Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
40-50 -luvuilla syntyneet eivät osaa/halua olla isovanhempia
02.08.2015 |
Olen äitiystävieni kanssa hämmästellyt tätä. Me synnyimme 70-80 -luvuilla, omat mummomme olivat sotaveteraaneja, vuosisadan alussa syntynyttä korvenraivaaja-polvea. Heillä oli prioriteetit kohdillaan. Moni oli kokenut puutetta, menetyksiä, köyhyyttä, sotaa. Silti jaksoivat vielä vanhoilla päivilläänkin hoitaa isoja serkuslaumoja, siis lapsenlapsiaan useampaakin kerrallaan, maalla tai kaupungissa.
Kastelivat pelargonioita ikkunalla, kuuntelivat suomenkielistä iskelmää rätisevästä radiosta, täyttelivät ristikoita, leipoivat, kokkailivat, tarinoivat, kävivät marjassa ja sienessä. Huokuivat rauhaa ja elämän jatkuvuuden arvostusta ympärilleen, osasivat olla aidosti ja lämpimästi VANHOJA.
Vaan mitä tekevät omat vanhempamme, he jotka hoidattivat omat lapsensa aikanaan näillä omilla vanhemmillaan? Ovat vielä kasikymppisinäkin kiinnostuneita lähinnä omasta elämästään. Reissaavat, vaihtavat partneria, ostelevat lomaosakkeita ja häipyvät sinne puoleksi vuotta, menevät ja tulevat naama alituisessa rutussa. Käsityksensä lapsenlapsien hoitamisesta ja kasvattamisesta lähinnä se, että käydään jouluna ja synttäreinä pikaisesti antamassa lahja ja häivytään niihin "omiin kuvioihin" mahdollisimman pian.
Vaikka siis hyvin tietävät, että lapsiperheet ovat nykyisessä työelämässä aika kovilla, kun lomaa vain kuukausi, ja pienillä koululaisilla 10 vkoa. Vanhemmat tarvitsisivat ilman muuta auttavia käsiä, pienet ihmiset lämpöä ja viisautta, tyyntä läsnäoloa vanhemmilta polvilta.
Esim. oma äitini huokailee kärsimättömästi jo siitä, että joutuu laittamaan lapsenlapselle sängyn sohvalle. Kun lasta pelotti yöllä, antoi lapsenlapsen soittaa tunnin puhelun aamuyöllä ÄIDILLE, sen sijaan että olisi itse ottanut vastuun pienen ihmsen tuudittelusta ja rauhoittelusta. Aamulla vielä soitti valittaakseen erikseen minulle, joka olin silmät sikkarassa raahautunut töihin, miten rankka yö HÄNELLÄ oli, kun lapsenlapsi valvotti. Kolmipäiväiseksi suunniteltu vierailu supistui tähän yhteen yöhön.
Ja tämä siis vain esimerkkinä, monilla kavereistani on samanlaista.
Pointtini on, etteivät nämä nykyiset seitsemänkymppiset osaa tai halua olla isovanhempia perinteisellä, lämpimällä tavalla, sellaisella joka jättää muistoja ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Ja nyt en puhu siitä, etteikö heillä olisi oikeutta reissata ja nauttia eläkepäivistään, mutta oman kokemukseni mukaan halu ja aito ilo olla lastenlasten kanssa puuttuu, vaikka kuntoa riittäisi. Koko ajan vilkuillaan kelloa kärsimättöminä, että kauanko vielä pitää olla, koskaan ei TARJOTA apua vaan vanhemman pitää lähes polvillaan sitä pyytää, silloin harvoin kun ollaan hoitamassa kaahataan renkaat ulvoen ulos portista heti kun isä/äiti päässyt töistä kotiin ja seisoo vielä suunnilleen eteisessä takki päällä... huoh.
