40-50 -luvuilla syntyneet eivät osaa/halua olla isovanhempia

Ainakin tässä on laskuvirhe. Kahdeksankymppiset, olivat isovanhempia tai eivät, ovat syntyneet jo ennen sotia. 40-50-luvuilla syntyneet ovat selkeästi nuorempia, osa vielä keski-ikäisiä ja täysillä mukana työelämässä.

Mutta joo, kyllähän tuota kuulee että "olen jo omat lapseni hoitanut" ja että nyt on aika omalle elämälle. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.

Minunkaan äitiäni ei lasten kanssa oleminen kiinnosta. Hän ei ylipäänsä ole mitenkään kärsivällinen ihminen ja on aina tarvinnut paljon omaa aikaa ja rauhaa lukea ja tehdä käsitöitä. Muistan tämän jo omasta lapsuudestani, joten en siksi oikein muuta odottanutkaan, kun itse sain lapsia. Onneksi lapsillani on kärsivällinen ja leikkisä vaari ja huolehtivainen toinen mummu. En usko, että se on mikään ikäpolvikysymyskään, koska omat isoäitini eivät olleet "pullantuoksuisia" vaan aika etäisiä ja kriittisiä. Jos mummini tuli vahtimaan meitä lapsia, hän lähinnä moitti, kuinka huonosti kasvatettuja olimme ja pisti siivoamaan vaatekaapit.

Omat vanhempani (40-luvulla syntyneet) eivät hoidattaneet meitä lapsia isovanhemmilla. Oma äitini on hoitanut lapsenlapsiaan enemmän kuin omat vanhempansa. Lienee tapauskohtaista.

Itse en halua isovanhemmaksi eikä minusta ole sellaista tulossa, koska jälkikasvuni ei halua omia lapsia.

Olen nähnyt myös kuvaamiasi tyyppejä. Omat vanhempani (40-luvulla synt) eivät onneksi ole tuollaisia. Tunnistan kyllä ilmiön ja olen pahoillani niiden lasten puolesta, joilla on kuvaamasi isovanhemmat.

Kutoselle joka kirjoitti:

sen sijaan kysysin, mikä SINUSTA on tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin pienen ihmisen kasvattaminen tähän maaiomaan, eli miksi et halua tehdä sitä itse? Vedijummppaanko olet menossa vai baarin vai mihin?

Ap vastaa:

Ööh, et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Puhuin niistä ajoista, jolloin vanhemman on pakko olla sellaisessa jutussa kuin TÖISSÄ, kuulostaako tutulta? Työnantaja ei halua lapsia sinne mukaan, usko tai älä.

Meillä se vähäinenkin apu keskittyy vain ja ehdottomasti niihin aikoihin kun lapsi lomalla mutta me vanhemmat töissä. Vanhempieni mielestä ei tulisi KUULOONKAAN hoitaa lapsia niin että minä pääsisin baariin tai vesijumppaan. Eipä ole tullut edes mieleen kysyä heidän asenteensa tietäen.

Omilla lomillani olen lasteni kanssa 24/7, tietenkin. 

Olen osittain samaa mieltä. Minun kokemukseni omasta 40-luvulla syntyneestä äidistäni on jossain määrin samanlainen.

Hän ei kylläkään matkustele ulkomailla, mutta oleskelee kotona eikä jaksa juuri ottaa lastenlapsiaan hoitoon, saati sitten tulla vierailulle. Ajastustapa on melkoisen itsekäs, huolehtii ja murehtii hoitaako heitä vanhana kukaan mutta itse ei ole valmis luomaan kovin läheisiä suhteita lastelapsiinsa. Fyysiseltä terveydeltään ovat isäni kanssa kuitenkin aivan hyvässä kunnossa.

