Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Minun 90-vuotias mummoni ei pääse hoitokotiin, vaikka on sairauksia ja liikuntakyky huono. Pitäisi olla muistisairaus. Hänelle on hankittu kaikki mahdolliset ostopalvelut. Viikottain tarvitsee kuitenkin omaistenkin apua.
Ei se muistisairauskaan ole autuaaksi tekevä tässä asiassa. Äidilläni on ollut alzhaimer jo kymmenisen vuotta, tai varmaan jo paljon pidempään, mutta silloin se diagnosoitiin. Isäni on merkattu omaishoitajaksi, mutta eihän hänestä siihen ole. Käytännössä me veljenni kanssa olemme häntä yrittäneet hoitaa sen minkä ollaan keritty.
Viimeiset pari vuotta on äiti jo ollut aivan valmis hoivakotiin, mutta niin isä, kuin kuntakin on jarrutellut, kun taas me lapset olemme yrittäneet käännyttää niin isää, kuin toisaalta pehmitetty äidin asianhoitajaakin. Vasta aivan viime aikoina molemmat ovat vihdoin lämmenneet parin pahemman hässäkän jälkeen (äiti keskellä yötä pakkaseen ilman ulkovaatteita ja toisella kertaa kaikki levyt täysille ja muuta sekoilua) ja asianhoitaja itsekin pelästyi ja vihdoin itse ehdotti, että äidille haetaan paikkaa hoivakodista. Nyt sitten päätös on tullut ja jonossa ollaan. Äidin kunto vaan jo niin huono, että aivan viimeistä vaihetta mennään, eli ei ole enää lainkaan tässä maailmassa.
Mutta siis vaikka olisi alzheimer ja se olisi edennyt jo pitkälle ja vaikka kaikki omaiset olisi yhtämieltä, että hoivakoti olisi paras paikka, niin kunta haraa kyllä niin kauan vastaan, kuin suinkin mahdollista, koska kunta tulee maksamaan ainakin pienieläkkeisen hoivasta suurimman siivun.
Eli ei sinne hoivakotiin todellakaan helposti pääse, vaikka olisi mikä sairaus. Toki se on paljon omaisten aktiivisuudestakin kiinni. Valitettavasti se on vaan monessa yhteiskunnan kustantamassa palvelussa niin, että jos se sisältää kunnan puolelta hiukankaan harkintaa, niin mitä sitkeempi ja veemäisempi olet ja mitä kovempaa lyöt nyrkkiä pöytään, niin sitä nopeemmin se paikka löytyy. Kiltit ja arat jää aina jonon hännille ja röyhkeillä ja hankalilla on ohituskaista. Näin se vaan valitettavasti menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuulostaa raskaalta, mutta ei se mulle sitä ole. Ei isäni soita mulle jatkuvasti. Korkeintaan kerran tai kaksi vuodessa. Mutta tiedän, että harvalle tällainen järjestely sopii. Siis että vanhukset ja molemmat lapset asuvat samassa taloyhtiössä. Lisäksi vanhempieni lapsenlapsista 3/4 asuu kävelymatkan päässä ja se 1/4:kin etsii asuntoa tältä alueelta (asuvat nyt 7 km päässä). Eli koko suku on lähellä, vaikka asutaankin pääkaupunkisedulla.
Olen toki miettinyt jatkoakin, jos vanhempani tarvitsevat 24/7 hoivaa. Koska teen etätöitä, voin oikein hyvin tehdä etätöitä myös vanhempieni asunnossa. Koska eihän missään hoivalaitoksessakaan vanhuksella istu hoitaja vuoteen vieressä koko ajan. Jos taas en pystyisi tekemään enää kokopäivätöitä, mulla on työ, jossa voin kyllä siirtyä osa-aikatyöhönkin. Omaan eläkeikääni ei ole enää kovin montaa vuotta, joten periaattessa voisin jäädä kokonaan pois töistäkin. Vanhemmillani kun on varaa maksaa mulle sama palkka kuin mitä saan nyt työstänikin. Eli tässä tulee nyt taas eteen sekin etu, että vanhempani ovat varakkaita. Monen muun vanhemmat eivät pystyisi maksamaan omaiselleen edes sairaanhoitajan palkkaa. Ollaan siis tässäkin suhteessa onnekkaita.
