailla mukana tuossa pelissä, jonka itse näen kypsymättömyytenä eniten.
Hienoa, että arvostat vaimoasi tuossa suhteessa, mutta se ei pidä paikkansa, että naiset yleisesti ottaen olisivat tuollaisia tai parisuhteet. Vaimosi siis ei ole mikään poikkeus, vaan normaali nainen. Olen lukenut ko. käytöksestä vain täällä. Minusta se on outoa, koska liitän tuollaisen käyttäytymisen teini-ikäisen ja vanhemman välisiin suhteisiin eikä parisuhteeseen.
Lainaatko tähän kohdan jossa kirjotin että vaimoni on poikkeus eikä normaali, ja että ajattelen suhteiden olevan sellaisia yleisesti ottaen, kun kirjoitat ettei tämä pidä paikkaansa. Kun en muista sellasta laittaneeni.
Jokaisella on omat ongelmat, ja omat luonteenpiirteet ja mallit käyttäytyä, vaimossani parasta on ettei hän kuvittele koskaan että voisi sormella osoittaa muita, vaan sanoo aina että sormella osoitetaan vain itseä.
Rehellisesti, kaiken ihailun ja vaudekuinkapitkäänoletteolleetyhdessä sijaan tunnen enimmäkseen sääliä ja alentuvaisuutta, kun joku kertoo olleensa yhdessä jostain 14-16-vuotiaista asti. Jos taustalta selviää vielä sellaisia suhteen karikkoja, jotka olisivat normaaleille merkki erota, niin tämä tunne vain vahvistuu. Minusta siinä ei ole mitään hienoa, että on kitkutellut ripari-ikäisestä yhdessä varsinkin jos on taustalla on pettämistä tai muuta kummallista. Eihän tuon ikäisenä sitoutuessa tiedä yhtään mihin on ryhtynyt, eikä ole minkäänlaista vertailupohjaa onko suhde hyvä vai ei. Monesti he väittävät, että on, mutta moni ihminen hoksaa vasta erotessaan miten toksisella maaperällä oli vuotensa viettänyt.
Samaten mietin niitä pienelle paikkakunnalle jämähtäneitä naisia, joiden parisuhteet ovat alkaneet joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja ovat kolmi-nelikymppisinä täynnä koko touhua mutteivät osaa lähteä. Monesti taustalla on vielä mies, joka on estänyt tehokkaasti kaiken uralla etenemisen, lyönyt maahan kaikki haaveet ja tekee perheen taloudesta vielä niin tiukkaa että joutuu vielä suunnittelemaan voiko ostaa itselleen uuden ripsivärin. Juuri lehdessä oli juttua naisista, jotka luovuttavat kaiken päätäntävallan miehelleen (ei näin) koska he siirtävät tämän mallin myös tyttärilleen. Nämä on näitä samoja, jotka kolmi-nelikymppisenä parkuvat baarissa ja projisoivat oman elämänsä pettymykset toisiin naisiin. Miten heidät voisi siis pelastaa ajoissa, etteivät he jää tuohon parisuhdeidyllimalliin jumiin, koska se "yhdessä hautaan asti"- puhe tarttuu jostain syystä vain heihin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitkä suhde kertoo paljon sitoutumishalusta ja -kyvystä kuten myös toisen ihmisen arvostamisesta.
Pitkä suhde ei kerro oikeasti mitään toisen ihmisen arvostamisesta.
Jatkan sen verran, että usein Fb:n keskusteluryhmissä on aloituksia "Lähteäkö vai jäädä", ja taustalla kirjoittaa ihminen jolla on pitkä suhde. Jengi on alkuun messissä ennen kuin paljastuu, että kirjoittaja on parikymppinen. Siis herraisä, erotkaa ja lähtekää tutustumaan maailmaan!
Ymmärrän ainakin sen että elämän polkuja on monenlaisia ja se on ihan ok, ei ihmettelyn tai tuomitsemisen aihe.
Varmaan se jonkun verran suojaa elämältäkin kun ei tarvitse oppia olemaan itsekseen tai hoitamaan asioitaan. Antaa heille käsityksen, että on omalla erinomaisuudellaan ansainnut tai hankkinut sen tavallisen ja heille tavoiteltavan elämän, ei siis suinkaan tuurilla ole osuutta. Sitten pitää pohtia isoon ääneen että mikä niissä muissa on vikana kun eivät "onnistu" tai halua saada samoja asioita.