Lue keskustelun säännöt.
:( Pakko kait se on sitten "lähteä" eläkkeelle kolmikymppisenä :(
12.06.2015 |
Taustatietona,... (JA JOO, SORI, PITKÄ STOORI!)
Pääsin lukion jälkeen opiskelemaan lähihoitajaksi, jouduin pakon edessä lopettamaan koulun kesken (=isäni vakava sairastuminen). Yritin saada koulupaikan lähempää kotoa, ei onnistunut. Ryhmissä ei ollut tilaa. Ja käskettiin vaan hakea kouluun keväällä.
Isäni kuoli seuravana keväänä. Pääsin töihin, olin sen kevään yhdessä perheessä lastenhoitajana. Sen jälkeen pääsin kaverille kesätöihin hoitamaan hänen taaperoaan.
Vuoden työttömyyden jälkeen pääsin opiskelemaan catering puolelle. Ei ollut mun juttu ollenkaan + kiusaaminen oli sen verta rankkaa, että lopetin joulun jälkeen. Tuohon vaikutti myös yhden luokan teinin latelema tappouhkaus.
Tuon jälkeen olenkin sitten ollut työttömänä, 10 vuotta suunnilleeen. EI ole töitä, tässä kaupungissa on mahdottomuus saada töitä, jos ei ole koulutusta. Ja vaikka olisi koulutuskin, niin helpompi on saada lottovoitto, kun töitä. Työttömyysprosentti on niin iso :(
Olen tuon 10 vuoden aikana ollut yhteensä vuoden harjoittelijana (yhdessä päiväkodissa 3kk ennen kuin päiväkoti meni remonttiin ja toisessa päiväkodissa sitten 9 kuukautta). Mukaan mahtuu myös n. 3 kuukauden sairasloma ison polvileikkauksen takia. Olen kuitenkin koko ajan hakenut kouluun. Sosionomiksi ja lähihoitajaksi. Ammattikorkeaan en pääse huonojen todistuksien takia ja lähihoitajaksi en istten pääse muuten vaan :( 7 kertaa olen hakennut lähihoitajaksi ja eiköhän se nyt ollut tässä. Kun en pääse, niin en pääse. Se ryhmätilanne vaikuttaa liikaa (=olen joka kerta pyytänyt niitä tuloksia ja muut alueet menee kyllä hyvin, mutta tuo ryhmätilanne on sitten asia erikseen).
Työkkärissä on nyt tämän kevään aikana heilutettu tuota eläkekorttia ja ehkä se sitten on parasta. Vaikka yritän parhaani, niin se ei riitä. Töitä haen aktiivisesti, mutta yleensä en pääse edes haastatteluun.
Tuo lähihoitaja oli ainut ala, joka sopisi (tai sitten se sosionomi), muut kiinnostavat alat ei sovi. Mulla kun on paha (puu)pöly allergia, hajusteyliherkkyys (saan esim. hyasenteista ja muista voimakkaan tuoksuisista kukista pahan migreenikohtauksen) ja astma. Nuo estävät työskentelyn esim. floristina tai entisöijänä tai maalarina. Eli ne kaikki muut alat, jotka kiinnostavat.
Ja lisäksi mulla on paha sosiaalisten tilanteiden fobia. Pärjään kyllä normaalissa elämässä ja ei tuo oikeasti estäisi esim. päiväkodissa työskentelyä (sain päiväkodeista pelkkää positiivista palautetta ja kannustettiin hakemaan alalle), tuo on vaan esteenä kouluun pääsemiselle -> se ryhmätilanne, missä menen lukkoon ja paniikkiin :(
Oppisopimuskella voi vaan kouluttautua mummojen hoitajaksi, se ei ole mun juttu. Muuta en enää keksi, kun tuon eläkkeen :( Vaikka ikää on "vasta" 33v.
Kommentit (221)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:51"]
Kerrot, että pääsit lukion jälkeen opiskelemaan lähihoitajaksi (mutta keskeytit opinnot). Olet siis onnistuneesti jo suorittanut sen pääsykokeen.
Ilmeisesti sitten kuitenkin menetit sen opintopaikkasi, eikä tuota pääsykoetta ja jo suorittamiasi opintoja lueta hyväksesi?
Jos (ja kun) siis joudut pyrkimään uudelleen, mieti, mitä teit silloin ensimmäisellä kerralla oikein. Kuinka silloin käyttäydyit ryhmähaastattelussa? Palaa mielessäsi tuohon tilanteeseen ja käyttäydy seuraavan kerran pyrkiessäsi samoin. Nyt sinulla on myös enemmän elämänkokemusta kuin nuorena ylioppilaana.
