Lue keskustelun säännöt.
Rajattomat lapset, äh en jaksa!
Pian alkaa taas työpäiväni varhaiskasvatuksessa. Olen jo valmiiksi uupunut kun mietin miten raskas se tulee olemaan. Ja syy: rajattomat lapset. Lapset joille ei ole kotona opetettu mikä on oikein ja mikä väärin. Lapset, jotka tuodaan päiväkotiin kasvatettavaksi, vaikka vanhempi olisi kotona. Ongelmana on vaan se, että he eivät kunnioita aikuista auktoriteettina.
Ja tarkoitan muuten normaalisti kehittyneitä lapsia, joskin jo tuon ikäisenä täysin kieroon kasvaneita. Miksi vanhemmat haluatte, että lapsenne kasvaa kieroon? Voisiko joku tällainen vanhempi vastata tai kommentoida. Näitä on niin paljon.
Kommentit (727)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?
Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen.
Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain.
Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?
Mitä tarkoittaa ettet osaa olla, ja kuka määrittää mikä on tarpeeksi jämäkkä? Lapset voivat oireilla viime vuosien raskautta, joka näkyy nyt heissäkin, mutta sinun pehmeytesi voi jopa olla heille hyväksi, eikä huonoksi... Pitäisi nähdätilanne, jotta tietäisi, mutta se on mahdollista. Älä ota liikaa itseesi ja ala yhtäkkiä komentelemaan ja oikomaan lasten käytöstä tiukin elkein. Sillä syntyy vain uhmaa. Ja jos on pakko keskustella päikyn kanssa kehityskeskusteluissa lasten kurittamisesta, niin pyydä psykologi mukaan, psykologit katsovat usein laajalti ja useiden vuosien, vuosikymmentenkin päähän.
Ei kyllä ole tullut sellaista lasta vastaan jolle kurittomuuden salliminen olisi ollut hyväksi. Väite siitä, että tiukkuudesta syntyisi vain uhmaa ei pidä paikkaansa.
Höpöhöpö. Rajat voi asettaa ihan neutraalistikin. Itse esim. tein aikanaan pienten lasten kanssa näin: Jos oli aika siivota lelut, mutta lapsi kieltäytyi, totesin vaan, että minä menen nyt lukemaan lehteä, tule kertomaan sitten kun olet valmis. Jonkun ajan kuluttua lapsi notkui paikalle, ja pyysi jotain. Sanoin että kyllä onnistuu ( jos oli siis jotain mikä ok), heti kun lelut on kerätty. Jos lapsi jatkoi kiukuttelua, niin jatkoin lehden lukemista. Ja sitten kun oli valmis tekemään homman, se tehtiin, ja sen jälkeen jotain, mitä lapsi halusi.
Ja kyllä mä ainakin koen, että mulle on tärkeää, että meillä on hyvät ja luottamukselliset välit mun lasten kanssa. Ei mun ole tarvinnut olla heille mikään älytön kurinpitäjä, ihan on keskustelulla lähes aina selvitty. Sääntöjä on hyvin vähän, lähinnä että ketään tai mitään ei satuteta, ja mitään ei tahallaan rikota. Mutta nämä onkin sitten ehdottomia. Ja asialliset hommat hoidetaan, sen jälkeen saa olla kuin ellun kanat.
Näillä on kolme poikaa kasvatettu ihaniksi nuoriksi miehiksi ihan tällaisen yh-äidin toimesta.
Aika moni lapsi jatkaisi vain leikkimistä jos äiti menisi lehteä lukemaan. Eikä lelujen siivoamisesta siis tulisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?
Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen.
Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain.
Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?
