Hankalat asiakkaat sosiaalialalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.

Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.

Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.

Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.

Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.

Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.

Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)

Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.

Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.

Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.

En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.

Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.

Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.

Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.

T. sama lasten terapeutti

Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.

Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.

Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.

On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.

Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.

Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)

Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.

Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.

Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.

Mielestäni teet minusta kovasti oletuksia ja on turhaa jatkaa keskustelua enää kauheasti pidemmälle.

Oma pointtini keskustelussa on hyvin tiivistetysti se, että työssä uupumisen riskejä auttamisammateissa ovat työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan mukaan meneminen sekä uupuminen. Nämä ovat mainittu myös lastensuojelun käsikirjassa, johon ehkä oletkin tutustunut. Eli neuvoisin siis jokaista tällä alalla tavalla tai toisella olevaa pohtimaan näitä asioita oman työnsä näkökulmasta.

No, ihan itse päätit kuvailla itseäsi työntekijänä. Olen pahoillani jos odotit saavasi vain kehuja. Oman näkemyksensä saa minusta kertoa mutta täytyy olla varautunut myös siihen, että joku ei olekaan samaa mieltä. Olet itse vastuussa siitä kuinka tuot itseäsi esille, ja minä nyt en saanut pelkästään positiivista kuvaa sinusta.

Sillä ei ole väliä, millaisen kuvan sinä minusta sait. Ammatti-identiteettini perustuu muille asioille. Eikä tarvitse pahoitella, sillä niin kauan kuin emme ole keskustelleet oikeassa elämässä, niin emme ole mielestäni oikeasti tavanneet. Jos olisit sanonut osan näistä asioista kasvokkaisessa keskustelussa, niin sen toki olisin mahdollisesti kokenut asiattomaksi käytökseksi, jollaista ei pitäisi esiintyä työpaikalla.

Ehkä tapaamme vielä työn merkeissä, vaikka silloin emme sitä tiedä. :) Mukavaa kevättä!

Toivottavasti ei kohdata enkä usko, että olet terapeutti. Mukavaa kevättä vaan sinnekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.

Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.

Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.

Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.

Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.

Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.

Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)

Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.

Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.

Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.

En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.

Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.

Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.

Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.

T. sama lasten terapeutti

Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.

Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.

Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.

On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.

Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.

Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)

Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.

Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.

Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.

Mielestäni teet minusta kovasti oletuksia ja on turhaa jatkaa keskustelua enää kauheasti pidemmälle.

Oma pointtini keskustelussa on hyvin tiivistetysti se, että työssä uupumisen riskejä auttamisammateissa ovat työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan mukaan meneminen sekä uupuminen. Nämä ovat mainittu myös lastensuojelun käsikirjassa, johon ehkä oletkin tutustunut. Eli neuvoisin siis jokaista tällä alalla tavalla tai toisella olevaa pohtimaan näitä asioita oman työnsä näkökulmasta.

No, ihan itse päätit kuvailla itseäsi työntekijänä. Olen pahoillani jos odotit saavasi vain kehuja. Oman näkemyksensä saa minusta kertoa mutta täytyy olla varautunut myös siihen, että joku ei olekaan samaa mieltä. Olet itse vastuussa siitä kuinka tuot itseäsi esille, ja minä nyt en saanut pelkästään positiivista kuvaa sinusta.

Sillä ei ole väliä, millaisen kuvan sinä minusta sait. Ammatti-identiteettini perustuu muille asioille. Eikä tarvitse pahoitella, sillä niin kauan kuin emme ole keskustelleet oikeassa elämässä, niin emme ole mielestäni oikeasti tavanneet. Jos olisit sanonut osan näistä asioista kasvokkaisessa keskustelussa, niin sen toki olisin mahdollisesti kokenut asiattomaksi käytökseksi, jollaista ei pitäisi esiintyä työpaikalla.

Ehkä tapaamme vielä työn merkeissä, vaikka silloin emme sitä tiedä. :) Mukavaa kevättä!

