Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tilanne vähän toisinpäin. Lääkäri ja kotihoito olivat laittamassa vanhempiani hoivakotiin. Vanhempani olivat ihan kauhuissaan asiasta, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta ryhtyä täysipäiväiseksi hoitajaksi. Pitkän työn tuloksena tilanne on saatu nyt sujumaan niin, että heillä käy kotihoito kuusi kertaa päivässä ja lisäksi yksi omaisen käynti. Heillä on turvanapit ranteissa. Lisäksi on automaattisesti avautuva videopuheluyhteys meiltä lapsilta vanhemmille ja sovitut soittovuorot siihen. Tietokoneeseen on etäyhteys, jolla heille saadaan etänä jotain mukavaa katsottavaa tai ohjelmaa. Koti järjestettiin uudelleen niin, että kotihoidon toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja koti selkeä.
Yksi lapsista huolehtii kaikki heidän raha-asiat, yksi kiinteistöhuollon kuten lumityöt ja pikkukorjaukset, yksi vastaa terveyteen liittyvistä asioista. Siivouspalvelu käy kaksi kerta kuussa ja pari kertaa vuodessa tilataan perusteellisempi siivous. Menumat-palvelusta tulee ruoka ja lisäksi lapset käyvät heille kaupassa. Meillä lapsilla on yhteinen wa-ryhmä, jossa sovitaan kaikesta.
Kunnalle edullisin ratkaisu tämä ja tällä systeemillä vanhempani saavat enemmän turvaa, valvontaa, hoitoa ja läsnäoloa mitä yhdessäkään palvelutalossa.
Se mitä tästä olen omaa vanhuutta ajatellen oppinut että minulla tulee olla kunnossa ainakin seuraavat asiat kun siinä vaiheessa kun kunto heikkenee:
Velaton asunto kerrostalossa keskellä palveluja
Asunnossa huomioitu inva-tarpeeet (näin uusissa asunnoissa onneksi aina onkin)
Kyky ostaa itse palveluita tai huolehtia niistä mahdollisimman pitkään esim: siivouspalvelu, pyykkipalvelu, ruoan ja tavaroident tilauspalvelut yms.Ketään ihmistä ei voi pakottaa hoivakotiin jos hän on joltisakin järjissään eli oikeustoimikelpoinen. Kunnan on järjestettävä tarvittavat palvelut asiakkaan kotiin.
Suostuivatko vanhempasi kaikkiin noihin ihan helposti vai oliko miten iso vääntö saada heidät ottamaan palveluita vastaan? Omien vanhempien kanssa kaikkeen on vastattu ei. Isä ei pystynyt kulkemaan sisällä rollaattorin kanssa kynnysten vuoksi, mutta niihin ei saanut koskea. Vessassa olisi ehdottomasti tarvittu tukikaide, mutta sitä ei saanut asentaa. Miten ihmeessä vanhoista tuleekin niin jääräpäisiä.
Joo, paljon ovat hanttiin pistäneet, koska eiväthän he ennenkään ole kunnan apua tarvinneet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on saatu solutettua palveluita sinne ja ovat ottaneet ne omakseen. Nykyinen suuri muutos ajettiin läpi sillä, että tajusivat että vaihtoehtona on hoivakotiin muuttaminen. Muutostilanteessa olimme vuoron perään muutamia päiviä siellä auttamassa sopeutumisessa ja opettamassa turvanapin käyttöä. Nyt alkaneet tottua tähän ja toimintakykykin palautuu vähitellen kun on uusi normaali elämässä. Kaikki tiedetään riskit ja se että jonain päivänä elämä loppuu kuolemaan tavalla tai toisella. Heille on tärkeintä saada olla yhdessä omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista.
Istuu sitkeässä suomalaisuudessa, että ei tässä riskit ihmiset mitään apuja tarvitse.
Vinkki kaikille: sain omille vanhemmille palveluja läpi, kun painotin, että auttavat nuoria perheitä, auttavat saamaan töitä. Se sai heidätkin katsomaan palveluja vähän eri näkökulmasta.
Muutaman kerran piti muistuttaa, että tämä on win-win, että ei tartte leikata ruohoa, kun apu on tulossa...
