Onko pitkä parisuhde jonkinlainen "laatutakuu"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?

Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.

Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.

Kiitos. Luulin aina että olin nainut hirviön, joka vain esti minua toteuttamasta itseäni, piinasi ja kyttäsi. Eron jälkeen olin hurlumhei koko ukko, mutta kun tapasin nykyisen vaimoni, niin olen ymmärtänyt aika paljon myös omasta roolistani edellisessä liitossani. Että kyllä siihen epäonnistumiseen tarvittiin kaksi.

Kun alettiin seurustella aikoinaan nykyisen vaimoni kanssa, niin pidin häntä yhdessä vaiheessa kiristäjänä ja manipuloijana, kuten entistäkin vaimoani. Ihmisenä joka yrittää rajoittaa vapauttani, ja saada tossun alle.

Ajattelin olevani kovinkin voimaantunut miehenä, että minuahan ei tällaiseen sotaan enää uudestaan jalliteta. Nykyinen vaimoni totesi vain että asia on selvä, hän ei missään nimessä halua sellaista suhsetta jossa mies on tuopta mietlä, että kuulostaapa tosi surkealta suhteelta, että parempi tässä vain sitten on varmaan lyödä kantapäät vastakkain ja lopettaa koko yritelmä. 

Sitä sitten pohdin muutamia päiviä ihan itsekseni. Soitin perään että hänellä ei ole mitään oikeutta kiristää minua näin, että minun muka pitäis tehdä niin kuin hän sanoo. Hän vain totesi että ei missään nimessä minun ei tartte tehdä mitä en itse halua tehdä, mutta että minä en voi myöskään häntä kiristää suhteeseen kanssani, kun suhteemme ei selkestikään tule onnistumaan.

Nyt ollaan oltu 10v naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

No ei... Mutta en ymmärrä miten jotku tyytyy esim lyhyisiin seksisuhteisiin, niihin huonoihin säätöihin uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin seksi on aluksi mieletöntä säätämistä ja vasta pitkän ajan päästä todella hyvää... En ole koskaan saanut hyvää seksiä naiselta esim alle 10 kerrasta... M33v

Voit katsos puhua vain omasta puolestasi. Tuo on sama kuin kertoisin ihmetellen miten joku tyytyy vain yhteen, kahteen sänkykumppaniin elämässään uudestaan ja uudestaan, eikä halua kokea sitä miten mahtavaa on seksi useiden vaihtuvien kumppanien kanssa, ja ihmettelisin vielä perään että millainen tositaitoinen tollo täytyy olla että ei kykene seksiin säätämättä mielettömästi ensimmäiset 10 kertaa.

No ei tosiaan kyl oo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei... Mutta en ymmärrä miten jotku tyytyy esim lyhyisiin seksisuhteisiin, niihin huonoihin säätöihin uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin seksi on aluksi mieletöntä säätämistä ja vasta pitkän ajan päästä todella hyvää... En ole koskaan saanut hyvää seksiä naiselta esim alle 10 kerrasta... M33v

Voit katsos puhua vain omasta puolestasi. Tuo on sama kuin kertoisin ihmetellen miten joku tyytyy vain yhteen, kahteen sänkykumppaniin elämässään uudestaan ja uudestaan, eikä halua kokea sitä miten mahtavaa on seksi useiden vaihtuvien kumppanien kanssa, ja ihmettelisin vielä perään että millainen tositaitoinen tollo täytyy olla että ei kykene seksiin säätämättä mielettömästi ensimmäiset 10 kertaa.

Mahtavaa useiden vaihtuvien kumppaneiden kanssa??? Hyi hlevetti.

Laatu tai ihan vaan järkevyys johtaa pitkään parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?

Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.

Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.

Kiitos. Luulin aina että olin nainut hirviön, joka vain esti minua toteuttamasta itseäni, piinasi ja kyttäsi. Eron jälkeen olin hurlumhei koko ukko, mutta kun tapasin nykyisen vaimoni, niin olen ymmärtänyt aika paljon myös omasta roolistani edellisessä liitossani. Että kyllä siihen epäonnistumiseen tarvittiin kaksi.

Kun alettiin seurustella aikoinaan nykyisen vaimoni kanssa, niin pidin häntä yhdessä vaiheessa kiristäjänä ja manipuloijana, kuten entistäkin vaimoani. Ihmisenä joka yrittää rajoittaa vapauttani, ja saada tossun alle.