Oma mummu 1900-luvun alkupuolella syntynyt, nyt jo tietysti kuollut, tuli meille kun olimme lapsia viikoksi vähän väliä auttelemaan äitiämme. Samoi otti meitä lastenlapsia vuoronperään pieneen asuntoonsa keskelle kaupunkia. Lämpimät muistot jääneet hänestä vaikka melkoinen tättärä mummo välillä olikin. :)

Aikanaan kun ensimmäiset lapsenlapset syntyivät, äitimme ilmoitti hyvin ykskantaan ettei sitten hoitele lapsia muuta kuin äärimmäisessä hädässä. Eipä tuota ole sitten hirveesti viittinyt lastenhoitoon avuksi pyytää. Mutta asia itselleni ok, kun en ole koskaan häneltä kummempaa odottanut. Kiva että käy edes ehkä kerran vuodessa kylässä ja sen mitä itse käymme siellä parikolme kertaa vuodessa.

Olkaa te  tyytyväisiä ja kiitollisia jos omistatte läheiset ja perheenne arjessa mukana olevat isovanhemmat! Se on suuri voimavara ja rikkaus!

Joo, ei kuulosta tutulta, en tunne ketään noin menevää seitsemän tai kasikymppistä. Anoppi on nyt 86v. ja keikkunut kuoleman porteilla jo jonkin aikaa. Omat vanhempani on kuusikymppisiä, ja ovat jääneet työttömäksi molemmat, niin lähellä eläkeikää etteivät enää töihin mene, ja kyllä he ovat lapsenlapsia hoitaneet paljonkin, mun kaksospoikia ei kovin paljon kun asutaan vähän kauempana, mutta mun esikoinen oli heidän luonaan koulujen lomat kun heidän nuorimmainen on mun esikoista vain 3,5 vuotta vanhempi, kaksi koululaista piti toisilleen seuraa kun vanhemmat oli töissä. Minä kun olin yrittäjä, ei lomia oikeastaan ollut, mun vanhemmat otti mun esikoisen lomamatkoilleen mukaan joka vuosi.

Tuntuu vähän rikkaampien kansanosien elämältä tuollainen reissaaminen ja lomailu puoli vuotta lomaosakkeessa.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:16"]

Omat vanhempani (40-luvulla syntyneet) eivät hoidattaneet meitä lapsia isovanhemmilla. Oma äitini on hoitanut lapsenlapsiaan enemmän kuin omat vanhempansa. Lienee tapauskohtaista.

Itse en halua isovanhemmaksi eikä minusta ole sellaista tulossa, koska jälkikasvuni ei halua omia lapsia.

[/quote]

Surullista

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:17"]

Kutoselle joka kirjoitti:

sen sijaan kysysin, mikä SINUSTA on tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin pienen ihmisen kasvattaminen tähän maaiomaan, eli miksi et halua tehdä sitä itse? Vedijummppaanko olet menossa vai baarin vai mihin?

Ap vastaa:

Ööh, et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Puhuin niistä ajoista, jolloin vanhemman on pakko olla sellaisessa jutussa kuin TÖISSÄ, kuulostaako tutulta? Työnantaja ei halua lapsia sinne mukaan, usko tai älä.

Meillä se vähäinenkin apu keskittyy vain ja ehdottomasti niihin aikoihin kun lapsi lomalla mutta me vanhemmat töissä. Vanhempieni mielestä ei tulisi KUULOONKAAN hoitaa lapsia niin että minä pääsisin baariin tai vesijumppaan. Eipä ole tullut edes mieleen kysyä heidän asenteensa tietäen.

Omilla lomillani olen lasteni kanssa 24/7, tietenkin. 

[/quote]

siksi ajaksi kun sä olet töisdä, saat lapsesi yhteiskunnan tukemaan päivähoitoon surkealla miniosalla siitä, mitä lysti oikeasti maksaisi. Käytä tätä, tai, jos se ei kelpaa, laske, mitä vanhempasi rahallisesti uhraisi at lastesi hoitajiksi ryhtyessään - ja maksa se 4500€/kk vanhemmillesi.

