Lue keskustelun säännöt.
Rajattomat lapset, äh en jaksa!
Pian alkaa taas työpäiväni varhaiskasvatuksessa. Olen jo valmiiksi uupunut kun mietin miten raskas se tulee olemaan. Ja syy: rajattomat lapset. Lapset joille ei ole kotona opetettu mikä on oikein ja mikä väärin. Lapset, jotka tuodaan päiväkotiin kasvatettavaksi, vaikka vanhempi olisi kotona. Ongelmana on vaan se, että he eivät kunnioita aikuista auktoriteettina.
Ja tarkoitan muuten normaalisti kehittyneitä lapsia, joskin jo tuon ikäisenä täysin kieroon kasvaneita. Miksi vanhemmat haluatte, että lapsenne kasvaa kieroon? Voisiko joku tällainen vanhempi vastata tai kommentoida. Näitä on niin paljon.
Kommentit (727)
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä vaivaa sekä perheellinen ja yhteiskunnallinen isättömyys. Perheitä, joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on naisia ja peruskoulussa tilanne on kutakuinkin sama. Pienet lapset viettävät suurimman osan valveilla olo ajastaan naisten kanssa ja heiltä puuttuu auktoriteetti, jota kunnioittaa. Tämä on sitä itse keksinämme ideologiaa eli sitä saa mitä tilaa. Perhe ei ole enää siunaus vaan pikahuoltamista jaksamisen äärirajoilla. Tämä kansakuntamme lippulaiva, jossa sinäkin olet töissä on se joka sai lasten häiriökäyttäytymisen ja pahoinvoinnin lähtemään kasvuun, kun naisia alettiin arvostamaan samoilla mittareilla kuin miehiäkin arvostetaan. Et sinäkään varmaan halua kuulla, että lapset tulisi hoitaa kotona?
Mä olen varhaiskasvattajana sanonut tätä neljännesvuosisadan verran: tervetuloa miehet päiväkotiin töihin! Ala on turhan naisvaltainen ja miehiä kaivattaisiin lisää. Itse en lähtisi siis sinun laillasi naisia asiasta syyttämään, koska emme me voi miehiksi muuttua emmekä voi miehiä päiväkotiin pakottaa. Tervetulleeksi voimme vain toivottaa. Pallo on heitetty, otapa sinä vaikka koppi sen sijaan, että arvostelet naissukupuolen kyvyttömyyttä auktoriteettiin.
Olisikohan kurinpito vapaampaa miesten johtamassa päiväkodissa? Miehet eivät yhtä herkästi näe kaikenlaista oikeuksien loukkaamisia, vaan heidän suhtautumistapansa on "perussuomalaisempi" tai käytännönläheisempi. Mikä voisi tarkoittaa sitä, että moni jo kielletty kurinpitomenetelmä tulisi taas sallituksi päiväkodeissa, eikä lasten kurittomuus olisi enää yhtä iso ongelma.
Miesten avulla lisää perinteisiä arvoja päiväkoteihin?
Tuo on stereotypia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vm-57 kirjoitti:
Annettiin vitsalla piiskaus eli selkäsauna,paljaille kankuille siis. Ohuella vitsalla vain, ei väkivaltaisesti.Yhdesti sain ja oikein oli - tein siskon kanssa jo yhdesti kiellettyä leikkiä ,sotkemista ja siitä se tuli
Sinulla oli taitavat vanhemmat. Yksi kerta riitti. Alanuolista huomaa, että mammoja ei nappaa:
1. Vitsan saaminen ja vieläpä "ei-väkivaltaisesti".
2. Että lapsen teko oli syy vitsan saamiselle, ja lapsi itsekin ymmärsi sen.
3. Lapsi ei traumatisoitunut, katkeroitunut eikä katkaissut myöhemmin välejään "pahoinpitelijä-vanhempiinsa".
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on lapsi vain pienen hetken. Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle. Tämä valmentaa lasta oikeaan elämään ja aikuisuuteen.
1)Erinomaista todistusta/työpaikkaa/opiskelupaikkaa ei yleensä saa ilman kovaa työtä
2) Aina löytyy joku joka on sinua kauniimpi ja rikkaampi ja menestyneempi
3) elämässä tarvitaan resilienssiä eli sitä että selviytyy takaiskuista niitä elämässä tulee jokatapauksessa itselle tai lähipiirille ja niihin ei voi välttämättä itse vaikuttaa(työttömyys, syöpä, konkurssi, hometalo, riippuvuudet)
4) Vanhempien mielestä lapsi on maailman ihmeellisin ja upein olento. Naapuri, päiväkodin työntekijä tai jalkapallovalmentaja pitävät lasta todennäköisesti keskinkertaisena yhtenä monista tavallisista lapsista.
5) Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, lapsi jolla on rajat ja kuri ymmärtää tämän paremmin. Hyvillä kaveritaidoilla saa parhaiten kavereita. Laaja ystäväpiiri ja hyvät kaveritaidot luovat hyviä ystävyyssuhteita jotka kantavat monella lailla pitkälle. Ne joilla ei ole kun ne opettajan määräämät pakolliset kaverit (kaikkien kanssa pitää leikkiä) ovat valitettavasti yliedustettuina mielenterveyspuolella.
6) epämukavuusalueella lapsi kasvaa ja kehittyy. Jos lasta ei sinne saa pienestä pitäen niin kynnys on isompana hyvin korkea. Sinne kannustetaan ja painostetaan aina välillä. Jälkikäteen käydään läpi mitä opittiin ja kuinka hyvin kuitenkin selvittiin vaikka jännitti.
7) vanhemmat määrää lapsi tottelee tai itkee ja tottelee, tämä on hyvin vaikeaa mutta sodat valitaan huolella ja ne voitetaan. Aina.
8) rakkautta, rakkautta, rakkautta enemmän rakkautta, pusuja ja haleja.
Tämä pettymysten sietämisen opetus on jäämässä kokonaan pois, ala-asteella, jossa työskentelin kiellettiin koenumeroiden kertominen ettei tule paha mieli sille, joka sai huonomman numeron. Liikunnassa ei ikinä pelattu mitään, missä joku olisi voinut voittaa, pisteitä ei saanut laskea ja jos joku lapsi esim heitti pallon kauimmas ja sanoi, että hän voitti niin heti tultiin torumaan, että ei kukaan voittanut kaikki on yhtä hyviä. Samaa meininkiä päiväkodissa, jossa olen töissä. Mitään asiaa ei saa vertailla, lapset eivät saa sanoa olevansa parempia asiassa x kuin joku toinen ja jopa se, että kumman reppu on isompi on kielletty puheenaihe, ettei tulisi paha mieli sille, jolla on pienempi reppu. Mielenkiintoista nähdä, miten tällaisessa suojauksessa eläneet lapset käsittelevät mainitsemiasi asioita tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Muista että sä oot heidän tulevaisuuden kannalta yks tärkein ihminen, se joka opettaa miten elää.
Ei kukaan tarhatäti korvaa vanhemman rakkautta ja läsnäoloa. Eihän lapsille mitään kiintymyssuhteita muodostu päiväkodin henkilökunnan kanssa. Eli ovat päivät pitkät vailla tätä tärkeää kiintymyssuhdetta. Jopa alle 1-vuotiaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on lapsi vain pienen hetken. Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle. Tämä valmentaa lasta oikeaan elämään ja aikuisuuteen.
1)Erinomaista todistusta/työpaikkaa/opiskelupaikkaa ei yleensä saa ilman kovaa työtä
2) Aina löytyy joku joka on sinua kauniimpi ja rikkaampi ja menestyneempi
3) elämässä tarvitaan resilienssiä eli sitä että selviytyy takaiskuista niitä elämässä tulee jokatapauksessa itselle tai lähipiirille ja niihin ei voi välttämättä itse vaikuttaa(työttömyys, syöpä, konkurssi, hometalo, riippuvuudet)
4) Vanhempien mielestä lapsi on maailman ihmeellisin ja upein olento. Naapuri, päiväkodin työntekijä tai jalkapallovalmentaja pitävät lasta todennäköisesti keskinkertaisena yhtenä monista tavallisista lapsista.
5) Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, lapsi jolla on rajat ja kuri ymmärtää tämän paremmin. Hyvillä kaveritaidoilla saa parhaiten kavereita. Laaja ystäväpiiri ja hyvät kaveritaidot luovat hyviä ystävyyssuhteita jotka kantavat monella lailla pitkälle. Ne joilla ei ole kun ne opettajan määräämät pakolliset kaverit (kaikkien kanssa pitää leikkiä) ovat valitettavasti yliedustettuina mielenterveyspuolella.
6) epämukavuusalueella lapsi kasvaa ja kehittyy. Jos lasta ei sinne saa pienestä pitäen niin kynnys on isompana hyvin korkea. Sinne kannustetaan ja painostetaan aina välillä. Jälkikäteen käydään läpi mitä opittiin ja kuinka hyvin kuitenkin selvittiin vaikka jännitti.
7) vanhemmat määrää lapsi tottelee tai itkee ja tottelee, tämä on hyvin vaikeaa mutta sodat valitaan huolella ja ne voitetaan. Aina.