Toivottavasti ei kohdata enkä usko, että olet terapeutti. Mukavaa kevättä vaan sinnekin <3

Heh, olen se, jolle toivotettiin hyvää kevättä mutta tuota viimeisintä kommenttia en kyllä kirjoittanut! En nyt jatka tästä aiheesta enempää mutta hyvää kevättä vain sinullekin ja edelliselle kommentoijalle.

Eihän sitä tosiaan tiedä minne elämä meidät kuljettaa :D Kuka tietää vaikka tiemme vielä kohtaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.

Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.

Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.

Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.

Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.

Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.

Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.

Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa. 

En tiedä, missä umpiossa nämä pari keskustelijaa ovat viime aikoina eläneet. Ihan näkyvästi on uutisoitu siitä, miten aivan peruseläminen, siis kaikki aivan ruoasta lähtien kallistuu. Sähkö on kallista, bensa on kallista, kahvi on kallista jne. Myös jokaisessa ruokakaupassa tämä on ihan itse nähtävissä. Vaikka nyt köyhä bensaa ei tarvitsisikaan kun ei ole autoakaan, eikä kahvi nyt välttämättömyystarvike olekaan niin turha sitä nyt on ihmetellä,miksi pienet tuet ei riitä edes peruselämiseen kun kaikki yksinkertaisesti vain on järkyttävän kallista. Ei tähän mitään päihteitä, alkoholia, tupakkaa, herkkuja, kauneudenhoitoa, osamaksuja tai muuta turhaa tarvita, että näin käy.

Samalla tavalla ne bensat ja ruoka ovat kallistuneet kaikille. Lisäksi esim. monen sijoitukset ovat sipanneet pahasti. Itsellänikin rahastot ovat tippuneet jo kymppitonnin. Kerrotko miksi tuilla elävien elämään ei tämä kriisi pitäisi vaikuttaa mitenkään, kun se meidän kaikkien muiden elämään vaikuttaa negatiivisesti?

Sä ja sun rahastot, voi luoja

Tulee vielä mieleen tuosta keskusteluapua rahapulaan sellainen vertaus, että mitä jos pankissa tarjottaisiin asuntolainan sijaan keskusteluapua ja elämänhallintaneuvoja, ettei tarvi ryhtyä velkarahalla omaa asumista rahoittamaan? Ja sitten ne pankin työntekijät pyörittelisivät silmiään, että on kyllä kaikenlaista yrittäjää ja meidänkö se pitäisi vippailla tämmöisille elämäntapalainaajille, jotka eivät itse hallitse talouttaan sen vertaa, että säästäisivät ne talorahat. Ehei! Eikä kelpaa Kontulan kämpät vaan niin vaan jostain Arabianrannasta kolmioista haaveillaan. Suu säkkiä myöten!

Vierailija kirjoitti:

Tulee vielä mieleen tuosta keskusteluapua rahapulaan sellainen vertaus, että mitä jos pankissa tarjottaisiin asuntolainan sijaan keskusteluapua ja elämänhallintaneuvoja, ettei tarvi ryhtyä velkarahalla omaa asumista rahoittamaan? Ja sitten ne pankin työntekijät pyörittelisivät silmiään, että on kyllä kaikenlaista yrittäjää ja meidänkö se pitäisi vippailla tämmöisille elämäntapalainaajille, jotka eivät itse hallitse talouttaan sen vertaa, että säästäisivät ne talorahat. Ehei! Eikä kelpaa Kontulan kämpät vaan niin vaan jostain Arabianrannasta kolmioista haaveillaan. Suu säkkiä myöten!

No tässä on se ero että tukia ei makseta takaisin ja vielä korkojen kera. Asuntolainat on pankin bisnes. Raha ei ole sossun bisnes, vaan nimenomaan neuvominen ja palveluiden koordinointi, esimerkiksi juurikin ohjeistus hakea edullisempaa asuntoa, jotta huono tilanne paranisi vähän. Tarvittaessa voi saada apua myös sen asuntohakemuksen täyttöön. Se on se ydintehtävä, eikä rahan jakaminen.

