Suomalaislapset ravintolassa, ikävä kyllä totta
Olen aina ajatellut, että suomalaislasten riehuminen ravintolassa/julkisilla paikoilla, joissa pitäisi ottaa huomioon myös muu, on pelkkää hapanta marmatusta. Valitettavasti pääsin itse todistamaan paraatipaikalta, miltä näyttää se, kun lapsia ei kasvateta lainkaan.
Käytiin kesäkuussa syömässä eräässä Helsinkiläisessä ravintolassa. Mulle oli helpotus päästä viettämään vihdoin hyvin ansaittua vapaa-aikaa.
Kiinnitin jo alussa huomiota, että vastapäätä istuvan perheen lapset eivät istuneet paikallaan. Poika hypähteli, juoksi ja käveli penkin päällä, viilkuili penkin yli ja höpötti toisella puolella istuville. Penkki oli loosimallinen, eli kun lapsi hyppi, keikkui toisenkin puolen ruokailijoiden istuinpaikat. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt vastapuolta häiritsevän, pikemminkin nauratti. Itse olisin ollut todella kyrpiintynyt.
Parasta oli kuitenkin perheen syöttötuolissa istuneen pikkuprinsessan käytös. Tämä muruliini päästi korviavihlovia kirkaisuja tasaisin väliajoin. Hän söi, puhui ja komminukoi joten iäksi arvelisin about 3-5.
Ruokailemassa ollut pikkuvauvaperhe näytti kaikkein vittuintuneemmalta. Perheen isä huudahti äänekkäästi: "Vau!" kun kakara kirkui.
Arvatkaas miten perheen ihastuttava äitimuori palkitsi jälkikasvunsa käytöksen? "Haluutteks te vielä jäätelöä?" Tyttöä ei luonnollisesti kielletty kirkumasta.
Tuokaa vaan niitä lapsia ravintolaan. Hyvin käyttätyvät lapset ovat kaikkien ilo ja etu. Mutta jos käytös lähtee lapasesta, niin oikeasti, lähtekää pois. Isä vaan maksamaan ja äiti taluttaa lapset pois. Kenelläkään ei ole kivaa kun yksi pilaa muiden ruokahalun.
Kommentit (167)
Mistä näitä tulee, kun palstalla kaikki kuitenkin aina kertovat, että heidän lapsensa ovat niitä poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:39"]
Mistä näitä tulee, kun palstalla kaikki kuitenkin aina kertovat, että heidän lapsensa ovat niitä poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä.
[/quote]
Valtaosa lapsista onkin hyväkäytöksisiä, mutta ei heitä huomata samalla lailla kuin niitä häiriköitä. Sama juttu kuin koulussa.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:38"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:26"]
Kävikö niille kukaan sanomassa että häiritsevät vai puhisitteko vaan pöydissänne?
[/quote]Puhistiin pöydissämme. Pikkuvauvaperheen isä kyllä ilmoitti äänekkäiminpien kirkaisujen jälkeen "no huhhuh" "vau" tms. Eli sun mielestä vastuu oli meillä? Koska me, tuntemattomat ihmiset, ei lähdetä ojentamaan tuntemattomia pentuja, on vastuu lasten käytöksestä meillä eikä vanhemmilla? Avaatko ihan selkeästi, mitä se meidän "puhuminen" olisi auttanut? Vihjaatko, ettei vanhemmat ymmärtäneet karjumisen saattavan haitata jotakuta?
Ja ei, ei todellakaan ole provo.
[/quote]
Ei tarvii hermostua ihan normaalista kysymyksestä. Yksi ravintolareissu meni nyt vähän pieleen, so what. Rauhoitu jo.
[/quote]
Ja tarkoitin esim. henkilökuntaa, kai siellä heitäkin oli.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:35"]
Aloittaja vaikuttaa vähän sellaiselle että ärsyyntyy helposti aika monestakin asiasta. "Kaikkia vituttaneet kakarat" kuvaa kyllä ihmisen mentaliteettia aika hyvin.
[/quote]
Tällaisten pitäisi vain pysyä kotona. Mikäs siinä muu auttaa. Kadulla voi kohdata kehitysvammaisen häiritsemässä, bussissa voi paasata joku meielnterveysongelmainen, uskovainen voi tulla tyrkyttämään lentolehtistä jne.