8) rakkautta, rakkautta, rakkautta enemmän rakkautta, pusuja ja haleja.Tämä pettymysten sietämisen opetus on jäämässä kokonaan pois, ala-asteella, jossa työskentelin kiellettiin koenumeroiden kertominen ettei tule paha mieli sille, joka sai huonomman numeron. Liikunnassa ei ikinä pelattu mitään, missä joku olisi voinut voittaa, pisteitä ei saanut laskea ja jos joku lapsi esim heitti pallon kauimmas ja sanoi, että hän voitti niin heti tultiin torumaan, että ei kukaan voittanut kaikki on yhtä hyviä. Samaa meininkiä päiväkodissa, jossa olen töissä. Mitään asiaa ei saa vertailla, lapset eivät saa sanoa olevansa parempia asiassa x kuin joku toinen ja jopa se, että kumman reppu on isompi on kielletty puheenaihe, ettei tulisi paha mieli sille, jolla on pienempi reppu. Mielenkiintoista nähdä, miten tällaisessa suojauksessa eläneet lapset käsittelevät mainitsemiasi asioita tulevaisuudessa.
Tämä!!! Kun kenenkään mieltä ei saa pahoittaa. Sitten nuoriso on todella ahdistunutta samalla, kun ei kestetä pieniäkään pettymyksiä. Tätä pettymyksensietokyvyn opettamista pitäisi korostaa. Ei tietenkään jatkuvia pettymyksiä, niin että lapset eivät opi luottamaan aikuisiin tai ihmisiin ylipäänsä. Mutta sopivassa määrin, ei yritetä väkisin silotella kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista että sä oot heidän tulevaisuuden kannalta yks tärkein ihminen, se joka opettaa miten elää.
Ei kukaan tarhatäti korvaa vanhemman rakkautta ja läsnäoloa. Eihän lapsille mitään kiintymyssuhteita muodostu päiväkodin henkilökunnan kanssa. Eli ovat päivät pitkät vailla tätä tärkeää kiintymyssuhdetta. Jopa alle 1-vuotiaat.
Ja joskus se päiväkodin aikuinen on vieläpä lähimpänä turvallista kiintymyssuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on lapsi vain pienen hetken. Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle. Tämä valmentaa lasta oikeaan elämään ja aikuisuuteen.
1)Erinomaista todistusta/työpaikkaa/opiskelupaikkaa ei yleensä saa ilman kovaa työtä
2) Aina löytyy joku joka on sinua kauniimpi ja rikkaampi ja menestyneempi
3) elämässä tarvitaan resilienssiä eli sitä että selviytyy takaiskuista niitä elämässä tulee jokatapauksessa itselle tai lähipiirille ja niihin ei voi välttämättä itse vaikuttaa(työttömyys, syöpä, konkurssi, hometalo, riippuvuudet)
4) Vanhempien mielestä lapsi on maailman ihmeellisin ja upein olento. Naapuri, päiväkodin työntekijä tai jalkapallovalmentaja pitävät lasta todennäköisesti keskinkertaisena yhtenä monista tavallisista lapsista.
5) Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, lapsi jolla on rajat ja kuri ymmärtää tämän paremmin. Hyvillä kaveritaidoilla saa parhaiten kavereita. Laaja ystäväpiiri ja hyvät kaveritaidot luovat hyviä ystävyyssuhteita jotka kantavat monella lailla pitkälle. Ne joilla ei ole kun ne opettajan määräämät pakolliset kaverit (kaikkien kanssa pitää leikkiä) ovat valitettavasti yliedustettuina mielenterveyspuolella.
6) epämukavuusalueella lapsi kasvaa ja kehittyy. Jos lasta ei sinne saa pienestä pitäen niin kynnys on isompana hyvin korkea. Sinne kannustetaan ja painostetaan aina välillä. Jälkikäteen käydään läpi mitä opittiin ja kuinka hyvin kuitenkin selvittiin vaikka jännitti.
7) vanhemmat määrää lapsi tottelee tai itkee ja tottelee, tämä on hyvin vaikeaa mutta sodat valitaan huolella ja ne voitetaan. Aina.
8) rakkautta, rakkautta, rakkautta enemmän rakkautta, pusuja ja haleja.Tämä pettymysten sietämisen opetus on jäämässä kokonaan pois, ala-asteella, jossa työskentelin kiellettiin koenumeroiden kertominen ettei tule paha mieli sille, joka sai huonomman numeron. Liikunnassa ei ikinä pelattu mitään, missä joku olisi voinut voittaa, pisteitä ei saanut laskea ja jos joku lapsi esim heitti pallon kauimmas ja sanoi, että hän voitti niin heti tultiin torumaan, että ei kukaan voittanut kaikki on yhtä hyviä. Samaa meininkiä päiväkodissa, jossa olen töissä. Mitään asiaa ei saa vertailla, lapset eivät saa sanoa olevansa parempia asiassa x kuin joku toinen ja jopa se, että kumman reppu on isompi on kielletty puheenaihe, ettei tulisi paha mieli sille, jolla on pienempi reppu. Mielenkiintoista nähdä, miten tällaisessa suojauksessa eläneet lapset käsittelevät mainitsemiasi asioita tulevaisuudessa.
