Lue keskustelun säännöt.
Onko pitkä parisuhde jonkinlainen "laatutakuu"?
07.03.2022 |
Jos ihminen on ollut nuoresta lähtien samassa suhteessa esim. >20 vuotta, kertooko se ihmisestä mitään sen kummempaa?
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Jotenkin kuulostaa, että olet päässäsi kehitellyt tällaisen harha-ajatuksen, että pitkässä parisuhteessa olevat on sellaisia ja tällaisia. Ehkä omaa parisuhdehistoriaasi (itsellesi) puolustellen? Vähän sama, kuin että väittäisin 3.+ kertaa naimisissa olevien olevan harvinaisen kypsiä ja viisaita ihmisiä, he ovat oppineet niin paljon avioliitoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkään mittainen suhde ei ole takuu yhtään mistään, eikä pelkästään suhteen kestosta voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä.
Oma suhteeni alkoi teini-iässä, ja on voimissaan yhä 25 vuotta myöhemmin. Emme ole perinteisiä tai konservatiivisia, päinvastoin. Olemme täysin tasa-arvoisia, kummankaan ei tarvitse myötäillä tai alistua. Kumpikin on taloudellisesti omavarainen, ei tarvitse olla yhdessä siksi ettei ole varaa erota. Ei ole minkäänlaista henkistä, fyysistä tai taloudellista väkivaltaa, ei pettämistä eikä kontrollointia, mustasukkaisuutta tai kyttäämistä.
Meillä kävi hyvä tuuri, sillä sovimme hyvin yhteen ja olemme leppoisia ja sopuisia luonteeltamme. Meillä on mukavaa yhdessä ja jaamme samanlaiset elämänarvot ja asenteet. Suhde ei myöskään ole mitenkään työläs tai vaikea, ei mitään sellaista että ”kyllä parisuhde vaatii kovaa työtä”, asiat vain rullaa mukavasti eteenpäin. Rakkautta ja hellyyttä riittää edelleen.
ei mistään takuusta kannata puhua, mutta todennäköisyyksistä varmaan. Jos haluaa itse pitkän parisuhteen, niin todennäköisemmin kumppaniksi sopii henkilö, joka todistetusti sellaiseen kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Olipa toisia ihmisiä väheksyvä ja yksinkertaistava kommentti. Ei pitkä, hyvä parisuhde tarkoita sitä, että elämässä ei muuten olisi voinut olla vaikka kuinka paljon vaikeuksia ja haasteita. Eiväthän kaikki vastoinkäymiset liity parisuhteeseen, tietenkään. On heillä voinut olla vaikka mitä murhetta (sairauksia, työttömyyttä, masennusta, vaikka lapsen kuilema... ihan mitä vaan), mutta ne on eletty läpi yhdessä.
Aivan idioottimainen oletus, että pitkä parisuhde jotenkin typistäisi ihmisen ajattelukapasiteettia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Itse olin 21-27-vuotiaana parisuhteessa, jossa olimme jo kihloissakin. Läheltä liippasi, etten olisi uskaltanut erota ollenkaan ennen aviota. Mutta onneksi erosin. Nyt olen 36 ja olisin voinut olla tuossa seksittömässä kädenlämpöisessä suhteessa jo 15 vuotta. Huh!
Ei sulla ole pitkää parisuhdetta taustalla. :D
Tarkoitinkin viestilläni sitä, että minulla voisi olla 15 vuoden parisuhde nyt takana, eikä se todellakaan olisi ollut laadukas minun mittapuullani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Pitkä avioliitto ja parisuhde on aina laatutakuu.
Että on kyennyt elämään toisen ihmisen kanssa vuosikausi, on sopeuduttu elämään yhdessä, toisen ärsyttävistä ja heikoimmista puolista huolimatta.
On kasvatettu lapset ja takana suuri määrä vuosia joista hyvät muistot, vaikka yhteinen taival ei aina niin ihanaa ja auvoisaa ollutkaan.
Tällä palstalla liikkuu ja kommentoi vain ne kaikkien epäonnistuneimmat naiset ja joskus miehetkin.
Ja aina heidän liittonsa ja suhteensa rikkoutumiseen on syynä vain ja ainoastaan se puoliso.Mitään syytä tämän palstan naiset eivät koskaa näe eivätkä koe itsesessään.
Joten eipä ihme, että valitusta eroista riittää, kun pärjää kenenkään kanssa.
