Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa.
Tämä on todella tärkeä pointti kun puhutaan/haaveillaan vanhusten lisääntyvästä kotihoidosta, moni ei edes ymmärrä kuinka paljon asioita siinä täytyy silloin omaisten hoitaa kun vanhus asuu kotona.
Jouduin jäämään pois työelämästä juuri tuon syyn takia kun vanhempani alkoivat raihnaistua ja tarvita hoivaa, eivätkä sitä muualta saaneet koska olivat kuulemma liian "hyväkuntoisia". Tekemistä oli niin paljon, se oli kokopäivätyö. Asiat vaan täytyi jonkun hoitaa koska ei niitä voinut jättää hoitamattakaan. Miten voisi jättää laskut maksamatta, lääkärit käymättä, ruoat laittamatta jne? Eikä kyse ollut mistään omakotitalon töistä tai sairaanhoitajan vuodepotilaiden hoidosta, vaan ihan muusta. Vanhempien hoitaminen kotona on todella vaativaa ja vie kaiken ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se mitä vanhustyö tarvitsee, on ennaltaehkäisevä työ. Ihmisen fyysinen kunto, terveys, sosiaaliset suhteet, asuminen, talous ym. kaikki tulisi kartoittaa joka ikiseltä 70 vuotiaalta.
Sen mukaan ruvettaisiin tarjoamaan ravitsemustetapiaa, fysioterapiaa, päivätoimintaa, kotihoitoa, miettimään asumisratkaisuja ym. Tottakai ihmisellä olisi myös oikeus kieltaytyä tästä kaikesta. Mutta hänelle soitettaisiin uudestaan taas parin vuoden kuluttua.
Osalla ikääntyneillä menee tosi hyvin ja he ovat hyvässä kunnossa.
Mutta kuntoutus on se, mihin itse lähtisin panostamaan. Ja ns varhainen puuttuminen ennen kuin mitään sen suurempaa pommia pääsee kotiin syntymään.
Ja toivottavasti ihmiset lopettaisivat miettimästä sitä mitä se ja se maksaa. Kääriliinoissa ei ole taskuja. Panostakaa elämänlaatuun vanhana.
Minulla on eläkeikä 70 v. Jos joku alkaisi soittelemaan heti, kun viimeinen työpäivä on tehty, että joko muutat seniorikotiin pois omasta kodista, että tulisit edullisemmaksi yhteiskunnalle, saattaisin jopa ärsyyntyy.
Antakaa nyt edes muutama vuosi eläkkeellä nauttia itsemääräämisoikeudesta ja tehdä, mitä huvittaa,ilman, että yhteiskunta holhoaa
En ole lukenut koko ketjua, mutta paikkakunnan vanhusten perhehoitomahdollisuudetkin kannattaa kartoittaa. Niissä saa asua kodinomaisissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei pääse hoivakotiin vaikka haluaisi. Meni lahjoittamaan oman velattoman asuntonsa suosikkilapselleen tämän painostuksesta ja nyt valittaa minulle kun ei pääse hoivakotiin. Juuri tänään sanoin että kai ymmärtää että sinne olisi voinut päästä kun olisi myynyt asuntonsa, olisi niillä rahoilla maksanut siellä vuosia asumisensa. Nyt eläke ei riitä että sinne pääsisi kunnan maksamana. Surullista. Syystäkin välit mennyt tälläisen jälkeen.
Tuo on täyttä höpöhöpöä.
Tässä tapauksessa on siis kyse vanhuksesta joka selviää yksin kotona vielä hyvin ilman kotihoita ym apua. Käy itse kaupassa jne. Mutta haluaisi hoivakotiin asumaan. On siis vielä liian hyväkuntoinen yhteiskunnan maksamaan hoivakotiin mutta pääsisi tottakai muuttamaan yksityiseen heti jos olisi varaa maksaa kuukausittain se 3000-4000e. Ei hänellä enää sellaisia rahoja ole, pieni 1300e eläke ja sillä ei yksityistä hoivakotia maksella. Oma vika, siihen olisi ollut mahdollisuus kun olisi myynyt asuntonsa ja maksellut niillä rahoilla hoivakodin hurjat kuukausivuokrat.
Ei noin hyväkuntoisen vanhuksen paikka ole hoivakoti vaan palveluasunto ja ne on huomattavasti halvempia. Jonoon vaan.
Ei pääse noin hyväkuntoinen edes jonoon.
Mutta on olemassa erilaisia senioritaloja ym tuollaisille ikääntyneille. Hän ei tarvitse vielä mitään apua, kun pystyy kaupassa käydäänkin itse.
Tuollainen senioritalo on hyvä vaihtoehto.
Omassa kotikaupungissa on tällä periaatteella toimivia taloja. Yksi näistä on meidän kaupunginosassamme. Siellä on ehkä noin 40-50 esteetöntä vuokra-asuntoa vanhuksille, uudehkossa talossa. Paikka on hyvä, kaikki lähipalvelut (kaupat, apteekki, kirjasto ym) on käytännössä aivan naapurissa. Lisäksi talon alakerrassa on yhteisötila, jossa on päivittäin paikalla hoitaja. Hoitaja järjestää asukkaiden yhteisiä toimintoja ja aika ajoin sovittaessa tekee kotikäyntejä, juttelee asukkaiden kanssa, mittaa verenpaineita, auttaa pistämään ja hoitaa muita terveydenhoitoon liittyviä pieniä asioita, ei kuitenkaan tee mitään kotipalvelun töitä (jokainen voi hankkia apua kotiinsa tarpeen mukaan; hoitaja on mukana tarpeen arvioinnissa). Toimiva ja hyvä talo, jossa vanhukset viihtyvät ja pärjäävät yllättävän hyvin.Harmi, kun tuollaisia ei ole joka kaupungissa. Tuollaiseen haluaisin itsekin joskus muuttaa.
