Millaista on OIKEA psykoterapia?

Terapeutteja on monenlaisia ja jos tuntuu, että homma ei edisty, terapeuttia kannattaa vaihtaa. On tullut vastaan lässyttäjiä, kuuntelijoita sekä kyselijöitä.

Osa ihan oikeasti ei tee muuta kuin kuuntelee ja nyökyttelee!

Vaihtamalla paranee!

Kun oikea terapeutti tulee vastaan niin homma sujuu suluvasti ja asiat etenevät nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvä aloitus ap:ltä. Itse olen seurannut sivusta järkyttyneenä, miten mielenterveyden ammattilaiset eivät ota mitään vastuuta työnsä jäljestä, vaan kaikki vastuu on asiakkaalla. Ja jos asiakas on oppinut selviämään välttelytaktiikalla elämässään, niin ammattilainen antaa hänen tehdä niin terapiassakin. Ja tuloksena on se, että siellä on juteltu kaksi vuotta harrastuksista ja töiden vaihtumisesta.

Aivan karmeaa. Luulisi, että terapeutin tehtävä olisi tosiaankin johdatella asiakas myös niiden aiheiden äärelle, jotka ovat niitä elämää vaikeuttavia kipukohtia. Mutta näin ei tapahdu ja siksi mitään edistystä ei tapahdu.

Ja näin lähimmäisenä se aiheuttaa minulle katkeruutta, kun minun pitää kotona opettaa toiselle miten siellä terapeutin vastaanotolla otetaan asioita puheeksi. Että ei pidä mennä siihen lankaan, kun terapeutti kysyy, että mitä kuuluu. Siihen kun ei pidä vastata kuulumisia, kuten tuttavien kanssa tehdään, vaan siihen vastataan se mitä sillä kerralla haluaa käsiteltävän. Nämäkin kuuluisivat terapeutin vastuulle, ei asiakkaan läheisten.[/

Kyllä mukavuudenhaluisia terapeutteja on. Jopa aika heikkoja teoreettisesti. Liian lepsuja, päästävät sekä itsensä että asiakkaan helpolla.

Kokonaan toinen asia, millaiset asiakkaan keinot ja kyvyt ovat työstää asioita myös itsekseen. Oppia uutta. Onko sitä aitoa muutoshalua vai jääkö puheen tasolle.

Liian usein valitus vaan jatkuu mutta ne teot puuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Oikea psykoterapia on koulutetun psykoterapeutin tarjoamaa terapiaa. Eri suuntaukset ovat hyvin erilaisia, psykodynaamisessa terapiassa on enemmän tuollaista, että terapeutti on enemmän taustalla ja asiakas itse voi hyvinkin vapaasti assosioiden puhua asioistaan. Kyllä terapeutin silti pitäisi osata hieman tarttua ja ohjatakin istuntoa. Mutta erityisesti psykodynaamisessa terapiassa olennaista on tiheä käyntitahti, yleensä kaksikin kertaa viikossa, mutta ei se nyt tietysti ole ainoa olennainen seikka, muutenhan psykiatrisella sairaanhoitajallakin käynti voitaisiin laskea psykoterapiaksi, mistä se on kuitenkin aika kaukana.

Ennen terapeutin valintaa kannattaa jokaisen ottaa itse selvää eri terapiasuuntauksista ja miettiä mikä olisi itselle sopiva, sokkona ei kannata terapiaan ryhtyä. Kuulostaa siltä, että moni tässä ketjussa kommentoija on käynyt psykodynaamisella terapeutilla ja vasta sitten todennut, ettei se ole toimiva ja kaikki terapia on huonoa. Kognitiivinen psykoterapia on ehkä enemmän sellaista, mitä moni odottaa terapialta, siis keskustelevampaa ja terapeutti on oleellisemmassa roolissa, voidaan tehdä myös erilaisia harjoitteita ja kotiläksyjäkin. Myös ratkaisukeskeinen terapia voi olla sopivampi, siinä ainakin nimensä mukaisesti mietitään ihan konkreettisia ratkaisuja asiakkaan pulmiin.