Tämä. Pitkän suhteen salaisuus on läheisriippuvaisuus 🤗
Yleensä juuri näin! Ei ole ikinä uskallettu asua yksin sekuntiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Tarkoittaako ”enemmän elämänvaiheita” useita lyhytaikaisia parisuhteita? 🤔
Se, ettei itse uskalla avata sydäntään näille kavereille ei tarkoita, että ne kaverit olisivat empatiakyvyttömiä kakkiaisia. Se on hänellä myt omassa päässään myls noita kuvitelmia kavereiden asenteista, joita ei ole edes ääneen sanottu. On melkoista harhaisuutta kuvitella tietävänsä millaisia elämänvaiheita toisen ihmisen/naisen elämään on sosältynyt jos tietää vain, että hän on ollut kimpassa miehensä kanssa pitkään ja on lapsia. Kova usko johonkin äitimyyttiin sitten ilmeisesti. Oikeastihan sitä EI todellakaan voi tietää mitä muuta sen toisen elämään kuuluu. Jos itselle tekee vaikeaa kertoa "elämänvaiheistaan" vaikka on elänyt ihan normaalia elämää niin miten ei tule mieleen, että se kynnys kertoa normeja rikkovist vaiheistaan voi olla vielä kovempi sille pienten lasten äidille pitkässä liitossa? Ei vaan ollaan varmaakin varmempia, ettei kukaan muu kuin hän ole koetellut rajoja. Varsinkaan kun ei ole tullut puheeksi. Blaah... eri
No sanotaanko että kyllä siitä, mistä asioista ja millä tavalla ihminen puhuu elämästä ylipäätään, voi päätellä aika paljon jotakin hänen konservatiivisista ajatusmalleista. Kommentoidaan eronneita tietyllä tavalla paheksuvasti ja pohditaan syyllisiä vaikkei oikeasti tiedetä mistään mitään, kytätään vasta naimisiin menneiden naisten vatsoja (heidän mielestään kukaan ei mene naimisiin jos ei ole tarkoitus hankkia lapsia), muistetaan jatkuvasti sanoa että heitä ei ainakaan näin parisuhteessa yhtään kiinnosta käydä baarissa, kuka sinne nyt menisi perheellisenä mistään syystä, yritetään tuputtaa parille kaveripiirimme sinkulle koko ajan jotakuta, koska eihän kukaan voi olla ihan tyytyväinen ilman miestä jonka kanssa 1,5 V seurustelu, yhteen muutto, kihlat, naimisiin 2 V kohdalla, lapset heti sitten. Näin se meni heidän elämässään koska niin kuuluukin mennä.
En edes tiedä mitä yhteistä meillä on enää mutta lapsuudenkavereita ollaan ja onhan ne mukavaa seuraa pieninä annoksina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Itse olin 21-27-vuotiaana parisuhteessa, jossa olimme jo kihloissakin. Läheltä liippasi, etten olisi uskaltanut erota ollenkaan ennen aviota. Mutta onneksi erosin. Nyt olen 36 ja olisin voinut olla tuossa seksittömässä kädenlämpöisessä suhteessa jo 15 vuotta. Huh!
Ei sulla ole pitkää parisuhdetta taustalla. :D
Et ymmärtänyt edellisen sanomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Tarkoittaako ”enemmän elämänvaiheita” useita lyhytaikaisia parisuhteita? 🤔
Se, ettei itse uskalla avata sydäntään näille kavereille ei tarkoita, että ne kaverit olisivat empatiakyvyttömiä kakkiaisia. Se on hänellä myt omassa päässään myls noita kuvitelmia kavereiden asenteista, joita ei ole edes ääneen sanottu. On melkoista harhaisuutta kuvitella tietävänsä millaisia elämänvaiheita toisen ihmisen/naisen elämään on sosältynyt jos tietää vain, että hän on ollut kimpassa miehensä kanssa pitkään ja on lapsia. Kova usko johonkin äitimyyttiin sitten ilmeisesti. Oikeastihan sitä EI todellakaan voi tietää mitä muuta sen toisen elämään kuuluu. Jos itselle tekee vaikeaa kertoa "elämänvaiheistaan" vaikka on elänyt ihan normaalia elämää niin miten ei tule mieleen, että se kynnys kertoa normeja rikkovist vaiheistaan voi olla vielä kovempi sille pienten lasten äidille pitkässä liitossa? Ei vaan ollaan varmaakin varmempia, ettei kukaan muu kuin hän ole koetellut rajoja. Varsinkaan kun ei ole tullut puheeksi. Blaah... eri
No sanotaanko että kyllä siitä, mistä asioista ja millä tavalla ihminen puhuu elämästä ylipäätään, voi päätellä aika paljon jotakin hänen konservatiivisista ajatusmalleista. Kommentoidaan eronneita tietyllä tavalla paheksuvasti ja pohditaan syyllisiä vaikkei oikeasti tiedetä mistään mitään, kytätään vasta naimisiin menneiden naisten vatsoja (heidän mielestään kukaan ei mene naimisiin jos ei ole tarkoitus hankkia lapsia), muistetaan jatkuvasti sanoa että heitä ei ainakaan näin parisuhteessa yhtään kiinnosta käydä baarissa, kuka sinne nyt menisi perheellisenä mistään syystä, yritetään tuputtaa parille kaveripiirimme sinkulle koko ajan jotakuta, koska eihän kukaan voi olla ihan tyytyväinen ilman miestä jonka kanssa 1,5 V seurustelu, yhteen muutto, kihlat, naimisiin 2 V kohdalla, lapset heti sitten. Näin se meni heidän elämässään koska niin kuuluukin mennä.
