Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ettekö te muka "pysty" olemaan vauvastanne erossa?
11.06.2015 |
Kun aina lukee/kuulee noita juttuja, että "en olisi raaskinut olla vauvasta hetkeäkään erossa". Minä 3kk vauvan äiti palasin juuri viiden päivän matkalta ja olisin hyvin mieluusti jäänyt vielä toiseksi viideksi päiväksi, niin ihanaa oli välillä olla kotoa pois...
Kommentit (147)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:53"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:45"]
Kertoo hyvin ajankuvasta, että äidit eivät pysty edes imetysaikaa olemaan lastensa luona. Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa oleminen on niin kamalaa? Ei tosiaankaan ole normaalia tuntea hyvältä olla erossa pienestä vauvasta. Kiintymyssuhde on mennyt pieleen silloin ja hakisin kyllä apua terapiasta. On eri asia käydä asioilla muutamia tunteja tai vaikka töissäkin. Mutta useiden päivien ja etenkin öiden poissaolo ja sen hyvältä tuntuminen kertoo kyllä ihmisessä olevan jotain pielessä. Meillä isäkin on kaivannut lapsiaan töissä ollessaan eikä tosiaankaan ole halunnut olla öitä poissa.
[/quote]
On eri asia olla vauvasta erossa ja todeta, että se ei ole itselle sietämätöntä tai erityisen epämieluisaa kuin sanoa, että erityisesti nauttii tai ihannoi ajasta erossa vauvasta. Huomaatko itse eron? Ei täällä kukaan puhunut että tuntuisi jotenkin nautinnolliselta olla erossa vauvasta.
Ja mikä ihmeen ajankuva? Nykyäidit ja -isät viettävät kyllä lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan Suomen historiassa. Vai meinaatko, että menneillä sukupolvilla oli aikaa ja taloudellisia edellytyksiä toteuttaa tätä nykyistä kiintymysvanhempinormia?
[/quote]
Lueppas ap:n aloitus uudestaan. Hänhän nimenomaan sanoi, että olisi voinut olla vielä viisi päivää lisää poissa..
Ei kuulosta kovin kiintyneeltä. Minä en voisi olla edes miehestäni erossa noin kauaa.. Saati lapsistani!
Entisvanhaan aikaan ne hoitajat olivatkin ihmisiä, jotka olivat arjessa muutenkin. Asuttiin koko suku ja naapurusto vahvoissa yhteisöissä. Nyt lapset viedään vieraalle hoitoon isoihin ryhmiin. Siinä on iso ero!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:53"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:45"] Kertoo hyvin ajankuvasta, että äidit eivät pysty edes imetysaikaa olemaan lastensa luona. Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa oleminen on niin kamalaa? Ei tosiaankaan ole normaalia tuntea hyvältä olla erossa pienestä vauvasta. Kiintymyssuhde on mennyt pieleen silloin ja hakisin kyllä apua terapiasta. On eri asia käydä asioilla muutamia tunteja tai vaikka töissäkin. Mutta useiden päivien ja etenkin öiden poissaolo ja sen hyvältä tuntuminen kertoo kyllä ihmisessä olevan jotain pielessä. Meillä isäkin on kaivannut lapsiaan töissä ollessaan eikä tosiaankaan ole halunnut olla öitä poissa. [/quote] On eri asia olla vauvasta erossa ja todeta, että se ei ole itselle sietämätöntä tai erityisen epämieluisaa kuin sanoa, että erityisesti nauttii tai ihannoi ajasta erossa vauvasta. Huomaatko itse eron? Ei täällä kukaan puhunut että tuntuisi jotenkin nautinnolliselta olla erossa vauvasta. Ja mikä ihmeen ajankuva? Nykyäidit ja -isät viettävät kyllä lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan Suomen historiassa. Vai meinaatko, että menneillä sukupolvilla oli aikaa ja taloudellisia edellytyksiä toteuttaa tätä nykyistä kiintymysvanhempinormia? [/quote] Lueppas ap:n aloitus uudestaan. Hänhän nimenomaan sanoi, että olisi voinut olla vielä viisi päivää lisää poissa.. Ei kuulosta kovin kiintyneeltä. Minä en voisi olla edes miehestäni erossa noin kauaa.. Saati lapsistani! Entisvanhaan aikaan ne hoitajat olivatkin ihmisiä, jotka olivat arjessa muutenkin. Asuttiin koko suku ja naapurusto vahvoissa yhteisöissä. Nyt lapset viedään vieraalle hoitoon isoihin ryhmiin. Siinä on iso ero!