En usko, että vanhemmillani tulee olemaan tarvetta muuttaa koskaan hoitokotiin. Nykyisin saa ihan sairaalatasoisen hoidon kotiinkin. Rahalla. Ja vanhemmillani on rahaa. Kumpikaan vanhemmistani ei kuitenkaan halua enää sellaista hoitoa, joka vain pitkittää kärsimystä. Äidilläni on jo DNR-päätös eikä isänikään halua viettää loppuelämäänsä "letkuissa". Ei edes silloin, jos ne "letkut" olisi kotona. Meillä on oikein hyvä yhteisymmärrys siitä, mitä saattohoito heidän kohdallaan tarkoittaa. Ja mä pystyn kyllä sairaanhoitajana huolehtimaan tarvittavasta kivunlievityksestä yms palliatiivisesta hoidosta. Jos äitini elää siihen asti, kun mä pääsen eläkkeelle, äitini täyttää silloin jo 100 vuotta ja isäni 97 vuotta. Ovat jo nyt sukunsa vanhimmiksi eläneitä, joten en ihan usko, että äitini elää 100-vuotiaaksi. Isäni saattaa elää 97-vuotiaaksi, mutta mähän olen just silloin vasta jäänyt eläkkeelle, Ja siis kun alin eläkeikä tulee täyteen. Ihan hyvin voin käyttää muutaman vuoden isäni hoitamiseen, koska ihan hyvin voisin jäädä eläkkeelle myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa raskaalta ja todella harvalla tämä järjestely onnistuu. Kunnassa taputetaan käsiä, kun lapsella on jatkuva vastuu, 24/7 omista vanhemmista. Oletko ajatellut, jaksatko omaishoitotyötä, kun vanhempasi alkavat sairastaa vielä enemmän? Muuttavatko he sitten palvelutaloon tai hoitokotiin?
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, jos pystyy huolehtiaan omista vanhuksistaan. Mutta kaikille se ei vaan ole mahdollista. Mulle on. Asun vanhempieni naapurissa, Matkaa viereiseen rakennukseen on noin 50 metriä. Teen myös etätöitä. Olen tehnyt jo kohta 10 vuotta. Lisäksi olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja.
Kerran isäni soitti mulle ja pyysi avuksi nostamaan äitini vessan lattialta. Mulla meni alle minuutti, kun olin paikalla. Myös siskoni asuu tässä samassa taloyhtiössä, vieläkin lähempänä (noin 30 metriä vanhemmista) kuin minä Mutta siskollani ei ole hoitoalan koulutusta. Kun menin auttamaan isääni nostamaan äidin vessan lattialta olohuoneen sohvalle, tarkistin myös äitini kokonaistilanteen. Mittasin verenpaineen ja tunnustelin pulssin. Kyselin tietyt asiat. Ja tajusin, että kyseessä on sydäninfarkti, joten soitin 112:een. Ja sydärihän se olikin. Jos siskoni olisi mennyt avuksi nostamaan äidin vessan lattialta, ei siskoni olisi älynnyt tehdä mitään muuta vaan olisi palannut takaisin kotiinsa.
Kun isäni soitti mulle aamuyöllä, kuuntelin hetken ja kehotin soittamaan 112:een ja jättämään pihaoven auki. Puin unenpöpperössä nopeasti päälleni, juoksi pihan poikki ja ehdin paikalle jo hyvissä ajoin ennen ambulanssia. Annoin nitrot, tarkkailin äidin vointia.
Kun isäni soitti mulle keskellä työpäivää ja kertoi, että äitiä sattuu vatsaan, pistin vaan töihin viestiä, että joudun poistumaan joksikin aikaa paikalta. Taas nopeasti kengät jalkaan ja takki päälle. Minuutissa vanhempieni luona. Taas tilannearvio ja soitto 112:een.
Kun on liukasta (kuten nyt on) haen vanhempieni postit. Kuljen 3 kertaa päivässä vanhempieni postilaatikon ja heidän asuntonsa ohi. Koiran kanssa, koska koira on pakko lenkittää kolme kertaa päivässä. Samalla reissulla haen postit ja otan mukaani myös vanhempieni roskat, jotka käyn heittämässä roskikseen. Tämä onnistuu, koska asumme naapureina.
Jos mulla olisi lähityö, asuisin kauempana ja/tai en olisi aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja, tilanne olisi ihan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Et taida tietää historiasta mitään? Maalla ei yleensä tehdä 12 tuntisia työpäiviä, ei ole koskaan tehty. Talvella ei valo riitä, eikä kesällä voimat. Tapani oli heinäaikaankin ottaa pienet ettonet ruoan päälle jne. Se, että navettaan mentiin aamulla viideltä ja toisen kerran iltaviideltä, ei tarkoita että koko se 12 h siinä välissä olisi painettu töitä veren maku suussa. Toki työtä tehtiin paljon, mutta kuitenkin ihan eri tahtiin kuin nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sait tehdä sitä työtä mitä teit, ei koko ajan puhelin soinut tai sähköposti laulanut.
Toisekseen, ne "vanhukset" eivät olleet vaan hoidettavia riippoja, vaan osallistuivat talon töihin jaksamisensa mukaan. Vähintäänkin hakkasivat pehkuja lehmille, tai kehräsivät. Kukaan ei ollut vaan passattavana. Niin huonoon kuntoon menneet eivät pitkään eläneet, kun ei hoitoja ollut. Ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus oli usein kohtalokas, ellei ollut, toinen tuli hyvin pian perään ja vapautti kärsimyksistä. Jos joku eli niin pitkään että ehti dementoitua ja lähti vaeltelemaan metsiin, sinne jäi. Ei ollut Vapepaa hakemaan dementtiä kotiin.
12 lasta on myös yleisesti ottaen ollut aika harvinaista. 12 raskautta ehkä, mutta 12 yhtä aikaa elossa olevaa lasta ei. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresialla (Maria Antoinetten äiti) tosin taisi 16 lasta elää aikuiseksi saakka. Maria Teresia itse kuoli 63-vuotiaana.