Mieti myös muita ammatteja. Mistä kouluaineesta pidit lukiossa eniten? Mitä harrastat ja osaat harrastuksesi kautta/ansiosta? Voisitko ajatella oppisopimuksen kautta opiskelua?
[/quote]
se kävi kokeissa 2000-luvun alussa siis.. silloin oli tämä buumi että terveydenhuoto-alale tarvitaan työn tekijöitä ja kaiklle riittää töitä ja aloituspaikkoja lisättiin. Koska tämä fiksuna kimulina on sössinyt aikanaan asiansa niin ettei päässyt takas kuluun ja säilyttänyt paikkaansa niin nykyään sinne on kovempi syyni ja vähemmän paikkoja... että näin. Juna meni jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos muuttais, pitäis pestä ikkunat. Ja on korkeanpaikankammo. Ei siis voi muuttaa.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 19:05"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:44"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:37"]
Mut pysäyttäisi täysin, jos mulle puhuttaisi eläkkeestä kolmikymppisenä. Järkyttyisin, tuntuisi, että elämältä putoaisi pohja, tuntisin, että kääntäisin minkä kiven tahansa, että työllistyisin ja pääsisin elämän syrjään takaisin.
Kärsitkö opitusta avuttomuudesta?
[/quote]
No alanko kuule enempi kaivamaan menneisyyttäni teille? Mistään vitun avuttomuudesta EI OLE KYSE. Jos itse olisitte kokeneet samaa, kun mä. Niin tuskinpa nälvisitte..
Ensimmäiseen 21 vuoteen mahtuu mm. koko peruskoulun kestänyt koulukiusaamishelvetti (joka paheni yläasteella), fyysinen väkivalta, henkinen väkivalta, koko lapsuusiän kestänyt stressi ja mitähän vielä. Tuo fobia on noiden asioiden aikaan saama. Eli se siitä avuttomuudesta.
[/quote]
panen vetoa että mulla on pahempi menneisyys kun sulla.. ja samat ongelmat siitä huolimatta valmistuin jus 5 ammattiin, ja ikäni olen kulkenut töissä jopa niissä paska duuneissa jotka ei kaikille kelpaa .. ja ainiin olen 30-vuotta.
[/quote]
Sama juttu täällä, paska lapsuus ja nuoruus ja useita keskenjääneitä opintoja, silti lähemmäs kolmikymppisenä pakotin itseni iltalukioon jonka jälkeen opiskelin ammatin ja sattui sen verran hyvä tuuri että oman alan töitä löytyi alle vuodessa. Enkä halua tähän ap:lta vastaukseksi mitään "no kun ei vaan ole kaikille niin helppoa" koska se ei todellakaan ollut helppoa. Ap:n ongelma on asenteessa.
Sori ap, saamattomuus ei ole edellytys työkyvyttömyyseläkkeelle.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:59"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:54"]
Oletko hakenut sos. ja terveysalan työttömyyskoulutuksiin? Näiden kautta voisit päästä mieluiseen paikkaan harjoitteluun ja siitä sitten hyvässä lykyssä töihin. Oletko koskaan hakenut esim. henk. koht. avustajan töitä? Ei siis sellaista, jossa joutuu nostamaan tms. mutta esimerkiksi avustajaksi näkövammaiselle tms.?
[/quote]
Kaks kertaa olen hakenut työkkärin koulutukseen -> olisi pitännyt olla joko työkokemusta tai olla kauemmin työttömänä.
Olen hakenut jo varmaan 30 kertaa avustajaksi. Kolme kertaa olen päässyt haastatteluun asti ja silloinkin hakijoita oli yhteensä 30.
[/quote]
Oikeasti? Kummallisen poikeavia nää Työkkärin jutut mä pääsin heti kun hain.. mitään pohjakoulutusta ei ole eikä ammattitutkintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:21"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:17"]
Täällä on tämä sanottu jo monesti, mutta sanonpa vielä minäkin: hanki itsellesi psykiatrista hoitoa!! Kyllä todellakin monilla lääkkeet auttaa, ja ennen kaikkea terapia. Eihän tuossa ole mitään järkeä ettei hakeudu hoitoon jos on hoidettavissa olevasta ongelmasta kysymys!! (Ja joo, eläkkeelle ei mitään toivoakaan tuolla iällä & diagnoosilla.) t. alan ammattilainen
[/quote]
Työttömänä ei ole varaa sellaiseen psykiatriseen hoitoon, kun hoitoon pääsee vasta, jos on vaaraksi muille tai itselle. Nykysuomen hoitotilanne kun pitkälti on sitä, että lääkkeet kouraan ja kadulle.
