Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Jännä miten näiden 80- ja 90-luvun superäitien lapsista on tullut enemmän syrjäytyneitä ja mielenterveysongelmaisia nuoria aikuisia kuin koskaan ennen. Heidän jotka niin uljaasti omasta mielestään ovat lapsensa kasvattaneet, ja joiden mielestä isovanhempien ei tarvitse olla omien lastensa elämässä mukana lainkaan. Jotka niin vahingoniloisesti nauttivat siitä, että toiset uupuvat nyt kun hekin aikanaan uupuivat. Eivätkä jaksaneet omia lapsiaan kunnolla kasvattaa. Nyt näiden omat vanhemmat makaavat laitoksessa vaipoissa, ja sekään ei hetkauta että tällä menolla he itse ovat seuraavat jotka siellä makaavat yksinään. Jännä että tämä kylmä ja epäempaattinen sukupolvi kasvatti omista lapsistaan luusereita. Ja ne jotka eivät epäonnistuneet saadaan kyllä vielä murrettua. Pääasia että omalla lapsella ei mene paremmin kun itsellä on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apn tilanteesta en paljoa tiedä. Onko syitä miksi ei pystytä auttamaan, esm sairaus, stressi. Tuntuu että eivät kemiat kohtaa äidillä ja tyttärellä. Ap ei pysty rehellisesti puhumaan äidilleen että haluaisi enemmän apua. Mietityttää auttoiko apn mummo vuorostaan apn hoidossa, vai onko kuvio mikä toistaa itseään?
Itselläni on kaksi erityislasta, jotka ovat nyt aikuisia. Vanhin voi tällä hetkellä psyykkisesti tosi huonosti, on suicidal ja uusia diagnooseja tulossa. Toinen saanut kuukauden sisällä kaksi suurta, grand mal, epilepsiakohtausta. Onneksi täällä kotona jotta olemme kyenneet auttamaan.
Tämä elämäntilanne laukaisi minulla pahan stressireaktion että minut sairaskirjotettiin. Juuri nyt energiani menee täysin lapsieni tukemiseen, vaikka ovatkin jo aikuisia.
Kolikollakin on kaksi puolta.
Lapsenlapsia ei ole, onneksi. Todennäköisesti, rehellesti sanottuna en jaksaisi auttaa jos olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.
Tsemppiä!
Nimenomaan -apua neuvolasta.
Tämän lisäksi kannattaa nukkua, kun vauva nukkuu ja valvoo kun vauva valvoo,
jos vauvalla on koliikkia. Kuivat housut, ruokaa ja seurustelua/leikkiä - mikä voi mennä vikaan?
Jos vauva nukkuu vaikka 1-1,5 h pätkiä ja itkee näissä väleissä tuntikausia, ja tätä jatkuu vuorokauden ympäri, päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen, niin on sanomattakin selvää, että siinä hoitava ihminen jo hajoaa. Läheskään kaikki eivät saa edes nukuttua silloin kuin haluaisivat, vaikka vauva pienen hetken olisikin unessa. Umpiväsyneenä ja tuota pyörittäessä monikin asia voi mennä vikaan.
Nimenomaan. Ja empatiaahan tässä eniten kai kaivattiin, eikä sitä että mummu kasvattaisi lapsen. Uupunut ihminen tarvitsee ymmärrystä ja tukea, etenkin kun on uudessa elämäntilanteessa eikä tiedä mitä tehdä. Tukea voi antaa vaikka soittamalla toiselle ja kysymällä mitä kuuluu, ei se sen kummempaa tarvitse olla.
Vierailija kirjoitti:
Nämä provoilijat voisivat mennä kyllä muualle, vaikka heitä ei tietenkään haluta sinnekään.
Ketjun aihe on hyvä ja vielä 3-4 vuotta sitten täällä olisi saanut täysin asiallisia vastauksia oikeilta ihmisiltä.
Valitettavasti sen jälkeen tänne on tullut epäsosiaalisia ja sivistymättömiä miehekkeitä jostakin kasapäin.
Suurimmalla osalla heistä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja ovat naisvihaa pursuavia (mistä johtuen eivät ole parisuhdetta saaneet). He tunkevat jokaisen ketjuun tursuttamaan vihaansa ja aukomaan tyhjää päätään asioista, joista eivät tiedä yhtään mitään.
t, nainen joka itkee kun ei saa levittää miesv ihaansa rauhassa.
