Kun puoliso on aina kotona, miten jaksatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Meillä on 400 neliötä ja uima-allas.

Meillä on n. 600 neliötä, kesäuima-allas ja uimaranta. Ei kyllä talvella paljon iloa kummastakaan uimapaikasta. Vaan on meillä myös monta keittiötä, veskiä, kylppäriä, useampi sauna, enkä ihan vilpittömästi tiedä, montako huonetta meidän talossa on, etenkään jos pitäisi laskea kellarikerroksenkin huoneet. On muuten ihan aikuisten oikeesti :D Ei tämä nyt niin harvinaista ole, jos on sattunut ostamaan talokseen entisen kansakoulun. 

Minusta tuollainen kuulostaa kulissiliitolta, jossa pysytään väkisin yhdessä vaikka toisen läsnäolo ärsyttää niin että oikein toivoo että toinen menisi pitkäksi aikaa pois tai muuttaisi muualle. Miksi ihmeessä tuollaisessa suhteessa pitäisi olla? Kun voi olla yksinkin, tai etsiä sellaisen puolison joka miellyttää.

Kyllä minäkin olen hyvin valikoiva seurani suhteen, en jaksa yhtään olla ärsyttävässä seurassa. Mutta mieheni kanssa ollaan niin yhteensopivat, että hänen seuransa ei ole koskaan minua häirinnyt, vaikka nytkin ollaan etähommissa molemmat kotona koko ajan. Pikemminkin hänen läsnäolonsa rauhoittaa ja saa oloni hyväksi, olen silloin tyytyväisimmilläni kun olen hänen seurassaan. 7 vuotta yhdessä oltu, enkä vielä ole kertaakaan kaivannut olla hänestä erossa.

Kannattaa etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla myös "yhdessä yksin". Eli siis vaikka ollaan samassa tilassa, niin kumpikin voi puuhata omia juttujaan ihan rauhassa, eikä tarvitse olla koko ajan puhumassa ja antamassa huomiota sille toiselle. Näin meillä toimii, ja sitten toki saa sitä huomiotakin myös ja paljon tehdään yhdessä juttuja. Aina yleensä käydään yhdessä kaupassa ja lenkillä ym, aina menen mieluummin miehen kanssa yhdessä kuin yksin.

Tulee nussittua paljon enemmän kuin ennen.

Meillä mies myös etätöissä olohuoneen nurkassa ja minä äitiyslomalla. Eipä tuo mies ole alkanut kyllästyttämään. Hän tekee päivisin töitä ja minä puuhaan vauvan kanssa. Ollaan samassa tilassa mutta tehdään sitä omaa juttua. Välillä mies tulee kesken työpäivän moikkaamaan ja yleensä syödään yhdessä. Iltaisin sitten otetaan sitä parisuhdeaikaa ja ollaan toiselle läsnä.

Enemmän se vauvan kanssa seurustelu kuluttaa niitä akkuja. Miehen kanssa voi vaikka maata sohvalla ja lukea mutta vauvan kanssa on oltava läsnä 100%. Toki se on ihanaa mutta ei sitä kauheasti jaksa enää muiden kanssa seurustella.

Olen valinnut vaimoni maailman miljardien naisten joukosta. Miksi en jaksaisi? Hyvää, fiksua seuraa ja nyt kun ollaan etätöissä niin seksiä tulee harrastettua paljon ja normaalina työaikanakin. Ei voi terve heteromies paljon enempää vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä on moneen junaan. Jos kumppanin kanssa ei oikein viihdy ja pitkään samassa tilassa samaan aikaan rupeaa ahdistamaan, ja kaipaa ainoastaan omia kavereita ja omaa aikaa, niin ei ihme että parisuhteet ei enää kestä. Miksi menette yhteen sellaisten ihmisten kanssa joita ette jaksa katsella ja kuunnella?

Olen ehdottomasti monogamian kannattaja, mutta eihän kukaan jaksa katsella kenenkään naamaa koko aikaa? Tuohan on ihan hullu ajatus ja kuulostaa ainoastaan läheisriippuvaiselle sopivalta tavalta olla parisuhteessa. Kyllä se on mielestäni ihan tervettä haluta välillä omaa aikaa tai muidenkin ihmisten seuraa. 

