Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Et taida tietää historiasta mitään? Maalla ei yleensä tehdä 12 tuntisia työpäiviä, ei ole koskaan tehty. Talvella ei valo riitä, eikä kesällä voimat. Tapani oli heinäaikaankin ottaa pienet ettonet ruoan päälle jne. Se, että navettaan mentiin aamulla viideltä ja toisen kerran iltaviideltä, ei tarkoita että koko se 12 h siinä välissä olisi painettu töitä veren maku suussa. Toki työtä tehtiin paljon, mutta kuitenkin ihan eri tahtiin kuin nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sait tehdä sitä työtä mitä teit, ei koko ajan puhelin soinut tai sähköposti laulanut.
Toisekseen, ne "vanhukset" eivät olleet vaan hoidettavia riippoja, vaan osallistuivat talon töihin jaksamisensa mukaan. Vähintäänkin hakkasivat pehkuja lehmille, tai kehräsivät. Kukaan ei ollut vaan passattavana. Niin huonoon kuntoon menneet eivät pitkään eläneet, kun ei hoitoja ollut. Ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus oli usein kohtalokas, ellei ollut, toinen tuli hyvin pian perään ja vapautti kärsimyksistä. Jos joku eli niin pitkään että ehti dementoitua ja lähti vaeltelemaan metsiin, sinne jäi. Ei ollut Vapepaa hakemaan dementtiä kotiin.
12 lasta on myös yleisesti ottaen ollut aika harvinaista. 12 raskautta ehkä, mutta 12 yhtä aikaa elossa olevaa lasta ei. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresialla (Maria Antoinetten äiti) tosin taisi 16 lasta elää aikuiseksi saakka. Maria Teresia itse kuoli 63-vuotiaana.
Ja tässä se jutun juju tulee: ennen vanhaan EI OLLUT tällaista vanhusongelmaa. Koska nykyaikaisilla hoidoilla on onnistuttu pidentämään elinikää, mutta ei lisämään terveitä elinvuosia. Eli meillä on vanhuksia, joiden olisi pitänyt kuolla 20 vuotta sitten, mutta niitä pidetään limbossa modernin lääketieteen keinoin.
Itse olen kirjannut hoitotahtooni kaikki mahdolliset elvytyskiellot mitä vain suinkin olen keksinyt, samoin olen kieltänyt väkisin ruokkimisen. Jos en itse saa ruokaa suuhuni lapettua, joudan vaihtaa hiippakuntaa. En missään tapauksessa tahdo tuollaista kymmenien vuosien keinotekoista mukaelämää, mikä on nykyvanhusten kohtalona.
Hei nyt. Maalla tehdään pitkää päivää edelleen, aina on tehty. Viime kesänä tehtiin 16 tuntisia päiviä viikosta toiseen, milloin heinää, milloin rehua tai mitä milloinkin. Sään mukaan kun hommat tehdään niin siinä ei tunteja lasketa.
Talvella/syksyllä/ keväällä tehdään myös pitkää päivää. Kun pakkasta on 30 astetta, silloin vain ruokitaan eläimet ja varmistetaan useita kertoja päivässä ettei vesikupit jäädy (näissä lämmittimet mutta varmistaa pitää).
Turhan ruusuinen kuva sinulla maatilojen elämästä. Rankkaa työtä se on edelleen.
Miehen vanhemmat, entiset tilalliset pyöri nurkissa joitakin vuosia kun ostettiin tila. Appi halusi varmistaa että osaaminen ja tieto siirtyy, anoppi hoiti lapsia ja teki puutarhassa puhteita.
Sitten kun luottivat että hommat hoituu, asettuivat palvelujen äärelle asumaan. Appi aloitti vielä uudet työt eläkkeellä.
Niin siis on työtä kävellä katsomassa, että kupit ei ole jäässä?? Kyllä mä tekisin niin paljon mieluummin tuota kuin alkaisin tarkastaa tässä aamukahvin jälkeen rivi riviltä monisataisen ekselin, että onko kaikki tiedot kunnossa...vaikka saankin istua.
Lisäksi teillä oli hyväkuntoiset appivanhemmat, jotka auttoivat TEITÄ ja siirtyivät nätisti sivuun. Tässä nyt pyydellään ihmisiä laittamaan oma elämänsä hyllylle tehdäkseen valmiin elämän omille tai appivanhemmilleen. Että ihan samalla viivalla juu et ole nyt ymmärtämässä.
Tämä on niin koominen kommentti että alkoi ajatus lentää. Luultavasti nämä ihmiset ei asu navetassa vai pihattojako ne on nykyjään. Sehän voi olla joko ihan kodin lähellä tai ei. Luultavasti nuo juomapisteet täytyy tarkistaa muutaman tunnin välein eli se sitoo sinut ”töihin” etkä voi lähteä mihinkään. Veljellä menee noin 6 tuntia päivässä kun ruokkii karjan, tekee n 10 tuntista työpäivää talvisinkin. Koneita pitää huoltaa, eläimet synnyttää, on päivystystä juuri niiden takia ja kaikkea muuta puuhaa mitä myös työksi sanotaan. Maatiloilla on valtavasti paperitöitä ja ilmoitukset kaikista tapahtumista tehdään sähköisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaa mennä vähän tunteisiin nämä asiat.