[/quote]
Pätee munattomiin lampaisiin. Vaatii sitkeyttä ja pinnaa. Mutta tarpeeksi tulkuttamalla se apu tulee, myös julkisen puolellla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:33"]
Minua kiinnostaa yksi ainoa asia tässä keskustelussa: Miten ihmeessä ap:n kaltainen ihminen kuvittelee pärjäävänsä lähihoitajan työssä? Jos se ryhmätilanne kokeessa on liikaa, et todellakaan sovi alalle. Et ainakaan ennen kuin saat pääsi kuntoon. On aivan eri asia olla harjoittelijana pk:ssa kuin oikeasti töissä siellä. Vastuu painaa eikä se ole kevyt taakka, jos pää ei ole oikein kunnossa muutenkaan.
[/quote]
Nonni, TULIHAN SE SIELTÄ! Hyvähän se on kuule sun sanoa, etten muka sovellu alalle! Ja ettei pää kestä. Ja et kuule tiedä millainen tuo 9 kuukauden harjoittelujakso oli. Mitään taukoja en ehtinyt pitää, hyvä kun ehdin edes hotkia lounaan, kun pitikin olla jo taas menossa. Mulla olisi pitänyt olla kahvitauko sekä lounastauko. Kahvipaussia en ehtinyt ikinä pitää, lounastaukokin oli sen puolen tunnin sijaan max 5-10 minuuttia. Ylityötunnit paukkuivat. Vikana päivänä ylityötunteja oli kertynyt jo sellanen 25 tuntia.. Eli kyllä tuo ihan oikeasta työstä meni.
Eli enköhän itse tiedä paremmin mitä se mun pää kestää ja mitä ei. Ja juurikin lapsiryhmän kanssa pärjään. Olen myös vetänyt yksin lapsiryhmien harrastusporukkaa.
Ja harvassa työpaikassa kytätään ja kuljetaan koko ajan perässä ja olet koko ajan tarkkailun alla ja susta tehdään merkintöjä. Eli kyllä se pää kestää.
[/quote]
No eihän kestä. Sä sanoi että jos ei ois koiraa paskatettavana sä makaisit vaan kotona.
Lastentarhanopettajan ammattia en suosittele, jos kärsii sosiaalisesta fobiasta. Sillä nimen omaan lastentarhanopettajalla on se suurin vastuu yhteistyöstä vanhempien, puheterapeuttien ym. kanssa. Vanhempien kanssa tulee jutella päivittäin. Niitä voi olla esim. tavallisessa 21 lapsen ryhmässä 30-40 eri vanhempaa, jotka tuovat ja hakevat lapsia ja vaihtavat aina muutaman sanan lapsen päivästä. Lisäksi lastentarhanopettajan tulee ryhmäpalavereissa ottaa puheeksi hankaliakin asioita mm. kasvatukseen ja ryhmän ilmapiiriin liittyen, sillä sillä on suurin vastuu ryhmän toiminnasta. Minusta on alkanut tuntumaan, että itsellenikin tämä työ vain vaatii liikaa sosiaalisuutta, vaikka lasten kanssa tulenkin hyvin toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on niin paljon koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista, että ihmettelen suuresti koko diagnoosia sosiaalisten tilanteiden pelko. Kyllähän normaali ihminen haluaa välttää kiusaamista, ei se mitään pelkoa ole. Miksi uhri syyllistetään, eikä niitä kiusaajia?
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:27"]
Suomessa on niin paljon koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista, että ihmettelen suuresti koko diagnoosia sosiaalisten tilanteiden pelko. Kyllähän normaali ihminen haluaa välttää kiusaamista, ei se mitään pelkoa ole. Miksi uhri syyllistetään, eikä niitä kiusaajia?
[/quote]
Näin se on.
Minunkin pelkoni on kiusaamisesta johtuvaa. En pelännyt ihmisiä ennenkuin he alkoivat kiusaamaan. Eli ihan luonnollista, tätä en itse tajunnut, luulin että vika oli minussa. Ja sitten se että ujot jännittävät uusia ihmisiä ja tilanteita muutenkin, se on ihan normaalia eli se ei mikään sairaus ole eikä tarvitse diagnoosia.
Ja ne paniikit tulevat sitten siitä kun ihmiset eivät tätä ymmärrä vaan kiusaavat ja ovat törkeitä.
