Rajattomat lapset, äh en jaksa!

Vierailija kirjoitti:

Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?

Lapset rakastavat sinua, vaikka asetatkin rajat. Saattavat jopa rajattomalla käytöksellä testata, välitätkö heistä niin paljon, että puutut asiaan.

Onko teillä päivittäisiä rutiineja, esim. yhteinen päivällinen? Silloin kaikki yhdessä pöytään, jutellaan kuulumiset, laitteet ovat pois. Ja jokainen vie astiansa tiskikoneeseen, auttaa tarvittaessa aterian valmistelussa jne. Ota ensin yksi hyvä rutiini käyttöön, sitten toinen jne. Ja jos lapset vastustavat, otat lempeästi olkapäästä kiinni ja selität silmiin katsoen, miksi tämä on tärkeää.

Olen itse adhd, mutta tällaiset asiat on saatu juurrutettua. En anna koskaan kohdella itseäni huonosti tai välinpitämättömästi.

Vierailija kirjoitti:

Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?

Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen. 

Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain. 

Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?

Älä ole liian lempeä. Lapsi ei mene rikki siitä vaikka hänelle pitäisi tiukasti kuria ja vaikka häntä rankaisisi tarvittaessa kovastikin. Tämä kunhan kurinpidon tekee asiallisesti, varmistuu siitä, että ei rankaise syytöntä ja on ylipäätään lapselle arjessa ystävällinen ja kehuu lasta silloin, kun lapsi tekee oikein.

Toisekseen ole jämäkkä ja johdonmukainen. Älä katso kiellettyjä asioita sormien välistä jollei siihen ole poikkeuksellisen hyvää syytä, älä tee sellaisia sääntöjä joita ei ole tarkoitus oikeasti noudattaa ja älä antaudu jankkaukseen lapsen kanssa. Jos komennat, niin komenna vai kerran tai kaksi, ja jos lapsi ei sen jälkeen tottele, niin rankaise tai pakota lasta tai tee jotain muuta millä saat lapsen uhmakkuuden loppumaan.

Kolmanneksi, älä anna lapsen nimitellä tai muulla tavalla avoimesti halveksua sinua. Sellainen ihminen jota lapsi saa pitää pilkkanaan ei pysty olemaan lapselle toimiva auktoriteetti.

Samanlainen olo on. Paljon mieluummin hoidan ja kasvatan niitä erityislapsia, joilla on selkeä diagnoosi ja suhteellisen usein näiden lasten vanhemmatkin tekevät paljon yhteistyötä päiväkodin aikuisten kanssa. Näille usein saadaan hyvät tukitoimet ja päiväkodin aikuiset hankkivat tietoa auttaakseen lasta. Usein tällaisten lasten kanssa aikaa ihan oikeasti riittää kaikille lapsille, kun kaikki aikuiset puhaltavat yhteen hiileen ja on tukea ympärillä.

Sitä puuttuvaa vanhemmuutta sen sijaan on vaikeampi paikata. Lapsi, joka oireilee kotioloja häiriköimällä ja yhteisten sääntöjen noudattamattomuudella on usein todella raskas ja ryhmässä aikaa vievä lapsi. Eikä tällaiselle lapselle saa tukea, ja jos ongelma on vanhemmissa, niin pääsääntöisesti vanhemmat eivät ole huolissaan lapsen käytöksestä lainkaan. Tällainen lapsi voi terrorisoida koko ryhmää ja muiden lasten fyysistä koskemattomuutta ei voi taata lainkaan. Nämä lapset yleensä myös pelaavat kotona väkivaltapelejä ja katsovat isompien lasten ohjelmia ja/tai youtubea ilman aikuisen valvontaa. Nämä kyllä näkyvät ja kuuluvat päiväkodissa.

En ymmärrä miksi palstalla aina kirjoitellaan, ettei jakseta erityislapsia. Minä kyllä jaksan. Heillä on suhteellisen usein avustaja, yhteistyökykyiset vanhemmat ja hyvä kuntoutus ympärillä. Sen sijaan nuo lapset, joille ei anneta kotona rajoja ja rakkautta, ovat todella uuvuttavia lapsia. Usein haluavat hirveän määrän aikuiselta läheisyyttä ja huomiota sen lisäksi, että jatkuvasti häiritsevät muita ja ovat noudattamatta sääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä tällainen lapatossuvanhemmuus johtuu?

Monessa tapauksessa siitä että lapsia kohdellaan nykyään ihan eri tasolla kuin mitä ikätaso edellyttäisi. Luullaan, että lapsen mielipiteen kysely joka asiaan on lapsen kunnioittamista ja osallistamista, mutta ei ymmärretä mikä on lapsen kapasiteetti päätöksentekoon ja valintatilanteisiin.