Mä olen päässyt tässä suhteessa helpolla, koska vaikka vanhempani haluavatkin tehdä monia asioita itse, he eivät silti halua tehdä asioita vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Tai tavalla, jolla asiat tehtiin 1950-luvulla. Sanoisin, että vanhempani ovat aina olleet valmiita ottamaan käyttöön kaikkea mahdollista, mikä helpottaa heidän arkeaan. Siis jo lapsuudessani esimerkiksi tiskikone tuli meille heti, kun sellaisia alettiin myymään. 1970-luvulla, kun äitini palasi yli 15 kotiäitivuoden jälkeen työelämään, kaupan valmiit einekset tulivat tutuiksi. Ja mitä enemmän heille on tullut ikää ja kauppoihin valinnanvaraa, sitä enemmän ovat käyttäneet ruuanlaitossa erilaisia puolivalmisteita. Jos eivät viitsi laittaa ruokaa, tilaavat paikallisesta pizzeriasta jotain. Ja kun aikoinaan kuivaavat pesukoneet tulivat markkinoille, ostivat heti sellaisen. Toinen täyttää parin kuukauden päästä 95 ja toinen loppuvuodesta 92. Eivät ole luonteeltaan jääräpäivä, joiden mielestä asiat pitää tehdä samalla tavalla kuin 70 vuotta sitten. Päinvastoin.
Hitsi, että minä olen kateellinen sinulle. Harmi, kun vanhempiesi kaltaisia vanhuksia on niin harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
höpsis.... höpsis....
sinulle näyttää menevän edelleen tunteisiin.
et edellenkään ymmärrä lukemaasi.
testamentti piti ja tytär jäi perinnöttä.
tiedän asian tasan tarkkaan.
jos vähän vielä annan vinkkiä...... kissat peri..... kuka ne kissat hoitaa.....
höpsis... höpsis .... miettii nyt tätäkin puolta.... jos ymmärrystä on......
höpsis höpsis höpsis.... ihan sama mitä kirjoittelet...... evvk......
höpsis höpsis ..... sinulle edelleenkin toivotan mielenrauhaa.......
Vierailija kirjoitti:
[quote=Vierailija]Edunvalvontaan ja hoivakotiin.
Edunvalvonta maksaa. Ja toisekseen, ei perhe siitä päätä, että mummi joutuu edunvalvontaan.
Ei ketään noin vaan aseteta edunvalvonnan piiriin, se on melkoinen toimenpide.
Edunvalvontaan voidaan asettaa vain henkilö, jonka lääkäri on tutkinut ja lääkäritodistuksessa vahvistanut, että henkilö ei ns. ole enää "tässä maailmassa", eli ei kykene itse päättämään itseään koskevista asioista.
Sen jälkeen oikeusistuin asettaa henkilön edunvalvontaan ja määrää hänelle edunvalvojan.
Se ettei joku halua omasta kodistaan lähteä hoitokotiin ei pelkästään ole mikään syy laittaa ketään edunvalvontaan. Pitää olla muutoinkin henkisesti syrjässä elämästä, että edunvalvonta voi toteutua.
Joten älkää tietämättömät turisuttako sitä tyhmää turpaanne, kun ette oikeastei asioista tiedä paskan vertaa.
Ja hoitokoteihin ei noin vain mennä. Ensin tehdään hoidon kartoitus, ja sitten pistetään paikka vetämään hoito-hoivakotiin.
Edunvalvontavaltuutus kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun hlö vielä kykenee allekirjoittamaan valtuutuksen. Valtuutuksen vahvistaminen maksaa noin 100 euroa. Meillä yksi sisaruksista suostui edunvalvojaksi ja helpottaa kyllä todella paljon arkisten asioiden hoitamisessa, esim. laskujen maksu yms. Totta ettei hoitokoteihin noin vain mennä, paitsi jos on rahaa maksaa yksityisessä. Meidän äiti onneksi pääsi parin aivoinfarktin jälkeen, mutta siinäkin moniammatillinen tiimi pohti pitkään pärjääkö äiti vielä kotihoidossa. Äiti oli ennen kohtauksia myös sitä mieltä, että kyllä tytöt hoitaa, mutta viihtyy nyt todella hyvin hoitokodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tilanne vähän toisinpäin. Lääkäri ja kotihoito olivat laittamassa vanhempiani hoivakotiin. Vanhempani olivat ihan kauhuissaan asiasta, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta ryhtyä täysipäiväiseksi hoitajaksi. Pitkän työn tuloksena tilanne on saatu nyt sujumaan niin, että heillä käy kotihoito kuusi kertaa päivässä ja lisäksi yksi omaisen käynti. Heillä on turvanapit ranteissa. Lisäksi on automaattisesti avautuva videopuheluyhteys meiltä lapsilta vanhemmille ja sovitut soittovuorot siihen. Tietokoneeseen on etäyhteys, jolla heille saadaan etänä jotain mukavaa katsottavaa tai ohjelmaa. Koti järjestettiin uudelleen niin, että kotihoidon toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja koti selkeä.
