Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Ja sitten vielä itketään, ku vanhemmat ei ole ostaneet asuntoa tai maksaneet takuuvuokria yms
Olen vähän vanhempaa sukupolvea ja jouduimme kavereiden kanssa muuttamaan lukioon toiselle paikkakunnalle 15-16 vuotiaina ja ei meille kukaan asuntoja ostellut. Opiskelija asuntoloista asuttiin ja sen jälkeen ihan itse etsittiin vuokra-asunnot ja pärjättiin. Eikä kyllä kukaan itkenyt, että olisi narsistivanhemmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Vanhoina hyvinä aikoina isommat lapset pitivät huolta pienemmistään ja vanhempien onnistunut kasvatustyö oli lähinnä lapsen hengissä pitämistä. Nykyään on vähän eri maailmanmeno - onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Ja sitten vielä itketään, ku vanhemmat ei ole ostaneet asuntoa tai maksaneet takuuvuokria yms
Olen vähän vanhempaa sukupolvea ja jouduimme kavereiden kanssa muuttamaan lukioon toiselle paikkakunnalle 15-16 vuotiaina ja ei meille kukaan asuntoja ostellut. Opiskelija asuntoloista asuttiin ja sen jälkeen ihan itse etsittiin vuokra-asunnot ja pärjättiin. Eikä kyllä kukaan itkenyt, että olisi narsistivanhemmat
Niin, nykyään tulee 3 kuukauden karenssi, jos ei suostu työkokeiluun 518 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa / työpäivä esim. hyllyttämään kauppoihin tavaroita.
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Aika asiaton kirjoitus. Sinulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä hyvästä vanhemmuudesta. Nykyään vanhemmat uupuvat, koska he haluavat tehdä kaikkensa lapsen parhaaksi ja toimivat lapsilähtöisesti.
Ennen vanhaan ei uuvuttu koska lapset hoidettiin siinä "kaiken muun sivussa", eli harrastettiin vapaata kasvatusta ja tehtiin vain välttämätön. Vauva ruokittiin vain 4h välein ja silloinkin vain sen 15min mitä oli neuvolan tantta ankarasti ohjeistanut. Vauvat saivat huutaa rauhassa eikä heidän tarpeisiinsa välttämättä vastattu samalla pieteetillä kuin nykyään.
Kaikki vauvat eivät ole samanlaisia. Joku voi tarvita enemmän kaikkea ollakseen tyytyväinen, joku toinen on tyytyväinen vähemmälläkin. Lisäksi koliikki on ihan oma ongelmansa, joillakin vauvoilla koliikki tarkoittaa sitä että vauva itkee ja rääkyy lähes kaiken valveillaoloaikansa, eikä mikään vanhempien toimi siihen auta.
Älä päde asioilla joista et mitään tiedä.
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Eikö tietämys riitä siihen että hahmottaisit millaista on elää koliikkivauvaperheessä? Luehan vaikka Googlesta millaista koliikki voi olla ja tule sitten ilkkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa kirjoittajista leuhkia miten on omillaan pärjätty jo peruskoulussa ja koskaan kukaan ikinä milloinkaan ole auttanut ja aina on ihan yksin osattu kaikki heti ja tiedetty ja tehty plaa plaa plaa.
Surullista että alaikäisenä heitteille joutumiselle pitää leveillä, ikään kuin se olisi jotenkin hieno saavutus ja meriitti.
Vierailija kirjoitti:
Osa kirjoittajista leuhkia miten on omillaan pärjätty jo peruskoulussa ja koskaan kukaan ikinä milloinkaan ole auttanut ja aina on ihan yksin osattu kaikki heti ja tiedetty ja tehty plaa plaa plaa.
Surullista että alaikäisenä heitteille joutumiselle pitää leveillä, ikään kuin se olisi jotenkin hieno saavutus ja meriitti.
Onhan se hieno saavutus kun on selvinnyt hengissä vaikeissa olosuhteissa. Ihan itseään vain saa kiittää. Mielestäni syytäkin leveillä. Eiköhän näitä itkutarinoita ja vanhempiensa syyllistäjiä ole tänä päivänä ihan tarpeeksi. Kunnioitan sellaisia ihmisiä jotka selviytyvät vaikeistakin olosuhteista eivätkä jää katkeruutensa vellomaan lopun ikäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vaan suoraan kysyisin äidiltäsi että voisiko hän auttaa vauvan hoidossa ? Siinä ei kai mitään hirveä pahaa voi tapahtua jos uskaltaa avata suun :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normisettiä. Mun äitini (tai vanhempani) ei ole koskaan auttaneet mitenkään mua. Kotoa piti muuttaa heti lukion jälkeen, ei autettu mitenkään, siis edes muutossa tai takuuvuokrassa. Koko aikuisuus mennyt ilman apua missään koskaan. Ei puhettakaan lainan takauksista, lastenhoitoavusta, muuttoavusta, yhtään mistään.
