Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle

Jos olet väsynyt ja ahdistunut, kerro neuvolassa ja pyydä apua. Sinun pitää voida hyvin jotta vauvasi voi hyvin.

Vähän on hämmentävää miten tällä palstalla valitetaan, että vanhemmat ja anoppi haluavat olla perheessä läsnä ja ostavat lahjoja kysymättä jne. - Ja sitten valitetaan, että vanhemmat eivät välitä, hoida ja huolehdi. - Siis mitä oikeasti halutaan?

Oma äitini oli vielä töissä kun lapseni syntyi. Hän aiemmin aina ystävättärensä kanssa puhui paheksuen miten lapset työnnetään isovanhempien hoitoon ja odotetaan apua.

Itse en sitten ikinä pyytänyt apua tai vienyt vauvaa isovanhemmille hoitoon. Pitkän pyytelyn jälkeen tenava-ikäisen annoin muutamaksi tunniksi kylään.  Ei ollut hyvä sekään.

Kouluikäisenä sitten lapsi jo itse joskus ehdotti, että haluaisi mennä mummolle kylään. Hyvä niin.

JOS / KUN tarvitsee apua, se pitää myöntää ja pyytää apua. Kukaan ei välttämättä aavista pahoinvointia jos sitä ei pue sanoiksi.

Harmillista miten monella on tällainen äiti. Oma äitini auttaisi, jos olisi tarpeeksi hyvässä kunnossa. En ole osannut arvostaa sitä tarpeeksi, kunnes luin tätä ketjua.

Miksi nykyäidit odottavat muiden osallistuvan lastensa hoitoon? Kannattaisi miettiä nämä asiat jo odotusaikana ettei tule pettymyksiä kun joutuukin hoitamaan lapsen itse ilman apujoukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

Aika törtsiä sinulta olettaa, että äitisi ei ole "kuormittunut". Ehkä hän ei vain ole kertonut sinulle kaikkea. Ota sekin huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykyäidit odottavat muiden osallistuvan lastensa hoitoon? Kannattaisi miettiä nämä asiat jo odotusaikana ettei tule pettymyksiä kun joutuukin hoitamaan lapsen itse ilman apujoukkoja.

Eihän tässä hoidattamisesta ollut kysymys. Isoäidit ovat perinteisesti osallistuneet lastenlastensa elämään. Mitään heiltä ei kuitenkaan voi odottaa eikä vaatia. Kun isoäiti haluaa lastenlapsistaan vain kivoja kuvia (joita voi näyttää ystävättärilleen), hän on poissaoleva isoäiti, ja samoin hän on poissaoleva äiti tyttärelleen. Äitiys ei yhdistä eikä lähennä heitä.

Lapset saa ja kannattaa kasvattaa ilman isoäitiäkin. Valinta on aikuisten.

Miehistä, sen enempää lapsen isästä kuin isoisistäkään, tässä ei ole puhuttu. Äidiksi tulleen naisen suhde omaan äitiinsä ei ole lapsen isältä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on niin että vanhemmat itse ”tilaavat” vanhuutensa sillä miten lapsiaan kohtelevat. Tän kun kaikki tajuaisi niin monelta ongelmalta selvittäisiin.

Sanoo hän joka on valmis sysäämään lapsensa heti isovanhemman hoitoon kun yksi uneton yö takana tai vatsanpuruja vauvalla. Meillä kotona 2-vuotias ja 9kk ikäiset kaksoset eikä tulisi mieleenkään siirtää hoitovastuuta muille, etenkään ilman korvausta. Palkallista apua saa, jos tarvetta on.

Mitä selität? En ole ikinä saanut sekuntiakaan apua. Eli just ne mun tylyt vanhemmat tilasi itselleen yksinäisen vanhuuden.

Köyhyys ja äppäräärät

Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?

Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.

Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina . 

Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.  

Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on niin että vanhemmat itse ”tilaavat” vanhuutensa sillä miten lapsiaan kohtelevat. Tän kun kaikki tajuaisi niin monelta ongelmalta selvittäisiin.

Sanoo hän joka on valmis sysäämään lapsensa heti isovanhemman hoitoon kun yksi uneton yö takana tai vatsanpuruja vauvalla. Meillä kotona 2-vuotias ja 9kk ikäiset kaksoset eikä tulisi mieleenkään siirtää hoitovastuuta muille, etenkään ilman korvausta. Palkallista apua saa, jos tarvetta on.

No ei tasan oo. Tiedän perheitä jossa on tuollainen asetelma, ja ovat kyllä valmiita ottamaan kaiken avun vastaan. Tuskin kukaan äiti yhden unettoman yön tai vatsan purujen takia on hoitovastuuta sysäämässä toisille. Älä ole tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?

Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.

Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina . 

Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.  

Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?

Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?

Vauvan saaminen on rankka laji. Itsellä oli kaksi koliikkivauvaa vuoden välein. Meinasi huumori loppua mutta lapsen isä ja tietoisuus siitä, että kyllä tämä vielä loppuu, auttoi. Molemmilla oli kovat allergiat eli ne kannattaa tarkistaa. En nukkunut pariin vuoteen allergioiden takia enkä sitä univelkaa ole saanut koskaan takaisin. Olen menettänyt vähintään 30% aivokapasiteetistä mutta oli se silti vaivan väärti.