En edes tiedä mitä yhteistä meillä on enää mutta lapsuudenkavereita ollaan ja onhan ne mukavaa seuraa pieninä annoksina.
Korjaus, siis he itse ovat sitä mieltä että nyt kun ollaan jo 30 V niin niille sinkuille riittää seurustella alle pari vuotta että ehtii vielä hankkia monta lasta. He siis itse ovat olleet puoli elämää miestensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Itse olin 21-27-vuotiaana parisuhteessa, jossa olimme jo kihloissakin. Läheltä liippasi, etten olisi uskaltanut erota ollenkaan ennen aviota. Mutta onneksi erosin. Nyt olen 36 ja olisin voinut olla tuossa seksittömässä kädenlämpöisessä suhteessa jo 15 vuotta. Huh!
Ei sulla ole pitkää parisuhdetta taustalla. :D
Et ymmärtänyt edellisen sanomaa.
No mutta tolla periaatteella voisi sanoa mistä tahansa parisuhteesta, että huh, olisinpa ollut onneton pidemmän päälle. Eihän sitä voi mitenkään tietää. :) Voisihan olla, että tuokin suhde olisi muuttunut esim. iän, lasten, elämäntapahtumien myötä. Jos kyseinen kommentoija olisi vaikka masentunut, halvaantunut, alkanut odottaa kaksosia... Ehkä kädenlämpöisessä suhteessa olisi ollut hyviäkin puolia.
Mutta joo, ymmärrän pointin. Hyvä että erosi ja jatkoi matkaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kertoo vain sen että ihminen on todennäköisemmin aika konservatiivinen arvoiltaan ja haluaa täysin tavanomaista elämää ja paljon lapsia juuri sitä pohtimatta. Sellainen "niin elämän vaan kuuluu mennä" ihminen.
Mulla on pari tällaista kaveria jotka ovat olleet miestensä kanssa jostain teinistä ja muuttaneet takaisin tai jääneet lapsuudenpaikkakunnalle perhettä perustamaan. Mukavaa seuraa ovat mutta en koe että voin niille kertoa oikein mitään omasta elämästäni kun ovat niin järkyttävän normaaleja ja kunnollisia ja varmaan kauhistelisivat mun elämää ja ajatuksia. Ne joilla on vähän enemmän erilaisia vaikeitakin elämänvaiheita takana, niille kerron enemmän asioistani kun yleensä ovat empatiakykyisiä ja ymmärtävät monenlaista elämää.
Tarkoittaako ”enemmän elämänvaiheita” useita lyhytaikaisia parisuhteita? 🤔
Se, ettei itse uskalla avata sydäntään näille kavereille ei tarkoita, että ne kaverit olisivat empatiakyvyttömiä kakkiaisia. Se on hänellä myt omassa päässään myls noita kuvitelmia kavereiden asenteista, joita ei ole edes ääneen sanottu. On melkoista harhaisuutta kuvitella tietävänsä millaisia elämänvaiheita toisen ihmisen/naisen elämään on sosältynyt jos tietää vain, että hän on ollut kimpassa miehensä kanssa pitkään ja on lapsia. Kova usko johonkin äitimyyttiin sitten ilmeisesti. Oikeastihan sitä EI todellakaan voi tietää mitä muuta sen toisen elämään kuuluu. Jos itselle tekee vaikeaa kertoa "elämänvaiheistaan" vaikka on elänyt ihan normaalia elämää niin miten ei tule mieleen, että se kynnys kertoa normeja rikkovist vaiheistaan voi olla vielä kovempi sille pienten lasten äidille pitkässä liitossa? Ei vaan ollaan varmaakin varmempia, ettei kukaan muu kuin hän ole koetellut rajoja. Varsinkaan kun ei ole tullut puheeksi. Blaah... eri
No sanotaanko että kyllä siitä, mistä asioista ja millä tavalla ihminen puhuu elämästä ylipäätään, voi päätellä aika paljon jotakin hänen konservatiivisista ajatusmalleista. Kommentoidaan eronneita tietyllä tavalla paheksuvasti ja pohditaan syyllisiä vaikkei oikeasti tiedetä mistään mitään, kytätään vasta naimisiin menneiden naisten vatsoja (heidän mielestään kukaan ei mene naimisiin jos ei ole tarkoitus hankkia lapsia), muistetaan jatkuvasti sanoa että heitä ei ainakaan näin parisuhteessa yhtään kiinnosta käydä baarissa, kuka sinne nyt menisi perheellisenä mistään syystä, yritetään tuputtaa parille kaveripiirimme sinkulle koko ajan jotakuta, koska eihän kukaan voi olla ihan tyytyväinen ilman miestä jonka kanssa 1,5 V seurustelu, yhteen muutto, kihlat, naimisiin 2 V kohdalla, lapset heti sitten. Näin se meni heidän elämässään koska niin kuuluukin mennä.