Ja tässä se jutun juju tulee: ennen vanhaan EI OLLUT tällaista vanhusongelmaa. Koska nykyaikaisilla hoidoilla on onnistuttu pidentämään elinikää, mutta ei lisämään terveitä elinvuosia. Eli meillä on vanhuksia, joiden olisi pitänyt kuolla 20 vuotta sitten, mutta niitä pidetään limbossa modernin lääketieteen keinoin.
Itse olen kirjannut hoitotahtooni kaikki mahdolliset elvytyskiellot mitä vain suinkin olen keksinyt, samoin olen kieltänyt väkisin ruokkimisen. Jos en itse saa ruokaa suuhuni lapettua, joudan vaihtaa hiippakuntaa. En missään tapauksessa tahdo tuollaista kymmenien vuosien keinotekoista mukaelämää, mikä on nykyvanhusten kohtalona.
Hei nyt. Maalla tehdään pitkää päivää edelleen, aina on tehty. Viime kesänä tehtiin 16 tuntisia päiviä viikosta toiseen, milloin heinää, milloin rehua tai mitä milloinkin. Sään mukaan kun hommat tehdään niin siinä ei tunteja lasketa.
Talvella/syksyllä/ keväällä tehdään myös pitkää päivää. Kun pakkasta on 30 astetta, silloin vain ruokitaan eläimet ja varmistetaan useita kertoja päivässä ettei vesikupit jäädy (näissä lämmittimet mutta varmistaa pitää).
Turhan ruusuinen kuva sinulla maatilojen elämästä. Rankkaa työtä se on edelleen.
Miehen vanhemmat, entiset tilalliset pyöri nurkissa joitakin vuosia kun ostettiin tila. Appi halusi varmistaa että osaaminen ja tieto siirtyy, anoppi hoiti lapsia ja teki puutarhassa puhteita.
Sitten kun luottivat että hommat hoituu, asettuivat palvelujen äärelle asumaan. Appi aloitti vielä uudet työt eläkkeellä.
Kotini on maalla. Tiedän kyllä mistä puhun. Se, että heinäaikana joutuu venymään, ei tarkoita että koko ajan tehtäisiin 12 tuntista päivää. Ja kyllä heinäaikanakin on aikaa kymmenkahveihin, lounaan jälkeisiin nokosiin, päiväkahviin jne. Se EI ole yhtään sama asia kuin vaikkapa tehdastyö, missä kahvitauko on sen 13 minuuttia.
Suurin osa tuntemistani maanviljelijöistä tekee kyllä paljon töitä -koska niillä on tilan lisäksi muutakin työtä, kuten traktoriurakointia, tukkirekan ajoa tms.
Etkä ihan oikeasti voi pitää työnä sitä, että tarkistat ettei elikoiden vesikupit ole jäässä.
Et ihan oikeasti voi pitää työnä sitä että tehtaassa joku seuraa monitorista että kone toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 90-vuotias mummoni ei pääse hoitokotiin, vaikka on sairauksia ja liikuntakyky huono. Pitäisi olla muistisairaus. Hänelle on hankittu kaikki mahdolliset ostopalvelut. Viikottain tarvitsee kuitenkin omaistenkin apua.
Ei se muistisairauskaan ole autuaaksi tekevä tässä asiassa. Äidilläni on ollut alzhaimer jo kymmenisen vuotta, tai varmaan jo paljon pidempään, mutta silloin se diagnosoitiin. Isäni on merkattu omaishoitajaksi, mutta eihän hänestä siihen ole. Käytännössä me veljenni kanssa olemme häntä yrittäneet hoitaa sen minkä ollaan keritty.
Viimeiset pari vuotta on äiti jo ollut aivan valmis hoivakotiin, mutta niin isä, kuin kuntakin on jarrutellut, kun taas me lapset olemme yrittäneet käännyttää niin isää, kuin toisaalta pehmitetty äidin asianhoitajaakin. Vasta aivan viime aikoina molemmat ovat vihdoin lämmenneet parin pahemman hässäkän jälkeen (äiti keskellä yötä pakkaseen ilman ulkovaatteita ja toisella kertaa kaikki levyt täysille ja muuta sekoilua) ja asianhoitaja itsekin pelästyi ja vihdoin itse ehdotti, että äidille haetaan paikkaa hoivakodista. Nyt sitten päätös on tullut ja jonossa ollaan. Äidin kunto vaan jo niin huono, että aivan viimeistä vaihetta mennään, eli ei ole enää lainkaan tässä maailmassa.
Mutta siis vaikka olisi alzheimer ja se olisi edennyt jo pitkälle ja vaikka kaikki omaiset olisi yhtämieltä, että hoivakoti olisi paras paikka, niin kunta haraa kyllä niin kauan vastaan, kuin suinkin mahdollista, koska kunta tulee maksamaan ainakin pienieläkkeisen hoivasta suurimman siivun.
