Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät voi edes myötätuntoa tarjota läheisilleen tai edes kuuntelevaa korvaa.
Monesti jo se helpottaa, jos joku kuuntelee myötätuntoisesti.
Saarnaamisesta tai läksyttämisestä sen sijaan ei hyödy kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menee nyt ehkä hieman aiheen vierestä, mutta omat vanhempani olivat huolissaan kun ei useamman vuoden seurustelun aikana tullut lapsenlasta. Lopulta aika oli meille oikea ja saimme vauvan. Monesti pyysimme vanhempiani käymään / ehdotimme että voisimme tulla kylään. Koskaan ei käynyt, aina oli jotain muuta. Jouluna ja syntymäpäivinä toki nähtiin ja vauva/lapsi sai paljon lahjoja. Ne olivatkin ainoat päivät vuodessa, jolloin lasta haluttiin nähdä. Tietenkin ottivat paljon kuvia, joita sitten esittelevät töissä työkavereille ja vapaa-ajalla ystäville.
Kertaakaan ei olla sieltä suunnalta saatu konkreettista apua. Kertaakaan ei lapsi ole ollut siellä yökylässä. Vuodet vierivät ja lapsi on jo sen verran vanha ymmärtääkseen, että hänellä on vain yksi mummola ja sitten pari tyyppiä, joita kuulemma pitäisi kutsua mummoksi ja papaksi. Vuodet vierivät eikä lapsi osoita minkäänlaista kiinnostusta vanhempiini. Jotka vanhenevat. Ja surevat että lapsenlapsi on niin etäinen. Kyllä tänä kesänä kyseltiin, että tulisimme käväisemään (huom. käväisemään) kesämökillä (jonne on meiltä 200km matkaa). Ei yön yli, ei viikonlopuksi, vain päiväseltään käymään. Onneksi kesä oli meidän osaltamme täynnä toimintaa ja tekemistä, että sitä vapaata viikonloppua ei vain löytynyt.
On ollut meillekin (vanhemmille) kova paikka myöntää, että lapsemme ei kiinnosta eikä hänen kanssaan haluta viettää aikaa. Olemme vain todenneet, että ei sitten. Mutta edestä löydätte. Turha itkeä, miksei lapsi ollessaan teini-ikäinen halua tulla käymään esim. sairaalaan. Mitä hän nyt puolituntemattomia ihmisiä lähtisi katsomaan?
Meille vanhemmille? Kumman vanhemman omat vanhemmat on kyseessä. Tälle vanhemmalle ei yleensä tule yllätyksenä oman vanhemman välinpitämättömyys.
Meillä nimenomaan käväistään kahvilla, muuten alkaa hauska työleiri, josta on pikkuhiljaa itse saanut tarpeekseen.
Ystäväni äiti suostui muutamaksi tunniksi vahtimaan lapsia, niin että ystäväni pääsi kanssani syömään ja vähän kaupungille.
Muistan aina sen, kun tulimme takaisin ystäväni kotiin, niin siellähän tämä äiti odotti naama myrtyneenä ja valitteli kun oli pitänyt muutama tunti lapsia kestää.
Hän sai aikaan syyllisen olon ystävälleni ja teki itsestään tärkeän. Tuntui, että hän on se lapsi joka vaatii huomion. Tuli tosi epämiellyttävä olo.
Sen jälkeen ystäväni ei halunnut äitiään enää lapsenvahdiksi pyytää.
On ihmisiä, jotka eivät voi vähäksikään aikaa laittaa omaa itseään ja omaa mukavuuttaan syrjään toisten takia.
Vierailija kirjoitti:
Apua varmasti jokainen isoäiti haluaa antaa voimiensa mukaan ja viettää aikaa lastenlasten kanssa.
Mutta tuntuu, että on nuoria äitejä, jotka polkevat jalkaa kun kaikki ei mene juuri kuten itse tahtoo, ja hoitoapua ei tule sillä sekunnilla kun napsuttaa sormiaan.En sano, että on väärin jos Sanna tanssii ja laulaa... Mutta joku sen kaikille Suomen "Sannoille" mahdollistaa. Toki sama koskee myös miehiä, että ensin olisi hyvä kasvaa mieheksi, ennen kuin perhettä syntyy. Toki siinä samalla kasvetaan myös, lapset kasvattavat vanhempiaan.