Paras ystäväsi voi vallan mainiosti kieltäytyä lapsenlapsensa hoidosta. Vain itsekkäät ja mukavuudenhaluiset vanhemmat tuuppaavat alle 1-vuotiaan lapsensa mummolaan monta kertaa viikossa ja joka viikonloppuna hoitoon. Johan siinä jo lapsen perusturvallisuuskin kärsii, kun isoäiti hoitaa pientä lasta enemmän kuin lapsen omat vanhemmat. Lapsen vanhemmille voi sanoa suoraan, että hoitakaa itse lapsenne älkääkö kuskatko enää mummolaan hoitoon. Pitää opetella sanomaan EI!
Jatkuvien uniongelmien ja uupumuksen takia Sinun kannattaa hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin. Jos työelämä on liian kuormittavaa ja raskasta, on mahdollista hakeutua vähemmän vaativiin ja kevyempiin työtehtäviin. Omaehtoisesti voi sopia työnantajan kanssa myös työajan lyhentämisestä ja tehdä osa-aikatyötä. Oletko selvittänyt mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen?
Sinulla EI ole mitään velvollisuutta olla tukena ikääntyville vanhemmillesi. Eläkeläiset saavat eläkettä ja eläkerahoilla he voivat ostaa kotiapua ja kotihoitoa. Kunta, yksityiset yritykset ja järjestöt tarjoavat kotiapua ja kotihoitoa vanhuksille. Vanhukset voivat tarvittaessa muuttaa esteettömään senioritaloon tai palvelutaloon asumaan. Suomessa lapsilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta huolehtia omista vanhemmistaan tai iäkkäistä sukulaisistaan. Opettele sanomaan EI!
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä sen sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apn tilanteesta en paljoa tiedä. Onko syitä miksi ei pystytä auttamaan, esm sairaus, stressi. Tuntuu että eivät kemiat kohtaa äidillä ja tyttärellä. Ap ei pysty rehellisesti puhumaan äidilleen että haluaisi enemmän apua. Mietityttää auttoiko apn mummo vuorostaan apn hoidossa, vai onko kuvio mikä toistaa itseään?
Itselläni on kaksi erityislasta, jotka ovat nyt aikuisia. Vanhin voi tällä hetkellä psyykkisesti tosi huonosti, on suicidal ja uusia diagnooseja tulossa. Toinen saanut kuukauden sisällä kaksi suurta, grand mal, epilepsiakohtausta. Onneksi täällä kotona jotta olemme kyenneet auttamaan.
Tämä elämäntilanne laukaisi minulla pahan stressireaktion että minut sairaskirjotettiin. Juuri nyt energiani menee täysin lapsieni tukemiseen, vaikka ovatkin jo aikuisia.
Kolikollakin on kaksi puolta.
Jaksamista sinulle! En voi sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Ei kukaan voi.
Kaikkea on kuitenkin tullut koettua elämän aikana. Pidä nyt itsestäsi huolta että jaksat. Vaikka se on vaikeaa.
T. Mummi
Miksi joku ajattelee perhettään "hoidettavina yksikköinä"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki isovanhemmat eivät kykene hoitamaan lasta. Kaikki isovanhemmat eivät ole jaksavia, luotettavia ja turvallisia aikuisia. Jokaisen äidin ja isän kannattaa säännöllisesti miettiä, voiko omaa lasta luottaa isovanhemman "valvontaan" hetkeksikään. Valitettavasti ne omat vanhemmatkin ikääntyvät ja heille tulee rajoitteita, vaivoja ja sairauksia. Lapsille sattuu kotitapaturmia ja onnettomuuksia ja lapsi on syytön. Syy on aina lasta valvovassa aikuisessa, jos pientä lasta ei valvota tarpeeksi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vastahan tässä hoidatettiin sellaiselle mummolle lasta, joka ei ollut enää kykenevä ottamaan vastuuta.
Jäi parkkipaikalla auton alle
Niin totta. Vanhus ehkä tietää, ettei ole lapselle hyvää seuraa, mutta pysty sitä suoraan sanomaan. Ja oma lapsi on liian naiivi tajuamaan.
