Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehen on niin vaikea hyväksyä avointa suhdetta?
10.02.2022 |
Itse taas kysyisin, että miksi MIEHEN on niin vaikea hyväksyä avointa suhdetta. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta monogamisessa suhteessa toistaiseksi. Asiaa olen koittanut useaan otteeseen varovaisesti ottaa puheeksi, monesti vain yleisellä tasolla ja tuntuu että mies saa samantien ihmeellisen kiukkupuuskan ja mököttää koko loppuillan. Kerran kesti seuraavaan aamuun asti.
Että en ihan ymmärrä mistä tämä yhden langan otsikko oikein juontaa juurensa. Minun omat naispuoliset ystävät (joilla on vakikumppani) kaikki vähintään leikittelevät ajatuksella kun keskenään ollaan juteltu aiheesta. Ei todellakaan ole ainakaan omassa naistuttavapiirissä mikään tabu tai asia, jota ei voisi kokeilla. Täysin päinvastoin. Luulen että voisi olla ihan tervettäkin, etenkin pidemmässä parisuhteessa / avioliitossa. Kuullut myös hyviä kokemuksia parilta ystävältä avoimesta parisuhdemallista, eli lyhyesti: kiinnostaa.
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni ehdotti kerran vakavissaan avointa suhdetta. Vastustin ajatusta, mutta minulle ei lopulta jäänyt vaihtoehtoa kieltäytyä. Kävin tästä tuohtuneena seuraavana iltana panemassa työkaveriani. Kun kerroin tekosistani seuraavan kerran nähdessämme, tyttöystäväni alkoi itkemään ja tämä johti lopulta eroon. En tajua naisia.
Näin se naisen logiikka vain menee. Yritä niitä sitten ymmärtää. Tasa-arvo ja tasapuolisuus on siitä hyvin kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Koska elämässä voi olla yksi kumppani, jonka kanssa haluaa MUUTEN jakaa kokemuksia ja yhteistä elämää sillä tavalla, miten pitkäaikaisissa parisuhteissa kumppanit tekevät. Ainoa ero on se, että silloin tällöin piristääkseen omaa yhteistä taivalta, molemmat voivat käydä vieraissa hankkimassa yksittäisiä intiimejä kokemuksia muiden kanssa. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Ei niiden yksittäisten kumppanien kanssal ähdetä perustamaan uusia perheitä tai rakentaa uutta elämää rinnalle. Tuossa järjestelyssä puhutaan polyamoriasta, joka on eri asia kuin polygamia - ja siihen pätee myös omat säännöt joilla homma toimii ihmisillä.
Tavallaan siis arvostat itseäsi, mutta halveksit muita ihmisiä, ja asetat omat mielihalusi kaiken muun edelle. Vakituinen kumppani on oltava että sulla on joku etkä ole yksinäinen, mutta pidemmän päälle hän käy niin tylsäksi että tarvitset "piristystä", mikä tarkoittaa että käytät hyväksesi muita ihmisiä, joihin et usko voivasi kiintyä saati kohdella heitä kuten älyllisiä olentoja.
Hmmm....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni ehdotti kerran vakavissaan avointa suhdetta. Vastustin ajatusta, mutta minulle ei lopulta jäänyt vaihtoehtoa kieltäytyä. Kävin tästä tuohtuneena seuraavana iltana panemassa työkaveriani. Kun kerroin tekosistani seuraavan kerran nähdessämme, tyttöystäväni alkoi itkemään ja tämä johti lopulta eroon. En tajua naisia.
Näin se naisen logiikka vain menee. Yritä niitä sitten ymmärtää. Tasa-arvo ja tasapuolisuus on siitä hyvin kaukana.
No niin Teuvo Hakkarainen. Nukkumaanmenoaika jo, eikös? Unten maille siitä, jookosta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Koska elämässä voi olla yksi kumppani, jonka kanssa haluaa MUUTEN jakaa kokemuksia ja yhteistä elämää sillä tavalla, miten pitkäaikaisissa parisuhteissa kumppanit tekevät. Ainoa ero on se, että silloin tällöin piristääkseen omaa yhteistä taivalta, molemmat voivat käydä vieraissa hankkimassa yksittäisiä intiimejä kokemuksia muiden kanssa. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Ei niiden yksittäisten kumppanien kanssal ähdetä perustamaan uusia perheitä tai rakentaa uutta elämää rinnalle. Tuossa järjestelyssä puhutaan polyamoriasta, joka on eri asia kuin polygamia - ja siihen pätee myös omat säännöt joilla homma toimii ihmisillä.
