Lue keskustelun säännöt.
Hankalat asiakkaat sosiaalialalla
27.02.2022 |
Olen miettinyt epäkohtaa työntekijän ja asiakkaan välillä. Asiakkaat saavat haukkua ja panetella työntekijöitä vaikka heissä itsessään on vika. Voidaan pilata elämä levittämällä valheita ja maalittamalla ja työntekijä ei voi asioita oikoa. Eikös se pitäisi olla vaitiolovelvo myös asiakkaalla niin vältyttäisiin monelta pahalta? Ja sanonta asiakas on aina oikeassa ei todellakaan päde.
Kommentit (286)
Ottamatta nyt varsinaisesti kantaa maailman tapahtumiin on monta syytä, miksi kaikki näyttää taas kallistuvan, työttömyys lisääntyvän ja köyhyyskin kasvavan, mutta tuet eivät vain nouse. Kuvatut tapahtumat eivät ole tavallisen yhä pahenevaan köyhyyteen joutuvan tavallisen suomalaisen syytä, eikä tavallista suomalaista köyhää pidä syyttää. Myöskään suomalainen yhteiskunta ei sitä saisi tehdä, mutta niin vain se sitä tekee. Jos ihminen vihdoin uskaltautuu konkreettisen avun toivossa varaamaan ajan sosiaalityöntekijälle ja saakin vain täysin turhaa keskusteluapua ei ole mikään ihme, jos esittää kritiikkiä saamastaan palvelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen sosiaalipolitiikassa ja sote-palveluissa nyt vain on niin moni asia pielessä. Aluevaltuustot tai uusi soten uudistus eivät tätä paranna tai tuo muutosta mihinkään. Byrokratia vain lisääntyy entisestään. Helsinki sentään älysi pysyä vanhassa, vaikka tietysti huonossa mallissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.
T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15vTeillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.
Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.
Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.
Ymmärrä jo hyvä ihminen että ne rahat tulee nykyään kelasta, toimeentulotuki on siirretty sinne jo vuosikausia sitten. Sossussa koordinoidaan asiakkaalle palveluita jos hän ei itse pysty niitä hakenaan, ja tarvittaessa autetaan asioinnissa vaikka sinne kelaan päin.
Harkinnanvaraisella tuella tuetaan sitten tätä yhdessä tehtyä suunnitelmaa esimerkiksi myöntämällä tukea matkakukuihin johonkin hoitolaitokseen jne. Se ei ole pankki. Jos ihmisen ongelma on köyhyys ja hän on hakenut kelasta kaikki tuet, on ongelma rahan käytössä, esim pikavipit, tai siinä että on omistusta jonka kela katsoo olevan realisoitavissa. Sossu ei voi näissä auttaa, sossun tehtävä ei ole maksaa pikavippejä, vaan valitettavasti ne on päästettävä ulosottoon. Tätä pitää aina miettiä ennen niiden ottamista. Sille taas sossu ei mahda mitään, miten kela tulkitsee lakia toimeentulotuesta ja mitä otetaan huomioon omaisuutena.
Sossussa on etuuskäsittelijät, jotka käsittelee yksittäiset satunnaiset hakemukset vaikka pieniin vuokravelkoihin ja matkakortteihin. Usein näihin ei kuitenkaan voida myöntää, koska nämä rahat tulevat kelasta, ja on näytettävä toteen että on käynyt jotain yllättävää, että taloustilanne on äkillisesti huono hetken aikaa. Rahojen tuhlaaminen ei siis riitä.
Tosiaan siis sosiaalitoimen tehtävä on nykyään paljon muuta, se raha on vain pieni osa palvelua, eikä pelkän rahan takia sinne pitäisikään mennä.
Kannattaisi kokeilla sitä köyhyydessä elämistä vaikka vuosi ja tule sen jälkeen kertomaan taloudenhallinnasta ja rahan tuhlaamisesta, että millainen kokemus oli. Varmaan olet tietoinen siitäkin, että toimeentulotuen piiriin ei kaikki kuulu ja tosiaan, se ei kata kaikkia pakollisia kuluja. Luottotietojen menettämisen myötä tilanne vaikeutuu entisestään ja sulkee ovia työelämässäkin.
Sun viesti on vaan sitä samaa, mitä ennenkin.
