Kun puoliso on aina kotona, miten jaksatte?

Vierailija kirjoitti:

Voin tunnistaa ongelman. Exän kanssa oli tuollaista. Hän oli paljon kotona työttömyyden takia ja mä sairaslomalla. Koko ajan toistemme välittömässä vaikutuspiirissä. Exää se ei haitannut, koska hän nautti siitä. Koko ajan toimitti jotain "asiaa", siis höpötti jotain olematonta. Oli aika raskasta.

Uudessa suhteessa olen tehnyt sen ratkaisun, että en muuta yhteen. Nykyinen miesystäväni on introvertti minun laillani ja ihan paras ratkaisu meille molemmille on omat kämpät.

Meillä sama. Olemme jopa naimisissa, mutta emme ole koskaan muuttaneet yhteen. Se on ollut myös pandemia-ajan pelastus. Koska kaikki paikat ovat olleet kiinni, eikä matkustaa voi, on vaihtelua elämään tuonut edes se, että vietämme vuoroviikoin viikonloput toistemme luona. Tuntuisi tympeältä olla tässä samassa kaksiossa ihan koko ajan, töissä ja vapaalla.

Tilanne on tietysti erilainen niillä, joilla on asunnossaan tilaa vaikka muille jakaa. Me molemmat asumme kaksiossa. Hankalaa olisi yhteen kämppään edes saada työpistettä molemmille, ja palaverit ja puhelinpäivystykset olisivat todella haastavia.

Mutta tämä sopii meille. Viikot erillään ja viikonloput ja lomat yhdessä.

Meillä on puolisoni kanssa hauskaa yhdessä, joten hyvin. Kiva kun on seuraa ja hän heittää paljon hauskaa läppää, joten nauran paljon enemmän. Jos kaipaan yksinoloa, teen jotain yksin. Kuuntelen vaikka äänikirjaa kuulokkeilla.

Riippuu kuukautiskierron vaiheesta. Viikkoa ennen kuukautisia ja pari ekaa vuotopäivää ärsyttää. Kuukautisten ja ovulaation välillä oikein hyvin.

Kaikkeen tottuu sanoi lapamatokin.

Kun mieheni teki yötyötä oli alkuun vaikeaa nukahtaa ilman toista, sen lisäksi arjen pyöritys oli vastuullani.

Mies tuli aamuisin kotiin, nukkui jonkin tunnin ja taas töihin.

Sitten hän vaihtoi päivätöihin ja taas alkuun mulla vaikeuksia että siinä se kuorsaa vieressäni.

Nyt hän on työtön ja minä sairaslomalla, ei ärsytä että näemme kokoajan.

Yhteiset harrastukset, mielenkiinnot ja huumori on meidän liima.

Tottakai on ylämäkiä mutta on myös alamäkiä.

Kaikki ihmiset tarvitsevat eri lailla omaa aikaa, ei se liity mitenkään siihen ettei muka pitäisi muista ihmisistä tai vaikka puolisostaan. Minä tarvitsen paljon omaa aikaa, ei se tarkoita että haluaisin elää elämäni ilman muita ihmisiä. 

Asun kumppanini kanssa eri asunnoissa ja eri kaupungeissa, ja toimii aivan loistavasti kun molemmilla tuo oman ajan tarve on aika samantyylinen. Koronan ensimmäisessä aallossa toki elimme monta kuukautta saman katon alla, kyllä sekin ihan hyvin sujuu. Pitää vaan muistaa ottaa se oma aika ja kertoa niistä tarpeistaan avoimesti. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuukautiskierron vaiheesta. Viikkoa ennen kuukautisia ja pari ekaa vuotopäivää ärsyttää. Kuukautisten ja ovulaation välillä oikein hyvin.

Sama!

Ahdistaa, todella paljon. Välillä, aika usein täällä majailee myös miehen aikuiset lapset, jotka myös etäkouluissa ja siirtyvät siksi sujuvasti äitinsä ja isänsä täyspalveluhotellien väliä ja ilmeisesti eivät enää omissa asunnoissaan käännykkään. Ja miksi kääntyisivätkään, täällä kaikki tuodaan valmiina eteen ja mitään ei tarvitse tehdä sen eteen. Koulunkäynti nykyään näköjään melko leppoista, tunti silloin tunti tällöin, ei edes joka päivä. Täällä sitten kökötetään, aina joku paikalla, ei koskaan omaa rauhaa. Ihan hirveää, pääsisipä pian karkuun työmatkoille, eikä tarvitsisi katsella sitä aikuisten ihmisten lojumista ja laiskottelua..uah.

13 v. on mennyt työttömänä,  korvauksia ei voi olla, kun joutuisi kyykytettäväksi. Asuntokauppa toi sentään taskurahaa.