Tavallaan siis arvostat itseäsi, mutta halveksit muita ihmisiä, ja asetat omat mielihalusi kaiken muun edelle. Vakituinen kumppani on oltava että sulla on joku etkä ole yksinäinen, mutta pidemmän päälle hän käy niin tylsäksi että tarvitset "piristystä", mikä tarkoittaa että käytät hyväksesi muita ihmisiä, joihin et usko voivasi kiintyä saati kohdella heitä kuten älyllisiä olentoja.
Hmmm....
Nyt on kyllä lahjakas suoritus, pakko myöntää. On nimittäin sen verran monta virhepäätelmää saatu mahdutettua yhden lyhyen tekstikokonaisuuden sisälle. Nyt kyllä sen verran järjestä ulottumattomissa olevaa olkiukkoilua, että koen ehkä paremmaksi jättää van vastaamatta.
T. se jolle tässä vastattiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni ehdotti kerran vakavissaan avointa suhdetta. Vastustin ajatusta, mutta minulle ei lopulta jäänyt vaihtoehtoa kieltäytyä. Kävin tästä tuohtuneena seuraavana iltana panemassa työkaveriani. Kun kerroin tekosistani seuraavan kerran nähdessämme, tyttöystäväni alkoi itkemään ja tämä johti lopulta eroon. En tajua naisia.
Millä lailla kuvittelet että raivoissaan pettäminen kostoksi on sama kuin avoin suhde?
Tuohan tapahtui vasta sen jälkeen, kun avoin suhde oli aloitettu. Millä lailla kuvittelet että se on pettämistä? Miten avoimessa suhteessa petetään?
Eikös avoimeen suhteeseen kuulu sopia yhdessä asioista? Eikä kostaa toiselle?
Noin kuin viestissä toimiva mies kuulostaa vaan passiivis-aggressiiviselta sekopäältä.
Lue uudestaan aloitusviesti. Tuossa vaiheessa siitä avoimesta suhteesta oli jo sovittu (kirjoittaja sanoi, ettei voinut kieltäytyä, eli oli suostunut, eli sopimus oli tehty). Tyttöystävä ei vain pitänytkään siitä, kun kirjoittaja toimi just sen mukaan, mitä oli sovittu. Oli tainnut luulla, että avoin suhde = hänellä saa olla muita, kumppanilla ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Koska elämässä voi olla yksi kumppani, jonka kanssa haluaa MUUTEN jakaa kokemuksia ja yhteistä elämää sillä tavalla, miten pitkäaikaisissa parisuhteissa kumppanit tekevät. Ainoa ero on se, että silloin tällöin piristääkseen omaa yhteistä taivalta, molemmat voivat käydä vieraissa hankkimassa yksittäisiä intiimejä kokemuksia muiden kanssa. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Ei niiden yksittäisten kumppanien kanssal ähdetä perustamaan uusia perheitä tai rakentaa uutta elämää rinnalle. Tuossa järjestelyssä puhutaan polyamoriasta, joka on eri asia kuin polygamia - ja siihen pätee myös omat säännöt joilla homma toimii ihmisillä.
Tavallaan siis arvostat itseäsi, mutta halveksit muita ihmisiä, ja asetat omat mielihalusi kaiken muun edelle. Vakituinen kumppani on oltava että sulla on joku etkä ole yksinäinen, mutta pidemmän päälle hän käy niin tylsäksi että tarvitset "piristystä", mikä tarkoittaa että käytät hyväksesi muita ihmisiä, joihin et usko voivasi kiintyä saati kohdella heitä kuten älyllisiä olentoja.
Hmmm....
Nyt on kyllä lahjakas suoritus, pakko myöntää. On nimittäin sen verran monta virhepäätelmää saatu mahdutettua yhden lyhyen tekstikokonaisuuden sisälle. Nyt kyllä sen verran järjestä ulottumattomissa olevaa olkiukkoilua, että koen ehkä paremmaksi jättää van vastaamatta.
T. se jolle tässä vastattiin
Osui ja upposi sulle siis. Et pysty kumoamaan edellisen analyysia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni ehdotti kerran vakavissaan avointa suhdetta. Vastustin ajatusta, mutta minulle ei lopulta jäänyt vaihtoehtoa kieltäytyä. Kävin tästä tuohtuneena seuraavana iltana panemassa työkaveriani. Kun kerroin tekosistani seuraavan kerran nähdessämme, tyttöystäväni alkoi itkemään ja tämä johti lopulta eroon. En tajua naisia.
Millä lailla kuvittelet että raivoissaan pettäminen kostoksi on sama kuin avoin suhde?