Nyt tulee ap se osio mikä kannattaa lukea tarkkaan. Vuosikymmet mahdollistin tuon tylyn paskakohtelun. Teeskentelin että ei se haittaa, ei se satu - vaikka sattui. Kun sisarus sai koko ajan apua ja huomattavaa rahallista tukea, katsoin muualle ja ajattelin että ei tässä ole mitään epäreilua. Siedin sen että lapsistani ei oltu kiinnostuttu ikinä, ei viitsitty tavata tai soitella tai pitää yhteyttä. Mä olin aina se joka laitteli lasten valokuvia (joilla vanhemmat leuhki muille miten he hoitaa ja auttaa, eli siis valehtelivat). Koko vähäinen yhteydenpito oli mun varassa. Mä joustin, taivuin, alistuin.
Vasta kun täytin 40 ja sisarukselle ostettiin lahjaksi asunto, raivostuin ja LOPETIN MAHDOLLISTAMISEN. En enää pitänyt yhteyttä, en enää alistunut paskaan kohteluun ja en enää mukisematta niellyt sitä että toinen lapsista saa 30 000 rempparahaa ja mä en saanut ikinä mitään.
Välithän meni sitten siinä. Mutta mä vahvistuin, sain itsetuntoni takaisin ja arvostan itseäni. Ikinä en enää ota tuota paskaa niskaan.Isovanhempia ei lapsillani ole siis mun puolelta ollenkaa . Elossa ovat, muuta en tiedä.
Siis oikeasti? Jouduit muuttamaan täysikäisenä pois kotoa? Ja 40-vuotiaana raivostut ja katkeroiduit siitä että sisaresi saa asunnon lahjaksi? Oikeasti, eikö tuon ikäisenä pitäisi olla jo aikuinen? Mulla ei oo ikinä edes tullut mieleen että olisi jotenkin vanhempien velvollisuus taata mun velkoja. Moni muuttaa pois kotoaan jo ylä-asteen jälkeen, sinä olet jäänyt vielä vuosiksi sen jälkeen elätettäväksi vanhempiesi luokse. Saattaa olla että ehkä kiittämättömyytesi takia vanhempasi eivät enää halunneet rahoittaa sinua.
Niin. Voit ilkkua vain jos sulle tehtiin sama, eli käskettiin muuttaa kotoa, ei autettu missään (asunnon etsintä, takuuvuokra, muutto) ja mukaasi et saanut mitään kotoa. Vain repullisen vaatteita. Se oli mun kohtalo, lähdin reppu selässä ja siihen loppui kaikki yhteydenpito, välittäminen, en edes jouluksi saanut mennä kotiin.
Jos sulla on ollut tätäkin kurjempaa voit ehkä ilkkua, mutta anna kun arvaan - olet kermaperse. Ja valtavasti apua kotoaan saanut. Sellaiset on pahimpia pätijöitä ja v*ttuilijoita ja niitä on tämäkin ketju täynnä. Haista pee.
Ihan kuule muutin kotoani pois opiskelija-asuntolaan 15-vuotiaana, eli paljon ennen sinua. Ja ihan itse hain asuntolapaikan, ilman vanhempien apua. Sain kuukausittain vanhemmiltani lapsilisän itselleni, thats it. Lähinnä mieleeni nousee kuva lapsesta jota ei valmistettu elämään (lue lellittiin) jos ei osaa täysikäisenä hakea asuntoa ilman vanhempien apua ja odottaa vanhempien maksavan takuuvuokran. Itse olen muistaakseni yhteen asuntoon tarvinnut takuuvuokran, sen taisin maksaa opintolainasta.
En vain jaksa käsittää millainen 40-vuotias vetää itkupotkuraivarit koska sisko saa asunnon ja katkaisee välit. Tässä iässä yleensä ollaan aikuisia. Mutta kertoohan nuo haistattelu kommentitkin yleensä ihmisen aikuismaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdenkin lapsen hoitamiseen voi väsyä. Oletko ajatellut, että lapsella voi olla esimerkiksi jokin pitkäaikaissairaus tai vamma? Nykyään äideiltä ja isiltä vaaditaan paljon enemmän kuin ennen. Nykyään vanhemmuutta arvioidaan koko ajan ja taukoamatta. Se vanhemmuus, joka on riittänyt Suomessa vielä 1980-luvulle asti, ei tosiaankaan riitä enää nykyään!
