Hankalat asiakkaat sosiaalialalla

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Lääkkeet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakas on ensisijaisesti aina oikeassa, kunnes toisin todistetaan; se laki varsinkin on aivan kadoksissa, varsinkin julkisella puolella, joka loukkaa asiakkaan oikeuksia, aiheuttaa hänelle suunnatontakin haitta ja vahinkoa, jopa kuoleman, ja sitten ihmetellään, miksi asiakas ei käyttäydy kiltisti. Joillain asiakkailla on vaikeitakin kroonisia ongelmia, joita sosiaaliala estää parantumasta omalla tyhmällä, ääliömäisellä asenteellaan, jossa vika on aina asiakkaan päässä, vaikka vika on aina ja yksinomaan sosiaalialan työntekijän omassa päässä, jos sitä voi pääksi kutsua.

Kertoisitko jonkun ihab konkreettisen esimerkin, miten sosiaalitoimisto voi aiheuttaa jonkun kuoleman..?

Vanhempi yritti uhkaa tehdä asioita toiselle vanhemmalle ja lapsille. Vanhempi lapsineen meni turvakotiin, josta toiselle paikkakunnalle uutta elämää rakentamaan. Vanhempi soittaa sosiaalitoimistoon ja sossu lipsauttaa tämän uuden paikkakunnan. Ylläri ylläri toinen vanhempi on pian oven takana toisella paikkakunnalla ja yrittää toteuttaa uhkauksensa.

Niin, jos se uhkaava vanhempi kuitenkin on lapsen huoltaja, on tällä oikeus tietää lapsensa olinpaikka. Näin se laki menee. 

Toki noin voi käydä eikä saisi käydä, mutta tosiaan jos toinen vanhempi on huoltaja, ei lapsen osoitetta tai olinpaikkaa voi häneltä salata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakas on ensisijaisesti aina oikeassa, kunnes toisin todistetaan; se laki varsinkin on aivan kadoksissa, varsinkin julkisella puolella, joka loukkaa asiakkaan oikeuksia, aiheuttaa hänelle suunnatontakin haitta ja vahinkoa, jopa kuoleman, ja sitten ihmetellään, miksi asiakas ei käyttäydy kiltisti. Joillain asiakkailla on vaikeitakin kroonisia ongelmia, joita sosiaaliala estää parantumasta omalla tyhmällä, ääliömäisellä asenteellaan, jossa vika on aina asiakkaan päässä, vaikka vika on aina ja yksinomaan sosiaalialan työntekijän omassa päässä, jos sitä voi pääksi kutsua.

Kertoisitko jonkun ihab konkreettisen esimerkin, miten sosiaalitoimisto voi aiheuttaa jonkun kuoleman..?

Vanhempi yritti uhkaa tehdä asioita toiselle vanhemmalle ja lapsille. Vanhempi lapsineen meni turvakotiin, josta toiselle paikkakunnalle uutta elämää rakentamaan. Vanhempi soittaa sosiaalitoimistoon ja sossu lipsauttaa tämän uuden paikkakunnan. Ylläri ylläri toinen vanhempi on pian oven takana toisella paikkakunnalla ja yrittää toteuttaa uhkauksensa.

Niin, jos se uhkaava vanhempi kuitenkin on lapsen huoltaja, on tällä oikeus tietää lapsensa olinpaikka. Näin se laki menee. 

Toki noin voi käydä eikä saisi käydä, mutta tosiaan jos toinen vanhempi on huoltaja, ei lapsen osoitetta tai olinpaikkaa voi häneltä salata.

Kyllä voi. Voi olla turvakielto ja lähestymiskielto, vaikka toinen olisikin vielä huoltajan asemassa.

Aika turha puhua lapsen edusta, jos turvallisuus vaarannetaan näin.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakas on ensisijaisesti aina oikeassa, kunnes toisin todistetaan; se laki varsinkin on aivan kadoksissa, varsinkin julkisella puolella, joka loukkaa asiakkaan oikeuksia, aiheuttaa hänelle suunnatontakin haitta ja vahinkoa, jopa kuoleman, ja sitten ihmetellään, miksi asiakas ei käyttäydy kiltisti. Joillain asiakkailla on vaikeitakin kroonisia ongelmia, joita sosiaaliala estää parantumasta omalla tyhmällä, ääliömäisellä asenteellaan, jossa vika on aina asiakkaan päässä, vaikka vika on aina ja yksinomaan sosiaalialan työntekijän omassa päässä, jos sitä voi pääksi kutsua.

Kertoisitko jonkun ihab konkreettisen esimerkin, miten sosiaalitoimisto voi aiheuttaa jonkun kuoleman..?

Vanhempi yritti uhkaa tehdä asioita toiselle vanhemmalle ja lapsille. Vanhempi lapsineen meni turvakotiin, josta toiselle paikkakunnalle uutta elämää rakentamaan. Vanhempi soittaa sosiaalitoimistoon ja sossu lipsauttaa tämän uuden paikkakunnan. Ylläri ylläri toinen vanhempi on pian oven takana toisella paikkakunnalla ja yrittää toteuttaa uhkauksensa.

Niin, jos se uhkaava vanhempi kuitenkin on lapsen huoltaja, on tällä oikeus tietää lapsensa olinpaikka. Näin se laki menee. 

Toki noin voi käydä eikä saisi käydä, mutta tosiaan jos toinen vanhempi on huoltaja, ei lapsen osoitetta tai olinpaikkaa voi häneltä salata.

Kyllä voi. Voi olla turvakielto ja lähestymiskielto, vaikka toinen olisikin vielä huoltajan asemassa.

