Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Eikö kasvatus tähtää itsenäistymiseen? Miksi puhutaan aikuisista ihmisistä lapsina?
Sana "lapsi" tarkoittaa kahta eri asiaa. a) Lapsi tarkoittaa alaikäistä henkilöä. b) Lapsi tarkoittaa jonkun tietyn henkilön lasta. Jos joku on 72v, niin hän on silti 96-vuotiaan äitinsä tai isänsä lapsi (sukulaisuussuhde).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä isä? Valita siltä hoitovastuuta äläkä äidiltäsi.
Monia isejä ei kiinnosta muu kuin joutilaana oleminen.
Tämän takia kannattaisi hieman miettiä kenen kanssa lisääntyy.
Niin, kunpa vain näkisi toisen ihmisen pään sisälle ja muutenkin n'kisi kauas tulevaisuuteen. Moni nainen on jäänyt yllättäen yksin lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon jotenkin järkyttynyt tän ketjun sävystä, miten kaikki on toisilleen vaan taakkoja. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että on etuoikeus saada kuulua lapsen elämään. Ja pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että läheisiä autetaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. En käsitä sitä, että täällä jotkut haluaa istua koko vsnhuutensakin yksin, ettei vain tarvitse tehdä mitään toisten eteen. Jos unohdetaan kaikki se hoitaminen, niin ettekö te koskaan ihan vain puhtaasti nauti teille rakkaiden ihmisten seurasta? Oli kyse sitten vauvasta tai vanhuksesta, tai omasta aikuisesta lapsesta?
No se on sitä sinulle. Sinä selvästi saat jotain siitä, että saat kuulua lapsen elämään. Joku toinen taas kokee, ettei saa siitä mitään muuta kuin vaivaa ja harmia. Monesti näillä avuntarvitsijoilla on vielä hyvin yksipuolinen näkemys asioista. Täälläkin monet meuhkaavat, "kun ei tarjottu sitä tai annettu tätä, niin päätin että pitäkööt tunkkinsa". Eli vaikka suhde on vain velvollisuudentunnosta yksipuolista antamista, niin silloinkin pitäsi osata ja haluta ihan itse päätellä, että mitä se toinen haluaa, ja antaa sitä pyytämättä.
Lisäksi tuo näkemys, että "tottakai mummulla on NAISENA ja ÄITINÄ erityisvelvollisuus olla avuksi ja huomaavaisempi jopa enemmän kuin lapsen isällä" on todella vastenmielinen.
Se tässä olikin pointti, että onko ihmiset oikeasti niin erakkoluonteisia, että kokevat kaikki ihmissuhteet rasitteiksi? Tuntuu jotenkin tosi surulliselta ja kolkolta että näin moni ihminen elää tällaisessa ajatusmallissa, että on parempi olla aivan yksin, ettei koskaan joudu ketään vahingossakaan missään auttamaan. Mun oma lähipiiri, sekä perhe että ystävät, koostuu ihan erilaisista ihmisistä. Siksi tää on mulle oikeasti yllätys. Mun ystävillä on elämässään isoäitejä ja isoisiä jotka aidosti nauttivat lastenlasten seurasta. Äidit ja tyttäret käyvät teatterissa tai tallinnanlaivoilla. Isomummoja ja -pappoja käydään katsomassa vanhainkodissa ja vanhuksetkin tuntuvat nauttivat pikkuisten seurasta. Ehkä hekin ovat ymmärtäneet lopulta mikä elämässä on tärkeää, ja se on rakkaus ja rakkaat ihmiset.
Ei kaikilla ole tuollaista kuin sulla. Omat vanhemmat ei halua olla yhtään lastensa elämässä, siis kenenkään. Eli ei ole vain minusta kyse. Haluavat olla kaksin, tehdä kaiken kahdestaan, olla osallistumatta mitenkään lastenlasten elämään.
Heillä on siihen oikeus. Mä olisin toivonut jotain muuta, mutta ei siinä lapsen toiveet paljoa paina. Voin vaikuttaa vain siihen että olen erilainen vanhempana omille lapsilleni ja että tulen olemaan heidän elämässään mukana.
Vanhempi polvi voi itsekin olla pettynyt lapsensa elämäntapaan ja toimintaan. Aikuinen lapsi ei koskaan onnittele vanhempiaan syntymäpäivänä, pienestä lahjasta nyt puhumattakaan. Äitienpäivänä tai isänpäivänä on hiljaista. Ei edes tekstaria. Ja koskaa ei juhli syntymäpäiväänsä tms, mihin kutsuisi vanhemmat kyläilemään. Että hekin saisivat joskus istua valmiseen kahvipöytään ja syödä palan kakkua tai ostopullaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä isä? Valita siltä hoitovastuuta äläkä äidiltäsi.