Ravintolassa on oikeus käydä lapsiperheenä ja ei tuo kuvaus nyt niin kammottavalta tunnu. Toinen vähän hyppelehtii ja toisen äänenkäyttö ei miellytä.
Tuskin olisin kiinnittänyt mitään huomiota ja vaikka olisinkin, niin ei olisi ärsyttänyt.
Onko tämä nyt sitä "me ikäihmiset olemme niin paljon ylempiarvoisia ja hyvin kasvatettuja!" Jos sinut olisi kasvatettu hyvin et luultavasti aukoisi päätäsi yhdestä ravintolareissusta noin suivaantuneena vaan antaisit asian olla.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:35"]
Aloittaja on henkilö, joka ei tiedä lapsista yhtään mitään. Joku katkera vanhapiika.
Veikkaa viisivuotiaan istuvan syöttötuolissa ja kirkuvan :D
MInäkin olin viime viikolla ravintolassa syömässä. Viereisessä pöydässä oli n. kolme - ja kuusivuotiaat lapset. Ottivat siikaa, söivät salaattinsa ja puhuivat hillityllä äänellä. Sen sijaan toisessa pyödässä istui dementoitunut vanhus, joka huusi kovaan ääneen, että "nyt tulee pissa vaippaan".
Huonosti kasvatettu tämä vanhus?
[/quote]
Huhhuh. Nyt vedit kyllä pohjat. Dementoituneet vanhukset ovat sairaita. Ymmärrätkö sä edes eroa, vai sulattiko Ulla-Yeminan raskaus aivosi? Vanhuksilla on muutenkin mun mielestä paljon duurempi oikeus tehdä mitä lystää, varsinkin tämän päivän vanhuksilla. Kun on Suomi rakennettu hyvinvointivaltioksi tyhjästä, saat tehä mitä lystäät. Sen sijaan elämänsä alussa olevat mukulat, joiden pitää vielä olla n.40 vuotta työelämässä PITÄÄ oppia kunnioittamaan toisia. Vanhukset ovat täysin eri asia kuin kakarat. Ikävää ettet sä amismutsi sitä ymmärrä.
Toiseksi, olen 21v ja seurustelen. Naurattaa kylläkin se, että luulet naimattomuuden tai varsinkaan lapsettomuuden katkeroittsvan ihmisiä tai olevan vahingollisia. Esim.sinä olet erinomainen esimerkki, miten lapset eivät tuo onnea tai sivistystä.
Kolmanneksi, valehtelet. Keksit säälittävästi tarinasi osoittaaksesi kuinka vanhuksetkin "ovat haitaksi." Kerrohan, mistä tiedät lasten ottaneen siikaa? Mistä tiedät vanhuksen olleen dementoitunut? Kerroppas sen sun ravintolasi nimi ;)
Hyvä että kirjoitit! Jos yksikin häirikköperhe tämän lukee, niin voisivat ymmärtää pilaavansa toisilta ihmisiltä ravintolassa käynnin ilon. Vaikka tuskin ne tajuaa tämänkään jälkeen muita huomioon ottamaan, vaan jatkavat sikailuaan vanhaan malliin.
Hyi vittu, ällöttävän makeilevasti ja vittumaisesti kirjoitettu. Ei oo eka tätä tyyliä, taas joku rajoittunut teinileenalassi keksi vinkumisen aihetta.
Miksi isä maksaa ja äiti poistaa lapset? Miksi ei toisinpäin?
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 11:56"]
mammat heti alapeukuttamassa :D Olis kiva kuulla asiallinen selitys, miksi teistä on ok antaa muiden ruokailijoiden kärsiä sinun lapsesi kustannuksella?
Mikä siinä on niin väärin ehdottaa, että lähtee pois jos ei kykene käyttäytymään?
[/quote]
No hohhoijaa. Kuvitteletko, että joku jonkun mieleltään sairaan vanhanpiian kehotuksista pois lähtisi?
En todellakaan lähtisi, jos lapseni on kurotellut vähän toiselle puolelle pöytää ja jollain lapsella on vähän kovempi ääni. Näinhän tämä tod. näk. on ollut.
Mikä siinä on, että käyn pari kertaa viikossa ravintolassa jo kolmatta kymmenettä vuotta ja enpä ole häiriintynyt.