Vierailija kirjoitti:
Paras ystäväsi voi vallan mainiosti kieltäytyä lapsenlapsensa hoidosta. Vain itsekkäät ja mukavuudenhaluiset vanhemmat tuuppaavat alle 1-vuotiaan lapsensa mummolaan monta kertaa viikossa ja joka viikonloppuna hoitoon. Johan siinä jo lapsen perusturvallisuuskin kärsii, kun isoäiti hoitaa pientä lasta enemmän kuin lapsen omat vanhemmat. Lapsen vanhemmille voi sanoa suoraan, että hoitakaa itse lapsenne älkääkö kuskatko enää mummolaan hoitoon. Pitää opetella sanomaan EI!
Jatkuvien uniongelmien ja uupumuksen takia Sinun kannattaa hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin. Jos työelämä on liian kuormittavaa ja raskasta, on mahdollista hakeutua vähemmän vaativiin ja kevyempiin työtehtäviin. Omaehtoisesti voi sopia työnantajan kanssa myös työajan lyhentämisestä ja tehdä osa-aikatyötä. Oletko selvittänyt mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen?
Sinulla EI ole mitään velvollisuutta olla tukena ikääntyville vanhemmillesi. Eläkeläiset saavat eläkettä ja eläkerahoilla he voivat ostaa kotiapua ja kotihoitoa. Kunta, yksityiset yritykset ja järjestöt tarjoavat kotiapua ja kotihoitoa vanhuksille. Vanhukset voivat tarvittaessa muuttaa esteettömään senioritaloon tai palvelutaloon asumaan. Suomessa lapsilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta huolehtia omista vanhemmistaan tai iäkkäistä sukulaisistaan. Opettele sanomaan EI!
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä sen sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Vaatii rahaa ja monilla eläkeläisillä sitä ei ole. Kotihoito käy omillakin nvanhemmilla, mutta eivät siivoa ja pese pyykkejä ja käy kaupassa. Palvelut maksaa hurjasti ja heillä ei ole rahaa. Ei edes muuttaa senioritaloon. Niidenkin vuokrat ovat kovia.
Jos on itse varakkaasta suvusta, ei voi kuvitella, mitä pienviljelijän vanhuus on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin , ja jälleen kerran kysyn että mites ne isoisät, ukit, faarit, papat..hoitaako ne?
No eikö se tässä mennyt niin, että isä ei mukana kuviossa lainkaan. Ihan oma valinta tehdä lapsi noin, ja ihan oma vastuu myös.
Mistä tiedät, että isä ei ole ollut kuvioissa ja että asiasta ei olisi päätetty yhdessä? Kyllä se usean kohdalla on niin, että isä ei vain osallistu, vaikka olisi yhdessä lapsi hankittu. Erokin on voinut tulla, niin kuin monella ja vastuu kaatunut yksin äidille. Äidin oma vastuu, ilman minkäänlaisia sympatioita tai apuja keneltäkään läheiseltä?
Niin tuolla aiemmin sanottiin. Voi se tietysti olla kenen tahansa sanoma, mutta sama valittava aggressiivinen tyyli kun aloituksessa.
Ainakaan tietääkseni ei Ap ole vastannut isäysymykseen. Ei ainakaan mainitsemalla olevansa Ap. Muut ovat kyllä tätä asiaa spekuloineet.
Monella on se tilanne, että vauva on päätetty hankkia yhdessä. Ja kun vauva syntymässä/syntynyt, on mies päättänytkin, että vastuu jää yksin naiselle, häipynyt, ero. Näin aikanaan myös omalla kohdallani. Mitä sanot näille kaikille miehen jättämille yksinhuoltajille, mukaan lukien minulle? Että oma oli vikasi että olet yksin lapsen kanssa? Jos, niin millä tavalla?
Eikös siinä tilanteessa ole kohtuullista, jos joku lähipiiristä tarjoaisi välillä auttavaa kättä tai edes sympatiaa, kun äidillä on raskasta vauvansa kanssa? Ainakin omalla kohdalla tämä oli oma äiti eli lapsen isoäiti, jolta sitä tukea haluaisi. Isäni toki auttoi enemmän loppupeleissä, äiti ei niinkään (hänen oma raskas työ + oman äitinsä omaishoitajuus). Mutta kaikista asioista, esim. maidontulosta, synnytyksen jälkeen jääneistä krempoista, jälkivuodosta, hormonimyrskystä yms ei kyllä isänsä kanssa keskustele. Äidit ymmärtävät nämä asiat paremmin, ovathan he naisia ja itse lapsen saaneet.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa: nyt odotan toista lasta ja esikoinen on 3v, ja äitini on nykyään enemmän mukana ja jopa apuna elämässämme. Eli vauvavuosi ei kerro kaikkea, moni isoäiti ei vain pysty heti käsittelemään asiaa.