Aika turha puhua lapsen edusta, jos turvallisuus vaarannetaan näin.

Totta kai voi olla ja totta kai tuossa on sosiaalityöntekijä toiminut väärin, mutta ei se nyt ihan mikään arkipäivän tapahtuma ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakas on ensisijaisesti aina oikeassa, kunnes toisin todistetaan; se laki varsinkin on aivan kadoksissa, varsinkin julkisella puolella, joka loukkaa asiakkaan oikeuksia, aiheuttaa hänelle suunnatontakin haitta ja vahinkoa, jopa kuoleman, ja sitten ihmetellään, miksi asiakas ei käyttäydy kiltisti. Joillain asiakkailla on vaikeitakin kroonisia ongelmia, joita sosiaaliala estää parantumasta omalla tyhmällä, ääliömäisellä asenteellaan, jossa vika on aina asiakkaan päässä, vaikka vika on aina ja yksinomaan sosiaalialan työntekijän omassa päässä, jos sitä voi pääksi kutsua.

Kertoisitko jonkun ihab konkreettisen esimerkin, miten sosiaalitoimisto voi aiheuttaa jonkun kuoleman..?

Vanhempi yritti uhkaa tehdä asioita toiselle vanhemmalle ja lapsille. Vanhempi lapsineen meni turvakotiin, josta toiselle paikkakunnalle uutta elämää rakentamaan. Vanhempi soittaa sosiaalitoimistoon ja sossu lipsauttaa tämän uuden paikkakunnan. Ylläri ylläri toinen vanhempi on pian oven takana toisella paikkakunnalla ja yrittää toteuttaa uhkauksensa.

Niin, jos se uhkaava vanhempi kuitenkin on lapsen huoltaja, on tällä oikeus tietää lapsensa olinpaikka. Näin se laki menee. 

Toki noin voi käydä eikä saisi käydä, mutta tosiaan jos toinen vanhempi on huoltaja, ei lapsen osoitetta tai olinpaikkaa voi häneltä salata.

Kyllä voi. Voi olla turvakielto ja lähestymiskielto, vaikka toinen olisikin vielä huoltajan asemassa.

Aika turha puhua lapsen edusta, jos turvallisuus vaarannetaan näin.

Sitten ne pitää olla tehty, se, että vain pelkää ei riitä siihen, että huoltajalta voidaan salata lapsen olinpaikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.

Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.

Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.

Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.

Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.

Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.

Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)

Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.

Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.

Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.

En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.

Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.

Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.

Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.

T. sama lasten terapeutti

Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.

Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.

Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.

T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15v

Teillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.

Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.

Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.

T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15v

Teillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.

Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.

Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.

Ymmärrä jo hyvä ihminen että ne rahat tulee nykyään kelasta, toimeentulotuki on siirretty sinne jo vuosikausia sitten. Sossussa koordinoidaan asiakkaalle palveluita jos hän ei itse pysty niitä hakenaan, ja tarvittaessa autetaan asioinnissa vaikka sinne kelaan päin.

Harkinnanvaraisella tuella tuetaan sitten tätä yhdessä tehtyä suunnitelmaa esimerkiksi myöntämällä tukea matkakukuihin johonkin hoitolaitokseen jne. Se ei ole pankki. Jos ihmisen ongelma on köyhyys ja hän on hakenut kelasta kaikki tuet, on ongelma rahan käytössä, esim pikavipit, tai siinä että on omistusta jonka kela katsoo olevan realisoitavissa. Sossu ei voi näissä auttaa, sossun tehtävä ei ole maksaa pikavippejä, vaan valitettavasti ne on päästettävä ulosottoon. Tätä pitää aina miettiä ennen niiden ottamista. Sille taas sossu ei mahda mitään, miten kela tulkitsee lakia toimeentulotuesta ja mitä otetaan huomioon omaisuutena.

Sossussa on etuuskäsittelijät, jotka käsittelee yksittäiset satunnaiset hakemukset vaikka pieniin vuokravelkoihin ja matkakortteihin. Usein näihin ei kuitenkaan voida myöntää, koska nämä rahat tulevat kelasta, ja on näytettävä toteen että on käynyt jotain yllättävää, että taloustilanne on äkillisesti huono hetken aikaa. Rahojen tuhlaaminen ei siis riitä.

Tosiaan siis sosiaalitoimen tehtävä on nykyään paljon muuta, se raha on vain pieni osa palvelua, eikä pelkän rahan takia sinne pitäisikään mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

En nyt kaikkea viitsi kertoa, mutta kysymys ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Toimeentulotukea en ole hakenut, enkä saanut sen jälkeen kun se siirtyi Kelaan. Tiivistäen nyt kuitenkin olen ihan aikuinen, ikä alkaa 3:lla työtön nainen, joka joutuu yhä asumaan vanhan ja sairaan vanhempansa kanssa. Olen ollut työttömänä jo vuosia ja tuloni on pelkkä työmarkkinatuki. Joudun hoitamaan paljon vanhempani asioita ja kotitöitä, vaikka se on itselleni hyvin vaikeaa. Kärsin itse mm. kovasta ahdistuksesta ja usein mm. ruokakaupassa iskee ahdistuspaniikkikohtaus. Toki muitakin vaivoja on, ilmeisesti myös asperger ja syömisongelmaa ja suolistovaivoja. Olen monta kertaa sanonut, että en halua, enkä pysty olemaan mikään hoitaja vanhemmalleni, mutta silti olen tällaiseksi käytännössä joutunut. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää, jonka myötä omat oireeni ovat pahentuneet. Lisäksi suhteeni vanhempaani on monestakin syystä vaikea. Olen suorittanut AMK-tutkinnon, mutta päivääkään koulutustani vastaavaa palkkatyötä en ole tehnyt. Ja, kyllä kaiken tämän olen kertonut sossussa vuosien kuluessa useita kertoja eri ihmisille, mutta mikään ei koskaan muutu ja apua en todellakaan saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.