Onko muilla samanlaista, vai onko minulla ja ystävilläni vain käynyt huono tuuri? Mikä voi olla arvokkaampaa kuin pienen ihmisen kasvattaminen tähän maailmaan, yhteiskunnan ja suvun jäseneksi? Arvostavatko nykyeläkeläiset TODELLA niin paljon enemmän drinksuja uima-altaalla tai omia vesijumppiaan?
Mitä olette mieltä?
Kommentit (146)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:04"]
Luulisi, että suurin osa ihmisistä haluaisi säilyttää läheisten ihmistensä kanssa lämpimät välit. Eikö elämän tee elämisen arvoiseksi se, että voi jakaa elämänsä muiden kanssa, etenkin juuri omien ihmisten kanssa. Tähän yhtälöön luulisi kuuluvan se, että lapsista huolehtisivat ajoittain myös isovanhemmat. Heillä olisi myös elämään erilaista perspektiiviä kuin nuoremmilla. Lapsillekin tulisi kokemuksia eri-ikäisistä ihmisistä. Heille isovanhempien olemassaolo ylipäätään voi tuntua turvalliselta jo senkin takia, että he näkevät, että niinkin vanhoiksi eletään, että heillä on varmaan läheisiä ihmisiä turvana pitkän aikaa.
[/quote] Mutta tuo ei edellytä, että isovanhemmat olisivat hoitovastuussa. Riittää, että koko perhe käy isovanhemmilla ja lapsenlapset ymmärtävät, että isovanhemmat ovat turvallisia aikuisia, ei vanhempien määräysvallan alla olevia hoitajia. Nykysysteemi tehdä työelämässä olevista isovanhemmista hoitajia on historian valossa aika uusi tapa. Aikaisemmin isovanhemmat tekivät ensisijaisesti töitä siihen asti kuin jaksoivat ja lastenhoito tuli vuoroon vasta sitten, kun muuhun ei kyennyt. Nyt pitää jättää oma työnsä ja elämänsä sivuun, jotta vanhemmat saavat omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne muuttuisi, kun lapset tehtäisiin nuorena, niin kuin ennen 17-20 vuotiaina, silloin mummotkin olisi nuoria ja jaksaisi. Luulen ap kumminkin olleen aikoinaan 40-55-vuotta ja siihen aikaan naiset oli kotona ja eläkeikä 56-57-vuotta.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:32"]
Teidän vanhemmillanne ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Saatte toki olla pettyneitä mutta itsekästä se ei ole, että haluaa mennä ja matkustaa, asettaa itsensä etusijalle sen jälkeen kun omat lapset ovat lentäneet pesästä.
[/quote]
Olen nyt 67-vuotias, minulla on aikuinen poika, joka jo nuorena ilmoitti, ettei halua lapsia. Tunnustan suoraan, etta helpotuin. Itse hoidin oman poikani 24/7, ei edes ollut kuin yksi isovanhempi (exani isa), joka nyt ei olisi missaan tapauksessa lapsenlastaan hoitanutkaan.
Minusta on vain oikein, etta jokainen sukupolvi huolehtii omasta jalkikasvustaan itse!
[/quote] Pitäskös mummelin käydä uusimassa klasinsa?
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:04"]
Luulisi, että suurin osa ihmisistä haluaisi säilyttää läheisten ihmistensä kanssa lämpimät välit. Eikö elämän tee elämisen arvoiseksi se, että voi jakaa elämänsä muiden kanssa, etenkin juuri omien ihmisten kanssa. Tähän yhtälöön luulisi kuuluvan se, että lapsista huolehtisivat ajoittain myös isovanhemmat. Heillä olisi myös elämään erilaista perspektiiviä kuin nuoremmilla. Lapsillekin tulisi kokemuksia eri-ikäisistä ihmisistä. Heille isovanhempien olemassaolo ylipäätään voi tuntua turvalliselta jo senkin takia, että he näkevät, että niinkin vanhoiksi eletään, että heillä on varmaan läheisiä ihmisiä turvana pitkän aikaa.