Eli ei sinne hoivakotiin todellakaan helposti pääse, vaikka olisi mikä sairaus. Toki se on paljon omaisten aktiivisuudestakin kiinni. Valitettavasti se on vaan monessa yhteiskunnan kustantamassa palvelussa niin, että jos se sisältää kunnan puolelta hiukankaan harkintaa, niin mitä sitkeempi ja veemäisempi olet ja mitä kovempaa lyöt nyrkkiä pöytään, niin sitä nopeemmin se paikka löytyy. Kiltit ja arat jää aina jonon hännille ja röyhkeillä ja hankalilla on ohituskaista. Näin se vaan valitettavasti menee.
Hyvä huomio. Olen omasta kaveripiiristäni huomannut, että peinituloisten eläkeläisten tuntuu olevan vaikeampi päästä hoivalaitoksiin tai edes saada kunnallista kotiapua kuin hyvätuloisilla vanhuksilla. Mutta voisiko tuossa ollakin syy? Hyvätuloinen maksaa samasta hoivasta ja palveluista enemmän kuin pieituloinen ja siten pienituloinen tulee kunnalle kalliimmaksi kuin hyvätuloinen? Omille vanhemmilleni soitetaan muutaman vuoden välein kaupungin vanhustyöstä ja tarjotaan erilaisia palveluita. Mutta mun vanhempani saavat haluamansa palvelut halvemmalla yskityisiltä, koska voivat itse kilpailuttaa palveluntarjoajansa. Muutama vuosi sitten joku kaupungin sosiaalityöntekijä kävi vanhempieni luona ehdottamassa jotain kotihoitoa. Isäni nauroi ääneen ja kysyi, miksi ihmeessä hän maksaisi tuollaisen summan jostain sellaisesta, mitä paljon laadukkaamman palvelun saa halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Nyt olisi korkea aika muuttaa pois siitä vanhasta talosta.
Haha. Minä täytin kesällä 70 v. ja sisko on 75. Ja ME ollaan niitä, jotka joudutaan hoitamaan vanhaa äitiämme, koska näitä kohta satavuotiaitakin on olemassa. Ja heidän lapsensa (käytännössä siis tyttärensä) ovat ikäihmisiä siis jo hekin. Silti pitää hoitaa ja avustaa, vaikka omakin pää joskus lyö tyhjää.
Kyllä sitä joskus tulee mieleen, että milloin tämä oikein loppuu. Jo parikymmentä vuotta tässä on saanut olla jatkuvassa stressissä, kun äiti ei vain suostu mihinkään hoitokotiin tai edes palvelutaloon. Ymmärrän minä sen, että haluaa omassa kodissaan asua ja olla, mutta kun se onnistuu vain sillä, että tyttäret huolehtii. Ollaan puhuttu, että koskahan tässä saisi ruveta itse viettämään niitä ansaittuja eläkepäiviä, ei kait koskaan.
Se, että äidillä käy kotisairaanhoitaja päivittäin, ei asiaa suuresti auta. Tietysti on hyvä, että edes joku ammatti-ihminen käy säännöllisesti ja pystyy arvioimaan äidin terveyttä jne. Mutta kyse onkin siitä kaikesta muusta. Tuntuu, että koko ajan on jotain, mitä täytyy selvittää, missä on oltava mukana ja mistä huolehdittava. Milloin on vietävä kuulotutkimuksiin (sata kilometriä suuntaansa), milloin kokeisiin, milloin lääkäriin, milloin rokotuksiin, milloin näöntarkastukseen, milloin on oltava paikalla asumiseen liittyvissä asioissa, milloin mitäkin hakemuksia oltava tekemässä, oltava paikalla kun palveluohjaaja käy tekemässä kartoituksia ja aina ne on sovittava omaan aikatauluun. Puhumattakaan siitä, että on käytävä kaupassa ja apteekissa säännöllisesti, ja milloin tahansa on lähdettävä tutkimaan tilanne, kun on televisio pimeänä, lamppu palanut, pesukone ei lähde toimimaan, tuhat erilaista asiaa ja sitten vielä ihan vaan pidettävä seuraa. Äiti on niin vanha, ettei ystäviä enää ole, ne on kuolleet.
Olen omille lapsille sanonut, että minua ette ala hyysäämään ja jos sellaista ryhdyn vaatimaan, niin muistuttakaa minua näistä sanoista. Minä menen suosiolla hoitokotiin tai vastaavaan, missä muut hoitaa asiani, ei minun lapseni.
Totta kai teemme tämän kaiken ihan myös rakkaudesta, mutta pakko alkaa myöntää jo totuuskin ; olemme väsyneitä. Äiti on ollut hyvin "tarvitseva" siitä lähtien kun isä kuoli 60-vuotiaana. Isä oli hoitanut kaikki viralliset asiat ja paperijutut ja hänen jälkeensä me lapset jouduimme tekemään ne, koska äiti pelkäsi kaikkia sellaisia. Hyvä jos nimensä osasi kirjoittaa alle.
Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että eihän ne omaiset suinkaan ole mitään vanhustyön ammattilaisia eikä osaa aina arvioida, mistä milloinkin on kyse. Silti heidän niskoilleen mielellään sälytetään vanhan ihmisen sairaanhoitokin.