T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15v

Teillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.

Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.

Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.

Ymmärrä jo hyvä ihminen että ne rahat tulee nykyään kelasta, toimeentulotuki on siirretty sinne jo vuosikausia sitten. Sossussa koordinoidaan asiakkaalle palveluita jos hän ei itse pysty niitä hakenaan, ja tarvittaessa autetaan asioinnissa vaikka sinne kelaan päin.

Harkinnanvaraisella tuella tuetaan sitten tätä yhdessä tehtyä suunnitelmaa esimerkiksi myöntämällä tukea matkakukuihin johonkin hoitolaitokseen jne. Se ei ole pankki. Jos ihmisen ongelma on köyhyys ja hän on hakenut kelasta kaikki tuet, on ongelma rahan käytössä, esim pikavipit, tai siinä että on omistusta jonka kela katsoo olevan realisoitavissa. Sossu ei voi näissä auttaa, sossun tehtävä ei ole maksaa pikavippejä, vaan valitettavasti ne on päästettävä ulosottoon. Tätä pitää aina miettiä ennen niiden ottamista. Sille taas sossu ei mahda mitään, miten kela tulkitsee lakia toimeentulotuesta ja mitä otetaan huomioon omaisuutena.

Sossussa on etuuskäsittelijät, jotka käsittelee yksittäiset satunnaiset hakemukset vaikka pieniin vuokravelkoihin ja matkakortteihin. Usein näihin ei kuitenkaan voida myöntää, koska nämä rahat tulevat kelasta, ja on näytettävä toteen että on käynyt jotain yllättävää, että taloustilanne on äkillisesti huono hetken aikaa. Rahojen tuhlaaminen ei siis riitä.

Tosiaan siis sosiaalitoimen tehtävä on nykyään paljon muuta, se raha on vain pieni osa palvelua, eikä pelkän rahan takia sinne pitäisikään mennä.

Kannattaisi kokeilla sitä köyhyydessä elämistä vaikka vuosi ja tule sen jälkeen kertomaan taloudenhallinnasta ja rahan tuhlaamisesta, että millainen kokemus oli. Varmaan olet tietoinen siitäkin, että toimeentulotuen piiriin ei kaikki kuulu ja tosiaan, se ei kata kaikkia pakollisia kuluja. Luottotietojen menettämisen myötä tilanne vaikeutuu entisestään ja sulkee ovia työelämässäkin.

Sun viesti on vaan sitä samaa, mitä ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

En nyt kaikkea viitsi kertoa, mutta kysymys ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Toimeentulotukea en ole hakenut, enkä saanut sen jälkeen kun se siirtyi Kelaan. Tiivistäen nyt kuitenkin olen ihan aikuinen, ikä alkaa 3:lla työtön nainen, joka joutuu yhä asumaan vanhan ja sairaan vanhempansa kanssa. Olen ollut työttömänä jo vuosia ja tuloni on pelkkä työmarkkinatuki. Joudun hoitamaan paljon vanhempani asioita ja kotitöitä, vaikka se on itselleni hyvin vaikeaa. Kärsin itse mm. kovasta ahdistuksesta ja usein mm. ruokakaupassa iskee ahdistuspaniikkikohtaus. Toki muitakin vaivoja on, ilmeisesti myös asperger ja syömisongelmaa ja suolistovaivoja. Olen monta kertaa sanonut, että en halua, enkä pysty olemaan mikään hoitaja vanhemmalleni, mutta silti olen tällaiseksi käytännössä joutunut. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää, jonka myötä omat oireeni ovat pahentuneet. Lisäksi suhteeni vanhempaani on monestakin syystä vaikea. Olen suorittanut AMK-tutkinnon, mutta päivääkään koulutustani vastaavaa palkkatyötä en ole tehnyt. Ja, kyllä kaiken tämän olen kertonut sossussa vuosien kuluessa useita kertoja eri ihmisille, mutta mikään ei koskaan muutu ja apua en todellakaan saa.

Niiden kannalta asia on ratkaistu, kun sä kuitenkin hoidat kaiken. Case closed. Pitäisi äänekkäästi kieltäytyä tai jaksaa lakimiehen tai sosiaaliasiamiehen avulla vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

En nyt kaikkea viitsi kertoa, mutta kysymys ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Toimeentulotukea en ole hakenut, enkä saanut sen jälkeen kun se siirtyi Kelaan. Tiivistäen nyt kuitenkin olen ihan aikuinen, ikä alkaa 3:lla työtön nainen, joka joutuu yhä asumaan vanhan ja sairaan vanhempansa kanssa. Olen ollut työttömänä jo vuosia ja tuloni on pelkkä työmarkkinatuki. Joudun hoitamaan paljon vanhempani asioita ja kotitöitä, vaikka se on itselleni hyvin vaikeaa. Kärsin itse mm. kovasta ahdistuksesta ja usein mm. ruokakaupassa iskee ahdistuspaniikkikohtaus. Toki muitakin vaivoja on, ilmeisesti myös asperger ja syömisongelmaa ja suolistovaivoja. Olen monta kertaa sanonut, että en halua, enkä pysty olemaan mikään hoitaja vanhemmalleni, mutta silti olen tällaiseksi käytännössä joutunut. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää, jonka myötä omat oireeni ovat pahentuneet. Lisäksi suhteeni vanhempaani on monestakin syystä vaikea. Olen suorittanut AMK-tutkinnon, mutta päivääkään koulutustani vastaavaa palkkatyötä en ole tehnyt. Ja, kyllä kaiken tämän olen kertonut sossussa vuosien kuluessa useita kertoja eri ihmisille, mutta mikään ei koskaan muutu ja apua en todellakaan saa.