Tervetuloa Lappeenrantaan. Lähes joka ikinen keskustaan rakennettu/rakennettava uusi kerrostalo on senioritalo.
Olen huomannut saman (käyn säännöllisesti työn takia lappeenrannassa) ja harmittaa että kaunis keskusta on pilattu ”mummokodeilla”. Koko keskusta on pelkkää hoitokotia. Mitä noille käy sitten kun suuret ikäluokat kupsahtaa? Sinällään varmaan lappenrantalaisilla on turvallista kun laitospaikkoja on TARPEEKSI kerrankin.
Kommenttisi liittyy tavallaan asiaan, mitä juuri äsken ajattelin. Olen asunut nykyisessä kodissani jo 30 vuotta. Olen tässä kodissa kasvattanut lapseni aikuisiksi. Olen nähnyt naapuriin syntyvän lapsia, lasten kasvavan pieniksi koululaisiksi, tulevan teini-ikään ja muuttavan omilleen. Aika moni taloyhtiön asukas on asunut tässä yhtä kauan kuin minäkin, joten olen nähnyt, miten lasteni hiekkalaatikkokavereista tulee vanhempia ja naapureistani isovanhempia. Kun olen ollut välillä pidemmän aikaa sairas, olen sentään voinut ikkunasta katsoa lasten leikkimistä, naapureiden tekevän puutarhahommia yms. Tykkään asua paikassa, jossa on monen ikäisiä asukkaita. Sen vuoksi ajatus senioritalosta tai jostain hoivalaitoksesta ei oikein viehätä. Haluan nähdä edes ikkunasta elämää enkä olla paikassa, jossa odotetaan vain kuolemaa.
Niin sanonut senioritalot eivät ole pahoja tai pahimpia, sillä ne ovat tavallisia yleensä kerrostaloja. Itse asun sellaisessa ja kaikki asunnot ovat saunallisia ja parvekkeellisia asuntoja. Palvelut ihan vieressä ja silti maaseutumainen ympäristö. Kaksi kauppaa, apteekki, kirjasto, kampaamoja, pizzeria ym ovat parinsadan metrin päässä.
Asukkaissa on eri kuntoisia ja ikäkin sen jo kertoo, kun vanhin täytti hiljan 97v ja nuorin on hiven päälle 60v. Useita liki yhdeksänkymppisiä ja suurin osa on yli 70v, lähenee kahdeksaakymppiä, sillä talo on kahdeksan vuotta ollut käytössä.
Kotiapua käy nykyään useankin luona, mutta suurin osa tulee toimeen omillaan.
Kerhohuoneella on erilaista toimintaa ja on selvää, että osa asukkaista ei edes halua olla missään yhteisöllisissä tekemisissä, mutta osa haluaa. Korona on kyllä karsinut kaikkea yhteisiä kokoontumisia ja karsiin edelleen.
Asukkaat ovat kuitenkin tavallisia ja toiveikkaita ja pyrkivät elämään niin täyttä elämää kuin kykenevät. Silloin tällöin joku on joutunut laitoshoitoon ja jäänyt sille tielle. Se on osa elämää.
Asuminen tässä talossa on suhteellisen edullista, kun vertaa markkinavuokriin. Monella tähän muuttaneella oli asunto myymättä alta, kun muuttivat, mutta saivat myähemmin myytyä. Yksin asuvia naisia on enemmistö ja pariskunnista usean kohdalla, toisella on muistisairaus. Yleensä jokin sairaus tai liikuntakyvyn huononeminen on ollut syynä, että on haluttu tähän omistusasunnosta palvelujen äärelle.
Vierailija kirjoitti:
höpsis.... höpsis....
sinulle näyttää menevän edelleen tunteisiin.
et edellenkään ymmärrä lukemaasi.
testamentti piti ja tytär jäi perinnöttä.
tiedän asian tasan tarkkaan.
jos vähän vielä annan vinkkiä...... kissat peri..... kuka ne kissat hoitaa.....
höpsis... höpsis .... miettii nyt tätäkin puolta.... jos ymmärrystä on......
höpsis höpsis höpsis.... ihan sama mitä kirjoittelet...... evvk......
höpsis höpsis ..... sinulle edelleenkin toivotan mielenrauhaa.......
Kuulehan tumpeli töpsis, vaikutat justiin samanlaiselta naapurin akalta, jolle meidän äityli valitti huonoista lapsistaan ja testamenttasi "omaisuutensa". En edes tiedä, oliko mikään lainvoimainen paperi, mua ei se jäämistö kiinnostanut.
Akka kävi mulle hautajaisissa tilittämään, että etpäs saa perintöä, minä nauroin ja hartaasti ja sanoin, että senkun kuule perit sen juoppokämpän, minä en tule sitten avuksi sitä tyhjäämään. Oli kuulemma naama vähän harmaantunut ja tukka kanssa, kun yritti sieltä jotain käyttökelpoista edes löytää, arvokkaasta puhumattakaan.
Kai ne kamat sieltä taloyhtiö aikanaan jonnekin kaatikselle hommasi, minä en ottanut osaa enkä arpaa, onneksi oli vuokraluukku. Sisko hoiti jotain perunkirjoitusta kait myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot sille tiukasti "Kuule sinä s****nan kal******na että meet joko hoitokotiin ensin ja sitten kuoppaan tai suoraan kuoppaan. Itse saat valita A vai B vaihtoehto. Aikaa sen verran kun haen sun kälysestä jääkaapista syötävää."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei pääse hoivakotiin vaikka haluaisi. Meni lahjoittamaan oman velattoman asuntonsa suosikkilapselleen tämän painostuksesta ja nyt valittaa minulle kun ei pääse hoivakotiin. Juuri tänään sanoin että kai ymmärtää että sinne olisi voinut päästä kun olisi myynyt asuntonsa, olisi niillä rahoilla maksanut siellä vuosia asumisensa. Nyt eläke ei riitä että sinne pääsisi kunnan maksamana. Surullista. Syystäkin välit mennyt tälläisen jälkeen.