Tuo on ihan oikea suunta, jossa nyt ollaan! Itsekeskeinen lapsi vertailee koko ajan repun kokoa, kumpi heitti pallon pidemmälle, kenellä oli paras koenumero. Kasvatusalan ammattilaisen luulisi kuulleen, että epäterve kilpailu synnyttää tyytymättömyyttä ilmapiiriin, ylemmyyttä tuntevia yksilöitä ja toisaalta syrjäyttää jo varhaisessa vaiheessa huonommin liikunnassa pärjääviä tai heitä, joiden vanhemmat eivät pysty ostamaan kalleimpia merkkivaatteita. Silloin kun vielä kilpailuhenkisyyttä pidettiin hyvänä mallina, ei huomioitu pitkän tähtäimen vaikutuksia käyttäytymiseen. Se joka oppii pätemään tavaroiden kautta, haalii niitä lisää. Nuorissa se tällä hetkellä näkyy. Tavoitteita on hyvä olla, mutta mielihyvän ei pidä tulla sitä kautta, että hah, päihitinpä toisen. Mielihyvä omasta onnistumisesta, omien tavoitteiden saavuttamisesta kantaa hedelmää pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse työskentelen vaativien erityislasten kanssa, joilla myös usein ilmenee rajattomuutta. En halua liikaa syyllistää vanhempia rajojen asettamisen puutteesta, koska minäkin olen koulutettuna ihmisenä joskus kovin väsynyt työpäiväni jälkeen. Mutta se kyllä vähän ärsyttää, kun tulee vastaan vanhempia, jotka eivät ollenkaan näe omaa osuuttaan lapsen rajattomassa käytöksessä ja ota siihen apua vastaan. Niistä vanhemmista pidän, jotka yrittävät parhaansa, vaikka välillä tulisikin epäonnistumisia.
Itse toimin rajattomien lasten kanssa näin:
- Ilmoitan lapselle selkeästi (sanallisesti ja kuvista näyttämällä), mitä teemme ja missä järjestyksessä sekä mitä häneltä odotan. Näin lapsikin varmasti tietää, mitä on odotettavissa ja miten hänen kuuluisi niissä tilanteissa toimia.
- Kun on edessä jokin lapselle tylsä/epämieluisa tehtävä (esim. joillekin lapsille pukeminen/siirtymätilanne jne.), niin ennakoinnnin niin, että epämieluisan tehtävän jälkeen seuraa jotakin lapselle mieluista. Jos epämieluisa asia sujuu hyvin, niin hän saa palkinnon eli mieluisan asian ja jos taas ei suju, niin palkintoa ei tule. Ei vaikka lapsi kuinka itkisi.
- Kehutaan onnistumisista
- Annetaan lapselle myös mahdollisuuksia lepoon. Taitojen harjoittelu on vie energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on lapsi vain pienen hetken. Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle. Tämä valmentaa lasta oikeaan elämään ja aikuisuuteen.
1)Erinomaista todistusta/työpaikkaa/opiskelupaikkaa ei yleensä saa ilman kovaa työtä
2) Aina löytyy joku joka on sinua kauniimpi ja rikkaampi ja menestyneempi
3) elämässä tarvitaan resilienssiä eli sitä että selviytyy takaiskuista niitä elämässä tulee jokatapauksessa itselle tai lähipiirille ja niihin ei voi välttämättä itse vaikuttaa(työttömyys, syöpä, konkurssi, hometalo, riippuvuudet)
4) Vanhempien mielestä lapsi on maailman ihmeellisin ja upein olento. Naapuri, päiväkodin työntekijä tai jalkapallovalmentaja pitävät lasta todennäköisesti keskinkertaisena yhtenä monista tavallisista lapsista.
5) Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, lapsi jolla on rajat ja kuri ymmärtää tämän paremmin. Hyvillä kaveritaidoilla saa parhaiten kavereita. Laaja ystäväpiiri ja hyvät kaveritaidot luovat hyviä ystävyyssuhteita jotka kantavat monella lailla pitkälle. Ne joilla ei ole kun ne opettajan määräämät pakolliset kaverit (kaikkien kanssa pitää leikkiä) ovat valitettavasti yliedustettuina mielenterveyspuolella.
6) epämukavuusalueella lapsi kasvaa ja kehittyy. Jos lasta ei sinne saa pienestä pitäen niin kynnys on isompana hyvin korkea. Sinne kannustetaan ja painostetaan aina välillä. Jälkikäteen käydään läpi mitä opittiin ja kuinka hyvin kuitenkin selvittiin vaikka jännitti.