Meillä on onneksi omat asunnot. Kaksi yötä putkeen kestän, sitten on pakko päästä ihan omaan rauhaan.

Minusta se on suhteelle vain hyväksi, kun sitä ei kuormita ärsytys.

Ihan hyvin meillä on Kirsin kanssa mennyt...Sellaiset pari kertaa päivässä...Kerrankin kunnolla aikaa..

https://devkis.net/uploads/posts/2019-10/1570861114_golye-tolstye-zhopy…

Mullekin mies tulee tilittämään työnsä yksityiskohtia kuin olisin jokin työnohjaaja hänelle. No en ole.

En tiedä mutta itse olin edellisessä suhteessa eri asunnossa. Välimatkaa oli 400km. Silti exää haittasi jos joskus bunkkasin sen luona kun se teki töitä j aolin käymässä. Itse opiskleija siis. En kyllä aio ikinä muuttaa miehen kanssa yhteen, jo oman itseni takia.

Miten puoliso jaksaa kun sinä olet aina kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuota ongelmaa, mutta mikä estää sanomasta sille kultamurulle, että nyt namunassukka se naama umpeen ja tee ite työsi, haluat olla rauhassa? Kommunikointia, aapee, ei sen kummempaa.

Olen joskus sanonut, mutta sai vastauksesi, että perheenjäsenten pitää auttaa toisiaan ja jos en auta, en tue häntä.

0/5

Ihme ettet mennyt sadussasi niin pitkälle, että teet kaikki miehen etätyöt.

Kannattaisi hakeutua johonkin töihin, ettei tarvitsisi päivästä toiseen trollata.

Teen etätöitä ja mies käy muualla töissä (onneksi). Teki kyllä tiukkaa kun mies oli saikulla. Meillä on kivaa yhdessä, viihdytään kyllä. Mutta kyllä käy olohuone pieneksi silloin kun toinen makaa sohvalla kattomassa telkkaria ja juttelee ym ja toinen yrittää tehdä töitä siinä vieressä. Lähti se viimeinenkin motivaatio ja pakenin toimistolle parina päivänä. Jos molemmat tekisi etätöitä, pitäisi hankkia kyllä isompi asunto koska ei kestäis hermot katella toisen naamaa 24/7 samassa huoneessa. Vapaa-aikaa ei ole ongelma viettää yhdessä kun molemmat voi silloin ottaa rennosti. Lisäksi ollaan samalla alalla ja hän "kilpailijalla" töissä, joten jos tarkkoja ollaan niin ei saisi kuulla mun työasioita ollenkaan kun puhutaan hinnoista ym.

Selviämme oikein hyvin, kaksi eläkeläistä introverttiä.

Ei oo ukkoa jaksan saaterin Hyvin!

Meillä menee tosi hyvin kahdestaan kotona. Tehdään töitä, mutta syödään yhdessä ja kahvitellaan. Molemmilla omat työhuoneet, jossa saa olla rauhassa.

Mulla on onneksi mies, joka tajuaa antaa tilaa. Se siis olisi just tollanen kuin ap:n mies, siis mitään se ei tahtoisi tehdä yksin tai antaa minun tehdä yksin, mutta se on oppinut, että minä tartten aikaa jolloin ei tartte olla sosiaalinen.

Ja kun sanon että se tunkisi mukaan joka paikkaa, niin oikeesti sen mielestä olisi ihan hyvä idea lähteä mukaan, jos menen lähikauppaan ostamaan maitoa. Tai jos se ite on menossa vaikka hakemaan pakettia postista, niin se kysyy, että tuutko mukaan. No en tule. Eikä kyse ole siitä että se olisi mustasukkainen, se vaan haluaa seuraa koko ajan.

Me joustetaan siis molemmat. Minä saan olla rauhassa (kotonakin, sanon että nyt haluan pari tuntia ihan omaa aikaa, ei huvita jutella) ja vastaavasti minä sitten kestän sen että mies saa olla seurallinen, vaikka itelleni ei olisi niin väliksi.

Ihan kauheaa olisi, jos kotona ois tilanne että toinen olettaisi mun olevan koko ajan saatavilla ja valmiina kuuntelemaan, puhumaan ja olemaan seurana. Takuulla olisin jo eronnut.

Me on ollu yhdessä parikymmentä vuotta.

Me ollaan nyt oltu kaksi vuotta kotona etätöissä molemmat. Ei ole ollut ongelma. Onneksi on molemmilla omat työhuoneet, joten töitä saa tehdä ihan rauhassa. Aikatauluista riippuen välillä syödään lounas samaan aikaan, välillä ei nähdä kertaakaan koko työpäivän aikana.

Molemmilla on myös omat harrastuksensa, eli omaa aikaakin on ihan riittävästi. Ja mielellänihän minä puolison kanssa aikaa vietän, vielä näin yli 30 vuoden jälkeenkin. <3