Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon jotenkin järkyttynyt tän ketjun sävystä, miten kaikki on toisilleen vaan taakkoja. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että on etuoikeus saada kuulua lapsen elämään. Ja pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että läheisiä autetaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. En käsitä sitä, että täällä jotkut haluaa istua koko vsnhuutensakin yksin, ettei vain tarvitse tehdä mitään toisten eteen. Jos unohdetaan kaikki se hoitaminen, niin ettekö te koskaan ihan vain puhtaasti nauti teille rakkaiden ihmisten seurasta? Oli kyse sitten vauvasta tai vanhuksesta, tai omasta aikuisesta lapsesta?
No se on sitä sinulle. Sinä selvästi saat jotain siitä, että saat kuulua lapsen elämään. Joku toinen taas kokee, ettei saa siitä mitään muuta kuin vaivaa ja harmia. Monesti näillä avuntarvitsijoilla on vielä hyvin yksipuolinen näkemys asioista. Täälläkin monet meuhkaavat, "kun ei tarjottu sitä tai annettu tätä, niin päätin että pitäkööt tunkkinsa". Eli vaikka suhde on vain velvollisuudentunnosta yksipuolista antamista, niin silloinkin pitäsi osata ja haluta ihan itse päätellä, että mitä se toinen haluaa, ja antaa sitä pyytämättä.
Lisäksi tuo näkemys, että "tottakai mummulla on NAISENA ja ÄITINÄ erityisvelvollisuus olla avuksi ja huomaavaisempi jopa enemmän kuin lapsen isällä" on todella vastenmielinen.
Se tässä olikin pointti, että onko ihmiset oikeasti niin erakkoluonteisia, että kokevat kaikki ihmissuhteet rasitteiksi? Tuntuu jotenkin tosi surulliselta ja kolkolta että näin moni ihminen elää tällaisessa ajatusmallissa, että on parempi olla aivan yksin, ettei koskaan joudu ketään vahingossakaan missään auttamaan. Mun oma lähipiiri, sekä perhe että ystävät, koostuu ihan erilaisista ihmisistä. Siksi tää on mulle oikeasti yllätys. Mun ystävillä on elämässään isoäitejä ja isoisiä jotka aidosti nauttivat lastenlasten seurasta. Äidit ja tyttäret käyvät teatterissa tai tallinnanlaivoilla. Isomummoja ja -pappoja käydään katsomassa vanhainkodissa ja vanhuksetkin tuntuvat nauttivat pikkuisten seurasta. Ehkä hekin ovat ymmärtäneet lopulta mikä elämässä on tärkeää, ja se on rakkaus ja rakkaat ihmiset.
Ei kaikilla ole tuollaista kuin sulla. Omat vanhemmat ei halua olla yhtään lastensa elämässä, siis kenenkään. Eli ei ole vain minusta kyse. Haluavat olla kaksin, tehdä kaiken kahdestaan, olla osallistumatta mitenkään lastenlasten elämään.
Heillä on siihen oikeus. Mä olisin toivonut jotain muuta, mutta ei siinä lapsen toiveet paljoa paina. Voin vaikuttaa vain siihen että olen erilainen vanhempana omille lapsilleni ja että tulen olemaan heidän elämässään mukana.Sori suorat sanani, mutta ihmiset jotka eivät halua olla tekemisissä aikuisten lapsiensa kanssa, ovat vakavasti päästään vialla.
Samoin olet sinäkin, jos pidät sitä normaalina. Älä vain tee lapsia, jos et saa tuota traumaasi käsiteltyä.Ilmeisesti perhe-elämä on ollut vanhemmillesi hirveä uhraus, ja nyt he ottavat katkerina menettämänsä ajan takaisin.
Kuulostaa surkealta kaikille.
Kun kuulemma se mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteillaan on se että eivät viettäneet aikaa läheistensä kanssa.
Ei kaikki pidä lapsista ja osa ihmisistä on täysin erakkoja. Ei erakot kaipaa ketään, edes kuolinvuoteella. Ihan on normaalia että _kaikki_ ei ole lastensa kanssa yhteydessä. Suurin osa toki on muttei kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apn kannattaa varautua myös siihen että se äiti ei ole mukana taaperovuosina, pikkulapsivuosina, alakouluvuosina, yläastevuosina, eikä yhtään minään muinakaan vuosina. Vauvavuosi ei siis ole se ainoa raskas.