Ajattelin olevani kovinkin voimaantunut miehenä, että minuahan ei tällaiseen sotaan enää uudestaan jalliteta. Nykyinen vaimoni totesi vain että asia on selvä, hän ei missään nimessä halua sellaista suhsetta jossa mies on tuopta mietlä, että kuulostaapa tosi surkealta suhteelta, että parempi tässä vain sitten on varmaan lyödä kantapäät vastakkain ja lopettaa koko yritelmä. 

Sitä sitten pohdin muutamia päiviä ihan itsekseni. Soitin perään että hänellä ei ole mitään oikeutta kiristää minua näin, että minun muka pitäis tehdä niin kuin hän sanoo. Hän vain totesi että ei missään nimessä minun ei tartte tehdä mitä en itse halua tehdä, mutta että minä en voi myöskään häntä kiristää suhteeseen kanssani, kun suhteemme ei selkestikään tule onnistumaan.

Nyt ollaan oltu 10v naimisissa.

Hieno viesti. Minua kiinnostaa tämä juttu, koska täällä olen nähnyt ennenkin sellaista, että nainen estää, kiristää miestä tekemästä asioita joita tämä tahtoisi tehdä. Olen pitänyt tuollaista asennetta suhteena, missä toinen on kiukuttelevan teinin ja toinen vanhemman roolissa. En saa mennä baariin, kun vaimo kieltää jne. Vai millaisista asioista oli kyse?

Ikinä en ole ennen nähnyt kenenkään ymmärtävän syvällisesti asiaa kuten sinä eli että kyseessä on aivan vapaaehtoinen järjestely, ja että molemmilla on tuollaisissa suhteessa oma roolinsa, mistä molemmat ovat vastuussa. Koska suhde on vapaaehtoinen. Koska nykyinen vaimosi kieltäytyi roolista, niin samanlainen peli ei voinut jatkua.

En voi mitään sille, että tuollainen asenne (oli se sitten naisen tai miehen suusta), että  joku muka estää minua tekemästä mitä haluan on mielestäni hyvin lapsellinen. Ikään kuin oltaisiin jääty telineisiin oman aikuisen elämän suhteen, koska kyse on tosiaankin aivan vapaaehtoisesta yhteiselämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

34 vuotta yhdessä ihan pian ja edelleen onnellisia. Omat vanhempani ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta ja päivittäistä hellyyttä ja huumoria on heilläkin päivittäin. Miehen vanhempien liitto päättyi kuolemaan eli varmaan kotoa perityllä kiintymyssuhdemallillakin on tässä osuutta. Sekä minä että mieheni olimme jos nuorempinakin seurustelevaa tyyppiä eivätkä suhteet olleet mitään draamailua, vaan päättyivät erilaisiin tulevaisuudennäkymiin suht sovussa.

Kiintymyssuhdemalli on lapsen ja vanhemman välinen, ei liity aikuisten parisuhteeseen

Jep, ja heijastuu myöhemmin heijastuu lähes kaikkii ihmissuhteisiin aikuisiällä... Lue lähes mikä tahansa parisuhteista kertova kirja tai artikkeli..

Aivan, mutta siitähän tässä ei nyt puhuta:

"Miehen vanhempien liitto päättyi kuolemaan eli varmaan kotoa perityllä kiintymyssuhdemallillakin on tässä osuutta."

Tähän viittasin.

Kiintymyssuhdemalli näkyy oikeastaan kaikkialla ihmisen elämässä. Lainaamallasi kohdalla tarkoitin sitä, että turvallinen kiintymyssuhdemalli yleensä johtaa pitkiin, hyvin toimiviin suhteisiin. Jos vaikka vain toisella on turvallinen kiintymyssuhdemalli, se auttaa parisuhdeasioissa. Kannattaa tutustua tietoon asiasta.

Olen sen verran iäkäs, että näen tuon saman ilmiön lapsissani ja heidän kavereissaan. Aivan kuten mekin, he ovat seurusteleet nuoresta ja valinneet seurustelukumppaninsa vakaiden joukosta. Vaikka seurustelu ei aina ole helppoa, kaikkea sattuu, he ovat selvinneet kolhuista helposti ja uskaltaneet jälleen luottaa. Kiintymyssuhdemalli vaikuttaa myös siihen miten selviää elämästä katkeroitumatta, miten käsittelee epäonnistumisia jne. Valitettavasti se on myös asia, johon ei voi itse vaikuttaa (millaiseen perheeseen syntyy). Onneksi omaa kiintymyssuhdemallia voi käsitella  pariterapiassa. 

