Paras ystäväni jätti tyttöystävänsä, joka ei hyväksynyt minua
Paras ystäväni on siis mies. Olemme olleet ystäviä melkein 10 vuotta. Mies on kuin veljeni, hän tietää minusta kaiken ja minä hänestä. Mitään seksuaalista välillämme ei ole koskaan ollut. Olen itse naimisissa ja puolisoni on myös hyvissä väleissä ystäväni kanssa.
Tämä ystävä tutustui n. 6kk sitten naiseen, jonka kanssa alkoi seurustelemaan. Nainen ei voinut eikä voi käsittää ystävyyttämme ja sitä, että välillämme ei ole mitään seksuaalista. Yritin puhua hänelle, ystäväni yritti selittää mutta mikään ei toiminut. Olin valehtelija ja lutka.
Minä olisin ollut täysin valmis tutustumaan ja ystävystymään tämän naisen kanssa. Olin aluksi jopa iloinen, kun ystäväni päätti pitkän sinkkuilun jälkeen sitoutua, mutta tämä nainen oli vakaasti päättänyt, että olen uhka hänen suhteelleen ja näin ollen hän vihaa minua.
Nainen yritti eristää miestään pitämästä yhteyttä minuun, kielsi puhelut, tapaamiset - kaikki. Ystäväni totteli tätä noin kuukauden ja otti sitten taas yhteyttä, koska ikävöi minua ja minä häntä.
Lopulta mies kyllästyi jatkuvaan riitelyyn ja epäilyksiin ja kun nainen käski valitsemaan minä tai hän, ystäväni valitsi minut. Kymmenen vuoden ystävyyden.
Nyt nainen levittelee minusta juoruja, toivoo minulle kuolemaa ja on jopa ottanut yhteyttä puolisooni, jolle väittänyt että minulla ja ystävälläni on suhde. Olen ymmälläni tapahtuneesta. Mitä minä tein väärin?
Kommentit (150)
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:18"]
Hyvä naiset! Oikean laatumiehen saatte itsellenne tuolla menolla! Me itsemme kanssa sinut olevat, itseämme kunnioittavat miehet nimittäin kierrämme kontrolloivat ja epävarmat naiset aika helvetin kaukaa.
[/quote]
Ja me naiset, jotka haluamme oikean parisuhteen ja luotettavan miehen kierrämme myös kaukaa kaikenlaiset häntäheikit.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 11:48"]
En minäkään hyväksyisi, että miehelläni olisi joku tosi läheinen naispuoleinen ystävä. Katson, että minä haluan itse olla se kaikkein läheisin ja tärkein nainen hänelle. Jos tämä ei käy niin sitten ei tule mitään suhdettakaan. Ystävä kun on kuitenkin ihminen, jolle kerrotaan todella tärkeitä asioita, enkä voisi hyväksyä, että mieheni käy kertomassa jollekin toiselle naiselle syvimpiä tunteitaan. Tuntisin itseni auttamatta kolmanneksi pyöräksi ja sellaiseen suhteeseen en suostuisi.
[/quote]
No sitten et suostuisi. Mutta et voi vaatia kumppania päättämään pitkää ystävyyttä takiasi.
Ja ap, ei kuulosta siltä että olisit tehnyt mitään väärin. Paras ystäväni on mies ja hänen tyttöystävänsä oli aluksi vähän mustasukkainen, mutta ymmärsi sitten tilanteen ja ollaan kavereita nykyään. Toisen kaverini tyttöystävä taas epäili jokaista naista joka miehensä kanssa kaveeras. Toinen pari on vielä yhdessä, luottamus on ihan hyvä juttu.
Ystäviä voi olla, mutta oman kumppanin tulee olla ykkönen. Myös henkisesti. Joka ei tätä tajua, ei tajua paljon mitään. Onnea ap valitsemallasi vallankäytön tiellä. Pidät miesystävääsi lieassasi. Päästä hänet vapaaksi, jos olet oikea ystävä.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:17"]
Ihminen, joka kutsuu tuoretta tuttavuutta (sinua) lutkaksi, ei vaikuta kovin mukavalta ihmiseltä ylipäätään. Ja kaikki muukin kuvailemasi käytös tuolla naisella suhteen aikana ja sen jälkeen ei anna millään tavoin mukavaa kuvaa tästä naisesta. Vaikka olisit mitä tehnyt, niin ihminen joka levittelee tarkoituksella perättömiä juoruja jostain on kyllä niin vaihtokamaa joka tapauksessa. Eli hyvä vain miehelle, että pääsi naisesta eroon. Ei varmasti tuollaisen kanssa voi hyvää elämää rakentaa.