7) vanhemmat määrää lapsi tottelee tai itkee ja tottelee, tämä on hyvin vaikeaa mutta sodat valitaan huolella ja ne voitetaan. Aina.
8) rakkautta, rakkautta, rakkautta enemmän rakkautta, pusuja ja haleja.Tämä pettymysten sietämisen opetus on jäämässä kokonaan pois, ala-asteella, jossa työskentelin kiellettiin koenumeroiden kertominen ettei tule paha mieli sille, joka sai huonomman numeron. Liikunnassa ei ikinä pelattu mitään, missä joku olisi voinut voittaa, pisteitä ei saanut laskea ja jos joku lapsi esim heitti pallon kauimmas ja sanoi, että hän voitti niin heti tultiin torumaan, että ei kukaan voittanut kaikki on yhtä hyviä. Samaa meininkiä päiväkodissa, jossa olen töissä. Mitään asiaa ei saa vertailla, lapset eivät saa sanoa olevansa parempia asiassa x kuin joku toinen ja jopa se, että kumman reppu on isompi on kielletty puheenaihe, ettei tulisi paha mieli sille, jolla on pienempi reppu. Mielenkiintoista nähdä, miten tällaisessa suojauksessa eläneet lapset käsittelevät mainitsemiasi asioita tulevaisuudessa.
Tuo on ihan oikea suunta, jossa nyt ollaan! Itsekeskeinen lapsi vertailee koko ajan repun kokoa, kumpi heitti pallon pidemmälle, kenellä oli paras koenumero. Kasvatusalan ammattilaisen luulisi kuulleen, että epäterve kilpailu synnyttää tyytymättömyyttä ilmapiiriin, ylemmyyttä tuntevia yksilöitä ja toisaalta syrjäyttää jo varhaisessa vaiheessa huonommin liikunnassa pärjääviä tai heitä, joiden vanhemmat eivät pysty ostamaan kalleimpia merkkivaatteita. Silloin kun vielä kilpailuhenkisyyttä pidettiin hyvänä mallina, ei huomioitu pitkän tähtäimen vaikutuksia käyttäytymiseen. Se joka oppii pätemään tavaroiden kautta, haalii niitä lisää. Nuorissa se tällä hetkellä näkyy. Tavoitteita on hyvä olla, mutta mielihyvän ei pidä tulla sitä kautta, että hah, päihitinpä toisen. Mielihyvä omasta onnistumisesta, omien tavoitteiden saavuttamisesta kantaa hedelmää pidemmälle.
Eikö voi olla molempia? Ei kai pieni kilpailuhenkisyys ole pahasta? Tässäkin varmaan se kultainen keskitie… Sen että kuitenkin ymmärtää että kaikilla on omia vahvuuksia. Kurjaa jos ei saa iloita siitä että on poikkeuksellisen hyvä vaikka jossain, koska silloin on samalla muita parempi ja se ei käy, koska muille tulee paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran viikonloppuaamuna kirjaimellisesti heräsin siihen, kun naapurin päiväkoti-ikäiset huusivat kirosanoja rappukäytävässä. Jäin kuuntelemaan, että milloin kuuluu vanhempien napakka äänensävy ja kiroilu loppuu. Mitään ei kuulunut, ja kiroilu-meteli taukosi vasta, kun heidän asuntonsa ovi laitettiin kiinni.
Tuli mieleen, että onkohan nämä vanhemmat kuulleet jonkun hyvää tarkoittavan lässyttäjä-kasvattajan ohjeen huomiotta jättämisestä (mikä on tehokas keino tiettyihin tilanteisiin). Oli niin tai näin, tuohon tilanteeseen se ei soveltunut ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on lapsi vain pienen hetken. Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle. Tämä valmentaa lasta oikeaan elämään ja aikuisuuteen.
1)Erinomaista todistusta/työpaikkaa/opiskelupaikkaa ei yleensä saa ilman kovaa työtä
2) Aina löytyy joku joka on sinua kauniimpi ja rikkaampi ja menestyneempi
3) elämässä tarvitaan resilienssiä eli sitä että selviytyy takaiskuista niitä elämässä tulee jokatapauksessa itselle tai lähipiirille ja niihin ei voi välttämättä itse vaikuttaa(työttömyys, syöpä, konkurssi, hometalo, riippuvuudet)
4) Vanhempien mielestä lapsi on maailman ihmeellisin ja upein olento. Naapuri, päiväkodin työntekijä tai jalkapallovalmentaja pitävät lasta todennäköisesti keskinkertaisena yhtenä monista tavallisista lapsista.
5) Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, lapsi jolla on rajat ja kuri ymmärtää tämän paremmin. Hyvillä kaveritaidoilla saa parhaiten kavereita. Laaja ystäväpiiri ja hyvät kaveritaidot luovat hyviä ystävyyssuhteita jotka kantavat monella lailla pitkälle. Ne joilla ei ole kun ne opettajan määräämät pakolliset kaverit (kaikkien kanssa pitää leikkiä) ovat valitettavasti yliedustettuina mielenterveyspuolella.