Pienelle ja vähän isommallakin lapselle aiheutuu ahdistusta siitä, että aikuinen ei aseta selkeitä sääntöjä ja rajoja, vaan ikään kuin jättää asiat lapsen päätettäväksi. Vaikka tarkoitus olisi hyvä (yritetään ”ottaa lasta mukaan”), pitäisi aikuisen ottaa vastuu ja johto ihan kaikissa tilanteissa. Pieniä, omaan ikäänsä ja kehitystasolla suhteutettuja valintoja lapsi saa ilman muuta tehdä ja muodostaa omia mielipiteitä, mutta ei missään nimessä niin, että koko perhe pomppii lapsen sanomisten ja päähänpistojen mukaan.

Struktuurin ja ns. kurin eli seurausten puute on haitallista lapsen kehitykselle, koska silloin arjesta usein puuttuu johdonmukaisuus. Lapsi ei siis pysty oppimaan syy-seuraussuhteita, jos ei saa ulkopuolelta asetettua kehystä ja palautetta tämän tueksi.

Tästä on tutkimustietoa ja hyvää kirjallisuutta vaikka kuinka, esim. Uskalla olla lapsellesi aikuinen on hyvä, kevytlukuinen kirja.

Vierailija kirjoitti:

Struktuurin ja ns. kurin eli seurausten puute on haitallista lapsen kehitykselle, koska silloin arjesta usein puuttuu johdonmukaisuus. Lapsi ei siis pysty oppimaan syy-seuraussuhteita, jos ei saa ulkopuolelta asetettua kehystä ja palautetta tämän tueksi.

Tästä on tutkimustietoa ja hyvää kirjallisuutta vaikka kuinka, esim. Uskalla olla lapsellesi aikuinen on hyvä, kevytlukuinen kirja.

Moni arastelee kuria nykyään niin paljon, että ei edes uskalla kutsua sitä kuriksi vaan yrittää löytää kiertoilmauksia tai käyttää lainausmerkkejä tms.

Mulle ei selvinnyt aloituksesta mitä ne rajattomat lapset käytännössä tekevät ?

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei selvinnyt aloituksesta mitä ne rajattomat lapset käytännössä tekevät ?

Tuskin ne ainakaan tottelevat, ja erilaista muuta huonoa käytöstä lienee myös. Ihan perus kurittomuutta siis mitä lapsilla on paljon.

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Mua ärsyttää empatiakyvyttomät suorasuu-lapset jotka kommentoivat toisen ulkonäköä ja haukkuvat toisia. Tai ovat kovakouraisia toisia lapsia kohtaan, satuttavat niin että aiheuttavat pahaa mieltä. Pahimmillaan nämä ryhmän pikkudemonit nauravat vielä päälle. Raivostuttavaa. Joillakin on varmasti joitain neurologisia ongelmia ja nämä sankarit jatkavat vielä ala-asteella normiluokissa. Kamala yhtälö :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämä (vuorotyö varsinkin) vie enimmät mehut, ei riitä lapsille tarpeeksi energiaa.

Alapeukuttajille ja vastaaville tiedoksi: tiedän jo, olisi voinut myös jättää lapset hankkimatta.

Mutta se valinta on nyt myö-häis-tä tehdä.

Myöskään työstä poisjäänti ei ole ratkaisu.

Tämä on varmasti ainakin osasyy. Minun tietämäni rajattomat lapset ovat uraihmisten/vaativissa töissä olevien ihmisten lapsia tai perheistä, joissa on paljon sosiaalisia ongelmia.

Mielenkiintoinen huomio. Nimittäin monesti lapset, jotka ovat hyvistä perheistä, ja joille puhutaan kotona lempeästi, herättävät vaikutelman rajattomuudets…kunnes kasvavat vähän isommiksi, ja osoittautuvakin hyvin käyttöytyviksi, rauhalliseksi, kilteiksi…joille edelleen puhutaan lempeästi, ja jotka puhuvat ihan rauhassa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?

Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen. 

Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain. 

Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?

Mitä tarkoittaa ettet osaa olla, ja kuka määrittää mikä on tarpeeksi jämäkkä? Lapset voivat oireilla viime vuosien raskautta, joka näkyy nyt heissäkin, mutta sinun pehmeytesi voi jopa olla heille hyväksi, eikä huonoksi... Pitäisi nähdätilanne, jotta tietäisi, mutta se on mahdollista. Älä ota liikaa itseesi ja ala yhtäkkiä komentelemaan ja oikomaan lasten käytöstä tiukin elkein. Sillä syntyy vain uhmaa. Ja jos on pakko keskustella päikyn kanssa kehityskeskusteluissa lasten kurittamisesta, niin pyydä psykologi mukaan, psykologit katsovat usein laajalti ja useiden vuosien, vuosikymmentenkin päähän.