Toki on myös totta, että on olemassa ihan rehellisesti huonoja terapeutteja ja sellaisia, joiden kanssa ei vain kemiat kohtaa. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. On silti hyvä muistaa, että terapiaprosessiin myös usein kuuluu se, että terapia ja/tai terapeutti alkaa jossain kohtaa herättää myös kielteisiä tunteita, joten se ei aina ole merkki siitä, että heti pitäisi heittää hanskat tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kerrottiin että asiakas vetää istunnot.

Eli terapeutilla ei mitään vastuuta, kaikki riippuu asiakkaasta.

Jep. Nuokkuva terapentti tuolissa, tästä 100 €/45 min. Maksaa ken haluaa.

Tässä on suuntausten välillä suuria eroja. Psykodynaamisessa terapiassa hämmästelin itsekin sitä, että lähinnä minä puhuin, eikä terapeutti paljoa ohjannut. Kognitiivisessa meininki oli erilainen ja terapeutti aktiivisempi. Siitä sain oikeasti apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin vaikuttaa paljon miten kemiat käy terapeutin kanssa yhteen.

Kerran kävin eräällä terapeutilla joka ei yhtään vastannut odotuksiani. Olin siellä vaan jotenkin hämmentynyt ja vaivaantunut. En edes tiennyt mitä minun pitää nyt kertoa, mistä aloittaa ! Kaikki jäi minun harteille ! Jos tuo on oikeaa terapiaa , niin ei kiitos minulle. Hän vain kuunteli ja kuunteli ja kirjoitti. Ei niinku mitään suuntaa tai keskustelun "punaista lankaa". Yksi kerta riitti minulle hänen luonaan. Jäi ihan tyhmä olo .

Kävin sitten toisella terapeutilla, joka oli todella ihana , ainakin minusta.

Meillä "synkkasi" niin hyvin, ja hän osasi myös kysellä sekä kommentoida . Keskustelu johti toiseen ja asiasta toiseen ja hän osasi käydä niitä läpi mitkä hän "näki"oikeiksi. Kun ihminen vihdoin ja viimein menee terapeutille, niin kyllä siellä pitää myös teraputin saada suunsa auki.

Tarvitsin rohkaisua ja tukea. Ja sitä myös sain.

Kemiat terapeutin kanssa ei ole mitään mystistä kemiaa. Vaan kyse on siitä onko terapeutti ammattitaitoinen. Jos ammattitaitoa on, niin asiakas kokee, että on kemiaa. Jos terapeutti on ammattitaidoton, niin asiakas voi ilmaista sen nätisti sanomalla, että kemiat eivät kohtaa.

Ei se nyt ihan näinkään ole. Joskus terapeutti voi olla periaatteessa ihan ammattitaitoinen, mutta hänen persoonallisuutensa asiakkaan persoonallisuuden kanssa ei vaan kohtaa. Sillon kemiat eivät toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

Tähän on hankala vastata lyhyesti, kun eri suuntaukset painottavat niin eri asioita. Psykodynaaminen terapia paneutuu mielen kerrosten välisiin ristiriitoihin ja niiden tiedostamiseen, lapsuuden kiintymyssuhteen käsittelyyn ja siihen, kuinka menneisyys heijastuu nykyhetkeen. Terapeutti käyttää työvälineenään transferenssia ja vastatransferenssia (sitä mitä tunteita asiakas heijastaa terapeuttiin ja terapeutti takaisin asiakkaaseen) ja etsii sitä kautta tietoa asiakkaan ydinongelmista. Psykodynaaminen suuntaus tutkii myös minän puolustusmekanismeja, defenssejä.

Kognitiivinen terapia pyrkii havainnoimaan ajatusten ja tunteiden yhteyttä. Voidaan tutkia esimerkiksi varhain muodostuneita ajattelumalleja - skeemoja - ja kyseenalaistaa sekä pyrkiä muuttamaan niitä, jolloin vaikutetaan sitä kautta tunteisiin. Samoin pyritään havainnoimaan tunteita ja sitä, kuinka mikäkin tunnetila toisaalta ohjaa ajattelua.

Käyttäytymisterapiat tutkivat lisäksi ihmisten käyttäytymistä, ja keskustelun ohella pyritään vaikuttamaan konkreettisesti siihen. Terapia voi olla hyvinkin käytännönläheistä ja sisältää ohjattu altistusharjoittelua terapeutin opastuksella.