[/quote]
Ja tähän kuuluu sekin, että isovanhempien kanssa ollaan ilman, että hoitovastuu sysätään heille. Lapsille on tärkeää nähdä, että isä ja äiti kohtelevat kunnioittavasti omia vanhempiaan ja että nämä ovat heillekin tärkeitä. Jos äiti aina huutaa mummille, että sinä et saa antaa sille lapselle jälkiruokaa, sinä olet ihan paska äiti, niin oppiiko lapsenlapsi kunnioittamaan isovanhempiaan?
Useamman lapsen kotiäiti laitttaa oman elämänsä sivuun yli 10 vuodeksi, koska ei tahdo työäidiksi tilanteessa, jossa ei ole mitään apua saatavana isovanhemmilta eikä edes maksullista tilapäistä hoitoapuakaan ole heti lapsen sairastuttua saatavilla (koska tarve ylittää kysynnän täällä ruuhkasuomessa ja täytyisi varata viikkoja etukäteen, vaikka ei voi tietää milloin lapsi sairastuu)! Isovanhemmat jatkavat mieluummin työelämässä vaikka 68 vuotiaiksi tai viettävät omaa aikaa eläkkeellä, kuin auttaisivat perhettä kiperän paikan tullen!
Omat vanhemmat laittoivat 70-80 luvuilla meidät viikkokausiksi hoitoon mummolle, kaverin mummolle tai tädille ja silti eivät auta edes muutaman tunnin ajan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi, että työikäisen panos palkkatöissä olisi yhteiskunnalle sen verran arvokas, että isovanhemmat voisivat mahdollistaa hätäapuhoidon avulla työssäkäynnin, mutta kun ei niin ei!
Olen usein miettinyt, että onkohan siinä joku yhteys, että onko laittanut lapsensa varhain hoitoon 70-luvulla ja on "huono" mummo tai ollut kotiäiti aikanaan ja on nyt "hyvä" mummo...? Olen itse syntynyt 1971 ja minua ovat mummot hoitaneet tosi paljon. Äitini oli äitiyslomalla 2kk ja siitä eteenpäin olin "seimessä" eli vauvapäiväkodissa ja usein viikonloppuisin ja lomilla mummot hoitivat. Äitini ei oikein osaa olla mummo... yrittää kyllä pitää lapsista, mutta ei oikein osaa olla heidän kanssaan. Hoitoapua ei olla edes pyydetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmat sukupolvet eivät ole voineet samalla tavalla valita lisääntymistä kuten me. Heille on ollut enemmän selvää, että lapsia "kuuluu" tehdä. Samalla tämä ikäluokka on nauttinut mukavuuksista kuten hyvinvointivaltion kehityksestä, eikä ole ollut samalla tavalla pulaa mitä heidän vahemmillaan. Nämä suuret ikäluokat varmaan odottaneet osa innolla, että ne "normin vuoksi tehdyt" lapset lentää pesästä. Jos ei lapsiperhe-elämä napannut silloinkaan, niin eivät varmasti halua lapsenlapsia hoidella.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 16:36"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:32"]
Teidän vanhemmillanne ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Saatte toki olla pettyneitä mutta itsekästä se ei ole, että haluaa mennä ja matkustaa, asettaa itsensä etusijalle sen jälkeen kun omat lapset ovat lentäneet pesästä.
[/quote]
Näin on. Me ainakin mieheni kanssa lähdetään lokakuun lopussa etelän lämpöön ja ollaan siellä 6 kuukautta yhteen putkeen. Olleen vuokrattu pieni kaksio ja ihan tarkoituksella vain yhden makuuhuoneen kämppä, ettei meidän tarvitse pyörittää koulujen hiihtoloman aikaan hotellia lapsenlapsille. Ollaan oma osuutemme jo tehty ja nyt meillä on oikeus nauttia elämästä ilman lastenhoitoa.