[/quote]
Tässä ketjussa ei tietääkseni ole mainittu päivähoitoa kertaakaan.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:05"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:53"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:45"] Kertoo hyvin ajankuvasta, että äidit eivät pysty edes imetysaikaa olemaan lastensa luona. Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa oleminen on niin kamalaa? Ei tosiaankaan ole normaalia tuntea hyvältä olla erossa pienestä vauvasta. Kiintymyssuhde on mennyt pieleen silloin ja hakisin kyllä apua terapiasta. On eri asia käydä asioilla muutamia tunteja tai vaikka töissäkin. Mutta useiden päivien ja etenkin öiden poissaolo ja sen hyvältä tuntuminen kertoo kyllä ihmisessä olevan jotain pielessä. Meillä isäkin on kaivannut lapsiaan töissä ollessaan eikä tosiaankaan ole halunnut olla öitä poissa. [/quote] On eri asia olla vauvasta erossa ja todeta, että se ei ole itselle sietämätöntä tai erityisen epämieluisaa kuin sanoa, että erityisesti nauttii tai ihannoi ajasta erossa vauvasta. Huomaatko itse eron? Ei täällä kukaan puhunut että tuntuisi jotenkin nautinnolliselta olla erossa vauvasta. Ja mikä ihmeen ajankuva? Nykyäidit ja -isät viettävät kyllä lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan Suomen historiassa. Vai meinaatko, että menneillä sukupolvilla oli aikaa ja taloudellisia edellytyksiä toteuttaa tätä nykyistä kiintymysvanhempinormia? [/quote] Lueppas ap:n aloitus uudestaan. Hänhän nimenomaan sanoi, että olisi voinut olla vielä viisi päivää lisää poissa.. Ei kuulosta kovin kiintyneeltä. Minä en voisi olla edes miehestäni erossa noin kauaa.. Saati lapsistani! Entisvanhaan aikaan ne hoitajat olivatkin ihmisiä, jotka olivat arjessa muutenkin. Asuttiin koko suku ja naapurusto vahvoissa yhteisöissä. Nyt lapset viedään vieraalle hoitoon isoihin ryhmiin. Siinä on iso ero!
[/quote]
Tässä ketjussa ei tietääkseni ole mainittu päivähoitoa kertaakaan.
[/quote]
Ap:n lapsihan oli sen unohdetun toisen vanhempansa, isänsä, kanssa. Ei minkään vieraan hoidettavana keskellä isoa lapsilaumaa. Jos ap olisi mies, kukaan ei olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:02"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:54"]
En nyt löytänyt äkkiseltään muuta kuin tämän, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä enemmänkin tutkimustietoa aiheesta.
Dr. John Krystal, Editor of Biological Psychiatry, commented on the study's findings: "This paper highlights the profound impact of maternal separation on the infant. We knew that this was stressful, but the current study suggests that this is major physiologic stressor for the infant."
More research is necessary to further understand the newborn response to separation, including whether it is sustained response and whether it has any long-term neurodevelopmental effects.
http://www.sciencedaily.com/releases/2011/11/111102124955.htm
[/quote]
Ei sikäli ihan osuva, että tuossa on tutkittu vain aivan vastasyntyneitä, jotka on eristetty kokonaan vanhemmistaan ja muistakin ihmisistä. Mutta kuten tuossakin todettiin, tätä on melko vaikea tutkia, kun vauvoja ei luonnollisestikaan haluta tahallaan stressata. On vaan vaikea uskoa, että oma isä olisi lapsen kehitykselle kovinkaan vahingollinen ainakaan muutaman viikon tai kuukauden ikäisenä, jolloin lapsi on ehtinyt tottua jo muihinkin kuin äitiinsä.
[/quote]
Ei ollut tosiaan ihan osuva, mutta sinne päin. Jäin nyt itse jumittamaan tuohon tutkimukseen, kun osuu ikävästi omalle kohdalle.
