Olenko kohtuuton kun pidän aika kovaa kuria lapsille?
Meillä on vilkkaat kolme- ja viisivuotiaat pojat. Pidän heille aika kovaa kuria, uskoakseni kovempaa kuin moni nykyään keskimäärin. Rangaistukset on mukavien asioiden perumista ja jäähyä (mutta siellä jäähyllä lapsi ei ole yksin vaan aikuinen on mukana puhumassa mikä meni väärin ja miten olisi pitänyt toimia). Toisaalta lapset saa kyllä osallistua monessa asiassa yhdessä päättämään niistä asioista ja osan saavat itse päättää yksin eli ei kotimme mikään diktatuuri ole. Olen välillä vain miettinyt olenko kohtuuton kun pidän niin kovaa kuria.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo menee liian pitkälle. Jäähypenkin on katsottu olevan haitallinen lapselle. 3v ei ymmärrä rangaistuksia eikä asioita vielä, hän kokee ainoastaan tunteita ja itkee. Aikuisen pitää ohjata lapsia, pienintä kauniisti kädestä pitäen joskus. Sanomalla asioiden pitäisi selvitä, esimerkiksi: ei, saa, voi ottaa. Pojat tarvitsevat paljon tilaa liikkua ja leikkiä. Ennen huudahdettiin kerran ja se riitti, jos oikein pahaksi yltyi. :s
Jäähypenkki on todettu haitalliseksi siksi että lapsi jätetään siinä yksin. Meillä ei jätetä. Ap
Eikö olisi parempi kasvattaa niitä lapsia? Heidän tulevaisuutensa olisi paljon mukavampi, jos koiratarhamaisen kurinpidon sijaan lapsille opetettaisiin elämässä olemista.
Minusta kuulostaa aivan sopivalta, myös jäähy nimenomaan siksi, että se on keskustelun paikka eikä mikään hylkääminen. Moni ei varmaan edes kutsuisi tuollaista siksi pahamaineiseksi jäähyksi. En ymmärrä, mikä tuollaisessa kasvatuksessa olisi jotenkin liian julmaa, totta kai seurauksia pitää olla. Rajat ovat rakkautta.

Miksi sen pitää olla penkki? Eikä esim. oma huone ja lelu, kirja tai muu. Huomio muualle. Lapsihan voi tehdä koko ajan jotain väärin aikuisen mielestä ja sitten koko ajan on penkillä. Rankaisu ei ole hyvä tapa hoitaa asioita, kun pitäisi tukea lasta positiiviseen suuntaan, ei syyllistää vain. Normaali lapsi ymmärtää asioita, ellei ole joku vilkkaampi lapsi tai aikuisella ei auktoriteettiasemaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo menee liian pitkälle. Jäähypenkin on katsottu olevan haitallinen lapselle. 3v ei ymmärrä rangaistuksia eikä asioita vielä, hän kokee ainoastaan tunteita ja itkee. Aikuisen pitää ohjata lapsia, pienintä kauniisti kädestä pitäen joskus. Sanomalla asioiden pitäisi selvitä, esimerkiksi: ei, saa, voi ottaa. Pojat tarvitsevat paljon tilaa liikkua ja leikkiä. Ennen huudahdettiin kerran ja se riitti, jos oikein pahaksi yltyi. :s
Taustaksi tähän vielä se että yritin pitkään tuota ohjaamista, ja asioiden toistamista mutta ei asiat menneet kertakaikkiaan yhtään jakeluun, elämämme oli yhtä riehumista silloin ja paloin loppuun siihen riehumiseen. Oli pakko ottaa kova kuri jotta tässä kodissa pystyisi elämään ja olemaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo menee liian pitkälle. Jäähypenkin on katsottu olevan haitallinen lapselle. 3v ei ymmärrä rangaistuksia eikä asioita vielä, hän kokee ainoastaan tunteita ja itkee. Aikuisen pitää ohjata lapsia, pienintä kauniisti kädestä pitäen joskus. Sanomalla asioiden pitäisi selvitä, esimerkiksi: ei, saa, voi ottaa. Pojat tarvitsevat paljon tilaa liikkua ja leikkiä. Ennen huudahdettiin kerran ja se riitti, jos oikein pahaksi yltyi. :s
Jäähypenkki on todettu haitalliseksi siksi että lapsi jätetään siinä yksin. Meillä ei jätetä. Ap
Miksi edes kutsut sitä jäähypenkiksi? Mikset vaan kerro, että teillä keskustellaan asioista?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa aivan sopivalta, myös jäähy nimenomaan siksi, että se on keskustelun paikka eikä mikään hylkääminen. Moni ei varmaan edes kutsuisi tuollaista siksi pahamaineiseksi jäähyksi. En ymmärrä, mikä tuollaisessa kasvatuksessa olisi jotenkin liian julmaa, totta kai seurauksia pitää olla. Rajat ovat rakkautta.