Meillä on kaksi vanhusta perheessä, molemmat naisia. Toinen on ryypännyt semmoiset kolkyt- nelkytkymmentä vuotta, jättänyt kaksi lasta suunnilleen heitteille (ks. 70-luvun äidit), hän on nyt 85 v. Toinen on yksinhuoltajana elättänyt 4 lasta, hoitanut heidät hyvin, on nyt 91 v.
Voin sanoa, että tämä elämäntyyli on säilynyt aina näihin päiviin asti.
Nuorempi rouvashenkilö saa kaikki mahdollisen avun, kotihoito käy useasti päivässä, että ei mene lääkkeitä miten sattuu, kuseksii petiin ja sohvalle, häntä kuskataan harrastuksiin, tietenkään ei siivoa itse, ei pese pyykkejään, ruoka tuodaan valmiina ja sille irvistellään, eletään päiviä vain suklaalla, joka helkkarin asiasta valitetaan, soitellaan yötä myöten, mitä nyt ollaan vailla...
Vanhempi saa apua kaupassa käynnissä, mutta antaa selkeän listan, mitä sieltä tarvitsee, hoitaa kaiken muun itse siivouksista alkaen, ei tarvitse, eikä halua apua.
Mitäpäs veikkaatte, kumpaa käydään katsomassa useammin, kumman luona on kivempi käydä ja kumpaa mieluummin auttelee?
Oikeasti, jos vanhus on perceillyt koko aikuisikänsä, ei hänellä pitäisi olla minkään järjen mukaan pelkän vanhuutensa vuoksi aihetta olettaa, että muut nyt pistävät elämänsä takalevylle hänen passaamisensa takia.
Tämä on niin totta. Itse olin äitini omaishoitaja hänen kuolemaansa saakka. Osa ihmisistä ihmetteli miten jaksan, sillä minulla oli samaan aikaan kolme alle kouluikäistä lasta. Vastasin heille joskus puoliksi leikeilläni, että "ikävä kyllä" minulla oli lapsuudessa liian hyvä ja rakastava äiti. Huonomman olisinkin voinut jättää hoitamatta...
Olisikin noin. Valitettavasti omat vanhemmat on aiheuttaneet paljon murhetta nimenomaan huonoutensa takia ja sama meno toki jatkuu nyt. Äitini hoisin nimenomaan siksi, että hänen soitteluistaan ja märinästään olisi ollut isompi harmi kuin hänen vahtimisestaan oli. Mutta varmaan aika moni tällainen vanhus saa lopulta lapsensa silmilleen kun riittävästi jatkaa rääkkäämistä, että kyllä se olisi parempi molemmille, että näiden asiat hoitaisi yhteiskunta. En sitten tiedä etteikö joku hoitajakin näitä huitaise takaisin tai vieläpä ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytär hoitamassa sopii vain, jos äiti pystyy olemaan jalkeilla ja tytär on eläkkeellä tai muuten jatkuvasti saatavilla. Lisäksi tyttärellä ei ole pieniä lapsia, jotka tarvitsevat äitinsä aikaa ja huomiota.
Kokopäivätöissä oleva perheenäiti ei pysty hoitamaan sänkyhoidettavaa vanhempaa. Tyttären kotona täytyy myös olla ylimääräistä tilaa, ts. oma huone ja esteetön koti, vanhukselle.
Aika harvalla noin on.
Tämä on monille vanhuksille vaikea ymmärtää, että tyttären täytyy tosiaan olla eläkkeellä jotta voisi hoitaa vanhempaansa. Ei työikäinen pysty, kun pitää käydä töissä.
Eläkeikäisellä olisi aikaa,muttei enää aina voimia hoitaa toista ihmistä.Itselläkin voi siinä iässä olla yhtä ja toista vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaa mennä vähän tunteisiin nämä asiat.
Meillä on kaksi vanhusta perheessä, molemmat naisia. Toinen on ryypännyt semmoiset kolkyt- nelkytkymmentä vuotta, jättänyt kaksi lasta suunnilleen heitteille (ks. 70-luvun äidit), hän on nyt 85 v. Toinen on yksinhuoltajana elättänyt 4 lasta, hoitanut heidät hyvin, on nyt 91 v.
Voin sanoa, että tämä elämäntyyli on säilynyt aina näihin päiviin asti.
Nuorempi rouvashenkilö saa kaikki mahdollisen avun, kotihoito käy useasti päivässä, että ei mene lääkkeitä miten sattuu, kuseksii petiin ja sohvalle, häntä kuskataan harrastuksiin, tietenkään ei siivoa itse, ei pese pyykkejään, ruoka tuodaan valmiina ja sille irvistellään, eletään päiviä vain suklaalla, joka helkkarin asiasta valitetaan, soitellaan yötä myöten, mitä nyt ollaan vailla...
Vanhempi saa apua kaupassa käynnissä, mutta antaa selkeän listan, mitä sieltä tarvitsee, hoitaa kaiken muun itse siivouksista alkaen, ei tarvitse, eikä halua apua.