Valitettavan tuttua. Isäni sanoi suoraan, että saa tulla, mutta viekää mukananne. Voi, kun itse eläisin tarpeeksi kauan ollakseni ihan jotain muuta isovanhempana.

Teidän vanhemmillanne ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Saatte toki olla pettyneitä mutta itsekästä se ei ole, että haluaa mennä ja matkustaa, asettaa itsensä etusijalle sen jälkeen kun omat lapset ovat lentäneet pesästä.

Meidän -41 vuonna syntyneet isovanhemmat osaavat ja haluavat olla isovanhempia.

Toisaalta he osasivat olla myös kannustavia vanhempiakin ja arvostivat lapsiaan. Meillä oli veljen kanssa rajat, mutta ei niitä väkivallalla ja sen pelolla ylläpidetty.

Nyt sitten päästiin ivovanhempien syyllistämiseen, voi teitä!

Onko nyt mamuvaapaa -päivä? 

Nrolle 15 joka kirjoitti:

siksi ajaksi kun sä olet töisdä, saat lapsesi yhteiskunnan tukemaan päivähoitoon surkealla miniosalla siitä, mitä lysti oikeasti maksaisi. Käytä tätä, tai, jos se ei kelpaa, laske, mitä vanhempasi rahallisesti uhraisi at lastesi hoitajiksi ryhtyessään - ja maksa se 4500€/kk vanhemmillesi.

Ap vastaa:

Lapseni ovat päivähoidossa arkisin ympäri vuoden. Maksan siitä täyden hinnan tulotasoni mukaan. Sääli vain työntää pieniä kesäpäivähoitoon lomillaankin, kun tutut ryhmät sekoitettu jne., siksi hoitoapu etenkin näin loma-aikoina olisi superarvokasta. Päivähoito-oikeus myös lakkaa, kun lapsi menee kouluun, eka- ja tokaluokkalaiset siis periaatteessa omillaan, jollei korvaavaa hoitoa löydy. Tätä olemme ratkoneet kalliilla yksityisillä leireillä, mutta nekin kattavat vain noin 2-3 vkoa kesästä, ja hinta kahdelta lapselta noin 500-700 euroa. Hassua, ettet tiedä nätä faktoja suomalaisesta systeemistä?

Ja pointtini oli nimenomaan se, että kyllähän arjesta jotenkin selvitään, mutta miksi näiltä isovanhemmilta itseltään puuttuu se aito HALU ottaa vastuuta lapsenlapsistaan ja antaa itsestään heille jotain aitoa, lämmintä ja todellista? Itsehän siinä eniten menettävät. 

Ei kuulusta ollenkaan tutulta, olen itse 50-luvun lapsi, äiti oli kotona eikä hoitoapua juuri tarvittu jos tarvittiin menimme mummolle joka asui lähellä. Olin myös itse kotiäiti ei juuri tarvinnut hoitoapua mutta mummo ja vaari ottivat mielellään välillä yökylään kun lapset halusivat! Nyt olen eläkkeellä kun pääsin hieman aiemmin, isoisä vielä työelämässä mutta rakastamme ottaa lapsenlapsia hoitoon ja yökylään, heitä on viisi 3-10 vuotiaita! Vauvana eivät juuri ole tarvinneet hoitoapuja kuin muutaman tunnin joskus mutta nyt isompana joku haluaa useinkin tulla yökylään ja se sopii meille hyvin vaikka on meillä muitakin asioita, illanviettoja sun muuta. Mutta kyllä lapsenlapset ovat ihan parasta ja tärkein juttu! Meillä on tosi läheiset ja lämpimät välit, aina saa tulla jos haluaa, nyt juuri oli kaksi viikon ja oli mukavaa. Mekin olemme ennen matkustelleet paljon mutta jäänyt vähemmälle kun käy noita lapsivieraita, tosin jos haluttaa niin aina voi yhden ottaa mukaankin, eivät ole esteenä. Olen niin kiitollinen ihanista lapsenlapsistani.