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin tätä. Minulla on muutamia lapsenlapsia , joita olen ilolla saanut hoitaa, nyt ovat kohta aikuisia.. Kemiat pelaa erinomaisesti tyttäreni kanssa.

Toinen tyttärestäni on ollut ikäänsä hirveän hankala ihminen - luojan kiitos, ettei hänelllä ole lapsia. Mikään ei varmasti olisi kelvannut hänelle.

Kukas sun tyttäresi onkaan kasvattanut hankalaksi ihmiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin tätä. Minulla on muutamia lapsenlapsia , joita olen ilolla saanut hoitaa, nyt ovat kohta aikuisia.. Kemiat pelaa erinomaisesti tyttäreni kanssa.

Toinen tyttärestäni on ollut ikäänsä hirveän hankala ihminen - luojan kiitos, ettei hänelllä ole lapsia. Mikään ei varmasti olisi kelvannut hänelle.

Kukas sun tyttäresi onkaan kasvattanut hankalaksi ihmiseksi?

Luuletko tosiaan, että kaikki on aina kasvatuksen tulosta? Näin ajatellen elämä olisikin aika yksinkertaista. Eri.

Älä ap missään tapauksessa tee lastensuojeluilmoitusta, niinkuin jotkut täällä neuvovat. Äkkiä käy niin, ettet pääse viranomaisista koskaan eroon, ja lapsi otetaan huostaan. Vähintään asiakirjoihin ja rekistereihin jää merkintä, joka kaivetaan esiin. Kokeile palkata hoitaja avuksesi vaikka MLLstä, kannattaa googlettaa asia. Voimia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidillä juuni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.

Ap

T

Aika törtsiä sinulta olettaa, että äitisi ei ole "kuormittunut". Ehkä hän ei vain ole kertonut sinulle kaikkea. Ota sekin huomioon.

Tämä. Oma äitini on 85 vuotias ja edelleen huomaan, että en tunne häntä naisena, vaan äitinä. Hän ei ole kertonut kaikkea minulle, koska olen hänen tytär. Hänen ystävät tietävät hänestä paljon enemmän.

Nyt kun mietin sitä aikaa, kun minulla oli vaikeaa ja valitin koko ajan äidille, hävettää. En tajunnut silloin parikymppisenä, että äidillä oli ois murheita paljon ja sairauskin painoi mieltä.

Jälkeen päin olen vasta tajunnut, että äiti kiusattiin töissä ja hän joutui välillä syömään lääkkeitä, että selvisi eteen päin.

Mutta nuorena suurin vain häntä kylmyydestä, kun ei tajunnut, kuinka MINÄ olin väsynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?

Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.

Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina . 

Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.  

Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?

Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?

Monet vanhemmat ”kaiken varalta” ei ole missään tekemisissä. Kun pian joutuu auttamaan. Omat vanhemmat just tällaset. Eivät ole tekemisissä kun niin kova pelko että pitää auttaa. Jännää vaan että ne ei ole ikinä auttaneet mitenkään joten mistä se pelko on sitten tullut? Auttamisesta ei ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja missä on määrätty se , että äidin / isän on oltava lapsiensa kanssa myös silloin,kun ovat aikuisia heitä varten?

Toki pitää olla tekemisisää, mutta mikään pakko ei ole hoitaa vaikka lapsenlapsia. Omat on hoidettu ja siltä osin velvollisuus myös.

Toki lastenlasten kanssa kannattaa olla, mutta ihan omilla ehdoilla. EI aina valmiina . 

Monesti isovanhemmat on nykyään itse vielä siinä kunnossa, että ovat töissä ja haluavat matkustella sekä nauttia siitä vapaudesta, mitä ei lapsivuosina ollut.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sitoa itsensä vielä toisten lapsiin? Olkoon vaikka omien lastensa lapsia.  

Milloin se oma aika sitten on? Haudassa?

Miten nää poissulkee toisensa? Kyllä mun vanhemmat auttaa lasten kanssa, vaikka heillä on omia harrastuksia ja matkustelevat. He osaavat aikuisina ihmisinä kyllä sanoa että nyt ei käy. Miksi pitäisi hoitaa 24/7 tai sitten ei olla missään tekemisissä?

Monet vanhemmat ”kaiken varalta” ei ole missään tekemisissä. Kun pian joutuu auttamaan. Omat vanhemmat just tällaset. Eivät ole tekemisissä kun niin kova pelko että pitää auttaa. Jännää vaan että ne ei ole ikinä auttaneet mitenkään joten mistä se pelko on sitten tullut? Auttamisesta ei ainakaan.

Siitä kun ne itse hoidatti lapsensa omilla vanhemmillaan!

Voit pyytää neuvolasta apua. 

Lastensuojeluilmoitusta en tekisi ensimmäisenä, voithan toki kysyä apua myös sossusta ilman ilmoitusta. 