Mitäpäs veikkaatte, kumpaa käydään katsomassa useammin, kumman luona on kivempi käydä ja kumpaa mieluummin auttelee?
Oikeasti, jos vanhus on perceillyt koko aikuisikänsä, ei hänellä pitäisi olla minkään järjen mukaan pelkän vanhuutensa vuoksi aihetta olettaa, että muut nyt pistävät elämänsä takalevylle hänen passaamisensa takia.
Tämä on niin totta. Itse olin äitini omaishoitaja hänen kuolemaansa saakka. Osa ihmisistä ihmetteli miten jaksan, sillä minulla oli samaan aikaan kolme alle kouluikäistä lasta. Vastasin heille joskus puoliksi leikeilläni, että "ikävä kyllä" minulla oli lapsuudessa liian hyvä ja rakastava äiti. Huonomman olisinkin voinut jättää hoitamatta...
Olisikin noin. Valitettavasti omat vanhemmat on aiheuttaneet paljon murhetta nimenomaan huonoutensa takia ja sama meno toki jatkuu nyt. Äitini hoisin nimenomaan siksi, että hänen soitteluistaan ja märinästään olisi ollut isompi harmi kuin hänen vahtimisestaan oli. Mutta varmaan aika moni tällainen vanhus saa lopulta lapsensa silmilleen kun riittävästi jatkaa rääkkäämistä, että kyllä se olisi parempi molemmille, että näiden asiat hoitaisi yhteiskunta. En sitten tiedä etteikö joku hoitajakin näitä huitaise takaisin tai vieläpä ensin.
Kaikilla ei ole tosiaan hyviä vanhempia. Omat oli narsistiset, julmat ja väkivaltaiset lapsenhakkaajat jotka kaikessa pyrki alistamaan lasta ja ihan ääneen hokivat että lapselta pitää ottaa luulot pois, lapsi pitää nujertaa.
Meno aikuisikäisenä ollesani siirtyi henkiseen väkivaltaan, arvosteluun, uhkailuun, eli ei koskaan ole ollut sellaista tilannetta että vanhemmat olisi olleet hyvät, ystävälliset tai tukeneet ja kannustaneet.
Tunnen hirveää stressiä. Ja narsistin lapsena aiheetonta syyllisyyttä (mua koko lapsuus syyllistettiin siitä että vanhemmilla on paha mieli, tai ne on pettyneitä minuun tms).
En halua auttaa noita. Siis yhtään. Koskaan. Ja silti tiedän että syyllistäminen ja syyllisyydentunto tulee olemaan niin iso että joudun auttamaan ja ottamaan taas sitä samaa tuttua paskaa niskaan komenneltavana ja käskytettävänä likasankona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta paikkakunnan vanhusten perhehoitomahdollisuudetkin kannattaa kartoittaa. Niissä saa asua kodinomaisissa oloissa.
Kukahan haluaisi asumaan ventovieraaseen perheeseen vanhana.
On hienoa, jos pystyy huolehtiaan omista vanhuksistaan. Mutta kaikille se ei vaan ole mahdollista. Mulle on. Asun vanhempieni naapurissa, Matkaa viereiseen rakennukseen on noin 50 metriä. Teen myös etätöitä. Olen tehnyt jo kohta 10 vuotta. Lisäksi olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja.
Kerran isäni soitti mulle ja pyysi avuksi nostamaan äitini vessan lattialta. Mulla meni alle minuutti, kun olin paikalla. Myös siskoni asuu tässä samassa taloyhtiössä, vieläkin lähempänä (noin 30 metriä vanhemmista) kuin minä Mutta siskollani ei ole hoitoalan koulutusta. Kun menin auttamaan isääni nostamaan äidin vessan lattialta olohuoneen sohvalle, tarkistin myös äitini kokonaistilanteen. Mittasin verenpaineen ja tunnustelin pulssin. Kyselin tietyt asiat. Ja tajusin, että kyseessä on sydäninfarkti, joten soitin 112:een. Ja sydärihän se olikin. Jos siskoni olisi mennyt avuksi nostamaan äidin vessan lattialta, ei siskoni olisi älynnyt tehdä mitään muuta vaan olisi palannut takaisin kotiinsa.
Kun isäni soitti mulle aamuyöllä, kuuntelin hetken ja kehotin soittamaan 112:een ja jättämään pihaoven auki. Puin unenpöpperössä nopeasti päälleni, juoksi pihan poikki ja ehdin paikalle jo hyvissä ajoin ennen ambulanssia. Annoin nitrot, tarkkailin äidin vointia.
Kun isäni soitti mulle keskellä työpäivää ja kertoi, että äitiä sattuu vatsaan, pistin vaan töihin viestiä, että joudun poistumaan joksikin aikaa paikalta. Taas nopeasti kengät jalkaan ja takki päälle. Minuutissa vanhempieni luona. Taas tilannearvio ja soitto 112:een.