Hmmm. Minulla on takanani 20-vuotinen avioliitto ja nyt olen ollut 8 vuotta miehen kanssa, jolla on vain lyhyempiä 2-8 -vuotisia suhteita. Otos on vain nämä kaksi miestä, mutta arvioin tässä tällä otoksella.

Luonteeltaan nykyinen mieheni on paljon helpompi kuin ensimmäinen aviomieheni. Eli rennompi, joustavampi ja sopuisampi, paremmat sosiaaliset taidot. Luonne ei siis ole selitys sille, että miehen suhteet eivät ole kestäneet.

Ensimmäinen aviomieheni kuitenkin noudatti ”sääntöjä” paremmin kuin nykyinen. Jos jotain oli sovittu, se pidettiin ja sillä mentiin. Nykyinen sooloilee enemmän. Kyllä hän uskollinen on ja noudattaa sopimuksia isoissa asioissa, mutta hän elää enemmän omaa elämää ja tekee niin kuin itselleen sopii.Voin kuvitella, että pikkulapsiperheessä sellainen käy hermoille.

Tällä otoksella totean, että pitkä suhde on laatutakuu sille, että osapuolet ovat kykeneviä sopeutumaan yhteisiin sopimuksiin ja noudattamaan niitä sekä se osoittaa, että ihminen on enemmän yhteisöllinen luonne kuin individualisti.

Ja mitä minuun tulee, niin muistan, kuinka nykyinen mieheni usein sanoi minulle suhteemme alussa, että ”lopeta miellyttäminen”. En osaa itsearvioida omaa toimintaani, mutta kai se jotain läheisriippuvuuteen viittaavaa oli.

Vierailija kirjoitti:

Eipä oikeastaan. Ehkä sellaista en itse haluaisi kumppanikseni joka on eronnut 25v suhteen jälkeen, ainakaan ensimmäisen 10 vuoteen eronsa jälkeen. Toisaalta sitten taas jos pariskunta menee yli 30-vuotiaina yhteen, ja on yhdessä loppuun asti, niin sitten siinä varmasti on löytynyt kypsemmällä iällä se sopiva kumppani ja paras ystävä.

Tämä nyt ei sitten ole mitään yleistystä, mutta en tiedä yhtään onnellista teini-iässä alkanutta liittoa. Tai siis sellaista joka olisi ollut koko ajan onnellinen. Kaikki on joko eronneet tuossa neljänkympin tietämillä viimeistään, tai sitten suhteessa on petetty puolin tai toisin pitkiä jaksoja, tai tapeltu verissä päin ja sovittu että ollaan yhdessä lasten takia. Ei kuulosta yhtään hyvältä omaan korvaani, enkä tuollaista suhdetta haluaisi. 

Minusta on hiukan hassua, että joku kuvittelee elämän ja parisuhteen voivat olevan koko ajan onnellinen. Se on satua, joka onkin helppo hylätä ja dissata valheena ja pönkittää näin omaa tunnetta siitä, että on hiukan parempi kuin nuo pitkissä liitoissa olijat. Yhtä lailla naiivia on väittää kaikkien pitkien suhteiden olevan onnellisia.

Tästäkin asiasta voisi puhua muita mollaamalla ja nostamatta itseään, koska elämä tosiaankin menee montaa kautta eikä kukaan voi ulkopuolelta arvioida muiden avioliittoja. Jos sellaista tekee (omien vanhempien liittoja lukuunottamatta) on siinä takana jotakin omaan elämään liittyvää. Koska muiden avioliitoista ei voi tietää. Älykäs ihminen käsittää, ettei muille kerrota kaikkea oli se sitten hyvää tai huonoa.  

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen aika konservatiivinen, ylijämpti, mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen pariskunta.

Sama. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tietyllä tapaa. Se on osoitus siitä, että pystyy joustamaan ja mukauttamaan elämäänsä toisen tarpeita vastaamaan.

Ei parisuhteissa aina molemmat jousta, mutta ai akin edes toinen.