Muistettakoon että sekin vaihtoehto on että EI TEE lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Tämä ”ei jaksa pitää kuria” -ajatus minusta kuitenkin juontuu siitä, mikä on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävää.

Väittäisin, että ennen vanhaan väsyneet vanhemmat nimenomaan pitivät kuria melko tiukasti. Tiedän, että ainakin omien vanhempieni lapsuudessa tämä oli totta (syntyneet -50 ja -60-luvuilla). Ja aivan varmasti on isovanhempiani väsyttänyt, kun oli iso lapsikatras elätettävänä ja raskaat fyysiset työt pienellä palkalla, 6-päiväinen työviikko jne. Kyllä lapset sai kuulla kunniansa, jos jotain oli hölmöilleet, ei ollut jaksamisesta kiinni.

Mutta on myös totta, että nykyään se vanhemman väsymys on etenkin henkistä ja kognitiivista, mikä varmasti näkyy käyttäytymisessä. Enkä siis mitenkään väitä, että raju kurittaminen olisi oikein tai perusteltavissa vanhemman väsymyksellä, halusin vain sanoa että vanhempia on oletettavasti silloin kovan kurin aikoinakin aika paljon väsyttänyt.

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Luulisi, että väsyneenä ei jaksa katsella ja kuunnella kurittomien lasten sekoilua. On suuri etu lapsen tulevaisuudelle ja koko perheen jaksamiselle, jos vanhempi väsymyksestään huolimatta pystyisi kasvatustehtävänsä tekemään. Mutta onhan se sillä hetkellä ehkä helpompi antaa periksi lapselle, kun ei vaan jaksa...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Tämä ”ei jaksa pitää kuria” -ajatus minusta kuitenkin juontuu siitä, mikä on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävää.

Väittäisin, että ennen vanhaan väsyneet vanhemmat nimenomaan pitivät kuria melko tiukasti. Tiedän, että ainakin omien vanhempieni lapsuudessa tämä oli totta (syntyneet -50 ja -60-luvuilla). Ja aivan varmasti on isovanhempiani väsyttänyt, kun oli iso lapsikatras elätettävänä ja raskaat fyysiset työt pienellä palkalla, 6-päiväinen työviikko jne. Kyllä lapset sai kuulla kunniansa, jos jotain oli hölmöilleet, ei ollut jaksamisesta kiinni.

Mutta on myös totta, että nykyään se vanhemman väsymys on etenkin henkistä ja kognitiivista, mikä varmasti näkyy käyttäytymisessä. Enkä siis mitenkään väitä, että raju kurittaminen olisi oikein tai perusteltavissa vanhemman väsymyksellä, halusin vain sanoa että vanhempia on oletettavasti silloin kovan kurin aikoinakin aika paljon väsyttänyt.

Perinteinen kurinpito ei tosiaan ole erityisen raskasta. Oikeastaan se on paljon vähemmän raskasta kuin se, että vaan sietäisi lapsen huonoa käytöstä.

Raskasta on nykysuositusten mukainen toiminta, missä käytetään loputtomia toistoja, positiivista vahvistamista ja tunteiden sanoitusta, jotta lapsen käytös saataisiin oikeille urille. Toisaalta kukaan ei pakota vanhempia noudattamaan nykysuosituksia jos eivät halua. Aivan vapaasti voi pitää perinteisenkin kurin lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Luulisi, että väsyneenä ei jaksa katsella ja kuunnella kurittomien lasten sekoilua. On suuri etu lapsen tulevaisuudelle ja koko perheen jaksamiselle, jos vanhempi väsymyksestään huolimatta pystyisi kasvatustehtävänsä tekemään. Mutta onhan se sillä hetkellä ehkä helpompi antaa periksi lapselle, kun ei vaan jaksa...?

Jos perheessä on pieni "bandiitti" joka jatkuvalla syötöllä puhuu rumia, laittaa paikkoja hajalle, riehuu ja karkailee, niin sellainen käy hyvin nopeasti melkoisen raskaaksi muille perheenjäsenille. Arki ei tahdo sujua ja hermo kiristyy jatkuvasti.