Kun on liukasta (kuten nyt on) haen vanhempieni postit. Kuljen 3 kertaa päivässä vanhempieni postilaatikon ja heidän asuntonsa ohi. Koiran kanssa, koska koira on pakko lenkittää kolme kertaa päivässä. Samalla reissulla haen postit ja otan mukaani myös vanhempieni roskat, jotka käyn heittämässä roskikseen. Tämä onnistuu, koska asumme naapureina.
Jos mulla olisi lähityö, asuisin kauempana ja/tai en olisi aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja, tilanne olisi ihan toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei pääse hoivakotiin vaikka haluaisi. Meni lahjoittamaan oman velattoman asuntonsa suosikkilapselleen tämän painostuksesta ja nyt valittaa minulle kun ei pääse hoivakotiin. Juuri tänään sanoin että kai ymmärtää että sinne olisi voinut päästä kun olisi myynyt asuntonsa, olisi niillä rahoilla maksanut siellä vuosia asumisensa. Nyt eläke ei riitä että sinne pääsisi kunnan maksamana. Surullista. Syystäkin välit mennyt tälläisen jälkeen.
Tuo on täyttä höpöhöpöä.
Tässä tapauksessa on siis kyse vanhuksesta joka selviää yksin kotona vielä hyvin ilman kotihoita ym apua. Käy itse kaupassa jne. Mutta haluaisi hoivakotiin asumaan. On siis vielä liian hyväkuntoinen yhteiskunnan maksamaan hoivakotiin mutta pääsisi tottakai muuttamaan yksityiseen heti jos olisi varaa maksaa kuukausittain se 3000-4000e. Ei hänellä enää sellaisia rahoja ole, pieni 1300e eläke ja sillä ei yksityistä hoivakotia maksella. Oma vika, siihen olisi ollut mahdollisuus kun olisi myynyt asuntonsa ja maksellut niillä rahoilla hoivakodin hurjat kuukausivuokrat.
Ei noin hyväkuntoisen vanhuksen paikka ole hoivakoti vaan palveluasunto ja ne on huomattavasti halvempia. Jonoon vaan.
Ei pääse noin hyväkuntoinen edes jonoon.
Mutta on olemassa erilaisia senioritaloja ym tuollaisille ikääntyneille. Hän ei tarvitse vielä mitään apua, kun pystyy kaupassa käydäänkin itse.
Tuollainen senioritalo on hyvä vaihtoehto.
Omassa kotikaupungissa on tällä periaatteella toimivia taloja. Yksi näistä on meidän kaupunginosassamme. Siellä on ehkä noin 40-50 esteetöntä vuokra-asuntoa vanhuksille, uudehkossa talossa. Paikka on hyvä, kaikki lähipalvelut (kaupat, apteekki, kirjasto ym) on käytännössä aivan naapurissa. Lisäksi talon alakerrassa on yhteisötila, jossa on päivittäin paikalla hoitaja. Hoitaja järjestää asukkaiden yhteisiä toimintoja ja aika ajoin sovittaessa tekee kotikäyntejä, juttelee asukkaiden kanssa, mittaa verenpaineita, auttaa pistämään ja hoitaa muita terveydenhoitoon liittyviä pieniä asioita, ei kuitenkaan tee mitään kotipalvelun töitä (jokainen voi hankkia apua kotiinsa tarpeen mukaan; hoitaja on mukana tarpeen arvioinnissa). Toimiva ja hyvä talo, jossa vanhukset viihtyvät ja pärjäävät yllättävän hyvin.Harmi, kun tuollaisia ei ole joka kaupungissa. Tuollaiseen haluaisin itsekin joskus muuttaa.
Tervetuloa Lappeenrantaan. Lähes joka ikinen keskustaan rakennettu/rakennettava uusi kerrostalo on senioritalo.
Olen huomannut saman (käyn säännöllisesti työn takia lappeenrannassa) ja harmittaa että kaunis keskusta on pilattu ”mummokodeilla”. Koko keskusta on pelkkää hoitokotia. Mitä noille käy sitten kun suuret ikäluokat kupsahtaa? Sinällään varmaan lappenrantalaisilla on turvallista kun laitospaikkoja on TARPEEKSI kerrankin.
Kommenttisi liittyy tavallaan asiaan, mitä juuri äsken ajattelin. Olen asunut nykyisessä kodissani jo 30 vuotta. Olen tässä kodissa kasvattanut lapseni aikuisiksi. Olen nähnyt naapuriin syntyvän lapsia, lasten kasvavan pieniksi koululaisiksi, tulevan teini-ikään ja muuttavan omilleen. Aika moni taloyhtiön asukas on asunut tässä yhtä kauan kuin minäkin, joten olen nähnyt, miten lasteni hiekkalaatikkokavereista tulee vanhempia ja naapureistani isovanhempia. Kun olen ollut välillä pidemmän aikaa sairas, olen sentään voinut ikkunasta katsoa lasten leikkimistä, naapureiden tekevän puutarhahommia yms. Tykkään asua paikassa, jossa on monen ikäisiä asukkaita. Sen vuoksi ajatus senioritalosta tai jostain hoivalaitoksesta ei oikein viehätä. Haluan nähdä edes ikkunasta elämää enkä olla paikassa, jossa odotetaan vain kuolemaa.