Tuo on täyttä höpöhöpöä.
Tässä tapauksessa on siis kyse vanhuksesta joka selviää yksin kotona vielä hyvin ilman kotihoita ym apua. Käy itse kaupassa jne. Mutta haluaisi hoivakotiin asumaan. On siis vielä liian hyväkuntoinen yhteiskunnan maksamaan hoivakotiin mutta pääsisi tottakai muuttamaan yksityiseen heti jos olisi varaa maksaa kuukausittain se 3000-4000e. Ei hänellä enää sellaisia rahoja ole, pieni 1300e eläke ja sillä ei yksityistä hoivakotia maksella. Oma vika, siihen olisi ollut mahdollisuus kun olisi myynyt asuntonsa ja maksellut niillä rahoilla hoivakodin hurjat kuukausivuokrat.
Ei noin hyväkuntoisen vanhuksen paikka ole hoivakoti vaan palveluasunto ja ne on huomattavasti halvempia. Jonoon vaan.
Ei pääse noin hyväkuntoinen edes jonoon.
Mutta on olemassa erilaisia senioritaloja ym tuollaisille ikääntyneille. Hän ei tarvitse vielä mitään apua, kun pystyy kaupassa käydäänkin itse.
Tuollainen senioritalo on hyvä vaihtoehto.
Omassa kotikaupungissa on tällä periaatteella toimivia taloja. Yksi näistä on meidän kaupunginosassamme. Siellä on ehkä noin 40-50 esteetöntä vuokra-asuntoa vanhuksille, uudehkossa talossa. Paikka on hyvä, kaikki lähipalvelut (kaupat, apteekki, kirjasto ym) on käytännössä aivan naapurissa. Lisäksi talon alakerrassa on yhteisötila, jossa on päivittäin paikalla hoitaja. Hoitaja järjestää asukkaiden yhteisiä toimintoja ja aika ajoin sovittaessa tekee kotikäyntejä, juttelee asukkaiden kanssa, mittaa verenpaineita, auttaa pistämään ja hoitaa muita terveydenhoitoon liittyviä pieniä asioita, ei kuitenkaan tee mitään kotipalvelun töitä (jokainen voi hankkia apua kotiinsa tarpeen mukaan; hoitaja on mukana tarpeen arvioinnissa). Toimiva ja hyvä talo, jossa vanhukset viihtyvät ja pärjäävät yllättävän hyvin.Harmi, kun tuollaisia ei ole joka kaupungissa. Tuollaiseen haluaisin itsekin joskus muuttaa.
Tervetuloa Lappeenrantaan. Lähes joka ikinen keskustaan rakennettu/rakennettava uusi kerrostalo on senioritalo.
Olen huomannut saman (käyn säännöllisesti työn takia lappeenrannassa) ja harmittaa että kaunis keskusta on pilattu ”mummokodeilla”. Koko keskusta on pelkkää hoitokotia. Mitä noille käy sitten kun suuret ikäluokat kupsahtaa? Sinällään varmaan lappenrantalaisilla on turvallista kun laitospaikkoja on TARPEEKSI kerrankin.
Kommenttisi liittyy tavallaan asiaan, mitä juuri äsken ajattelin. Olen asunut nykyisessä kodissani jo 30 vuotta. Olen tässä kodissa kasvattanut lapseni aikuisiksi. Olen nähnyt naapuriin syntyvän lapsia, lasten kasvavan pieniksi koululaisiksi, tulevan teini-ikään ja muuttavan omilleen. Aika moni taloyhtiön asukas on asunut tässä yhtä kauan kuin minäkin, joten olen nähnyt, miten lasteni hiekkalaatikkokavereista tulee vanhempia ja naapureistani isovanhempia. Kun olen ollut välillä pidemmän aikaa sairas, olen sentään voinut ikkunasta katsoa lasten leikkimistä, naapureiden tekevän puutarhahommia yms. Tykkään asua paikassa, jossa on monen ikäisiä asukkaita. Sen vuoksi ajatus senioritalosta tai jostain hoivalaitoksesta ei oikein viehätä. Haluan nähdä edes ikkunasta elämää enkä olla paikassa, jossa odotetaan vain kuolemaa.
Niin sanonut senioritalot eivät ole pahoja tai pahimpia, sillä ne ovat tavallisia yleensä kerrostaloja. Itse asun sellaisessa ja kaikki asunnot ovat saunallisia ja parvekkeellisia asuntoja. Palvelut ihan vieressä ja silti maaseutumainen ympäristö. Kaksi kauppaa, apteekki, kirjasto, kampaamoja, pizzeria ym ovat parinsadan metrin päässä.
Asukkaissa on eri kuntoisia ja ikäkin sen jo kertoo, kun vanhin täytti hiljan 97v ja nuorin on hiven päälle 60v. Useita liki yhdeksänkymppisiä ja suurin osa on yli 70v, lähenee kahdeksaakymppiä, sillä talo on kahdeksan vuotta ollut käytössä.
Kotiapua käy nykyään useankin luona, mutta suurin osa tulee toimeen omillaan.
Kerhohuoneella on erilaista toimintaa ja on selvää, että osa asukkaista ei edes halua olla missään yhteisöllisissä tekemisissä, mutta osa haluaa. Korona on kyllä karsinut kaikkea yhteisiä kokoontumisia ja karsiin edelleen.
Asukkaat ovat kuitenkin tavallisia ja toiveikkaita ja pyrkivät elämään niin täyttä elämää kuin kykenevät. Silloin tällöin joku on joutunut laitoshoitoon ja jäänyt sille tielle. Se on osa elämää.