Näköjään normaali elämä on joillekin pelkkä suunnattoman raskas taakka. Jokainen vuosi vaan edellistä raskaampi. Raskasta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä oikein odotan lapsenlapsia. Jätän kyllä kaikki harrastukset, kunhan saan vain auttaa uutta perhettä ja pientä hoitaa.
Miehellekin olen jo sanonut, että ei kannata odottaa eläkkeellä sitä, että vihdoin on aikaa minun kanssa matkustella ja mökillä puuhastelua. Menkööt yksin, minä hoidan vauvoja.
En ymmärrä itsekkäitä ja tunnekylmiä mummoja, jotka hyppää kaiken maailman hypyissä ja juoksevat ukkonsa kanssa aurinkorannoilla tai mökeillä. Lapsistaan pitää kantaa vastuu loppuun asti. Sitten voi toivoa, että hoitavat minutkin, ettei tarvi laitoksiin lähteäSenlainen kauhumummo siellä odottamassa 😳
Lapsesi eivät hanki lapsia sinun mummokuumeesi takia, ja heille kuuluu antaa mahdollisuus rakentaa omanlaisensa perhe-elämä. Sinä et voi päättää olla osa heidän perhettä, varsinkaan noin totaalisti!
(Ei se sinun lapsesi puoliso tule ikinä tuollaista perhettä jaksamaan, eli vika on kyllä sitten sinun, tunkeutujan, kun heille ero koittaa!)
Tuskin oma lapsesikaan haluaa jatkaa symbioosia äitinsä kanssa siihen asti että yhdessä ajatte huoneen vanhainkodissa.
Heh heh
https://www.vauva.fi/keskustelu/3295426/vauvan-tehtava-hoitaa-isoaitia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeastaan mummon asia auttaa arjessa. Hän on omansa jo hoitanut.
Miksi on rankkaa? Missä lapsen isä? Jos lapsi on terve, niin kyllä pitäisi selvitä ilman psykoterapiaakin yhdestä lapsesta. Älä ainakaan tee lisää, jollet jaksa yhtäkään.
Mikä teitä vaivaa?
Lapsen isähän on mies. Ei aavee lankojen mielestä lasta voi miehet, enot, sedät ja ukit hoitaa. Se on naisten tehtävä ja velvollisuus
Nykyaikana myös miesten. :)
Minun äiti ei ymmärrä että voi olla rankkaa yhdenkin lapsen kanssa. Jos valitan vauvan itkuista tms niin hän toteaa että hänellä vasta rankkaa oli kun oli 10 lasta. Hänen mielestään vaikeaa voi olla vain niillä joilla on paljon lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh huh
Missä lukee että isovanhempien on velvollisuus hoitaa hyvästä. Voi olla että ei vaan jaksa oman duunin jälkeen eikä halua kuormittaa omilla asialla omaa lastaan kun tietää jo muutenkin olevan rankkaa. Lapsella on isä ja vastuu myös hoitaa ja neuvolasta saa apua kun pyytää.
Nähnyt kuullut monelta että isovanhempien on pakko hoitaa lapsenlapsiaa. Öö .. missäs näin lukee, rusinat vaan pullasta .
Oma elämä lapset hoidettu ja aika nauttia
Kas kun ennen - esim 60-70-80-luvulla, kaikki teki lapsia. Hullut, luonnevikaiset, lapsia vihaavat, ihan kaikki. Tässä se syy miksi sitten iso osa tuon ikäluokan ihmisistä ei välitä aikuisista lapsistaan ollenkaan eikä ole välttämättä mitenkään näiden elämässä mukana.
Nykypäivänä vanhemmuus on valinta ja siihen ei ole pakko ryhtyä. Ja vain sellaiset ryhtyy jotka haluaa olla lastensa elämässä mukana.
Tämä on se ”perspektiiviharha” mitä moni ei ketjussa tajua. Tästä se johtuu että osa vanhoista vanhemmista erakoituu eikä pidä yhteyttä lapsiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläsi ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lastasi. Hän on aikanaan hoitanut sinut ja tehnyt sen niillä kyvyillä ja voimavaroilla, jotka hänellä on ollut. Jotkut isovanhemmat pitävät lastenlasten hoitamisesta, toiset eivät. Se on ihan heidän oma elämänsä ja saavat itse päättää kuinka haluavat toimia. Hyvä, että äitisi on ymmärtänyt tämän asian ja toimii sen mukaan, minkä kokee itselleen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Kas kun ennen - esim 60-70-80-luvulla, kaikki teki lapsia. Hullut, luonnevikaiset, lapsia vihaavat, ihan kaikki. Tässä se syy miksi sitten iso osa tuon ikäluokan ihmisistä ei välitä aikuisista lapsistaan ollenkaan eikä ole välttämättä mitenkään näiden elämässä mukana.