Vanhempani ovat syntyneet 1944 ja 1946. Aivan parhaita isovanhempia! Ja kohta isoisosellaisia. En voisi parempaa toivoa. Ovat/olivat ihan parhaita vanhempia ja vielä parempia isovanhempia.

En siis osta ap:n avausta.

Mun äitini ei halua nähdä lapsiaan/lapsenlapsiaan ollenkaan. On käynyt meillä n. kuusi vuotta sitten viimeksi. Kun olisimme menossa heille, ei ikinä ole sopiva hetki. On nähnyt lapset viimeksi kaksi vuotta sitten. Välimatkaa on parisataa km, mutta lähes sama on samalla paikkakunnalla asuvan siskoni perheen kanssa. Tänä kesänä sekä meidän että siskoni esikoiset pääsivät ripille. Vanhempani eivät osallustuneet kumpiinkaan juhliin.

Äitini sanoi jo minun ollessani nuori, ettei hän aijo minun lapsiani hoitaa. En ole koskaan pyytänyt eikä hän ole koskaan tarjoutunut. Olen ajatellut sen niin, että hän menettää nämä ihanat lapset, kun ei opi tuntemaan. Rahaa laittaisi mielellään tilille, mutta en anna tilinumeroa. Ostaisi sillä itselleen hyvää omatuntoa vain eikä kiinnosta parantaa hänen oloja.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:32"]

Teidän vanhemmillanne ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Saatte toki olla pettyneitä mutta itsekästä se ei ole, että haluaa mennä ja matkustaa, asettaa itsensä etusijalle sen jälkeen kun omat lapset ovat lentäneet pesästä.

[/quote]

No eipä se tässä nyt kuitenkin oletettiin, että kiva olisi saada apua, kun on töissä ja lapsi tarvitsee hoitajaa, ehkä vain viikon vuodessa. Niin sekään ei onnistu vaikka siis välimatka ei olisi este. Sen jälkeen ei kyllä minulla siivoteta asuntoaan, sen tiedän jo nyt kun se aika tulee, että en siivoa. Silloin on lapseni lentäneet pesästä ja minulla on aikaa itselle.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 13:34"]

Olen äitiystävieni kanssa hämmästellyt tätä. Me synnyimme 70-80 -luvuilla, omat mummomme olivat sotaveteraaneja, vuosisadan alussa syntynyttä korvenraivaaja-polvea. Heillä oli prioriteetit kohdillaan. Moni oli kokenut puutetta, menetyksiä, köyhyyttä, sotaa. Silti jaksoivat vielä vanhoilla päivilläänkin hoitaa isoja serkuslaumoja, siis lapsenlapsiaan useampaakin kerrallaan, maalla tai kaupungissa. 

Kastelivat pelargonioita ikkunalla, kuuntelivat suomenkielistä iskelmää rätisevästä radiosta, täyttelivät ristikoita, leipoivat, kokkailivat, tarinoivat, kävivät marjassa ja sienessä. Huokuivat rauhaa ja elämän jatkuvuuden arvostusta ympärilleen, osasivat olla aidosti ja lämpimästi VANHOJA.

Vaan mitä tekevät omat vanhempamme, he jotka hoidattivat omat lapsensa aikanaan näillä omilla vanhemmillaan? Ovat vielä kasikymppisinäkin kiinnostuneita lähinnä omasta elämästään. Reissaavat, vaihtavat partneria, ostelevat lomaosakkeita ja häipyvät sinne puoleksi vuotta, menevät ja tulevat naama alituisessa rutussa. Käsityksensä lapsenlapsien hoitamisesta ja kasvattamisesta lähinnä se, että käydään jouluna ja synttäreinä pikaisesti antamassa lahja ja häivytään niihin "omiin kuvioihin" mahdollisimman pian.