Asuminen tässä talossa on suhteellisen edullista, kun vertaa markkinavuokriin. Monella tähän muuttaneella oli asunto myymättä alta, kun muuttivat, mutta saivat myähemmin myytyä. Yksin asuvia naisia on enemmistö ja pariskunnista usean kohdalla, toisella on muistisairaus. Yleensä jokin sairaus tai liikuntakyvyn huononeminen on ollut syynä, että on haluttu tähän omistusasunnosta palvelujen äärelle.
Ymmärrän, että jotkut viihtyvät senioritaloissa. Kerroin ketjussa aiemmin, että kaverini asui vuokralla senioritalossa oman asuntonsa putkiremontin ajan. Senioriasunto oli todella viihtyisä ja toimiva. Ei mitäään moitittavaa. Sijaitsi aivan kauppakeskuksen ja terveyskeskuksen vieressä. Mutta vuokra kerrostalokaksiosta oli yli tuplaten kuin mitä maksan omasta rivitaloneliöstäni yhtiövastiketta. Jos ostaisi senioritalosta oman asunnon, ongelmaksi tulisi perikunnalle sen myyminen. Koska siinä ei saisi asua kuin seniori. Tämän oman rivariasuntoni taas voivat myydä ihan kenelle tahansa, joka tämän haluaa ostaa. Ei ole mitään ikärajoituksia, minkä ikäinen saa asua tässä. Tai voivat vaikka muuttaa asumaan tähän itse. Voisin tietysti myydä tämän asunnon ja maksella saamillani rahoilla kallista vuokraa, mutta en pidä sitä järkevänä, jos senioritalossa asuminen ei tuo elämääni mitään lisäarvoa.
Kauppoja, apteekkeja yms en tarvitse nytkään, koska tilaan kaiken verkkokaupoista kotiinkuljetuksella. Sinä päivänä, kun en enää osaa tilauksia tehdä, en takuulla ole kykenevä enää menemään kauppaan tai apteekkiinkaan. Palveluiden fyysinen läheisyys ei siis ole mulle tärkeä asia asuinpaikassa. Mulle riittää, että kotiinkuljetuspalvelut toimivat. Ja sillä rahalla, minkä maksaisin vuokrassa enemmän kuin nyt yhtiövastikkeessa, voin käyttää todella paljon erilisia palveluita. Jos pitäisi päästä lääkäriin enkä pystyisi enää kulkemaan bussilla, menisin taksilla.
Mulle on myös tärkeää, että mulla on oma piha. Omakotitaloon en ole koskaan kaivannut asumaan, mutta rivitalo on mulle just hyvä. Pääsen keittön ovesta suoraan omalle takapihalleni, joka on aivan metsän reunassa. Jos haluan istua pihalla katselemassa ohikulkijoita, pääsen eteisen ovesta suoraan omalle etupihalleni. Kerrostaloissa on toki parveke, mutta niin on mulla tässä rivitaloasunnossakin. Taloyhtiö huolehtii pihojen aurauksesta ja kunnostamisesta, ainoat lumityöt liittyvät asuntojen omiin pihoihin. Ja rahalla saa lumenluonnin, jos ei pysty itse tekemään eikä ole ketään auttamassa. Eli niin kauan, kun mulla nuppi toimii niin, että osaan googlettaa ja etsiä sopivia palveluntarjoajia, mun ei tarvitse muuttaa tästä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Kumpikaan minun vanhemmista ei ole hoitanut edes puolta päivää omia vanhempiaan.
He eivät tainneet elää entisaikaan, jolloin pariskunnan kanssa samassa huushollissa asuivat toisen (yleensä miehen) vanhemmat ja iso lapsilauma.
Vierailija kirjoitti:
yks äiti hoitaa kymmenen lasta mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä. Vanha sanonta vaan, ja jos ei muu auta niin käykää vierailemassa hoivakodeissa, niissä järjestetään avointen ovien päiviä jotta "mummu" voi tutustua.
Meitä ei ollut ihan kymmentä mutta se oli totuus että äiti ei hoitanut meistä ketään. Omin nokkinemme saimme tolskata eikä missään auttanut, opastanut, hoitanut ei mitään. Se mitä teki oli että hoki että hyvähän se muilla kun on vain 1-2 lasta. Tyttölapset olimme pahimmat
Häpesimme itseämme kunnes aikuisena tajusimme että emmehän me ole syyllisiä täällä olemiseemme vaan vanhempamme. Että tälläisestä pitäisi sitten huolehtia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuoret kovapintaiset ihmset kuten ap eivät ymmärrä esim. sitä, että vanhana ihminen muuttuu haavoittuvammaksi ja herkemmäksi kuin nuorena. Mieli pahoittuu helpommin.
Noin käy vain niillä, jotka eivät ole yhtään viitsineet elämänsä aikana keskittyä henkiseen kehitykseensä. Eli valtaosalla.
Mutta on myös niitä viisaita ja kehittyneitä vanhuksia, jotka osaavat asettaa asiat perspektiiviin -eivätkä pelkää hysteerisesti kuolemaa, koska ovat sen hyväksyneet ja tiedostavat, että peräseinä on näkyvissä.
Muistisairaudet ovat tietysti eri asia, tottakai ihmistä pelottaa jos ei muista mitään, mutta jos on henkisesti terve, ei ole mitään syytä vanhanakaan kehittää pelkotiloja ja loukkaantumisia ja "herkkyyttä". Eivät ne kognitiiviset kyvyt siinä määrin rapistu -jos viitsii niitä pitää yllä. Jos ei viitsi, niin oma vikahan se silloin on. Vanhuksilla jos kellä on ainakin aikaa. Mutta niin vaan vingutaan ja ruikutetaan yksinäisyyttä, sen sijaan että mentäisiin esim. seurakunnan toimintaan mukaan. Siis nekin, jotka itse pystyvät vielä liikkumaan, odottavat että joku tulee kotiin viihdyttämään, sen sijaan että itse huolehtisivat viihteestään.