Nykypäivänä vanhemmuus on valinta ja siihen ei ole pakko ryhtyä. Ja vain sellaiset ryhtyy jotka haluaa olla lastensa elämässä mukana.
Tämä on se ”perspektiiviharha” mitä moni ei ketjussa tajua. Tästä se johtuu että osa vanhoista vanhemmista erakoituu eikä pidä yhteyttä lapsiinsa.
Vai on nykypäivänä vanhemmuus valinta :oooooo
Näyttää nuo narkkarit ja sos.tapaukset hyvinkin lisääntyvän. Nepsyjä pilvin pimein, adhd-tapauksista puhumattakaan. Kun tekee mukulan, kunta järjestää kyllä asunnon. Siinä pers(e)pektiiviä ilman harhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että moni täällä on sitä mieltä, että ap:n äidin velvollisuus olisi jotenkin erityisesti tukea aikuista lastansa. Äiti on jo velvollisuutensa tehnyt. Nyt on ap:n vuoro tehdä oma osansa äitinä omalle lapselleen.
Periaatteessa kyllä, mutta kun ap selvästi on tällä hetkellä yliväsynyt ja jotenkin alakuloinen, niin siinä tilanteessa hän tarvitsee apua ja rohkaisua. Suomessa on vähän liikaa vallalla vanhakantainen ajattelutapa, että jokaisen täytyy pärjätä yksin ja ei saa pyytää apua/tukea/lohtua. Joissakin elämäntilanteissa se ei onnistu. Toivotaan ap:lle parempia aikoja ja että joku havahtuu auttamaan.
Tärkeintä on nyt saada sinulle parempi mieli, keskusteluapua ja untakin, jotta saat nautittua tuosta vauva-ajasta yhdessä pienokaisesi kanssa. Äitisi joko tulee hieman perässä ja tajuaa myöhemmin huomioida myös sinut tai sitten sitä muutosta ei hänessä tule ikinä, mutta älä jää sitä odottelemaan äläkä jää sen aiheuttaman pahan fiiliksen alle. Asiat ei vaan aina juuri sillä hetkellä mene kuten olisit toivonut, mutta onneksi apua on saatavilla muualtakin ja kuten muista kommenteista huomaa, et ole yksin.
Jos olet jostain pääkaupunkiseudulta kotoisin, niin olethan huomannut tämän HelsinkiMission perhementori-palvelun? https://www.helsinkimissio.fi/perhetyo/aiti-ja-isamentoritoiminta
Jos kotipaikkakunnallasi ei ole tällaista palvelua niin kysythän sitä neuvolasta. <3
Kohti parempaa kevättä! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kas kun ennen - esim 60-70-80-luvulla, kaikki teki lapsia. Hullut, luonnevikaiset, lapsia vihaavat, ihan kaikki. Tässä se syy miksi sitten iso osa tuon ikäluokan ihmisistä ei välitä aikuisista lapsistaan ollenkaan eikä ole välttämättä mitenkään näiden elämässä mukana.
Nykypäivänä vanhemmuus on valinta ja siihen ei ole pakko ryhtyä. Ja vain sellaiset ryhtyy jotka haluaa olla lastensa elämässä mukana.
Tämä on se ”perspektiiviharha” mitä moni ei ketjussa tajua. Tästä se johtuu että osa vanhoista vanhemmista erakoituu eikä pidä yhteyttä lapsiinsa.
Näidenkin tyttöjen vanhemmuus on varmaan ollut valinta ja vanhemmat ovat elämässä mukana.
Vierailija kirjoitti:
Apn kannattaa varautua myös siihen että se äiti ei ole mukana taaperovuosina, pikkulapsivuosina, alakouluvuosina, yläastevuosina, eikä yhtään minään muinakaan vuosina. Vauvavuosi ei siis ole se ainoa raskas.