Siis 10 vuotta jo työttömänä, ei minkäänlaista tutkintoa suoritettuna? Korvaukset rullaa? Etkä ole sairauslomalla? Miten voi olla mahdollista? Eikö työkkäri ole osoittanut ap:ta töihin? Tai työvoimakoulutukseen? Niidenhän ei tarvitse liittyä "omaan alaan" (jos ap:lla olisi sellaista...) eikä edes olla omalta paikkakunnalta, ja kieltäytymisestä sakotetaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos jäisit sairaseläkkeelle ja tekisit töitä omalla tavalla? Esimerkiksi lasten kanssa riittää monenlaista toimintaa vapaaehtoistyönä. Se on tärkeää toimintaa ja sillä tavoin voisi suunnitella hieman kevyempiä työpäiviä. Ja tavallaan voi ajatella, että saa sitten sen korvauksen työkyvyttömyyseläkkeenä. Ja eikös sitä myönnetä vuodeksi kerrallaan, niin miten olisi muutama tällainen vapaaehtoistyö vuosi? Samalla saisit kokemusta lasten kanssa toimimisesta, mikä saattaisi olla hyödyllistä, mikäli vielä joskus pyrkisit sille alalle. Lastenohjaajaksi voi myös kouluttautua, mahdollisesti esimerkiksi joissain kansanopistoissa. Kai ilmaista työtä saa tehdä jos on työkyvyttömyys eläkkeellä? (tietääkö joku?)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 19:36"]
Siis 10 vuotta jo työttömänä, ei minkäänlaista tutkintoa suoritettuna? Korvaukset rullaa? Etkä ole sairauslomalla? Miten voi olla mahdollista? Eikö työkkäri ole osoittanut ap:ta töihin? Tai työvoimakoulutukseen? Niidenhän ei tarvitse liittyä "omaan alaan" (jos ap:lla olisi sellaista...) eikä edes olla omalta paikkakunnalta, ja kieltäytymisestä sakotetaan...
[/quote]
Ainiin mutta ap:han kieltäytyy kaikista tarjouksista koska fobia... Niinhän se menikin. Ja tuet rullaa ilman karensseja? Ei ole ihme että valtiolta on rahat loppu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ole varmaan työkkäristä autettu kun on kymmenen vuotta sua yritetty lykkiä eteenpäin. Tämä eläkejuttukin on varmaan mennyt niin, että miljoonannen kerran ap on ulissut miksei se ja tää ja toi onnistu koska ei pysty ja siihen on työkkäristä kommentoitu, että kannattaisi ehkä hakea työkyvyttömyyseläkettä kun on niin paljon rajoitteita. Miettikää itse että tahkoaisitte vuosi toisensa jälkeen tuon lähihoitajaksi hakevan monirajoitteisen kanssa jolle ei mikään sovi. Lähäri ja floristi on muuten todella tyypillisiä mielenterveysongelmaisten toiveammatteja. Entisöinti vielä kaupan päälle, siellähän sitä töitä piisaisikin.
Ap on varmasti käynyt myös työkkärin ammatinvalintapsykologilla. Kiinnostaisi kuulla mihin tulokseen siellä on tultu.
Tosiaan on myös erityisammattikouluja, mutta ehkä ap ei asu sellaisen läheisyydessä.
Ymmärrän että sosiaalisten tilanteiden fobia haittaa melkein missä tahansa ammateissa. Itse en mm. uskalla asioida kassahenkilön kanssa kaupassa vaan teen ruokaostokseni kaupassa, jossa on itsepalvelukassa. Mutta minä ainakin pääsin kuntoutusterapiaan, joten ehkä minusta tulee vielä työkykyinen.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:59"]
Helvettiäkö sä niistä työkkärin ämmien höpinöistä välität, jos et itse halua eläkkeelle. Ei ketään voi eläkkeelle pakottaa. Mene niihin työkokeluihin tai kuntouttavaan ja säästä niistä saatava korvaus. Vuodessa voisit saada useamman sata euroa kasaan, kyllä sillä maksaisi jo jonkun matkaa sitä terapian omavastuuosuutta.