Vertauksesi ontuu ja kertoo siitä, kuinka vähän ymmärrät koko keskustelussa olevasta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Tulee vielä mieleen tuosta keskusteluapua rahapulaan sellainen vertaus, että mitä jos pankissa tarjottaisiin asuntolainan sijaan keskusteluapua ja elämänhallintaneuvoja, ettei tarvi ryhtyä velkarahalla omaa asumista rahoittamaan? Ja sitten ne pankin työntekijät pyörittelisivät silmiään, että on kyllä kaikenlaista yrittäjää ja meidänkö se pitäisi vippailla tämmöisille elämäntapalainaajille, jotka eivät itse hallitse talouttaan sen vertaa, että säästäisivät ne talorahat. Ehei! Eikä kelpaa Kontulan kämpät vaan niin vaan jostain Arabianrannasta kolmioista haaveillaan. Suu säkkiä myöten!

Kyllähän siellä pankissa siitä rahankäytöstä käydään hyvin tarkkaan keskustelua, laaditaan perheille budjetteja ja mietitään miten kassa kestää vaikka työttömänä. Jos näistä keskusteluista selviää, voi saada lainaa ja sitähän ei saa välttämättä lainkaan sitä määrää mitä haki, vaan mitä pankki rohkenee lainata. 

Vierailija kirjoitti:

Tulee vielä mieleen tuosta keskusteluapua rahapulaan sellainen vertaus, että mitä jos pankissa tarjottaisiin asuntolainan sijaan keskusteluapua ja elämänhallintaneuvoja, ettei tarvi ryhtyä velkarahalla omaa asumista rahoittamaan? Ja sitten ne pankin työntekijät pyörittelisivät silmiään, että on kyllä kaikenlaista yrittäjää ja meidänkö se pitäisi vippailla tämmöisille elämäntapalainaajille, jotka eivät itse hallitse talouttaan sen vertaa, että säästäisivät ne talorahat. Ehei! Eikä kelpaa Kontulan kämpät vaan niin vaan jostain Arabianrannasta kolmioista haaveillaan. Suu säkkiä myöten!

Eli siis sossun pitäisi maksaa vaan mitä tahansa asuntoja ihmisille, jotka vaan sattuvat haluamaan asua kalliisti? Ihan kaikille? Vai vaan niille jotka ei viitsi käydä töissä? Mikä sun pointti oikein on?

Ps. Ymmärtäkää jo että ne kaikki perusetuudet tulee Kelasta, eikä sossu päätä paljonko vuokra saa olla eikä myöskään maksa ylikalliita vuokria, koska ne on tosiaan kelan asioita.

Tässä keskustelussa monilla tuntuu olevan kaksi perusasiaa ihan hukassa, vaikka ne on monta kertaa selitetty:

1. Yhteiskunnan tehtävä on turvata välttämätön. Tukien kuuluu riittää edulliseen asumiseen ja ruokaan, sähköihin ja lääkkeisiin. Jos käyttää rahat muuhun, se ei ole yhteiskunnan vika.

2. Perustoimeentulotuki on siirretty kelaan. Sossu voi suunnitelmallisesti tukea muissa välttämättömyyksissä, jos katsoo aiheelliseksi. Nykyään ei siis enää mennä sossuun hakemaan rahaa kuin erityistilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa monilla tuntuu olevan kaksi perusasiaa ihan hukassa, vaikka ne on monta kertaa selitetty:

1. Yhteiskunnan tehtävä on turvata välttämätön. Tukien kuuluu riittää edulliseen asumiseen ja ruokaan, sähköihin ja lääkkeisiin. Jos käyttää rahat muuhun, se ei ole yhteiskunnan vika.

2. Perustoimeentulotuki on siirretty kelaan. Sossu voi suunnitelmallisesti tukea muissa välttämättömyyksissä, jos katsoo aiheelliseksi. Nykyään ei siis enää mennä sossuun hakemaan rahaa kuin erityistilanteissa.

Sossusta ei myöskään saa asuntoja. 

