Kun puoliso on aina kotona, miten jaksatte?

Mulla ei ole tuota ongelmaa, mutta mikä estää sanomasta sille kultamurulle, että nyt namunassukka se naama umpeen ja tee ite työsi, haluat olla rauhassa? Kommunikointia, aapee, ei sen kummempaa.

Veikkaan, että meillä puoliso kaipaisi enemmänkin aikaa ilman minua. Minä olen se, joka tekee etätöitä, tälläkin hetkellä täällä työhuoneessani suljetun oven takana mutta kuitenkin kotona. Töiden jälkeen hoidan täältä käsin kokouksia. Välillä opiskelen. Välillä onneksi on ihan vapaailtoja ja niitä on sentään suurin osa, kun viikonloputkin lasketaan mukaan. Toimistolla käyn kerran parissa viikossa vain parin tunnin ajan.

Mutta ei hän ole missään vaiheessa ehdottanut, että menisin toimistolle ihan vain ollakseni pois kotoa. Kohta on joka tapauksessa mentävä, kun aletaan taas pitää läsnäolopalavereita ja kehittämispäiviä yms. Ja kun koronatilanne vähän vielä helpottaa, niin tarjoudun ihan oma-aloitteisesti lähtemään parin päivän kaupunkilomalle jonnekin lähistölle, jotta hän saa omaa aikaa (sama mahdollisuus hänellä tottakai on itselläänkin koska tahansa). Ymmärrän hyvin halun olla välillä yksin.

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Lähden kävelylle. Tai esitän olevani livewebinaarissa ja laitan nauhoitteen pyörimään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuota ongelmaa, mutta mikä estää sanomasta sille kultamurulle, että nyt namunassukka se naama umpeen ja tee ite työsi, haluat olla rauhassa? Kommunikointia, aapee, ei sen kummempaa.

Olen joskus sanonut, mutta sai vastauksesi, että perheenjäsenten pitää auttaa toisiaan ja jos en auta, en tue häntä.

No en oikein jaksa suoraan sanottuna. Korona-aika on kuivettanut työ- ja hupimatkailunkin pois eli ukko on aina kotona. Tuntuu, että tulen hulluksi. Minulla on suuri tarve omalle yksityisella ajalle ja tuntuu, että sekoan, kun koko ajan on seuraa. Salaa toivon, että hän saisi työkomennuksen vaikka vuosiksi jonnekin kauas.

Hyvin jaksan, kiitos kysymästä. Jos haluan olla omissa oloissani, lähden ulkoilemaan.

paras ratkasu kaikkeen on omat kämpät. Tosin, jos pieniä lapsia, niin on vähän nihkeempää sellanen, mutta muuten suosittelen.

Hyvin, koska muita sosiaalisia tilanteita on niin vähän. Normaalissa elämässä tarvitsin hirveästi omaa aikaa, rauhaa olla kotona yksin. Nyt en tarvitse, koska on etätyöt. Ei tarvitse nähdä ihmisiä kaduilla ja kaupoissa eikä avokonttorissa.

Entä jos hankitte tilaa enemmän ja siipiä. Tai eri asunnot kunnes saa tiloja. Tai sitten mies on väärä.

Käsittämätöntä, ettei muka jakseta omaa aviomiestä, jos hän on aina kotona.

Ajatelkaa niitä perheitä, joissa molemmat ovat työttöminä, pitkäänkin, ja heillä on lisäksi rahat tiukoilla.

Ja aatelkaa kun pääsette eläkkeelle,  silloinkin olette aina yhdessä ja vielä kahdestaan, kun lapsiakaan ei enää kotona ole.

Aina tällä palstalla parutaan ja valitetaan ja solvataan jotakuta,  jopa omaa miestä siitä, että mies on etätöissä.  Tai on liikaa kotona.

Mitäs jos olisitte aina yksin?  Myös kaikki juhlat? Viettäisitte jouluaatot ja juhannusaatot yksin omassa asunnosanne?

Saattais silloin tulla mieleen, että voi miten mukavaa olisi, kun olisi seuraa ja vois yhdessä mennä jonnekin.

Jos on niin helvetin syvästi introvertti, niin minkä takia pitää tukkia itsensä elämään jonkun kanssa yhdessä?

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.    Pitääkö sen koko perheen elää muka äidin introverttiyden mukaan?

Eli vain sinulla on ongelma ap. Miten meinasit jaksaa siippaasi vaikka seuraavat 50 vuotta, jos et nyt jaksa? Et taida rakastaa.

Mikä muuten estää sinua lähtemästä ulkoilemaan ja keksimään ihan omia asioita?

Hyvin jaksan koska on kaksikerroksinen omakotitalo ja omat työhuoneet molemmilla eri kerroksissa ja mahdollisimman kaukana toisistaan. Mutta pienessä asunnossa tilanne olisi varmasti hankalampi jos toinen olisi koko ajan esim. olohuoneessa.

Meillä onneksi iso talo. 260 neliötä. Ollaan molemmat kotona töissä.

Mulla on käytössä talon toinen pää 60 neliötä ja miehellä oma toimistohuone. Välillä käy työpaikallaan, enää harvoin tarvii matkustaa. Syksyllä kyllä näillä näkymin on sitten enemmän poissa. Metsä on henkireikäni ja käsityöt.

Puoliso tekee etätöitä yläkerrassa, minä alakerrassa. Lounas syödään yhdessä, välillä käyn kesken työpäivän moikkaamassa ja halaamassa puolisoa ennen omalle työpisteelle palaamista. Kivempaa tämä näin on kuin olla täällä yksin.

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Tuo toimii. Meillä pikkasen pienempi talo ja vasta tulevaisuudessa kaikki huoneet käytössä remontin jälkeen.

Ostettiin isompi asunto. Nyt en aina edes tiedä, onko hän kotona vai ei. Jos auto on pihassa, oletus on, että kotona varmaan. Mutta missä. Yleensä on yläkerrassa koneellaan, mutta joskus makaa sängyllään miettimässä työasioitaan.

Vähän häiritsee se, kun pitäisi treenailla musiikkihommia, mutta ei viitsi häiritä toisen työntekoa. "Onneksi" nyt ei ole keikkaa tulossa, joten mitään pakkoa treenaamiseen ei juuri nyt ole. Suunnittelen äänieristettyä huonetta, jossa voisin musisoida muita häiritsemättä.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos hankitte tilaa enemmän ja siipiä. Tai eri asunnot kunnes saa tiloja. Tai sitten mies on väärä.

Tai ap väärä miehelle. Toivottavasti ap ei sairastu tai muuta tylsää sellaista, että ei pääse ollenkaan pihalle, vaan joutuu raukkaparka olemaan samoissa tiloissa ihan koko ajan!

Vierailija kirjoitti:

Puoliso tekee etätöitä yläkerrassa, minä alakerrassa. Lounas syödään yhdessä, välillä käyn kesken työpäivän moikkaamassa ja halaamassa puolisoa ennen omalle työpisteelle palaamista. Kivempaa tämä näin on kuin olla täällä yksin.

Tuo oiski ihan eri tilanne, jos tekisin itsekin töitä, mutta olen vauvan kanssa kotona. Tosin lähtisin varmaan pois kotoa muualle tekemään töitä ihan vaan, ettei aina ois kotona ja miehen kanssa.

Vain asennemuutos auttaa. Se on ap sinun ikioma projekti.