Vaikka siis hyvin tietävät, että lapsiperheet ovat nykyisessä työelämässä aika kovilla, kun lomaa vain kuukausi, ja pienillä koululaisilla 10 vkoa. Vanhemmat tarvitsisivat ilman muuta auttavia käsiä, pienet ihmiset lämpöä ja viisautta, tyyntä läsnäoloa vanhemmilta polvilta.

Esim. oma äitini huokailee kärsimättömästi jo siitä, että joutuu laittamaan lapsenlapselle sängyn sohvalle. Kun lasta pelotti yöllä, antoi lapsenlapsen soittaa  tunnin puhelun aamuyöllä ÄIDILLE, sen sijaan että olisi itse ottanut vastuun pienen ihmsen tuudittelusta ja rauhoittelusta. Aamulla vielä soitti valittaakseen erikseen minulle, joka olin silmät sikkarassa raahautunut töihin, miten rankka yö HÄNELLÄ oli, kun lapsenlapsi valvotti. Kolmipäiväiseksi suunniteltu vierailu supistui tähän yhteen yöhön. 

Ja tämä siis vain esimerkkinä, monilla kavereistani on samanlaista.

Pointtini on, etteivät nämä nykyiset seitsemänkymppiset osaa tai halua olla isovanhempia perinteisellä, lämpimällä tavalla, sellaisella joka jättää muistoja ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Ja nyt en puhu siitä, etteikö heillä olisi oikeutta reissata ja nauttia eläkepäivistään, mutta oman kokemukseni mukaan halu ja aito ilo olla lastenlasten kanssa puuttuu, vaikka kuntoa riittäisi. Koko ajan vilkuillaan kelloa kärsimättöminä, että kauanko vielä pitää olla, koskaan ei TARJOTA apua vaan vanhemman pitää lähes polvillaan sitä pyytää, silloin harvoin kun ollaan hoitamassa kaahataan renkaat ulvoen ulos portista heti kun isä/äiti päässyt töistä kotiin ja seisoo vielä suunnilleen eteisessä takki päällä... huoh.

Onko muilla samanlaista, vai onko minulla ja ystävilläni vain käynyt huono tuuri? Mikä voi olla arvokkaampaa kuin pienen ihmisen kasvattaminen tähän maailmaan, yhteiskunnan ja suvun jäseneksi? Arvostavatko nykyeläkeläiset TODELLA niin paljon enemmän drinksuja uima-altaalla tai omia vesijumppiaan?

Mitä olette mieltä?

[/quote]

Omat isovanempasi eivät käyneet töissä, kotonaolo oli elämäntapa.

Nykypäivän työelämässä otetaan mehut irti niistä, joilla on käynyt niin hyvä tuuri että töitä yleensä on, meillä eläkkeelel jäävien tialle ei oteta ketään vaan töitä jaetaan uudelleen niille joilla on jo omatkin työt hoidettavina.

Ei tulisi mieleenkään laittaa lasta hoitoon, jos isovanhemmalla on töitä seuraavana päivänä. Myös viikonloppujen jatkuvat hoidot käyvät ihan työstä.

Meillä ei ollut aikoinaan kuukauden lomia saati lisänä viikkoa talvella. En saanut apua kummaltakaan isovanhemmalta silloin 70-80 luvulla. Jos halusit jonnekin yhdessä miehen kanssa mennä, se oli otettava lapset mukaan. En valita. Halusin lapseni ja itse hoidin enkä pitänyt mitenkään selvänä, että homma olisi jonkun muun kun meidän vanhempien vastuulla.

Silloin mentiin lasteni ehdoilla, nyt hoidan omilla ehdoillani lasteni lapsia - silloin kun minulle sopii. En vain yksinkertaisesti jaksa sitä menoa ja meteliä enää kun ei tarvitse.  Ilmeisesti olen itsekäs paha ihminen, mutta ei voi mitään. Alkaa tässä olemaan viimeinen kolmannes elämää jäljellä, saiskos sen viettää haluamallaan tavalla?