Molemmat ei useinkaan (koskaan?) jousta yhtä paljon, mutta väittäisin silti, että pitkän parisuhteen ylläpitäminen edellyttää lähes aina jonkinlaista kykyä luonteen joustamiseen, sopeutumiseen ja pitkäjänteiseen työstämiseen. Ei se tule ilmaiseksi juuri kenellekään.

Kylläpä näin. Mieluummin yksi pitkä suhde takana kuin neljä pätkää, kertoo jotain sarjasuhteilijan luonteesta.

Minut ne neljä ptäkää valmisti aikuiseksi parisuhteeseen mieheni kanssa täydellisesti sopivaksi kumppaniksi :)

Minustakin suhteilla on iso merkitys siinä, millaiseksi parisuhteessa olijaksi kasvaa. Seurustelin kahdesti ennen naimisiinmenoa ja noiden suhteiden avulla ymmärsin paljon itsestäni ja myös miehistä. Esimerkiksi sen, että jos toisella on erilainen elämäntapa ja arvot, ei suhteesta tule mitään. Ne siis auttoivat ymmärtämään paremmin sekä itseä että tulevaisuudennäkymien merkitystä. Ja samoin on käynyt omille lapsille. Kun seurustellaan nuoresta asti, siitä saa kokemusta ja tietoa todella paljon. 

Sama voi toteutua myös elämän varrella pitemmässä juoksussa eli vasta vanhempana voi löytää täysin sopivan kumppanin. On ilo nähdä sellainen suhde, miten suurta onnea se on. Eräs ystäväni löysi sen oikean vasta yli viisikymppisenä, ehtivät olla yhdessä yli 10 vuotta, kunnes mies (vaikka oli 10 vuotta nuorempi) kuoli syöpään. En siis todellakaan ajattele siten, että olisi vain yksi "hienompi" tapa olla parisuhteessa eli pitkä suhde, vaikka itselläni ja suurimmalla osalla ystävistä on sellainen.

Toisaalta en usko, että kyseessä on vain onni tai tuuri, vaan kyse on kiintymyssuhdemalleista ja myös elämän erilaisista traumoista, minkä vuoksi kehitymme luottamuksen ja itseluottamuksen suhteen eri tavoin, olemme eri tavoin valmiudessa huolehtimaan itsestämme ja siitä mitä tarvitsemme. Myös persoonallisuudella on suuri merkitys. Vakaa ja vilkas elävät erilaisen elämän, se koskee muitakin asioita kuin vain parisuhdetta, mutta en viittaa siihen, että jompikumpi olisi toista parempi.

Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.

Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.

Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.

Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.

Ilmeisesti kuvittelet itse ymmärtäväsi monenlaista elämää?

Pitkässä liitossa elävillä on yleensä paljon erilaisia ja vaikeitakin elämänvaiheita takana. Luuletko tosiaan että parisuhde suojaa elämältä?

Niinpä. Huvittavaa, että muilta erilaisuuden ymmärtämystä odottava esittää itse todella hölmön yleistyksen näyttäen näin olevansa itse hyvinkin ymmärtämätön muiden erilaista elämää kohtaan. On vain omia ennakkokäsityksia ja pyrkimystä nostaa itseä muiden yläpuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.

Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.

Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.

Olen ihan samaa mieltä ja kyllähän ihmisen psykologiastakin tuolle löytyy katetta. Vanhempana ihminen ei ole joustava, koska persoonallisuus ei enää ole kesken. Jos pariutuu parikymppisenä tai aiemmin, niin kumppani vaikuttaa siihen millaiseksi ihmiseksi kasvaa. Hyvässä ja pahassa eli voi kertyä joko hyviä tai traumaattisia kokemuksia, jotka vaikuttavat jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei... Mutta en ymmärrä miten jotku tyytyy esim lyhyisiin seksisuhteisiin, niihin huonoihin säätöihin uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin seksi on aluksi mieletöntä säätämistä ja vasta pitkän ajan päästä todella hyvää... En ole koskaan saanut hyvää seksiä naiselta esim alle 10 kerrasta... M33v

Voit katsos puhua vain omasta puolestasi. Tuo on sama kuin kertoisin ihmetellen miten joku tyytyy vain yhteen, kahteen sänkykumppaniin elämässään uudestaan ja uudestaan, eikä halua kokea sitä miten mahtavaa on seksi useiden vaihtuvien kumppanien kanssa, ja ihmettelisin vielä perään että millainen tositaitoinen tollo täytyy olla että ei kykene seksiin säätämättä mielettömästi ensimmäiset 10 kertaa.