1960- ja 1970-luvulla ei ole ollut lapsentahtista ja pitkää imetystä. Nälkäisiä vauvoja on huudatettu ja annettu vauvalle ruokaa neljän tunnin välein. Vauvoille on juotettu sokerivettä ja lehmänmaitoa ja annettu banaania ja hunajaa. Monella vauvalla on ollut pahoja allergioita ja vatsavaivoja johtuen sopimattomasta ruokavaliosta.
1960- ja 1970-luvulla alle kouluikäiset lapset ovat leikkineet kaupungeissa kerrostalopihoilla ja ilman vanhemman valvontaa. Jonkun äiti on kurkkinut välillä kerrostalon ikkunasta tai parvekkeelta, näkyykö lapsia pihalla. Jos laitat vuonna 2022 lapsesi yksin kerrostalopihalle ja kurkit välillä ikkunasta, lapsestasi soitetaan hätänumeroon 112. Perheestäsi tehdään lastensuojeluilmoitus. Pääset selittämään sosiaalityöntekijöille ja poliiseille, miksi lapsesi oli ulkona ilman vanhempaa.
Pienet alakoululaiset ovat entisaikoina kuljeskelleet yksin ulkona, kun vanhemmat ovat olleet töissä. Lapselle on laitettu kotiavaimet narulla kaulaan kiinni. Nykyään tiedetään, että monien tuntien yksinolo on haitallista pienelle koululaiselle. Nykyään työssäkäyvät vanhemmat lyhentävät työikaansa, ovat osittaisella hoitovapaalla ja tekevät joustavia työaikoja. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä, niin pienet koululaiset ovat iltapäiväkerhossa, jossa on koulutetut ohjaajat paikalla.
Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kuritus on ollut kodeissa ennen yleinen "kasvatusmenetelmä". Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kurittaminen on kielletty Suomessa vasta 1980-luvulla.
Hyvinkin pieniä lapsia on lähetetty 1980-luvulle asti mummoloihin hoitoon moneksi viikoksi ja jopa lähes koko kesäksi. Silloin kukaan ei ole kysellyt, jaksavatko isovanhemmat hoitaa lapsia. Lapset on vaan lykätty mummoloihin ja äidit ja isät ovat olleeet ties missä. Äidit ja isät ovat käyneet jopa ulkomaanmatkoilla ilman lapsia. Jos nykyään pyydät kerran vuodessa muutaman tunnin kotiisi lastenhoitoapua, oletkin jo härski isovanhempien hyväksikäyttäjä. No en tosiaankaan pyydä isovanhemmilta mitään apua. Ihan itse hoidan lapset!
Hyvinkin pieniä lapsia, jopa alle kouluikäisiä on lähetetty vielä 1970-luvulla kesäleireille ja kesäsiirtoloihin moneksi viikoksi kerrallaan. Olen lukenut, että kesäsiirtolassa oli ankara kuri ja moni lapsi pelkäsi kuria ja ankaria ohjaajia. Moni lapsi ikävöi vanhempiaan ja olisi halunnut kotiin. Koti-ikäväiset lapset itkeskelivät yöllä kerrossängyissä. Osaa lapsista myös kiusattiin kesäsiirtolassa. Lasten vanhempia voitiin kieltää vierailemasta kesäsiirtolassa, ettei lapsi ala ikävöimään äitiä ja isää.
Itse en todellakaan lähettäisi alle kouluikäisiä ja alakouluikäisiä lapsiamme mummolaan, kesäleireille tai kesäsiirtolaan hoitoon. Lapsemme eivät ole myöskään yhteiskunnan järjestämässä päivähoidossa, vaan hoidan lapset kotona. Hoidamme ison perheen, lapset ja kodin itse, joten emme ole "luokattoman surkeita jaksamisen suhteen".
Surkea nykynuoriso kirjoitti:
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin onnellinen jos mulla edes olisi vielä äiti, ihan millainen tahansa. On paljon meitä jotka on äitinsä menettäneet jo lapsena, omani menetin syövälle kun olin 14. Lopeta valitus ja ryhdistäydy!
Olen pahoillani, että jäit jo noin nuorena ilman äitiä.