Yksi lapsista huolehtii kaikki heidän raha-asiat, yksi kiinteistöhuollon kuten lumityöt ja pikkukorjaukset, yksi vastaa terveyteen liittyvistä asioista. Siivouspalvelu käy kaksi kerta kuussa ja pari kertaa vuodessa tilataan perusteellisempi siivous. Menumat-palvelusta tulee ruoka ja lisäksi lapset käyvät heille kaupassa. Meillä lapsilla on yhteinen wa-ryhmä, jossa sovitaan kaikesta.
Kunnalle edullisin ratkaisu tämä ja tällä systeemillä vanhempani saavat enemmän turvaa, valvontaa, hoitoa ja läsnäoloa mitä yhdessäkään palvelutalossa.
Se mitä tästä olen omaa vanhuutta ajatellen oppinut että minulla tulee olla kunnossa ainakin seuraavat asiat kun siinä vaiheessa kun kunto heikkenee:
Velaton asunto kerrostalossa keskellä palveluja
Asunnossa huomioitu inva-tarpeeet (näin uusissa asunnoissa onneksi aina onkin)
Kyky ostaa itse palveluita tai huolehtia niistä mahdollisimman pitkään esim: siivouspalvelu, pyykkipalvelu, ruoan ja tavaroident tilauspalvelut yms.Ketään ihmistä ei voi pakottaa hoivakotiin jos hän on joltisakin järjissään eli oikeustoimikelpoinen. Kunnan on järjestettävä tarvittavat palvelut asiakkaan kotiin.
Suostuivatko vanhempasi kaikkiin noihin ihan helposti vai oliko miten iso vääntö saada heidät ottamaan palveluita vastaan? Omien vanhempien kanssa kaikkeen on vastattu ei. Isä ei pystynyt kulkemaan sisällä rollaattorin kanssa kynnysten vuoksi, mutta niihin ei saanut koskea. Vessassa olisi ehdottomasti tarvittu tukikaide, mutta sitä ei saanut asentaa. Miten ihmeessä vanhoista tuleekin niin jääräpäisiä.
Joo, paljon ovat hanttiin pistäneet, koska eiväthän he ennenkään ole kunnan apua tarvinneet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on saatu solutettua palveluita sinne ja ovat ottaneet ne omakseen. Nykyinen suuri muutos ajettiin läpi sillä, että tajusivat että vaihtoehtona on hoivakotiin muuttaminen. Muutostilanteessa olimme vuoron perään muutamia päiviä siellä auttamassa sopeutumisessa ja opettamassa turvanapin käyttöä. Nyt alkaneet tottua tähän ja toimintakykykin palautuu vähitellen kun on uusi normaali elämässä. Kaikki tiedetään riskit ja se että jonain päivänä elämä loppuu kuolemaan tavalla tai toisella. Heille on tärkeintä saada olla yhdessä omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista.
Istuu sitkeässä suomalaisuudessa, että ei tässä riskit ihmiset mitään apuja tarvitse.
Vinkki kaikille: sain omille vanhemmille palveluja läpi, kun painotin, että auttavat nuoria perheitä, auttavat saamaan töitä. Se sai heidätkin katsomaan palveluja vähän eri näkökulmasta.
Muutaman kerran piti muistuttaa, että tämä on win-win, että ei tartte leikata ruohoa, kun apu on tulossa...
Mä olen päässyt tässä suhteessa helpolla, koska vaikka vanhempani haluavatkin tehdä monia asioita itse, he eivät silti halua tehdä asioita vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Tai tavalla, jolla asiat tehtiin 1950-luvulla. Sanoisin, että vanhempani ovat aina olleet valmiita ottamaan käyttöön kaikkea mahdollista, mikä helpottaa heidän arkeaan. Siis jo lapsuudessani esimerkiksi tiskikone tuli meille heti, kun sellaisia alettiin myymään. 1970-luvulla, kun äitini palasi yli 15 kotiäitivuoden jälkeen työelämään, kaupan valmiit einekset tulivat tutuiksi. Ja mitä enemmän heille on tullut ikää ja kauppoihin valinnanvaraa, sitä enemmän ovat käyttäneet ruuanlaitossa erilaisia puolivalmisteita. Jos eivät viitsi laittaa ruokaa, tilaavat paikallisesta pizzeriasta jotain. Ja kun aikoinaan kuivaavat pesukoneet tulivat markkinoille, ostivat heti sellaisen. Toinen täyttää parin kuukauden päästä 95 ja toinen loppuvuodesta 92. Eivät ole luonteeltaan jääräpäivä, joiden mielestä asiat pitää tehdä samalla tavalla kuin 70 vuotta sitten. Päinvastoin.