Niin kauan kun vanhus on oikeustoimikelpoinen, häneltä voidaan odottaa ihan samanlaista vastuunottoa omasta elämästä kuin kaikilta muiltakin. Sitten, jos hän ei enää itse asioistaan voi huolehtia (esim. hankkimalla kotiapua, suostumalla kunnan apuun jne), häntä kohdellaan kuin lasta. Koska lapsen asemassa hän silloin on. Eikä lapsetkaan mitään päätä, eikä niiden vinkumisia kuunnella, koska ne ovat vain huomionhakua ja rajojen etsimistä. Vinkuva vanhus on ihan samanlainen kuin karkkihyllyllä rääkyvä taapero. Kummallekaan ei pidä antaa periksi, koska jos ihminen ei kykene itse tekemään rationaalisia päätöksiä, joku muu päättää.
Päätäntävallan mukana tulee aina vastuu. Jos ei pysty jälkimmäistä kantamaan, menettää ensimmäisen. Ei vanhuksilla ole tämän suhteen mitään erivapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän mummisi pointin ja ei hän pysty hirveästi itseään puolustamaan miltä hänestä tuntuu jos et kuuntele häntä. Ymmärrän pointin että varsinkin entisaikaan ajateltiin ja hänen ikänsä että jos on perhettä ja olette läheisiä miksi ette voi huolehtia hänestä niin että pärjäisi koska hän ei mielellään (en kyllä sitten vanhana itsekkään haluaisi ykkös vaihtoehtona) mennä hoitokotiin koska tiedän miten kurjaa sielä on. Ei sielä ole niin seuraa, ei omaa tilaa, olet kuin massaa ja viedään viimeisetkin elämäniloa oikeestaan mistä nauttia. Olisiko mahdollista kävisitte hänen luonaan viikossa enemmän tai hänelle ostettaisi yksityiseseltä jokin hoitaja kotiin kotihoidon lisäksi? Musta kuulost Ap viestissäsi että mummosi kaipaa vain seuraanne ja seuraanne enemmän ja on yksinäinen siittä kun kaipaa teitä, osoittaa sen noin. Ehkäpä?
Jos mummo on yksinäinen, mummon kannattaa katsoa peiliin ja miettiä millainen äiti, sisar, isoäiti, serkku, täti, ystävä on ollut.
Ja vaikka mummo olisi enkeli ja silti yksinäinen, miksi hänen yksinäisyytensä on tärkeämpää kuin muiden ihmisten tarve omalle ajalle ja yksityisyydelle?
Minua erittäin introverttinä ihmetyttää, miten jonkun muun seuran tarve menee aina, ihan aina jonkun toisen yksinolon tarpeen edelle. On itsekästä tarvita omaa aikaa, mutta ei ole itsekästä vaatia muilta viihdytystä.
Go figure.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Et taida tietää historiasta mitään? Maalla ei yleensä tehdä 12 tuntisia työpäiviä, ei ole koskaan tehty. Talvella ei valo riitä, eikä kesällä voimat. Tapani oli heinäaikaankin ottaa pienet ettonet ruoan päälle jne. Se, että navettaan mentiin aamulla viideltä ja toisen kerran iltaviideltä, ei tarkoita että koko se 12 h siinä välissä olisi painettu töitä veren maku suussa. Toki työtä tehtiin paljon, mutta kuitenkin ihan eri tahtiin kuin nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sait tehdä sitä työtä mitä teit, ei koko ajan puhelin soinut tai sähköposti laulanut.
Toisekseen, ne "vanhukset" eivät olleet vaan hoidettavia riippoja, vaan osallistuivat talon töihin jaksamisensa mukaan. Vähintäänkin hakkasivat pehkuja lehmille, tai kehräsivät. Kukaan ei ollut vaan passattavana. Niin huonoon kuntoon menneet eivät pitkään eläneet, kun ei hoitoja ollut. Ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus oli usein kohtalokas, ellei ollut, toinen tuli hyvin pian perään ja vapautti kärsimyksistä. Jos joku eli niin pitkään että ehti dementoitua ja lähti vaeltelemaan metsiin, sinne jäi. Ei ollut Vapepaa hakemaan dementtiä kotiin.
12 lasta on myös yleisesti ottaen ollut aika harvinaista. 12 raskautta ehkä, mutta 12 yhtä aikaa elossa olevaa lasta ei. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresialla (Maria Antoinetten äiti) tosin taisi 16 lasta elää aikuiseksi saakka. Maria Teresia itse kuoli 63-vuotiaana.
Ja tässä se jutun juju tulee: ennen vanhaan EI OLLUT tällaista vanhusongelmaa. Koska nykyaikaisilla hoidoilla on onnistuttu pidentämään elinikää, mutta ei lisämään terveitä elinvuosia. Eli meillä on vanhuksia, joiden olisi pitänyt kuolla 20 vuotta sitten, mutta niitä pidetään limbossa modernin lääketieteen keinoin.
Itse olen kirjannut hoitotahtooni kaikki mahdolliset elvytyskiellot mitä vain suinkin olen keksinyt, samoin olen kieltänyt väkisin ruokkimisen. Jos en itse saa ruokaa suuhuni lapettua, joudan vaihtaa hiippakuntaa. En missään tapauksessa tahdo tuollaista kymmenien vuosien keinotekoista mukaelämää, mikä on nykyvanhusten kohtalona.
Hei nyt. Maalla tehdään pitkää päivää edelleen, aina on tehty. Viime kesänä tehtiin 16 tuntisia päiviä viikosta toiseen, milloin heinää, milloin rehua tai mitä milloinkin. Sään mukaan kun hommat tehdään niin siinä ei tunteja lasketa.
Talvella/syksyllä/ keväällä tehdään myös pitkää päivää. Kun pakkasta on 30 astetta, silloin vain ruokitaan eläimet ja varmistetaan useita kertoja päivässä ettei vesikupit jäädy (näissä lämmittimet mutta varmistaa pitää).