Mitä tarkoittaa ettet osaa olla, ja kuka määrittää mikä on tarpeeksi jämäkkä? Lapset voivat oireilla viime vuosien raskautta, joka näkyy nyt heissäkin, mutta sinun pehmeytesi voi jopa olla heille hyväksi, eikä huonoksi... Pitäisi nähdätilanne, jotta tietäisi, mutta se on mahdollista. Älä ota liikaa itseesi ja ala yhtäkkiä komentelemaan ja oikomaan lasten käytöstä tiukin elkein. Sillä syntyy vain uhmaa. Ja jos on pakko keskustella päikyn kanssa kehityskeskusteluissa lasten kurittamisesta, niin pyydä psykologi mukaan, psykologit katsovat usein laajalti ja useiden vuosien, vuosikymmentenkin päähän.
Ei kyllä ole tullut sellaista lasta vastaan jolle kurittomuuden salliminen olisi ollut hyväksi. Väite siitä, että tiukkuudesta syntyisi vain uhmaa ei pidä paikkaansa.
Höpöhöpö. Rajat voi asettaa ihan neutraalistikin. Itse esim. tein aikanaan pienten lasten kanssa näin: Jos oli aika siivota lelut, mutta lapsi kieltäytyi, totesin vaan, että minä menen nyt lukemaan lehteä, tule kertomaan sitten kun olet valmis. Jonkun ajan kuluttua lapsi notkui paikalle, ja pyysi jotain. Sanoin että kyllä onnistuu ( jos oli siis jotain mikä ok), heti kun lelut on kerätty. Jos lapsi jatkoi kiukuttelua, niin jatkoin lehden lukemista. Ja sitten kun oli valmis tekemään homman, se tehtiin, ja sen jälkeen jotain, mitä lapsi halusi.
Ja kyllä mä ainakin koen, että mulle on tärkeää, että meillä on hyvät ja luottamukselliset välit mun lasten kanssa. Ei mun ole tarvinnut olla heille mikään älytön kurinpitäjä, ihan on keskustelulla lähes aina selvitty. Sääntöjä on hyvin vähän, lähinnä että ketään tai mitään ei satuteta, ja mitään ei tahallaan rikota. Mutta nämä onkin sitten ehdottomia. Ja asialliset hommat hoidetaan, sen jälkeen saa olla kuin ellun kanat.
Näillä on kolme poikaa kasvatettu ihaniksi nuoriksi miehiksi ihan tällaisen yh-äidin toimesta.
Hyvät ja luottamukselliset välit eivät tarkoita sitä, etteikö voisi olla tiukkakin kuri tarvittaessa. Tiukka kuri saattaa olla jopa edellytys hyville ja luottamuksellisille väleille. Se minkä lapsi muistaa on oikeudenmukaisuus.
Outoa, että tässä ketjussa on alussa yli sata ylänuolta lapsen fyysisen kurittamisen kannustavissa kommenteissa. Lopussa ylänuolia on noin kymmenen, joten taitaa olla manipuloitu nuo ylänuolten määrät alkukeskustelussa.
Samoin kommentit alussa yllättävän yksimielisiä. Ei voi edustaa yleistä mielipidettä. Suomessa lasten fyysinen kurittaminen on laitonta. Kaikkiaan outo ketju.
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että tässä ketjussa on alussa yli sata ylänuolta lapsen fyysisen kurittamisen kannustavissa kommenteissa. Lopussa ylänuolia on noin kymmenen, joten taitaa olla manipuloitu nuo ylänuolten määrät alkukeskustelussa.
Samoin kommentit alussa yllättävän yksimielisiä. Ei voi edustaa yleistä mielipidettä. Suomessa lasten fyysinen kurittaminen on laitonta. Kaikkiaan outo ketju.
Ihmiset lukevat ketjujen alkupäätä enemmän kuin loppupäätä ja siksi myös peukuttavat alkupään kommentteja eniten.
Lasten fyysinen kurittaminen ei muuten Suomessa ole laitonta. Ainoastaan kipua tuottava ruumiillinen kurittaminen on sitä. Tosin sekin säännös on maailmalla aika harvinainen joten ymmärrän, ettei monikaan tue sitä.
Ns. sanoituslinja lastenkasvatuksessa on vain pienen vähemmistön kannattama.