Hitsi, että minä olen kateellinen sinulle. Harmi, kun vanhempiesi kaltaisia vanhuksia on niin harvassa.
Osittain varmaan johtuu siitä, että isäni on tekniikan tohtori, joka aikoinaan oman työnsä ohessa oli vuosikymmeniä Otaniemessä teknillisen korkeakoulun sivutoimisena opettajana. Eli kaikki uusi teknologia on aina kiinnostanut häntä. Kun tulee markkinoille jokin uusi härveli, sellainen pitää saada :D Kerroin jo aiemmin ketjussa, että viime kesänä hankkivat kaksikerroksiseen asuntoonsa istumahissin. Sillä pääsee ylös ja alas huonoillakin polvilla, vaikka olisi painavaa kannettavaa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kusipäitä kerrakseen kirjoitti:
Kovasydämistä porukkaa. No, opitte sitten läksynne, kunhan itse tulette samaan tilanteeseen ja ne penskanne vastaavat samalla mitalla, kuin te sille omalle vanhuksellenne.
Ei kannatakaan muuta kuin vaan odottaa, että jos perintöä tippuisi tilille. Vai miten sen asian kanssa oli?
Itse olen päättänyt, perheettömänä, että minua eivät edes sisarusten lapset peri, kun eivät mitään yhteyttäkään pidä. Vaikka kodittomien koirien yhdistykselle ennemmin.
Ja nyt on turha sitten rutista, että olisit tehnyt lapsia vanhuudenturvaksi. Niin se varmaan teidän vanhuksenne ajattelikin, että lapset jne. sitten auttavat aikanaan.
Vaan kiittämättömyys on maailman palkka ja tulette katkerasti vielä omassa vanhuudessanne itkemään sitä, minkä teitte sille omaisellenne eli hylkäsitte hoitolaitokseen tai yksin sairaana kotiin.
No esim minut on rintaperillisenä jo jätetty VALMIIKSI perinnöttömäksi, joten turha noiden on kuvitella että auttaisin sitten. Olen kai niin hirveä ihminen sitten ja lapset myös. Tehnyt erilaisia päätöksiä ja erilaista elämää kun mitä toivoivat. Ja joo, erilaista kun mitä itsekin olen toivonut, mutta työttömyydelle ja masennukselle jne ei oikein voi mitään.
Sinulla on oikeus lakiosaan.
No jos toi on NOIDEN tahto niin mitä mä tappelen vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Et taida tietää historiasta mitään? Maalla ei yleensä tehdä 12 tuntisia työpäiviä, ei ole koskaan tehty. Talvella ei valo riitä, eikä kesällä voimat. Tapani oli heinäaikaankin ottaa pienet ettonet ruoan päälle jne. Se, että navettaan mentiin aamulla viideltä ja toisen kerran iltaviideltä, ei tarkoita että koko se 12 h siinä välissä olisi painettu töitä veren maku suussa. Toki työtä tehtiin paljon, mutta kuitenkin ihan eri tahtiin kuin nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sait tehdä sitä työtä mitä teit, ei koko ajan puhelin soinut tai sähköposti laulanut.
Toisekseen, ne "vanhukset" eivät olleet vaan hoidettavia riippoja, vaan osallistuivat talon töihin jaksamisensa mukaan. Vähintäänkin hakkasivat pehkuja lehmille, tai kehräsivät. Kukaan ei ollut vaan passattavana. Niin huonoon kuntoon menneet eivät pitkään eläneet, kun ei hoitoja ollut. Ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus oli usein kohtalokas, ellei ollut, toinen tuli hyvin pian perään ja vapautti kärsimyksistä. Jos joku eli niin pitkään että ehti dementoitua ja lähti vaeltelemaan metsiin, sinne jäi. Ei ollut Vapepaa hakemaan dementtiä kotiin.
12 lasta on myös yleisesti ottaen ollut aika harvinaista. 12 raskautta ehkä, mutta 12 yhtä aikaa elossa olevaa lasta ei. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresialla (Maria Antoinetten äiti) tosin taisi 16 lasta elää aikuiseksi saakka. Maria Teresia itse kuoli 63-vuotiaana.