Vähän eri asia kaivata joskus esim ystäviä tai omaa aikaa kun valittaa kuinka puoliso ärsyttää. Minua ei mieheni ole koskaan siinä määrässä ärsyttänyt. Kannattaa siis oikeasti valita paremmin. Kompromisseja tuossa asiassa tekemällä päätyy vain katastrofiin, joka kulminoituu ajan myötä kulissiliittoon, pettämiseen tai eroon tai kaikkiin näistä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän eri asia kaivata joskus esim ystäviä tai omaa aikaa kun valittaa kuinka puoliso ärsyttää. Minua ei mieheni ole koskaan siinä määrässä ärsyttänyt. Kannattaa siis oikeasti valita paremmin. Kompromisseja tuossa asiassa tekemällä päätyy vain katastrofiin, joka kulminoituu ajan myötä kulissiliittoon, pettämiseen tai eroon tai kaikkiin näistä.

Tuo nyt on taas tuota, kaikkihan nyt joskus ärsyttää. Mutta jos tuntuu että ärsytys on jatkuvaa, niin sitten on toki ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tulisin hulluksi. Onneks ollaan molemmat töissä kodin ulkopuolella ja mulla vielä vuorotyö. En todellakaan kestäisi 24/7 ketään ihmistä, paitsi omia lapsiani silloin kun olivat vauvoja. Kiva on olla yhdessä silloin, kun se ei ole jatkuvaa ja pakon sanelemaa.

Ihanaa kun on ymmärtäjiäkin :) Kyllä mäkin tuota vauvaa kestän toki, mutta onneksi nukkuukin välillä ja odotan, kun voi olla tunnin pari erossa helposti eli pääsen omiin harrastuksiin.

Ei kannata vääntää lisää lapsia kuitenkaan.

Kun itse olin kolmen lapsen kanssa kotona ja mies teki kotoa käsin töitä, niin oli ihan helpoin lähteä muutamaksi tunniksi tai muutamaksi päiväksikin pois kotoa. Mies pärjäsi oikein hyvin ja kun kotiin tulimme vaikka mökiltä, niin vastassa oli hymyilevä ikävöivä mies, joka halasi jokaisen huolellisesti ja oli onnellinen perheestään. Yhden pienen kanssa lähteminen on todella helppoa, joten ap voisi ihan aikuisen naisen oikeudella ja luvalla lähteä vaikka sukuloimaan tai muuten vain happea haukkaamaan vauvan kanssa.

Miksi ap ei voi lähteä ihan ypöyksin ulos silloin, kun lapsi nukkuu ja mies on kotosalla? Tai sitten vauva voi olla jopa hereillä ja mies jää kotiin sen kanssa? Kyllä kai aikuinen mies pärjää yhden vauvan kanssa muutaman tunnin ajan? Minun mies ainakin pärjäsi ihan hyvin, vaikka imetinkin kauan.

Aloitus on provo, mutta tässä se ratkaisu olisi, jos jollakin tämä tilanne on päällä. Eli jos toisen naama ärsyttää, mutta toista ei ärsytä tilanne ollenkaan, niin pitää lähteä itde tilanteesta pois vaikka ulkoilemaan.

Jos joku naukuu, että vain kotona voi rentoutua, niin sitten pitää hankkia se ikioma koti, jossa voi rentoutua. Silloin ei voi ilmeisesti asua yhdessä toisen kanssa, jos homma ei pelaa. En minäkään odota, että mieheni ratkaisisi minun ongelmat, vaan jos joku asia nyppii minua ja olen huomannut ongelman, niin se on minun tehtävä myöskin ratkoa asia tai sitten ongelman kanssa pitää oppia olemaan. En voi töissäkään työntää hankalia asioitani työkaverini tehtäväksi, joten miksi tekisin niin kotona? Miksi itse pitäisi päästä aina helpolla ja kasata toisen harteille kaikki?