Minunkin äiti on kuollut, mutta kommenttisi on ihan ala-arvoinen tähän keskusteluun.
Elävien äitien kanssa voi olla paljon suurempia ongelmia kuin kuolleiden, näin se kurja kyllä on. Eikä se helpota ap:n eikä kenenkään muunkaan äitisuhdeongelmia, että meidän äidit on kuolleet. Katoaako sinun kaikki ongelmat ihan vaan miettimällä, että et sentään elä sodan keskellä tai saat nyt ainakin olla hengissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä taas kerran kurjaa ja asiatonta keskustelua monelle oikeasti kipeästä ja ajankohtaisesta asiasta, eli tuen tarpeesta uutena vanhempana. Toivon kaikille tukea ja jaksamista. ❤
Oletteko huomanneet että useissa perheissä isovanhemmat tuntuu osallistuvan joko todella paljon tai ei (juuri) lainkaan? Eli on ihan tyypillistä että lähellä asuva terve isovanhempi ei ole kertaakaan hoitanut yksin esim 3-7-vuotiasta lapsenlasta. Ja toisaalta on perheitä joissa isovanhemmat osallistuvat niin paljon että herää jo kysymys jaksavatko he todella, eli esim monta kertaa viikossa. En tiedä muista mutta itse ainakin pienten lasten vanhempana arvostan avun säännöllisyyttä ja luotettavuutta. Ei ole niin väliä pääseekö lapsi mummolaan kerran viikossa vai kerran kuukaudessa, kunhan tiedämme että käyntejä säännöllisesti tulee ja isovanhemmat säilyvät lapsen mielessä tuttuna ja tärkeänä osana perhettä. Kannustaisin siksi kaikkia nykyisiä ja tulevia isovanhempia sanomaan reilusti ääneen miten haluatte ja jaksatte osallistua lastenlastenne elämään ja hoitoon. Silloin ei synny vääriä odotuksia, joiden rikkoutuminen tuottaa pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä taas kerran kurjaa ja asiatonta keskustelua monelle oikeasti kipeästä ja ajankohtaisesta asiasta, eli tuen tarpeesta uutena vanhempana. Toivon kaikille tukea ja jaksamista. ❤
Oletteko huomanneet että useissa perheissä isovanhemmat tuntuu osallistuvan joko todella paljon tai ei (juuri) lainkaan? Eli on ihan tyypillistä että lähellä asuva terve isovanhempi ei ole kertaakaan hoitanut yksin esim 3-7-vuotiasta lapsenlasta. Ja toisaalta on perheitä joissa isovanhemmat osallistuvat niin paljon että herää jo kysymys jaksavatko he todella, eli esim monta kertaa viikossa. En tiedä muista mutta itse ainakin pienten lasten vanhempana arvostan avun säännöllisyyttä ja luotettavuutta. Ei ole niin väliä pääseekö lapsi mummolaan kerran viikossa vai kerran kuukaudessa, kunhan tiedämme että käyntejä säännöllisesti tulee ja isovanhemmat säilyvät lapsen mielessä tuttuna ja tärkeänä osana perhettä. Kannustaisin siksi kaikkia nykyisiä ja tulevia isovanhempia sanomaan reilusti ääneen miten haluatte ja jaksatte osallistua lastenlastenne elämään ja hoitoon. Silloin ei synny vääriä odotuksia, joiden rikkoutuminen tuottaa pettymyksiä.
Joo vAnhempani teki noin ja sanoivat ”emme tule auttamaan koskaan, siis yhtä ainoa kertaa, missään asiassa, itse saat pärjätä oli mikä oli”
Tulipa selväksi ainakin.
Seuraus toki se että eivät tunne lapsenlapsia ollenkaan, eivät ole nähneet kuin ehkä kerran 10v aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin onnellinen jos mulla edes olisi vielä äiti, ihan millainen tahansa. On paljon meitä jotka on äitinsä menettäneet jo lapsena, omani menetin syövälle kun olin 14. Lopeta valitus ja ryhdistäydy!
Sama juttu. Olin tosin ”jo” 15v. Siitä sitten maailmalle.
Nyt jo mummo, joka olisi sitä äitiä myös aikanaan tarvinnut. Jotenkin tuntuu vain niin hullulta että aikuiset ihmiset itkevät äidin perään. Kyllä tässä on pärjätty ilman että mummo olis hoitanut lapsia.
Ap ei ole edes vastannut mitään. Mitä järkeä tehdä aloitus ja repiä muiden ihmisten haavoja auki?