Tuohan tapahtui vasta sen jälkeen, kun avoin suhde oli aloitettu. Millä lailla kuvittelet että se on pettämistä? Miten avoimessa suhteessa petetään?
Eikös avoimeen suhteeseen kuulu sopia yhdessä asioista? Eikä kostaa toiselle?
Noin kuin viestissä toimiva mies kuulostaa vaan passiivis-aggressiiviselta sekopäältä.
Lue uudestaan aloitusviesti. Tuossa vaiheessa siitä avoimesta suhteesta oli jo sovittu (kirjoittaja sanoi, ettei voinut kieltäytyä, eli oli suostunut, eli sopimus oli tehty). Tyttöystävä ei vain pitänytkään siitä, kun kirjoittaja toimi just sen mukaan, mitä oli sovittu. Oli tainnut luulla, että avoin suhde = hänellä saa olla muita, kumppanilla ei.
Luepa mitä se mies kirjoitti. Hän ei kertonut sopineensa asiasta tai keskustelleensä tyttöystävänsä kanssa. Hän sanoi vastustaneensa ajatusta ja jostain mystisestä syystä muka ei voinut kieltäytyä.
Miten hän toimi? Ei sopinut tyttöystävänsä kanssa mitään vaan -- kuten selittää itse -- että "kävin tuohtuneena panemassa työkaveriani" ja kertoi vasta sitten tyttöystävälleen.
Aivan selvästi passiivis-aggressiivinen. Passiivinen siksi että ei halunnut myöntyä mutta alistui juttuun. Aggressiivinen siksi että kävi kostamassa tyttöystävälleen asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Koska elämässä voi olla yksi kumppani, jonka kanssa haluaa MUUTEN jakaa kokemuksia ja yhteistä elämää sillä tavalla, miten pitkäaikaisissa parisuhteissa kumppanit tekevät. Ainoa ero on se, että silloin tällöin piristääkseen omaa yhteistä taivalta, molemmat voivat käydä vieraissa hankkimassa yksittäisiä intiimejä kokemuksia muiden kanssa. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Ei niiden yksittäisten kumppanien kanssal ähdetä perustamaan uusia perheitä tai rakentaa uutta elämää rinnalle. Tuossa järjestelyssä puhutaan polyamoriasta, joka on eri asia kuin polygamia - ja siihen pätee myös omat säännöt joilla homma toimii ihmisillä.
Tavallaan siis arvostat itseäsi, mutta halveksit muita ihmisiä, ja asetat omat mielihalusi kaiken muun edelle. Vakituinen kumppani on oltava että sulla on joku etkä ole yksinäinen, mutta pidemmän päälle hän käy niin tylsäksi että tarvitset "piristystä", mikä tarkoittaa että käytät hyväksesi muita ihmisiä, joihin et usko voivasi kiintyä saati kohdella heitä kuten älyllisiä olentoja.
Hmmm....
Nyt on kyllä lahjakas suoritus, pakko myöntää. On nimittäin sen verran monta virhepäätelmää saatu mahdutettua yhden lyhyen tekstikokonaisuuden sisälle. Nyt kyllä sen verran järjestä ulottumattomissa olevaa olkiukkoilua, että koen ehkä paremmaksi jättää van vastaamatta.
T. se jolle tässä vastattiin
Osui ja upposi sulle siis. Et pysty kumoamaan edellisen analyysia.
Tämä "analyysinsä tarjonnut" kuvailee tahtomattaan lähinnä siitä, kuinka altavastaajana hän pitää itseään miehenä. Hän selvästi kokisi itse avoimessa suhteessa olevan täysin arvoton ja vailla omia kumppaneita, siksi pukee hypoteettisen kumppaninsa tekojen motiivit "halveksinnan" kaltaisen emootion vaatteisiin. Hän ei tuossa tehnyt mitään muuta, kuin peilannut omaa itseinhoaan ja riittämättömyyden tunnetta hyvin neutraaliin ja avoimeen konseptiin, jota tämä "avoin suhde" -järjestely loppupeleissä on - varsinkin oikein toteutettuna henkisesti terveiden ja itsevarmojen ihmisten käsissä. Jota tuon "analyysinsä" tarjonnut kirjoittaja kyllä selkeästi ei ole.
Hyväksyminen on eri asia kuin avoimessa suhteessa oleminen. Ja toista ei voi pakottaa monogamiaan tai polygamiaan, tämä on vähän niin kuin lapsenteko: jos yrität painostaa siihen haluamattoman vanhemmaksi, tulee vain paska vanhempi.