Tuo ei ole ollenkaan välttämättä noin. Vaikka ei ole energiaa ottaa hoitaakseen vierasta koliikkivauvaa, mummo voi hyvinkin puuhailla vanhemman lapsen kanssa. Näin minä kuvittelisin tekeväni, voisin ihan mielelläni ottaa mukaan marjaan tai opettaa sukan kutomisen, vaikka en taatusti jaksa mitään koliikkivauvaa hoitaa ja sitten mennä aamulla normaalisti töihin. Ellei sitten olisi suhdetta jo pistetty poikki siksi, etten ole mikään lastenhoitoautomaatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äiti ei ymmärrä että voi olla rankkaa yhdenkin lapsen kanssa. Jos valitan vauvan itkuista tms niin hän toteaa että hänellä vasta rankkaa oli kun oli 10 lasta. Hänen mielestään vaikeaa voi olla vain niillä joilla on paljon lapsia.
On siinä sen verran perää, että sitten kun niitä lapsia on paljon niin silloin tajuaa sen että sen yhden lapsen kanssa oli tosi helppoa. Sitä ei vain tajua eikä osaa ottaa riittävän rennosti silloin kun on se yksi lapsi. Ja sitten kun on useampi lapsi niin ei enää kehtaa valittaa kun niitä on halunnut useamman, vaikka jo sen yhden tai kahden jälkeen on ollut tiedossa mitä tuleman pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon jotenkin järkyttynyt tän ketjun sävystä, miten kaikki on toisilleen vaan taakkoja. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että on etuoikeus saada kuulua lapsen elämään. Ja pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että läheisiä autetaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. En käsitä sitä, että täällä jotkut haluaa istua koko vsnhuutensakin yksin, ettei vain tarvitse tehdä mitään toisten eteen. Jos unohdetaan kaikki se hoitaminen, niin ettekö te koskaan ihan vain puhtaasti nauti teille rakkaiden ihmisten seurasta? Oli kyse sitten vauvasta tai vanhuksesta, tai omasta aikuisesta lapsesta?
No se on sitä sinulle. Sinä selvästi saat jotain siitä, että saat kuulua lapsen elämään. Joku toinen taas kokee, ettei saa siitä mitään muuta kuin vaivaa ja harmia. Monesti näillä avuntarvitsijoilla on vielä hyvin yksipuolinen näkemys asioista. Täälläkin monet meuhkaavat, "kun ei tarjottu sitä tai annettu tätä, niin päätin että pitäkööt tunkkinsa". Eli vaikka suhde on vain velvollisuudentunnosta yksipuolista antamista, niin silloinkin pitäsi osata ja haluta ihan itse päätellä, että mitä se toinen haluaa, ja antaa sitä pyytämättä.
Lisäksi tuo näkemys, että "tottakai mummulla on NAISENA ja ÄITINÄ erityisvelvollisuus olla avuksi ja huomaavaisempi jopa enemmän kuin lapsen isällä" on todella vastenmielinen.
Näinhän se on, omat vanhemmat ”jaksoi” lapsiaan 18v ikään asti, sitten heitti pois kotoa ja katkaisi yhteydenpidon. Ja olimme siis kilttejä, pelokkaita, ahkeria lapsia jotka yritti miellyttää vanhempia kaikin tavoin.
Vanhemmat ei ole olleet koskaan aikuiselämässäni mitenkään mukana. Koska he ei saa ilmeisesti mitään siitä itselleen. Ja se on ihan ok. Mutta asialla on se kääntöpuoli joka tulee seurauksena, että en minäkään saa yhtään mitään siitä että alkaisin olemaan vanhempieni seurassa. Joten ihan turha vanhuksena sitten yrittää saada mua mukaan elämään tai vaikka avuksi.
Omista valinnoista pitää kantaa SEURAUKSET.Onko sun vanhemmat sitten jotenkin osoittaneet, etteivät haluaisi kantaa näitä SEURAUKSIA, ja odottaneet sulta apua ja hoivaa?
Ja jos menet mihin tahansa vanhainkotiin/vuodeosastolle, löydät sieltä vanhuksia, jotka hoitivat lapsiaan ja olivat avuksi, mutta lapset eivät omilta kiireiltään ehdi käymään tai auttamaan ja ehkä asuvat kaukana muualla. Eli kyllä se vanhemman osa on monissa tapauksissa puhtaasti antajan roolissa olemista alusta loppuun. Kysymys on vain siitä, että kuinka kauan laillisten velvollisuutensa loppumisen tämä valitsee antaa.