Oikeestiko te "rakastan puolisoani ja haluankin olla hänen kanssaan 24/7" -ihmiset kestäisitte sen, että toinen ihminen haluaa teiltä koko ajan jotakin, haluaa että osallistutte nimenomaan hänen asioihinsa? Siitähän ap:n ongelmassa on kyse. Ei minuakaan haittaa olla kotona 24/7 puolison kanssa, jos se yhdessä oleminen ei ole sitä, että toinen haluaa koko ajan että minä olen mukana siinä mitä hän tekee. Esim. jos mun puoliso alkaisi pyytää, että osallistun hänen työjuttuihinsa, niin en takuulla osallistuisi. En myöskään halua osallistua hänen musiikkiharrastukseensa ja katsoa vierestä, kun hän miksaa jotain biisiä, tai katsoa, kun hän pelaa tietokoneella. Minäkään en vaadi, että puoliso tulee katsomaan, kun minä ompelen tai että hän seuraa, kun kun maalaan. Olen ihan tyytyväinen kyllä siihen, että kun minä maalaan, niin hän pelaa. 

Minä en esim. ymmärrä appivanhempiani, jotka tekevät kaiken yhdessä. Miksi? Miksi pitää aina yhdessä mennä kauppaan, salille, lenkille ja mökille? Eikö niillä ole omia ajatuksia ja sisäistä maailmaa, kun joka hetki pitää täyttää olemalla jonkun kanssa? Jos en ikinä saisi ajatella ja olla rauhassa tulisin hulluksi. Kävelyllä on ihanaa, kun voi liikkua ja antaa omien ajatustensa virrata. Jos menen puolison kanssa niin sitten pitää keskustella. Keskustelullekin on paikkansa, mutta jos aina vaan puhuu, niin milloin sitä tutustuu omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa rauhassa? Koko ajan vaan peilaa niitä siihen toiseen, reagoi siihen mitä toinen sanoo ja kommentoi. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuollainen kuulostaa kulissiliitolta, jossa pysytään väkisin yhdessä vaikka toisen läsnäolo ärsyttää niin että oikein toivoo että toinen menisi pitkäksi aikaa pois tai muuttaisi muualle. Miksi ihmeessä tuollaisessa suhteessa pitäisi olla? Kun voi olla yksinkin, tai etsiä sellaisen puolison joka miellyttää.

Kyllä minäkin olen hyvin valikoiva seurani suhteen, en jaksa yhtään olla ärsyttävässä seurassa. Mutta mieheni kanssa ollaan niin yhteensopivat, että hänen seuransa ei ole koskaan minua häirinnyt, vaikka nytkin ollaan etähommissa molemmat kotona koko ajan. Pikemminkin hänen läsnäolonsa rauhoittaa ja saa oloni hyväksi, olen silloin tyytyväisimmilläni kun olen hänen seurassaan. 7 vuotta yhdessä oltu, enkä vielä ole kertaakaan kaivannut olla hänestä erossa.

Kannattaa etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla myös "yhdessä yksin". Eli siis vaikka ollaan samassa tilassa, niin kumpikin voi puuhata omia juttujaan ihan rauhassa, eikä tarvitse olla koko ajan puhumassa ja antamassa huomiota sille toiselle. Näin meillä toimii, ja sitten toki saa sitä huomiotakin myös ja paljon tehdään yhdessä juttuja. Aina yleensä käydään yhdessä kaupassa ja lenkillä ym, aina menen mieluummin miehen kanssa yhdessä kuin yksin.

Heh, huvittavaa tekstiä. XD

T. Naimisissa, silti itsenäinen :)

Käyn vain polkaisemassa rakastajatarta niin jaksaa taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Meillä on 400 neliötä ja uima-allas.

Meillä onkin 600 neliötä, neljä kerrosta ja kaksi uima-allasta. Ja loma-asunto ulkomailla.

Meillä on 1000 neliötämaailnan jokaisessa maassa, ja jos joku isommasta kertoo, rakennan aina 10 neliötä lisää. Mökit on joka maassa 600000 neliötä.