6) epämukavuusalueella lapsi kasvaa ja kehittyy. Jos lasta ei sinne saa pienestä pitäen niin kynnys on isompana hyvin korkea. Sinne kannustetaan ja painostetaan aina välillä. Jälkikäteen käydään läpi mitä opittiin ja kuinka hyvin kuitenkin selvittiin vaikka jännitti.
7) vanhemmat määrää lapsi tottelee tai itkee ja tottelee, tämä on hyvin vaikeaa mutta sodat valitaan huolella ja ne voitetaan. Aina.
8) rakkautta, rakkautta, rakkautta enemmän rakkautta, pusuja ja haleja.Tämä pettymysten sietämisen opetus on jäämässä kokonaan pois, ala-asteella, jossa työskentelin kiellettiin koenumeroiden kertominen ettei tule paha mieli sille, joka sai huonomman numeron. Liikunnassa ei ikinä pelattu mitään, missä joku olisi voinut voittaa, pisteitä ei saanut laskea ja jos joku lapsi esim heitti pallon kauimmas ja sanoi, että hän voitti niin heti tultiin torumaan, että ei kukaan voittanut kaikki on yhtä hyviä. Samaa meininkiä päiväkodissa, jossa olen töissä. Mitään asiaa ei saa vertailla, lapset eivät saa sanoa olevansa parempia asiassa x kuin joku toinen ja jopa se, että kumman reppu on isompi on kielletty puheenaihe, ettei tulisi paha mieli sille, jolla on pienempi reppu. Mielenkiintoista nähdä, miten tällaisessa suojauksessa eläneet lapset käsittelevät mainitsemiasi asioita tulevaisuudessa.
Tuo on ihan oikea suunta, jossa nyt ollaan! Itsekeskeinen lapsi vertailee koko ajan repun kokoa, kumpi heitti pallon pidemmälle, kenellä oli paras koenumero. Kasvatusalan ammattilaisen luulisi kuulleen, että epäterve kilpailu synnyttää tyytymättömyyttä ilmapiiriin, ylemmyyttä tuntevia yksilöitä ja toisaalta syrjäyttää jo varhaisessa vaiheessa huonommin liikunnassa pärjääviä tai heitä, joiden vanhemmat eivät pysty ostamaan kalleimpia merkkivaatteita. Silloin kun vielä kilpailuhenkisyyttä pidettiin hyvänä mallina, ei huomioitu pitkän tähtäimen vaikutuksia käyttäytymiseen. Se joka oppii pätemään tavaroiden kautta, haalii niitä lisää. Nuorissa se tällä hetkellä näkyy. Tavoitteita on hyvä olla, mutta mielihyvän ei pidä tulla sitä kautta, että hah, päihitinpä toisen. Mielihyvä omasta onnistumisesta, omien tavoitteiden saavuttamisesta kantaa hedelmää pidemmälle.
Eikö voi olla molempia? Ei kai pieni kilpailuhenkisyys ole pahasta? Tässäkin varmaan se kultainen keskitie… Sen että kuitenkin ymmärtää että kaikilla on omia vahvuuksia. Kurjaa jos ei saa iloita siitä että on poikkeuksellisen hyvä vaikka jossain, koska silloin on samalla muita parempi ja se ei käy, koska muille tulee paha mieli.
En kyl oo toi sama kirjoittaja, mut musta on tosi hyvä, jos enää ei ”pädetä” niillä repuilla ja hienoilla harrastuksilla. Joo, on varmaan parempi laskettelee kuin muut, jos on vanhemmilla ollu rahaa viedä laskettelemaan joka viikko. On varmaan parempi tanssii kuin muut, jos on sattunu syntyy perheeseen, jossa maksetaan kalliit tanssitunnit. Joo, on varmaan superhyvä kirjottaa, jos sun vanhemmat syntyi Suomessa. Musta on parempi just se, että kaikki saa kiitosta ja kaikkia pidetään hyvänä. Mun vanhempien kotimaassa tuollaista ei edes tiedetä ettei lapsia laitettais koko ajan järjestykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapsi on opetettu rajattomaksi ennen kuin hän tästä maailmasta mitään ymmärtää, niin onnea vaan.. ystävä sai lapsen syömään vai tabletin lastenohjelmien avulla alle vuoden ikäisenä, vielä viiden ikäisenäkään ei nuku öitä ja vaatii 100% huomion 24/7. Ei diagnooseja, piloille passattu taitaa olla ainoastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä tällainen lapatossuvanhemmuus johtuu?
