Perjantai-dokkari KÖYHÄ PERHE
https://areena.yle.fi/1-50950538
Mitä mieltä uudesta Perjantai dokkarista? Työttömillä on siis viisi kasvavaa poikaa, kaksi koiraa ja auto.
Kommentit (272)
Ei heillä mökkiä ole. Kattokaa juttu ennen kommentointia. Mökki oli miehen vanhempien.
Itse kuulun ns. hyvätuloisiin, mutta minulla ei silti ole rivitalo-asuntoa, kahta koiraa, autoa eikä viittä lasta. Lasten kasvattaminen on kallista, joten lapsiluku jäi yhteen. Mielelläni asuisin rivitalo-asunnossa, jonka pihalla olisi lapselle tramppa, mutta pääkaupunkiseudulla on ollut pakko tyytyä kerrostalo-asuntoon. Auton olen jättänyt hankkimatta osin taloudellisista syistä, koska auton kuukausittaiset kulut ovat suuret. Toisaalta minulla ei olekaan vanhempien kesämökkiä, jonne olisi "pakko" päästä. Perheen äidin mielestä lasten hankkiminen ei voi olla taloudellinen kysymys, mutta itse näkisin, että jokaisen olisi ennen lasten hankkimista mietittävä, millä rahalla lapset on tarkoitus elättää, kun ei sitä vastuuta voi kenellekään muulle ulkoistaa. En myöskään ymmärrä, miksei pienintä lasta laiteta päivähoitoon (muut jo koululaisia) ja isä mene töihin. Eihän se työnteko kenellekään aina herkkua ole, mutta ei kai terve ihminen voi jäädä kotiin makaamaan ja tukia nostelemaan?
Ei kannata mennä töihin kun ulosottovelkaa. Paremmin saavat tukina. Sen varaan varmaan laskevat.
Vierailija kirjoitti:

Ulosottovelat. EI kannata mennä töihin kun velkojen maksuun menee iso osa palkasta.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-12292705
Jutusta selviää, että isällä tosiaan on kymmeniä tuhansia ulosotossa. Vanhin lapsista sentään käy töissä.
Toivottavasti 16-vuotias kåy myös koulua.

Ja ilmeisesti tämäkin on jotenkin yhteiskunnan vika?
Ensi perjantaina tämä on sitten Perjantain jaksossa ja keskustelun aiheena köyhyys. Ketähän siellä on keskustelemassa? Ja miten tämän perhe siellä käsitellään? Tässäkin köyhyys on kuitenkin vain ja ainoastaan itse aiheutettua. It-alalla on hyvä työllisyys, silti isä ollut työtön jo 10 vuotta. Pikavippejä otettu ja pilattu oma ja perheen elämä. Lapsia pukattu tietoisesti lisää ja lisää tuohon toivottomuuden ja työttömyyden keskelle. Välillä kun rahaa saatu, on kuitenkin laitettu muutama satanen tatuointeihin, priorisoitu se ruuan edelle. Ihan hirveästi tässä ei omat sympatiat herää, mutta nostetaanko ohjelmassa sitten sellaisia näkökantoja esiin, joita en itse ole huomioinut…

Lapset on syyttömiä vanhempien tekemiin virheisiin. Ei se, että vanhemmilla on kalliita tatuointeja saa vaikuttaa lasten oloihin. On hyvä, että yhteiskunta tukee heikoimpia.
Vierailija kirjoitti:
Ensi perjantaina tämä on sitten Perjantain jaksossa ja keskustelun aiheena köyhyys. Ketähän siellä on keskustelemassa? Ja miten tämän perhe siellä käsitellään? Tässäkin köyhyys on kuitenkin vain ja ainoastaan itse aiheutettua. It-alalla on hyvä työllisyys, silti isä ollut työtön jo 10 vuotta. Pikavippejä otettu ja pilattu oma ja perheen elämä. Lapsia pukattu tietoisesti lisää ja lisää tuohon toivottomuuden ja työttömyyden keskelle. Välillä kun rahaa saatu, on kuitenkin laitettu muutama satanen tatuointeihin, priorisoitu se ruuan edelle. Ihan hirveästi tässä ei omat sympatiat herää, mutta nostetaanko ohjelmassa sitten sellaisia näkökantoja esiin, joita en itse ole huomioinut…
Jokainen köyhä perhe on varmasti omansalainen, mutta hieman hälyttävää, että tällaista täysin keskiluokkaista perhettä mainostetaan huono-osaisina ja köyhinä. Kun todellisia köyhiä, varattomia ihmisiä kyllä on. Sitten jossain päässä tehdään johtopäätöksiä, että kyllä niitä köyhien, työttömien, kansaneläkkeen varassa kitkuttelevien vanhusten, syrjäytyneiden nuorten aikuisten ym. tukijärjestelmää voidaan taas laittaa höyläykseen, kun noinkin hulppeasti näyttää olevan varaa kaikenlaiseen.