Moni muukin haluaisi,mutta aina se ei ole mahdollista jos kunto huononee tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
On varmaan myös kohtuullista, että mummon perintö menee kodittomille kissoille. Kyllä mummolla on myös oikeus odottaa apua ja haluta asua kotonaan. Ei niitä hoitopaikkoja myöskään ole kuin sieniä sateella. Kannattaa yrittää kuvitella itsensä mummon asemaan, mikäli on kykeneväinen empatiaan.
Onneksi omaisia on kuin sieniä sateella. Ja kissoja. Toki ne hoitavat.
Hemmetti näitä kommentteja, joissa antipatian valtaama kirjoittaja maukuu empatiaa jakamatta sitä lainkaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni ihminen ja moni vanhus on kuollut myös yksin kotiinsa. Vanhus on saanut sydänkohtauksen tai aivohalvauksen tai kaatunut tai pudonnut jostain ja loukannut itsensä. On käynyt niin pahasti, ettei vanhus ole pystynyt soittamaan omaiselle tai hätänumeroon 112 tai painamaan turvarannekkeensa hälytysnappia. Turvaranneke ei aina ole kädessä, vaan vanhus ottaa turvarannekkeen pois.
Omainen on ihmetellyt, kun vanhus ei vastaa puhelimeen. Ja tullut käymään tai pyytänyt naapurin käymään puolestaan. Tai kotihoidon hoitaja on löytänyt. Tai postinjakaja, naapuri tai poliisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua,
mutta on ihan totta, että kun vanhus vihdoin pääsee hoivakotiin, laitoistuu siellä tosi nopeasti. On jostain menneiltä vuosikymmeniltä peräisin oletus, että hoivakodeissa olisi erilaista virkistystoimintaa tai edes pahemmin juttuseuraa. Suurin osa hoivakoteihin päässeistä (tai joutuneista, miten vaan) on jo siinä kunnossa, ettei suusta tule enää mitään järkevää. Hoivakodin arki on asukkaan näkökulmasta sitä, että odotetaan päivän aterioita ja lääkkeitä. Joinain päivinä pesulle pääsyä. Ja sitten odotetaan, että illalla sammutetaan valot, ja yöllä odotetaan, että valot laitetaan taas päälle. Tietenkin myös sitä, että joku omainen tulisi käymään. Henkilökuntamäärä on vedetty niin minimiin, että poissa on ajat (työskentelin vanhainkodissa 1980-luvulla), jolloin vanhuksia vietiin ulos, kauppakeskuksiin, uimaan, jumppaan tai edes joku hoitaja luki päivän Hesarin.Ainoa hyvä puoli hoivakodissa asukkaan kannalta on (verrattuna omassa kodissa asumiseen, jos käy kotihoito, ateriapalvelu jne) se, että jos kaatuu, ei yleensä tarvitse hirveän montaa tuntia maata kivuissaan lattialla.
Mulla on omassa kodissaan asuvat yli 90-vuotiaat vanhemmat. Äidillä tomii jalat ja isällä pää. Kumpikin on ollut muutaman viime vuoden aikana sairaalassa, ja lääkärit aina ehdottaneet, että siirrettäisiin perusterveydenhuoltoon osastolle kuntoutumaan. Mutta kun mä olen nähnyt omin silmin, miten vanhempani jo siellä erikoissairaanhoidossa ovat alkaneet laitostua, niin olen myös tiennyt, että jos heidät siirretään makaamaan jonnekin perusterveydenhuollon laitokseen muka kuntoutumaan (esim eräässä kotikaupunkini em laitoksessa fysioterapeutti käy kerran viikossa tunnin verran ja muun ajan vanhukset makaavat sängyssä), he eivät tule koskaan enää olemaan kotiutuskunnossa. Joten olen ehdottomasti kieltäytynyt tämän kaltaisesta "kuntoutuksesta". Mulla ja vanhemmillani on se hyvä puoli, että asumme naapureina. Lisäksi mulla on etätyö sekä työpaikka, jossa ymmärretään oikein hyvin, että saatan joutua keskellä päivää käymään vanhempieni luona. Tämä ei ole siis ongelma, koska voin jatkaa sitten illalla pidempään töitä. Lisäksi olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja, joten pystyn oikein hyvin arvioimaan, onko tarvetta soittaa ambulanssia vai ei. Kaikilla muilla vanhempieni omaisilla on työt, joita ei voi tehdä etänä, ja olen myös meistä ainoa, jolla on hoitoalan koulutus. Joten ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka eivät nyt vaan pysty samaan aikaan tekemään töitä ja huolehtimaan vanhuksistaan. Eikä varsinkaan, jos on lähityön lisäksi vielä omaakin perhettä. Omat lapseni ovat jo aikuisia, joten pystyn joustamaan monista asioista, esimerkiksi ruuanlaitosta. Vapaa-aikani ei ole "aikataulutettua", kuten monilla perheellisillä on.