Jos korotat ääntä, kiellät, rajoita, annat seuraamuksen, joku tekee lastensuojeluilmoituksen.
Karrikoitu ja valitettavasti joillekin todellinen esimerkki: Jos rajoita karkin tai muiden herkkujen ostelua ja syöntiä, olet todennäköisesti vaarallinen ja lapselle haitallinen terveysintoilija, joka pilaa lapselta kaikki ihanat kokemukset ja elämän. Hampaat ja terveys vain pysyisivät hyvinä. Psyykelke on parempi, että saa sokeria ja suolaa mahdollisimman paljon. Tulehtunut elimistö, hampaat ja aivot, niillä pysyy onnellisena. Vai miten päin se nyt meni?
Meillä on lapsilla herkkupäivä kerran viikossa. Muuten ei makeilla ja/tai epäterveellisillä jutuilla herkutella kuin erityistapauksissa. Herkkupäivä saattaa myös jäädä joissain erityistapauksissa välistä ns. rangaistukseksi. Ikinä en ole pelännyt lasua eikä sellaista mitä ilmeisimmin kukaan ole tehnytkään. Jos joku tekisi, kutsuisin viranomaiset mielelläni kylään keskustelemaan asiasta. En usko hetkeäkään, että herkkujen syönnin rajoittaminen kerta viikkoon olisi lastensuojeluviranomaisten mielestä minkäänlainen huolenaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meitä vaivaa sekä perheellinen ja yhteiskunnallinen isättömyys. Perheitä, joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodin henkilökunta on naisia ja peruskoulussa tilanne on kutakuinkin sama. Pienet lapset viettävät suurimman osan valveilla olo ajastaan naisten kanssa ja heiltä puuttuu auktoriteetti, jota kunnioittaa. Tämä on sitä itse keksinämme ideologiaa eli sitä saa mitä tilaa. Perhe ei ole enää siunaus vaan pikahuoltamista jaksamisen äärirajoilla. Tämä kansakuntamme lippulaiva, jossa sinäkin olet töissä on se joka sai lasten häiriökäyttäytymisen ja pahoinvoinnin lähtemään kasvuun, kun naisia alettiin arvostamaan samoilla mittareilla kuin miehiäkin arvostetaan. Et sinäkään varmaan halua kuulla, että lapset tulisi hoitaa kotona?
En nyt ihan kaikesta samaa mieltä, mut toi oli hyvä kommentti, että on huono juttu, että naisia ja miehiä arvostetaan samoista asioista. Ikään kuin äitiys ja lapsen saaminen olisivat jotain huonoja piirteitä naisessa, joiden vaikutukset pitää minimoida.
On vanhempia, jotka eivät koskaan huuda lapsilleen tai korota ääntään, jotkut eivät edes sano ei:tä. Sitten on sellaisia, jotka välillä huutavat ja ovat tiukkoja ja välillä antavat kaiken periksi. Molemmissa tapauksissa kasvetaan kieroon.
Kyllä jonkinlainen rajattomuus vaivaa myös vanhempia. Minulla on ollut tällaisia rajattomia lapsia hoidossa ja on järjestäen vanhemmatkin olleet samanlaisia. Yrittävät esim tuoda lapsia hoitoon viikonloppuisin ”kun lapsi niin kovasti haluaa”. Tai sitten vaihtoehtoisesti vanhemmat ovat ylikilttejä. Jos nyt puhutaan muista kuin selkeistä ongelmaperheistä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi KERRAN tälläinen rajaton seitsemän vuotias. Tytär oli samalla luokalla ja pidettiin synttärit meillä.
Tämä vapaan kasvatuksen helmi rikkoi aivan tahallaan tavaroita ja kun siitä huomautin, niin rikkoi vielä lisää. Varmastikin tulee olemaan hyvin miellyttävä ihminen aikuisena.
Ja kuten yleensäkin…Olet nähnyt lapsen käytöstä läheltä kerran, ja mielestäsi käytöksen syyt ovat nämä ja nämä. Mistä tiedät, ettei lasta pahoinpidellä kotona, käytetä hyväksi, ole jokin fyysinen sairaus, miksi tiedät heti, että vanhemmat ovat vaan kasvattaneet rajattomasti. En ole ikinä koskaan kuullut lapsesta, jonka vanhemmat oikeasti tunnettaisiin hyvin, joista sanottaisiin, että eivät nyt vaan viitsi kasvattaa ku on mukavampi ettei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko koskaan sitä aikaa, kun et vielä ollut varhaiskasvattaja vaan olit tarhatäti? Siihen aikaan lapsille saattoi pitää kuria jos eivät totelleet. Usein lapsia jopa rangaistiin tai pideltiin kiinni jos eivät muuten alkaneet olla ihmisiksi.