Onhan näitä vaikea tutkia. Kun ajatellaan vielä, että perusturvallisuus kehittyy kolmen vuoden ikään saakka, ei ero äidistä tai edes heitteillejättö ole välttämättä peruuttamaton vahinko lapselle.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:08"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:05"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:53"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:45"] Kertoo hyvin ajankuvasta, että äidit eivät pysty edes imetysaikaa olemaan lastensa luona. Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa oleminen on niin kamalaa? Ei tosiaankaan ole normaalia tuntea hyvältä olla erossa pienestä vauvasta. Kiintymyssuhde on mennyt pieleen silloin ja hakisin kyllä apua terapiasta. On eri asia käydä asioilla muutamia tunteja tai vaikka töissäkin. Mutta useiden päivien ja etenkin öiden poissaolo ja sen hyvältä tuntuminen kertoo kyllä ihmisessä olevan jotain pielessä. Meillä isäkin on kaivannut lapsiaan töissä ollessaan eikä tosiaankaan ole halunnut olla öitä poissa. [/quote] On eri asia olla vauvasta erossa ja todeta, että se ei ole itselle sietämätöntä tai erityisen epämieluisaa kuin sanoa, että erityisesti nauttii tai ihannoi ajasta erossa vauvasta. Huomaatko itse eron? Ei täällä kukaan puhunut että tuntuisi jotenkin nautinnolliselta olla erossa vauvasta. Ja mikä ihmeen ajankuva? Nykyäidit ja -isät viettävät kyllä lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan Suomen historiassa. Vai meinaatko, että menneillä sukupolvilla oli aikaa ja taloudellisia edellytyksiä toteuttaa tätä nykyistä kiintymysvanhempinormia? [/quote] Lueppas ap:n aloitus uudestaan. Hänhän nimenomaan sanoi, että olisi voinut olla vielä viisi päivää lisää poissa.. Ei kuulosta kovin kiintyneeltä. Minä en voisi olla edes miehestäni erossa noin kauaa.. Saati lapsistani! Entisvanhaan aikaan ne hoitajat olivatkin ihmisiä, jotka olivat arjessa muutenkin. Asuttiin koko suku ja naapurusto vahvoissa yhteisöissä. Nyt lapset viedään vieraalle hoitoon isoihin ryhmiin. Siinä on iso ero!
[/quote]
Tässä ketjussa ei tietääkseni ole mainittu päivähoitoa kertaakaan.
[/quote]
Ap:n lapsihan oli sen unohdetun toisen vanhempansa, isänsä, kanssa. Ei minkään vieraan hoidettavana keskellä isoa lapsilaumaa. Jos ap olisi mies, kukaan ei olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
[/quote]
No ei kyllä ole normaalia, että noin pienen vauvan isäkään olisi poissa kotoa ja varsinkin vielä nauttisi siitä. No tietysti av mammojen miehet voi sellaisia olla, aika roskasakkiahan täällä tuntuu liikkuvan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lukea kirja Pienen lapsen sosiaalisuus. Eli on tutkittu että vauva ei kestä pitkää eroa ensisijaisesta kiintymyksen kohteesta eli siitä vanhemmasta joka on lapsen kanssa päivät kotona. Yli 90% vauvoista valitsee täksi primääri kiintymyksen kohteeksi äidin eli äiti ja isä eivät ole vauvalle samassa asemassa vaikka vauva toki kiintyy myös isään. Vauva erottaa alusta asti isän ja äidin toisistaan ja kiintyy heihin eri tavoin ja valitsee vauvaa pääasiallisesti hoitavan vanhemman ensisijaiseksi kiintymyksen kohteeksi.
Vauva rakentaa käsityksen itsestään ja minuudestaan peilaten tähän ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ja vauva luulee noin 5kk ikään asti olevansa sama henkilö kiintymyksen kohteen kanssa.
Pitkät erot äidistä ovat siis vauvalle todella ahdistava kokemus vaikka isä olisi paikalla. Siis olettaen että äiti hoitaa normaalisti lasta kotona päivät. Vauva ei ymmärrä aikaa eikä syytä miksi äiti yhtä äkkiä häviää. Kokemus on vauvalle ahdistava ja puhutaan vauvan putoamisen tunteensa. Hän kadottaa käsityksen itsestään kun lähin hoitaja häviää. Päivä kaksikin voi tuntua vauvasta ikuisuudelta koska mitään ajantajua ei ole. Tunnetta voi verrata siihen jos aikuinen ihminen saa paniikkikohtauksen.
Ylipäätään alle 1v lapsen lähin hoitaja ei saisi vaihtua eikä alle 1v lapsi kestä kodin ulkopuolista hoitoa. Tämä johtuu siitä että 1 elinvuoden tärkein kehitystehtävä on turvallisen kiintymyssuhteen luominen joka ottaa oman aikansa. Lapsi tarvitsee tarpeeksi aikaa ja kokemuksia ennen kuin kiintymyssuhde rakentuu. Siksi ei ole hyväksi jos äiti hoitaa ensin lasta 6kk, sitten isä 6kk ja taas äiti. Juuri kun kiintymyssuhde on alkanut kehittyä, häviääkin kiintymyksen kohde suureksi osaksi päivää. Pieni lapsi tarvitsee ihmissuhteilta pysyvyyttä eikä vauva pysty ylläpitämään muistikuvaa vanhemmasta pitkiä aikoja.