Ja tässä se jutun juju tulee: ennen vanhaan EI OLLUT tällaista vanhusongelmaa. Koska nykyaikaisilla hoidoilla on onnistuttu pidentämään elinikää, mutta ei lisämään terveitä elinvuosia. Eli meillä on vanhuksia, joiden olisi pitänyt kuolla 20 vuotta sitten, mutta niitä pidetään limbossa modernin lääketieteen keinoin.
Itse olen kirjannut hoitotahtooni kaikki mahdolliset elvytyskiellot mitä vain suinkin olen keksinyt, samoin olen kieltänyt väkisin ruokkimisen. Jos en itse saa ruokaa suuhuni lapettua, joudan vaihtaa hiippakuntaa. En missään tapauksessa tahdo tuollaista kymmenien vuosien keinotekoista mukaelämää, mikä on nykyvanhusten kohtalona.
Hei nyt. Maalla tehdään pitkää päivää edelleen, aina on tehty. Viime kesänä tehtiin 16 tuntisia päiviä viikosta toiseen, milloin heinää, milloin rehua tai mitä milloinkin. Sään mukaan kun hommat tehdään niin siinä ei tunteja lasketa.
Talvella/syksyllä/ keväällä tehdään myös pitkää päivää. Kun pakkasta on 30 astetta, silloin vain ruokitaan eläimet ja varmistetaan useita kertoja päivässä ettei vesikupit jäädy (näissä lämmittimet mutta varmistaa pitää).
Turhan ruusuinen kuva sinulla maatilojen elämästä. Rankkaa työtä se on edelleen.
Miehen vanhemmat, entiset tilalliset pyöri nurkissa joitakin vuosia kun ostettiin tila. Appi halusi varmistaa että osaaminen ja tieto siirtyy, anoppi hoiti lapsia ja teki puutarhassa puhteita.
Sitten kun luottivat että hommat hoituu, asettuivat palvelujen äärelle asumaan. Appi aloitti vielä uudet työt eläkkeellä.
Niin siis on työtä kävellä katsomassa, että kupit ei ole jäässä?? Kyllä mä tekisin niin paljon mieluummin tuota kuin alkaisin tarkastaa tässä aamukahvin jälkeen rivi riviltä monisataisen ekselin, että onko kaikki tiedot kunnossa...vaikka saankin istua.
No sun kannattaa sitten vaihtaa uraa ja ryhtyä tilalliseksi, kun mieluummin sitä helppoa työtä tekisit sen sijaan että teet raskasta excelin tarkistusta. Huomiona vaan, että ne elukat mm poikii myös talvella. Niille tulee kiima, ne siemennetään, tiineyttä seurataan, hoidetaan vaivoja, hoidetaan poikimisia (usein yöllä), odotellaan eläinlääkäriä, hoidetaan vasikoita, laitetaan toisia teurasautoon. Putsataan ja huolletaan ruokinta- ja maitolaitteita jatkuvasti, korjataan mikä menee rikki. Samoin isommat tilan koneet vaativat huoltoa talvellakin, mm. traktori(t). Rakennuksista puhumattakaan. Ja lumitöitä riittää, ja rehun ja heinän roudaamista on aina.
Tämä ei nyt varmaan tuo mitään lisäarvoa keskustelulle. Työt ovat eri tavalla raskaita, mutta yhtä tärkeitä.
T. Eri, maalta minäkin
Joku kirjoitti, että vanhuksilla on oikeus tehdä omia päätöksiä ja lähteä maailmasta kesken lumenluonnin. Niinhän se on, mutta se on valinta, josta ei pidä valittaa ja uhriuttaa muita.
Henk koht taidan aloittaa lumenluontiharrastuksen sitten, jos olen niin vanha, että alan pelätä joutuvani jonnekin vuodeosastolle kitumaan. Juuri luki lehdessä, että siinä tulee paljon sydänkohtauksia. Ihan vakavissani näin ajattelen. Sitä ennen meinaan toki ostaa jotain palveluita kotiin, jos niitä tarvitsen, esim ruokaostosten kuljetuspalvelut voivat olla silloin hyödyksi, tai jotkut kodin siivous- ja pikkurempat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Uhriutuu"? Omituinen sananvalinta. En usko, että mummoparka tahallaan uhriksi itsensä tekee, vaan hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan vanhukset hoidettiin usein kotona ja vanhainkotia pidettiin "köyhäintalona", jossa oli huonot oltavat.