Miten lapsia rankaistiin? Eikö nykyään rankaista enää mitenkään? Enkä tietenkään tarkoita mitään fyysistä väkivaltaa, mutta muuten?
Esim. jäähytettiin. Nykyisin sekin lasketaan väkivallaksi, eli niin ei saa tehdä.
Itse laskin jäähypenkkeilyn väkivallaksi jo silloin kun se tuli markkinoille. Meillä toimi kaikista parhaiten kädestä kiinni pitäminen niin kauan että homma loppui. Siinäpähän rimpuili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsyneenä ei jaksa pitää rajoja. Harva vanhempi tahalteen kasvattaa rajattomia lapsia. Moni on vain kovin uupunut näinä aikoina
Tämä ”ei jaksa pitää kuria” -ajatus minusta kuitenkin juontuu siitä, mikä on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävää.
Väittäisin, että ennen vanhaan väsyneet vanhemmat nimenomaan pitivät kuria melko tiukasti. Tiedän, että ainakin omien vanhempieni lapsuudessa tämä oli totta (syntyneet -50 ja -60-luvuilla). Ja aivan varmasti on isovanhempiani väsyttänyt, kun oli iso lapsikatras elätettävänä ja raskaat fyysiset työt pienellä palkalla, 6-päiväinen työviikko jne. Kyllä lapset sai kuulla kunniansa, jos jotain oli hölmöilleet, ei ollut jaksamisesta kiinni.
Mutta on myös totta, että nykyään se vanhemman väsymys on etenkin henkistä ja kognitiivista, mikä varmasti näkyy käyttäytymisessä. Enkä siis mitenkään väitä, että raju kurittaminen olisi oikein tai perusteltavissa vanhemman väsymyksellä, halusin vain sanoa että vanhempia on oletettavasti silloin kovan kurin aikoinakin aika paljon väsyttänyt.
Perinteinen kurinpito ei tosiaan ole erityisen raskasta. Oikeastaan se on paljon vähemmän raskasta kuin se, että vaan sietäisi lapsen huonoa käytöstä.
Raskasta on nykysuositusten mukainen toiminta, missä käytetään loputtomia toistoja, positiivista vahvistamista ja tunteiden sanoitusta, jotta lapsen käytös saataisiin oikeille urille. Toisaalta kukaan ei pakota vanhempia noudattamaan nykysuosituksia jos eivät halua. Aivan vapaasti voi pitää perinteisenkin kurin lapsilleen.
Juuri tämä. Se ns pehmeä vanhemmuus, jossa lapsen kanssa tehdään yhteistyötä ja opetetaan vierellä ollen miten me täällä elellään, on paljon raskaampaa kuin kova kuri, esim pistää lapsi toiseen huoneeseen, ovi lukkoon, naureskella kun lapsi potkii siellä pari tuntia ovea.
Jos ei jaksa, niin ei jaksa. Me ollaan kasvatettu myös lasten kavereita. Vanhimman poikani paras kaveri oli niin lellitty, ettei kotonaan ollut mitään kuria. Toisaalta vanhemmat oli vuorotyössä ja hyvittelivät, kun eivät ehkä ehtineet viettää yhdessä aikaa. Minä otin poikaa välillä meille illoiksi, jos molemmat vanhemmat olivat töissä. Annoin kunnon kotiruokaa, kielsin hampurilaisten hakemisen mäkkäristä, määräsin käyttämään siistiä kieltä eikä kirosanoja. Poika asui meillä myös yhden kesän 15-vuotiaana eli 3 vuotta sitten. En viitsi avoimella palstalla syistä avautua.
Myös kahden nuoremman lapseni kavereita ollaan kasvatettu käytöstavoille. Kerrottu, mitä voi tehdä, miten meillä käyttäydytään jne. Ihan tuossa viime viikolla nuorimmainen toi koulusta mukanaan kaverin ja minulla oli ollut lyhyt työpäivä, niin olin kotona. Komensin molemmat käsipesulle ennen välipalaa. Vieras tyttö sanoi, ettei kotonakaan tarvitse pestä käsiä ja minä sanoin, että meillä silti pitää. Hän kaivoi kännykällään esiin jotain todella ”hauskaa”, eli videon, jossa joku kiroili tolkuttomasti. Minä sanoin, että meillä ei tuollaisia videoita katsota, koska ne ei kuulu vielä tuon ikäisille. Totteli, kun sanoin, että meillä ollaan meidän säännöillä tai sitten ei voi tulla enää kylään toiste.
Ei minua haittaa, vaikka teen kasvatustyötä myös muiden kuin omien lasteni kohdalla. En ole uupunut, en arka, en erakko enkä edes sekaisin. Jos minulla aikuisena on paremmin voimavaroja kuin jollain toisella, niin eipä ne minun voimavarat siitä kulu loppuun, että välittää myös toisten lapsista.