[/quote]Haittaisiko se vaikka siitä 6 kuukaudesta pari viikkoa uhraisi lapsenlapsille? Nauttisitte sitten sen reilun 5 kuukautta. Lastenlapsille jäisi ihania muistoja ja teillekin olisi varmaan ihanaa viettää pari viikkoa lastenlasten kanssa. Kaikki voittaisivat. Aika pahalta kuulostaa,ettei puolesta vuodesta olla valmiita kuluttamaan aikaa edes 1-2viikkoa niiden rakkaiden kanssa.
[/quote]
Emme ota lapsia pieneen kaksioomme, se on ihan fakta homma. Jos haluavat tulla vanhempineen käymään, kaupungissa on kyllä hotelleja. Mutta se taas ei käy, meidän pitäisi majoittaa ilmaiseksi koko purukka, kolme lasta + vanhemmat. Vanhemmat kiukuttelevat meille siitä, että meillä on pieni asunto. No, tottakai on pieni, itsellemmehän sen olemme vuokranneet, emme suvulle ilmaiseksi hotelliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 00:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 00:43"]
Mielestäni useamman lapsen kasvattaneet vanhemmat ovat kasvaneet niin hoivaamiseen ja vanhemmuuteen, oppineet työntämään omat itsekkäät tarpeet taka-alalle voidakseen keskittyä ja rakastaa lapsia, että se ikäänkuin vain kasvaa lastenlasten syntyessä. Yhden lapsen kanssahan esim. on aika vapaata tulla ja mennä viimeistään lapsen oltua koululainen, eikä lapsen synnytys, hoivaaminen ja hoito edes kertaannu, eikä tarvitse miettiä useampaa lasta tarpeineen. Ykden lapsen myös oletetaan pärjäävän yksin, niin tragikoomista kuin se onkin. Vanhemmat pääsevtä nopeasti omien menojensa ja rientojensa pariin iloittelemaan ja uraa luomaan. 70 ja 80 -luvulla työelämä taisikin olla aika alkoholihuuruista juhlimista juhlineen, individualismi tavallaan kasvoi lasten vanhemmillakin.
[/quote]
1970 ja 1980 lukujen perheethän olivat verraten hyvi pieniä, koska vanhemmilla oli niin suuri hinku elää omaa elämäänsä kaikkine uusine mahdollisuuksineen.
[/quote]Perheet oli pieniä, koska yhteiskunta ei antanut kotihoidontukea eikä absoluuttista päivähoito-oikeutta ja äippäloma oli 6kk.
Toivon, että palataan aikaan, kun ihan itse piti selvitä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 14:32"]Teidän vanhemmillanne ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Saatte toki olla pettyneitä mutta itsekästä se ei ole, että haluaa mennä ja matkustaa, asettaa itsensä etusijalle sen jälkeen kun omat lapset ovat lentäneet pesästä.
[/quote]
olen ihan samaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisikymmentä luvulla syntyneet, osa on vielä työelämässä. Nykyajan lapset ovat ovat kamalia, ei kelpaa mikään. En ole mikään ilmainen piika. Jos AV-mamma katsoi peiliin, syy on siellä.
Juu, tuttua on. Omilla lapsillani on neljä isovanhempaa, ketään ei kiinnosta. Synttäreillä ja jouluna käydään, räpätään kuva paketista ja lapsenlapsesta työkavereille esiteltäväksi, mutta seurustellaan vain aikuisvieraiden kanssa. Äitien- ja isänpäivinä loukkaannutaan, jos juuri heille ei tulla kahville/lounaalle/sille mikä heille sopii, mutta yöksi ei saa jäädä, vaikka kaikilla on isot asunnot. La-su -yönä jos on vieraita niin maanantaina on niin rankkaa lähteä töihin jos viikonloppu on "ollut niin täynnä".