Perheessä on varaa tramppohin , autoihin, peleihin, tatuointeihin ja kotieläimiin, mutta äiti jaksaa nalkuttaa jokaisesta ruuanmurusta ja käyttää tätä valtakeinona kun pitää käydä ruokakaupassa. Todella köyhät laittavat ne rahansa ruokaan ja lääkkeisiin ym. ehdottoman tärkeään eikä keskiluokkaiseen elämäntapaan.
He sentään yrittävät kasvattaa lapsiaan hyvään taloudenhallintaan ja perheen teini käy töissä.
Ihme kommentteja täällä taas.
Mistä tiedämme millaiset valmiudet perheen äidillä on esimerkiksi korkeakouluopintoihin, raskaaseen työhön hän ei sydänsairauden vuoksi kykene.
Varmasti on myös masennusta ja toivottomuutta.
Antakaa vähän armoa.
Paljon he ovat muutamassa kuukaudessa velkaantuneet, jos siitä se on noin pahasti lähtenyt. Melkein toivoin, että niitä pikavippejä olisi käytetty siihen terapiaan eikä iphoneihin. Julmaa sanoa näin, mutta isä ainakin näyttää siltä, että jaksaa vaan lasten takia. Toivottavasti saisivat voimaa hakea apua - erityisesti äiti.
Äiti on vähän niinkuin perheen 6. lapsi. Isän vanhemmat antavat käyttää mökkiä.
Vierailija kirjoitti:
Lopussa äiti pähkäröi, että oho, kohta alkaa koulu. Onkohan heillä edes päällystakkia yhdelle lapsista tjsp. Niin varmaan.
Niin ja lapsi oli nuorin. Ei niiltä vanhemmilta lapsilta yhtään käyttökelpoista takkia jäänyt?
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun ns. hyvätuloisiin, mutta minulla ei silti ole rivitalo-asuntoa, kahta koiraa, autoa eikä viittä lasta. Lasten kasvattaminen on kallista, joten lapsiluku jäi yhteen. Mielelläni asuisin rivitalo-asunnossa, jonka pihalla olisi lapselle tramppa, mutta pääkaupunkiseudulla on ollut pakko tyytyä kerrostalo-asuntoon. Auton olen jättänyt hankkimatta osin taloudellisista syistä, koska auton kuukausittaiset kulut ovat suuret. Toisaalta minulla ei olekaan vanhempien kesämökkiä, jonne olisi "pakko" päästä. Perheen äidin mielestä lasten hankkiminen ei voi olla taloudellinen kysymys, mutta itse näkisin, että jokaisen olisi ennen lasten hankkimista mietittävä, millä rahalla lapset on tarkoitus elättää, kun ei sitä vastuuta voi kenellekään muulle ulkoistaa. En myöskään ymmärrä, miksei pienintä lasta laiteta päivähoitoon (muut jo koululaisia) ja isä mene töihin. Eihän se työnteko kenellekään aina herkkua ole, mutta ei kai terve ihminen voi jäädä kotiin makaamaan ja tukia nostelemaan?
Vaikutat v ittumaiselta oman sädekehän kiillottajalta. Omituista muuten kuinka useinkaan ei ajatella että pitäisi tienata tosi hyvin että saisi maksettua ne päivähoidon todelliset kustannukset takaisin, puhumattakaan kaikesta muusta mitä yhteiskunta meille tarjoaa läpi elämän. Monesti lasten kotona hoitaminen on tosiasiassa yhteiskunnalle halvempaa, tätä ei kai haluta nähdä kun monille on niin mielekästä vain paheksua.
Onhan tuo muuten isompienkin kannalta ihan hyvä kun on vanhemmat läsnä. Paljon tuntuu olevan niitäkin jotka ylpeilee ahkeruudellaan ja työnteollaan ja lapset on sitten ihan heitteillä, kyllä sekin aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle jos lapset alkavat reagoida jotenkin itselleen ja/tai muille haitallisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Köyhän ei kannata pitää koiraa puhumattakaan useaa koiraa. Kissakin kuluttaa.
Miten on varaa koiraan, ja kun on vielä kaksi? Kaksitoista vuotta meidänkin koira eli ja onneksi ilman suurempia sairauskuluja. kaikenlaista silti, tassuhaavaa ja tulehduksia. Kaikkeen oltiin kuitenkin varauduttu, ja molemmat meistä töissä. Vakuutukset kunnossa.
Silti meni rahaa, kun kerran vuoteen terveystarkastus, hammaskivien poisto jne. Rokotukset, ja kaikenlaista muuta hankintaa, ruuista nyt puhumattakaan. Vatsaongelmien takia piti olla hintavampaa laatua. Lisäksi annettiin helokkiöljyä ja biotiinia.