Tiedän, ei ole pakko lukea. Satuin vain avaamaan ketjun, ihan vahingossa.
Eikö oo aika ristiriitaista sanoa että olisit itse kaivannut äitiä, ja samalla ihmettelet aikuisia ihmisiä jotka itkevät äitinsä perään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin onnellinen jos mulla edes olisi vielä äiti, ihan millainen tahansa. On paljon meitä jotka on äitinsä menettäneet jo lapsena, omani menetin syövälle kun olin 14. Lopeta valitus ja ryhdistäydy!
Sama juttu. Olin tosin ”jo” 15v. Siitä sitten maailmalle.
Nyt jo mummo, joka olisi sitä äitiä myös aikanaan tarvinnut. Jotenkin tuntuu vain niin hullulta että aikuiset ihmiset itkevät äidin perään. Kyllä tässä on pärjätty ilman että mummo olis hoitanut lapsia.
Ap ei ole edes vastannut mitään. Mitä järkeä tehdä aloitus ja repiä muiden ihmisten haavoja auki?
Tiedän, ei ole pakko lukea. Satuin vain avaamaan ketjun, ihan vahingossa.Eikö oo aika ristiriitaista sanoa että olisit itse kaivannut äitiä, ja samalla ihmettelet aikuisia ihmisiä jotka itkevät äitinsä perään?
Tuon haukkujan oma äidinkaipuu on tietenkin normaalia ja sallittua. MUIDEN äidinkaipuu on sitten vastaavasti ruikutusta ja turhaa kitinää.
Tää on juuri itsekkyyden malliesimerkki: itselle sallitaan, muiden tekemänä sama tuomitaan.
Ihmisistä on tullut aggressiivisia, itsekkäitä ja empatiakyvyttömiä. Siksi tämäkin ketju on 95% ilkeitä kiusaajia täyn. Kuten just tuo jota lainasit.
"Vuodeosastoilla makaa vanhuksia, joiden paikka olisi hoivakodissa – Nina Kyöstilä taisteli kokopäiväisesti äitinsä hoitopaikasta"
"Sairaalan vuodeosastoilla odottaa tälläkin hetkellä lukuisia vanhuksia paikkaa arviointijaksolle Lauttarannan kotiutusyksikköön."
"Yksikkö, jossa ihmisiä pitäisi kuntouttaa ja hoivan tarvetta arvioida, pullistelee vanhuksia, jotka odottavat hoivapaikkaa. Vuodeosastoista ja kuntoutusyksiköistä on tullut säilytyspaikka hoivan tarvitsijoille.
– Ihmisiä, jotka eivät enää pärjää kotona edes maksimituella, tulee päivystykseen päivittäin. He kaatuilevat, heillä on pelkotiloja ja muistisairauteen liittyvää sekavuutta, mutta mitään hoidettavaa sairautta ei todeta päivystyksessä, kertoo Johannes Kärkkäinen"
"Vielä viime vuosituhannella Suomessa oli hyvin paljon vanhainkoteja ja terveyskeskusten vuodeosastoja. Näitä ryhdyttiin lakkauttamaan osittain säästösyistä ja osittain siksi, että vanhukset haluttiin kodinomaisiin olosuhteisiin. Samalla yli 85-vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2000 ja kaksinkertaistuu jälleen vuoteen 2035 mennessä."
"Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on samaa mieltä siitä, että hoivapaikkoja on tarpeeseen nähden liian vähän"
Sanot hänelle että tarvitset apua, ihmiset eivät aina osaa tulkita toisiaan kunnolla, vauvat itkee ja väsymys on normaalia, mutta joskus siihen rasittuu liikaa. Sano äidille että nyt oikeasti on voimavarat loppu.
Vierailija kirjoitti:
"Vuodeosastoilla makaa vanhuksia, joiden paikka olisi hoivakodissa – Nina Kyöstilä taisteli kokopäiväisesti äitinsä hoitopaikasta"
"Sairaalan vuodeosastoilla odottaa tälläkin hetkellä lukuisia vanhuksia paikkaa arviointijaksolle Lauttarannan kotiutusyksikköön."
"Yksikkö, jossa ihmisiä pitäisi kuntouttaa ja hoivan tarvetta arvioida, pullistelee vanhuksia, jotka odottavat hoivapaikkaa. Vuodeosastoista ja kuntoutusyksiköistä on tullut säilytyspaikka hoivan tarvitsijoille.