Vauva ei varsinaisesti edes kuulu muille.
Mutta ap:n aiheena onkin lähinnä harmi myötätunnon puuttumisesta. (Myötätunnon, jota EI tule äidiltään saamaan.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paras ystäväsi voi vallan mainiosti kieltäytyä lapsenlapsensa hoidosta. Vain itsekkäät ja mukavuudenhaluiset vanhemmat tuuppaavat alle 1-vuotiaan lapsensa mummolaan monta kertaa viikossa ja joka viikonloppuna hoitoon. Johan siinä jo lapsen perusturvallisuuskin kärsii, kun isoäiti hoitaa pientä lasta enemmän kuin lapsen omat vanhemmat. Lapsen vanhemmille voi sanoa suoraan, että hoitakaa itse lapsenne älkääkö kuskatko enää mummolaan hoitoon. Pitää opetella sanomaan EI!
Jatkuvien uniongelmien ja uupumuksen takia Sinun kannattaa hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin. Jos työelämä on liian kuormittavaa ja raskasta, on mahdollista hakeutua vähemmän vaativiin ja kevyempiin työtehtäviin. Omaehtoisesti voi sopia työnantajan kanssa myös työajan lyhentämisestä ja tehdä osa-aikatyötä. Oletko selvittänyt mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen?
Sinulla EI ole mitään velvollisuutta olla tukena ikääntyville vanhemmillesi. Eläkeläiset saavat eläkettä ja eläkerahoilla he voivat ostaa kotiapua ja kotihoitoa. Kunta, yksityiset yritykset ja järjestöt tarjoavat kotiapua ja kotihoitoa vanhuksille. Vanhukset voivat tarvittaessa muuttaa esteettömään senioritaloon tai palvelutaloon asumaan. Suomessa lapsilla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta huolehtia omista vanhemmistaan tai iäkkäistä sukulaisistaan. Opettele sanomaan EI!
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen nainen. Lapseni alkavat olla täysi-ikäisiä sen sen kynnyksellä. Parhaalle ystävälleni syntyi vajaa vuosi sitten ensimmäinen lapsenlapsi ja hieman ristiriitaisin tuntein olen seurannut sitä, kuinka hän hoitaa lasta monta kertaa viikossa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin lapsi on ainakin toisen päivän mummolassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pystyisi samaan.
Toinen lapsistamme sairastui Teini-ikäisenä vakavasti ja meillä vanhemmilla meni monta vuotta ns. mustassa aukossa, kun olimme huolissamme lapsen selviytymisestä, vietimme aikoja sairaalassa, lääkityksen kanssa oli ongelmia ja tilanne oli välillä todella vakava. Vaikka lapsi onkin jo parantunut ja tulevaisuus näyttää vakavalta, jätti tämä muutamia vuosia jatkunut huoli ja valvominen itselleni uniongelmia (joita ei ole saatu ratkaistua edes lääkkeillä) ja uupumuksen, jonka selkä on jo jollain tavalla taitettu, mutta jonka kanssa taistelen edelleen.
Voin sanoa, että en itse pystyisi olemaan läsnä lapsenlapselle samalla tavalla kuin ystäväni, enkä jaksaisi häntä hoitaa yhtä paljon. Olen myös todella huolissani siitä, miten ikinä pystyn olemaan tukena omille ikääntyville vanhemmilleni tässä tilanteessa. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö laittaa elämänrytmin sekaisin viikoiksi ja laukaisee viikkojen nukkumattomuuden. Unilääkkeillä saa aikaan vain kemiallisen unen, eikä monikaan lääke sovi kroonisen sairauteni takia (onneksi sairaus ei muuten vaikuta paljon elämään).
Lisäksi työelämä vaatii nykyisin todella paljon. Moni kollegoistani on aivan uupunut pelkästä työstä, vaikka heillä ei ole edes takana mitään yksityiselämän huolia. Antakaa arvoa meille yli viisikymppisille naisille. Olemme ensimmäinen aivan eri tilanteessa kuin esimerkiksi omat äitimme esim. työelämän vaativuuden takia.