Monia isejä ei kiinnosta muu kuin joutilaana oleminen.
Tämän takia kannattaisi hieman miettiä kenen kanssa lisääntyy.
Niin, kunpa vain näkisi toisen ihmisen pään sisälle ja muutenkin n'kisi kauas tulevaisuuteen. Moni nainen on jäänyt yllättäen yksin lapsen kanssa.
Yhdyn edelliseen mielipiteeseen. Kristallipalloa ei ole kenelläkään eikä mistään parisuhteesta/liitosta voi vannoa 100 % varmaksi, että tuleeko kestämään. Siinä kun on se toinenkin osapuoli, joka saattaakin lähteä. Silloin vastuu vauvasta/lapsesta jää hyvin monesti yksin äidille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola antaa ohjeet, joiden mukaan
1) kaikki harrastukset seis, nyt keskitytään perheeseen (myös isä)
2) kaikki kodin ulkopuolinen seis, nyt keskitytään lepäämään jokainen mahdollinen hetki - eikä mitään selittelyjä, että jaksaa paremmin, kun pääsee tuulettumaan, ei jaksa!
3) täydellinen sometauko, koska ilman sitä nukkuu paremmin ja on aikaa nukkua
4) vähemmän sotkua, vähemmän siivoamista eli kaikki heti paikalleen
Näillä jaksaa paremmin, mutta onhan se kieltämättä tylsää, kun aikuiselle sanotaan, että puhelin pois ja pää tyynyyn, kun on kivampi syyttää äitiä.
Keskimääräinen koliikkilapsen vamhempi reagoi neuvoihin näin:
1) mitkä ihmeen harrastukset?
2) mikä kodin ulkopuolinen elämä? Käyn ulkona vain ruokakaupassa ja vaunulenkillä. Auttaako jos isäirtisanoutuu töistään?
3) nukun muutaman 30-40 min jakson yössä, koska lapsi heräilee koko ajan. Some ei minua herätä.
4) eli nyt pitäisi jaksaa laittaa vielä kotikin järjestykseen kaiken muun lisäksi?Hah, oli kyllä maailman turhimmat neuvot ja vastaisin niihin ihan samalla tavalla kuin sinä. Joillakin todella ei ole mitään käsitystä oikeasti huonosti nukkuvan vauvan kanssa elämisestä.
Oma vauvani heräsi joka yö 2 tunnin välein 3-vuotiaaksi asti ja siihen ei liittynyt puhelimen käyttö tai some mitenkään. Molemmat vanhemmat kävivät kokopäivätyössä. Vasta lapsen ollessa 4-vuotias aloimme miettimään riittäisikö voimavarat jonkun harrastuksen aloittamiseen. Voimia muille samaa kokeville.
Työpaikalla yksi väsynyt äiti oli saanut apua vauvojen unikoulusta. En tiedä miten siihen pääsee ja maksaako se jotain. Sen avulla hänen itkevä ja heräilevä pienokaisensa alkoi nukkua pitempiä jaksoja kerralla. Hän oli ollut tosi väsynyt siinä vaiheessa, kun pääsivät tuohon hoitoon.
Unikouluiksi kutsutaan erilaisia menetelmiä joiden avulla vauvaa/lasta opetetaan nukahtamaan ja nukkumaan itse. Niihin saa ohjeita kirjoista, tai esimerkiksi unijunalta maksulliset ohjeet. Ristiriitaista vaan on se, että ainakin itse olin aina niin väsynyt etten jaksanut aloittaa unikoulua.
Emme ole enää samassa työpaikassa, mutta se meni kai niin, että äiti ja vauva nukkuivat eri paikassa ja joku muu huolehti vauvasta yöllä. Sitä ei ehkä voi toteuttaa koronan takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ihmettele, jos ei enää nk. alkuperäisessä teema/aheessa pysytä, kun ketju kommenteista kiirinyt yli 800:n.
Jotta pysyn aiheessa yksinkertaisella vastauksellani, kun olen täällä ensimmäistä kertaa kommentoimassa..
N:o 1) Some on täynnä linkkejä, mistä saa apua, olkoon avuntarve mikä hyvänsä.
N:o 2) Neuvolassa voi kertoa terv.h.
N:o 3) On monta eri yhdistystä, joiden puoleen voi kääntyä.
N:o 4) Last.h-henkilöstö.