Juuri noin on asiat, jos joutuu vuoteenomaksi, se vie muutamassa päivässä siihen kuntoon, ettei pärjää kotona enää. Tunnistin tyylistä, että olet varmaan sairaanhoitaja. Itse olen ollut vain akuuttisairaanhoidossa työssä, mutta tunnistan miten usein käy ikääntyneen kohdalla. Niinpä kotona paras, jos suinkin voi järjestää olot siihen malliin että pärjää. t. Konkari esh
Näinkö, vaikka siellä kotona ei olisi mitään muuta kuin sängyssä maata ja seinää tuijottaa, vieläpä peloissaan? Mutta kun konkari eshj:t arvioivat, että kyllä siellä pärjää, kun joku kurkkaa ovelta 3 kertaa päivässä.
Hoivakodissa ei kurkata ovelta välttämättä kertaakaan. Vanhuksen huoneeseen mennään silloin, kun on jokin asia, mikä pitää tehdä. Kuten viedä ruoka tai lääkkeet tai vaihtaa vaippa. Jotkut tuntuvat kuvittelevan, että hoivakodissa vanhus olisi jatkuvasti tarkkailtavana. Ei ole. Ihan saa vanhus kuolla yksin sänkyynsä ja joku huomaa vainajan vasta sitten, kun menee viemään seuraavaa ateriaa tai lääkkeitä.
Mun isällä on sellainen turvaranneke, joka tunnistaa onko se kädessä vai ei, ja jos ei ole, niin soitetaan perään ja/tai tullaan katsomaan. Muuten ihan hieno palvelu, paitsi että isä on 100% täysjärkinen eikä ollenkaan tuollaista automaattipaimennusta tarvitsisi, kun tajuaa itsekin miksi ranneketta pidetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta paikkakunnan vanhusten perhehoitomahdollisuudetkin kannattaa kartoittaa. Niissä saa asua kodinomaisissa oloissa.
Kukahan haluaisi asumaan ventovieraaseen perheeseen vanhana.
Sellainen, jota ahdistaa koko ajan kotiin tulevat ventovieraat hoitajat, jotka vaihtuvat koko ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummo kottikärryyn ja kippaatte hoivakodin ovesta sisään. Tuskin mahtaa mummo mitään.
Niinkö toivot itsellesi tehtävän kun olet vanha ?
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että jollain on tuollainen harhakäsitys siitä, että vain naispuoliset sukulaiset osaisivat hoitaa. Olen nainen, jolta puuttuu hoivavietti ja pelkkä ajatus fyysisestä koskemisesta on ihan mahdoton. Siis että pesisin omia vanhempia, laittaisin vaippoja tai muuta. Rakastan heitä, mutta en pystyisi ikinä siihen mitä omaishoitajat ja lähihoitajat ym ammattilaiset tekevät.
Ja siitä syystä mielestäni rakastavin teko on etsiä hoitopaikka silloin kun yksin ei enää pysty asumaan. Tai hyväksyä se, että omaishoitaja voi olla miespuolinen sukulainen.
Työ on myös raskasta ja vaatii fyysistä voimaa. Kuinka moni 40-50 -vuotias ja siitä ylöspäin jaksaa nostaa lattialta esim. 80 kiloisen täysin velton aikuisen?
Oli aikoinaan raskasta käydä nostelemassa satakiloista isääni lattialta,välillä kaatuivat molemmat,kun toinen yritti nostaa toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaa mennä vähän tunteisiin nämä asiat.
Meillä on kaksi vanhusta perheessä, molemmat naisia. Toinen on ryypännyt semmoiset kolkyt- nelkytkymmentä vuotta, jättänyt kaksi lasta suunnilleen heitteille (ks. 70-luvun äidit), hän on nyt 85 v. Toinen on yksinhuoltajana elättänyt 4 lasta, hoitanut heidät hyvin, on nyt 91 v.
Voin sanoa, että tämä elämäntyyli on säilynyt aina näihin päiviin asti.
Nuorempi rouvashenkilö saa kaikki mahdollisen avun, kotihoito käy useasti päivässä, että ei mene lääkkeitä miten sattuu, kuseksii petiin ja sohvalle, häntä kuskataan harrastuksiin, tietenkään ei siivoa itse, ei pese pyykkejään, ruoka tuodaan valmiina ja sille irvistellään, eletään päiviä vain suklaalla, joka helkkarin asiasta valitetaan, soitellaan yötä myöten, mitä nyt ollaan vailla...
Vanhempi saa apua kaupassa käynnissä, mutta antaa selkeän listan, mitä sieltä tarvitsee, hoitaa kaiken muun itse siivouksista alkaen, ei tarvitse, eikä halua apua.
Mitäpäs veikkaatte, kumpaa käydään katsomassa useammin, kumman luona on kivempi käydä ja kumpaa mieluummin auttelee?
Oikeasti, jos vanhus on perceillyt koko aikuisikänsä, ei hänellä pitäisi olla minkään järjen mukaan pelkän vanhuutensa vuoksi aihetta olettaa, että muut nyt pistävät elämänsä takalevylle hänen passaamisensa takia.