En edes tiedä mitä yhteistä meillä on enää mutta lapsuudenkavereita ollaan ja onhan ne mukavaa seuraa pieninä annoksina.
Korjaus, siis he itse ovat sitä mieltä että nyt kun ollaan jo 30 V niin niille sinkuille riittää seurustella alle pari vuotta että ehtii vielä hankkia monta lasta. He siis itse ovat olleet puoli elämää miestensä kanssa.
Tiedätkö, kirjoituksestasi ei välity se empatia ja avarakatseisuus mitä mielestäsi omaat niin roimasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 27v emmekä ole ystäväpiirissämme mikään poikkeus. Suurin osa on pitkissä liitoissa. Mun vanhemmat viettävät kultahääpäivää kesällä. Anoppi ja appi erosivat 42 avioliittovuoden jälkeen.
En osaa määritellä ihmisiä sen mukaan, miten pitkässä liitossa he ovat. Voivat olla henkisesti laiskoja tyytyjiä, jotka kiusaavat puolisoaan hitaasti hengiltä. Tai sitten voivat olla kasvaneet ja kehittyneet yhdessä, kohdaten haasteita ja voittaneet ne sekä keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen. Meidän liittomme ei varmaan ole täydellinen, mutta hyvä se on. Toivottavasti se voi vielä kehittyä lisää. Just viime viikolla parikymppinen tytär kiitti, että ollaan yhdessä. Tuntui hyvältä.
Se vaatii molemmilta osapuolilta halua sitoutua. Usein suurin syy pitkään suhteeseen/liittoon ei ole vastoin yleistä näkemystä läheisriippuvuus vaan halu pysyä yhden kumppanin kanssa ja hoivata suhdetta häneen. Tällaiset ihmiset ovat oma alalajinsa ja he ovat onnellisimmillaan parisuhteessa.
Eli sitoutumisen kannalta se kertoo hyvää seuraavalle kumppanille.
Kaikille pitkät parisuhteet eivät todellakaan sovi eikä heitä pitäisi sellaiseen painostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?
Ei se takuu minusta ole mistään mutta olen jo itse oppinut, että minun ei kannata oma aloitteisesti tuoda omaa kokemattomuuttani ilmi. En toisaalta halua valehdellakaan sitä, että en ole eläessämni ollut parisuhteessa. Kun kuitenkin olen ollnistunut luomaan ja ylläpitämään läheisiä kaveruus ja ystävyys suhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin on enemmän kuin hämmentävää kohata vastauksia ja reagtioita kertomani jälkeen. Luulatavsti pääsisin helpommalla, jos valehtelsiin asian laidan.
Mutta olen niin., mikä lie, että en toistaiseksi ole osannut. Ei tarvi muuta, niin osa jo tietää, että olen taatusti jollain tavoin viallinen ja puuttellinen, kun ole ollut parisuhteessa. Ja totta on, että niin omahyväiseksi ja itsekkääksi olen jo tullut,m että en enää itse erota tai muuten vain tajua, mikä minussa on erityisesti sellaista, joka on estänyt minua pääsemästä (, tai joutumasta) parisuhteeseen.
Ellei sitten vain se, että olen aina ollut aika huono tietoisesti metsäsätämään ja hakemaan kumppania. Viihdyn kai liian hyvin itseksieni ja omissa puuhissani, vaikka mikään erityinen introvertti en koe olevani. Saati (kaappi)homo. omissa harhoissani elävä reppana tai uskovainen. En edes koulukiusattu tai perähikiällä asustelevava syrjäytynyt.