Kummastakin voi saada esim. lapsiperheisiin tarkoitetun kotipalvelun työntekijän apuun. 

Vierailija kirjoitti:

Sulla on nyt myös tunteet herkässä kaiken uuden kanssa.

Ehkä äitisi ei ymmärrä, miten rankkaa sulla on ja mitä häneltä kaipaisit? Voisitko sanoa hänelle ihan suoraan, että mitä häneltää toivot tai tarvitset?

Musta ei ole uskottavaa, että vamhempi nainen joka on itsekin äiti ei muka tietäisi millaista äitiys on. Hän tietää kyllä.

Kas kun kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtä ilmeistä, mutta voi niin epämiellyttävää syytä: vahingonilo.

Nähdä toisen kärsivän jostain mistä itse aikanaan kärsi, mutta mikä nyt on itseltä turvallisesti ohi. Tietenkään hän ei ikipäivänä myönnä sitä.

Muistan äitini pilkalliset ja vähättelevät kommentit kun kuukautiset alkoivat. Makasin sängyssä krampissa naama harmaana. Hormonit heittelivät tunteita ja verta tuli hirveästi. Mua itketti ja äitiä nauratti surkeuteni. Koulusairaanhoitajan kuvaus (pieni tippa eikä koske yhtään) ei ollut totta.

Seuraava erä vahingoniloa: luin ylppäreihin. Silloin kun isosisko luki omiinsa, muut kävelivät varpaillaan ja puhuivat kuiskaten. Tv.n katsominen ei olisi tullut kuuloonkaan.

Vaan nyt mä luin, äiti ja systeri ilakoivat keittiössä. Oli stressiä. Kävin pyytämässä että olisivat hiljempaa, niin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Sanoin systerilleni, että sunhan ei tarvii välittää yhtään kun sinä et tässä talossa enää mihinkään tenttiin lue!

Tällaiset ikimuistoiset ilkeydet, kun käytetään hyväksi toisen haavoittuvaa tilaa olipa se mikä hyvänsä, ei unohdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on nyt myös tunteet herkässä kaiken uuden kanssa.

Ehkä äitisi ei ymmärrä, miten rankkaa sulla on ja mitä häneltä kaipaisit? Voisitko sanoa hänelle ihan suoraan, että mitä häneltää toivot tai tarvitset?

Musta ei ole uskottavaa, että vamhempi nainen joka on itsekin äiti ei muka tietäisi millaista äitiys on. Hän tietää kyllä.

Kas kun kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtä ilmeistä, mutta voi niin epämiellyttävää syytä: vahingonilo.

Nähdä toisen kärsivän jostain mistä itse aikanaan kärsi, mutta mikä nyt on itseltä turvallisesti ohi. Tietenkään hän ei ikipäivänä myönnä sitä.

Muistan äitini pilkalliset ja vähättelevät kommentit kun kuukautiset alkoivat. Makasin sängyssä krampissa naama harmaana. Hormonit heittelivät tunteita ja verta tuli hirveästi. Mua itketti ja äitiä nauratti surkeuteni. Koulusairaanhoitajan kuvaus (pieni tippa eikä koske yhtään) ei ollut totta.

Seuraava erä vahingoniloa: luin ylppäreihin. Silloin kun isosisko luki omiinsa, muut kävelivät varpaillaan ja puhuivat kuiskaten. Tv.n katsominen ei olisi tullut kuuloonkaan.

Vaan nyt mä luin, äiti ja systeri ilakoivat keittiössä. Oli stressiä. Kävin pyytämässä että olisivat hiljempaa, niin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Sanoin systerilleni, että sunhan ei tarvii välittää yhtään kun sinä et tässä talossa enää mihinkään tenttiin lue!

Tällaiset ikimuistoiset ilkeydet, kun käytetään hyväksi toisen haavoittuvaa tilaa olipa se mikä hyvänsä, ei unohdu.

Tää on aivan totta ja oma äitini on myös erittäin vahingoniloinen. Hän ilkkui ja v*ttuili kun sain potkut yt:ssä, nauroi ja pilkkasi kun sain keskenmenon, ja erityisesti ilkkui ja ivasi kun muutin asumuseroon. Ei koskaan tietenkään auttanut vauvan/lasten kanssa (vaikka itse sai aikanaan valtavasti apua äidiltään ja anopiltaan). Sitten se lateli ilkeitä sananlaskuja tyyliin niin makaa kuin petaa, mitäs läksit.

Olin aivan sydän riekaleina noissa tilanteissa, siis esim ne potkut ja keskenmeno. Olisin kaivannut edes lempeää sanaa, jos ei muuta apua ja tukea. Ja sain vain loukkauksia. Hirveää tajuta että oma äiti haluaa pahaa ja sitten vastoinkäymisissä vain kääntää puukkoa haavassa.

Äitini on sanonut myös pari kertaa että mut olisi pitänyt abortoida. Itkettää vieläkin kun muistelen noita.

Olen tullut tulokseen että äiti ei ole ihan täysin terve tai on jotenkin vaurioitunut. Kuulostaako noi ilkkumiset ja abortin jälkikäteen toivomiset mielestänne normaalilta?