Tämä on niin totta. Itse olin äitini omaishoitaja hänen kuolemaansa saakka. Osa ihmisistä ihmetteli miten jaksan, sillä minulla oli samaan aikaan kolme alle kouluikäistä lasta. Vastasin heille joskus puoliksi leikeilläni, että "ikävä kyllä" minulla oli lapsuudessa liian hyvä ja rakastava äiti. Huonomman olisinkin voinut jättää hoitamatta...
Olisikin noin. Valitettavasti omat vanhemmat on aiheuttaneet paljon murhetta nimenomaan huonoutensa takia ja sama meno toki jatkuu nyt. Äitini hoisin nimenomaan siksi, että hänen soitteluistaan ja märinästään olisi ollut isompi harmi kuin hänen vahtimisestaan oli. Mutta varmaan aika moni tällainen vanhus saa lopulta lapsensa silmilleen kun riittävästi jatkaa rääkkäämistä, että kyllä se olisi parempi molemmille, että näiden asiat hoitaisi yhteiskunta. En sitten tiedä etteikö joku hoitajakin näitä huitaise takaisin tai vieläpä ensin.
Kaikilla ei ole tosiaan hyviä vanhempia. Omat oli narsistiset, julmat ja väkivaltaiset lapsenhakkaajat jotka kaikessa pyrki alistamaan lasta ja ihan ääneen hokivat että lapselta pitää ottaa luulot pois, lapsi pitää nujertaa.
Meno aikuisikäisenä ollesani siirtyi henkiseen väkivaltaan, arvosteluun, uhkailuun, eli ei koskaan ole ollut sellaista tilannetta että vanhemmat olisi olleet hyvät, ystävälliset tai tukeneet ja kannustaneet.
Tunnen hirveää stressiä. Ja narsistin lapsena aiheetonta syyllisyyttä (mua koko lapsuus syyllistettiin siitä että vanhemmilla on paha mieli, tai ne on pettyneitä minuun tms).
En halua auttaa noita. Siis yhtään. Koskaan. Ja silti tiedän että syyllistäminen ja syyllisyydentunto tulee olemaan niin iso että joudun auttamaan ja ottamaan taas sitä samaa tuttua paskaa niskaan komenneltavana ja käskytettävänä likasankona.
Etkä joudu, lopeta toi. Ite en ainakaan aio narsistivanhempien käskytettävänä olla hetkeäkään. Soittamalla voin järjestellä jonkun asian, jos tarvitaan, siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintö varmaan aloittajalle kuitenkin kelpaa?
Minä olen vanhemmille sanonut jo pitkään, että älkää säästäkö perintöä varten vaan omaan hyvinvointiinne. Ei vaan ole mennyt perille. Toki otan perinnön joskus vastaan, mutta mieluummin näkisin vanhempani hankkivan kotiapua ja virkistystä itselleen rahoillaan. Heillä on rahaa, minulla ei ole jaksamista heistä huolehtimiseen.
eri
Otat perinnön vastaan jos olet vielä täällä ottamassa sen vastaan.Lähtöjärjestystä ei tiedä kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta paikkakunnan vanhusten perhehoitomahdollisuudetkin kannattaa kartoittaa. Niissä saa asua kodinomaisissa oloissa.
Kukahan haluaisi asumaan ventovieraaseen perheeseen vanhana.
Näköjään heitä on, jotka haluavat asua sellaisessa ja on heitä, jotka ovat perustaneet perhekodin vanhuksille. On ollut juttuja lehdissä ja televisiossa perhekodeista, joissa on vanhuksia hoidossa.
Jos on iso ok- talo ja useita ylimääräisiä huoneita, kuten eräässä oli, niin pariskunta päätti alkaa hoitamaan vanhuksia kotonaan.
Ihan kunnioitettavaa , sillä harva alkaisi sellasta.
Vanhuksilla oli mukavat ja kodikkaat olot ja saivat osallistua kotiaskareisiin, kuten leivontaan ja ruuanlaittoon ja ulkoilu toimi myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytär hoitamassa sopii vain, jos äiti pystyy olemaan jalkeilla ja tytär on eläkkeellä tai muuten jatkuvasti saatavilla. Lisäksi tyttärellä ei ole pieniä lapsia, jotka tarvitsevat äitinsä aikaa ja huomiota.
Kokopäivätöissä oleva perheenäiti ei pysty hoitamaan sänkyhoidettavaa vanhempaa. Tyttären kotona täytyy myös olla ylimääräistä tilaa, ts. oma huone ja esteetön koti, vanhukselle.
Aika harvalla noin on.
Tämä on monille vanhuksille vaikea ymmärtää, että tyttären täytyy tosiaan olla eläkkeellä jotta voisi hoitaa vanhempaansa. Ei työikäinen pysty, kun pitää käydä töissä.
MIKSI työelämässä olevia mummoja sitten aina vaaditaan hoitamaan lastenlapsia?
No ensinnäkin, elämässä ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua. Itse hoidan lastenlastani todella mielellään, vaikka käyn töissä. Eli pääasiassa viikonloppuisin. Oma vanha narsisti äitini ei hoitanut edes omia lapsiaan ja nyt koko suvun pitäisi hypätä hänen pillinsä mukaisesti. Olen lyönyt välit poikki, ei vähempää voisi kiinnostaa. Rahaa on niin palkatkoon apua itselleen, se raha on hänen elämänsä tärkein asia. Kuultu niin moneen kertaan.