Ha-haa!! Meillä on 1000+1 neliötämaailnan jokaisessa maassa, Mökit on joka maassa 600000+1 neliötä.

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko te "rakastan puolisoani ja haluankin olla hänen kanssaan 24/7" -ihmiset kestäisitte sen, että toinen ihminen haluaa teiltä koko ajan jotakin, haluaa että osallistutte nimenomaan hänen asioihinsa? Siitähän ap:n ongelmassa on kyse. Ei minuakaan haittaa olla kotona 24/7 puolison kanssa, jos se yhdessä oleminen ei ole sitä, että toinen haluaa koko ajan että minä olen mukana siinä mitä hän tekee. Esim. jos mun puoliso alkaisi pyytää, että osallistun hänen työjuttuihinsa, niin en takuulla osallistuisi. En myöskään halua osallistua hänen musiikkiharrastukseensa ja katsoa vierestä, kun hän miksaa jotain biisiä, tai katsoa, kun hän pelaa tietokoneella. Minäkään en vaadi, että puoliso tulee katsomaan, kun minä ompelen tai että hän seuraa, kun kun maalaan. Olen ihan tyytyväinen kyllä siihen, että kun minä maalaan, niin hän pelaa. 

Minä en esim. ymmärrä appivanhempiani, jotka tekevät kaiken yhdessä. Miksi? Miksi pitää aina yhdessä mennä kauppaan, salille, lenkille ja mökille? Eikö niillä ole omia ajatuksia ja sisäistä maailmaa, kun joka hetki pitää täyttää olemalla jonkun kanssa? Jos en ikinä saisi ajatella ja olla rauhassa tulisin hulluksi. Kävelyllä on ihanaa, kun voi liikkua ja antaa omien ajatustensa virrata. Jos menen puolison kanssa niin sitten pitää keskustella. Keskustelullekin on paikkansa, mutta jos aina vaan puhuu, niin milloin sitä tutustuu omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa rauhassa? Koko ajan vaan peilaa niitä siihen toiseen, reagoi siihen mitä toinen sanoo ja kommentoi. 

Hyvä kommentti. Pariskunnat, jotka tekevät kaiken yhdessä, ovat selvästikin mustasukkaisia tai läheisriippuvaisia tai näitä molempia. Yhdessäolo perustuu selvästikin tarpeeseen kyylätä ja vahtia toista. Oikeasti omillaan oleva ihminen ei tarvitse eikä halua olla ja tehdä kaikkea toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Olen kauhea ihminen, siispä avaudun. Minun puolisoni (mies) muuttui käytökseltään kun tuli korona ja etätyöt. Puoli vuotta yötä päivää koronauutisia, maailmanloppu tulossa. Muuta elämää ei ollut. Jauhoi siitä kuinka kuuluu riskiryhmään, on hengenvaarassa. Ei kuitenkaan lähtenyt ulos, alkoi syödä herkkuja ja lihoa. Nikotiinia meni reippaasti. Minä kävin töissä, ulkoilin lapsen kanssa, yritettiin elää mahdollisimman normaalisti. Sitten alkoi rokotuspainostus kotona. Ei oltu lapsen kanssa riittävän hiljaisia, siivosin väärään aikaan, pyykit väärin ripustettu. Alkoi jumittaa makuuhuoneessa 10 tuntia päivässä "töissä", joopa joo. Paiskoi ovia, kävi puolen tunnin välein jääkaapilla ja jos jotain yritti sanoa niin vastaus oli: "mulla on töitä" tai "älä haasta riitaa". Kaupassa sentään kävi. Alkuillasta nukkui, yöt rapisteli ja aamulla valitti kun on taas nukkunut huonosti. Kiitos, olkaa hyvä ja anteeksi :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko te "rakastan puolisoani ja haluankin olla hänen kanssaan 24/7" -ihmiset kestäisitte sen, että toinen ihminen haluaa teiltä koko ajan jotakin, haluaa että osallistutte nimenomaan hänen asioihinsa? Siitähän ap:n ongelmassa on kyse. Ei minuakaan haittaa olla kotona 24/7 puolison kanssa, jos se yhdessä oleminen ei ole sitä, että toinen haluaa koko ajan että minä olen mukana siinä mitä hän tekee. Esim. jos mun puoliso alkaisi pyytää, että osallistun hänen työjuttuihinsa, niin en takuulla osallistuisi. En myöskään halua osallistua hänen musiikkiharrastukseensa ja katsoa vierestä, kun hän miksaa jotain biisiä, tai katsoa, kun hän pelaa tietokoneella. Minäkään en vaadi, että puoliso tulee katsomaan, kun minä ompelen tai että hän seuraa, kun kun maalaan. Olen ihan tyytyväinen kyllä siihen, että kun minä maalaan, niin hän pelaa. 