Hankala tilanne. Haluaisitko siis asua omillasi, ja pärjäätkö yksin asumisessa? Mikäli löydät asunnon, hae kelasta toimeentulotukena takuuvuokraa jos sinulla ei ole rahaa. Hae asuntoja laajasti, jos luottotiedot on kunnossa niin saat kyllä asunnon vaikka lumolta. Jos päätös vuokravakuuteen on kielteinen, sitten vasta yhteys sossuun, jos tukea voisi saada. Sitten teet vanhuspalveluihin pyynnön, että vanhenpiesi tilanne kartoitetaan, koska muutat pois ja je eivät pärjää. Terveysasioissa sossu ei voi auttaa. Voisit toki pyytää itsellesi kartoitusta työkyvyttömyydestä, jolle on ainakin helsingissä oma yksikkönsä. Tämän enempää en osaa neuvoa. Toivottavasti saisit asioitasi kuntoon.

Entinen aikuissosiaalityöntekijä

Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lasten terapeutti (en määrittele tarkemmin mikä terapeutti) ja monenlaisia henkilöitä olen kyllä työssäni kohdannut.

Kertaakaan ei ole ollut ongelmia asiakkaideni kanssa eli siis niiden lasten. Siis sellaisia ongelmia, että tuntuisi, ettei yhtään synkkaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin aina löydän hänestä positiivisia puolia ja on tämä työkin kyllä koulinut aikamoiseksi "lapsikuiskaajaksi". Jossakin vaiheessa kyllä aina löydän sen, mikä tätä kyseistä lasta motivoi ja sitten yhteistyö alkaa sujua.

Vanhempien ja muiden lähiympäristöjen kanssa on ollut ongelmia joitakin kertoja. Usein kyseessä on sellainen, että minun ja vanhempien näkemys lapsesta eroaa hyvin paljon toisistaan. Toisinaan vanhemmat ovat sitä mieltä, ettei heidän lapsensa tätä kuntoutusta tarvitse, kun lapsi on jo tosi taitava (vaikka olisi hyvin isokin kehitysviive). Toisinaan vanhemmat taas näkevät lapsensa turhan kriittisessä valossa ja heiltä menevät lapsen hienot edistysaskeleet ihan ohi. Nämä vanhemmat vertaavat lasta tarkasti ikätovereihin ja näkevät vain sen, mitä lapsi ei vielä osaa, vaikka lapsi olisi viime aikoina oppinut monta juttua, mitä ei vielä hetki sitten osannut.

Kumpiakin näistä perheistä on hyvin vaikeaa saada mukaan terapiaprosessiin eli harjoittelemaan tavoitteiden mukaisia taitoja kotona. Toiset perheet ovat sitä mieltä, että kyllähän lapsi tuon jo osaa (vaikkei oikeasti osaisikaan) ja toiset taas vaativat, että pitäisi harjoitella jotakin hyvin vaikeaa taitoa jo nyt, vaikka lapsen kyvyt eivät siihen vielä lähellekään riitä. Heidän on hyvin vaikea hyväksyä, että ensin on aloitettava jostakin, mitä lapsi voisi oppia seuraavaksi, eikä siitä kaikkein vaikeimmasta taidosta.

Näissä ristipaineissa on välillä hankala luovia ja kyllä ammattitaitoani on joitakin kertoja kyseenalaistettu, joskus hyvinkin törkeästi. Minulle on esimerkiksi huudettu ja puhuttu erittäin epäasiallisesti, joka on vaikka kotikäynnillä perheen luona erittäin pelottavaa. Ehkä neutraalilla maaperällä, kuten vastaanotolla voisi toisen hermostumista vielä ottaa jonkin verran vastaan, mutta siellä uhkaavan henkilön kotona en kyllä jää kuuntelemaan, vaan poistun vikkelästi paikalta.

Itse kun en ole julkisella puolella töissä, niin saan ratkaistua asian helposti. Totean, että terapia perustuu luottamukseen ja selvästi ei enää luottamusta ole, joten parasta olisi lopettaa yhteistyö. Sitten teemme näin ja minulta putoaa kivi harteilta. Perheillä saattaa olla seuraavankin terapeutin kanssa samat turhautumiset edessä, mutta se ei ole enää minun ongelmani.

Sitten unohdan asian, enkä enää murehdi sitä. Toimii ja tykkään kyllä työstäni. :)

Vaikutat melko kylmältä ja ylimieliseltäkin, vaikka puhut toki myös paljon asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla on vaikeuksia asettua lasten vanhempien asemaan. Ehkä siksi luottamusta ei aina oikein pääse syntymään? Tietysti itsellesi olisi varmasti helpompaa jos saisit vain sooloilla eikä vanhempien näkemyksiä tarvitsisi ottaa huomioon. Samankaltaista asennetta näkyy myös muilla aloilla, joilla työskennellään lasten parissa, esim. varhaiskasvatuksessa.

Työtäsi ei muutenkaan voi oikein verrata esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden tekemään työhön. Harva myöskään noin vain unohtaa epäonnistuneita asiakassuhteita vaikka jossain vaiheessa pääsisikin hankalista asiakkaista eroon, ja varsinkin lasten tilanne saattaa jäädä vaivaamaan. No, pääasia kai että itse viihdyt työssäsi ja olet löytänyt keinot suojella itseäsi.