Huaah. No ei kai kukaan halua, että lapsi kasvaa kieroon. Rajattomuuden taustalla lienee monenlaisia ongelmia perheissä. Keinottomuutta, uupumusta. Olen itsekin päiväkodissa töissä, erityisryhmässä, mutta ei ne lapset työstä raskasta tee vaan liian vähäiset resurssit. Esim. toiminnan suunnitteluun ei ole aikaa ja avustajia pitäisi olla kaikille sellaista tarvitseville lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan vinkkejä vastaan miten tästä rajattomuudesta pääsee eroon?
Meillä oli kaoottinen alku lapsiperhe-elämälle. Mies sairastui vakavasti kun esikoinen oli 1v ja odotin toista lasta. Elettiin elämän ja kuoleman rajalla 4 vuotta kunnes hän kuoli. Sitten minä masennuin ja uuvuin kaikesta kokemastani. Hoidin lapset niin hyvin kuin pystyin, mutta monesta kohtaa sieltä mistä aita on matalin. Sain masennukseen apua ja lääkkeet, hyvä tilanne ollut jo pari vuotta sen suhteen.
Mutta ne lapset. Ihanat ja rakkaat lapset. Mutta tuli aikoinaan päiväkodista palautetta ja nykyään koulusta joka viikko jotain.
Yritän parhaani, mutta en kai osaa olla tarpeeksi jämäkkä. Isättömät lapset ovat riski kaikelle ikävälle käytökselle ja koska olen ainoa aikuinen en halua olla liian tiukka. Kaikki apua ja vinkit otan vastaan. Miten asettaa lapsille (lempeästi) rajoja ja tehdä heistä kunnon kansalaisia?
Mitä tarkoittaa ettet osaa olla, ja kuka määrittää mikä on tarpeeksi jämäkkä? Lapset voivat oireilla viime vuosien raskautta, joka näkyy nyt heissäkin, mutta sinun pehmeytesi voi jopa olla heille hyväksi, eikä huonoksi... Pitäisi nähdätilanne, jotta tietäisi, mutta se on mahdollista. Älä ota liikaa itseesi ja ala yhtäkkiä komentelemaan ja oikomaan lasten käytöstä tiukin elkein. Sillä syntyy vain uhmaa. Ja jos on pakko keskustella päikyn kanssa kehityskeskusteluissa lasten kurittamisesta, niin pyydä psykologi mukaan, psykologit katsovat usein laajalti ja useiden vuosien, vuosikymmentenkin päähän.
Ei kyllä ole tullut sellaista lasta vastaan jolle kurittomuuden salliminen olisi ollut hyväksi. Väite siitä, että tiukkuudesta syntyisi vain uhmaa ei pidä paikkaansa.
Höpöhöpö. Rajat voi asettaa ihan neutraalistikin. Itse esim. tein aikanaan pienten lasten kanssa näin: Jos oli aika siivota lelut, mutta lapsi kieltäytyi, totesin vaan, että minä menen nyt lukemaan lehteä, tule kertomaan sitten kun olet valmis. Jonkun ajan kuluttua lapsi notkui paikalle, ja pyysi jotain. Sanoin että kyllä onnistuu ( jos oli siis jotain mikä ok), heti kun lelut on kerätty. Jos lapsi jatkoi kiukuttelua, niin jatkoin lehden lukemista. Ja sitten kun oli valmis tekemään homman, se tehtiin, ja sen jälkeen jotain, mitä lapsi halusi.
Ja kyllä mä ainakin koen, että mulle on tärkeää, että meillä on hyvät ja luottamukselliset välit mun lasten kanssa. Ei mun ole tarvinnut olla heille mikään älytön kurinpitäjä, ihan on keskustelulla lähes aina selvitty. Sääntöjä on hyvin vähän, lähinnä että ketään tai mitään ei satuteta, ja mitään ei tahallaan rikota. Mutta nämä onkin sitten ehdottomia. Ja asialliset hommat hoidetaan, sen jälkeen saa olla kuin ellun kanat.