Ratkaisukeskeiset terapiat taas etsivät ihmisen omia voimavaroja ja tilanteita pyritään konkreettisesti ratkaisemaan. Painopiste on enemmän tulevaisuudessa kuin mennessä (vastakohta psykodynaamiselle terapialle).

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on käynyt vuoden verran terapiassa juurikin tuohon 100,00 / 45 min hintaan kerran viikossa.

Terapiaistunnot on saaneet aikaan ainoastaan sen, että vaimo on entistä enemmän sekaisin kuin ennen terapiaa. Sen mitä on kertonut istunnoista, niin terapeutti vain kyselee mitä  vaimo on tehnyt kuluneella viikolla ja  myötäilee mielialoja.  

Terapia ei ole mikään kevyt prosessi, ja usein asiaan kuuluu, että kun vaikeita asioita lähestytään, olo hetkellisesti huononee. Kuitenkin jos prosessi etenee oikein, se huono olo ja kaivelu on sen arvoista, koska se johtaa lopulta oireiden helpottumiseen. Juuri tuon vuoksi esimerkiksi traumaterapia vaatii riittävän hyvän pohjakunnon, koska traumojen avaaminen voi nostaa pintaan hyvinkin kaoottisia oloja.

Hyvä kysymys.

Olen käynyt nyt yli vuoden psykoterapeutilla ja tuntuu, että ei ole jäänyt paljon mitään käteen. Tavallaan on ihan mukava jutella edes jonkun kanssa viikoittain koska minulla ei ole oikein ketään jolle jutella, mutta varmaan jonkun ystävän kanssa saisi juteltua syvemmin kuin tuolla (ja tulisi paljon halvemmaksi). Usein on itsellä mielessä jokin asia josta haluaisi puhua, mutta terapeutti onnistuu heti alussa kyselemällä viikottaisista kuulumisista kääntämään keskustelun turhanpäiväisyyksiin. Piti olla muka kognitiivista terapiaa.

En koe, että voisin puhua terapeutille vaikeista asioista, koska terapeutti ei osaa niihin mitään kommentoida, joten paljon jää sanomatta. Kaipaisin sitä, että terapeutti osaisi kysyä vaikeitakin kysymyksiä ja haastaa sanomisiani, en mene siitä rikki.

Kun vertaan nepsytutkimuksiin, joissa olen käynyt, niin tuntuu, että siellä lääkäri sai kahdessa tunnissa minusta enemmän irti kuin terapeutti yli vuodessa, koska siellä käytiin systemaattisesti läpi elämänkaarta. Joskus terapeutti laittaa täyttelemään samanlaisia lappusia, mutta niitä ei koskaan käydä läpi. "Miksi vastasit tähän kysymykseen tällä tavalla?" olisi hyvä keskustelun aloitus, mutta siihenkään terapeutti ei tajua tarttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Oikea psykoterapia on koulutetun psykoterapeutin tarjoamaa terapiaa. Eri suuntaukset ovat hyvin erilaisia, psykodynaamisessa terapiassa on enemmän tuollaista, että terapeutti on enemmän taustalla ja asiakas itse voi hyvinkin vapaasti assosioiden puhua asioistaan. Kyllä terapeutin silti pitäisi osata hieman tarttua ja ohjatakin istuntoa. Mutta erityisesti psykodynaamisessa terapiassa olennaista on tiheä käyntitahti, yleensä kaksikin kertaa viikossa, mutta ei se nyt tietysti ole ainoa olennainen seikka, muutenhan psykiatrisella sairaanhoitajallakin käynti voitaisiin laskea psykoterapiaksi, mistä se on kuitenkin aika kaukana.

Ennen terapeutin valintaa kannattaa jokaisen ottaa itse selvää eri terapiasuuntauksista ja miettiä mikä olisi itselle sopiva, sokkona ei kannata terapiaan ryhtyä. Kuulostaa siltä, että moni tässä ketjussa kommentoija on käynyt psykodynaamisella terapeutilla ja vasta sitten todennut, ettei se ole toimiva ja kaikki terapia on huonoa. Kognitiivinen psykoterapia on ehkä enemmän sellaista, mitä moni odottaa terapialta, siis keskustelevampaa ja terapeutti on oleellisemmassa roolissa, voidaan tehdä myös erilaisia harjoitteita ja kotiläksyjäkin. Myös ratkaisukeskeinen terapia voi olla sopivampi, siinä ainakin nimensä mukaisesti mietitään ihan konkreettisia ratkaisuja asiakkaan pulmiin.

Toki on myös totta, että on olemassa ihan rehellisesti huonoja terapeutteja ja sellaisia, joiden kanssa ei vain kemiat kohtaa. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. On silti hyvä muistaa, että terapiaprosessiin myös usein kuuluu se, että terapia ja/tai terapeutti alkaa jossain kohtaa herättää myös kielteisiä tunteita, joten se ei aina ole merkki siitä, että heti pitäisi heittää hanskat tiskiin.

Ikävä fakta on se, että harvalla on kompetenssia vertailla huolella itselleen just sopiva terapiasuuntaus/terapeutti. Eli vasta jälkikäteen tajuaa että ei mennyt ihan nappiin joku juttu.

Itselle kävi noin mutta se ei poista silti sitä, etteikö tuosta ollut myös hyötyä.

Terapeutin vaihto ei ole edes suositeltavaa ainakaan alkuvaiheen jälkeen. Terapia ei yleensäkään ole kivaa, kun mennään syvemmälle asioihin. Eli sitä henkilökemiatekijää ei kannata liioitella.

Minulle kävi niin että t oli pehmeä, lempeä ja kaverimainen. Ei osannut tai uskaltanut haastaa joka olisi tehnyt hyvää.

Asialle sen homman pitäisi kuitenkin pohjautua eikä fiiliksille. En myöskään osannut itse ottaa puheeksi toiveitani.

Luulen että tuommoinen on valitettavan yleistä ettei tarkisteta aina säännöllisesti suuntaa.

Kävin neljä vuotta terapiassa. Terapeutti oli mukava ihminen ja kävin hänen vastaanotollaan mielelläni, mutta terapia ei vaikuttanut minuun mitenkään. Ei ratkennut se ongelma, jonka vuoksi sinne menin, eikä terapiasta ollut mitään muutakaan hyötyä.

Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vaihtaa terapeuttia jo alkuvaiheessa, mutta toivoin koko ajan että terapiasta alkaisi jossain vaiheessa olla apua.

Jos siinä ei keskustelua synny, niin terppa voisi ainakin aina muutaman istunnon päätteeksi lukea yhteenvedon havainnoistaan. Ei tule sitten yllätyksenä tapauskertomuksessa myöskään. Että onko kuunnellut ja ymmärtänyt vai ei.

Kävin 5 vuotta psykodynaamisessa psykoterapiassa eikä mitään hyötyä. Psykosomaattiset oireet pysyi entisellään, jopa paheni. Rahat meni ihan hukkaan ja  5 vuotta elämääkin meni hukkaan. Ois pitänyt varmaan kokeilla kognitiivista terapiaa. Tosin en tiedä miten siinä sitten voi antaa tehtäviä, joilla kivut katoaa. Tuntuu erikoiselta. Luontaistuotteet on tehonneet oireisiin paremmin kuin terapia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Oikea psykoterapia on koulutetun psykoterapeutin tarjoamaa terapiaa. Eri suuntaukset ovat hyvin erilaisia, psykodynaamisessa terapiassa on enemmän tuollaista, että terapeutti on enemmän taustalla ja asiakas itse voi hyvinkin vapaasti assosioiden puhua asioistaan. Kyllä terapeutin silti pitäisi osata hieman tarttua ja ohjatakin istuntoa. Mutta erityisesti psykodynaamisessa terapiassa olennaista on tiheä käyntitahti, yleensä kaksikin kertaa viikossa, mutta ei se nyt tietysti ole ainoa olennainen seikka, muutenhan psykiatrisella sairaanhoitajallakin käynti voitaisiin laskea psykoterapiaksi, mistä se on kuitenkin aika kaukana.

Ennen terapeutin valintaa kannattaa jokaisen ottaa itse selvää eri terapiasuuntauksista ja miettiä mikä olisi itselle sopiva, sokkona ei kannata terapiaan ryhtyä. Kuulostaa siltä, että moni tässä ketjussa kommentoija on käynyt psykodynaamisella terapeutilla ja vasta sitten todennut, ettei se ole toimiva ja kaikki terapia on huonoa. Kognitiivinen psykoterapia on ehkä enemmän sellaista, mitä moni odottaa terapialta, siis keskustelevampaa ja terapeutti on oleellisemmassa roolissa, voidaan tehdä myös erilaisia harjoitteita ja kotiläksyjäkin. Myös ratkaisukeskeinen terapia voi olla sopivampi, siinä ainakin nimensä mukaisesti mietitään ihan konkreettisia ratkaisuja asiakkaan pulmiin.

Toki on myös totta, että on olemassa ihan rehellisesti huonoja terapeutteja ja sellaisia, joiden kanssa ei vain kemiat kohtaa. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. On silti hyvä muistaa, että terapiaprosessiin myös usein kuuluu se, että terapia ja/tai terapeutti alkaa jossain kohtaa herättää myös kielteisiä tunteita, joten se ei aina ole merkki siitä, että heti pitäisi heittää hanskat tiskiin.

Ikävä fakta on se, että harvalla on kompetenssia vertailla huolella itselleen just sopiva terapiasuuntaus/terapeutti. Eli vasta jälkikäteen tajuaa että ei mennyt ihan nappiin joku juttu.

Itselle kävi noin mutta se ei poista silti sitä, etteikö tuosta ollut myös hyötyä.

Terapeutin vaihto ei ole edes suositeltavaa ainakaan alkuvaiheen jälkeen. Terapia ei yleensäkään ole kivaa, kun mennään syvemmälle asioihin. Eli sitä henkilökemiatekijää ei kannata liioitella.

Minulle kävi niin että t oli pehmeä, lempeä ja kaverimainen. Ei osannut tai uskaltanut haastaa joka olisi tehnyt hyvää.

Asialle sen homman pitäisi kuitenkin pohjautua eikä fiiliksille. En myöskään osannut itse ottaa puheeksi toiveitani.

Luulen että tuommoinen on valitettavan yleistä ettei tarkisteta aina säännöllisesti suuntaa.

Olet ihan oikeassa siinä, että harvalla on kykyä ja jaksamista perehtyä riittävästi eri terapiasuuntauksiin ja niiden soveltuvuuteen. Joillekin tällainen ei tuota vaikeuksia mutta kun kyse on kuitenkin mielenterveyskuntoutujista, niin toivoisi että tähän saisi vähän enemmän apua ja tukea. Useimmilla on kuitenkin jonkinlainen hoitokontakti julkisella puolella, joten sielläkin voitaisiin pohtia asiaa yhdessä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tms. Joku yksinkertainen testikin voisi auttaa hahmottamaan asiaa.

Julkisuudessa on ollut välillä keskustelua siitä, että potilas jää aika yksin siinä vaiheessa kun siirtyy julkiselta puolelta yksityiselle puolelle psykoterapiaan, ja monelta jää prosessi kesken sen työläyden vuoksi. Terapeuttejakin on aivan liian vähän ja siinä vaiheessa kun suurin osa yhteydenotoista ei tuota tulosta, on aika helppo lannistua. Joskus joku psykiatri sanoi minulle, että ollakseen tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan, täytyy potilaan kyetä se terapeutti itse hankkimaan. Eli tavallaan mitataan myös potilaan kuntoa ja sitoutuneisuutta. Toivoisin silti tähän jotain muutosta, nyt moni motivoitunutkin jää ilman terapiaa.

Jossain vaiheessa alkaa tuntua ihan helvetin pahalta. Ainakin itselle kävi niin. Tavallaan revitään mieli palasiksi ja sitten kootaan se uudelleen ehjemmäksi. Lääkkeet lopetettuani aloin vasta tiedostaa asioita kunnolla ja varsinainen terapiatyöskentely oli mahdollista. Toki tuo työ jatkuu vieläkin, periaatteessa koko loppuelämän kun primääriongelmani on persoonallisuushäiriö.

Netissä on suomalainen kanava, jonne psykologit ja psykotetapeutit striimaa asiaa ja vastavuoroista tietoa psykologiasta ja ongelmista. Kuten vaikka millainen on introvertti ja ekstrovertti.

Kuuntelin ja kauhistelin kuinka todella surkeaa oli itseään ammattilaiseksi kuvaavan nuoren henkilön esitys. Tällaisiako alalle valmistuu. En kyllä vakuuttunut, että tuokaan ammattilainen osaa yhtään ketään auttaa niin surkeaa oli asian käsittely. Ihan kuin olisi jostain kuvalehdestä opetellut muutaman yksityiskohdan piirteistä ja niitä toisteli ja pitkän ajan puhui leivonnaisista, jotta sai aikaa kulumaan.

Kyllä alaa putäisi viranomaisten tutkia millaiseen hoitoon tuhlataan yhteiskunnan varoja. Toki on myös asiantuntijoita, mutta nämä turhat veivaajat pitäisi saada alalta pois. Pelkkä psykologin tai psykoterapeutin paperit taskussa tyyli ei riitä.

En osaa ap sinulle vastata kun en ole ollut koskaan terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkään ei ole vastattu mitä on aito oikea psykoterapia. Vastauksista voisi päätellä, että tärkein pointti on käydä usein, jopa 1-2x/vko pitkän aikaa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta kenellä ajan, kenellä rahan vuoksi. Eli siis riittävän usein vaan kun käy lätisemässä niin se on oikeaa psykoterapiaa?? Ja kun terapeutti ei edes anna suuntaviivoja puheelle. Tässä yhtälössä on jotain vialla, kun uusille asiakkaille ei tahdo löytyä aikoja, mutta vanhat asiakkaat käyvät haastelemassa ja maksamassa riittävän tiheäasti. Ap:n lailla asia kiinnostaa minuakin. Itse myös asiakkaana "epäonnistuin" terapiassa. Ja kulutin rahaa.

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Oikea psykoterapia on koulutetun psykoterapeutin tarjoamaa terapiaa. Eri suuntaukset ovat hyvin erilaisia, psykodynaamisessa terapiassa on enemmän tuollaista, että terapeutti on enemmän taustalla ja asiakas itse voi hyvinkin vapaasti assosioiden puhua asioistaan. Kyllä terapeutin silti pitäisi osata hieman tarttua ja ohjatakin istuntoa. Mutta erityisesti psykodynaamisessa terapiassa olennaista on tiheä käyntitahti, yleensä kaksikin kertaa viikossa, mutta ei se nyt tietysti ole ainoa olennainen seikka, muutenhan psykiatrisella sairaanhoitajallakin käynti voitaisiin laskea psykoterapiaksi, mistä se on kuitenkin aika kaukana.

Ennen terapeutin valintaa kannattaa jokaisen ottaa itse selvää eri terapiasuuntauksista ja miettiä mikä olisi itselle sopiva, sokkona ei kannata terapiaan ryhtyä. Kuulostaa siltä, että moni tässä ketjussa kommentoija on käynyt psykodynaamisella terapeutilla ja vasta sitten todennut, ettei se ole toimiva ja kaikki terapia on huonoa. Kognitiivinen psykoterapia on ehkä enemmän sellaista, mitä moni odottaa terapialta, siis keskustelevampaa ja terapeutti on oleellisemmassa roolissa, voidaan tehdä myös erilaisia harjoitteita ja kotiläksyjäkin. Myös ratkaisukeskeinen terapia voi olla sopivampi, siinä ainakin nimensä mukaisesti mietitään ihan konkreettisia ratkaisuja asiakkaan pulmiin.

Toki on myös totta, että on olemassa ihan rehellisesti huonoja terapeutteja ja sellaisia, joiden kanssa ei vain kemiat kohtaa. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. On silti hyvä muistaa, että terapiaprosessiin myös usein kuuluu se, että terapia ja/tai terapeutti alkaa jossain kohtaa herättää myös kielteisiä tunteita, joten se ei aina ole merkki siitä, että heti pitäisi heittää hanskat tiskiin.

Ikävä fakta on se, että harvalla on kompetenssia vertailla huolella itselleen just sopiva terapiasuuntaus/terapeutti. Eli vasta jälkikäteen tajuaa että ei mennyt ihan nappiin joku juttu.

Itselle kävi noin mutta se ei poista silti sitä, etteikö tuosta ollut myös hyötyä.

Terapeutin vaihto ei ole edes suositeltavaa ainakaan alkuvaiheen jälkeen. Terapia ei yleensäkään ole kivaa, kun mennään syvemmälle asioihin. Eli sitä henkilökemiatekijää ei kannata liioitella.

Minulle kävi niin että t oli pehmeä, lempeä ja kaverimainen. Ei osannut tai uskaltanut haastaa joka olisi tehnyt hyvää.

Asialle sen homman pitäisi kuitenkin pohjautua eikä fiiliksille. En myöskään osannut itse ottaa puheeksi toiveitani.

Luulen että tuommoinen on valitettavan yleistä ettei tarkisteta aina säännöllisesti suuntaa.

Olet ihan oikeassa siinä, että harvalla on kykyä ja jaksamista perehtyä riittävästi eri terapiasuuntauksiin ja niiden soveltuvuuteen. Joillekin tällainen ei tuota vaikeuksia mutta kun kyse on kuitenkin mielenterveyskuntoutujista, niin toivoisi että tähän saisi vähän enemmän apua ja tukea. Useimmilla on kuitenkin jonkinlainen hoitokontakti julkisella puolella, joten sielläkin voitaisiin pohtia asiaa yhdessä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tms. Joku yksinkertainen testikin voisi auttaa hahmottamaan asiaa.

Julkisuudessa on ollut välillä keskustelua siitä, että potilas jää aika yksin siinä vaiheessa kun siirtyy julkiselta puolelta yksityiselle puolelle psykoterapiaan, ja monelta jää prosessi kesken sen työläyden vuoksi. Terapeuttejakin on aivan liian vähän ja siinä vaiheessa kun suurin osa yhteydenotoista ei tuota tulosta, on aika helppo lannistua. Joskus joku psykiatri sanoi minulle, että ollakseen tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan, täytyy potilaan kyetä se terapeutti itse hankkimaan. Eli tavallaan mitataan myös potilaan kuntoa ja sitoutuneisuutta. Toivoisin silti tähän jotain muutosta, nyt moni motivoitunutkin jää ilman terapiaa.

Eri mieltä. On näyttöä siitä, että psykoterapia tehoaa jopa vaikeisiin skitsofreniapltilaisiin - ja minusta apu pitäisi kohdentaa vaikeimmin sairaille. Käytännössä homman pitäisi mennä niin, että julkinen puoli _etsisi_ psykoterapiakontaktin jos asiakas ei siihen itse pysty - ei se saa mikään tulikoe olla ansaitseeko hoitoa! Jos oikeasti tehtäisiin hommasta reilu, niin suurin osa paykoterapiapalveluista siirrettäisin julkiselle psyk. polien alaisuuteen. Loppuisi tämä elitistinen terapiapelleily mukasairaille.

Olen käynyt puolitoista vuotta terveyskeskuksen terapeutilla juttelemassa eikä minulle ole tästä tullut yhtäkään laskua. Olenko tietämättäni nyt jättänyt jotain maksamatta, kun olen luullut, että käynnit ovat ilmaisia? Psykiatrin vastaanotosta tuli lasku. 

Minäkin olen tässä koko ajan oikeastaan odottanut, milloin se terapia alkaa, kun lähinnä minä puhun omista huolistani ja tunnetiloistani ja jaksamisistani. Välillä tuntuu, että minun pitää täyttää se aika omalla puheellani, mutta oikein mitään en siitä saa enkä opi. Itsekin olen luullut, että pidempikestoinen säännöllinen terapia sisältäisi jotain tavoitteita, harjoituksia ja jonkinlaista järjestelmällisempää asioiden purkamista, mutta koko tänä aikana ei ole tehty kuin pari harjoitusta ja tunnelukkotesti. Siitä testistäkään ei seurannut mitään muuta kuin parin lauseen "ai jaa sulla on tämmöiset"- analysointi. Sen testin olin osannut tehdä jo kotonakin aiemmin. Yhden kerran olemme puhuneet lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta sinnekään ei pureuduttu kovin syvästi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt puolitoista vuotta terveyskeskuksen terapeutilla juttelemassa eikä minulle ole tästä tullut yhtäkään laskua. Olenko tietämättäni nyt jättänyt jotain maksamatta, kun olen luullut, että käynnit ovat ilmaisia? Psykiatrin vastaanotosta tuli lasku. 

Minäkin olen tässä koko ajan oikeastaan odottanut, milloin se terapia alkaa, kun lähinnä minä puhun omista huolistani ja tunnetiloistani ja jaksamisistani. Välillä tuntuu, että minun pitää täyttää se aika omalla puheellani, mutta oikein mitään en siitä saa enkä opi. Itsekin olen luullut, että pidempikestoinen säännöllinen terapia sisältäisi jotain tavoitteita, harjoituksia ja jonkinlaista järjestelmällisempää asioiden purkamista, mutta koko tänä aikana ei ole tehty kuin pari harjoitusta ja tunnelukkotesti. Siitä testistäkään ei seurannut mitään muuta kuin parin lauseen "ai jaa sulla on tämmöiset"- analysointi. Sen testin olin osannut tehdä jo kotonakin aiemmin. Yhden kerran olemme puhuneet lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta sinnekään ei pureuduttu kovin syvästi. 

Onko sinun ”terapeutillasi” psykoterapeuttikoulutus? Suurin osa terveyskeskuksien ”terapiasta” on huuhaata, eli supportiivista keskusteluapua. Se ei ole psykoterapiaa nähnytkään.

Olen käynyt psykodynaamisessa psykoterapiassa nyt vajaa 3 vuotta. Terapiaan hakeutumisen syynä oli ero väkivaltaisesta parisuhteesta ja sen jälkeen alkanut jatkuva ahdistus. Ensimmäisen vuoden ajan terapiassa ei tuntunut tapahtuvan kauheasti. Heti, kun keskustelu meni vähänkään vaikeisiin asioihin tai herätti hankalia tunteita, minua alkoi pyörryttää ja oksettaa. Olin siis täysin lukossa ja aikaa meni oman tilanteeni vakauttamiseen. Tässä vakauttamisessa terapeutilla on ollut tärkeä rooli, ja hän on auttanut ymmärtämään omaa ahdistustani ja suhtautumaan siihen sallivasti. Vasta sen jälkeen terapia on kunnolla päässyt alkamaan. Kun minun on ollut mahdollista tutkia kaikkia torjuttujakin tunteitani, ollaan päästy sinne kaikkein vaikeimpiin asioihin omassa lapsuudessani. Jos minun terapiani olisi päättynyt vajaan vuoden jälkeen, olisi varmasti paperissa lukenut myös, että varsinaiseen psykoterapiatyöskentelyyn ei päästy. Lyhytkestoiset ja ratkaisukeskeiset terapiat varmaankin antavat tuloksia nopeastikin, mutta jos ongelmia haluaa penkoa pohjia myöten, niiden ratkaiseminenkaan ei ole nopeaa. Jos miettii, kuinka pitkän ajan kuluessa ne mielen rakenteet ovat kehittyneet ja elämänkokemuksissa muovautuneet, ei kai niitä pysty hetkessä muuttamaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt puolitoista vuotta terveyskeskuksen terapeutilla juttelemassa eikä minulle ole tästä tullut yhtäkään laskua. Olenko tietämättäni nyt jättänyt jotain maksamatta, kun olen luullut, että käynnit ovat ilmaisia? Psykiatrin vastaanotosta tuli lasku. 

Minäkin olen tässä koko ajan oikeastaan odottanut, milloin se terapia alkaa, kun lähinnä minä puhun omista huolistani ja tunnetiloistani ja jaksamisistani. Välillä tuntuu, että minun pitää täyttää se aika omalla puheellani, mutta oikein mitään en siitä saa enkä opi. Itsekin olen luullut, että pidempikestoinen säännöllinen terapia sisältäisi jotain tavoitteita, harjoituksia ja jonkinlaista järjestelmällisempää asioiden purkamista, mutta koko tänä aikana ei ole tehty kuin pari harjoitusta ja tunnelukkotesti. Siitä testistäkään ei seurannut mitään muuta kuin parin lauseen "ai jaa sulla on tämmöiset"- analysointi. Sen testin olin osannut tehdä jo kotonakin aiemmin. Yhden kerran olemme puhuneet lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta sinnekään ei pureuduttu kovin syvästi. 

Onko sinun ”terapeutillasi” psykoterapeuttikoulutus? Suurin osa terveyskeskuksien ”terapiasta” on huuhaata, eli supportiivista keskusteluapua. Se ei ole psykoterapiaa nähnytkään.

Netissä ainakin hänen yhteystiedoissaan lukee psykoterapeutti, kun muiden kohdalla lukee psykiatrinen sairaanhoitaja.