Kukaan ei koskaan ole tarjoutunut ottamaan lapsia hoitoon (ovat nyt 4,5v ja 6,5v, rauhallisia, tavallisia lapsia) ja kun vuosi sitten muutimme, sain suurinpiirtein kerjätä että yksi isovanhempi suostui tulemaan kahdeksi tunniksi meille katsomaan kasten kanssa piirrettyä kun siirsimme kavereiden kanssa suuria kalusteita.
No, eihän siinä. Olemme miehen kanssa tehneet lapset sillä ajatuksella, että hoidamme heidät itse, mutta ei tässä oikein mitään sukulaisuutta ole. Meidän lapsuudessamme omat isovanhempamme hoitivat meitä satunnaisesti, esim. juuri muutoissa, jos vanhemmille sattui viikonlopputöitä ja välillä myös esim. vanhempien risteilyjen ajan. Meille tätä samaa ei siunaannu. Teemme kuitenkin palveluksia omien vanhempiemme suuntaan, on asennettu tietokoneita, autettu tilaamaan tavaraa, etsitty kaupungilta jotain tiettyä, oltu remonttiapuna jne.
Vähän harmillistahan tämä on. En voi isovanhempia (satunnaiseksi!!!) avuksi tai osaksi lasten elämää pakottaakaan, mutta nyt isovanhemmat jäävät hyvin etäisiksi lapsille eikä itseäkään huvita lähteä toiselle maalausavuksi kun omaan elämään ei saa mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 23:40"]
Aiemmat sukupolvet eivät ole voineet samalla tavalla valita lisääntymistä kuten me. Heille on ollut enemmän selvää, että lapsia "kuuluu" tehdä. Samalla tämä ikäluokka on nauttinut mukavuuksista kuten hyvinvointivaltion kehityksestä, eikä ole ollut samalla tavalla pulaa mitä heidän vahemmillaan. Nämä suuret ikäluokat varmaan odottaneet osa innolla, että ne "normin vuoksi tehdyt" lapset lentää pesästä. Jos ei lapsiperhe-elämä napannut silloinkaan, niin eivät varmasti halua lapsenlapsia hoidella.
[/quote]
Varmasti asia on monen isovanhemman kohdalla juuri näin! Omat vanhempanikin tekivät sen pakolliset kaksi lasta 70-luvun alussa ja kyllä me lapset oltiin käytännössä esim. kaikki lomat mummoloissa. Jälkeenpäin olen miettinyt, että eikö mun vanhemmista tuntunut yhtään pahalta laittaa meidät lapset kesälomalla mummolaan jopa kuudeksi viikoksi putkeen! Muistan, että kun olin pieni niin toisessa mummolassa ei edes ollut puhelinta vaan jonkun postikortin vanhemmat lähetti kerran-pari kesässä matkoiltaan... Olimme hoidossa nimittäin myös vanhempien kesälomien aikaan...
Ja nykyään eivät vanhempani ole erityisen innokkaita isovanhempia. Tykkäävät kyllä ottaa esim. kuvia lapsistamme ja näyttää niitä kavereilleen, mutta lapsien kanssa juttelu tai leikkiminen on kauhistus... No, hoitoapua emme ole kaivanneet, mutta kuten ap kirjoitti, olisi kiva, jos lapsilla olisi lämmin suhde isovanhempiin.
Olen syntynyt -73. Isovanhemmat kasvattivat. Pienestä pitäen yökylissä ja mummolassa oltiin koko kesiä, serkkujen kanssa. Omat vanhempani eivät olleet huonoja tms. mutta esim. kodin remppavaiheissa oli kaikille kivempaa, että oltiin mummolassa kuin puoliasuttavassa kodissa. Kaikilla kavereilla oli sama homma. Omat vanhempani ovat samalla linjalla lapsenlapsensa suhteen. Lapsi on aina tervetullut ja mielellään hoidetaan. Ympärillä näkee näitä itsekkäitä mummoja. Mieluummin lähdetään Tallinnaan pämppäämään kuin otetaan lapsi yökylään. Tuttu mummo otti vastaan tyttäreltään ilmaisen Espanjan matkan ja teki vasta siellä selväksi, että pämppää miesystävänsä kanssa eikä vietä aikaa niiden tyttärensä kolmen lapsen kanssa, saati, että hoitaisi. Oli vielä ylpeä itsestään ettei saanut tyttärensä kiinni.