[/quote] Hmm, ja lisään ehkä sen vielä, että jos tuo ystäväsi löytää itselleen uuden naisen, niin ehkä tosiaan kannattaa antaa heille alkuun kuukausi pari ihan rauha tutustua toisiinsa, koska nähtävästi nää mies-nais-ystävät ovat joillekin herkkä asia. Tuut kuvioihin tiiviimmin sitten kun tää pariskunta on ensin rauhassa saanut rakentaa itselleen vakaata pohjaa. Ei suhteen alussa ja ihastushöyryissä muutenkaan usein ehdi kavereita paljon näkemään, kun muiden asioiden lisäksi haluaa kaiken ajan viettää sen uuden kumppanin kanssa. Suo se sille ystävällesi ensi kerralla.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:16"][quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:09"]
Yksi vierailu vauva-foorumilla saa heti kadottamaan uskonsa naisiin. Kontrollinhaluisia psykoja vähintään joka toinen nainen, kypsiä aikuisia tuskin yksikään.
[/quote]
Parisuhde on nimensä mukaisesti kahden ihmisen, yhden miehen ja yhden naisen välinen läheinen ja intiimi suhde. Ei siihen sovi minkäänlaisia kolmansia osapuolia. Jos haluat sellaisen suhteen sun täytyy ottaa nämä realiteetit huomioon. Avoimet suhteet on sitten jotakin muuta
[/quote]
Tosi, mutta kyllä ystäviä pitää olla. Esimerkiksi minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa haluan tehdä juttuja myös ilman kumppania (esim. Tyttöjen illat), niin en IKINÄ hyväksyisi miestä, joka estäisi tämän minulta!
Taidat pitää tätä ystävääsi "varalla" itsellesi.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:18"]
Hyvä naiset! Oikean laatumiehen saatte itsellenne tuolla menolla! Me itsemme kanssa sinut olevat, itseämme kunnioittavat miehet nimittäin kierrämme kontrolloivat ja epävarmat naiset aika helvetin kaukaa.
[/quote]
Ja me naiset, jotka haluamme oikean parisuhteen ja luotettavan miehen kierrämme myös kaukaa kaikenlaiset häntäheikit.
[/quote]
Ei, tee saatte juuri sellaisen ylikiltin kaksinaismoralistin, joka sitten heikon luonteensa takia pettää, vaikkette olisi ikinä hänestä uskoneet. Kyllä meitä on kuule ihan rehellisiä miehiä, jotka kyetään ystävyyteen naistenkin kanssa, mutta ei todellakaan alistuta kontrolloitavaksi. Ymmärrän kyllä jos sulla on kokemuksia vaan muunlaisista miehistä.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:09"]
Yksi vierailu vauva-foorumilla saa heti kadottamaan uskonsa naisiin. Kontrollinhaluisia psykoja vähintään joka toinen nainen, kypsiä aikuisia tuskin yksikään.
[/quote]
Yleensä puolustan naisia, mutta tässä asiassa on pakko olla samaa mieltä. Toivon että kyseessä on vääristymä, sillä tosielämässä minulla on paljon kumpaakin sukupuolta olevia kavereita, jotka ovat kavereita myös keskenään, eikä kumppaneilla tunnu olevan ongelmia tämän kanssa. Kumppanit ovat myös tervetulleita tutustumaan meihin, jos eivät sitä vielä ole tehneet.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:24"]Taidat pitää tätä ystävääsi "varalla" itsellesi.
[/quote]
Ja mies nielee syötin.
Itsestään epävarmoja ja mustasukkaisia sutturoita tulee ja menee, mutta hyvä ystävyys voi kestää vuosia, jopa kuolemaan asti. t. Pelimiehen ystävä
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]Mitä vittua! Minähän en todellakaan hyväksyisi että mieheni paras kaveri olisi nainen - helvetti en halua että mieheni kertoo mun henkilökohtaisia asioita/ meidän yhteisiä jollekin vieraalle hutsulle
[/quote]Juuri näin!
Kyllä on mustasukkaista porukkaa. Mun läheisimmät ystävät on miehiä ja olen viettänyt heidän kanssaan aikaa lapsesta asti. Heidän tyttöystävänsä ovat onneksi hyväksyneet minut. Munkaan poikaystävää ei haittaa mun miespuoliset kaverit ja vietän paljon aikaa myös poikaystävän kavereiden kanssa. Mulla on kaks tyttökaveria, mutta heidän kanssaan ei ole mahdollista viettää niin paljon aikaa. Jos poikaystävällä olisi tyttökavereita, niin ei sekään haittaa.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]
Ystäviä voi olla, mutta oman kumppanin tulee olla ykkönen. Myös henkisesti. Joka ei tätä tajua, ei tajua paljon mitään. Onnea ap valitsemallasi vallankäytön tiellä. Pidät miesystävääsi lieassasi. Päästä hänet vapaaksi, jos olet oikea ystävä.
[/quote]
No se on vähän semmonen homma, että jos kumppani on epävarma ja kontrolloiva, niin silloin nimenomaan tarvitsee ystäviä joille avautua asioista, kun kumppanilta on vaikea saada tukea.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:24"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:18"]
Hyvä naiset! Oikean laatumiehen saatte itsellenne tuolla menolla! Me itsemme kanssa sinut olevat, itseämme kunnioittavat miehet nimittäin kierrämme kontrolloivat ja epävarmat naiset aika helvetin kaukaa.
[/quote]
Ja me naiset, jotka haluamme oikean parisuhteen ja luotettavan miehen kierrämme myös kaukaa kaikenlaiset häntäheikit.