Tätä luetteloa voin jatkaa "pilvin pimein".
Surullista tietty on, että koet äitisi huomion näin. - tosin en ole lukenut, kuin sieltä täältä kommenteja, niistä ei ole esiin tullut, missä on miehesi tms. - olisiko sieltä puolelta anoppi/appi tahi missä isäsi?
Joka tapauksessa apua on saatavilla - ssa.
Joko vauva on otettu huostaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vuodeosastoilla makaa vanhuksia, joiden paikka olisi hoivakodissa – Nina Kyöstilä taisteli kokopäiväisesti äitinsä hoitopaikasta"
"Sairaalan vuodeosastoilla odottaa tälläkin hetkellä lukuisia vanhuksia paikkaa arviointijaksolle Lauttarannan kotiutusyksikköön."
"Yksikkö, jossa ihmisiä pitäisi kuntouttaa ja hoivan tarvetta arvioida, pullistelee vanhuksia, jotka odottavat hoivapaikkaa. Vuodeosastoista ja kuntoutusyksiköistä on tullut säilytyspaikka hoivan tarvitsijoille.
– Ihmisiä, jotka eivät enää pärjää kotona edes maksimituella, tulee päivystykseen päivittäin. He kaatuilevat, heillä on pelkotiloja ja muistisairauteen liittyvää sekavuutta, mutta mitään hoidettavaa sairautta ei todeta päivystyksessä, kertoo Johannes Kärkkäinen"
"Vielä viime vuosituhannella Suomessa oli hyvin paljon vanhainkoteja ja terveyskeskusten vuodeosastoja. Näitä ryhdyttiin lakkauttamaan osittain säästösyistä ja osittain siksi, että vanhukset haluttiin kodinomaisiin olosuhteisiin. Samalla yli 85-vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2000 ja kaksinkertaistuu jälleen vuoteen 2035 mennessä."
"Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on samaa mieltä siitä, että hoivapaikkoja on tarpeeseen nähden liian vähän"
Tärkeä asia välittää puolin ja toisin. Nykyään ei voi isovanhempikaan enää luottaa, että kyllä hoivakoti hoitaa. Hyvin usein siihen tarvitaan omien lasten kovia ponnisteluja, että isovanhemman hoito toteutuu. Kun täällä osa sanonut, että yhteiskunta hoitaa vanhukset. Josko kaikki huolehdittaisiin toinen toisistamme sen minkä pystymme? Annetaan se tuki ja apu (edes henkinen) sille koliikkivauvan kanssa olevalle uupuneelle äidille. Ja huolehditaan sitten niistä isovanhemmista myös, kun sen aika on. Ei me täällä kukaan täysin yksin pärjätä läpi elämän.
Kyllä. Mutta sen pitää alkaa niistä vanhemmista. Esim omat vanhemmat ei ole välittäneet lapsistaan eikä olleet mitenkään elämässä mukana. Viimeksi 20v sitten ollut yhteyttä. Miten luulet että tällaisen jälkeen luontevasti alkaisi joku auttaminen lasten puolelta?
Sinun lapsesi, sinun vastuusi. Taidat olla tätä höyhensukupolvea joka odottaa muiden tekevän puolestasi kaikki.
Kirjoituksestasi minulla heräsi kauhea myötähäpeän tunne. Empatiaa ei täältä heru, kasva vastuulliseksi aikuiseksi, jos se kohdallasi on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitäs läksit, kikkelis kokkelis olis saanu jäädä
Ei kuulu varsinaisesti aiheeseen, mutta sivuaa kuitenkin. Tämän päivän uutisissa:
THL:n kyselyn mukaan joka toinen teinityttö on kokenut vanhempiensa henkistä väkivaltaa ja joka viides myös fyysistä väkivaltaa kuluvan vuoden aikana. Nämä luvut ovat Pohjanmaalta joka johtaa tilastoa. Muu Suomi vähän pienemmässä mittakaavassa. (MTV:n uutiset löydät myös netistä)
Eli ei näytä kasvatustyö olevan helppoa.
Ap:lle: Ehkä murheet ovat vielä pieniä vauva-aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on rankkaa.
Mutta monilla on yhden koliikkivauvan lisäksi muutama muukin pieni lapsi hoidettavana. Eikä heilläkään ole aina apukäsiä saatavilla. Jos et muusta tiedä niin on helppo valittaa.