Turhan ruusuinen kuva sinulla maatilojen elämästä. Rankkaa työtä se on edelleen.
Miehen vanhemmat, entiset tilalliset pyöri nurkissa joitakin vuosia kun ostettiin tila. Appi halusi varmistaa että osaaminen ja tieto siirtyy, anoppi hoiti lapsia ja teki puutarhassa puhteita.
Sitten kun luottivat että hommat hoituu, asettuivat palvelujen äärelle asumaan. Appi aloitti vielä uudet työt eläkkeellä.
Kotini on maalla. Tiedän kyllä mistä puhun. Se, että heinäaikana joutuu venymään, ei tarkoita että koko ajan tehtäisiin 12 tuntista päivää. Ja kyllä heinäaikanakin on aikaa kymmenkahveihin, lounaan jälkeisiin nokosiin, päiväkahviin jne. Se EI ole yhtään sama asia kuin vaikkapa tehdastyö, missä kahvitauko on sen 13 minuuttia.
Suurin osa tuntemistani maanviljelijöistä tekee kyllä paljon töitä -koska niillä on tilan lisäksi muutakin työtä, kuten traktoriurakointia, tukkirekan ajoa tms.
Etkä ihan oikeasti voi pitää työnä sitä, että tarkistat ettei elikoiden vesikupit ole jäässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Kumpikaan minun vanhemmista ei ole hoitanut edes puolta päivää omia vanhempiaan.
He eivät tainneet elää entisaikaan, jolloin pariskunnan kanssa samassa huushollissa asuivat toisen (yleensä miehen) vanhemmat ja iso lapsilauma.
Kyllä he elivät entisaikaan, mutta kumpikin oli muuttanut töiden perässä pois kotikonnuiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se mitä vanhustyö tarvitsee, on ennaltaehkäisevä työ. Ihmisen fyysinen kunto, terveys, sosiaaliset suhteet, asuminen, talous ym. kaikki tulisi kartoittaa joka ikiseltä 70 vuotiaalta.
Sen mukaan ruvettaisiin tarjoamaan ravitsemustetapiaa, fysioterapiaa, päivätoimintaa, kotihoitoa, miettimään asumisratkaisuja ym. Tottakai ihmisellä olisi myös oikeus kieltaytyä tästä kaikesta. Mutta hänelle soitettaisiin uudestaan taas parin vuoden kuluttua.
Osalla ikääntyneillä menee tosi hyvin ja he ovat hyvässä kunnossa.
Mutta kuntoutus on se, mihin itse lähtisin panostamaan. Ja ns varhainen puuttuminen ennen kuin mitään sen suurempaa pommia pääsee kotiin syntymään.
Ja toivottavasti ihmiset lopettaisivat miettimästä sitä mitä se ja se maksaa. Kääriliinoissa ei ole taskuja. Panostakaa elämänlaatuun vanhana.
Tämä edellyttäisi sitä, että se vanhuskin ottaisi edes vähän vastuuta itsestään. Tosi moni ei ota, vaan alkavat odottaa kuolemaa. Eivät siis piittaa siitä, mitä syövät, eivät viitsi liikkua, ei mitään. Ne, jotka viitsivät, pärjäävätkin yleensä hyvin siihen saakka, että tulee lopullinen tauti joka vie hyvinkin nopeasti.
Malliesimerkki tuttavapiiristä. 90-v mies, joka käveli joka päivä koiransa kanssa tuntikaupalla, ja kävi myös itsekseen kalassa. Läheiset yrittivät kyllä jälkimmäisen kieltää, mikä oli mielestäni tosi itsekästä: tuossa iässä jos kalareissulla hukkuu, se on pelkkä siunaus. Kerran en nähnyt miestä muutamaan viikkoon ja kun taas näin, talutti koiraa rollaattorin kanssa. Oli murtanut lonkkansa, mutta sille ei tehty mitään. Mies totesi, "mutta päätin sitten taas lähteä kävelemään, ei tässä perkele auta muu kuin yrittää." Myöhemmin sain tietää, että hän oli niin sairas että kävi kerran kuussa veritankkauksessa.
Verrokkina vaimonsa. Mies kertoi, että vaimo makasi vaan sängyssä huonojen jalkojensa takia: "Minä olen yrittänyt sille sanoa, että voimistelisit edes siinä sängyssä niitä jalkoja, ettei ihan kaikki voima häviä, mutta se vaan makaa." Asuivat siis kotona molemmat, mies huolehti vaimostaan. Kun vaimo kuoli (kai keuhkokuumeeseen), mies seurasi hyvin pian perässä.
Muistisairaita lukuunottamatta vanhus voi itsekin tehdä erittäin paljon sen oman toimintakykynsä ylläpitämiseksi. Mutta eivät vaan viitsi. Lisäksi vanhukset usein lääkitään niin että heitä huimaa tai lihakset heikkenee, tässäkin kohtaa se vanhus voisi ihan itse ottaa Pharmaca Fennican käteen ja miettiä, kannattaa yli 80-vuotiaan oikeasti syödä kolesteroli- tai verenpainelääkkeitä, jos ne heikentävät elämänlaatua. Kumpi on tärkeämpää, hyvä elämänlaatu vaikka lyhyemmän ajan, vs. pidempi kituutus?
Vanhukset eivät ole lapsia. Jos muistisairaus ei pehmitä aivoja, ei ole mitään syytä, miksei vastuu omasta elämästä ja hyvinvoinnista olisi vanhuksellakin ihan omissa käsissä. Tällä en tarkoita, etteikö pitäisi saada apua, kyllä pitää, mutta kyllä sitä vastuuta pitää itsekin kantaa, eikä vaan syödä sokkona kaikkia määrättyjä lääkkeitä.