Jokin asennevamma näillä ainaisilla valittajilla. korvien välissä. En ole huomannut mitään eroa ulkomaihin nähden. Työmatkoilla käyn paljonkin.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:49"]
Hyi vittu, ällöttävän makeilevasti ja vittumaisesti kirjoitettu. Ei oo eka tätä tyyliä, taas joku rajoittunut teinileenalassi keksi vinkumisen aihetta. Miksi isä maksaa ja äiti poistaa lapset? Miksi ei toisinpäin?
[/quote]
:DDD Joo kyllä, toi että isä maksaa olikin kaiken pointti. Voi äitikin maksaa, kummi maksaa, isoäiti maksaa, sisko maksaa. Kuka tahansa saa maksaa kunhan maksavat ja hilaavat perseensä pois.
Selitä mulle rationaalisesti, miten mä olen rajoittunut jos vaadin kunnioittavaa käytöstä lapsilta? Miksi sua ottaa näin henkilökohtaisesti se, että huonosti käyttäytyviä kakaroita halveksutaan? Tulee yllärinä sulle?
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 11:48"]Olen aina ajatellut, että suomalaislasten riehuminen ravintolassa/julkisilla paikoilla, joissa pitäisi ottaa huomioon myös muu, on pelkkää hapanta marmatusta. Valitettavasti pääsin itse todistamaan paraatipaikalta, miltä näyttää se, kun lapsia ei kasvateta lainkaan.
Käytiin kesäkuussa syömässä eräässä Helsinkiläisessä ravintolassa. Mulle oli helpotus päästä viettämään vihdoin hyvin ansaittua vapaa-aikaa.
Kiinnitin jo alussa huomiota, että vastapäätä istuvan perheen lapset eivät istuneet paikallaan. Poika hypähteli, juoksi ja käveli penkin päällä, viilkuili penkin yli ja höpötti toisella puolella istuville. Penkki oli loosimallinen, eli kun lapsi hyppi, keikkui toisenkin puolen ruokailijoiden istuinpaikat. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt vastapuolta häiritsevän, pikemminkin nauratti. Itse olisin ollut todella kyrpiintynyt.
Parasta oli kuitenkin perheen syöttötuolissa istuneen pikkuprinsessan käytös. Tämä muruliini päästi korviavihlovia kirkaisuja tasaisin väliajoin. Hän söi, puhui ja komminukoi joten iäksi arvelisin about 3-5.
Ruokailemassa ollut pikkuvauvaperhe näytti kaikkein vittuintuneemmalta. Perheen isä huudahti äänekkäästi: "Vau!" kun kakara kirkui.
Arvatkaas miten perheen ihastuttava äitimuori palkitsi jälkikasvunsa käytöksen? "Haluutteks te vielä jäätelöä?" Tyttöä ei luonnollisesti kielletty kirkumasta.
Tuokaa vaan niitä lapsia ravintolaan. Hyvin käyttätyvät lapset ovat kaikkien ilo ja etu. Mutta jos käytös lähtee lapasesta, niin oikeasti, lähtekää pois. Isä vaan maksamaan ja äiti taluttaa lapset pois. Kenelläkään ei ole kivaa kun yksi pilaa muiden ruokahalun.
[/quote]
Oon samaa mieltä että lapsetlle pitää opettaa käytöstavat. Meijän 2-vuotias osaa käyttäytyä suht salonkikelpoisesti ravintolassa. Mut sun kasvatuksessa ap on jotain kai menny vikaan. Kakara?-onko oikein haukkua lasta kakaraksi? Ei ole. Aikuisethan sen lapsen on luultavasti "pilannu" ei se lapsi ansaitse kakaraks haukkumista ja tota sun negatiivista asennetta. Ota se sitruuna pois takapuolestas ja keskity omaan elämääs, lupaan että susta tulee onnellisempi.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:39"]
Mistä näitä tulee, kun palstalla kaikki kuitenkin aina kertovat, että heidän lapsensa ovat niitä poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä.
[/quote]
se on hyvä kun tuntuu että ne äidit ei ole
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:35"]
Aloittaja on henkilö, joka ei tiedä lapsista yhtään mitään. Joku katkera vanhapiika.