Itse veljeni kanssa hoidimme isän kanssa Alzheimeria sairastavan äitini kotona kuolemaan asti. Ja saman aiomme tehdä isälle. Veli on jo eläkkeellä ja itsekin pääsen pian. Voimme vuorotella. Ja on lapsenlapsiakin aikuisia, jotka voi jeesata. Isä ei halua hoitolaitokseen, ja haluamme kunnioittaa hänen tahtoaan, emme koe, että hän "uhriutuisi". Hän on antanut meille paljon, nyt on maksun aika.
On varmaan hienoa kun tuollainen onnistuu. Omasta isästä tuli muistisairauden myötä väkivaltainen, kävi toisiin käsiksi. Iso ja vahva mies, oli alle 60-v sairastuessaan. Siinä ei paljon kotona hoidettu. Eivät hoitolaitoksessakaan pärjänneet hänen kanssaan, kävi siellä hoitajiin ja lääkäriin sekä toisiin potilaisiin käsiksi. Ratkaisuna oli lääkitä vuodekuntoon kunnes sairaus paheni niin, ettei pystynyt enää mitään tekemään. Nyt maannut vihanneksena jo vuosia palvelukodissa.
Että turha kenenkään ihmetellä toisten ratkaisuja omien vanhempien suhteen. Itse teen kaikki mahdolliset hoitotahdot ja toivottavasti kuolen ennen kuin muistisairaus iskee. Ei ole kaunista katseltavaa.
Yksi huomioitava asia omaisen kunnossa ym. asioissa on se, että hoitohenkilökunnan silmin moni asia voi näyttäytyä ihan toisin ja omaisilta voi jäädä monta asiaa piiloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihmeellistä että usein tämäntyyppisiin aloituksiin annetaan vastaukseksi että hoiva/hoitokotiin vaan. Ihan kuin sinne noin vaan pääsisi, soittamalla että meidän muori tulis sinne ny, laittakaa huone valmiiksi. Voi joutua jonottamaan pitkäänkin vaikka tarve olisi suurikin.
Ap onkin saanut ihan hyviäkin vastauksia, mummolle vain kärsivällisesti ja nätisti mutta jämäkästi selitettävä miksi tyttäret ja tyttärien tyttäret ei voi hoitaa ja paikka hoitokotiin vetämään asianmukaisine byrokratioineen.
Juuri näin. Olin kotihoidossa töissä pari vuotta ja kyllä hoitopaikka oli lottovoitto.
Kotona hoidetaan muistamattomana, vaippaan ulostavia vanhuksia, jotka joudutaan pesemään ja suihkuttamaan. Harhaisina pyörivät rappukäytävässä ja silti eivät pääse mihinkään, koska paikkoja ei vain ole.
Jos pystyy kertomaan, ettei halua hoitoon, ei ole vielä edes siinä kunnossa, että pääsee jonoon.
Jonoon pääsee vasta, kun on viisi käyntiä päivässä ja jatkuva ralli ensiapuun ja kotiin.
Joten ei niihin hoivakoteihin noin vain mennä.
Tämä on surullisen totta. Katsoin vuoden dementoituneen vanhuksen kotonaan kaatuminen - ambulanssilla ensiapuun - sieltä viikoksi osastolle - kotiutus - jossa heti taas kaatuminen - ensiapuun - osastolle -rallia. Lääkäri oli aina vaan sitä mieltä että pärjää kotonaan eikä tarvitse laitoshoitoa, joten kotiutetaan. Ralli loppui vihdoin kun erään kaatumisen seurauksena menehtyi. Sääliksi kävi. Kai siinä säästettiin hoitokuluja. Tosin hoitopäiviä sairaalassa kertyi lukuisia yhteiskunnan maksettavaksi ja myös ambulanssireissuja. Puhumattakaan vanhuksen ja omaisten hädästä mitä ralli aiheutti.
Dementoitunut on kuin pieni lapsi, eikä lapsiakaan voi jättää kotiin yksin pärjäämään ajatuksella, että kyllä se 3-v itsensä hoitaa tai apua kutsuu jos tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kusipäitä kerrakseen kirjoitti:
Kovasydämistä porukkaa. No, opitte sitten läksynne, kunhan itse tulette samaan tilanteeseen ja ne penskanne vastaavat samalla mitalla, kuin te sille omalle vanhuksellenne.
Ei kannatakaan muuta kuin vaan odottaa, että jos perintöä tippuisi tilille. Vai miten sen asian kanssa oli?
Itse olen päättänyt, perheettömänä, että minua eivät edes sisarusten lapset peri, kun eivät mitään yhteyttäkään pidä. Vaikka kodittomien koirien yhdistykselle ennemmin.