Eikä varsinkaan pidä jäädä istumaan tai makaamaan niin kauan kun yksikään lihas liikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Nyt olisi korkea aika muuttaa pois siitä vanhasta talosta.
Haha. Minä täytin kesällä 70 v. ja sisko on 75. Ja ME ollaan niitä, jotka joudutaan hoitamaan vanhaa äitiämme, koska näitä kohta satavuotiaitakin on olemassa. Ja heidän lapsensa (käytännössä siis tyttärensä) ovat ikäihmisiä siis jo hekin. Silti pitää hoitaa ja avustaa, vaikka omakin pää joskus lyö tyhjää.
Kyllä sitä joskus tulee mieleen, että milloin tämä oikein loppuu. Jo parikymmentä vuotta tässä on saanut olla jatkuvassa stressissä, kun äiti ei vain suostu mihinkään hoitokotiin tai edes palvelutaloon. Ymmärrän minä sen, että haluaa omassa kodissaan asua ja olla, mutta kun se onnistuu vain sillä, että tyttäret huolehtii. Ollaan puhuttu, että koskahan tässä saisi ruveta itse viettämään niitä ansaittuja eläkepäiviä, ei kait koskaan.
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa. Äiti on niin vanha, ettei ystäviä enää ole, ne on kuolleet.
Olen omille lapsille sanonut, että minua ette ala hyysäämään ja jos sellaista ryhdyn vaatimaan, niin muistuttakaa minua näistä sanoista. Minä menen suosiolla hoitokotiin tai vastaavaan, missä muut hoitaa asiani, ei minun lapseni.
Totta kai teemme tämän kaiken ihan myös rakkaudesta, mutta pakko alkaa myöntää jo totuuskin ; olemme väsyneitä. Äiti on ollut hyvin "tarvitseva" siitä lähtien kun isä kuoli 60-vuotiaana. Isä oli hoitanut kaikki viralliset asiat ja paperijutut ja hänen jälkeensä me lapset jouduimme tekemään ne, koska äiti pelkäsi kaikkia sellaisia. Hyvä jos nimensä osasi kirjoittaa alle.
Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että eihän ne omaiset suinkaan ole mitään vanhustyön ammattilaisia eikä osaa aina arvioida, mistä milloinkin on kyse. Silti heidän niskoilleen mielellään sälytetään vanhan ihmisen sairaanhoitokin.
Sinä ja sisaresi olette siis klassisia mahdollistajia. Samanlaisia kuin ne, jotka kantavat ruokaa hengenvaarallisesti lihaville.
Tietysti äitinne tarvitsee apua NYT, mutta on ollut aivan sulaa hulluutta aloittaa se auttaminen kymmeniä vuosia sitten äitinne jäädessä leskeksi. Miksi ihmeessä ette olettaneet, että kuusikymppinen aikuinen ihminen hoitaa itse omat asiansa ja jos ei osaa, opettelee? Tuossa iässähän ollaan vielä työelämässä.
Olisitte säästäneet itseltänne parikymmentä vuotta pakkoauttamista. Olisitte voineet ihan vaan seurustella sen äidin kanssa, mistä olisitte kaikki nauttineet paljon enemmän.
Älkää ihmiset ruvetko läheistenne mahdollistajiksi.
Jos on kotipalvelun piirissä niin he kyllä havaitsevat milloin on aika siirtyä laitokseen. Pidätte vain päänne ja mummo laitokseen jos tilanne on niin huono ettei enää selviä kotipalvelukäyntien avulla.
Onneksi oma äitini joka on jo 88-vuotias on vireä ja pärjää vielä yksin omakotitalossa. Toki lumitöitä ei enää voi tehdä. Sisäaskareet hoitaa itse, siivoaa laittaa ruokaa ja leipookin. Toki ostaa myös valmisruokaa jonkin verran kun ei aina viitsi kokata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä vanhustyö tarvitsee, on ennaltaehkäisevä työ. Ihmisen fyysinen kunto, terveys, sosiaaliset suhteet, asuminen, talous ym. kaikki tulisi kartoittaa joka ikiseltä 70 vuotiaalta.
Sen mukaan ruvettaisiin tarjoamaan ravitsemustetapiaa, fysioterapiaa, päivätoimintaa, kotihoitoa, miettimään asumisratkaisuja ym. Tottakai ihmisellä olisi myös oikeus kieltaytyä tästä kaikesta. Mutta hänelle soitettaisiin uudestaan taas parin vuoden kuluttua.
Osalla ikääntyneillä menee tosi hyvin ja he ovat hyvässä kunnossa.
Mutta kuntoutus on se, mihin itse lähtisin panostamaan. Ja ns varhainen puuttuminen ennen kuin mitään sen suurempaa pommia pääsee kotiin syntymään.
Ja toivottavasti ihmiset lopettaisivat miettimästä sitä mitä se ja se maksaa. Kääriliinoissa ei ole taskuja. Panostakaa elämänlaatuun vanhana.
Minulla on eläkeikä 70 v. Jos joku alkaisi soittelemaan heti, kun viimeinen työpäivä on tehty, että joko muutat seniorikotiin pois omasta kodista, että tulisit edullisemmaksi yhteiskunnalle, saattaisin jopa ärsyyntyy.
Antakaa nyt edes muutama vuosi eläkkeellä nauttia itsemääräämisoikeudesta ja tehdä, mitä huvittaa,ilman, että yhteiskunta holhoaa
Ihan kaikessa rauhassa niin kauan, kun itse pärjäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Nyt olisi korkea aika muuttaa pois siitä vanhasta talosta.
Haha. Minä täytin kesällä 70 v. ja sisko on 75. Ja ME ollaan niitä, jotka joudutaan hoitamaan vanhaa äitiämme, koska näitä kohta satavuotiaitakin on olemassa. Ja heidän lapsensa (käytännössä siis tyttärensä) ovat ikäihmisiä siis jo hekin. Silti pitää hoitaa ja avustaa, vaikka omakin pää joskus lyö tyhjää.