Toisinaan kyllä tuntuu sille, että "ikisinkkuudestani" on tullut itselleni kirous. - Toisinaan tuntuu sille, että moni (erityisesti) mies, joka on ollut parisuhteessa joskus löytää todennäköisemmin itselleen kumppanin kuin sellainen, joka ei ole eläessään ole ollut parisuhteessa.
Välillä käy mielessä, että entä jos olisin loppuikänikin sinkkuna olsiko se oikeasti niin kamalaa?
Tai kuinka rajoittuneessa mielessäni ja kuvitelmissani joskus olen aatellut, että saattaisin olla, että jollekulle parempi kumppani siksi, että viihdyn ja nautin omassa elossanikin ilman, että ajattelsin, että vasta kumppanini myötä eloni saattaisi kohota huippuunsa.
Mutta niin parisuhteessa kuin sinkkuna olossa on varmasti omat niin hyvät kuin huonot puolensa. Jos nyt saisin mahdollisuuden elää ja olla parisuhteessa, niin tottahan toki haluiaisin tuntea ja kokea, että siinä on parempi olla kuin jatkaa eloani sinkkuna. - Koska ei luullakseni lupaa hyvää parisuhteelle (tai sinkkuna olollle) jos kovin paljon käyttää aikaansa vertailuun kummassa olisi parempi olla; tajuamatta, että kumpaakin ei voi olla yhtä aikaa ja -nyt toistan itseäni- kummassakin on puolensa. - Tulisi kyllä kumppanille kohtuuttomia odotuksia, jos vain hänen kauttaa saattaisi kokea elonsa arvokkaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se tietyllä tapaa. Se on osoitus siitä, että pystyy joustamaan ja mukauttamaan elämäänsä toisen tarpeita vastaamaan.
Ei parisuhteissa aina molemmat jousta, mutta ai akin edes toinen.
Molemmat ei useinkaan (koskaan?) jousta yhtä paljon, mutta väittäisin silti, että pitkän parisuhteen ylläpitäminen edellyttää lähes aina jonkinlaista kykyä luonteen joustamiseen, sopeutumiseen ja pitkäjänteiseen työstämiseen. Ei se tule ilmaiseksi juuri kenellekään.
Kylläpä näin. Mieluummin yksi pitkä suhde takana kuin neljä pätkää, kertoo jotain sarjasuhteilijan luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole merkitystä. Nainen on sellainen yliolento ja tuuliviiri, että vaikka 50 vuoden päästä voi saada päähänsä, että mies teki joskus jotain väärin ja nyt loppuun kaikki ja voimaantuu itsenäiseksi vahvaksi vapaaksi naiseksi. Miehelle parisuhde on lottoa. Joskus voittaa, usein häviää. Miksi panostaa mihinkään kun nainen voi puhaltaa sen pois hetken mielijohteesta?
Minä taas näen sen niin, että joka päivä valitaan haluaako olla yhdessä vai ei. Olla yhdessä niin että on hyvä olla. Että toinen arvostaa, ei pidä itsestäänselvyytenä. Puhuu kauniisti, kohtelee kauniisti. Silloin valitsen rakkauden ja miksi olisi syytä puhaltaa mitään pois hetken mielijohteesta.
Välillä tuntuu että miehet ajattelevat parisuhdetta kuin jonain AY-sopimuksena, kun kerran on saanut edun niin se pysyy aina. Ei se toimi niin, toimiva suhde vaatii vastavuoroisuutta, ei vaimo pysy vierellä jos suhdetta laiminlyödään.
Tiedä tuosta "laatutakuusta".😉
Me ollaan 5-kymppisiä ja 30v. aviota.
Liitto on pitkälti tahdon asia. Alkuhuuma kestää noin 2 vuotta. Alussa on kovimmat taistelut ja eniten seksiä. Sitten seestytään ja läheisyys & lämpö tukevat yhteenkuuluvuutta. Meillä on aidosti hyvä suhde ja tahdomme vanheta yhdessä. Se on ihanaa, koska meistä kumpikaan ei jaksaisi mitään "tindereitä".
Motto: Ei koskaan suutuksissa nukkumaan, vaan ensin sovitaan ja annetaan pusu.❤️
Vierailija kirjoitti:
Onhan se tietyllä tapaa. Se on osoitus siitä, että pystyy joustamaan ja mukauttamaan elämäänsä toisen tarpeita vastaamaan.
Niin tai sitten ei. Se voi olla se puoliso soputuja, huolehtia, rahanhankkia ja siivooja. Vapaamatkustajia on pitkissäkin suhteissa.
Tämä. Pitkän suhteen salaisuus on läheisriippuvaisuus 🤗