Ihmisille jonka lapset eivät osaa käyttäytyä pitää yksinkertaisesti vain sanoa että ehkä teidän olisi parempi hankkia toinen harrastus. Minä en ainakaan näe mitään järkeä siinä että maksullisista harrastuksista joutuu vielä maksavat asiakkaat kärsimään jos kerran jonkun kakara ei osaa käyttäytyä. Tämä on menny tähän sen jälkeen kun on tullu tämä "asiakas on aika oikeassa"- asenne. Tämä on aivan humpuukkia, kyllä ihmisille saa ja pitää sanoa asiat miten ne on, myös asettaa niille aikuille ne rajat ja mikäli he sitten nostavat meteliä aiheesta niin vankasti perustella omaa näkemystä eikä vetää perseen nuolijan korttia esiin ja paihoitella yhteisön sääntöjä. Mikäli ette osaa kasvattaa yhteiskunnon käyttäytymisnormien mukaisesti lapsianne niin pitäkää ne sitten kotona, julkisissa palveluilla noudatetaan yhteisön määräämiä sääntöjä. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina

Tämä ”ei jaksa pitää kuria” -ajatus minusta kuitenkin juontuu siitä, mikä on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävää.

Väittäisin, että ennen vanhaan väsyneet vanhemmat nimenomaan pitivät kuria melko tiukasti. Tiedän, että ainakin omien vanhempieni lapsuudessa tämä oli totta (syntyneet -50 ja -60-luvuilla). Ja aivan varmasti on isovanhempiani väsyttänyt, kun oli iso lapsikatras elätettävänä ja raskaat fyysiset työt pienellä palkalla, 6-päiväinen työviikko jne. Kyllä lapset sai kuulla kunniansa, jos jotain oli hölmöilleet, ei ollut jaksamisesta kiinni.

Mutta on myös totta, että nykyään se vanhemman väsymys on etenkin henkistä ja kognitiivista, mikä varmasti näkyy käyttäytymisessä. Enkä siis mitenkään väitä, että raju kurittaminen olisi oikein tai perusteltavissa vanhemman väsymyksellä, halusin vain sanoa että vanhempia on oletettavasti silloin kovan kurin aikoinakin aika paljon väsyttänyt.

No sehän se, että silloin "ennen vanhaan" ne uupuneet vanhemmat on voineet pitää sitä kovaa kuria. Siis käyttää semmoisia keinoja, jotka ei nykypäivänä ole mitenkään hyväksyttyjä. Ne hyvän kasvattajan keinot vaativat enemmän jaksamista, joten uupunut nykyvanhempi ei sitten kasvata mitenkään, kun ei voi esim laittaa arestiin tai lukita pakkaseen jäähylle hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?

Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen. 

Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain. 

Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?

Mitä tarkoittaa ettet osaa olla, ja kuka määrittää mikä on tarpeeksi jämäkkä? Lapset voivat oireilla viime vuosien raskautta, joka näkyy nyt heissäkin, mutta sinun pehmeytesi voi jopa olla heille hyväksi, eikä huonoksi... Pitäisi nähdätilanne, jotta tietäisi, mutta se on mahdollista. Älä ota liikaa itseesi ja ala yhtäkkiä komentelemaan ja oikomaan lasten käytöstä tiukin elkein. Sillä syntyy vain uhmaa. Ja jos on pakko keskustella päikyn kanssa kehityskeskusteluissa lasten kurittamisesta, niin pyydä psykologi mukaan, psykologit katsovat usein laajalti ja useiden vuosien, vuosikymmentenkin päähän.

Ei kyllä ole tullut sellaista lasta vastaan jolle kurittomuuden salliminen olisi ollut hyväksi. Väite siitä, että tiukkuudesta syntyisi vain uhmaa ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Ja isompana vasn hullummaksi menee. Omalla alakoululaisella on tällainen kaverina. Saa luuhata missä tykkää, syödä karkkia ja omien sanojensa mukaan ei jaksa tehdä läksyjä eikä vanhemmat pakota. Jos ovat jossain ulkona ja lapseni soittaa vaikka, että löysi taskustaan 2€, saako mennä ostamaan sillä jotain, kun muutkin menee, tämä lapsi huutelee taustalta, ”miksi sä kysyy sun äitiltä voidaan mennä vaan salaa”. En ota tätä lasta enää meille sisälle, koska vänkäsi meille vanhemmille mm. kotiin lähtemisestä, siitä ettei meidän karkkeja saa syödä ilman lupaa keskellä viikkoa ja oikeastaan kaikesta mitä sanoimme. Todella raskas ja rajaton lapsi. Tavallaan en ihmettele, että vanhemmat ovat työntämässä tätä ”kasvatuksensa” tuotosta aina ulos. En minäkään tuollaista kotonani jaksaisi.

Mieheni on saanut välinpitämättömän ja rajattoman kasvatuksen. Kipuilee nyt kovasti lapsuuttaan ja on masentunut, kun sai omia lapsia.  Rajat ON rakkautta. Isänä silti mitä ihanin, mutta ennen perhe-elämää elänyt täysin tuuliajolla.