Näillä on kolme poikaa kasvatettu ihaniksi nuoriksi miehiksi ihan tällaisen yh-äidin toimesta.
Aika moni lapsi jatkaisi vain leikkimistä jos äiti menisi lehteä lukemaan. Eikä lelujen siivoamisesta siis tulisi mitään.
Aijaa, kyllä minun kokemuksen mukaan lapset, varsinkin pienet, alkaa mankua huomiota välittömästi kun äiti asettautuu mukavasti sohvalle. Ne, jotka leikkii pitkään yksinään on muutenkin vähemmistö tuommoisissa ihan pienissä joita tässä varmaan tarkoitettiin.
Surullista on myös se, että eivät omat vanhemmatkaan heitä jaksa… Työnnetään taaperona jo hoitoon, kun vauva syntyy, ja pidetään pitkiä päiviä siellä, vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Vanhempia ei edes kiinnosta oppia kasvattamaan omia lapsiaan, vaan ulkoistavat koko homman ensin varhaiskasvatukselle ja myöhemmin koululle. Jotenkin todella vinksahtanutta, että näin kyvyttömät ihmiset tekevät lapsia, vaikka se ei ole pakollista, ja useat vielä enemmän kuin sen yhden!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huaah. No ei kai kukaan halua, että lapsi kasvaa kieroon. Rajattomuuden taustalla lienee monenlaisia ongelmia perheissä. Keinottomuutta, uupumusta. Olen itsekin päiväkodissa töissä, erityisryhmässä, mutta ei ne lapset työstä raskasta tee vaan liian vähäiset resurssit. Esim. toiminnan suunnitteluun ei ole aikaa ja avustajia pitäisi olla kaikille sellaista tarvitseville lapsille.
Millaista muuten on olla esimerkiksi riehuvan erityislapsen avustaja nykyään? Kun käsittääkseni lasta ei saa juurikaan enää fyysisesti rajoittaa, ja jos hätätilanteessa joutuu niin tekemään, niin siitä on laadittava aina raportti joka arkistoidaan.
Katsokaa YLE Areenasta dokumenttisarja LINNA. Siinä oli yksi naisvartija, joka oli aiemmin työskennellyt päivähoitajana. Tämä vanginvartija totesi, että hyvin paljon samanlaista työtä tämä vankeinhoito on kuin päivähoito: rajojen asettamista ja auktoriteettien kunnioittamiseen opettamista. Siinä oli oiva täti ja ei kun reippaasti alaa vaihtamaan, jos on niin RASKASTA niiden taaperoiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista on myös se, että eivät omat vanhemmatkaan heitä jaksa… Työnnetään taaperona jo hoitoon, kun vauva syntyy, ja pidetään pitkiä päiviä siellä, vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Vanhempia ei edes kiinnosta oppia kasvattamaan omia lapsiaan, vaan ulkoistavat koko homman ensin varhaiskasvatukselle ja myöhemmin koululle. Jotenkin todella vinksahtanutta, että näin kyvyttömät ihmiset tekevät lapsia, vaikka se ei ole pakollista, ja useat vielä enemmän kuin sen yhden!
Harva ehkä tajuaa sitä omaa kyvyttömyyttään ennen kuin on jo se uhmaikäinen hoidettavana. Ja kun vauvan kanssa on ollut helppoa ja ihanaa niin on vielä laitettu toinen alulle heti perään, ja sitten ollaankin pulassa kun ei ole voimia eikä osaamista kasvattaa sitä isompaa. Ei kukaan tahallaan tee lapsia muiden kasvatettavaksi tai jätä kasvattamatta, kyllä se on niin että ne haasteet realisoituu vaan vähän myöhässä, sitten kun se lapsi/lapset on jo siinä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä tällainen lapatossuvanhemmuus johtuu?