Olen miettinyt epäkohtaa työntekijän ja asiakkaan välillä. Työntekijäy saavat haukkua ja panetella asiakkaita vaikka heissä itsessään on vika. Voidaan pilata elämä levittämällä valheita ja maalittamalla ja asiakas ei voi asioita oikoa. Eikös se pitäisi olla vaitiolovelvo myös työntekijällä niin vältyttäisiin monelta pahalta? Ja sanonta ammattilainen on aina oikeassa ei todellakaan päde.

***

Tantat sitten poistattivat tämän version sivulta yksi. Totuus kirpaisee näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

En nyt kaikkea viitsi kertoa, mutta kysymys ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Toimeentulotukea en ole hakenut, enkä saanut sen jälkeen kun se siirtyi Kelaan. Tiivistäen nyt kuitenkin olen ihan aikuinen, ikä alkaa 3:lla työtön nainen, joka joutuu yhä asumaan vanhan ja sairaan vanhempansa kanssa. Olen ollut työttömänä jo vuosia ja tuloni on pelkkä työmarkkinatuki. Joudun hoitamaan paljon vanhempani asioita ja kotitöitä, vaikka se on itselleni hyvin vaikeaa. Kärsin itse mm. kovasta ahdistuksesta ja usein mm. ruokakaupassa iskee ahdistuspaniikkikohtaus. Toki muitakin vaivoja on, ilmeisesti myös asperger ja syömisongelmaa ja suolistovaivoja. Olen monta kertaa sanonut, että en halua, enkä pysty olemaan mikään hoitaja vanhemmalleni, mutta silti olen tällaiseksi käytännössä joutunut. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää, jonka myötä omat oireeni ovat pahentuneet. Lisäksi suhteeni vanhempaani on monestakin syystä vaikea. Olen suorittanut AMK-tutkinnon, mutta päivääkään koulutustani vastaavaa palkkatyötä en ole tehnyt. Ja, kyllä kaiken tämän olen kertonut sossussa vuosien kuluessa useita kertoja eri ihmisille, mutta mikään ei koskaan muutu ja apua en todellakaan saa.

Hankala tilanne. Haluaisitko siis asua omillasi, ja pärjäätkö yksin asumisessa? Mikäli löydät asunnon, hae kelasta toimeentulotukena takuuvuokraa jos sinulla ei ole rahaa. Hae asuntoja laajasti, jos luottotiedot on kunnossa niin saat kyllä asunnon vaikka lumolta. Jos päätös vuokravakuuteen on kielteinen, sitten vasta yhteys sossuun, jos tukea voisi saada. Sitten teet vanhuspalveluihin pyynnön, että vanhenpiesi tilanne kartoitetaan, koska muutat pois ja je eivät pärjää. Terveysasioissa sossu ei voi auttaa. Voisit toki pyytää itsellesi kartoitusta työkyvyttömyydestä, jolle on ainakin helsingissä oma yksikkönsä. Tämän enempää en osaa neuvoa. Toivottavasti saisit asioitasi kuntoon.

Entinen aikuissosiaalityöntekijä

Olen pari vuotta sitten tehnyt vanhuspalveluihin pyynnön tuosta tilanteesta. Se ei johtanut mihinkään tai siis kyllä sen työntekijä kävi kerran tapaamassa vanhempaani, mutta tämä väitti pärjäävänsä yksin, eikä omasta mielestään tarvinnut apua. Todellisuudessa siis todellakin tarvitsee ja itse joudun se hoitaja käytännössä olemaan. Sitten toisaalta kun haluaa syyllistää väittää, että ei saa apua kun asun samassa asunnossa. Myönnän kyllä, että en pysty tekemään kaikkea vaadittavaa omista rajoitteistani johtuen. Nyt esim. on ollut jo useamman päivän hyvinkin kirkasta auringonpaistetta, mutta itse kärsin kun valoarkuuteni on selvästi pahentunut. Istun mieluiten hiljaisessa pimeässä huoneessa,johon pimeä vessa sopii parhaiten. Tiedän toki tämänkin liittyvän todennäköiseen aspergeriini. Ja, siis asun vain toisen vanhempani kanssa. Toinen vanhempani on kuollut jo reilut 15 vuotta sitten sairauteen.

Otan osaa tilanteesi johdosta. Suosittelen että yrität päästä psykiatrisen polin asiallaaksi oman terveyskeskuksesi kautta. Tuo pimeässä vessassa istuminen ei kuulosta siltä, että selviät täysin itsenäisesti. Sitä kautta, jos pääsisit polille, voisit tavata polin sossua ja miettiä asumiskuviota.

Saattaa olla, että sinun on muutettava pois ennenkuin vanhempasi saa kodin ulkopuolista apua. Joka tapauksessa saattaa olla, että joudut nyt asettamaan oman etusi ja vanhempasi edun hieman vastakkain, jos haluat asua itsenäisesti/pois vanhempien luolta. Muista kuitenkin, että vanhempasi voi myös itse hakea apua, toki jollei ole esimerkiksi muistihäiriöinen. Jos näin taas on, on hän oikeutettu kotihoitoon.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt epäkohtaa työntekijän ja asiakkaan välillä. Työntekijäy saavat haukkua ja panetella asiakkaita vaikka heissä itsessään on vika. Voidaan pilata elämä levittämällä valheita ja maalittamalla ja asiakas ei voi asioita oikoa. Eikös se pitäisi olla vaitiolovelvo myös työntekijällä niin vältyttäisiin monelta pahalta? Ja sanonta ammattilainen on aina oikeassa ei todellakaan päde.

***

Tantat sitten poistattivat tämän version sivulta yksi. Totuus kirpaisee näköjään.

Olikin vaihtanu paikkaa. Sori siitä.

olen hankala asiakas koska en ole suostunut ottaa vastaan terapiaa enkä menemään aa:han.olen myös kieltäytynyt nöyrtymästä.

Erään autetun nuorukaisen kohtalo:

Poika halusi opiskella tiettyä alaa ja hän sai opiskelupaikan. Kasvatusvanhemman mielestä ala oli liian vaativa. Poika ei saanut tukea opiskeluun kasvatusvanhemmalta, koska kasvatusvanhemman mielestä haluamansa ammatin opiskelu ei ollut järkevää panostamista.

Lopulta opiskeluhaasteiden ja puuttuvan tuen vuoksi poika luopui haluamastaan ammatista ja vaihtoi opiskelualaa. Nyt kasvatusvanhemman mielestä pojan elämä oli oikeilla raiteilla. Väärän alan opiskelu ei luonnollisesti ollut pojan mieleen, joten pojalla ei juurikaan ollut mielenkiintoa osallistua opetukseen. Nyt kasvatusvanhempi halusi todistaa, että ala sopi pojalle ja kuljetti poikaa kouluun. Eihän homma tietenkään toiminut ja lopulta kasvatusvanhempi luovutti.

Sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan kasvatusvanhempi toimi erinomaisesti. Kaikki, jotka eivät ajattele sosiaalityöntekijän (minä päätän elämästäsi) -logiikalla  voivat vain todeta, että tässäkin "auttamalla" vain tuhottiin nuoren into hankkia itselleen oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä elämämkoululaisten ilkeät vastaukset täällä todistavat ap:n aloituksen oikeaksi. Varmasti tosi ikäviä asiakkaita joudutte kohtaamaan. Tsemppiä kaikille sosiaalityöntekijöille, ei käy työtänne kateeksi, ja nostan teille hattua.

Eikös se olisi viisainta lopettaa koko sossu? Ei tulisi pahaa mieltä puolin, eikä toisin.

Samaa olen miettinyt. Mitä suotta sitä pidetään koko sosiaaliturvaa yllä, kun paha mieli vaan tulee ja aina tehdään väärin annetaan tukea tai sitten ei. Kyllä se sossu töitä muualtakin saa.

Sosiaalityöntekijätkin sekoittavat sosiaalityön ja sosiaalituen, joten täysin ymmärrettävää, että muiltakin menevät nämä kaksi asiaa sekaisin.