Viisas pyytääkin apua ettei romahda taakan alle, mutta aikuinen lapsi näkee myös vanhempiensa taakat ja eletyt vuodet.
Toinen puoli on sekin, että tällä palstalla usein korostuu, miten isovanhemmat "auttavat väärin ja hoitavat väärin"... Sitä ehkä jälkeenpäin katuu miten vanhempiaan kohtelee, mutta ei siinä hetkessä tajua. Nuoruus on itseriittoista aikaa. Siinä on hyvät puolensa, mutta myös huonot puolensa.
Mutta jos oma päällimmäinen tunne on, että vauva/ lapset rasittaa ja isovanhemmat on ääliöitä.... Niin pystyisikö yhtään näkemään sitä omaa itseään siinä välissä myös avoimin silmin...
Alanuoli siitä, että tähänkin pitää vettä Sanna Marin mukaan. Ja hällähän mies hoiti lasta, eikä Sannan äiti.
En jaksa lukea ketjua, mutta voisik9 jokunkertoa, että onko ap siis yksinhuoltaja? Aloituksesta saa sen käsityksen, ettei lapsen isä ole kuvioissa mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
dflhökdgöd kirjoitti:
Ehkä kannattaisi miettiä lasten hankintaa kunnolla. Ei ole isovanhempien tai muiden tehtävä hoitaa lapsia. Heillä voi olla omiakin huolia, esim. terveys. Toki on hienoa, jos saa apua, mutta ei sitä voi pitää itsestään selvyytenä.
Miksi nykyajan nuoret, varsinkin naiset, eivät kestä enää mitään? Ei opiskelua, ei työelämää, ei lasten hoitoa, ei avioliittoa. Pullamössö sukupolvi taitaa olla totta. Kasvattakaa lapsistanne vähän vahvempia!
Kukas ne pullamössöt kasvatti?
Äitejä ja tyttäriä on monenlaisia. Minä haluaisin olla lastenlasten elämässä ja auttaa, neuvoa, jne. Tytär on niin itseriittoinen, että raivoaa siitä. Hän tietää 'kaiken' omasta mielestään, vaikka ei tiedäkään. Hänen on aina ollut vaikeaa myöntää sitä, että äiti on turvallinen kun auttaa ja lempeästi neuvoo.
Huusi minulle 'Sinä et ole lasteni äiti' kun neuvoin lasten turvallisuusasiassa. Varsinkin nuo lasten turvallisuusasiat häntä ärsyttää eniten. Niistä ei saisi sanoa lempeästikään, vaikka ne huolestuttaa. Nuori vanhempi ei osaa aina ennakoida, mitä voi sattua lasten kanssa, vanhemmalla on näkemystä ja elämänkokemusta. Siinä on kyse lasten parhaasta, mutta hän ajattelee omaa egoaan.
Sitten on teitä tyttäriä, jotka haluaisitte äitienne apua, ettekä saa sitä.
En minäkään paljon sitä saanut aikoinaan omalta äidiltäni, olisin kaivannut lähinnä henkistä kannustusta.
Olen antanut sen anteeksi.
Nykyisin kai voi saada ammattiapua ja puheseuraa.
Ehkä on hyvä ystävystyä jonkun toisen äidin kanssa ja jakaa huolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummot eivät ole enää hoitovelvollisia lapsenlapsilleen. Miten joku kehtaakin valittaa asiasta.
Itse olin kolmen alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltajana. Olin todellakin 24/7.
Mies oli poistunut perheestä, enkä edes tiennyt missä hän asusteli, eikä sen jälkeen pitänyt mitään yhteyttä.
Äitini oli kuollut. Sukuni ja miehen suku myös asuivat kaukana.
En saanut apua mistään, en sitä niin kaivannutkaan, nautin siitä, että minulla oli nämä lapset.
En päässyt yksin mihinkään, vaan lapset olivat aina mukanani. Niin halusinkin, eikä se ollut rasite.
Ehkä joskus ajatteli, että voisin käydä jossakin ilman lapsia. Sekin aika myöhemmin koitti, kun lapseni kasvoivat, eikä he enää halunneetkaan lähteä mukaan.