Useimmat on kokeilleet, vuosia, silloin kun opiskelivat. Tuet on liian suuret ja passivoivat, se on fakta.
Tiivistettynä siis, että suomalaisten köyhyysongelmia ei haluta ratkaista, eikä suomalaisten köyhien määrää haluta vähentää, koska jos näin tapahtuisi sen ympärille rakentunut bisness romahtaisi tuoden mukanaan uusia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Sielunsisar siellä! Nimenomaan näin. Riittävä perustulo ratkaisisi tätäkin asiaa hyvin pitkälle. Olisi tulo, josta tietää, milloin se tulee ja minkä suuruisena ja joka tulisi vaikka oma tilanne olisi mikä. Ihan uskomaton helpotus ja tukijalka, jonka päälle rakentaa.
Sitä kutsutaan palkaksi, ja sen saa ihan säännöllisesti kun vaan tekee töitä. Tuilla ei ole tarkoituskaan elellä vuosikausia, saati koko elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Sielunsisar siellä! Nimenomaan näin. Riittävä perustulo ratkaisisi tätäkin asiaa hyvin pitkälle. Olisi tulo, josta tietää, milloin se tulee ja minkä suuruisena ja joka tulisi vaikka oma tilanne olisi mikä. Ihan uskomaton helpotus ja tukijalka, jonka päälle rakentaa.
Sitä kutsutaan palkaksi, ja sen saa ihan säännöllisesti kun vaan tekee töitä. Tuilla ei ole tarkoituskaan elellä vuosikausia, saati koko elämää.
Aivan. Ja terapian ja muun kuntoutuksen tarkoitus on saada ihminen säilyttämään työkykynsä tai palaamaan takaisin työelämään, jos sieltä on jo tipahtanut. Mitä mieltä olet veronmaksajana siitä, että meillä on tällainen järjestelmä, joka pahimmillaan vaarantaa ja pitkittää tätä prosessia? Eikö olisi parempi, että ihminen saisi kaiken mahdollisen tuen, jonka seurauksena hän pääsisi lopulta kokonaan tuen piiristä pois ja palkallaan itsensä elättävien joukkoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.
Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.
Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.
Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.
Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.
Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.
Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)
Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.
Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.
Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.
En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.
Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.
Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.
Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.
T. sama lasten terapeutti
Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.
Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.
Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.
On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.
Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.
Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)
Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.
Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.
Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Sielunsisar siellä! Nimenomaan näin. Riittävä perustulo ratkaisisi tätäkin asiaa hyvin pitkälle. Olisi tulo, josta tietää, milloin se tulee ja minkä suuruisena ja joka tulisi vaikka oma tilanne olisi mikä. Ihan uskomaton helpotus ja tukijalka, jonka päälle rakentaa.
Sitä kutsutaan palkaksi, ja sen saa ihan säännöllisesti kun vaan tekee töitä. Tuilla ei ole tarkoituskaan elellä vuosikausia, saati koko elämää.
Aivan. Ja terapian ja muun kuntoutuksen tarkoitus on saada ihminen säilyttämään työkykynsä tai palaamaan takaisin työelämään, jos sieltä on jo tipahtanut. Mitä mieltä olet veronmaksajana siitä, että meillä on tällainen järjestelmä, joka pahimmillaan vaarantaa ja pitkittää tätä prosessia? Eikö olisi parempi, että ihminen saisi kaiken mahdollisen tuen, jonka seurauksena hän pääsisi lopulta kokonaan tuen piiristä pois ja palkallaan itsensä elättävien joukkoon?
Ne sosiaalityön koordinoivat palvelut ovat mm. päihdehuoltoa päihdeongelmaisille, asumispalveluja asunnottomille, erilaisia tukipalveluja kodissa asumiseen, kulkemiseen, mikäli toimintakyky ei riitä itse niihin. Voidaan kustantaa velkaneuvontaa, rahankäytössä opastaa jne. Tarkoituksena on saada ihminen sieltä tuilta pois ja olemaan itse toimintakykyinen ja kykenevä elättämään itsensä. Ei ole tarkoituskaan tekemään tuilla elämistä mukavammaksi ja helpommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.
Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.
Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.
Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.
Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.
Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.
Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)
Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.
Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.
Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.
En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.
Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.
Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.
Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.
T. sama lasten terapeutti
Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.
Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.
Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.
On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.
Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.
Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)
Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.
Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.
Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.
