Millaista on OIKEA psykoterapia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Oikea psykoterapia on koulutetun psykoterapeutin tarjoamaa terapiaa. Eri suuntaukset ovat hyvin erilaisia, psykodynaamisessa terapiassa on enemmän tuollaista, että terapeutti on enemmän taustalla ja asiakas itse voi hyvinkin vapaasti assosioiden puhua asioistaan. Kyllä terapeutin silti pitäisi osata hieman tarttua ja ohjatakin istuntoa. Mutta erityisesti psykodynaamisessa terapiassa olennaista on tiheä käyntitahti, yleensä kaksikin kertaa viikossa, mutta ei se nyt tietysti ole ainoa olennainen seikka, muutenhan psykiatrisella sairaanhoitajallakin käynti voitaisiin laskea psykoterapiaksi, mistä se on kuitenkin aika kaukana.

Ennen terapeutin valintaa kannattaa jokaisen ottaa itse selvää eri terapiasuuntauksista ja miettiä mikä olisi itselle sopiva, sokkona ei kannata terapiaan ryhtyä. Kuulostaa siltä, että moni tässä ketjussa kommentoija on käynyt psykodynaamisella terapeutilla ja vasta sitten todennut, ettei se ole toimiva ja kaikki terapia on huonoa. Kognitiivinen psykoterapia on ehkä enemmän sellaista, mitä moni odottaa terapialta, siis keskustelevampaa ja terapeutti on oleellisemmassa roolissa, voidaan tehdä myös erilaisia harjoitteita ja kotiläksyjäkin. Myös ratkaisukeskeinen terapia voi olla sopivampi, siinä ainakin nimensä mukaisesti mietitään ihan konkreettisia ratkaisuja asiakkaan pulmiin.

Toki on myös totta, että on olemassa ihan rehellisesti huonoja terapeutteja ja sellaisia, joiden kanssa ei vain kemiat kohtaa. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. On silti hyvä muistaa, että terapiaprosessiin myös usein kuuluu se, että terapia ja/tai terapeutti alkaa jossain kohtaa herättää myös kielteisiä tunteita, joten se ei aina ole merkki siitä, että heti pitäisi heittää hanskat tiskiin.

Ikävä fakta on se, että harvalla on kompetenssia vertailla huolella itselleen just sopiva terapiasuuntaus/terapeutti. Eli vasta jälkikäteen tajuaa että ei mennyt ihan nappiin joku juttu.

Itselle kävi noin mutta se ei poista silti sitä, etteikö tuosta ollut myös hyötyä.

Terapeutin vaihto ei ole edes suositeltavaa ainakaan alkuvaiheen jälkeen. Terapia ei yleensäkään ole kivaa, kun mennään syvemmälle asioihin. Eli sitä henkilökemiatekijää ei kannata liioitella.

Minulle kävi niin että t oli pehmeä, lempeä ja kaverimainen. Ei osannut tai uskaltanut haastaa joka olisi tehnyt hyvää.

Asialle sen homman pitäisi kuitenkin pohjautua eikä fiiliksille. En myöskään osannut itse ottaa puheeksi toiveitani.

Luulen että tuommoinen on valitettavan yleistä ettei tarkisteta aina säännöllisesti suuntaa.

Olet ihan oikeassa siinä, että harvalla on kykyä ja jaksamista perehtyä riittävästi eri terapiasuuntauksiin ja niiden soveltuvuuteen. Joillekin tällainen ei tuota vaikeuksia mutta kun kyse on kuitenkin mielenterveyskuntoutujista, niin toivoisi että tähän saisi vähän enemmän apua ja tukea. Useimmilla on kuitenkin jonkinlainen hoitokontakti julkisella puolella, joten sielläkin voitaisiin pohtia asiaa yhdessä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tms. Joku yksinkertainen testikin voisi auttaa hahmottamaan asiaa.

Julkisuudessa on ollut välillä keskustelua siitä, että potilas jää aika yksin siinä vaiheessa kun siirtyy julkiselta puolelta yksityiselle puolelle psykoterapiaan, ja monelta jää prosessi kesken sen työläyden vuoksi. Terapeuttejakin on aivan liian vähän ja siinä vaiheessa kun suurin osa yhteydenotoista ei tuota tulosta, on aika helppo lannistua. Joskus joku psykiatri sanoi minulle, että ollakseen tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan, täytyy potilaan kyetä se terapeutti itse hankkimaan. Eli tavallaan mitataan myös potilaan kuntoa ja sitoutuneisuutta. Toivoisin silti tähän jotain muutosta, nyt moni motivoitunutkin jää ilman terapiaa.

Eri mieltä. On näyttöä siitä, että psykoterapia tehoaa jopa vaikeisiin skitsofreniapltilaisiin - ja minusta apu pitäisi kohdentaa vaikeimmin sairaille. Käytännössä homman pitäisi mennä niin, että julkinen puoli _etsisi_ psykoterapiakontaktin jos asiakas ei siihen itse pysty - ei se saa mikään tulikoe olla ansaitseeko hoitoa! Jos oikeasti tehtäisiin hommasta reilu, niin suurin osa paykoterapiapalveluista siirrettäisin julkiselle psyk. polien alaisuuteen. Loppuisi tämä elitistinen terapiapelleily mukasairaille.

Eri mieltä mistä? Minähän nimenomaan sanoin, että toivoisin muutosta käytäntöön, jossa on täysin potilaan itsensä vastuulla etsiä psykoterapeutti eikä tähän saa edes oikein mitään apua. En itse näe täysin ongelmattomana myöskään mallia, jossa psykoterapeutti etsittäisiin ulkopuolisen toimesta, tässä kun tulee ne henkilökemiakysymykset taas esiin. Itse ainakin haluaisin itse valita kenen kanssa ryhdyn usean vuoden mittaiseen hoitoprosessiin, jossa pitää kyetä luottamaan toiseen ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Ehkä jotkut tällaisestakin vaihtoehdosta voisivat kuitenkin hyötyä, jos toinen vaihtoehto olisi se ettei terapiaan asti yksinkertaisesti pääsisi.

En itse myöskään näe kestävänä ratkaisuna kohdentaa apua vain vaikeimmin sairaille - sittenhän niitä vaikeimmin sairaita tulee vain lisää, jos apua ei saa ennen kuin ongelmat pahentuvat. Ennaltaehkäisevä työ on ihan yhtä tärkeää, sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta.

Siitä olen samaa mieltä, että julkiselle puolelle pitäisi saada lisää terapiapalveluita. Nythän siitä on välillä näkynytkin keskustelua julkisuudessa, että ainakin lyhytterapiaa voitaisin tarjota laajemmin julkisella puolella, monet lievemmistä ongelmista kärsivät kun saisivat riittävän hyödyn sellaisestakin, mutta tällä hetkellä järjestelmä ei oikein tue tällaista vaihtoehtoa. Esim. ratkaisukeskeinen terapia soveltuisi hyvin julkisella puolella annettavaksi.