Nyt lapseni ovat aikuisia ja kiitollinen olen heistä ja kuinka onnellinen, että hoidin heidät aina itse.
Önnönnöö. Kyllä minua vaan lapsena hoiti mummu ja aivan upea ja ihana mummu olikin, toisin kuin äitini. Jostain syystä minun äitiä ei kiinnosta. Enkä tarkoita hoitamista, vaan ylipäänsä hänellä ei ole mitään kiinnostusta lapsenlastaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on omat lapsensa hoitanut aikuisiksi ja lisääntymisikään. Hänellä ei ole enää hoitovelvollisuutta, hän saa valita parhaat palat vauvoista, ei ole velvollisuutta ottaa koko pakettia. Koko paketti on nyt sinun vastuullasi, sinun lapsestasi on kyse. Jos lapsella on toinenkin vanhempi, niin vaadi häntä ottamaan vastuunsa.
Me päätettiin mieheni kanssa jo nuorina ettei hankita lapsia. Meillä ei ollut minkäänlaisia turvaverkkoja, ei käytännön apuun eikä myöskään henkiseen tukeen. Äitini ilmoitti kun olin parikymppinen että hän ei sitten lastenlapsia hoida, mikä oli ihan reilua koska tiedettiin sitten missä mennään. Itse kyllä vähän arvasinkin sen koska vanhempiani ei kiinnostanut auttaa minua missään asioissa, hoidin kaikki asiani itse teinistä lähtien (no ruokaa sain, vaatteet ja katon pään päälle). Miehelläni on vain yksi vanhempi jolla niin vaikeat terveys- jne ongelmat että hän on ollut jo vuosikymmenet enemmän huollettava kuin huoltaja itse. Nyt hoidan itse omien vanhempieni asioita ja kuuntelen heidän huoliaan kun he ovat iäkkäitä.
Eli joo, velvollisuutta aikuisia lapsiaan kohtaan ei ole. Ja jokainen järkevä aikuinen lapsi myös tekee itse sen päätöksen, jaksaako kasvattaa omia lapsia vaikka teknisesti ja taloudellisesti mahdollisuus lisääntyä olisikin.
Naisten kohdalla puhutaan sellaisesta kuin äitiyden malli. Äiti tukee aikuista tytärtään mm. jakamalla tietoa ja ymmärrystä, koska hän on jo kokenut lapsen kasvattamisen koko kaaren. Yllättävän monilla suomalaisilla isovanhemmilla on valtava aukko empatiakyvyssä omia aikuisia lapsiaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi potee ulostettua naisvihaa.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni äiti suostui muutamaksi tunniksi vahtimaan lapsia, niin että ystäväni pääsi kanssani syömään ja vähän kaupungille.
Muistan aina sen, kun tulimme takaisin ystäväni kotiin, niin siellähän tämä äiti odotti naama myrtyneenä ja valitteli kun oli pitänyt muutama tunti lapsia kestää.
Hän sai aikaan syyllisen olon ystävälleni ja teki itsestään tärkeän. Tuntui, että hän on se lapsi joka vaatii huomion. Tuli tosi epämiellyttävä olo.Sen jälkeen ystäväni ei halunnut äitiään enää lapsenvahdiksi pyytää.
On ihmisiä, jotka eivät voi vähäksikään aikaa laittaa omaa itseään ja omaa mukavuuttaan syrjään toisten takia.
Että tuollaiset myrkylliset marttyyrit ottaa pannuun. Jostain syystä heitä on aika paljon sellaisissa +50v. naisihmisissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just nyt tuntuu että voisin tehdä tytölleni samoin. Hän on lukioikäinen, todella itsekeskeinen tyyppi. Tähän kun vielä pamauttais mulle vauvan hoidettavaksi, niin tekisin kyllä selvän pesäeron, että se on hänen vauva, ja aika ruveta ottamaan pää pois pensaasta, jokainen on vastuussa käytöksestään ja valinnoistaan.
Toki auttaisin, jos näin kävis (ja hänellä tosiaan voi käydä, kun ei tunnu oppivan elämän realiteetteja millään!), mutta kunhan nyt vaan kerroin. Ei ne äidit pahoja ole, vaikkei hypikään 24/7 aikuisten lasten pillin mukaan.