Sosiaalityöntekijäthän on vaatineet, että toimeentulotuen myöntäminen pitäisi siirtää Kelalta takaisin heille, koska heille ei ole enää keinoja kiristää tuen tarvitsijaa.

Vierailija kirjoitti:

Erään autetun nuorukaisen kohtalo:

Poika halusi opiskella tiettyä alaa ja hän sai opiskelupaikan. Kasvatusvanhemman mielestä ala oli liian vaativa. Poika ei saanut tukea opiskeluun kasvatusvanhemmalta, koska kasvatusvanhemman mielestä haluamansa ammatin opiskelu ei ollut järkevää panostamista.

Lopulta opiskeluhaasteiden ja puuttuvan tuen vuoksi poika luopui haluamastaan ammatista ja vaihtoi opiskelualaa. Nyt kasvatusvanhemman mielestä pojan elämä oli oikeilla raiteilla. Väärän alan opiskelu ei luonnollisesti ollut pojan mieleen, joten pojalla ei juurikaan ollut mielenkiintoa osallistua opetukseen. Nyt kasvatusvanhempi halusi todistaa, että ala sopi pojalle ja kuljetti poikaa kouluun. Eihän homma tietenkään toiminut ja lopulta kasvatusvanhempi luovutti.

Sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan kasvatusvanhempi toimi erinomaisesti. Kaikki, jotka eivät ajattele sosiaalityöntekijän (minä päätän elämästäsi) -logiikalla  voivat vain todeta, että tässäkin "auttamalla" vain tuhottiin nuoren into hankkia itselleen oma elämä.

Mistä tuesta tässä puhutaan? Valittu alahan selvästi oli liian haastava nuorelle, kosjka haasteiden vuoksi piti opinnot luovuttaa. Sosiaalityöntekijä ei valitse kenenkään koulutusvaihtoehtoja.

Vierailija kirjoitti:

kelatäti kirjoitti:

jatkuu...

Onko sinusta oikeasti mielekästä, että tuolla tavalla juoruat täällä noista pahimmista tapauksista? Ymmärrän kyllä että ihmisillä saattaa uteliaisuus herätä, ja onhan tuo tietynlaista mielipidevaikuttamistakin. Toimeentulotukea hakevat ja saavat kuitenkin monet sellaisetkin, jotka hoitavat asiansa huomattavasti kuvailemaasi paremmin. He eivät varmaan samalla tavalla jää mieleen eikä synny yhtä mielenkiintoista materiaalia keskustelupalstoille riepoteltavaksi. Tulit kirjoituksessasi tuominneeksi ison joukon ihmisiä, joista moni kokee tilanteestaan jo valmiiksi häpeää.

Kaikki mitä kerroin on niin yleistä, että siitä ei voi tunnistaa ketään yksittäistä asiakasta. Ja kyllä mielestäni on tärkeää, että tämä tulee esiin. Ihmisillä on jotenkin ihmeellisen ruusunpunaiset kuvitelmat köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Se johtunee siitä, että media maalailee hyvin yksipuolista kuvaa. Fakta on se, että jos ihminen on Suomessa vuodesta toiseen toimeentulotukiköyhä, niin se johtuu ihmisestä itsestään eikä siitä, että tuet olisivat niin pienet tai yhteiskunnan tukitoimet riittämättömiä. Ja kyllä tiedostan sen, että jos ihminen on syntyjään impulsiivinen ja hänellä on oppimisvaikeuksia, alhainen äo ja riippuvuuksille altistavat geenit, niin ei siitä niin vain mihinkään ponnisteta. Mutta ei yhteiskunnalla tai sosiaalitoimella ole tähän mitään taikasauvaa, millä nämä ihmiset saataisiin toimintakykyisiksi jos ihmisellä itsellään ei ole mitään halua tai kykyä muutokseen. Etuuksien tason nosto ei myöskään tuo aikaan mitään muutosta, sillä jos ihmisellä on aina taskussa reikä, niin sinne on turha lapata yhtään enempää (muilta otettua) rahaa.