Minä en esim. ymmärrä appivanhempiani, jotka tekevät kaiken yhdessä. Miksi? Miksi pitää aina yhdessä mennä kauppaan, salille, lenkille ja mökille? Eikö niillä ole omia ajatuksia ja sisäistä maailmaa, kun joka hetki pitää täyttää olemalla jonkun kanssa? Jos en ikinä saisi ajatella ja olla rauhassa tulisin hulluksi. Kävelyllä on ihanaa, kun voi liikkua ja antaa omien ajatustensa virrata. Jos menen puolison kanssa niin sitten pitää keskustella. Keskustelullekin on paikkansa, mutta jos aina vaan puhuu, niin milloin sitä tutustuu omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa rauhassa? Koko ajan vaan peilaa niitä siihen toiseen, reagoi siihen mitä toinen sanoo ja kommentoi. 

Hyvä kommentti. Pariskunnat, jotka tekevät kaiken yhdessä, ovat selvästikin mustasukkaisia tai läheisriippuvaisia tai näitä molempia. Yhdessäolo perustuu selvästikin tarpeeseen kyylätä ja vahtia toista. Oikeasti omillaan oleva ihminen ei tarvitse eikä halua olla ja tehdä kaikkea toisen kanssa.

No tämä vasta on naurettava kommentti. Tässä ketjussa näköjään ainoa hyväksytty parisuhde on sellainen, jossa PITÄÄ haluta olla yksin ja pitää ehdottomasti tarvita sitä yksinoloa ja nauttia siitä. Sitten jos joku sanoo että ei tarvitse yksinoloa vaan viihtyy parhaiten puolison seurassa, niin haukutaan mustasukkaiseksi ja läheisriippuvaiseksi. Hohhoijaa. 

Mua sitten aina tympeää tällaiset ihmiset, joiden asenne on että "vain minun tapani on oikea, jos joku muu on erilainen niin siinä on jotain vikaa".

Hienosti jaksan, mutta mulla onkin aivan ihan mies. Eksän kanssa taas oli painajaista olla molemmat koko ajan kotona, kun oli todella räjähdysherkkä mies.

Ei järvi kulu soutamalla kirjoitti:

Käyn vain polkaisemassa rakastajatarta niin jaksaa taas.

Kuolen nauruun. Noh, hyvä mielikuvitus on köyhän paras huvitus 😌

Vierailija kirjoitti:

Hienosti jaksan, mutta mulla onkin aivan ihan mies. Eksän kanssa taas oli painajaista olla molemmat koko ajan kotona, kun oli todella räjähdysherkkä mies.

 Tää uushan onkin kuuro niin ei kuule jatkuvaa nalkutustas.

Odotan jo kovasti kevättä, pääsee pihahommiin = oma aika ja rauha.

Ihmetellä täytyy jos ette jaksaisi, varsinkin te jotka olette naimisissa, sillä olettehan te oikein papin edessä toisillenne luvanneet kestää toisianne niin myötä-kuin vastoinkäymisissä, vai miten se naurettava hölynpöly meneekään, en tiedä kun en ole sitä virhettä koskaan itse tehnyt ja avoliitossa kun toisen läsnäolosta alkaa saamaan tarpeeksi voi yksinkertaisesti tehdä aivan jotakin muuta kuin olla kotona ja mitä, kukin voi käyttää mielikuvitustaan.