Todellakin. Aniharva nyt vanhainkodeissa olevista on lapseton, mutta siellä he makaavat silti unohdettuina, hyvä jos joulukortti tulee kerran vuoteen. Niin että aika turha uhata sillä että ei hoida sitten vanhuksena, ei Suomessa lähes kukaan vanhempiaan hoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kannattaa varautua myös siihen että se äiti ei ole mukana taaperovuosina, pikkulapsivuosina, alakouluvuosina, yläastevuosina, eikä yhtään minään muinakaan vuosina. Vauvavuosi ei siis ole se ainoa raskas.
Tuo ei ole ollenkaan välttämättä noin. Vaikka ei ole energiaa ottaa hoitaakseen vierasta koliikkivauvaa, mummo voi hyvinkin puuhailla vanhemman lapsen kanssa. Näin minä kuvittelisin tekeväni, voisin ihan mielelläni ottaa mukaan marjaan tai opettaa sukan kutomisen, vaikka en taatusti jaksa mitään koliikkivauvaa hoitaa ja sitten mennä aamulla normaalisti töihin. Ellei sitten olisi suhdetta jo pistetty poikki siksi, etten ole mikään lastenhoitoautomaatti.
Meillä etenkin lasten isoisä aktivoitui kun lapset vähän kasvoivat. Sitten heidät sai mukaan kalareissuille, mummu vei hiihtämään, kävivät kylpylöissä, museoissa, opettelivat kutomaan jne. Lapset olivat paljon myös yökylässä kun nukkuivat yöt, söivät hyvin ja oli kotona oppineet käytöstavat joten heidän kanssaan oli helppo liikkua.
Toki vauva-aikanakin kävivät välillä vaikka vaunuttelemassa että sain nukkua päiväunet. Tai hoitivat sen aikaa että sain rauhassa käydä saunassa tms. Mutta isovanhemmat myös sanoivat suoraan jos oli ollut rankka työviikko tai jos oli omia harrastuksia sovittuna, eli eivät olleet mitään automaattisia hoitoapua. Nykyään teinit viihtyvät edelleen hyvin isovanhemmilla ja isovanhemmat tykkäävät kun on seuraa.
Miksi automaattisesti oletetaan, että äidin pitäisi olla joka hetki tytärtään auttamassa, kun tämä saa vauvan? Kiva, kun käy ja sylittelee ja hellittelee vauvaa. Varmaan näinä hetkinä tuore äiti toki voisi ehdottaa, että lähtisittekö vaikka vaunulenkille, että voisi itse hiukan levätä.
Vauvalla on todennäköisesti allergioita. Neuvolan ja tarvittaessa yksityisen lääkärin kautta tutkimuksiin ja vertaistukea netistä etsimään. Vyöhyketerapiastakin voi olla apua.
En ymmärrä miten aikusella naisella voi olla äiti vielä elossa? Itse olin 14v kun äitini menehtyi. Siinähän ja kaikki vastuun ottaminen välistä.
Alue: Aihe vapaa
Jos äitisi on lähellä viittäkymppiä oleva nainen, niin hänellä voi itsellään olla rankkaa omassa elämässään. Kerrot hänet olevan työssä. Nykyinen työelämä vie ihmisistä kaikki mehut. Vaaditaan tekemään yhä enemmän. Joissakin työpaikoissa on paljon muutoksia. Vähänkin vanhemman naisen kohtelu työpaikalla voi olla kammottavaa. Esimies vihjailee, että olisi "viisasta" jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle tai vaihtaa osapäivätyöhön. Työkaverit virnuilevat, että toi on nyrpeä, koska ei ole "saanut" pitkään aikaan. Tai huomautuksia ulkonäöstä. Jos äitisi on leski tai eronnut, hän havahtuu tilanteeseen, jossa hänen ikäisilleen naisille ei ole kysyntää ihmissuhteissa. Se on monelle järkytys. Mutta takaisin sinun tilanteeseesi. Oletko sanonut äidille selvästi, että tarvitset apua? Kysy voiko hän auttaa vauvan kanssa viikonloppuna muutaman tunnin? 2-3 t, ei enempää, jos hänkin on väsynyt. Kerro vaikka myöhemmin palstalla oletko saanut apua.