Tässä pyydettiin kuvaamaan hankalia tilanteita asiakkaiden kanssa, joten siitä näkökulmasta tämän tekstini kirjoitin. :) Jos joku tekee aiheen ihanista asiakaskohtaamisista, niin lupaan käydä sinne kirjoittamassa kaikista niistä ihanista hetkistä, kun ollaan saatu yhteistyö toimimaan. Niitä tilanteita on huomattavasti enemmän kuin näitä negatiivisia.

En usko, että minulla on vaikeutta asettua vanhempien asemaan. Ymmärrän ja näen se, että monella vanhemmalla on varmasti hankalaa haastavien lasten kanssa. Se, kenen etua minä ensisijaisesti ajattelen, on kuitenkin AINA se lapsi, joka on asiakkaani.

Joskus vain vahempieni toiminta sekä perheen arki vaativat herättelyä. Jos esimerkiksi vanhempien toive on se, että lapsi oppii tiettyjä taitoja, mutta perheen arjessa ei ole ollenkaan hetkiä, joissa lapsi voisi näitä taitoja oppia, niin ei se vie asioita eteenpäin, jos minä vain hymistelen ja ymmärrän. Silloin minun tehtäväni on mahdollisimman mukavasti ja empaattisesti kertoa, että se, mitä he odottavat, ei tällä hetkellä ole realistista ja että miten he voisivat muuttaa arkeaan niin, että lapsen kehitys menee optimaalisesti eteenpäin.

Tämän uskon ainakin olevan samanlaista kuin lasten sosiaalityössäkin. Sosiaalityöntekijöilläkin on aina toivottavasti ensisijaisena mielessä lapsen etu, vaikka he pyrkivätkin koko perhettä tukemaan ja auttamaan.

Kukaan ei jaksaisi olla auttamistyössä, jos koko ajan pyrkii kantamaan koko maailman murheita harteillaan. Suosittelen siis kaikkia auttamistyössä olevia jossakin määrin irrottautumaan työasioista henkisesti jälkikäteen ja ettei jää niitä murehtimaan loputtomiin. Tähän on tekniikoitakin olemassa. Vaikka tämä voi kuulostaakin ei-ammattihenkilön korviin "kylmältä ja ylimieliseltä" niin uskon olevani tämän takia parempi auttaja ja kykenen olemaan paremmin läsnä lapsille ja perheille siinä hetkessä, kun heitä kohtaan.

T. sama lasten terapeutti

Lapsen etu on useimmiten se, että vanhemmatkin saadaan ymmärtämään lapsen tarpeet. Työntekijällä itselläänkin on kuitenkin velvollisuus kuulla ja yrittää ymmärtää vanhempia. Lapsi ehdottomasti hyötyy työntekijän ja vanhempiensa toimivasta yhteistyöstä.

Osa ammatti-ihmisistä tuntuu turvautuvan koulutuksensa ja työtehtävänsä kautta saavuttamaansa asemaan negatiivisella tavalla, ja vanhempien saatetaan lähtökohtaisesti olettaa olevan väärässä tai esimerkiksi valehtelevan tai liioittelevan, joissain tapauksissa jo ennen kuin tilanteeseen on edes kunnolla tutustuttu. Kovin herkästi ei myönnetä, että joskus vanhempi saattaa ymmärtää lapsen etua ja tarpeita työntekijää paremmin.

Koen muuten vähättelevänä sen, että ilmeisesti oletat minun olevan "ei-ammattihenkilö", kun nimenomaan sosiaalialan opinnot ja alalla työskentely ovat saaneet minut avaamaan silmäni. Itselläni ei ole asiakkaan näkökulmasta hirveästi omakohtaista kokemusta.

On totta, että on todella tärkeää muodostaa vanhempien kanssa toimiva yhteistyö ja että vanhempi on useimmiten lasten suhteen paras asiantuntija. Joissakin harvoissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja on ehdottoman tärkeää, että aina myös terapeutti muodostaa lapsen taidoista oman käsityksensä. Jos tämä käsitys eroaa kovin paljon vanhempien käsityksestä, niin se voi johtaa ongelmatilanteisiin, joita ensimmäisessä viestissäni kuvasin.

Pahoittelen, että oletin sinua ei-ammattihenkilöksi. Tein tämän siksi, että suoraan kyseenalaistit luonteeni ja ammattitaitoni. Tämä usein mielestäni erottaa ammattihenkilön ei-ammattihenkilöstä. Itse en nimittäin koskaan kyseenalaistaisi kollegoideni ja yhteistyökumppaneideni ammattitaitoa ainakaan nettiin kirjoitetun lyhyen viestin perusteella.

Toivottavasti tavataan joskus kentällä esim. jonkun lapsen asioissa, niin silloin ehkä saat paremman kuvan osaamisestani. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.

T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15v

Teillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.

Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.

Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.

Ymmärrä jo hyvä ihminen että ne rahat tulee nykyään kelasta, toimeentulotuki on siirretty sinne jo vuosikausia sitten. Sossussa koordinoidaan asiakkaalle palveluita jos hän ei itse pysty niitä hakenaan, ja tarvittaessa autetaan asioinnissa vaikka sinne kelaan päin.