Kyllä sitä joskus tulee mieleen, että milloin tämä oikein loppuu. Jo parikymmentä vuotta tässä on saanut olla jatkuvassa stressissä, kun äiti ei vain suostu mihinkään hoitokotiin tai edes palvelutaloon. Ymmärrän minä sen, että haluaa omassa kodissaan asua ja olla, mutta kun se onnistuu vain sillä, että tyttäret huolehtii. Ollaan puhuttu, että koskahan tässä saisi ruveta itse viettämään niitä ansaittuja eläkepäiviä, ei kait koskaan.
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa. Äiti on niin vanha, ettei ystäviä enää ole, ne on kuolleet.
Olen omille lapsille sanonut, että minua ette ala hyysäämään ja jos sellaista ryhdyn vaatimaan, niin muistuttakaa minua näistä sanoista. Minä menen suosiolla hoitokotiin tai vastaavaan, missä muut hoitaa asiani, ei minun lapseni.
Totta kai teemme tämän kaiken ihan myös rakkaudesta, mutta pakko alkaa myöntää jo totuuskin ; olemme väsyneitä. Äiti on ollut hyvin "tarvitseva" siitä lähtien kun isä kuoli 60-vuotiaana. Isä oli hoitanut kaikki viralliset asiat ja paperijutut ja hänen jälkeensä me lapset jouduimme tekemään ne, koska äiti pelkäsi kaikkia sellaisia. Hyvä jos nimensä osasi kirjoittaa alle.
Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että eihän ne omaiset suinkaan ole mitään vanhustyön ammattilaisia eikä osaa aina arvioida, mistä milloinkin on kyse. Silti heidän niskoilleen mielellään sälytetään vanhan ihmisen sairaanhoitokin.
Alapeukutin, koska oikeasti, miksi opetitte äitinne tuohon silloin kun isänne kuoli? Äitinne olisi vallan hyvin voinut hoitaa monta asiaa itse, olisi nytkin ehkä omatoimisempi!
Kaupasta ja apteekista saa tilattua kotiinkuljetuksella. Riippuen nyt toki siitä, missä äitinne asuu, mutta on myös näitä talkkaripalveluja, mistä saa jonkun vaihtamaan lampun tai katsomaan sitä pimentynyttä telkkaria.,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Nyt olisi korkea aika muuttaa pois siitä vanhasta talosta.
Haha. Minä täytin kesällä 70 v. ja sisko on 75. Ja ME ollaan niitä, jotka joudutaan hoitamaan vanhaa äitiämme, koska näitä kohta satavuotiaitakin on olemassa. Ja heidän lapsensa (käytännössä siis tyttärensä) ovat ikäihmisiä siis jo hekin. Silti pitää hoitaa ja avustaa, vaikka omakin pää joskus lyö tyhjää.
Kyllä sitä joskus tulee mieleen, että milloin tämä oikein loppuu. Jo parikymmentä vuotta tässä on saanut olla jatkuvassa stressissä, kun äiti ei vain suostu mihinkään hoitokotiin tai edes palvelutaloon. Ymmärrän minä sen, että haluaa omassa kodissaan asua ja olla, mutta kun se onnistuu vain sillä, että tyttäret huolehtii. Ollaan puhuttu, että koskahan tässä saisi ruveta itse viettämään niitä ansaittuja eläkepäiviä, ei kait koskaan.
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa. Äiti on niin vanha, ettei ystäviä enää ole, ne on kuolleet.
Olen omille lapsille sanonut, että minua ette ala hyysäämään ja jos sellaista ryhdyn vaatimaan, niin muistuttakaa minua näistä sanoista. Minä menen suosiolla hoitokotiin tai vastaavaan, missä muut hoitaa asiani, ei minun lapseni.
Totta kai teemme tämän kaiken ihan myös rakkaudesta, mutta pakko alkaa myöntää jo totuuskin ; olemme väsyneitä. Äiti on ollut hyvin "tarvitseva" siitä lähtien kun isä kuoli 60-vuotiaana. Isä oli hoitanut kaikki viralliset asiat ja paperijutut ja hänen jälkeensä me lapset jouduimme tekemään ne, koska äiti pelkäsi kaikkia sellaisia. Hyvä jos nimensä osasi kirjoittaa alle.
Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että eihän ne omaiset suinkaan ole mitään vanhustyön ammattilaisia eikä osaa aina arvioida, mistä milloinkin on kyse. Silti heidän niskoilleen mielellään sälytetään vanhan ihmisen sairaanhoitokin.
Alapeukutin, koska oikeasti, miksi opetitte äitinne tuohon silloin kun isänne kuoli? Äitinne olisi vallan hyvin voinut hoitaa monta asiaa itse, olisi nytkin ehkä omatoimisempi!
Kaupasta ja apteekista saa tilattua kotiinkuljetuksella. Riippuen nyt toki siitä, missä äitinne asuu, mutta on myös näitä talkkaripalveluja, mistä saa jonkun vaihtamaan lampun tai katsomaan sitä pimentynyttä telkkaria.,
Tämä on ihan totta. Mä opetin 89-vuotiaan isäni tilaamaan ruuat ja muut päivittäistavarat Citymarketista kotiinkuljetuksella. Yhden kerran piti näyttää ja toisen kerran vielä isä soitti ja halusi varmistaa yhden asian. Sen jälkeen eli nyt 3 vuotta on hoitanut tilauksensa ihan itse.
Miksi joku lapsenlapsi edes on mummolleen velvollinen perustelemaan, miksi ei ehdi/pysty vanhusta hoitamaan?
Minä en aio hoitaa edes äitiäni, koska välimatka 500 km, työt ja elämä, ei sillä että äitini olisi minusta koskaan huolen pitänyt -mutta se on jo oma tarinansa.