Olen nyt kohta 5 vuotta sietänyt aivan ala-arvoista draamaa. 80% koko perheen energiasta ja rahoistakin leijonan osa menee prinsessan oikkuihin. Silti itkee että äiti on paskaläpi, jos joskus käytän yhden päivän omiin harrastuksiini tai 100€ omasta palkastani itseeni. Silloin hän menee koulupsykologille itkemään että äiti on hirviö eikä välitä. Myöhäisteini, joten pientä toivoa on, että kasvaa aikuiseksi, mutta tunnen vastaavia "aikuisiakin".Hyi miten puhut omasta tyttärestäsi 🤦😳
Tuo äitihän kertoo vaan tosiasiat. Ei ne tuossa iässä olevat lapset eikä vanhemmatkaan ole läheskään aina mitään asiallisia normaaleja tyyppejä. Kokemusta on ,kaksi lapsistamme käyttäytyy ihan tavallisesti ja yksi on tuollainen ainaisesti äksyilevä tapaus ( poikia kaikki). Kyllä se äiti ja isä myös tuntevia ihmisia ovat. Kun ei normi kasvatus auta, niin käsitellään kiukkupussia
ja sen lapsia , niinkuin kuuluu.
Kärsin synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja kun avauduin uupumuksestani ja ahdistuksestani vanhemmilleni, sain lohdutukseksi kommentin, että on sitä muutkin selviytyneet jopa kolmen lapsen kanssa. Varmasti onkin, mutta tästä tiedosta ei ollut minulle siinä tilanteessa mitään apua. Otinpahan opikseni, että empatiaa ja tukea oli ihan turha odottaa heidän suunnaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ei välttämättä ymmärrä nykynuorten ongelmia kun ovat eri aikakauden eläneet. Hae ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just nyt tuntuu että voisin tehdä tytölleni samoin. Hän on lukioikäinen, todella itsekeskeinen tyyppi. Tähän kun vielä pamauttais mulle vauvan hoidettavaksi, niin tekisin kyllä selvän pesäeron, että se on hänen vauva, ja aika ruveta ottamaan pää pois pensaasta, jokainen on vastuussa käytöksestään ja valinnoistaan.
Toki auttaisin, jos näin kävis (ja hänellä tosiaan voi käydä, kun ei tunnu oppivan elämän realiteetteja millään!), mutta kunhan nyt vaan kerroin. Ei ne äidit pahoja ole, vaikkei hypikään 24/7 aikuisten lasten pillin mukaan.
Olen nyt kohta 5 vuotta sietänyt aivan ala-arvoista draamaa. 80% koko perheen energiasta ja rahoistakin leijonan osa menee prinsessan oikkuihin. Silti itkee että äiti on paskaläpi, jos joskus käytän yhden päivän omiin harrastuksiini tai 100€ omasta palkastani itseeni. Silloin hän menee koulupsykologille itkemään että äiti on hirviö eikä välitä. Myöhäisteini, joten pientä toivoa on, että kasvaa aikuiseksi, mutta tunnen vastaavia "aikuisiakin".Hyi miten puhut omasta tyttärestäsi 🤦😳
Tuo äitihän kertoo vaan tosiasiat. Ei ne tuossa iässä olevat lapset eikä vanhemmatkaan ole läheskään aina mitään asiallisia normaaleja tyyppejä. Kokemusta on ,kaksi lapsistamme käyttäytyy ihan tavallisesti ja yksi on tuollainen ainaisesti äksyilevä tapaus ( poikia kaikki). Kyllä se äiti ja isä myös tuntevia ihmisia ovat. Kun ei normi kasvatus auta, niin käsitellään kiukkupussia
ja sen lapsia , niinkuin kuuluu.
Näin munkin narsistinen äiti puhuu minusta. Että kiukkuileva tytär, olkoon omissa oloissaan, en auta, en välitä kiukuttelijan lapsista enkä suostu olemaan mummo niille.