Ja nyt on turha sitten rutista, että olisit tehnyt lapsia vanhuudenturvaksi. Niin se varmaan teidän vanhuksenne ajattelikin, että lapset jne. sitten auttavat aikanaan.
Vaan kiittämättömyys on maailman palkka ja tulette katkerasti vielä omassa vanhuudessanne itkemään sitä, minkä teitte sille omaisellenne eli hylkäsitte hoitolaitokseen tai yksin sairaana kotiin.
No esim minut on rintaperillisenä jo jätetty VALMIIKSI perinnöttömäksi, joten turha noiden on kuvitella että auttaisin sitten. Olen kai niin hirveä ihminen sitten ja lapset myös. Tehnyt erilaisia päätöksiä ja erilaista elämää kun mitä toivoivat. Ja joo, erilaista kun mitä itsekin olen toivonut, mutta työttömyydelle ja masennukselle jne ei oikein voi mitään.
Sinulla on oikeus lakiosaan.
No jos toi on NOIDEN tahto niin mitä mä tappelen vastaan?
Ihan periaatteesta. 😌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yks äiti hoitaa kymmenen lasta mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä. Vanha sanonta vaan, ja jos ei muu auta niin käykää vierailemassa hoivakodeissa, niissä järjestetään avointen ovien päiviä jotta "mummu" voi tutustua.
Miksi alunperin olette suostuneet ottamaan äitinne hoitovastuun? Kohta satavuotias vanhus saa paikan hoitokodista tai vanhainkodista heti, kun lopetatte hoitamisen. Ottakaa yhteyttä kuntanne vanhustyöhön ja hakekaa vanhukselle hoitopaikkaa. Kun lopetatte hoitamisen, niin hoitopaikka järjestyy nopeasti.
Suomessa lapsilla ja omaisilla EI ole mitään lakisäätestä velvollisuutta hoitaa omia vanhempiaan tai ketään muutakaan vanhusta. Piste. Älä alistu ja uhriudu vanhuksen ilmaiseksi 24/7 avuksi ja hoitajaksi vaan hanki oma elämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Nyt olisi korkea aika muuttaa pois siitä vanhasta talosta.
Haha. Minä täytin kesällä 70 v. ja sisko on 75. Ja ME ollaan niitä, jotka joudutaan hoitamaan vanhaa äitiämme, koska näitä kohta satavuotiaitakin on olemassa. Ja heidän lapsensa (käytännössä siis tyttärensä) ovat ikäihmisiä siis jo hekin. Silti pitää hoitaa ja avustaa, vaikka omakin pää joskus lyö tyhjää.
Kyllä sitä joskus tulee mieleen, että milloin tämä oikein loppuu. Jo parikymmentä vuotta tässä on saanut olla jatkuvassa stressissä, kun äiti ei vain suostu mihinkään hoitokotiin tai edes palvelutaloon. Ymmärrän minä sen, että haluaa omassa kodissaan asua ja olla, mutta kun se onnistuu vain sillä, että tyttäret huolehtii. Ollaan puhuttu, että koskahan tässä saisi ruveta itse viettämään niitä ansaittuja eläkepäiviä, ei kait koskaan.
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa. Äiti on niin vanha, ettei ystäviä enää ole, ne on kuolleet.
Olen omille lapsille sanonut, että minua ette ala hyysäämään ja jos sellaista ryhdyn vaatimaan, niin muistuttakaa minua näistä sanoista. Minä menen suosiolla hoitokotiin tai vastaavaan, missä muut hoitaa asiani, ei minun lapseni.
Totta kai teemme tämän kaiken ihan myös rakkaudesta, mutta pakko alkaa myöntää jo totuuskin ; olemme väsyneitä. Äiti on ollut hyvin "tarvitseva" siitä lähtien kun isä kuoli 60-vuotiaana. Isä oli hoitanut kaikki viralliset asiat ja paperijutut ja hänen jälkeensä me lapset jouduimme tekemään ne, koska äiti pelkäsi kaikkia sellaisia. Hyvä jos nimensä osasi kirjoittaa alle.
Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että eihän ne omaiset suinkaan ole mitään vanhustyön ammattilaisia eikä osaa aina arvioida, mistä milloinkin on kyse. Silti heidän niskoilleen mielellään sälytetään vanhan ihmisen sairaanhoitokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi huomioitava asia omaisen kunnossa ym. asioissa on se, että hoitohenkilökunnan silmin moni asia voi näyttäytyä ihan toisin ja omaisilta voi jäädä monta asiaa piiloon.