Äitini on syntynyt 60-luvulla ja on juurikin ns. itsekäs isoäiti. Haluaa kuvata lasta someen ja kiillottaa julkisivua, mutta ei hoida tai edes leiki lapsen kanssa koskaan. Vaikutuksen näkee jo nyt - lapsi ei halua käydä kylässä siellä ja kun autolla mennään sinne suuntaan niin hän hokee: "Ei, ei, ei."
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 00:03"]Äitini on syntynyt 60-luvulla ja on juurikin ns. itsekäs isoäiti. Haluaa kuvata lasta someen ja kiillottaa julkisivua, mutta ei hoida tai edes leiki lapsen kanssa koskaan. Vaikutuksen näkee jo nyt - lapsi ei halua käydä kylässä siellä ja kun autolla mennään sinne suuntaan niin hän hokee: "Ei, ei, ei."
[/quote]
Niin ja toki olin itse hoidossa joka viikonloppu mummillani.
Eikä se ole se lapsen hoitaminen. Minä ainakin isovanhempien kanssa paljon aikaa viettäneenä sain paljon. Sain paljon rakautta, kokemuksia, tunteen kuuluvani sukuun, kertomuksia ja edesmenneistä sukulaisista.
Juuri tästä syystä se on pakko olla kotiäitinä pitkään, koska lapsilla on niin vähän turvallisia lähisukulaisia läsnä elämässä muutenkin. Tutulta kuulostaa kyllä omalla tavallaan. Ehkä tosiaan se on se itsekäs sukupolvi sitten, suurelta osalta. He aloittivat uraäitiyden ja kodin ulkopuolisen harrastamisen. Moni meni töihin lapsen ollessa vasta 1 kk, hoitaja palkattiin. Ja lapset vietiin maalle isovanhemmille joka hiihtoloma ja kesä. Nyt on sitten närkästynyttä, kun kehtaamme joskus varovasti tarjota mahdollisuutta olla lastenlasten kanssa. Ehkä he eivät ole kasvaneet hoivaajiksi liankaan, vaan itsekkyys on muokannut heitä. Se ei lähde niin vain, se itsekkyys. Silti kyllä vaaditaan lapsilta yhteydenpitoa ja apuna olemista milloin mihinkin, mökille työvoimaksi. Meidät heidän lapsensa on kai oppineet syyllisyydentuntoisiksi: tulee syyllinen olo, kun ei pääse lasten ja omien kiireiden takia isovanhempia auttamaan, vaikka he eivät itse vastavuoroisesti olekaan hanakoita auttamaan. Niinkö he ovat meidät kasvattaneet, omia tarpeitaanko varten?
Alue: Aihe vapaa
Luulisi, että suurin osa ihmisistä haluaisi säilyttää läheisten ihmistensä kanssa lämpimät välit. Eikö elämän tee elämisen arvoiseksi se, että voi jakaa elämänsä muiden kanssa, etenkin juuri omien ihmisten kanssa. Tähän yhtälöön luulisi kuuluvan se, että lapsista huolehtisivat ajoittain myös isovanhemmat. Heillä olisi myös elämään erilaista perspektiiviä kuin nuoremmilla. Lapsillekin tulisi kokemuksia eri-ikäisistä ihmisistä. Heille isovanhempien olemassaolo ylipäätään voi tuntua turvalliselta jo senkin takia, että he näkevät, että niinkin vanhoiksi eletään, että heillä on varmaan läheisiä ihmisiä turvana pitkän aikaa.