Harkinnanvaraisella tuella tuetaan sitten tätä yhdessä tehtyä suunnitelmaa esimerkiksi myöntämällä tukea matkakukuihin johonkin hoitolaitokseen jne. Se ei ole pankki. Jos ihmisen ongelma on köyhyys ja hän on hakenut kelasta kaikki tuet, on ongelma rahan käytössä, esim pikavipit, tai siinä että on omistusta jonka kela katsoo olevan realisoitavissa. Sossu ei voi näissä auttaa, sossun tehtävä ei ole maksaa pikavippejä, vaan valitettavasti ne on päästettävä ulosottoon. Tätä pitää aina miettiä ennen niiden ottamista. Sille taas sossu ei mahda mitään, miten kela tulkitsee lakia toimeentulotuesta ja mitä otetaan huomioon omaisuutena.

Sossussa on etuuskäsittelijät, jotka käsittelee yksittäiset satunnaiset hakemukset vaikka pieniin vuokravelkoihin ja matkakortteihin. Usein näihin ei kuitenkaan voida myöntää, koska nämä rahat tulevat kelasta, ja on näytettävä toteen että on käynyt jotain yllättävää, että taloustilanne on äkillisesti huono hetken aikaa. Rahojen tuhlaaminen ei siis riitä.

Tosiaan siis sosiaalitoimen tehtävä on nykyään paljon muuta, se raha on vain pieni osa palvelua, eikä pelkän rahan takia sinne pitäisikään mennä.

Kannattaisi kokeilla sitä köyhyydessä elämistä vaikka vuosi ja tule sen jälkeen kertomaan taloudenhallinnasta ja rahan tuhlaamisesta, että millainen kokemus oli. Varmaan olet tietoinen siitäkin, että toimeentulotuen piiriin ei kaikki kuulu ja tosiaan, se ei kata kaikkia pakollisia kuluja. Luottotietojen menettämisen myötä tilanne vaikeutuu entisestään ja sulkee ovia työelämässäkin.

Sun viesti on vaan sitä samaa, mitä ennenkin.

Mutta näin se järjestelmä on rakennettu toimimaan, ja se ei ole yksittäisen sossun syy ettei tilanteessa voi auttaa antamalla ihmiselle vaan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.

Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.

Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ne asiakkaat haluaa vaan rahaa. Ja kun niille sanoo että sitä rahaa ei tipu niin aikuiset ihmiset saa itkupotkuraivareita. En yhtään ihmettele että halutaan vaihtaa muualle töihin.

T. Aikuisten sossutäti, alalla jo 15v

Teillä varmaan aika monen ongelma on köyhyys ja rahan puute? Ja tähän tarjotaan ratkaisuksi tyyliin keskusteluapua ja ylipäätään mitä tahansa muuta, kuin rahaa. Sitten ihmiset joutuvat kääntymään kolmannen sektorin puoleen. Rahan puute ja tuo teidän kieltonne siitä, että apua ei siihen tule, aiheuttaa stressiä, hätää ja tilanteen pahenemista. Sellaisen turvattomuuden ja jokapäiväisen selviytymistaistelun keskeltä on epärealistinen ja epäinhimillinen vaatimus, että ihminen jotenkin maagisesti ponnistaisi tilanteestaan ulos.

Mikään ei ole niin haukuttu ammattiryhmä, kuin sosiaalityöntekijät. Olisikohan aika jossain alkaa pohtia sitä, että mitä asialle voisi tehdä? Sen sijaan, että syytellään asiakkaita. Tämä on kansantaloudellisesti merkittävää myös, että meillä on tällainen systeemi, joka nielee ihan hemmetisti verovaroja, mutta jonka hyöty muille, kuin systeemistä palkkansa saaville, on olematon. Miksi ylläpidetään tällaista järjestelmää, joka ei kykene antamaan lisäarvoa asiakkailleen? Jos olisitte yritys, lappu olisi ollut luukulla jo ajat sitten.

Ratkaisu voi ollakin sellainen, että teillä pitäisi olla eri aloilta ihmisiä kehittämässä toimintaa. Esim asiakaspalvelun, mielenterveystyön tai logistiikan ammattilaisia, jotka kykenee muuhunkin, kuin valittamaan asiakasmateriaalin kelvottomuudesta.

Ymmärrä jo hyvä ihminen että ne rahat tulee nykyään kelasta, toimeentulotuki on siirretty sinne jo vuosikausia sitten. Sossussa koordinoidaan asiakkaalle palveluita jos hän ei itse pysty niitä hakenaan, ja tarvittaessa autetaan asioinnissa vaikka sinne kelaan päin.

Harkinnanvaraisella tuella tuetaan sitten tätä yhdessä tehtyä suunnitelmaa esimerkiksi myöntämällä tukea matkakukuihin johonkin hoitolaitokseen jne. Se ei ole pankki. Jos ihmisen ongelma on köyhyys ja hän on hakenut kelasta kaikki tuet, on ongelma rahan käytössä, esim pikavipit, tai siinä että on omistusta jonka kela katsoo olevan realisoitavissa. Sossu ei voi näissä auttaa, sossun tehtävä ei ole maksaa pikavippejä, vaan valitettavasti ne on päästettävä ulosottoon. Tätä pitää aina miettiä ennen niiden ottamista. Sille taas sossu ei mahda mitään, miten kela tulkitsee lakia toimeentulotuesta ja mitä otetaan huomioon omaisuutena.

Sossussa on etuuskäsittelijät, jotka käsittelee yksittäiset satunnaiset hakemukset vaikka pieniin vuokravelkoihin ja matkakortteihin. Usein näihin ei kuitenkaan voida myöntää, koska nämä rahat tulevat kelasta, ja on näytettävä toteen että on käynyt jotain yllättävää, että taloustilanne on äkillisesti huono hetken aikaa. Rahojen tuhlaaminen ei siis riitä.