Itselleni järjestely olisi painajaismainen, joten pysyn siitä kaukana ja sinkkuna. Tiedän joitakin ei-monogamisia pariskuntia, eikä heidän parisuhteensa kuulosta minulle sellaiselta, että haluaisin missään nimessä olla siinä edes kumppanuuden, perheen, rakkauden tai yhteisen historiankaan vuoksi. Samoin varmaan minun unelmasuhteeni kuulostaa kammottavalta avoimen suhteen itselleen optimaaliseksi suhdemuodoksi kokijalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta. Itselle tällainen seksuaalisesti vapautuneempi suhdemalli toimii hyvin siksi, koska
a) rakastan miestäni, olen rakastanut häntä jo vuosia, enkä halua että syvä yhteytemme loppuu vain siksi, että satun harrastamaan seksiä 2-5 kertaa vuodessa eri partnerin kanssa.
b) pidän seksistä erilaisten ihmisten kanssa, koska se on - wait for it - ERILAISTA! Vähän sama idea, kuin se että en jaksa joka kerta kun tekee mieli karkkia ostaa sitä samaa karkkipussia. Joka kerta. Vaan joskus haluan eri makuja, joskus haluan yllättyä ja maistaa jotain mitä en ole vielä maistanut. Koska se on, noh, kivaa!
Elämä on minulle sitä, että hankin mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia, ja sitä että - niin hullulta kuin tämä kuulostaakin - nautin elämästä. Täällä on tyypit ihan hiilenä, varmaankin siksi, että tietävät tasan tarkkaan mitä heidän elämänsä tulee olemaan hautaan saakka. Ja olen aidosti surullinen sellaisten ihmisten puolesta. En toivoisi tuollaista itselleni koskaan. Kukin taplaa toki tavallaan.
Peace and love!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Se johtuu tuosta "monogamisesta omistushaluisuuesta", tietenkin sillä erotuksella, että polygaminen (nainen) on se ainut joka saa olla omistushaluinen. Naisten ajama juttu on, missä miesten näkökulma sivuutetaan täysin.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Se johtuu tuosta "monogamisesta omistushaluisuuesta", tietenkin sillä erotuksella, että polygaminen (nainen) on se ainut joka saa olla omistushaluinen. Naisten ajama juttu on, missä miesten näkökulma sivuutetaan täysin.
eri
Koko polyamoria perustuu omistushaluisuuteen. Polyt eivät tajua, että he ovat kaikkein omistushaluisempia suhteessa siihen, mitä heillä on tarjota toiselle. Jos omistushaluisuutta ei olisi, niin mitän polysuhteita ei tarvittaisi, vaan he harrastaisivat vain fwb-suhteita ristiin rastiin. Avoimuudella haetaan vain eettistä oikeutusta paneskella muita hyvällä omatunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa jakaa torttua ympäriinsä niin kannattaa pysyä sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään tuollaisen asian puheeksi ottaminen olisi minua kohtaan niin suuri häpäisy että käskisin naisen lähteä pois.
Et sitten jaksanut nähdä vaivaa avata kommenttiasi eli miksi se olisi niin suuri "häpäisy"? Et hyväksyisi siis kumppanisi fantasiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoin suhde voi olla parasta mitä ihminen parisuhde-elämässään voi itselleen tehdä, mutta silloin on oltava myös valmis siihen. Jotkut ovat siihen lähtiessä valmiimpia kuin toiset. Riippuu täysin pariskunnasta. Eli avoimissa suhteissa toimii sellainen periaate, että ennen kuin ryhtyy siihen, kannattaa olla kumppanin kanssa hyvin perehtynyt siihen miten uutta parisuhdemallia kannattaa lähestyä ja että on sisäistänyt kaikki työkalut mitä tunnepuolella tulee tarvitsemaan siihen.
Tämä lähtisi ensin perinpohjaisesta keskustelusta kumppanin kanssa (ja tutustumisesta aihetta sivuavaan kirjallisuuteen, hyvin tärkeätä), mitä rajoja hänellä ja sinulla itsellä on, miten kommunikaatio tulisi toteuttaa välillänne, miten uusista seksikumppaneista ilmoitetaan jne... Jotkut eivät tarvitse niin paljon preppaamista siihen, tiedän useita pariskuntia joilla homma toimi hyvin nopeasti melko luontevasti ja mustasukkaisuuden tunnetta ei erityisemmin tullut kummallakaan. Sitten on tietysti tapauksia, joissa esimerkiksi mies on löytänyt itsensä keskeltä tilannetta, jossa kokee olevansa riittämätön jne... Kaikki niin paljon riippuvaista ihmisistä ja heidän yksilökohtaisista valmiusasteista.