Ei uskalleta olla tiukkoja, koska pelätään lastensuojelua.
Eihän tuo nyt pidä paikkaansa. Ei VIITSITÄ pitää rajoja. Ei JAKSETA olla aikuisia. Halutaan jollain tietyllä hetkellä päästä helpolla (lapsi huutaa karkkipussia kaupassa, niin annetaan se sille), mutta ei nähdä että pitkässä juoksussa elämästä tulee paaaaaljon vaikeampaa.
Se on sitä kaikkihetimullenyt-vanhemmuutta. Ei jakseta olla pitkäjänteisiä. Halutaan päästä helpolla. ”Kas tässä, ota vähän namia.” On ehkä itse saatu aikoinaan kaikki liian helpolla.
Jotenkin sellaista tosi laiskaa touhua se on…
Pelätään myös samalla sitä oman lapsen pahaa mieltä ja pettymystä niin paljon, että annetaan lapsen pompottaa aikuista mennen tullen. Miksi sitä pelätään niin paljon? Ajatellaan että elämän pitää olla vaan kokoajan sellaista iloista vaaleanpunaista hattaraa, vaikka oikeasti se muuttuu tuolla tavalla pikkuhiljaa painajaiseksi…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista on myös se, että eivät omat vanhemmatkaan heitä jaksa… Työnnetään taaperona jo hoitoon, kun vauva syntyy, ja pidetään pitkiä päiviä siellä, vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Vanhempia ei edes kiinnosta oppia kasvattamaan omia lapsiaan, vaan ulkoistavat koko homman ensin varhaiskasvatukselle ja myöhemmin koululle. Jotenkin todella vinksahtanutta, että näin kyvyttömät ihmiset tekevät lapsia, vaikka se ei ole pakollista, ja useat vielä enemmän kuin sen yhden!
Harva ehkä tajuaa sitä omaa kyvyttömyyttään ennen kuin on jo se uhmaikäinen hoidettavana. Ja kun vauvan kanssa on ollut helppoa ja ihanaa niin on vielä laitettu toinen alulle heti perään, ja sitten ollaankin pulassa kun ei ole voimia eikä osaamista kasvattaa sitä isompaa. Ei kukaan tahallaan tee lapsia muiden kasvatettavaksi tai jätä kasvattamatta, kyllä se on niin että ne haasteet realisoituu vaan vähän myöhässä, sitten kun se lapsi/lapset on jo siinä .
Miten ei voi aikuinen ihminen ymmärtää että lapsi kasvaa, sille tulee uhma jne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että tässä ketjussa on alussa yli sata ylänuolta lapsen fyysisen kurittamisen kannustavissa kommenteissa. Lopussa ylänuolia on noin kymmenen, joten taitaa olla manipuloitu nuo ylänuolten määrät alkukeskustelussa.
Samoin kommentit alussa yllättävän yksimielisiä. Ei voi edustaa yleistä mielipidettä. Suomessa lasten fyysinen kurittaminen on laitonta. Kaikkiaan outo ketju.
Ihmiset lukevat ketjujen alkupäätä enemmän kuin loppupäätä ja siksi myös peukuttavat alkupään kommentteja eniten.
Lasten fyysinen kurittaminen ei muuten Suomessa ole laitonta. Ainoastaan kipua tuottava ruumiillinen kurittaminen on sitä. Tosin sekin säännös on maailmalla aika harvinainen joten ymmärrän, ettei monikaan tue sitä.
Ns. sanoituslinja lastenkasvatuksessa on vain pienen vähemmistön kannattama.
Mot edellinen kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista on myös se, että eivät omat vanhemmatkaan heitä jaksa… Työnnetään taaperona jo hoitoon, kun vauva syntyy, ja pidetään pitkiä päiviä siellä, vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Vanhempia ei edes kiinnosta oppia kasvattamaan omia lapsiaan, vaan ulkoistavat koko homman ensin varhaiskasvatukselle ja myöhemmin koululle. Jotenkin todella vinksahtanutta, että näin kyvyttömät ihmiset tekevät lapsia, vaikka se ei ole pakollista, ja useat vielä enemmän kuin sen yhden!