Tosiaan siis sosiaalitoimen tehtävä on nykyään paljon muuta, se raha on vain pieni osa palvelua, eikä pelkän rahan takia sinne pitäisikään mennä.

Kannattaisi kokeilla sitä köyhyydessä elämistä vaikka vuosi ja tule sen jälkeen kertomaan taloudenhallinnasta ja rahan tuhlaamisesta, että millainen kokemus oli. Varmaan olet tietoinen siitäkin, että toimeentulotuen piiriin ei kaikki kuulu ja tosiaan, se ei kata kaikkia pakollisia kuluja. Luottotietojen menettämisen myötä tilanne vaikeutuu entisestään ja sulkee ovia työelämässäkin.

Sun viesti on vaan sitä samaa, mitä ennenkin.

Mutta näin se järjestelmä on rakennettu toimimaan, ja se ei ole yksittäisen sossun syy ettei tilanteessa voi auttaa antamalla ihmiselle vaan rahaa.

Ehdotinkin, että koko järjestelmää tulisi muuttaa niin, että se oikeasti tuottaisi hyötyä asiakkailleen ja yhteiskunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani hankala asiakas. En kuitenkaan ole saanut sossusta mitään apua jo vuosia jatkuneeseen erittäin vaikeaan tilanteeseeni. Kokemukseni ovat olleet jopa traumaattisen huonoja. En mennyt sossulan huvin vuoksi ja todella olisin apua tarvinnut. Olen tilanteessa, jossa en halua olla ja ongelmat ovat pahentuneet, mutta apua en saa. En kuitenkaan uhkaile. Toki olen noiden pomolle, johtavalle sosiaalityöntekijälle valittanut. Ymmärrän kuitenkin, miksi jotkut uhkailevat kun se palvelu ja asiakkaiden kohtelu on niin surkeaa, eikä mitään apua saa. Pitäisikö työntekijän saada kohdella asiakasta kuin roskaa ja asiakkaan vain tyytyä tähän? Varmasti suurin osa esim. sossun asiakkaista todella sitä apua tarvitsisi ja kynnys tuonne menoon on suuri. Omat kokemukseni ovat aikuissosiaalityöstä ja sitä edeltäneestä täysi-ikäisten nuorten puolelta. Perusasiakirjan ovat tuolla hukassa kun nuoret naiset ja naiset ylipäätään laitetaan asioimaan miehen kanssa. Omalla kohdallani vaihtoi naistyöntekijään onnistui vasta kun olin lähettänyt vihaisen viestin johtavalle sosiaalityöntekijälle. Asioista on vaikea puhua, enkä todellakaan puhu miehelle ja altistu samalla ahdistelulle. Aikoinaan miessosiaalityöntekijä siis ahdisteli, enkä tuolloin uskaltanut heti viedä asiaa eteenpäin. Lopetin vain asioinnin sossussa kokonaan, eikä kukaan edes soittanut tai ihmetellyt.

Kerro nyt suoraan mikä se vuosia jatkunut hankala tilanteesi oli ja mitä apua olisit siihen tarvinnut, mitä et saanut? Onko "apu" taas kiertoilmaisu rahalle? Voisit myös kertoa mikä oli perustelu ettet saanut apua jota halusit. Jos kyse oli rahasta, saat tosiaan kotiin päätöksen kirjeenä josta voit ihan katsoa, miksi ei haluaasi asiaa ole myönnetty. Ei mene läpi nämä "vuosia kävin enkä mitään saanut" tarinat ilman mitään kontekstia.

Nämä kommentit on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota edes mistä tilanteesta on kyse.

Tuokin on kumma että ikäänkuin valitat ettet enää käynyt siellä, ja kukaan ei soittanut perään. Pitäisikö sinusta siis viranomaisten soitella aikuisille ihmisille jotain tarkistussoittoja, että etkö nyt haluaisi olla asiakkaana täällä sossussa? Aikuissosiaalityön asiakasmäärissä ei käsittääkseni ole mitään rajoja, kuten lasussa, eli voi olla vaikka 150 asiakasta. Näille kaikilleko pitäisi soitella, jos heitä ei näy? Eikö aikuinen tule itse palveluun kun tarvitsee tai haluaa? Kuinka paljon aikuista pitäisi oikein holhota (jos ei ole tyyliin suljetulla osastolla tai edunvalvonnassa)?

En nyt kaikkea viitsi kertoa, mutta kysymys ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Toimeentulotukea en ole hakenut, enkä saanut sen jälkeen kun se siirtyi Kelaan. Tiivistäen nyt kuitenkin olen ihan aikuinen, ikä alkaa 3:lla työtön nainen, joka joutuu yhä asumaan vanhan ja sairaan vanhempansa kanssa. Olen ollut työttömänä jo vuosia ja tuloni on pelkkä työmarkkinatuki. Joudun hoitamaan paljon vanhempani asioita ja kotitöitä, vaikka se on itselleni hyvin vaikeaa. Kärsin itse mm. kovasta ahdistuksesta ja usein mm. ruokakaupassa iskee ahdistuspaniikkikohtaus. Toki muitakin vaivoja on, ilmeisesti myös asperger ja syömisongelmaa ja suolistovaivoja. Olen monta kertaa sanonut, että en halua, enkä pysty olemaan mikään hoitaja vanhemmalleni, mutta silti olen tällaiseksi käytännössä joutunut. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää, jonka myötä omat oireeni ovat pahentuneet. Lisäksi suhteeni vanhempaani on monestakin syystä vaikea. Olen suorittanut AMK-tutkinnon, mutta päivääkään koulutustani vastaavaa palkkatyötä en ole tehnyt. Ja, kyllä kaiken tämän olen kertonut sossussa vuosien kuluessa useita kertoja eri ihmisille, mutta mikään ei koskaan muutu ja apua en todellakaan saa.