Minä olen ollut saman naisen kanssa jo 12 vuotta, olen myös naimisissa, suhde sittemmin muuttunut avoimeksi ja olen esim viime vuoden aikana harrastanut seksiä viiden naisen kanssa suhteen ulkopuolelta ja voin sanoa että on näyttänyt niissä tinder kuvissa että voi jestas mitä naista saan, mutta kun on tavattu, on ollut molemmilla jännitystä ja seksi onkin ollut aivan ihmeellistä säätämistä. Sellaista heti melkein nainen ollut vailla munaa sisään ja samantien mieletöntä jyystöä, ja lopuksi laukeaminen. Olen mennyt kotiin ja vaimoni kanssa sänkyyn, ne asiat jotka ovat vieraan naisen kanssa sitä säätöä ovat oman kanssa sellaista että ei mun tarvitse edes ajatella seksiä kun vaimo tulee viereen ja silittää, olen samantien kovana ja valmis, saadaan molemmat myös orgasmeja, ihan aitoja sellaisia ja lopuksi kun haluan niin laukean... Sitä eroa ei tajua jos ei kokeile... M33v

Vierailija kirjoitti:

Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.

Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.

Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.

Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.

En tiedä paljoa muusta mutta 17 vuotiaasta oltu yhdessä ja ihanaa ollut, nyt 37 vuotta takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.

Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.

Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.

Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.

Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse. 

Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.

Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita. 

Vierailija kirjoitti:

...Itse olin teinisuhteessa 37-vuotiaaksi asti. Loppuajat oli aika sinnittelyä, keksin kaikkia projekteja, jolla täyttää elämääni kun ex täytti sitä kaljalla ja telkkarilla...

Miten sä päädyitkään kimppaan sellaisen kanssa joka täytti elämää kaljalla ja telkkarilla... tapahtuiko tyypissä joku selkeä muutos jossain vaiheessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena solmituissa suhteissa on helpompi oppia joustavammaksi. On jouduttu joustamaan kotona vanhempien kanssa. Siksi on luonnollista joustaa nuorena aloitetussa suhteessa.

Jos on pitkään sinkkuna, niin joustavuus häviää. Ei tee samanlaisia kompromisseja. Siksi on vaikeampaa saada pitkää suhdetta aikaiseksi.

Taisin vähän vastata asian vierestä, mutta tällainen tuli mieleen, kun ketjua luin.

Miten lienee joustavuuden laita siinä tapauksessa, jos alle parikymppisenä ryhtyy parisuhteeseen ja saman ihmisen kanssa menee seuraavat kymmenen vuotta tai enemmänkin, kunnes ero tulee. Voisin kuvitella että tällöin saattaa olla jonkinlaisia haasteita mukautua uuden potentiaalisen kumppanin tapoihin. Pahimmassa tapauksessa se on sitten sitä, että kaikkea mitä sanot tai teet verrataan eksään.

Minusta on kyse myös älykkyydestä eli en pitäisi hirveän älykkäänä ketään, joka kuvittelee yhden ihmisen perusteella kaikkien muiden olevan samanlaisia. Suoraan sanottuna en pidä sitäkään älykäänä, jos jatkuvasti valittaen pysyy suhteessa, missä kaikki on pielessä, vaikka tietysti kiintymyssuhdemalleistakin on kyse. 

Ja sitten ovat nämä erilaiset vaiheet mitä avioliitossa on eli eivät kaikki avioliitot todellakaan ole säästämisen arvoisia, mutta vaikka rakkaus sokaisisi hetkellisesti, niin en voi olla ajattelematta, että täytyy olla hiukan hölmö, ellei suorastaan tyhmä, jos ei näe, että joku pikkuihastus ei tosiasiassa sovi yhtään itselle, vaan alkaa sellaisen kanssa säätämään ja tulee ero. Sitten ollaan raapimassa ovea ja tulemassa takaisin kuten joskus käy.

Suurin osa eroista on kyllä ihan aiheesta eikä niitä kaduta, sellaista en tarkoita. 

Kolmas tyhmyyden laji näissä jutuissa on se, että valitetaan vuosia omasta puolisosta kaikille. Yksi ystävyys meni poikki tuollaisen takia, kun en kertakaikkiaan jaksanut enää kuunnella sitä. Ja aloin ymmärtää, että tämä henkilö itse on ongelmien ydin tosiasiassa.