[/quote]Minä maksaisin sillä rahalla lentolipun toiseen EU-maahan. Siellä sitten töihin ja opiskelemaan. Palkatkin ihan toisia, kuin täällä. Norjassa siivoojakin tienaa.
googlatkaa sympaattinen salpaus, jos tunnette että on ongelmia.
en jaksa lukea koko ketjua. mutta siis, töitä voi saada monenlaisia, itse aloitin työstä, jossa työaikaa oli todella vähän, mutta jos ei juuri ole työkokemusta, niin ylipäätään töissä oleminen on arvokasta kokemusta.
ja työpaikkakiusaamista toki on, mutta minulla on kokemusta myös erittäin positiivisesta työpaikasta, jossa en ole kokenut kiusaamista, vaan ilmapiiri oli salliva ja kannustava. joissakin työpaikoissa on kuitenkin sen verran ihmisiä, joilla on kaikenlaisia lieviä tai keskivaikeita ongelmia, ettei niin poikkea joukosta, vaikka oma elämä ja taidot ei ihan huippua olisikaan. tsemppiä kaikille.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:59"]
Helvettiäkö sä niistä työkkärin ämmien höpinöistä välität, jos et itse halua eläkkeelle. Ei ketään voi eläkkeelle pakottaa. Mene niihin työkokeluihin tai kuntouttavaan ja säästä niistä saatava korvaus. Vuodessa voisit saada useamman sata euroa kasaan, kyllä sillä maksaisi jo jonkun matkaa sitä terapian omavastuuosuutta.
[/quote]Minä maksaisin sillä rahalla lentolipun toiseen EU-maahan. Siellä sitten töihin ja opiskelemaan. Palkatkin ihan toisia, kuin täällä. Norjassa siivoojakin tienaa.
[/quote]EU-maa TAI Norja, siis.
Oletko kokeillut huoran uraa? Tulot olisivat korkeat ja verottomat.
Toistan tässä ketjussa kymmeniä kertoja kirjoitettua: hoida ap pääsi kuntoon. Hae apua ja ota se myös vastaan.
Itse sairastan vaikeaa masennusta, ahdistuneisuushäiriötä, pakko-oireista häiriötä ja kyllä, myös sosiaalisten tilanteiden pelko on tällä hetkellä tosi kova, lähinnä noista muista sairauksista johtuen. Apua on välillä hankala saada, mutta vielä isompi asia on se, että tosi moni ei jaksa / halua / uskalla / viitsi ihan oikeasti nähdä sen avun eteen vaivaa. Pitää pyytää, vaatia ja sitten lopulta siihen paranemiseenkin vaaditaan omaa työtä, paljon.
Minä käyn psyk.polilla säännöllisesti, olen testannut lukuisia lääkkeitä niin masennukseen kuin ahdistukseenkin vaikkei niistä vielä ole apua ollutkaan. Mutta yritän ja uskon siihen, mitä lääkäri minulle sanoo, uskon, että hän oikeasti on minun puolellani ja osaa asiansa. Käyn myös terapiassa ja terapeutin avulla siedätän itseni noihin sosiaalisiin tilanteisiin ja toisaalta pois pakko-oireisesta käytöksestä. Usein tekee mieli luovuttaa, todeta, ettei minua voi auttaa, en jaksa, jään vain kotiin. Mutta minä haluan parantua, haluan palata työelämään. Tällä hetkellä minun työtäni on tuo terapia ja paraneminen ja sen eteen on todella nähtävä vaivaa - tämä usein mt-kuntoutujilta unohtuu. Sohvalle on helppo jäädä.
Ja mitä tulee eläkkeelle pääsyyn tai joutumiseen, senkin takia ap kannattaisi hakeutua mielenterveystoimistoon tai terveyskeskuksen kautta eteenpäin, koska arvioinnin tekee lääkäri, ei terkka tms. Itse olen ollut ensin sairauslomalla täydet päivät ja sen jälkeen 6kk-12kk kerrallaan kuntoutustuella nyt pari vuotta, jona aikana minut on myös työstäni irtisanottu. Kertaakaan ei ole väläytelty pysyvää eläkettä enkä sitä haluaisikaan. Seuraavaksi vuorossa on kuntouttava työtoiminta tai koulutus tms, ja sitten toivottavasti oikeat työt. Tämä lienee se "normaali reitti", jos kyse ei ole vaikeasta skitsofreniasta tai muusta tosi vakavasta diagnoosista.
Joka tapauksessa, pysyvää eläkettä kannattaa harkita senkin takia tarkkaan, että eläkkeellä ollessa on lähes kaiken kuntouttavan toiminnan ulkopuolella. Eli sitten tosiaan voi jäädä sinne sohvalle.
Ap, tsemppiä. Ensimmäisten askelien ottaminen kuntoutumiseen ei ole mitään helppoa ja jatkossakin töitä pitää tehdä, oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutuu moneen kertaan. Mutta uskalla yrittää!