Veikkaa viisivuotiaan istuvan syöttötuolissa ja kirkuvan :D
MInäkin olin viime viikolla ravintolassa syömässä. Viereisessä pöydässä oli n. kolme - ja kuusivuotiaat lapset. Ottivat siikaa, söivät salaattinsa ja puhuivat hillityllä äänellä. Sen sijaan toisessa pyödässä istui dementoitunut vanhus, joka huusi kovaan ääneen, että "nyt tulee pissa vaippaan".
Huonosti kasvatettu tämä vanhus?
[/quote]
Huhhuh. Nyt vedit kyllä pohjat. Dementoituneet vanhukset ovat sairaita. Ymmärrätkö sä edes eroa, vai sulattiko Ulla-Yeminan raskaus aivosi? Vanhuksilla on muutenkin mun mielestä paljon duurempi oikeus tehdä mitä lystää, varsinkin tämän päivän vanhuksilla. Kun on Suomi rakennettu hyvinvointivaltioksi tyhjästä, saat tehä mitä lystäät. Sen sijaan elämänsä alussa olevat mukulat, joiden pitää vielä olla n.40 vuotta työelämässä PITÄÄ oppia kunnioittamaan toisia. Vanhukset ovat täysin eri asia kuin kakarat. Ikävää ettet sä amismutsi sitä ymmärrä.
Toiseksi, olen 21v ja seurustelen. Naurattaa kylläkin se, että luulet naimattomuuden tai varsinkaan lapsettomuuden katkeroittsvan ihmisiä tai olevan vahingollisia. Esim.sinä olet erinomainen esimerkki, miten lapset eivät tuo onnea tai sivistystä.
Kolmanneksi, valehtelet. Keksit säälittävästi tarinasi osoittaaksesi kuinka vanhuksetkin "ovat haitaksi." Kerrohan, mistä tiedät lasten ottaneen siikaa? Mistä tiedät vanhuksen olleen dementoitunut? Kerroppas sen sun ravintolasi nimi ;)
[/quote]
Ravintola Lehtovaara Helsingin Töölössä Ja vanhuksen jutut olivat täysin höpertyneitä kaikin puolin, joten ajattelin, että dementoitunut.
Aika pieleen tuo "amis". Yliopistosta valmistunut olen. Fiksumpi huomaa sanankäytöstä.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:48"]
Hyvä että kirjoitit! Jos yksikin häirikköperhe tämän lukee, niin voisivat ymmärtää pilaavansa toisilta ihmisiltä ravintolassa käynnin ilon. Vaikka tuskin ne tajuaa tämänkään jälkeen muita huomioon ottamaan, vaan jatkavat sikailuaan vanhaan malliin.
[/quote]
Tätä toivon myös. Toivon kanssa, että nää sikailijat sattuisivat palstalle ja lukisivat tämän. Seuraavan kerran mulla on rahaa mennä ravintolaan parin kuukauden päästä, niin että jokainen on tärkeä.
No lapsia ei voi köyttääkään kiinni. Tosin itse edes kieltäisin riehumasta. Vuoden ikäiselle lapsellekin jo sanon esim kahvilassa, ettei saa kiljua. Ja kyllä ymmärtää, vaikkei ehkä miksi. Kyllä niitä lapsia voi kasvattaa, vaikka se olisi hankalaa. Esimerkkinä tuttavaperhe selitti lapsille miten kirkossa käyttäydytään. Se jo rauhoittaa menoa jonkin verran, vaikka penkissä pysyminen koko ajan olisi hankalaa. Tehokkainta on, että pienestä pitäen pidetään kiinni käyttäytymisnormeista (tietyissä paikoissa ei huudeta, pompita, juosta). Vaikeampi se on yhtäkkiä kolmivuotiaalle selittää, ettei saa, jos siihen asti on saanut "koska lapsi ei ymmärrä". Kyllä pienikin lapsi ymmärtää sanan "ei" kun sen merkityksen opettaa. Enkä sano tätä sillä, että se olisi mukamas helppoa tai onnistuisi 100% ajasta. Ei ole. Mutta typerintä on olla edes yrittämättä. Ei pidä vähätellä lapsia sillä, ettei ne osaa tai ymmärrä. Tietty liikkuvuus ja ääni on sallittua, ei lapsen pidä olla nukke. Mutta liika on liikaa. Innostuessaan heitä on vaikea hallita, muttei mahdotonta. Vähintäänkin voi rauhoittaa menoa edes hieman.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 11:56"]
mammat heti alapeukuttamassa :D Olis kiva kuulla asiallinen selitys, miksi teistä on ok antaa muiden ruokailijoiden kärsiä sinun lapsesi kustannuksella?