Sinä ja sisaresi olette siis klassisia mahdollistajia. Samanlaisia kuin ne, jotka kantavat ruokaa hengenvaarallisesti lihaville.
Tietysti äitinne tarvitsee apua NYT, mutta on ollut aivan sulaa hulluutta aloittaa se auttaminen kymmeniä vuosia sitten äitinne jäädessä leskeksi. Miksi ihmeessä ette olettaneet, että kuusikymppinen aikuinen ihminen hoitaa itse omat asiansa ja jos ei osaa, opettelee? Tuossa iässähän ollaan vielä työelämässä.
Olisitte säästäneet itseltänne parikymmentä vuotta pakkoauttamista. Olisitte voineet ihan vaan seurustella sen äidin kanssa, mistä olisitte kaikki nauttineet paljon enemmän.
Älkää ihmiset ruvetko läheistenne mahdollistajiksi.
Me olimme miehen kanssa yli 70 v, kun anopille tarjottiin hoivakotipaikkaa, kun neljä kertaa kotikäyntejä ei riittänyt.
Anoppi ei suostunut.
Mies ajoi yö myöhällä katsomaan, miksi talo ei lämpene 150 km yhteen suuntaan
Toinen tarjous tuli 3 kk myöh. Sitten oli jo pakko muuttaa.
On viihyynyt hyvin ja voi paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsokaa Perjantai Pärjääkö vanhus kotona? pe 21.1.2022
Onko koti vanhuksen paras paikka, vai yksinäinen vankila? Vieraina vuoden 2021 positiivisimmat suomalaiset Lotta ja Pappa sekä professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä. Perjantai-dokkari: 15 minuuttia olen sinun. Linkit ja artikkelit: Perjantai-dokkari: 15 minuuttia olen sinun
Sirkka-Liisa Kivelä häpeää olla suomalainen tietäessään, että jopa täysin liikuntakyvyttömiä vanhuksia hoidetaan kotona: "Miten se on mahdollista?"
https://areena.yle.fi/1-50950493
https://areena.yle.fi/1-50950539
Isoäitinne muuttaa hoivakotiin, kun Te laitatte hänet hoivakotiin. Ensin Te omaiset lopetatte uhriutumisen ja lakkaatte kuuntelemasta isoäidin vaatimuksia, että perheen pitäisi hoitaa vanhukset kotona!
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Ja lapset ja lastenlapset jättäisivät koulun/työn, hoitaakseen mummoa? Niin rakas ja läheinen, kun mummo onkin, on tosiasia, että ei aika riitä ja vaativuus kasvaa mitä vanhemmaksi mummo elää. Arvostan omaisia ja heidän päätöksiään.
T. Vanhustyön osaamisalan lähihoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei pääse hoivakotiin vaikka haluaisi. Meni lahjoittamaan oman velattoman asuntonsa suosikkilapselleen tämän painostuksesta ja nyt valittaa minulle kun ei pääse hoivakotiin. Juuri tänään sanoin että kai ymmärtää että sinne olisi voinut päästä kun olisi myynyt asuntonsa, olisi niillä rahoilla maksanut siellä vuosia asumisensa. Nyt eläke ei riitä että sinne pääsisi kunnan maksamana. Surullista. Syystäkin välit mennyt tälläisen jälkeen.
Tuo on täyttä höpöhöpöä.
Tässä tapauksessa on siis kyse vanhuksesta joka selviää yksin kotona vielä hyvin ilman kotihoita ym apua. Käy itse kaupassa jne. Mutta haluaisi hoivakotiin asumaan. On siis vielä liian hyväkuntoinen yhteiskunnan maksamaan hoivakotiin mutta pääsisi tottakai muuttamaan yksityiseen heti jos olisi varaa maksaa kuukausittain se 3000-4000e. Ei hänellä enää sellaisia rahoja ole, pieni 1300e eläke ja sillä ei yksityistä hoivakotia maksella. Oma vika, siihen olisi ollut mahdollisuus kun olisi myynyt asuntonsa ja maksellut niillä rahoilla hoivakodin hurjat kuukausivuokrat.
Jos kriteerit täyttyvät kunta ostaa yksityiseltä vanhuksenhoidon. Tiedän kolme vanhusta, joiden kohdalla kävi noin. Hoitomaksuun ei vaikuttanut omaisuus lainkaan, vaan hoitojaksoa perittiin sen verran kun oli eläkettä ja jätettiin omaan käyttöön n 120e/kk. Loppuosa noin 4000e kuukausimaksusta kuitattiin kunnan hoitosetelillä. Eli ei tarvinnut tuhlata pankissa seisovia varoja. En tiedä, onko noissa käytännöissä eroa kunnasta riippuen, mutta ei ainakaan noissa tapauksissa vaadittu kustantamaan muuta, kuin se eläkkeen vara ja sen päälle kelan hoitotuet.