Vauvalla tuntuu olevan pahin mahdollinen sakki valmiustasoltaan jostain syystä, joille en itseasiassa lähtisi suosittelemaan kyseistä parisuhdemallia. Parit joita olen itse tavannut siis oikeassa elämässä (ei netissä) ovat olleet aivan eri emotionaalisista lähtökohdista liikkeellä ja erilaisilla itsetunto-valmiuksilla varustettuja, sekä yleensä huomattavasti aiheeseen paremmin perehtyneitä ja ns. "lukeneempia".
Eli siis kyllä polygamian aatteeseen ja periaatekäytäntöihin kannattaa olla vähintään muutaman viikon verran perehtynyt, ennen kuin lähtee kokeilemaan. Silloin se yleensä onnistuu ja onnistuu muuten hyvin myös. Tiedän henk.koht vuosien empiirisestä kokemuksesta. En itse koskaan palaisi monogamiseen omistushaluiseen ja vanhoilliseen ydinperhemalliin. Mutta tämä onkin vain minun henk.koht preferenssi. Kukin tekee niinkuin itse onnensa parhaiten pystyy maksimoimaan. Minä tiedän olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmissa monogamisissa suhteissa, enkä voisi kuvitella paluuta sellaiseen.
Edelleenkään ei ole selitetty mikä siinä on että pitää olla yhtäaikaa vakituisessa suhteessa yhden kanssa ja silti usean muun kanssa? Miksei voi vain olla täydellisen vapaa ja elää ilman sitä ankkurisuhdetta? Ja onko muissa suhteissa kyse pelkästään seksistä vai ovatko ne muutkin myös emotionaalisia suhteita?
Se johtuu tuosta "monogamisesta omistushaluisuuesta", tietenkin sillä erotuksella, että polygaminen (nainen) on se ainut joka saa olla omistushaluinen. Naisten ajama juttu on, missä miesten näkökulma sivuutetaan täysin.
eri
Koko polyamoria perustuu omistushaluisuuteen. Polyt eivät tajua, että he ovat kaikkein omistushaluisempia suhteessa siihen, mitä heillä on tarjota toiselle. Jos omistushaluisuutta ei olisi, niin mitän polysuhteita ei tarvittaisi, vaan he harrastaisivat vain fwb-suhteita ristiin rastiin. Avoimuudella haetaan vain eettistä oikeutusta paneskella muita hyvällä omatunnolla.
Tämähän liittyy jokaisen omaan parisuhteeseen. Ei siinä ole mitään globaalia moraaliseettistä ongelmaa jos asia on yhdessä sovittu ja ei aiheuta mustasukkaisuuskonflikteja.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa jakaa torttua ympäriinsä niin kannattaa pysyä sinkkuna.
Täällä toistuva "jakaa" -verbin käyttö liittyen naisen vapaaseen seksuaaliseen itsemääräämiseen, kertoo hyvin paljon siitä kuinka vinoutunut ja 50-lukulaisen misogynistisseksistinen naiskäsitys Vauva-sivuston öyhöttäjämiehillä keskimäärin on. Ja myös siitä, että tällaisilla miehillä tuskin on elämässä kovin hyvä flaksi käynyt naisten kanssa ylipäätään, niin ihmekkös kun naisten vapaa seksuaalisuus provosoi ja laittaa kiukun päälle. Hellyyttävää katsottavaa...
No oliskohan ehkä siksi, että naisella olisi kohta oven takana jono miehiä k*rpä pystyssä ja ainakin itse kokisin tuon kovin häiritsevänä. Mies luultavasti jäisi myös ilman, vaikka kaikkensa tekisi seuraa löytääkseen.
30 year old boomer kirjoitti:
Miehet usein kokevat naisen jonain 'jaettavana' asiana eivätkä halua 'jakaa' naistaan muiden miesten kanssa.
Niin, tai voisiko olla, että on vielä niitä yksiavioisia miehiä ja naisia. Heillä suhde perustuu kunnioitukseen ja rakkauteen. Tällaisissa parisuhteissa puhutaan samanlaisista arvoista.
Sehän riippuu ihan siitä miehen markkina-arvosta mitkä mahdollisuudet sillä on löytää sitä seuraa, joko suhteen ulkopuolella tai suhteessa.
Lähtökohtaisesti asema on kuitenkin naista huonompi.
Perusteluksi riittää ihan se että jos tekee Tinderiin profiilit miehenä ja naisena ja vertailee tuloksia niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Mies voi olla Brad Pitt kaksoisolento ja nainen joku random tavis, niin tulos kääntyy naisen voitoksi siitä huolimatta. Brad Pitin kaksoisolento saa vähemmän matchejä kuin random tavis nainen. Sun mies oli selvästi keskivertoa tasokkaampi.