Aika harhaista. Suuri osa eläkeläisistä on köyhyyden rajoilla, niillä rahoilla ei älyttömästi kotiapua osteta. Yksityiseen palvelutaloon pääsee suht helposti jos on paljon rahaa pankissa, kunnalliseen pääsee tuurilla sitten kun on toinen jalka haudassa.
Kukaan sydämen omaava ihminen ei voi kokonaan jättää vanhempia oman onnen nojaan.
Työajan lyhentäminen ja vuorotteluvapaa ovat nekin isoja taloudellisia päätöksiä, ehkä ei ole varaa?
Siitä olen samaa mieltä, että ensin oma terveys, sitten lapsenlapset jos on virtaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä odota häneltä mitään, niin et pety. Jaa huolesi ja murheesi ihmisten kanssa, joilta löytyy myötätuntoa. Älä tuhlaa energiaa sellaiseen, jota et voi muuttaa.
Niin, ehkä ap on vähän jumissa takertuvaan suhteeseen "kuolleen äidin" kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama laulu kuin AP:n tilanteessa. "Jokainen hoitaa omat lapsensa, minä olen työni tehnyt".
Miettikää, kuinka p*ska olo ihmisellä täytyy olla, että kokee näin. Kuinka rankkaa hänellä on täytynyt olla, ettei tunne mitään edes läheisiinsä, lapsensa lapseen.
Ap haluaisi äidin. Vauvakin haluaisi äidin. Toivottavasti ei vauvan isällä sama tilanne... Kauhe psyykkinen "äiti-vaje" kaikilla? Varmasti ap:n synnyttänytkin on jäänyt vaille äitiä, henkisesti.
Joku haudassa oleva isöäiti elää nyt monessa henkilössä, psyykkisenä puutteena. Peritty kipu ei kuole!
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju saatu aikaan provosta. Aloituksen ja yhden alkuvaiheen kommentin jälkeen ap ei ole kommentoinut mitään. Ainakaan aloittaja ominaisuudessa. Ei vastannut kysymyksiin, ei osallistunut keskusteluun.
Ehkä joku toimittajanplanttu taas kerää juttuainesta.
Niin. Näitä aloituksia on suhteellisen paljon. Muu on lobbareiden korvikkeita.
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaisi äidin. Vauvakin haluaisi äidin. Toivottavasti ei vauvan isällä sama tilanne... Kauhe psyykkinen "äiti-vaje" kaikilla? Varmasti ap:n synnyttänytkin on jäänyt vaille äitiä, henkisesti.
Korjaisin tuon sanan "äiti" sanalla "välittäminen". Että välitetään puolin ja toisin. Ap tässä ilmeisesti vauvastaan välittää ja huolehtii, on äiti hänelle. Mutta saako hän sitä välittämistä sitten omalta äidiltään? Ja totta, on tainnut ap:n äitikin jäädä vaille välittämistä, jos ei siihen itse pysty. Edes empatian keinoin.
Ap, mitä siellä neuvolassa sanottiin? Kai olet jo soittanut neuvoa?
Apn tilanteesta en paljoa tiedä. Onko syitä miksi ei pystytä auttamaan, esm sairaus, stressi. Tuntuu että eivät kemiat kohtaa äidillä ja tyttärellä. Ap ei pysty rehellisesti puhumaan äidilleen että haluaisi enemmän apua. Mietityttää auttoiko apn mummo vuorostaan apn hoidossa, vai onko kuvio mikä toistaa itseään?
Itselläni on kaksi erityislasta, jotka ovat nyt aikuisia. Vanhin voi tällä hetkellä psyykkisesti tosi huonosti, on suicidal ja uusia diagnooseja tulossa. Toinen saanut kuukauden sisällä kaksi suurta, grand mal, epilepsiakohtausta. Onneksi täällä kotona jotta olemme kyenneet auttamaan.
Tämä elämäntilanne laukaisi minulla pahan stressireaktion että minut sairaskirjotettiin. Juuri nyt energiani menee täysin lapsieni tukemiseen, vaikka ovatkin jo aikuisia.
Kolikollakin on kaksi puolta.