Äitisi on osansa tehnyt joten miksi pitäisi paapoa vielä? Olisit jättänyt kakaran tekemättä ellet ole kykenevä hoitamaan sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kauheita nämä kommentit. Itse en saanut vauva-aikaan apua, mutta olisin kyllä tarvinnut. Oma äiti sairas ja itsekin pahoillaan ettei pystynyt auttamaan enemmän. Teimme niin että kävin siellä kylässä vauvan kanssa ja otin torkut sohvalla, tämäkin helpotti paljon! Miksi ei edes tälläistä apua voisi antaa. Ennen oli yhteisö auttamassa, muistan itsekin pienenä käyneeni kylän yhteisellä saunalla lauantaisin. Äitini ja sisarukset yhdessä kaiken ikäisten naisten ja lapsien kanssa, siellä aikuiset saivat toisistaan tukea ja jos huomasivat että joku oli musertunut taakkansa alle niin viikolla käytiin vähän jelppimässä ja kuuntelemassa murheet. Onko tämä niin pahan kuuloista näille "yksin on selvittävä" - tyypeille? En ihmettele että nuoret voi niin pahoin kun tätä viestiä levitetään. Eihän ihmiset pärjää ilman toisiaan! Muinaisina aikoina liikuttiin laumoina ja turvattiin toisiimme, sillä selvittiin hengissä.
Miksi nykyiset äidit ovat tai vaikuttavat olevan heikkoja ja voimattomia? Valittavatko suurperheiden äidit, joilla on liki 10 lasta tai enemmän? Itse en ole kuullut, enkä ole myös valittanut kolmen lapsen äitinä.
Jos on aiemmin ollut täysin paskapää äitiään kohtaan, niin jos ei osaa niitä pölhöyksiään edes aikuisena pyytää anteeksi, niin turha se on odotella että ne vanhemmat sieltä rientäisi riemumielin avuksi.
Eihän se ole mikään hyvä signaali, että jätetään toisen, vaikkakin ehkä nuoruus- tai kännipäissään tekemät idioottimaisuudet vaan sikseen niihin palaamatta. Ja sitten oltais kuin niitä ei oliskaan. Jos ei ihminen opi pahoittelemaan typeryyksiään, ei hän kyllä kasva aikuiseksi. Vaan vaatii ja vaatii vaan. Aina mulle heti mulle kaikki tänne.
Kauheasti on nykyään vauvapalstalle kirjoittelevilla vauvaperheillä vähät välittäviä isovanhempia, muita sukulaisia ja ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Kauheasti on nykyään vauvapalstalle kirjoittelevilla vauvaperheillä vähät välittäviä isovanhempia, muita sukulaisia ja ystäviä.
No se ON NYKYPÄIVÄÄ. Ja yleistä. Meillä on kahdet tuollaiset isovanhemmat. Eivät lainkaan tapaa lapsenlapsiaan. Kun ei kiinnosta.
Itse tietenkin hoidattivat omat lapsensa munmoloissa joka ikinen viikonloppu ja koulujen lomat.
Vähän on ajat muuttuneet.
Itse sain kärsiä kaiken yksin, kaikki meni hyvin mieheni kanssa, mutta toista lasta emme tehneet, oli vuosi 1988. Parempi niin, ei mieheni olisi jaksanut lapsia enempää, meidän lapsesta tuli kiltti ja kuuliainen. Hänen lapset taas ei tykkää säännöistä ja alkavat haukkua: olet vanha mummo tai olet saatanan idiootti. Kasvatus on mennyt pieleen, miettikää ennen kuin teette lapsia, ei aina ole sitä onnea.
Ymmärsin asian niin, että hän on ollut 15 vuotias kun äiti on kuollut eli ei ole ollut aikuinen ja siksi olisi vielä tarvinnut äitiään. Ihmettelee kun aikuiset ihmisetkin itkee äitinsä perään. Hän on aikuisena ihmisenä selvinnyt lastensa hoidosta ilman äidin apua. Ehkä on ollut äiti siihen aikaan, kun apua ei ole ollut edes saatavilla. Itku ei olisi auttanut. Kuitenkin ap:n tapauksessa äiti on elossa, kyläilee, sylittelee lasta. Hän ei ole menettänyt äitiään. Ap:n pitää kysyä äidiltä suoraan apua. Jos ei sitä saa ja lapsella ei ole läsnäolevaa isää, eikä ketään muutakaan sukua, niin pitää kääntyä lastenneuvolan puoleen. Tukiperheitäkin on olemassa jotka mielellään auttaa. Tämän päivän äiti ei jää yksin, enkä usko, että ap on niin avuton etteikö hän tietäisi mistä apuja voi hakea, koska osaa nettiäkin käyttää.