Harva ehkä tajuaa sitä omaa kyvyttömyyttään ennen kuin on jo se uhmaikäinen hoidettavana. Ja kun vauvan kanssa on ollut helppoa ja ihanaa niin on vielä laitettu toinen alulle heti perään, ja sitten ollaankin pulassa kun ei ole voimia eikä osaamista kasvattaa sitä isompaa. Ei kukaan tahallaan tee lapsia muiden kasvatettavaksi tai jätä kasvattamatta, kyllä se on niin että ne haasteet realisoituu vaan vähän myöhässä, sitten kun se lapsi/lapset on jo siinä .
Miten ei voi aikuinen ihminen ymmärtää että lapsi kasvaa, sille tulee uhma jne?
Kyllä kai sen kaikki tietää, mutta ei sitä miten itse siihen reagoi ja jaksaa sen. Ja niin, aika moni taitaa vaan ajatella sitä vauva-aikaa haastavana ja että sitten se elämä helpottuu kun lapsi kasvaa... No miten sen nyt ottaa, ne haasteet vauvojen ja isompien kanssa on aika erilaisia. Toiset pärjää paremmin vauvojen kanssa ja toiset isompien.
Muista että sä oot heidän tulevaisuuden kannalta yks tärkein ihminen, se joka opettaa miten elää.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan jaksa vanhempien tehtäviä hoitaa, ja kun ei se edes onnistu, kun ei lapset asu päiväkodissa, ainakaan kokonaan.
Melkein asuvat. Ainakin kaiken virkeän valveillaoloaikansa.
Ihmettelen miten lasten ja nuorten pahoinvointi ja ongelmakäyttäytyminen vain lisääntyy ja lisääntyy, vaikka varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat yli kaksikymmentä vuotta opettaneet lähes pakollisessa eskarissa. Ja yhä useampi lapsi on yksivuotiaasta lastentarhanopettajien hellässä kasvatuksessa. Luulisi että tilanne olisi parantumaan päin, mutta ei.
Mitäpä jos lapset olisivat pitempään kotona. Lapsille tuskin on tärkeää, että päässä on satasen pipo ja päällä viidensadan haalarit, kun katumaasturilla hoitoon viedään. Mitä parempi palkka vanhemmilla, se huonommin näyttää olevan varaa hoitaa lapset kotona.
Vierailija kirjoitti:
Meitä vaivaa sekä perheellinen ja yhteiskunnallinen isättömyys. Perheitä, joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on naisia ja peruskoulussa tilanne on kutakuinkin sama. Pienet lapset viettävät suurimman osan valveilla olo ajastaan naisten kanssa ja heiltä puuttuu auktoriteetti, jota kunnioittaa. Tämä on sitä itse keksinämme ideologiaa eli sitä saa mitä tilaa. Perhe ei ole enää siunaus vaan pikahuoltamista jaksamisen äärirajoilla. Tämä kansakuntamme lippulaiva, jossa sinäkin olet töissä on se joka sai lasten häiriökäyttäytymisen ja pahoinvoinnin lähtemään kasvuun, kun naisia alettiin arvostamaan samoilla mittareilla kuin miehiäkin arvostetaan. Et sinäkään varmaan halua kuulla, että lapset tulisi hoitaa kotona?
Mä olen varhaiskasvattajana sanonut tätä neljännesvuosisadan verran: tervetuloa miehet päiväkotiin töihin! Ala on turhan naisvaltainen ja miehiä kaivattaisiin lisää. Itse en lähtisi siis sinun laillasi naisia asiasta syyttämään, koska emme me voi miehiksi muuttua emmekä voi miehiä päiväkotiin pakottaa. Tervetulleeksi voimme vain toivottaa. Pallo on heitetty, otapa sinä vaikka koppi sen sijaan, että arvostelet naissukupuolen kyvyttömyyttä auktoriteettiin.