Mielestäni teet minusta kovasti oletuksia ja on turhaa jatkaa keskustelua enää kauheasti pidemmälle.
Oma pointtini keskustelussa on hyvin tiivistetysti se, että työssä uupumisen riskejä auttamisammateissa ovat työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan mukaan meneminen sekä uupuminen. Nämä ovat mainittu myös lastensuojelun käsikirjassa, johon ehkä oletkin tutustunut. Eli neuvoisin siis jokaista tällä alalla tavalla tai toisella olevaa pohtimaan näitä asioita oman työnsä näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on pakko tunkea lusikka tähän soppaan.
Olen tällä hetkellä aikuissosialityön kokemusasiantuntija. Olen aina ollut sossun asikas ja saanut niin itkupotkuraivareita kuin haistattanut pitkät.
Nyt kun oon ollut täällä töissä, niin olen huomannut sen kuinka paljon niden asioiden eteen tehdään "kulisseissa" .niitä oikeasti miettitään ja mietitään vaihtoehtoja. , miin asiakas ohjataan, että hän saisi parhaan mahdollisen tuen ja avun.
Mun esihenkilön sanoja lainatakseni "matka pöydän toiselta puolelta toiselle on todella lyhyt.
Ei ne kemiat aina kohtaa, mutta se sossukin on vaan ihminen. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.
Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.
Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.
Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.
Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.
Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.
Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)
Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.
Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.
Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.
En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.
Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.
Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.
Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.
T. sama lasten terapeutti
Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.
Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.
Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.
On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.
Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.
Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)
Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.
Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.
Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.
Mielestäni teet minusta kovasti oletuksia ja on turhaa jatkaa keskustelua enää kauheasti pidemmälle.
Oma pointtini keskustelussa on hyvin tiivistetysti se, että työssä uupumisen riskejä auttamisammateissa ovat työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan mukaan meneminen sekä uupuminen. Nämä ovat mainittu myös lastensuojelun käsikirjassa, johon ehkä oletkin tutustunut. Eli neuvoisin siis jokaista tällä alalla tavalla tai toisella olevaa pohtimaan näitä asioita oman työnsä näkökulmasta.
No, ihan itse päätit kuvailla itseäsi työntekijänä. Olen pahoillani jos odotit saavasi vain kehuja. Oman näkemyksensä saa minusta kertoa mutta täytyy olla varautunut myös siihen, että joku ei olekaan samaa mieltä. Olet itse vastuussa siitä kuinka tuot itseäsi esille, ja minä nyt en saanut pelkästään positiivista kuvaa sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa.
En tiedä, missä umpiossa nämä pari keskustelijaa ovat viime aikoina eläneet. Ihan näkyvästi on uutisoitu siitä, miten aivan peruseläminen, siis kaikki aivan ruoasta lähtien kallistuu. Sähkö on kallista, bensa on kallista, kahvi on kallista jne. Myös jokaisessa ruokakaupassa tämä on ihan itse nähtävissä. Vaikka nyt köyhä bensaa ei tarvitsisikaan kun ei ole autoakaan, eikä kahvi nyt välttämättömyystarvike olekaan niin turha sitä nyt on ihmetellä,miksi pienet tuet ei riitä edes peruselämiseen kun kaikki yksinkertaisesti vain on järkyttävän kallista. Ei tähän mitään päihteitä, alkoholia, tupakkaa, herkkuja, kauneudenhoitoa, osamaksuja tai muuta turhaa tarvita, että näin käy.
sillisalaatti kirjoitti:
Nyt on pakko tunkea lusikka tähän soppaan.
Olen tällä hetkellä aikuissosialityön kokemusasiantuntija. Olen aina ollut sossun asikas ja saanut niin itkupotkuraivareita kuin haistattanut pitkät.
Nyt kun oon ollut täällä töissä, niin olen huomannut sen kuinka paljon niden asioiden eteen tehdään "kulisseissa" .niitä oikeasti miettitään ja mietitään vaihtoehtoja. , miin asiakas ohjataan, että hän saisi parhaan mahdollisen tuen ja avun.
Mun esihenkilön sanoja lainatakseni "matka pöydän toiselta puolelta toiselle on todella lyhyt.
Ei ne kemiat aina kohtaa, mutta se sossukin on vaan ihminen. .
Jos näin on, niin miksi se sitten ei näy asiakkaalle mitenkään käytännössä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.
Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.
Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.
Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.
Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.
Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.
Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)
Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.
Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.
Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.
En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.
Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.
Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.
Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.
T. sama lasten terapeutti
Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.
Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.
Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.
On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.
Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.
Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)
Aivan varmasti paremman kuvan saisi jos vaikka tekisi yhteistyötä. Olet ihan oikeassa siinä ettei yhden viestin perusteella voi päätellä toisen osaamisesta kovinkaan paljon. Ensimmäisessä vastauksessani sinulle kerroinkin, millaisen vaikutelman itse sinusta sain tekstisi perusteella. Eihän se tietenkään välttämättä vastaa totuutta vaan voi olla hyvin kaukanakin totuudesta.
Itselläni on enemmän niin päin, että kun kaikenlaista on nähnyt ja kuullut, niin en voi enää sanoa että luottaisin keneenkään esimerkiksi pelkän ammattinimikkeen tai suoritetun tutkinnon perusteella vaan nimenomaan odotan työntekijän todistavan ammattitaitonsa. Suhtaudun toki kaikkiin avoimesti mutta pelkät tittelit ei enää oikein vakuuta. Nuorempana suhtauduin sosiaalialaan ja alan ihmisiin eri tavoin, naiivisti ja sinisilmäisesti.
Toki tiedostan, ettei asiakaskaan läheskään aina ole oikeassa. Ei asiakkaan sanomisiin minusta silti lähtökohtaisesti tarvitsisi suhtautua kriittisemmin kuin työntekijän näkemyksiin, varsinkaan jos tilanteeseen ei ole kunnolla päässyt tutustumaan.
Mielestäni teet minusta kovasti oletuksia ja on turhaa jatkaa keskustelua enää kauheasti pidemmälle.
Oma pointtini keskustelussa on hyvin tiivistetysti se, että työssä uupumisen riskejä auttamisammateissa ovat työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan mukaan meneminen sekä uupuminen. Nämä ovat mainittu myös lastensuojelun käsikirjassa, johon ehkä oletkin tutustunut. Eli neuvoisin siis jokaista tällä alalla tavalla tai toisella olevaa pohtimaan näitä asioita oman työnsä näkökulmasta.
No, ihan itse päätit kuvailla itseäsi työntekijänä. Olen pahoillani jos odotit saavasi vain kehuja. Oman näkemyksensä saa minusta kertoa mutta täytyy olla varautunut myös siihen, että joku ei olekaan samaa mieltä. Olet itse vastuussa siitä kuinka tuot itseäsi esille, ja minä nyt en saanut pelkästään positiivista kuvaa sinusta.
Sillä ei ole väliä, millaisen kuvan sinä minusta sait. Ammatti-identiteettini perustuu muille asioille. Eikä tarvitse pahoitella, sillä niin kauan kuin emme ole keskustelleet oikeassa elämässä, niin emme ole mielestäni oikeasti tavanneet. Jos olisit sanonut osan näistä asioista kasvokkaisessa keskustelussa, niin sen toki olisin mahdollisesti kokenut asiattomaksi käytökseksi, jollaista ei pitäisi esiintyä työpaikalla.
Ehkä tapaamme vielä työn merkeissä, vaikka silloin emme sitä tiedä. :) Mukavaa kevättä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa.
En tiedä, missä umpiossa nämä pari keskustelijaa ovat viime aikoina eläneet. Ihan näkyvästi on uutisoitu siitä, miten aivan peruseläminen, siis kaikki aivan ruoasta lähtien kallistuu. Sähkö on kallista, bensa on kallista, kahvi on kallista jne. Myös jokaisessa ruokakaupassa tämä on ihan itse nähtävissä. Vaikka nyt köyhä bensaa ei tarvitsisikaan kun ei ole autoakaan, eikä kahvi nyt välttämättömyystarvike olekaan niin turha sitä nyt on ihmetellä,miksi pienet tuet ei riitä edes peruselämiseen kun kaikki yksinkertaisesti vain on järkyttävän kallista. Ei tähän mitään päihteitä, alkoholia, tupakkaa, herkkuja, kauneudenhoitoa, osamaksuja tai muuta turhaa tarvita, että näin käy.