Hankala tilanne. Haluaisitko siis asua omillasi, ja pärjäätkö yksin asumisessa? Mikäli löydät asunnon, hae kelasta toimeentulotukena takuuvuokraa jos sinulla ei ole rahaa. Hae asuntoja laajasti, jos luottotiedot on kunnossa niin saat kyllä asunnon vaikka lumolta. Jos päätös vuokravakuuteen on kielteinen, sitten vasta yhteys sossuun, jos tukea voisi saada. Sitten teet vanhuspalveluihin pyynnön, että vanhenpiesi tilanne kartoitetaan, koska muutat pois ja je eivät pärjää. Terveysasioissa sossu ei voi auttaa. Voisit toki pyytää itsellesi kartoitusta työkyvyttömyydestä, jolle on ainakin helsingissä oma yksikkönsä. Tämän enempää en osaa neuvoa. Toivottavasti saisit asioitasi kuntoon.

Entinen aikuissosiaalityöntekijä

Olen pari vuotta sitten tehnyt vanhuspalveluihin pyynnön tuosta tilanteesta. Se ei johtanut mihinkään tai siis kyllä sen työntekijä kävi kerran tapaamassa vanhempaani, mutta tämä väitti pärjäävänsä yksin, eikä omasta mielestään tarvinnut apua. Todellisuudessa siis todellakin tarvitsee ja itse joudun se hoitaja käytännössä olemaan. Sitten toisaalta kun haluaa syyllistää väittää, että ei saa apua kun asun samassa asunnossa. Myönnän kyllä, että en pysty tekemään kaikkea vaadittavaa omista rajoitteistani johtuen. Nyt esim. on ollut jo useamman päivän hyvinkin kirkasta auringonpaistetta, mutta itse kärsin kun valoarkuuteni on selvästi pahentunut. Istun mieluiten hiljaisessa pimeässä huoneessa,johon pimeä vessa sopii parhaiten. Tiedän toki tämänkin liittyvän todennäköiseen aspergeriini. Ja, siis asun vain toisen vanhempani kanssa. Toinen vanhempani on kuollut jo reilut 15 vuotta sitten sairauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti sosiaalityöntekijät voisivat jo vihdoin ymmärtää, että suurin asiakkaiden todellinen ongelma on köyhyys ja rahan puute, joka sitten on ajanut muihin ongelmiin. Tämä asia ei ratkea keskusteluavulla. Tuet ovat yksinkertaisesti liian pienet ja moni on joutunut pelkästään tästä syystä köyhyyteen ilman omaa syytään. Tähän ei tarvita mitään pikavippikierrettä tai elämänhalinnan puutteita. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä toimimaan ensisijaisesti niin, että ihmisiä saataisiin pois köyhyydestä, koska se todennäköisesti ratkaisee myös muita ongelmia. Sosiaalityöntekijöillä olisi myös mahdollisuus, mutta ei selvästikään halua vaikuttaa suoraan Kelaan ja päättäjiin tukien nostamiseksi ja köyhyysongelman hoitamiseksi. Toinen hyväksyttävä tosiasia taas on, että työtä ei ole kaikille ja työttömäksi jääminen on yhä harvemmin omaa syytä, eikä tästä pidä rankaista työtöntä.

Tämä on aivan totta. Ja esim terapia ei ole vaikuttavaa, jos asiakas edelleen joutuu elämään turvattomuudessa ja terapia keskittyy siihen, että miten hän selviää tässä traumaattisessa tilanteessa. Ei toimi, että toisella kädellä yhteiskunta silittää esim terapian tai muun kuntoutuksen muodossa ja toisella kädellä lyödään pitämällä ihminen taloudellisessa epävarmuudessa, turvattomuudessa ja käsittämättömässä byrokratialoukussa. On myös ihan totta, että jokainen ihminen tekee virheitä. Tämä koskee myös omaa taloutta ja siinä epätoivon ja turvattomuuden tilassa pikavippi voi tulla otettua, että saa huomenna ruokaa ja pääsee bussilla sinne terapiaan, noin esimerkkinä.

Ihmisten pitäminen köyhyydessä tulee yhteiskunnalle pitkäaikaisseurauksin todella kalliiksi. Kuntoutukset epäonnistuu, mielenterveysongelmat pahenee ja pitkittyy, fyysiset sairaudet puhkeaa ja kehittyy.

Oikeasti kaikkien noiden toimenpiteiden ylläpito,toteutus ja ennenkaikkea byrokratia sekä ylipäätään kaikki se, jolla ihminen yritetään sopeuttaa sietämään köyhyyttään ja pakottaa siihen on todella kallista. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita tai paranna ihmisen käytännön tilannetta. Miksi näitä rahoja ei käytetä tälläisen sijaan yksinkertaisesti tukien noston ja ihmisten käytännön tilanteen parantamiseen? Totuus kuitenkin on, että köyhät ihmiset ja erityisesti niiden ympärille rakennettu järjestelmä sekä byrokratia ovat hyviä bisneksiä, jotka työllistävät sitten monia muita ihmisiä, vaikka käytännön hyötyä ei sitten olekaan. Rahan ottamisella pois byrokratiasta tukien nostoon parannettaisiin kyllä alkuperäisten köyhien elämää niin että näille ”palveluille” ei olisi enää tarvetta, mutta samalla moni järjestelmän ja byrokratian työllistämä menettäisi työnsä ja jäisi itse työttömäksi.