Tai toisinpäin, hoitohenkilökunta ei huomaa.
Vierailija kirjoitti:
yks äiti hoitaa kymmenen lasta mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä. Vanha sanonta vaan, ja jos ei muu auta niin käykää vierailemassa hoivakodeissa, niissä järjestetään avointen ovien päiviä jotta "mummu" voi tutustua.
Onko se kymmenen lapsen äiti hoitanut omaa äitiään ja isäänsä?
Eiks nykyään ole todella vaikeaa edes löytää hoitokotipaikkaa. Pitäisi kai olla muistisairaus yms. Toisaalta ymmärrän kyllä tätä ap:n mummia, kun on tottunut asumaan omassa kodissaan ja nyt pitäisi mennä johonkin laitokseen, jossa omana tilana on pelkkä kolkko huone. Lisäksi monetkaan eivät ole niin ultrasosiaalisia, vaan haluavat olla enimmäkseen omissa oloissaan, niin etenkin sellaisille ihmisille hoitokoti on kauhistus. Ja ainakin minun mielestäni tuo ihan ymmärrettävää. Pitäisi olla enemmän sellaisia "vanhusten taloja", joissa vanhus asuisi omassa asunnossaan, mutta talossa olisi tarvittaessa saatavilla apua ja hoitoa aina tarpeen mukaan. Onhan tuollaisia, mutta saisi olla paljon enemmän. Oma mummoni jo joskus 80-luvulla asui tuollaisessa vanhusten talossa, omassa kaksiossaan, ja tykkäsi todella paljon, kun sai olla omassa rauhassaan asunnossaan, mutta halutessaan oli aina saman ikäluokan kavereita lähellä suunnilleen samassa rapussa, jos seuraa halusi. Ja mummoni talossa oli esim. sairaanhoitaja päivystämässä jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään vanhusta, joka ei olisi ollut tyytyväinen, kun on päässyt ehkä pelottavastakin yksinäisyydestä hoitokotiin ja palveluiden piiriin. Moni istuu vain kotona ja odottaa sitä viisitoistaminuuttista aamulla ja illalla kun joku tulee antamaan lääkket.
Kyllähän sinne mini haluaisi, mutta kun ei pääse.
Poliitikot jauhaa vain kotihoidon tärkeydesta, kyn eivät ymmärrä tai välitä reaalitidellisuudesta yhtään mitään. Nykyään pidetään dementikkojakun kotihoidossa käytännössä heitteillä. Toji on jonkun verran niitäkin vanhuksia, jotka ehdottomasti haluavat olla kotona.
En ymmärrä näitä, jotka valittavat sitä, että joku pappa tai mummo vaatii ja syyllistää ja uhriutuu.
Ihan rauhassa saa itkupotkuraivota, mutta niille hoitajille, joille siitä maksetaan.
Piste.
Iäkäs äitini sanoi minulle ihan vakavissaan, että reiluinta olisi vain jakaa vanhuksille itsemurhapillerit. Ei puhunut ensisijaisesti itsestään, vaan ihan vanhustenhoidon tilanteesta laajemmin Suomessa.
Mä olen päässyt tässä suhteessa helpolla, koska vaikka vanhempani haluavatkin tehdä monia asioita itse, he eivät silti halua tehdä asioita vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Tai tavalla, jolla asiat tehtiin 1950-luvulla. Sanoisin, että vanhempani ovat aina olleet valmiita ottamaan käyttöön kaikkea mahdollista, mikä helpottaa heidän arkeaan. Siis jo lapsuudessani esimerkiksi tiskikone tuli meille heti, kun sellaisia alettiin myymään. 1970-luvulla, kun äitini palasi yli 15 kotiäitivuoden jälkeen työelämään, kaupan valmiit einekset tulivat tutuiksi. Ja mitä enemmän heille on tullut ikää ja kauppoihin valinnanvaraa, sitä enemmän ovat käyttäneet ruuanlaitossa erilaisia puolivalmisteita. Jos eivät viitsi laittaa ruokaa, tilaavat paikallisesta pizzeriasta jotain. Ja kun aikoinaan kuivaavat pesukoneet tulivat markkinoille, ostivat heti sellaisen. Toinen täyttää parin kuukauden päästä 95 ja toinen loppuvuodesta 92. Eivät ole luonteeltaan jääräpäivä, joiden mielestä asiat pitää tehdä samalla tavalla kuin 70 vuotta sitten. Päinvastoin.