Minä kutsun sitä jäähyksi kun en parempaakaan sanaa keksi. Mutta se ei ole penkki vaan yleensä syli tai kainalossa istuminen sohvalla ja asian läpikäyminen aikuisen kanssa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo menee liian pitkälle. Jäähypenkin on katsottu olevan haitallinen lapselle. 3v ei ymmärrä rangaistuksia eikä asioita vielä, hän kokee ainoastaan tunteita ja itkee. Aikuisen pitää ohjata lapsia, pienintä kauniisti kädestä pitäen joskus. Sanomalla asioiden pitäisi selvitä, esimerkiksi: ei, saa, voi ottaa. Pojat tarvitsevat paljon tilaa liikkua ja leikkiä. Ennen huudahdettiin kerran ja se riitti, jos oikein pahaksi yltyi. :s
Ja sitten me töissäkin hoidetaan näitä jotka eivät ole oppineet konkreettisia seurauksia ja mitään ei uskota kun sanaa ei totella. Kyllä 3v ja 5v täytyy opettaa ja jäähy ei ole vahingoksi jos lasta ei vaan lykätä yksin. Kyllä jo minun lapsuudessani kasvatettiin muutenkin kun huudahtamalla ei. Myös mukavan peruminen on seuraus.
Mulla aika sama tilanne. Pojat on 3 ja 4 vuotiaita. Meno äityy niin villiksi usein, ettei näiden kanssa oikein pärjää ilman tiukkaa kuria. Yritin olla pehmeä ja enemmän keskusteleva kasvattaja, mutta ei se käytännössä oikein toiminut. Ovat vahvatahtoisia ja käytös meni usein pahaksi riehumiseksi jos yritti vain keskustella tai kääntää huomiota toisaalle. Samat keskustelut kun kävin illasta toiseen, niin tuumasin että nyt riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo menee liian pitkälle. Jäähypenkin on katsottu olevan haitallinen lapselle. 3v ei ymmärrä rangaistuksia eikä asioita vielä, hän kokee ainoastaan tunteita ja itkee. Aikuisen pitää ohjata lapsia, pienintä kauniisti kädestä pitäen joskus. Sanomalla asioiden pitäisi selvitä, esimerkiksi: ei, saa, voi ottaa. Pojat tarvitsevat paljon tilaa liikkua ja leikkiä. Ennen huudahdettiin kerran ja se riitti, jos oikein pahaksi yltyi. :s
Jäähypenkki on todettu haitalliseksi siksi että lapsi jätetään siinä yksin. Meillä ei jätetä. Ap
Miksi edes kutsut sitä jäähypenkiksi? Mikset vaan kerro, että teillä keskustellaan asioista?
Kutsuin sitä jäähyksi. Se oli joku toinen joka nimesi jäähypenkiksi, hänelle vastasin samalla sanalla jota hän käytti. Ap
Eikö jäähyn sijaan olisi helpompi opettaa lapselle oikea tapa toimia?
Vankilassakaan rangaistus ei opeta rikollista toimimaan oikein, ainoastaan keksimään keinon tehdä asiat niin, että ei jää kiinni.
Miten tuo kivojen asioiden peruminen toimii? Silleen perutaanko kiva asia jos lapsen huono käytös liittyy siihen, vai tapahtuuko tuota silleen ettei ne välttättä oo toisiinsa yhteydessä?

Luitko kaikki kommenttini? Yritin niissä täsmentää miten toimin ja miksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö olisi parempi kasvattaa niitä lapsia? Heidän tulevaisuutensa olisi paljon mukavampi, jos koiratarhamaisen kurinpidon sijaan lapsille opetettaisiin elämässä olemista.
Kerro ihmeessä kuinka. Ei paljon sanallinen ohjeistus tai esimerkki omiani kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo kivojen asioiden peruminen toimii? Silleen perutaanko kiva asia jos lapsen huono käytös liittyy siihen, vai tapahtuuko tuota silleen ettei ne välttättä oo toisiinsa yhteydessä?
Siten että jos lapsi vaikka puraisee veljeään kesken autoleikin niin häneltä perutaan lupa autoleikkiin heti ja muutamaksi tunniksi. Ap
Tuo mukavien asioiden peruminen on kyllä kohtuutonta. Seurauksen tulee liittyä siihen missä meni pieleen, ei johonkin täysin asiaan liittymättömään. Jäähykään ei ole hyvä, keskustelu ja viereen istuttaminen kyllä.
Ei ole kurinpito - eikä kasvatus - onnistunut, jos sitä pitää viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen tehdä.
Dr. Phil kysyisi sinulta "how's that working for you?" (Kuinka menee noin niinkuin omasta mielestä?)
Mietin mitä nämä lapset tekevät väärin? Vai onko pelkkä vilkkaus syy jäähyyn tai perumiseen?
Mitä kivoja asioita perutte ja mistä syystä?
Meillä on kolme kekseliästä poikaa, joille ei pidetä mitään kuria, koska ei ole tarvetta. Heille on pienestä pitäen opetettu oikea tapa toimia, ei tyydytty kieltämään väärää. Siksi meillä ei riehuta. En koskaan kiellä kieltämisen ilosta, vaan samantien puutun tekemiseen ja estän sen kertoen, mikä on oikea toimintatapa. Tätä kun jaksaa tehdä viikosta ja kuukaudesta toiseen, niin jäähypenkit voi unohtaa.