Te yksinäiset sinkut, millä mielellä odotatte vanhuutta?
Kun ei ole ketään vieressä turvana ja seurana. Yksin aamusta iltaan eikä kukaan edes apuna jos sattuu olemaan vanhuuden vaivoja. Pitäisiköhän se tinderi ruveta latailemaan jos ehtisi jonkun vielä saamaan..
Kommentit (10)
Aion jäädä jo noin viisikymppisenä eläkkeelle ja elää pääomatuloilla varallisuutta jonkin verran polttaen, kunnes työeläke alkaa. Ehkä muutan Aasiaan, josta saa edullisesti hoivaajan vanhoille päiville.
Olen ikäni viettänyt sinkkuna ja nyt olen jo eläkkeellä. Yhtään en kaipaa ketään sotkemaan elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Hyvillämielin! Harmittaa ihmisten puolesta jotka eivät ole löytäneet omaa voimaansa
Samoin. Olen aina hyväksynynyt väistämättömän vanhenemiseni ja että vuosia ei ole enää paljon. Näin meille kaikille käy. 🌹
No ei myökään ole dementoitunutta puolisoa josta kantaa huolta.
Eikä hänelle tarvitse järjestää hautajaisia eikä kantaa surua omaan lähtöön saakka
No kun olen läheltä seurannut, millaista on, kun 100 vuotta yhdessä olleelta puoliso on kuollut, ajattelen niin, että onneksi minun ei tarvitse tuota tuskaa koskaan kokea.
Miten se poikkeaa nykyisestä? Yksin olen nytkin, kun sairastan ja sattuu jotain. Taksi, ambulanssi, poliisi, palolaitos ja sairaala ovat auttavia tahoja.
Hyvillämielin! Harmittaa ihmisten puolesta jotka eivät ole löytäneet omaa voimaansa