Viimeisin tapaus oli vajaa kaksi vuotta sitten ja vanhuksella ei ollut lapsia perijöinä vaan varat menivät sisaren lapsille perintönä.Tuo yksityisen hoivakodin maksun määrä muuttui viime vuonna. Oma vanhempani pääsi tehostettuun palveluasumiseen kolme vuotta sitten ja hänellä kuukausimaksu oli enemmän mitä eläke ja eläkkeensaajan hoitotuki yhteensä. Säästöjä oli sen verran, että asumistukea hän ei saanut. Joka kuukausi meni useampi satanen säästöistä hoivakotimaksuihin. Kunnan palvelusetelin hän olisi saanut säästöjen loputtua. Tuossa oli kuntakohtaisia eroja, onneksi nykyään sama malli on joka kunnassa.
Eihän siinä ole kunnasta riippuvia eroja jos ostaa itse yksityisen hoivakotipaikan, saahan sitä mennä, kunnalliseen hoivaan ei ole pakko, mutta kaikki pääsee kunnallisen jos haluaa, eikä silloin mene säästöistä mitään, vaan tulojen mukaan laskutetaan.
Mihin niitä säästöjä jemmataan? Eikö vanhus voi käyttää omia säästöjään omiin palveluihinsa? Vai pitääkö perintö suojata?
Off topic yhteiskunnallinen konteksti:
Ns. Ennen vanhaan, kun Suomi oli köyhä maa, joka talossa oli vanhapiika tai vain määrättiin joku naisista jäämään kotiin eikä saanut kouluttautua ammattiin. Hän sitten hoiti vaivaiset ja lapset.
Yhä arkipäivää kehitysmaissa, mutta ei modernissa länsimaassa, jossa naiset ovat töissä.
Lisäksi sairaat vanhukset kuolivat nopeasti, muutamassa vuodessa, koska kunnon hoitoa ei ollut.
Ei kukaan pysynyt siis huonokuntoisena elossa vuosikymmeniä.
Tuskin kukaan haluaisi palata tähän menneisyyteen?
Ehjä nykyaikana joku mies voisi jättäytyä kotiin hoitamaan?
Voimia kaikille teille omaishoitajille ❤️
N34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan totta. Mä opetin 89-vuotiaan isäni tilaamaan ruuat ja muut päivittäistavarat Citymarketista kotiinkuljetuksella. Yhden kerran piti näyttää ja toisen kerran vielä isä soitti ja halusi varmistaa yhden asian. Sen jälkeen eli nyt 3 vuotta on hoitanut tilauksensa ihan itse.
Hienoa että isäsi on omatoiminen. Mä taas olen yrittänyt jo 20 vuotta opettaa vanhemmalleni mikä on Googlen hakukone. Ei mene jakeluun millään, vaikka tietokonetta käyttääkin. Kaikki muukin (sähköposti, nettipankki ym) täytyy puhelimessa/vieressä opastaa vaikka olisi paperille kirjoittanut kuinka yksityiskohtaiset ohjeet mitä tehdä. En voi kuvitella että ikinä oppisi mitään kotiintilauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mun isällä on sellainen turvaranneke, joka tunnistaa onko se kädessä vai ei, ja jos ei ole, niin soitetaan perään ja/tai tullaan katsomaan. Muuten ihan hieno palvelu, paitsi että isä on 100% täysjärkinen eikä ollenkaan tuollaista automaattipaimennusta tarvitsisi, kun tajuaa itsekin miksi ranneketta pidetään.
Mummollani oli myös, ei vaan osannut käyttää sitä, eikä ymmärtänyt miksi koko laite kädessä on. Oli kaatunut kotonaan ja maannut iltaan ja hoitajan tuloon asti lattialla kun ei ymmärtänyt painaa rannekkeen nappia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan totta. Mä opetin 89-vuotiaan isäni tilaamaan ruuat ja muut päivittäistavarat Citymarketista kotiinkuljetuksella. Yhden kerran piti näyttää ja toisen kerran vielä isä soitti ja halusi varmistaa yhden asian. Sen jälkeen eli nyt 3 vuotta on hoitanut tilauksensa ihan itse.
Hienoa että isäsi on omatoiminen. Mä taas olen yrittänyt jo 20 vuotta opettaa vanhemmalleni mikä on Googlen hakukone. Ei mene jakeluun millään, vaikka tietokonetta käyttääkin. Kaikki muukin (sähköposti, nettipankki ym) täytyy puhelimessa/vieressä opastaa vaikka olisi paperille kirjoittanut kuinka yksityiskohtaiset ohjeet mitä tehdä. En voi kuvitella että ikinä oppisi mitään kotiintilauksia.
Minä tilaan äidilleni kauppaostokset kotiin. Äiti soittaa minulle mitä haluaa, minä teen tilauksen ja maksan sen. Olen täyttänyt äidille valmiiksi pankin tilisiirtoja, joilla hän maksaa minulle ostosten summan muutaman kerran vuodessa pankin maksupalvelun kautta.
Onko mummi hoitanut hyvin lapsiaan ? Onko mummi hoitanut hyvin lapsenlapsiaan ? Kai teiltä joku työtön tai eläkeläinen löytyy mummin kanssa asumaan ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Ja lapset ja lastenlapset jättäisivät koulun/työn, hoitaakseen mummoa? Niin rakas ja läheinen, kun mummo onkin, on tosiasia, että ei aika riitä ja vaativuus kasvaa mitä vanhemmaksi mummo elää. Arvostan omaisia ja heidän päätöksiään.