Enpä ole eläissäni nähnyt ihmistä jonka ei ole tarvinnut koskaan tehdä mitään mitä ei halua.Jos sellainen ihminen olisi olemassa,en haluaisi tuntea häntä,koska hän olisi läpeensä itsekäs yksilö.
Kuulostaa raskaalta ja todella harvalla tämä järjestely onnistuu. Kunnassa taputetaan käsiä, kun lapsella on jatkuva vastuu, 24/7 omista vanhemmista. Oletko ajatellut, jaksatko omaishoitotyötä, kun vanhempasi alkavat sairastaa vielä enemmän? Muuttavatko he sitten palvelutaloon tai hoitokotiin?
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, jos pystyy huolehtiaan omista vanhuksistaan. Mutta kaikille se ei vaan ole mahdollista. Mulle on. Asun vanhempieni naapurissa, Matkaa viereiseen rakennukseen on noin 50 metriä. Teen myös etätöitä. Olen tehnyt jo kohta 10 vuotta. Lisäksi olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja.
Kerran isäni soitti mulle ja pyysi avuksi nostamaan äitini vessan lattialta. Mulla meni alle minuutti, kun olin paikalla. Myös siskoni asuu tässä samassa taloyhtiössä, vieläkin lähempänä (noin 30 metriä vanhemmista) kuin minä Mutta siskollani ei ole hoitoalan koulutusta. Kun menin auttamaan isääni nostamaan äidin vessan lattialta olohuoneen sohvalle, tarkistin myös äitini kokonaistilanteen. Mittasin verenpaineen ja tunnustelin pulssin. Kyselin tietyt asiat. Ja tajusin, että kyseessä on sydäninfarkti, joten soitin 112:een. Ja sydärihän se olikin. Jos siskoni olisi mennyt avuksi nostamaan äidin vessan lattialta, ei siskoni olisi älynnyt tehdä mitään muuta vaan olisi palannut takaisin kotiinsa.
Kun isäni soitti mulle aamuyöllä, kuuntelin hetken ja kehotin soittamaan 112:een ja jättämään pihaoven auki. Puin unenpöpperössä nopeasti päälleni, juoksi pihan poikki ja ehdin paikalle jo hyvissä ajoin ennen ambulanssia. Annoin nitrot, tarkkailin äidin vointia.
Kun isäni soitti mulle keskellä työpäivää ja kertoi, että äitiä sattuu vatsaan, pistin vaan töihin viestiä, että joudun poistumaan joksikin aikaa paikalta. Taas nopeasti kengät jalkaan ja takki päälle. Minuutissa vanhempieni luona. Taas tilannearvio ja soitto 112:een.
Kun on liukasta (kuten nyt on) haen vanhempieni postit. Kuljen 3 kertaa päivässä vanhempieni postilaatikon ja heidän asuntonsa ohi. Koiran kanssa, koska koira on pakko lenkittää kolme kertaa päivässä. Samalla reissulla haen postit ja otan mukaani myös vanhempieni roskat, jotka käyn heittämässä roskikseen. Tämä onnistuu, koska asumme naapureina.
Jos mulla olisi lähityö, asuisin kauempana ja/tai en olisi aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja, tilanne olisi ihan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta paikkakunnan vanhusten perhehoitomahdollisuudetkin kannattaa kartoittaa. Niissä saa asua kodinomaisissa oloissa.
Kukahan haluaisi asumaan ventovieraaseen perheeseen vanhana.
Sellainen, jota ahdistaa koko ajan kotiin tulevat ventovieraat hoitajat, jotka vaihtuvat koko ajan?
Koti on kuitenkin tuttu ympäristö omine tavaroineen jne.
Minä elin paljolti pienviljelijän elämää ja hoidin äitiäni samalla kuin lasta, eläimiä, pihahommia ja myös fyysistä työtä vaativaa firmaa. Ei voi verrata ohjelmoitua elämää viettäviin, koska pystyin oikeasti vaikuttamaan niin paljon siihen, mitä tein ja missä järjestyksessä. Ja tekemään useampaa asiaa yhtaikaa ja limittäin.
Sekä lapsi että äiti kitisivät välillä, mutta ymmärsivät sitten, että vaikka minulla ei ole aikaa heidän jokaiselle kotkotukselleen, olen kuitenkin läsnä jos todellista avuntarvetta tai asiaa on.
Nyt vain on vanhuksissa jo suuri enemmistö porukkaa, jotka ovat työelämän opettamia. Että joko ollaan töissä tai sitten on päästy eläkkeelle ja ollaan täysin vapaita kaikista velvollisuuksista. Se on kauhea karhunpalvelus, joka johtaa väistämättä pelkoihin, passuuttamiseen ja mökkihöpertymiseen. Äkkiä ollaankin sitten vaiheessa, jossa ei ymmärretä, että ne passaajat eivät välttämättä ole ollenkaan vapaalla, ja jos ovatkin, heillä voi olla muitakin hommia kuin tämän yhden hoitaminen.