Kannattaisi kuunnella vaan se toinenkin puoli tarinasta. Se miten narsistinen äiti laittoi minut jo pikkutaaperosta syntipukiksi. Miten syytti mua kaikesta. Miten rankaisi minua väkivallalla kaikista omista ongelmistaan. Miten syrji ja halveksi minua samalla sisarusta lellien ja kehuen. Miten hylkäsi minut selviämään yksin kun muutin nuorena pois kotoa, ja samalla hyysäsi ja auttoi ja maksoi kaiken suosikkilapselleen.
Mulle tulee aina todella paha viba näistä kostan kiukuttelevalle lapselle ja hylkään hänet ja hänen lapsensa -jutuille. Yleensä näissä on syy sylttytehtaalla eli siellä alkuperäisissä vanhemmissa
Vierailija kirjoitti:
Äitejä ja tyttäriä on monenlaisia. Minä haluaisin olla lastenlasten elämässä ja auttaa, neuvoa, jne. Tytär on niin itseriittoinen, että raivoaa siitä. Hän tietää 'kaiken' omasta mielestään, vaikka ei tiedäkään. Hänen on aina ollut vaikeaa myöntää sitä, että äiti on turvallinen kun auttaa ja lempeästi neuvoo.
Huusi minulle 'Sinä et ole lasteni äiti' kun neuvoin lasten turvallisuusasiassa. Varsinkin nuo lasten turvallisuusasiat häntä ärsyttää eniten. Niistä ei saisi sanoa lempeästikään, vaikka ne huolestuttaa. Nuori vanhempi ei osaa aina ennakoida, mitä voi sattua lasten kanssa, vanhemmalla on näkemystä ja elämänkokemusta. Siinä on kyse lasten parhaasta, mutta hän ajattelee omaa egoaan.
Sitten on teitä tyttäriä, jotka haluaisitte äitienne apua, ettekä saa sitä.
En minäkään paljon sitä saanut aikoinaan omalta äidiltäni, olisin kaivannut lähinnä henkistä kannustusta.
Olen antanut sen anteeksi.
Nykyisin kai voi saada ammattiapua ja puheseuraa.
Ehkä on hyvä ystävystyä jonkun toisen äidin kanssa ja jakaa huolia.
Taidat olla aika raskasta seuraa, ei ihme että tyttäresi hermostuu sinuun. Miksi menet tuputtamaan neuvojasi? Se on holhoavaa ja väheksyvää käytöstä. Neuvoja annetaan vain jos niitä pyydetään, ei muuten. Hyväksy että tyttäresi tekee asiat omalla tavallaan, nauti lapsenlapsista ja auta pyydettäessä. Älä holhoa äläkä päsmäröi.
Voimia. Muistan sen väsymyksen. Päässä humisi, tuntuu että järki lähtee, oli totaalisen hylätty olo kun kukaan ei auttanut (ei oikein mieskään silloin) ja halusin vain kuolla. Joku sanoisi että synnytyksen jälkeinen masennus, minä sanon että ylikuormittuneen uuden, yksinäisen äidin romahdus..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on omat lapsensa hoitanut aikuisiksi ja lisääntymisikään. Hänellä ei ole enää hoitovelvollisuutta, hän saa valita parhaat palat vauvoista, ei ole velvollisuutta ottaa koko pakettia. Koko paketti on nyt sinun vastuullasi, sinun lapsestasi on kyse. Jos lapsella on toinenkin vanhempi, niin vaadi häntä ottamaan vastuunsa.
Hyvä esimerkki lukutaidottoman vastauksesta, kun ydin tuntui olevan ettei ole sydäntä edes ymmärtää ja sanallisesti tsempata tytärtä.
Ja siitä huolimatta käytännössä kaikki tuon jälkeisetkin vastaukset keskittyy raivoamaan kuinka mummoilla ei ole hoitovelvoitetta. Hohhoi, opetelkaa lukemaan ja purkakaa omat patoumanne oikeasti eikä netissä raivoamalla -tämä keskustelu avaa aika hyvin sitä, miksi Suomessa on niin paljon henkistå pahoinvointia joka siirtyy vaan eteenpäin sukupolvilta kuten kostosta joku kommentoi.
Minun äiti oli osittain ikuisesti lapsi. Olosuhteiden uhri oli itsekin hän. Sukupolvesta toiseenhan nämäkin periytyvät. Kuka katkaisisi ketjun.