T. Vanhustyön osaamisalan lähihoitaja
On sinullakin ammatti. Suomen aliarvostetuin ja palkatuin vaikka titteli hyvältä kuulostaakin.
Vierailija kirjoitti:
Onko mummi hoitanut hyvin lapsiaan ? Onko mummi hoitanut hyvin lapsenlapsiaan ? Kai teiltä joku työtön tai eläkeläinen löytyy mummin kanssa asumaan ?
Miksi työttömän tai eläkeläisen pitää jättää oma perheensä ja asuntonsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei pääse hoivakotiin vaikka haluaisi. Meni lahjoittamaan oman velattoman asuntonsa suosikkilapselleen tämän painostuksesta ja nyt valittaa minulle kun ei pääse hoivakotiin. Juuri tänään sanoin että kai ymmärtää että sinne olisi voinut päästä kun olisi myynyt asuntonsa, olisi niillä rahoilla maksanut siellä vuosia asumisensa. Nyt eläke ei riitä että sinne pääsisi kunnan maksamana. Surullista. Syystäkin välit mennyt tälläisen jälkeen.
Tuo on täyttä höpöhöpöä.
Tässä tapauksessa on siis kyse vanhuksesta joka selviää yksin kotona vielä hyvin ilman kotihoita ym apua. Käy itse kaupassa jne. Mutta haluaisi hoivakotiin asumaan. On siis vielä liian hyväkuntoinen yhteiskunnan maksamaan hoivakotiin mutta pääsisi tottakai muuttamaan yksityiseen heti jos olisi varaa maksaa kuukausittain se 3000-4000e. Ei hänellä enää sellaisia rahoja ole, pieni 1300e eläke ja sillä ei yksityistä hoivakotia maksella. Oma vika, siihen olisi ollut mahdollisuus kun olisi myynyt asuntonsa ja maksellut niillä rahoilla hoivakodin hurjat kuukausivuokrat.
Jos kriteerit täyttyvät kunta ostaa yksityiseltä vanhuksenhoidon. Tiedän kolme vanhusta, joiden kohdalla kävi noin. Hoitomaksuun ei vaikuttanut omaisuus lainkaan, vaan hoitojaksoa perittiin sen verran kun oli eläkettä ja jätettiin omaan käyttöön n 120e/kk. Loppuosa noin 4000e kuukausimaksusta kuitattiin kunnan hoitosetelillä. Eli ei tarvinnut tuhlata pankissa seisovia varoja. En tiedä, onko noissa käytännöissä eroa kunnasta riippuen, mutta ei ainakaan noissa tapauksissa vaadittu kustantamaan muuta, kuin se eläkkeen vara ja sen päälle kelan hoitotuet.
Viimeisin tapaus oli vajaa kaksi vuotta sitten ja vanhuksella ei ollut lapsia perijöinä vaan varat menivät sisaren lapsille perintönä.Tuo yksityisen hoivakodin maksun määrä muuttui viime vuonna. Oma vanhempani pääsi tehostettuun palveluasumiseen kolme vuotta sitten ja hänellä kuukausimaksu oli enemmän mitä eläke ja eläkkeensaajan hoitotuki yhteensä. Säästöjä oli sen verran, että asumistukea hän ei saanut. Joka kuukausi meni useampi satanen säästöistä hoivakotimaksuihin. Kunnan palvelusetelin hän olisi saanut säästöjen loputtua. Tuossa oli kuntakohtaisia eroja, onneksi nykyään sama malli on joka kunnassa.
Eihän siinä ole kunnasta riippuvia eroja jos ostaa itse yksityisen hoivakotipaikan, saahan sitä mennä, kunnalliseen hoivaan ei ole pakko, mutta kaikki pääsee kunnallisen jos haluaa, eikä silloin mene säästöistä mitään, vaan tulojen mukaan laskutetaan.
Mihin niitä säästöjä jemmataan? Eikö vanhus voi käyttää omia säästöjään omiin palveluihinsa? Vai pitääkö perintö suojata?
Yleensä kai laspet sitä ehdottaakin...mutta vanhuksella itsellään ei muka vielä ole niin paha päivä että pahan päivän varoihin voisi turvautua.... Sitten kun saadaan edunvalvontaan, sitten niitä rahoja voidaan käyttää vanhuksen hyväksi vaikka hän itse vastustaisi tuhlaamista.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin myös niitä jotka huomauttelevat että ennen hoidettiin vanhukset kotona, jotta kyllä, mutta vanhus yleensä asui samassa taloudessa tai pihapiirissä hoitajiensa kanssa, ei sadan kilometrin päässä. Ja jos ei asunut alunperin niin muutti jonkun lapsen tai sukulaisen luo kun ei enää pärjännyt. Silloin oli yksinkertaisempaa hoitaa yksi vanhus siinä muun porukan jatkona.