Ainoa todellinen muutos tulisi erilaisista pakkokeinoista ja velvoitteista, mutta kun Suomessa järjestetään pöyristyneitä mielenosoitusmarsseja jo siitä, jos joku kehtaa ehdottaa, että työttömyysturvan ehtona tulisi olla se, että tuensaaja hakee oikeasti työtä.

Vierailija kirjoitti:

Laiminlyöntejä, huonoa ja päadiallista kohtelua voi tuoda esiin palstalla, mutta paras keino lopettaa se on tehdä joka kerta asiasta reklamaatio tai ilmoitus. Niin kauan ja niin monelle taholle, että siihen reagoidaan. Kun ilmoituksia alkaa kasaantua, ja varsinkin, jos ne kohdentuvat aina samaan henkilöön, asia saa nopeasti julkisuutta, ja siihen on pakko puuttua. Tämä on keino lopettaa laillistettu eriarvoistaminen ja kaltoinkohtelu. Kannattaa tietysti pitää huoli siitä, että saa tilanteen todistettua tavalla tai toisella.

Vallalla on käsitys, jonka mukaan sosiaalitoimen asiakas on aina moniongelmainen, joten olisi kohtuutonta odottaa, että hallinto-oikeuksien tuomarit tai laillisuusvalvojat suhtautuisivat asiaan objektiivisesti.

Kuten aiemmin kerrottiin, niin valituksilla vain tutkitaan, onko sosiaalityöntekijän toiminta lainmukaista. Jos sosiaalityöntekijä suorittaa lapsen kiireellisen huostaanoton lapseen kohdistuneen väkivallan takia, niin tutkitaan täyttyykö huostaanoton perusteet. Jos sosiaalityöntekijä on kirjannut, että lapseen on kohdistunut väkivaltaa, niin tähän kirjaukseen suhtaudutaan kuten todisteeseen. Mikäli näin ei ole tapahtunut, niin se on melkoinen helvetti läpikäytävänä, että sosiaalityöntekijän todetaan olleen väärässä. Mikäli sosiaalityöntekijän joskus todetaan olleen väärässä, niin siinä vaiheessa aikaa on kulunut sen verran, että lapsen edun perusteella päätetään jatkaa huostaanottoa.

Minulla ei ole koskaan ollut lapsia, mutta olen työttömyyden vuoksi tarvinnut toimeentulotukea, joten sosiaalityöntekijöiden kirjaustapansa on tullut tutuksi. Yritin tietosuojavaltuutetun kautta saada korjattua herjaavia merkintöjä, koska sana sanaa vastaan sijasta minulla oli asiapaperit. Tietosuojavaltutetun päätöksen mukaan sosiaalityöntekijän kirjauksilta ei vaadita oikeudenmukaisuutta, vaan he saavat kirjata ihan mitä kirjaushetkellä sattuvat olettamaan.

Asiaa ei voi ymmärtää ellei paska nakki osu omalle kohdalle. Sen jälkeen ei usko yhdestäkään sosiaalityöntekijästä mitään hyvää.

Oman näkemyksen mukaan sosiaalityöntekijöistä pitävät vain ne henkilöt, jotka todellakin ovat sellaisia moniongelmaisia kuin kelan etuuskäsittelijä luetteli, jotka holtittoman rahankäytön ja sosiaalipornon vastineeksi saavat sosiaalityöntekijältä lisää rahaa. Sitten nämä huutelevat, että aina saa tukea, jos vain pyytää. Ja toinen usein toistettu väite on, että tukea saa kaikkeen, mitä vaan kehtaa pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Lääkkeet!

Tuon on se syy, miksi ongelmia ei saa korjattua.

Miten voisi kertoa sosiaalityöntekijän mielipuolisesta käytöksestä vaikuttamatta itse mielipuolelta? Kaikki olettavat ettei sosiaalityöntekijä voi toimia väärin ja kaikki ongelmat löytyy aina asiakkaasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laiminlyöntejä, huonoa ja päadiallista kohtelua voi tuoda esiin palstalla, mutta paras keino lopettaa se on tehdä joka kerta asiasta reklamaatio tai ilmoitus. Niin kauan ja niin monelle taholle, että siihen reagoidaan. Kun ilmoituksia alkaa kasaantua, ja varsinkin, jos ne kohdentuvat aina samaan henkilöön, asia saa nopeasti julkisuutta, ja siihen on pakko puuttua. Tämä on keino lopettaa laillistettu eriarvoistaminen ja kaltoinkohtelu. Kannattaa tietysti pitää huoli siitä, että saa tilanteen todistettua tavalla tai toisella.

Vallalla on käsitys, jonka mukaan sosiaalitoimen asiakas on aina moniongelmainen, joten olisi kohtuutonta odottaa, että hallinto-oikeuksien tuomarit tai laillisuusvalvojat suhtautuisivat asiaan objektiivisesti.

Kuten aiemmin kerrottiin, niin valituksilla vain tutkitaan, onko sosiaalityöntekijän toiminta lainmukaista. Jos sosiaalityöntekijä suorittaa lapsen kiireellisen huostaanoton lapseen kohdistuneen väkivallan takia, niin tutkitaan täyttyykö huostaanoton perusteet. Jos sosiaalityöntekijä on kirjannut, että lapseen on kohdistunut väkivaltaa, niin tähän kirjaukseen suhtaudutaan kuten todisteeseen. Mikäli näin ei ole tapahtunut, niin se on melkoinen helvetti läpikäytävänä, että sosiaalityöntekijän todetaan olleen väärässä. Mikäli sosiaalityöntekijän joskus todetaan olleen väärässä, niin siinä vaiheessa aikaa on kulunut sen verran, että lapsen edun perusteella päätetään jatkaa huostaanottoa.

Minulla ei ole koskaan ollut lapsia, mutta olen työttömyyden vuoksi tarvinnut toimeentulotukea, joten sosiaalityöntekijöiden kirjaustapansa on tullut tutuksi. Yritin tietosuojavaltuutetun kautta saada korjattua herjaavia merkintöjä, koska sana sanaa vastaan sijasta minulla oli asiapaperit. Tietosuojavaltutetun päätöksen mukaan sosiaalityöntekijän kirjauksilta ei vaadita oikeudenmukaisuutta, vaan he saavat kirjata ihan mitä kirjaushetkellä sattuvat olettamaan.

Asiaa ei voi ymmärtää ellei paska nakki osu omalle kohdalle. Sen jälkeen ei usko yhdestäkään sosiaalityöntekijästä mitään hyvää.

Oman näkemyksen mukaan sosiaalityöntekijöistä pitävät vain ne henkilöt, jotka todellakin ovat sellaisia moniongelmaisia kuin kelan etuuskäsittelijä luetteli, jotka holtittoman rahankäytön ja sosiaalipornon vastineeksi saavat sosiaalityöntekijältä lisää rahaa. Sitten nämä huutelevat, että aina saa tukea, jos vain pyytää. Ja toinen usein toistettu väite on, että tukea saa kaikkeen, mitä vaan kehtaa pyytää.

Toimeentulotuen myöntää Kela. Sosiaalitoimesta on mahdollista myöntää täydentävää tai ennaltaehkäisevää toimeentulotukea harkinnanvaraisena. Eli mitään subjektiivista oikeutta saada sieltä toimeentulotukea ei ole. Kunnissa on yleensä hyvin tarkkaan määritelty mihin täydentävää saa myöntää. Esim. lastenrattaat summa x. Jossain toisessa kunnassa kuten Helsingissä rattaisiin ei myönnetä lainkaan, vaan rattaat saa lainaksi. Kaikki muu kuin perustoimeentulotuki edellyttää, että perustoimeentulotukea on haettu. Muuten sitä vaan ei voi myöntää. Mitä tulee kirjauksiin, niin ne eivät ole valituskelpoisia päätöksiä. Siitä toimeentulotuesta tehdään valituskelpoiset päätökset ja niihin voi hakea korjausta.