– Ihmisiä, jotka eivät enää pärjää kotona edes maksimituella, tulee päivystykseen päivittäin. He kaatuilevat, heillä on pelkotiloja ja muistisairauteen liittyvää sekavuutta, mutta mitään hoidettavaa sairautta ei todeta päivystyksessä, kertoo Johannes Kärkkäinen"
"Vielä viime vuosituhannella Suomessa oli hyvin paljon vanhainkoteja ja terveyskeskusten vuodeosastoja. Näitä ryhdyttiin lakkauttamaan osittain säästösyistä ja osittain siksi, että vanhukset haluttiin kodinomaisiin olosuhteisiin. Samalla yli 85-vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2000 ja kaksinkertaistuu jälleen vuoteen 2035 mennessä."
"Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on samaa mieltä siitä, että hoivapaikkoja on tarpeeseen nähden liian vähän"
Tärkeä asia välittää puolin ja toisin. Nykyään ei voi isovanhempikaan enää luottaa, että kyllä hoivakoti hoitaa. Hyvin usein siihen tarvitaan omien lasten kovia ponnisteluja, että isovanhemman hoito toteutuu. Kun täällä osa sanonut, että yhteiskunta hoitaa vanhukset. Josko kaikki huolehdittaisiin toinen toisistamme sen minkä pystymme? Annetaan se tuki ja apu (edes henkinen) sille koliikkivauvan kanssa olevalle uupuneelle äidille. Ja huolehditaan sitten niistä isovanhemmista myös, kun sen aika on. Ei me täällä kukaan täysin yksin pärjätä läpi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
No eikö se tässä mennyt niin, että isä ei mukana kuviossa lainkaan. Ihan oma valinta tehdä lapsi noin, ja ihan oma vastuu myös.
Mistä tiedät, että isä ei ole ollut kuvioissa ja että asiasta ei olisi päätetty yhdessä? Kyllä se usean kohdalla on niin, että isä ei vain osallistu, vaikka olisi yhdessä lapsi hankittu. Erokin on voinut tulla, niin kuin monella ja vastuu kaatunut yksin äidille. Äidin oma vastuu, ilman minkäänlaisia sympatioita tai apuja keneltäkään läheiseltä?
Niin tuolla aiemmin sanottiin. Voi se tietysti olla kenen tahansa sanoma, mutta sama valittava aggressiivinen tyyli kun aloituksessa.
Ainakaan tietääkseni ei Ap ole vastannut isäysymykseen. Ei ainakaan mainitsemalla olevansa Ap. Muut ovat kyllä tätä asiaa spekuloineet.
Monella on se tilanne, että vauva on päätetty hankkia yhdessä. Ja kun vauva syntymässä/syntynyt, on mies päättänytkin, että vastuu jää yksin naiselle, häipynyt, ero. Näin aikanaan myös omalla kohdallani. Mitä sanot näille kaikille miehen jättämille yksinhuoltajille, mukaan lukien minulle? Että oma oli vikasi että olet yksin lapsen kanssa? Jos, niin millä tavalla?
Eikös siinä tilanteessa ole kohtuullista, jos joku lähipiiristä tarjoaisi välillä auttavaa kättä tai edes sympatiaa, kun äidillä on raskasta vauvansa kanssa? Ainakin omalla kohdalla tämä oli oma äiti eli lapsen isoäiti, jolta sitä tukea haluaisi. Isäni toki auttoi enemmän loppupeleissä, äiti ei niinkään (hänen oma raskas työ + oman äitinsä omaishoitajuus). Mutta kaikista asioista, esim. maidontulosta, synnytyksen jälkeen jääneistä krempoista, jälkivuodosta, hormonimyrskystä yms ei kyllä isänsä kanssa keskustele. Äidit ymmärtävät nämä asiat paremmin, ovathan he naisia ja itse lapsen saaneet.
Lupasitte olla yhdessä myötä- ja vastamäissä kunnes kuolema teidät erottaa. Sitten vauva tupsahti maailmaan ja erotti teidät?
Näinhän se tuppaa monessa perheessä menemään. Jos ei vauva, niin taaperoksi kasvanut. Tai joku muu syy. Eroperheitä on paljon.
Nykynuoriso on kyllä aivan luokatomman surkeaa jaksamisen suhteen. Miten voi väsyä yhden lapsen hoitamisesta? Vuosikymmeniä sitten lapsia oli 10-20 eikä ollut mitään ongelmaa. Kannattaisiko lapsesta haaveilevan hankkia ensin koira niin sitten näkisi riittääkö kyvyt huolehtia edes eläimestä.