Niinpä oli helpompaa jos asui lähellä ja koko hoitokin oli ennen tavallaan yksinkertaisempaa. Käytiin yhdessä pankissa tyyliin kerran kuussa hakemassa vanhukselle rahaa ja maksamassa samalla laskut. Käytiin lääkärillä jos oli tarve jne. Lankapuhelimella hoidettiin asioita ja vanhus itsekin pystyi soittamaan. Jos oli ongelmia otettiin terveyspalveluista herkästi koppia ja tarjottiin apua.
Nyt melkein kaikki palvelut on netin takana jota vanhus ei ehkä osaa käyttää, eikä välttämättä osaa edes soittaa puhelimella kun ei ymmärrä älypuhelinta tai yksinkertaisimpiakaan puhelimia.
Asiat on nykyisin paljon monimutkaisempia (vaikka tietotekniikan yleistymisen piti kaikkea helpottaa) ja useammassa asiassa täytyy omaisten auttaa kuin ennen. Esim. perusasioista ihan vanhuksen puhelimen/tabletin lataus, tietokoneen päivitys, henkilökortin voimassaolo, lääke-reseptiasioiden uusinta jne ei välttämättä vanhukselta onnistu ilman että joku muu ne tekee. Nykyään on niin kaikenlaista härpäkettä joista pitää huolehtia, ladata ja päivittää kokoajan kaikkien muiden asioiden lisäksi.
Laittakaa se johonkin laitokseen.
Yksi iso miinus on nykyisin joka paikassa olevat takaisinsoittopalvelut tai muut, joissa pitää valita näppäimellä, mitä asia koskee. Oma äiti osaa näppäillä numeron ja soittaa, mutta menee heti sekaisin, kun nauhalta pyydetään tekemään sitä tai tätä. Olen itse jättänyt äidin puolesta soittopyyntöjä, mutta kaikissa ei voi valita muuta numeroa vaan soitto tulee automaattisesti siihen, josta on soitettu. Siinäpä sitten selitän ja pyydän, että voitteko soittaa numeroon sejase.
Ensinnäkin, osanottoni, ei ole helppoa teilläkään ja alatte jo olla siinä iässä että kohta tarvitsette itsekin apua. Ihan tuuria että vielä pystytte auttamaan.
Olen nähnyt tämän "en suostu mihinkään muuhun kuin siihen että saan olla omassa kodissani ja lapset hoitaa kaiken" -skenaarion kahteen kertaan. Ensin äitini ja nyt anoppi. Vanhusten kohtuullisuudentaju todella hämärtyy pahasti varsinkin jos ovat olleet ajattelemattomia ja itsekeskeisiä ihmisä aina. Yhtään ajatusta ei uhrata sille mikä työtaakka ja jatkuva huoli lasketaan perheenjäsenten harteille kun mitään ulkopuolista apua ei saisi olla eikä itse oikeasti enää pärjää.
Johtuu osaksi myös siitä että nämä vanhukset eivät ole itse joutuneet samaan tilanteeseen omien vanhempiensa kanssa, he eivät eläneet niin vanhoiksi ja huonokuntoisiksi vaan useimmat kuolivat sairauksiin ns. saappaat jalassa ja toimintakykyisinä. Anoppini laittoi oman isänsä hoitokotiin kun isä oli himpun yli seitsemänkymmenen - kuulemma vaan siksi ettei ukko syönyt kunnolla ja viski maistui. Omat isovanhempani kuolivat kuudenkymmenen molemmin puolin syöpään ja sydänkohtaukseen, siihen asti pärjäsivät omillaan. Joten anopin ja äidin ei tarvinnut juuri tikkua ristiin laittaa omien vanhempiensa hoitamisessa. Ei heillä näytä olevan mitään ymmärrystä siitä millainen himmeli se vanhuksen hoitaminen omaan kotiinsa on. Kun suostuisivat edes muuttamaan lähemmäksi perheenjäseniä itse jotta apuun pääsisi ilman että jo matkoihin menee tunteja. Mutta kun ei! Ehdotellaan (vaaditaan siis) ennemmin että hoivaajan olisi myytävä oma koti, otettava lopputili töistä ja muutettava vanhuksen naapuriin tai kotiin syrjäkylälle hoitamaan häntä. Ei siis mitään suhteellisuudentajua koska vanhuksen oma napa on lähinnä ja siihen hän tuijottaa jääräpäisesti.
Muistuttaisin myös niitä jotka huomauttelevat että ennen hoidettiin vanhukset kotona, jotta kyllä, mutta vanhus yleensä asui samassa taloudessa tai pihapiirissä hoitajiensa kanssa, ei sadan kilometrin päässä. Ja jos ei asunut alunperin niin muutti jonkun lapsen tai sukulaisen luo kun ei enää pärjännyt. Silloin oli yksinkertaisempaa hoitaa yksi vanhus siinä muun porukan jatkona. Ja kuten jo on mainittu, harva vanhus eli esim. 60- ja 70- luvulla vuosia raihnaisena, yleensä sairaus tai sydäri korjasi kun kunto huononi niin ettei enää pystynyt itse saunaan tai tarpeilleen menemään, ei sitä vuosikymmeniä jatkunut kuten nykyään voi tapahtua.