Mites sitten jos on edessä kallis leikkaus tai toimenpide? Millä rouva makselee, vai joutuuko uusista tatskoistaan luopumaan? Kuinka järkyttävää tulla kerjäämään, vaikka kaikki on omissa käsissä, tämä "köyhyys". Miten voi olla mahdollista, että nykyään työttömät vaatii samaa elintasoa kuin hyväpalkkaiset?
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata mennä töihin kun ulosottovelkaa. Paremmin saavat tukina. Sen varaan varmaan laskevat.
Mutta jos miehellä olisa työpaikka, vaikka vaatimatonkin, niin voisi hakea velkajärjestelyyn, jonka maksuvara mitoitetaan maksukyvyn mukaan. Näin hän pääsisi 3-5 vuodessa veloista kokonaan eroon ja voisi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopussa äiti pähkäröi, että oho, kohta alkaa koulu. Onkohan heillä edes päällystakkia yhdelle lapsista tjsp. Niin varmaan.
Niin ja lapsi oli nuorin. Ei niiltä vanhemmilta lapsilta yhtään käyttökelpoista takkia jäänyt?
No aina ei vain jää, tietäisit sen jos itselläsi olisi lapsia. Monessa perheessä ostetaan vähän isompaa että kestäisi pidempään, ja kun jää vihdoin pieneksi niin ei ole välttämättä enää siinä kunnossa että voisi seuraavalle luovuttaa. Hyvällä tuurilla joku takki voikin kestää vuosia viiden lapsen käytössä mutta on idioottimaista olettaa että joka vaatteen kohdalla kävisi niin. Lasten vaatteet kuluu tosi äkkiä varsinkin jos leikkivät ja liikkuvat säässä kuin säässä kuten Suomessa on tapana. Meillä on vain kaksi lasta mutta silti on tuota samaa, että jatkuvasti toiselta tai molemmilta tuntuu jotain puuttuvan, koko ajan saisi olla hankkimassa sitä ja tätä. Ihan pienenä toki vaatteet säilyi paremmin mutta ei enää kouluikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun ns. hyvätuloisiin, mutta minulla ei silti ole rivitalo-asuntoa, kahta koiraa, autoa eikä viittä lasta. Lasten kasvattaminen on kallista, joten lapsiluku jäi yhteen. Mielelläni asuisin rivitalo-asunnossa, jonka pihalla olisi lapselle tramppa, mutta pääkaupunkiseudulla on ollut pakko tyytyä kerrostalo-asuntoon. Auton olen jättänyt hankkimatta osin taloudellisista syistä, koska auton kuukausittaiset kulut ovat suuret. Toisaalta minulla ei olekaan vanhempien kesämökkiä, jonne olisi "pakko" päästä. Perheen äidin mielestä lasten hankkiminen ei voi olla taloudellinen kysymys, mutta itse näkisin, että jokaisen olisi ennen lasten hankkimista mietittävä, millä rahalla lapset on tarkoitus elättää, kun ei sitä vastuuta voi kenellekään muulle ulkoistaa. En myöskään ymmärrä, miksei pienintä lasta laiteta päivähoitoon (muut jo koululaisia) ja isä mene töihin. Eihän se työnteko kenellekään aina herkkua ole, mutta ei kai terve ihminen voi jäädä kotiin makaamaan ja tukia nostelemaan?
Vaikutat v ittumaiselta oman sädekehän kiillottajalta. Omituista muuten kuinka useinkaan ei ajatella että pitäisi tienata tosi hyvin että saisi maksettua ne päivähoidon todelliset kustannukset takaisin, puhumattakaan kaikesta muusta mitä yhteiskunta meille tarjoaa läpi elämän. Monesti lasten kotona hoitaminen on tosiasiassa yhteiskunnalle halvempaa, tätä ei kai haluta nähdä kun monille on niin mielekästä vain paheksua.
Onhan tuo muuten isompienkin kannalta ihan hyvä kun on vanhemmat läsnä. Paljon tuntuu olevan niitäkin jotka ylpeilee ahkeruudellaan ja työnteollaan ja lapset on sitten ihan heitteillä, kyllä sekin aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle jos lapset alkavat reagoida jotenkin itselleen ja/tai muille haitallisella tavalla.
Tuollaisesta elämästä ei saa tulla mitään nykyajan "normia". Köllötellään tuilla ja annetaan lapsia vaan tulla, ilman mitään harkintaa tai miettimistä millä pärjätään. Niin ne on muidenkin lapset päiväkodeissa ja hoidossa kun töitä tehdään, ja täysin tervepäisiä ihmisiä kehittyy. Sairasta vapaamatkustelijoiden puolustelua, että lapset heitteillä! Miksi sitten jo pieniä viedään päiväkotiin, vaikka mammat makaa kotona?
Ja miksi se olisi vain joidenkin "oikeus" elää suunnitellusti yhteiskunnan elättinä ja tuilla? Katsotaan mitä tapahtuu, kun tästä tulee yleisempi tapa ja "elinkeino". Kuka maksaa viulut? eri