Mutta eiväthän palkatkaan nouse läheskään samaa tahtia kaiken kallistumisen kanssa, joten miksi tukien pitäisi? Indeksikorotukset tulee kuitenkin, vaikka ymmärrän toki että nehän on vain joitakin euroja.
Mielestäni enemmänkin pienituloisten palkkoja pitäisi nostaa, kuin tukia. Lähtee muuten viimeinenkin kannustin työntekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa.
Kamala sanoa, mutta näitähän riittää. Asutaan ylikalliissa asunnossa jossain Haagassa, ja valitetaan ettei ole rahaa, kun osa vuokrasta jää maksettavaksi omasta pussista. Sitten tarjotaan edullista kämppää esim Kontulasta, 500 euroa. Ja aivan hirveä kirosanojen höystämä poru että en kyllä muuta mihinkään v' 'un itähelsinkiin v' 'u tapan sit itteni ja se on kelan ja sossun syy. Ja oltu 10v työttömänä ja käytetty helvetisti päihteitä, ei haluta hoitoa. Lisää rahaako pitäisi vielä antaa, että riittää varmasti asumiseen 800e yksiössä Haagassa? Sekö sitten auttaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.
Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.
Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.
Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.
Kuten kelan täti muutama sivu sitten kirjoitti, ongelma monilla ei ole rahan puute vaan sen käyttötapa. Ei toki kaikilla. Mutta itse en ainakaan halua maksaa lisää veroja jolla mahdollistetaan näiden joidenkin loisiminen tai nämä 8 lapsiset perheet jossa äiti yh, jonka ei kannata mennä töihin, ja lasten isiä 5kpl jotka eivät jälkikasvuaan elätä.
Jos ei ole esim vippejä maksettavana, työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki riittää kyllä elämiseen. Eri asia on sitten jos on vaikka omistusasunto, johon ei täysiä tukia saa (vain korkoihin ja vastikkeeseen). Mutta sitten onkin mietittävä asunnon myyntiä jos ei töitä ole näköpiirissä.
Ihmettelen, mitä nämä kaikki tilanteet on, jossa tuet ei riitä, kun tuloton saa kyllä lain mukaan Kelasta niin että yksinasuvalle jää se noin 500 ruokaan, matkoihin vaatteisiin jne, siis vuokran, terveyskeskusmaksujen ja sähkön jälkeen.
Ne tilanteethan ovat niitä, joissa raha menee päihteisiin, järjettömiin ostoksiin, koko ajan vaihtuviin asuntoihin, kun asiakas itse niitä irtisanoo sen mukaan mitä kämpän feng shuit milloinkin sanovat. Ei nämä ongelmat ratkea antamalla lisää rahaa.
En tiedä, missä umpiossa nämä pari keskustelijaa ovat viime aikoina eläneet. Ihan näkyvästi on uutisoitu siitä, miten aivan peruseläminen, siis kaikki aivan ruoasta lähtien kallistuu. Sähkö on kallista, bensa on kallista, kahvi on kallista jne. Myös jokaisessa ruokakaupassa tämä on ihan itse nähtävissä. Vaikka nyt köyhä bensaa ei tarvitsisikaan kun ei ole autoakaan, eikä kahvi nyt välttämättömyystarvike olekaan niin turha sitä nyt on ihmetellä,miksi pienet tuet ei riitä edes peruselämiseen kun kaikki yksinkertaisesti vain on järkyttävän kallista. Ei tähän mitään päihteitä, alkoholia, tupakkaa, herkkuja, kauneudenhoitoa, osamaksuja tai muuta turhaa tarvita, että näin käy.
Samalla tavalla ne bensat ja ruoka ovat kallistuneet kaikille. Lisäksi esim. monen sijoitukset ovat sipanneet pahasti. Itsellänikin rahastot ovat tippuneet jo kymppitonnin. Kerrotko miksi tuilla elävien elämään ei tämä kriisi pitäisi vaikuttaa mitenkään, kun se meidän kaikkien muiden elämään vaikuttaa negatiivisesti?
Sielunsisar siellä! Nimenomaan näin. Riittävä perustulo ratkaisisi tätäkin asiaa hyvin pitkälle. Olisi tulo, josta tietää, milloin se tulee ja minkä suuruisena ja joka tulisi vaikka oma tilanne olisi mikä. Ihan uskomaton helpotus ja tukijalka, jonka päälle rakentaa.