Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Teenkö väärin, kun en kerro miehelle, että aion erota

Vierailija
18.06.2015 |

Tarinamme olisi pitkä taustoitettavaksi, mutta lyhykäisyydessään kyse on siitä, että olen jo pitkään ollut onneton avioliitossamme. Lasten ja oman kouluttautumattomuuden takia en ole uskaltanut aiemmin lähteä, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen kerännyt rohkeutta ja nyt olen valmis lähtemään. Liian kilttinä ihmisenä poden kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä, että en ajatellut kertoa erosta miehelle vasta kuin hänen lomansa jälkeen eli kesäkuun lopussa. Meillä on nimittäin mökkijuhannus ja ulkomaan matka tässä ennen sitä ja haluaisin, että lapsille (ja miehellekin) jäisi mukava muisto yhdessä vietetystä lomasta. Tiedän, että jos kertoisin, mitään reissuja ei enää tulisi tai ainakaan minua ei sinne huolittaisi ja muutenkin hän vain raivoaisi kun kulissit romahtavat. Erosta tulee joka tapauksessa kamala, mieheni tulee tekemään kaikkensa, että minulla menisi mahdollisimman huonosti:( Minulla ei ole töitä eikä mitään omaisuutta (lähdin nuorena miehen mukaan ulkomaille lastamme hoitamaan), enkä todennäköisesti saa ottaa mitään vaatteitakaan mukaan kun en ole niitä itse maksanut. Kiusanteko tulee siis olemaan tällä tasolla, mutta tärkeintä minulle on, että saan olla lasten kanssa. Muuhun tyhjän päälle putoamiseen olen kerännyt nyt sitä rohkeutta. Ensi viikon matkan jälkeen ajattelin viedä lapset heti anoppilaan ja sitten kertoa samantien. Joudun varmasti ulos samana päivänä. Teenkö väärin tämän väliajan teidän mielestänne?

Kommentit (63)

Vierailija
61/63 |
19.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 00:24"]

Mieheni on suomalainen. Käytännön asioiden järjestäminen tuntuisi tosi järkevältä, mutta siihen taas menisi aikaa ja tuntuisi kurjalta tehdä tätä kovin pitkään salaa. Tämä lomakin jo arveluttaa. Ystävät kyllä auttavat onneksi, vaikka ovat yhteisiämme. En haluaisi nähdä mitään vastakkainasetteluja, mutta olen lähes varma, että lapset ja suuri osa ystävistämme asettuisivat puolelleni. Siksikin uskallan tähän ryhtyä. AP

[/quote]Oletko puhunut kenenkään heistä kanssa? Voitko todella olla varma jos ei ole ollut mitään puhetta asiasta? Vamasti tuntuu kurjalta salailla mutta jos haluat että tilanne hoituu mahdollisimman helposti ja kivuttomasti KAIKKIEN kannalta, kannattaa valmistautua huolella. Älä oikeasti ole naivi.

Vierailija
62/63 |
19.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 00:25"]

Meidän teini-ikäinen lapsi suunnitteli muuttavansa pois kotoa, kun oli vihainen vanhemmilleen. Sitten hän rupesi katselemaan asuntojen hintoja ja omia tulonlähteitään, ja pikku hiljaa valkeni, että voisi olla fiksumpaa miettiä tilannetta kaikessa rauhassa.

[/quote]Teini joka on kiukkuinen vamhemmilleen on hiukan eri asia kuin alistetussa suhteessa elänyt varaton aikuinen vaimo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/63 |
19.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

hei ap! ota ehdottomasti etukäteen selvää laillisista oikeuksistasi ennen kuin otat eron puheeksi. Vaikka avioehto olisi se ei silti tee toisesta puolisosta täysin oikeudetonta. Sinulla on oikeus henk.koht omaosuuteesi. Ota selvää myös sen vuoksi ettei mies pääse manipuloimaan ja uhkailemaan sinua väärällä tiedolla. Älä myöskään allekirjoita mitään miehen tarjoilemia asiakirjoja erouutisen jälkeen ilman konsultaatiota.

Väkivallan uhka on olemassa, joten järjestä asunto ja muuttosuunnitelma valmiiksi. Ota joku ystäväsi mukaan kun kerrot erosta. Älä jää miehen kanssa kahden asuntoon enää sen jälkeen. Voimia sinulle!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän yhdeksän