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä vaivaa sekä perheellinen ja yhteiskunnallinen isättömyys. Perheitä, joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on naisia ja peruskoulussa tilanne on kutakuinkin sama. Pienet lapset viettävät suurimman osan valveilla olo ajastaan naisten kanssa ja heiltä puuttuu auktoriteetti, jota kunnioittaa. Tämä on sitä itse keksinämme ideologiaa eli sitä saa mitä tilaa. Perhe ei ole enää siunaus vaan pikahuoltamista jaksamisen äärirajoilla. Tämä kansakuntamme lippulaiva, jossa sinäkin olet töissä on se joka sai lasten häiriökäyttäytymisen ja pahoinvoinnin lähtemään kasvuun, kun naisia alettiin arvostamaan samoilla mittareilla kuin miehiäkin arvostetaan. Et sinäkään varmaan halua kuulla, että lapset tulisi hoitaa kotona?
Mä olen varhaiskasvattajana sanonut tätä neljännesvuosisadan verran: tervetuloa miehet päiväkotiin töihin! Ala on turhan naisvaltainen ja miehiä kaivattaisiin lisää. Itse en lähtisi siis sinun laillasi naisia asiasta syyttämään, koska emme me voi miehiksi muuttua emmekä voi miehiä päiväkotiin pakottaa. Tervetulleeksi voimme vain toivottaa. Pallo on heitetty, otapa sinä vaikka koppi sen sijaan, että arvostelet naissukupuolen kyvyttömyyttä auktoriteettiin.
Olisikohan kurinpito vapaampaa miesten johtamassa päiväkodissa? Miehet eivät yhtä herkästi näe kaikenlaista oikeuksien loukkaamisia, vaan heidän suhtautumistapansa on "perussuomalaisempi" tai käytännönläheisempi. Mikä voisi tarkoittaa sitä, että moni jo kielletty kurinpitomenetelmä tulisi taas sallituksi päiväkodeissa, eikä lasten kurittomuus olisi enää yhtä iso ongelma.
Miesten avulla lisää perinteisiä arvoja päiväkoteihin?
Lapset on niin rajattomia kun vanhempi katsoo että on ok ja piste. Mun rajat tai rajattomuus ei kuulu sulle. Ei ellei lapsry olisi kasvatettu jotenkin törkeän röyhkeiksi mitä eivät todellakaan ole.
Höpöhöpö. Rajat voi asettaa ihan neutraalistikin. Itse esim. tein aikanaan pienten lasten kanssa näin: Jos oli aika siivota lelut, mutta lapsi kieltäytyi, totesin vaan, että minä menen nyt lukemaan lehteä, tule kertomaan sitten kun olet valmis. Jonkun ajan kuluttua lapsi notkui paikalle, ja pyysi jotain. Sanoin että kyllä onnistuu ( jos oli siis jotain mikä ok), heti kun lelut on kerätty. Jos lapsi jatkoi kiukuttelua, niin jatkoin lehden lukemista. Ja sitten kun oli valmis tekemään homman, se tehtiin, ja sen jälkeen jotain, mitä lapsi halusi.
Ja kyllä mä ainakin koen, että mulle on tärkeää, että meillä on hyvät ja luottamukselliset välit mun lasten kanssa. Ei mun ole tarvinnut olla heille mikään älytön kurinpitäjä, ihan on keskustelulla lähes aina selvitty. Sääntöjä on hyvin vähän, lähinnä että ketään tai mitään ei satuteta, ja mitään ei tahallaan rikota. Mutta nämä onkin sitten ehdottomia. Ja asialliset hommat hoidetaan, sen jälkeen saa olla kuin ellun kanat.
Näillä on kolme poikaa kasvatettu ihaniksi nuoriksi miehiksi ihan tällaisen yh-äidin toimesta.