Mikä siinä on niin väärin ehdottaa, että lähtee pois jos ei kykene käyttäytymään?
[/quote]
No hohhoijaa. Kuvitteletko, että joku jonkun mieleltään sairaan vanhanpiian kehotuksista pois lähtisi?
En todellakaan lähtisi, jos lapseni on kurotellut vähän toiselle puolelle pöytää ja jollain lapsella on vähän kovempi ääni. Näinhän tämä tod. näk. on ollut.
Mikä siinä on, että käyn pari kertaa viikossa ravintolassa jo kolmatta kymmenettä vuotta ja enpä ole häiriintynyt.
Jokin asennevamma näillä ainaisilla valittajilla. korvien välissä. En ole huomannut mitään eroa ulkomaihin nähden. Työmatkoilla käyn paljonkin.
[/quote]
Et tietenkään lähtisi. Sehän vaatisi muiden huomioimista, lasten kasvattamista ja sivistystä.
Nyt niistä vaginasta puserretuista egonjatkeista tehdään samanlaisia kuin äityli. Ja äitylissähän on mistä ottaa mallia. ;) Ja tää oli jo sun toinen viesti, luovuit siis tarinasta vaippaan pissaavasta vanhuksesta?
Huomaatteko, miten vihaisia suomalaiset äidit ovat, kun heitä pyydetään kasvattamaan kakaroitaan?
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 11:59"]
Tuon sinun selostuksen perusteella kuulostaa ihan normaalille lasten käytökselle.
[/quote]
Ja valitettavasti juurikin näin. Ei kasvatetut lapset noin käyttäydy ja nykyään vain harmi että normaali on ei kasvatettu.
Meillä on melko kärsimättömät lapset. Paljon ollaan syöty ravintoloissa, eikä se silti tahdo sujua kuin esikoiselta.
Mutta me ei mennä ravintoloihin kuin "pakon edessä" eli reissun päällä, mutta liikutaan ja reissataan melko paljon.
Mä vaan mietin, että miten meidän pitäisi toimia, jos lapset tosiaan käyttäytyy huonosti, eikä saada heitä millään aisoihin. Kahden lapsista on ihan pakko syödä tasaisin väliajoin, joten jos lähdemme pois ennen kuin olemme ehtineet syödä, niin meidän täytyy mennä yrittämään seuraavaan kuppilaan. Ja meillä ei kyllä ole niin paljoa ylimääräistä, että maksaisimme samasta lounaasta useampaan kuppilaan, jos jossain onnistuisi täysin hiiskumatta se aterian syöminen.
Ai niin, mutta voihan se maksamaan jäänyt vanhempi pyytää pahvilaatikoihin ruuat ja syödään sitten ahtaassa auton penkissä.
Pisti muuten silmään tässä tekstissä, että ap:n mukaan vielä häntä enemmän olivat vittuuntuneita pienen vauvan vanhemmat. Jep, mäkin olen huomannut, että melko usein pikkuvauvan vanhemmat ovat vielä suvaitsemattomampia kuin lapsettomat. Kun heillä on se pikkuprinssi tai -prinsessa, joka on niin hyvin kasvatettu, että nyt jo 3 kk iässä osaa ravintolassa nukkua hyvin koko ruokailun ajan. Ja 1-2 -vuotiaat taaperot "huonolla käytöksellään" ja horjuvalla liikkumisellaan ovat suorastaan pelottavia ihmiskunnan vihollisia.
Jäi pois, mistä tiedän ottaneen heidän siikaa.
Lehtovaarassa pöydät ovat hyvin taajaan sijoitettu ja kuulin tilauksen. Mikä tässä on niin epäuskottavaa? Etkö koskaan ole kuullut naapuripöydän tilausta ihan tahtomattasi?
Pointti nyt oli, että yleensä lapset ovat vain iloksi! Suosittelen positiivisempaa elämänasennetta sinullekin.
En minä pahastunut tämän vanhuksen puheista. Muut hänen pöydässään vähän olivat kiusaantuneen oloisia. Mutta hyvä, että toivat... kyllä maailmaan kaikenlaista mahtuu mielensä pahoittajien uhallakin.