[/quote]
Ei, tee saatte juuri sellaisen ylikiltin kaksinaismoralistin, joka sitten heikon luonteensa takia pettää, vaikkette olisi ikinä hänestä uskoneet. Kyllä meitä on kuule ihan rehellisiä miehiä, jotka kyetään ystävyyteen naistenkin kanssa, mutta ei todellakaan alistuta kontrolloitavaksi. Ymmärrän kyllä jos sulla on kokemuksia vaan muunlaisista miehistä.
[/quote]
Eihän tässä ollut kyse pettämisestä vaan ystävyydestä, eikö?
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]Ystäviä voi olla, mutta oman kumppanin tulee olla ykkönen. Myös henkisesti. Joka ei tätä tajua, ei tajua paljon mitään. Onnea ap valitsemallasi vallankäytön tiellä. Pidät miesystävääsi lieassasi. Päästä hänet vapaaksi, jos olet oikea ystävä.
[/quote]
No, se nyt ei tapahdu ihan muutamassa kuukaudessa saati vuodessa. Kyllä edelleen ne lapsesta saakka tunnetut ystävät ovat kumppania edellä jollain henkisellä tasolla... Tosin siinä mielessä hän on ykkönen, että kyllä sovin hänen kanssaan kaikki menot ja otan huomioon hänet AINA tekemisissäni, mutta en voisi sietää ihmistä, joka kontrolloi ja kiwltää minulta ystävät, koska pelkää tulevansa hylätyksi. Sitä se on. Epävarmuutta.
Ootteko te itse vastakkaisen sukupuolen kanssa kaveruuteen kykenemättömiä hutsuja, kun heti täytyy epäillä että teidän kumppanin kaverinainen yrittää sitä teidän kumppania? Vai ettekö vain luota kumppaniinne?
Ei kaikki naiset ole kikattajia, jotka pitää miehiä "varalla".
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:16"][quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:09"] Yksi vierailu vauva-foorumilla saa heti kadottamaan uskonsa naisiin. Kontrollinhaluisia psykoja vähintään joka toinen nainen, kypsiä aikuisia tuskin yksikään. [/quote] Parisuhde on nimensä mukaisesti kahden ihmisen, yhden miehen ja yhden naisen välinen läheinen ja intiimi suhde. Ei siihen sovi minkäänlaisia kolmansia osapuolia. Jos haluat sellaisen suhteen sun täytyy ottaa nämä realiteetit huomioon. Avoimet suhteet on sitten jotakin muuta [/quote] Tosi, mutta kyllä ystäviä pitää olla. Esimerkiksi minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa haluan tehdä juttuja myös ilman kumppania (esim. Tyttöjen illat), niin en IKINÄ hyväksyisi miestä, joka estäisi tämän minulta!
[/quote]
Ja eivät nämä kontrolloivat naiset myöskään hyväksyisi sellaista miestä. He kyllä avautuvat syvimmistä tunnoistaan ystäville, jotka ovat paremmin perillä heidän parisuhteensa tilasta kuin mies, mutta auta armias jos mies tekee saman!
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:24"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:18"]
Hyvä naiset! Oikean laatumiehen saatte itsellenne tuolla menolla! Me itsemme kanssa sinut olevat, itseämme kunnioittavat miehet nimittäin kierrämme kontrolloivat ja epävarmat naiset aika helvetin kaukaa.
[/quote]
Ja me naiset, jotka haluamme oikean parisuhteen ja luotettavan miehen kierrämme myös kaukaa kaikenlaiset häntäheikit.
[/quote]
Ei, tee saatte juuri sellaisen ylikiltin kaksinaismoralistin, joka sitten heikon luonteensa takia pettää, vaikkette olisi ikinä hänestä uskoneet. Kyllä meitä on kuule ihan rehellisiä miehiä, jotka kyetään ystävyyteen naistenkin kanssa, mutta ei todellakaan alistuta kontrolloitavaksi. Ymmärrän kyllä jos sulla on kokemuksia vaan muunlaisista miehistä.
[/quote]
Eihän tässä ollut kyse pettämisestä vaan ystävyydestä, eikö?
[/quote]
Ei niin, vastasinkin tuolle jonka mielestä naisystäviä pitävät miehet ovat ilmeisesti häntäheikkejä.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 12:30"]Ootteko te itse vastakkaisen sukupuolen kanssa kaveruuteen kykenemättömiä hutsuja, kun heti täytyy epäillä että teidän kumppanin kaverinainen yrittää sitä teidän kumppania? Vai ettekö vain luota kumppaniinne?
Ei kaikki naiset ole kikattajia, jotka pitää miehiä "varalla".
[/quote]
Kyllä ne on ja yksinäisiä ja epäsosiaalisia ja todella epävarmoja!
Mitä vittua! Minähän en todellakaan hyväksyisi että mieheni paras kaveri olisi nainen - helvetti en halua että mieheni kertoo mun henkilökohtaisia asioita/ meidän yhteisiä jollekin vieraalle hutsulle