Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
nukka

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä.
Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Sivut

Kommentit (2522)

Vierailija

Onko mitään ajatuksia :(? Huomenna taas nähdään mummoa. Mitään kaunista tapaa ottaa tilaa vähän itselleenkin?

Vierailija

Vaikea tilanne. Ei kai siinä auta muu kuin kehua että ihanaa, kun lapsella on rakastava mummo, mutta ilmoittaa ystävällisen tiukasti, että niistä yökyläilyistä voidaan keskustella sitten, kun lapsi on X-vuotias.

Vierailija

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Vierailija

Ensinnäkin potku "miehen" persuksille. Onko hän mies ensinkään?
Teidän tulee yhdessä tehdä mummolle nyt selväksi, että on ihanaa kun hän rakastaa lapsenlastaan ja toki haluatte, että heillä on jatkossakin hyvä ja lämmin suhde, mutta nyt menee överiksi. Yökyläilyjen aika on myöhemmin, ja vauvaa ei viedä pois teiltä piiloon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Olen samaa mieltä totta puhuen :( Olen kerran yrittänyt tuota etten antanut vauvaa vaikka oli kädet ojossa, sanoin että pidän nyt itse. Pahoitti mielensä tosi pahasti, istui kyyryssä sohvalla sen jälkeen. Kun en reagoinut tuohon "mököttämiseen", alkoi siivoamaan aggressiivisesti ja sanoi lopulta että "sinä saat pitää vauvaa kotona!" Hämmennyin niin että annoin vauvan hänelle. Nyt on harvennettu tapaamista mutta koko ajan tulee surkuttelevia viestejä ja miehelleni laittoi viimeksi ettei ole pystynyt nukkumaan. Mies säälii häntä!

ap

Mummo osaa painella miehesi tunnenappeja.

Meillä oli ihan samanlainen tilanne tässä hiljan. Ainoo vaan että on minun sukulaiaeni ja minä tiedän ja tunnen kaikki temput.

Alettiin todella härskisti kiilautua minun paikalleni.

Nyt on välit jäässä ja ko sukulainen käyttää mm somea tuohon mainitsemaasi säälin keruuseen.

Lapsen etu se ei ole. Ja äitinä sinun kuuluu huolehtia ensisijaisesti siitä.

Vierailija

Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D

Se on totta että hän osaa vedellä oikeista naruista ja tietää sen itsekin selvästi. Tunnen voimakkaasti vastuuni vauvan kasvun turvaajana ja suojelijana ja siksi tämä touhu varmaan ahdistaakin. Näennäisesti mummo on kuitenkin "vain niin rakastunut vauvaan". Eli tavallaan "hyvä" asia vaikka yli meneekin, muiden ihmisten näkökulmasta. On todella vaikeata puuttua tuohon ilman että vaikutan aivan k*sipäältä, mustasukkaiselta, neuroottiselta nuorelta äidiltä. 

Mies sanoi kaiken huipuksi että syy tähän sekoiluun on se kun mummo näkee vauvaa niin harvoin. Minusta ei todellakaan näe harvoin! 

Te näette mummoa liian usein.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D

Joo, jännä että tämä on vaan anoppien, ei kenenkään oman äidin sairaus. heh...

Vierailija

Taidatte kaikki olla kovin vähän koulutettuja. Mies on vielä kiinni lapsuuden perheessään. Miten mummon muu elämä, harrastukset, puoliso?

Vierailija

Meillä on päinvastoin eli vaikka miten selitän, että olen väsynyt ja olisi tarpeen, että mummi ottaisin 7kk ikäisen yökylään, niin ei onnistu millään. Kun on se työ, jota varten pitää kerätä voimia viikonloppuna. Minä kuulemma saan nukkua vauvan päiväuniaikaan tai mies voi valvoa vauvan kanssa, jos minä en jaksa. Mitään apua ei mummilta saa!

Vierailija

Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat