oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Mentiin tyttären kaverin luokse syntäreille noin 400km päähän junalla ja käytiin pikaisesti kaupungilla ennen kyläpaikkaan menoa, josta ostin vaahtokarkkeja ja pähkinöitä huvikseni kassiin viikonlopulle. Oltiin syöty junassa kunnon lounas ja kaupungilta ostin kahvin. Onneksi.

Kyläpaikassa oli juhlajärjestelyt meneillään ja kukaan ei älynnyt edes kysellä matkalaisten nälkätilannetta. Kylässä oli samaan aikaan myös perheen isovanhemmat toiselta paikkakunnalta. Varovasti kyselin illalla seitsemän aikaan voisinko keitellä vielä iltakahvit, junassa syödyn lounaan jälkeen alkoi todella jo nälkäkin painaa. Tähän talon emäntä havahtui, että tosiaan oliskohan lapsilla nälkä, hänpä laittaa ruokaa lapsille. Aikuiset kyllä pärjää. No minä sain kupin kahvia ja lapset lämpimän ruuan. Söin huoneessa salaa suoraan laukusta pähkinöitä kirkuvaan nälkääni. Puoli yhdentoista aikaan illalla kun lapset olivat jo menneet nukkumaan söin suoraan pussista vaahtokarkkeja kun perheen emäntä tuli huhuilemaan tekisikö hän jotakin iltapalaa. Isovanhemmat yhteen ääneen totesivat ettei ainakaan heitä varten, mutta itse tartuin tähän tilaisuuteen ja kiitin mielelläni ottavani jotakin ennen nukkumaanmenoa. Söimme yhdentoista aikaan illalla salaattia ja teetä.

Aamulla sama jatkui, aamupalaksi oli kahvia ja teetä ja pari leipäpalaa. Järjestelimme synttäritarjoiluja koko aamupäivän ja kun olisi ollut lounasaika tarjottiin taas ruokaa vaan lapsille, kun kaikki muut kuorossa totesi että aikuiset kyllä pärjää. Jotakin onneksi puuttui tarjoiluista ja sain lainata perheen autoa kun tarjouduin välittömästi lähteväni kauppaan. Kaupasta ostin itselleni kuin hengenhädässä ruokaa, valmista lounasta, välipalaa, laukussa säilyvää naposteltavaa. Kun pääsin takaisin synttäripaikalle oli pakko syödä oma lounasruoka heti ensimmäisenä etten pyörry ennen juhlien alkua. Tämä muisto on vieläkin jotenkin ihan kauhea ja toisaalta silmiä avaava. En tiedä mistä se johtuu, mutta kyläpaikassa on aina paljon suurempi nälkä kuin kotona. Jotenkin kun ei ole omassa kodissaan on niin sen paikan armoilla että hirvittää.

Tästä opin kaksi asiaa. Kylään aina mukaan laukkuun helposti syötävää ruokaa, omaa kahvia ja teetä joita voi mennä keittämään. Toisekseen, jos minun luokse tulee vieraita pidän huolen että he eivät koe näin ja vähän väliä ohjeistan ottamaan jääkaapista ihan oikeasti ruokaa ja katan sitä välillä pöytään ellei vieraat uskalla ottaa itse.

Tämän vierailun jälkeen olin monta päivää nälkäinen kuin hevonen. Paluumatkalla kävimme kotikaupungissa heti syömässä kunnon ravintolaruuan, joka maistui aivan taivaalliseen hyvälle. Ja Ai että, kyllä kotona täyden jääkaapin edessä oli hyvä olla tämän jälkeen.

Tästä tarinasta saa mielikuvan, että olen aivan ruokahullu, mutta ihan normaalipainoinen sporttinen perheenäiti olen, joka ei ole eläissään kokenut vastaavanlaista nälkää kuin tuolloin kyläpaikassa. Eniten ihmetyttää miten ne isovanhemmat selvisivät hengissä tuosta savotasta parin päivän ajan. Kai ne söi sitten nälkäänsä kakkua juhlissa, kukin tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä ollut monta kertaa. Pahinta on juuri se, mikä on tullut tässä ketjussa monta kertaa esille, että ruuan laittaminen viivästyy ja kestää hirveän kauan. Yleensä se menee näin: hei tulkaa meille kylään, voitaisiin laittaa jotain ruokaa ja jutella. Sopisiko vaikka viiden aikaan? Sitten menemme viinipullon kanssa. Emme ole tietenkään syöneet kuin kevyen lounaan ja välipalan, jotta ei tule syötyä liikaa sinä päivänä, kun illallista emme yleensä syö. On siis hieman jo nälkä kylään mennessä, koska on ruoka-aika, eikä viitsi syödä enää siinä välissä. No, siinä istutaan ja jutellaan. Kierrellään talossa ja jutellaan kuulumiset. Sen jälkeen alkaa ruuan valmistus. Joka kestää aivan tolkuttoman pitkään, jopa pari tuntia, jonnekin kahdeksaan saakka. Se harmittaa siksikin, kun siellä kylässä on vähän vankina, eikä viitsi lähteä ennen ruokaa. Itselle sopiva vierailuaika olisi 2-3 tuntia. Sen jälkeen alan väsyä ja haluan kotiin. No eipä siinä, kun pääruoka on syöty, alkaa siivoaminen ja sanotaan tietenkin, että laitan kohta kahvit. Sitten ei ole onneksi enää nälkä, mutta kahvien laitossakin kestää ihan hirveän kauan, niin että loppujen lopuksi olemme kotona vasta yhdentoista maissa ja koko vierailu on kestänyt kuusi tuntia. Apua ei tietenkään tarvita, vaikka aina sitä tarjoan. Kerran kaveri sanoi, että ei halua apua, koska on niin tarkka hygieniasta. Eli eivät halua minua sinne keittiöön. Ja kun useimmilla on avokeittiö, niin keskustelu tapahtuu niin, että minä yleensä istun ruokapöydässä ja toinen laittaa ruokaa samalla ja keskittyy huonosti molempiin, minuun ja siihen tekemiseen. Juttelu keskeytyy jatkuvasti, ei ole katsekontaktia, toinen on selin ja vaikka miten päin, pää kaapissa tai uunin luukulla, hana on päällä tai joku laite, ja joutuu korottamaan ääntään, joutuu nälissään katselemaan hidasta toimintaa ja pahimmillaan sentin tarkkaa pilkkomista ja jatkuvaa vispaamista, jossa ei ole mitään järkeä. Kaikista harmillisinta on, kun tuo etäännyttää kavereista, kun yritän välttää ko. pitkiä, nälissään vietettyjä vierailuja. On käynyt sekin mielessä, että onko tässä tärkeintä se ruuan laittaminen, ei niinkään se vierailu. Eli se, että tykätään kattaa ja laittaa ruokaa ja halutaan vain, että on se illallistilanne, jonka voi järjestää.

No jos on kyse aikuisten illallisesta viikonloppuna , niin luulisi olevan kaikille selvää, ettei sitä viideltä iltapäivällä syödä. Olisiko aika ottaa opikseen ja syödä välipala ennen lähtöä?

En tajua, miten tuota on yläpeukutettu noin paljon. Ihan omaa tyhmyyttä ja ihan eri asia kuin se, ettei oikeasti saa ruokaa ollenkaan.

Muutenkin ihmetyttää, ettei aikuinen ihminen pärjää muutamia tunteja syömättä, kun kuitenkin on kokonainen illallinen edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti nähnyt nälkää mutta outoa oli kun entinen naapuri kutsui kahville. No tarjolla oli pelkkää mustaa kahvia. Pahoitteli kun maitoa niin vähän ettei voi antaa. Ei siinä mitään, tämä vielä jotenkin oli okei, mutta sitten alkoi ihmetyttää kun talon isäntä tuli ruokatunnilla kotiin. Kaatoi tuopin täyteen maitoa. Teki itselleen kaakaota ja latasi lautaselle pullaa keksiä ja karkkia, itselleen. Ei edes yrittänyt tarjota. Siinä sitten join mustaa kahvia ja katsoin kun herra herkutteli vieressä

Ehkä niillä oli sun ruuat ja mun ruuat, joillakin kuulema on. Ite en kyl käsitä. Meillä on kaikki yhteistä, tulkoon sit naapuri tai naapurin lapset niin kyllä tarjoon vaikka viimeisistä eväistä muillekin

Kyllä sitä kaikenlaista porukkaa on. Voihan olla että siellä on juuri tapeltu että minun ruokiini/pulliini et koske. Voisi olla jopa yritys saada mies tajuamaan jotain, tai näyttää muillekin millainen on.

Minullakin oli ex joka kielsi aina välillä syömästä koko päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin kerran vanhan ystävän luokse noin 5h tunnin päähän hänen syntymäpäiväjuhliin. Koska asuin niin kaukana sovittiin, että jään yöksi sinne. Lähdin aamulla aikaisin ajamaan ja ostin matkalla sellaisen valmissalaatin, koska tiesin, että juhlissa on tarjolla lähinnä sipsiä. Kyseessä oli enemmänkin ryypiskely juhlat, joten en muuta odottanutkaan.

No aamulla oli sitten hirveä nälkä, kun edellinen päivä meni lähinnä sillä salaatilla. Ystäväni sitten lämmitti parit lihapiirakat itselleen ja hänen miehelleen. Odotin, että hän sen jälkeen olisi sanonut, että minäkin voin ottaa, mutta ei. Tajusin vasta kun ystäväni lähti viilettämään toiseen huoneeseen piirakoiden kanssa ja sen jälkeen en kehdannut huudella perään, kun olin niin hämmentynyt tilanteesta. Kahvia kuitenkin ihan tarjottiin, joten tilanne ei ollut mikään pitäisi tajuta vain itse ottaa. En minä mitään brunssia odottanutkaan, mutta ajattelin, että jotain leipää olisi tarjottu aamulla.

Noh katselin vieressä, kun he söivät ja lähdin sitten mäkkärin kautta kotiin ajelemaan.

En tajua. On isäntäväki moukkamaista mutta kyllä on vieraskin saamaton. Olisi ihan paikallaan tilata pizza heti aamusta ja vain itselleen. Jos isäntäväki yrittää osingoille niin läppäisy sormille, tilatkaa oma. Tai sitten laatueväät mukaan ja siinä kun isäntäväki mussuttaa lihapiirakkaa niin itse voi syödä katkarapuleipää ja mansikkaleivoksen. Kahvin, ja moukkien kera.

Noh ystäväni asuu sen verran korvessa, että pizzaa ei toimiteta, joten olisi varmaan pitänyt ostaa tullessa enemmänkin evästä. Enpä moista tajunnut, kun itse olen tottunut, että vieraille tarjotaan jotain.

Vierailija kirjoitti:

En ole, koska en oleta, että ystäväni tai sukulaiseni ruokkisivat minut yökylässä Joka perheessä on omat aikataulut, tavat ja tottumukset (ja ruoka-annosten koot). Vien aina mukanani esimerkiksi leipää ja päällisiä, ja voin hyvällä omalla tunnolla niitä syötä jos nälättää. Ja jos tekee mieli jotain muuta, niin kysyn maistuuko muillekin ja tilaan 

Itse kyllä "loukkaantuisin", jos vieraat kokisivat tarpeelliseksi tuoda voileipäkinkkunsa ja kurkkuunsa mukanaan tullessaan kylään. Toki joku pikkuntuliaisleipä tai pullapussi voi olla mukana kohteliaisuus syistä, mutta oma eväslaukku on vähän liioittelua.

Olin esikoisen kanssa anoppilassa kylässä. Vauva oli ehkä kuukauden ja tosi tississä kiinni. Miehelläni oli pakollinen meno yhtenä vierailupäivänä ja minä jäin appiukon kanssa päiväksi kahden. Olin aamulla syönyt leivät ja n. 14 aikaan appi havahtui ja alkoi kyselemään että pitääkö tässä ruveta vai jotain perunoita keittelemään? Hän itse kuului syövän lihapiirakan tms 12 maissa. Minulle ei siitä siis tarjottu. Olin ihan kauhean nälissäni siinä vaiheessa kun imetys kulutti kaloreita ja olen tottunut muutenkin syömään n. 3h välein. Appiukko taas ei ruokaa laita juuri koskaan ja niinhän siinä kävi että nytkin odotettiin että anoppi tuli kotiin 16 aikaan ja hän rupesi sit ruokaa laittamaan. Joku kysyisi että mikset itse laittanut. Mutta haloo olin vieraana ja pieni vauva tississä kiinni niin rupea siinä nyt vieraassa paikassa kokkaamaan. Ja appiukko oli ihan kotona koko päivän niin hyvin olisi ehtinyt edes ne perunat keittää...

Vieraille on hyvä varata iso vadillinen hedelmiä muiden tarjoilujen lisäksi siltä varalta, että nälkä tulee ruokailujen väleissä ja illalla. Se on kohteliasta viedä suoraan virashuoneeseen, lisäksi vesikannu ja hedelmäveitsi. Näin säästytään monelta ikävyydeltä ja noloilta tilanteilta ja vierailu sujuu mukavasti kaikkien osalta. Perheillä voi olla hyvin erilaiset rytmit ja mieltymykset ja poikkeamat niistä voivat tuntua hankalilta. Tämä myös säästää vaivaa, kun monet vieraat ovat iltapalasta puhuessani sanoneet, että eivät tarvitse mitään, syövät mielellään huoneessa olevia hedelmiä. Itse olen ollut niin monta kertaa nälissään kyläpaikassa ja hölmönä ja ujona valvonut kurnivan vatsan kanssa, että otan mukaani aina banaanin ja proteiinipatukan siltä varalta, että iltapalaa ei tarjota. Monet syövät illalla kahdeksan aikaan, eivätkä sen jälkeen tarvitse mitään. Se on ihan hyvä juttu, mutta minun elimistö on valitettavasti eri mieltä ja jos en puoleen yöhön mennessä ole nukahtanut, kuten harvoin kylässä käy, tulee nälkä. Silloin on ilo muistaa laukussa oleva patukka.

Vierailija kirjoitti:

Olin esikoisen kanssa anoppilassa kylässä. Vauva oli ehkä kuukauden ja tosi tississä kiinni. Miehelläni oli pakollinen meno yhtenä vierailupäivänä ja minä jäin appiukon kanssa päiväksi kahden. Olin aamulla syönyt leivät ja n. 14 aikaan appi havahtui ja alkoi kyselemään että pitääkö tässä ruveta vai jotain perunoita keittelemään? Hän itse kuului syövän lihapiirakan tms 12 maissa. Minulle ei siitä siis tarjottu. Olin ihan kauhean nälissäni siinä vaiheessa kun imetys kulutti kaloreita ja olen tottunut muutenkin syömään n. 3h välein. Appiukko taas ei ruokaa laita juuri koskaan ja niinhän siinä kävi että nytkin odotettiin että anoppi tuli kotiin 16 aikaan ja hän rupesi sit ruokaa laittamaan. Joku kysyisi että mikset itse laittanut. Mutta haloo olin vieraana ja pieni vauva tississä kiinni niin rupea siinä nyt vieraassa paikassa kokkaamaan. Ja appiukko oli ihan kotona koko päivän niin hyvin olisi ehtinyt edes ne perunat keittää...

Jos olet päiväkausia vierailulla, ja kyseessä on kumminkin miehen vanhemmat, niin on kyllä aikamoista jos ei ihminen löydä vettä, perunoita ja kattilaa niin että saisi itselleen perunat keitettyä. Kyllä anoppinasi olisin tilannetta vähän ihmetellyt... Ei se vauva nyt ole ennenkään äitejä estänyt keittämästä perunoita itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Olin esikoisen kanssa anoppilassa kylässä. Vauva oli ehkä kuukauden ja tosi tississä kiinni. Miehelläni oli pakollinen meno yhtenä vierailupäivänä ja minä jäin appiukon kanssa päiväksi kahden. Olin aamulla syönyt leivät ja n. 14 aikaan appi havahtui ja alkoi kyselemään että pitääkö tässä ruveta vai jotain perunoita keittelemään? Hän itse kuului syövän lihapiirakan tms 12 maissa. Minulle ei siitä siis tarjottu. Olin ihan kauhean nälissäni siinä vaiheessa kun imetys kulutti kaloreita ja olen tottunut muutenkin syömään n. 3h välein. Appiukko taas ei ruokaa laita juuri koskaan ja niinhän siinä kävi että nytkin odotettiin että anoppi tuli kotiin 16 aikaan ja hän rupesi sit ruokaa laittamaan. Joku kysyisi että mikset itse laittanut. Mutta haloo olin vieraana ja pieni vauva tississä kiinni niin rupea siinä nyt vieraassa paikassa kokkaamaan. Ja appiukko oli ihan kotona koko päivän niin hyvin olisi ehtinyt edes ne perunat keittää...

Varmaan kivaa sille anopille. Töissä koko päivän ja kotiin tullessa odottaa kaksi nälkäistä höppänää ruokaa. Sitä imeväistä ei lasketa. Ilmeisesti se sai ruokaa koko ajan, ettei nukkumaan kerennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin esikoisen kanssa anoppilassa kylässä. Vauva oli ehkä kuukauden ja tosi tississä kiinni. Miehelläni oli pakollinen meno yhtenä vierailupäivänä ja minä jäin appiukon kanssa päiväksi kahden. Olin aamulla syönyt leivät ja n. 14 aikaan appi havahtui ja alkoi kyselemään että pitääkö tässä ruveta vai jotain perunoita keittelemään? Hän itse kuului syövän lihapiirakan tms 12 maissa. Minulle ei siitä siis tarjottu. Olin ihan kauhean nälissäni siinä vaiheessa kun imetys kulutti kaloreita ja olen tottunut muutenkin syömään n. 3h välein. Appiukko taas ei ruokaa laita juuri koskaan ja niinhän siinä kävi että nytkin odotettiin että anoppi tuli kotiin 16 aikaan ja hän rupesi sit ruokaa laittamaan. Joku kysyisi että mikset itse laittanut. Mutta haloo olin vieraana ja pieni vauva tississä kiinni niin rupea siinä nyt vieraassa paikassa kokkaamaan. Ja appiukko oli ihan kotona koko päivän niin hyvin olisi ehtinyt edes ne perunat keittää...

Jos olet päiväkausia vierailulla, ja kyseessä on kumminkin miehen vanhemmat, niin on kyllä aikamoista jos ei ihminen löydä vettä, perunoita ja kattilaa niin että saisi itselleen perunat keitettyä. Kyllä anoppinasi olisin tilannetta vähän ihmetellyt... Ei se vauva nyt ole ennenkään äitejä estänyt keittämästä perunoita itselleen.

Kai sitä olin jotenkin imetyshuuruissakin etten kehdannut ruveta sanomaan että keitä vaan. Mut toi kuvasti vaan sitä että voisi minusta olla hieman edes vieraanvarainen että tarjoutuisi jotain ruokaa laittamaan miniälle...harvoin siellä käydään. Ärsyttää vaan asenne että mies ei voisi ikinä laittaa ruokaa. Jopa kylässä ollessakin joutuu vieras kokkaamaan.

Simpukkasuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole, koska en oleta, että ystäväni tai sukulaiseni ruokkisivat minut yökylässä Joka perheessä on omat aikataulut, tavat ja tottumukset (ja ruoka-annosten koot). Vien aina mukanani esimerkiksi leipää ja päällisiä, ja voin hyvällä omalla tunnolla niitä syötä jos nälättää. Ja jos tekee mieli jotain muuta, niin kysyn maistuuko muillekin ja tilaan 

Itse kyllä "loukkaantuisin", jos vieraat kokisivat tarpeelliseksi tuoda voileipäkinkkunsa ja kurkkuunsa mukanaan tullessaan kylään. Toki joku pikkuntuliaisleipä tai pullapussi voi olla mukana kohteliaisuus syistä, mutta oma eväslaukku on vähän liioittelua.

Ainoa vaihtoehto on siis kysyä etukäteen emännältä/isännältä, että otanko omat eväät vai aiotko pitää minua nälässä?

Toki jokainen emäntä/isäntä ottaisi tämän henkilökohtaisena loukkauksena. Tietenkään ei tarvitse. Kyllä hän ruokkii.

Ja sitten osassa tapauksissa käy niin, että vieras on vakuutteluista huolimatta nälissään.

En ainakaan muista, että kyläreissuilla olisi varsinaisesti ikinä joutunut nälissä olemaan.

Mutta kerran yhdellä työkeikalla oltiin kolleegan kanssa asiakkaan luona avustamassa meidän uuden järjestelmän käyttöönotossa. Oltiin herätty aamuvarhain. Matkustettu tuntikausia. Ensin lentokentälle, kaksi lentoa lyhyellä vaihtoajalla ja lopuksi vielä kohdemaan kentältä taksilla hotellille ja sieltä saman tien asiakkaalle. Siis pelkän aamupalan voimalla mentiin.

Meille osoitettiin työtilaksi ikkunaton tukala huone. Painettiin hiki päässä ilman juotavaa useampi tunti, kunnes firmamme paikallinen edustaja toi jostain pullolliset mehua per nenä ja jotkut sämpylät tms.

Siitä ei kuitenkaan ollut kuin väliaikainen apu. Kun pääsin illalla hotellille ensimmäiseksi join varmaan pari litraa vettä. Sitten hetken toivuttua syömään.

Seuraavana päivänä otettiinkin heti aamusta selvää, mistä sai ruokaa ja mistä juotavaa. Loppuviikko olikin huomattavasti helpompi.

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

kirjoitti:

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

Tuota vierailusukkafiksaatiota enemmän ihmettelen aikuista, joka on niin sairaalloisen saita, ettei halua tarjota syötävää ja juotavaa kotonaan vieraana olevalle lapselle. Samanlaisia tarinoita on tässä ketjussa muitakin. Ajattelevatkohan tällaiset vanhemmat lainkaan, että myös heidän omat lapsensa käyvät joskus kylässä toisten kodeissa? Onko heistä tosiaan normaalia, että "kukin ruokkii vain omansa"? Missä tosiaan vieraanvaraisuus ja aikuisen vastuu? Kammottavia ihmisiä.

Mutta lukevatko tätä ketjua myös tuollaiset saidat, itsekkäät ja piittaamattomat isännät ja emännät? Voisivatko he kertoa, miksi ovat niin epävieraanvaraisia? 

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

Tuota vierailusukkafiksaatiota enemmän ihmettelen aikuista, joka on niin sairaalloisen saita, ettei halua tarjota syötävää ja juotavaa kotonaan vieraana olevalle lapselle. Samanlaisia tarinoita on tässä ketjussa muitakin. Ajattelevatkohan tällaiset vanhemmat lainkaan, että myös heidän omat lapsensa käyvät joskus kylässä toisten kodeissa? Onko heistä tosiaan normaalia, että "kukin ruokkii vain omansa"? Missä tosiaan vieraanvaraisuus ja aikuisen vastuu? Kammottavia ihmisiä.

Mutta lukevatko tätä ketjua myös tuollaiset saidat, itsekkäät ja piittaamattomat isännät ja emännät? Voisivatko he kertoa, miksi ovat niin epävieraanvaraisia? 

No meillä kotona oli tapana ruokkia kaikki jotka ruoka-aikaan paikalle eksyivät. Muistan kerran kun syötiin meillä naapurin tytön kans ja sit mentiin heille. Äitinsä haukkui ja sätyi lasta kun oli syönyt meillä eli ilmeisesti joillekin on periaate että ruoka syödään kotona. Muistan kyllä tämän äidin sanoneen mullekin että mene kotiisi syömään kun heillä olin ruoka-aikaan

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

Tuota vierailusukkafiksaatiota enemmän ihmettelen aikuista, joka on niin sairaalloisen saita, ettei halua tarjota syötävää ja juotavaa kotonaan vieraana olevalle lapselle. Samanlaisia tarinoita on tässä ketjussa muitakin. Ajattelevatkohan tällaiset vanhemmat lainkaan, että myös heidän omat lapsensa käyvät joskus kylässä toisten kodeissa? Onko heistä tosiaan normaalia, että "kukin ruokkii vain omansa"? Missä tosiaan vieraanvaraisuus ja aikuisen vastuu? Kammottavia ihmisiä.

Mutta lukevatko tätä ketjua myös tuollaiset saidat, itsekkäät ja piittaamattomat isännät ja emännät? Voisivatko he kertoa, miksi ovat niin epävieraanvaraisia? 

Nekin voisivat "avautua", jotka kohtelevat myös aikuisia vieraitaan kaltoin - siis ne, jotka eivät viitsi tarjota vierailleen edes mehua tai kahvipullaa, vaikka hörppivät ja mässyttävät sellaista itse siinä vieressä tai menevät syömään toiseen huoneeseen ja jättävät vieraansa yksin. Tällaisia kertomuksiahan tässä ketjussa on. Olisikin kiinnostavaa kuulla tällaisten ihmisten oma näkemys toiminnastaan: miksi kutsut ihmisiä kotiisi, jos et halua tarjota heille mitään?

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

Tuota vierailusukkafiksaatiota enemmän ihmettelen aikuista, joka on niin sairaalloisen saita, ettei halua tarjota syötävää ja juotavaa kotonaan vieraana olevalle lapselle. Samanlaisia tarinoita on tässä ketjussa muitakin. Ajattelevatkohan tällaiset vanhemmat lainkaan, että myös heidän omat lapsensa käyvät joskus kylässä toisten kodeissa? Onko heistä tosiaan normaalia, että "kukin ruokkii vain omansa"? Missä tosiaan vieraanvaraisuus ja aikuisen vastuu? Kammottavia ihmisiä.

Mutta lukevatko tätä ketjua myös tuollaiset saidat, itsekkäät ja piittaamattomat isännät ja emännät? Voisivatko he kertoa, miksi ovat niin epävieraanvaraisia? 

Ainakaan minun lapsuudessani ei muiden lapsia syöttänyt kukaan. Taisi olla ideana se että kukin lapsi noudattaa oman kotinsa ruoka-aikoja. Ei olisi itselläni tullut edes mieleen että kutsu välipalalle tarkoittaa myös minua. Toisaalta silloin syötiinkin vähemmän eikä kukaan väittänyt että parin tunnin välein pitää saada ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

En ainakaan muista, että kyläreissuilla olisi varsinaisesti ikinä joutunut nälissä olemaan.

Mutta kerran yhdellä työkeikalla oltiin kolleegan kanssa asiakkaan luona avustamassa meidän uuden järjestelmän käyttöönotossa. Oltiin herätty aamuvarhain. Matkustettu tuntikausia. Ensin lentokentälle, kaksi lentoa lyhyellä vaihtoajalla ja lopuksi vielä kohdemaan kentältä taksilla hotellille ja sieltä saman tien asiakkaalle. Siis pelkän aamupalan voimalla mentiin.

Meille osoitettiin työtilaksi ikkunaton tukala huone. Painettiin hiki päässä ilman juotavaa useampi tunti, kunnes firmamme paikallinen edustaja toi jostain pullolliset mehua per nenä ja jotkut sämpylät tms.

Siitä ei kuitenkaan ollut kuin väliaikainen apu. Kun pääsin illalla hotellille ensimmäiseksi join varmaan pari litraa vettä. Sitten hetken toivuttua syömään.

Seuraavana päivänä otettiinkin heti aamusta selvää, mistä sai ruokaa ja mistä juotavaa. Loppuviikko olikin huomattavasti helpompi.

No eihän se nyt hyvänen aika ole asiakkaanne vastuulla huolehtia että saatte ruokaa ja juomaa! Kuka menee edes sopimaan niin tiukan aikataulun että ei ehdi käydä syömässä ennen asiakkaalle menoa?

Vierailija kirjoitti:

Kerran matkustin 200 kilometriä kummipojan ja perheen luo ja perille saavuttuani tietenkin vietin aikaa pojan kanssa ja juttelin emännän kanssa. Koska matka ja leikit olivat kestäneet yhteensä viisi tai kuusi tuntia, tuli minulle aivan järkyttävä nälkä vaikka olin syönyt samana päivänä lämpimän ruuan. Sitten emäntä kaivoi pakastimesta valmispasteijapussin ja sanoi, että laitan meille kohta jotain syötävää. Helpotuin ajatuksesta. No, siinä meni sitten yhteensä ainakin pari tuntia vielä ennen kuin tarjottavat olivat pöydässä ja hämmästykseni oli suuri, kun sen yhden pasteijapussin lisäksi ei ollut mitään muuta kuin kahvia. Olisiko siinä ollut noin kymmenen pasteijaa koko porukalle. Söin siitä kaksi, mutta nälkä jäi hieman ja kesti koko loppuillan. Nukkumaan mennessä pyysin saada voileipää, jotta saan nukuttua. Kyläpaikka siis n. 30 km päässä kylältä. No siitä voileivästä tehtiin lieviä häpeän tunteita aiheuttava numero, kun sen laittamiseen käytettiin niin paljon aikaa ja vaivaa. Yritin sanoa, että ei tarvitse mitään muuta kuin pari leipäpalaa ja margariinia ja vettä. Mutta alettiinkin keittelemään kananmunia ja viipaloimaan vihanneksia ja asettelemaan juustoja lautasille, astioita pöytään ja teetä ja kuppeja ja vaikka mitä. Tuosta koko vierailusta jäi jotenkin tosi ikävä muisto.

On jotenkin tosi vaikeaa ymmärtää, miten paljon jotkut syövät. Jos itse olisin syönyt lämpimän ruoan, pasteijat olisivat riittäneet hyvin. Isäntäväki kuitenkin yritti tuossa paikata mokaansa mutta eipä näköjään mitään ole enää tehtävissä. Kaikki on pilalla eikä runsas voileipäpöytä pelasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Joo oon ollut. Varsinkin lapsuudessa luokkakaverin äidillä oli outo suhtautuminen vähän kaikkeen. Menin siis ensimmäistä kertaa kylään heille, ja omat sukkani pakotettiin ottamaan pois, ja päälle heidän ”vierailusukat” sellaiset vähän paksumpaa kangasta olevat villasukat... Kaveri sanoi sitten muistaakseni että äitinsä on vähän kontrolloiva siivoamisen suhteen. Kyseinen kaveri oli aiemmin käynyt meillä kylässä, ja saanut tottakai välipalaa koulupäivän jälkeen, se perus leipä/jogurtti jne kuten minäkin. Tuolloin kaverin äiti astelee sisään huoneeseen ja pyytää kaverin välipalalle, nousen myös ylös mutta äiti katsahtaa minuun ja sanoo topakasti ”Meillä on välipala vain ”Annalle”. Voit odottaa täällä”.

Olisin ymmärtänyt jos olisin ollut lapsi joka käy kylässä useasti. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa heillä kylässä, enkä saanut mitään ruokaa. Keksin sitten syyn lähteä kotiin kun kaveri tuli välipalaltaan, ja muistan vielä kun lähtiessä äiti tuli varmistamaan että jätän heidän ”vierailusukat” koriin.

Tosi erikoinen perhe. En enää ikinä halunnut heille kylään/synttäreille

Tuota vierailusukkafiksaatiota enemmän ihmettelen aikuista, joka on niin sairaalloisen saita, ettei halua tarjota syötävää ja juotavaa kotonaan vieraana olevalle lapselle. Samanlaisia tarinoita on tässä ketjussa muitakin. Ajattelevatkohan tällaiset vanhemmat lainkaan, että myös heidän omat lapsensa käyvät joskus kylässä toisten kodeissa? Onko heistä tosiaan normaalia, että "kukin ruokkii vain omansa"? Missä tosiaan vieraanvaraisuus ja aikuisen vastuu? Kammottavia ihmisiä.

Mutta lukevatko tätä ketjua myös tuollaiset saidat, itsekkäät ja piittaamattomat isännät ja emännät? Voisivatko he kertoa, miksi ovat niin epävieraanvaraisia? 

Ainakaan minun lapsuudessani ei muiden lapsia syöttänyt kukaan. Taisi olla ideana se että kukin lapsi noudattaa oman kotinsa ruoka-aikoja. Ei olisi itselläni tullut edes mieleen että kutsu välipalalle tarkoittaa myös minua. Toisaalta silloin syötiinkin vähemmän eikä kukaan väittänyt että parin tunnin välein pitää saada ruokaa.

Pitikö kuvaamasi paikkansa myös silloin, kun lapsi oli kutsuttu yökylään? Täällä ovat jotkut kertoneet yökyläilyistä, joiden aikana vierailulla olevaa lasta on pidetty nälässä.