Yksi syy siihen miksi masennus ja erilaiset psyykkiset ongelmat ovat niin yleisiä, on häiriöt näissä lapsuuden ja vauva iän kiintymussuhteissa ja niiden turvallisuudessa. Ihminen voi olla ulospäin normaali ja jopa menestynyt mutta nämä lapsuuden traumat oireilee niin monella tapaa.
Olen tähän asiaan todella perehtynyt ja kirjallisuutta lukenut, mobiililla vaan jotenkin vaikea kirjoittaa
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:13"]
Kannattaa lukea kirja Pienen lapsen sosiaalisuus. Eli on tutkittu että vauva ei kestä pitkää eroa ensisijaisesta kiintymyksen kohteesta eli siitä vanhemmasta joka on lapsen kanssa päivät kotona. Yli 90% vauvoista valitsee täksi primääri kiintymyksen kohteeksi äidin eli äiti ja isä eivät ole vauvalle samassa asemassa vaikka vauva toki kiintyy myös isään. Vauva erottaa alusta asti isän ja äidin toisistaan ja kiintyy heihin eri tavoin ja valitsee vauvaa pääasiallisesti hoitavan vanhemman ensisijaiseksi kiintymyksen kohteeksi. Vauva rakentaa käsityksen itsestään ja minuudestaan peilaten tähän ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ja vauva luulee noin 5kk ikään asti olevansa sama henkilö kiintymyksen kohteen kanssa. Pitkät erot äidistä ovat siis vauvalle todella ahdistava kokemus vaikka isä olisi paikalla. Siis olettaen että äiti hoitaa normaalisti lasta kotona päivät. Vauva ei ymmärrä aikaa eikä syytä miksi äiti yhtä äkkiä häviää. Kokemus on vauvalle ahdistava ja puhutaan vauvan putoamisen tunteensa. Hän kadottaa käsityksen itsestään kun lähin hoitaja häviää. Päivä kaksikin voi tuntua vauvasta ikuisuudelta koska mitään ajantajua ei ole. Tunnetta voi verrata siihen jos aikuinen ihminen saa paniikkikohtauksen. Ylipäätään alle 1v lapsen lähin hoitaja ei saisi vaihtua eikä alle 1v lapsi kestä kodin ulkopuolista hoitoa. Tämä johtuu siitä että 1 elinvuoden tärkein kehitystehtävä on turvallisen kiintymyssuhteen luominen joka ottaa oman aikansa. Lapsi tarvitsee tarpeeksi aikaa ja kokemuksia ennen kuin kiintymyssuhde rakentuu. Siksi ei ole hyväksi jos äiti hoitaa ensin lasta 6kk, sitten isä 6kk ja taas äiti. Juuri kun kiintymyssuhde on alkanut kehittyä, häviääkin kiintymyksen kohde suureksi osaksi päivää. Pieni lapsi tarvitsee ihmissuhteilta pysyvyyttä eikä vauva pysty ylläpitämään muistikuvaa vanhemmasta pitkiä aikoja. Yksi syy siihen miksi masennus ja erilaiset psyykkiset ongelmat ovat niin yleisiä, on häiriöt näissä lapsuuden ja vauva iän kiintymussuhteissa ja niiden turvallisuudessa. Ihminen voi olla ulospäin normaali ja jopa menestynyt mutta nämä lapsuuden traumat oireilee niin monella tapaa. Olen tähän asiaan todella perehtynyt ja kirjallisuutta lukenut, mobiililla vaan jotenkin vaikea kirjoittaa
[/quote]
Entäs jos lapsi tottuu alusta alkaen siihen isäänkin, eikä tämä tule minään yhtäkkisenä yllärinä mukaan? Osaatko sanoa, minkälaisiin tutkimuksiin esimerkiksi tuo kirja perustuu? Kirjojahan sinänsä voi kirjoittaa kuka tahansa omien ajatustensa pohjalta. Kiinnostaisi vaikkapa vertailu pitkien äitiyslomien maan ja lyhyiden äitiyslomien maan välillä. Pelkästään tämän pohjaltahan Suomen pitäisi olla mallimaa mielenterveysasioissa, mutta kyllä meillä silti taitaa olla aika korkeat itsemurha- ja masennusluvut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue kirja jos asia kiinnostaa. Suurin osa täälläkään vastanneista ei ole asiaan yhtään perehtyneitä, vaan vastaukset on omien asenteiden värittämiä mutu heittoja.
On vauva isäänkin kiintynyt mutta yli 90% tapauksista äiti on ensisijainen kiintymyksen kohde. Biologiaa ei pysty muuttamaan vaikka kuinka raivokkaasti halutaan puolustaa tasa-arvoa. Isän merkitys kasvaa myöhemmin mutta vauva tarvitsee etenkin äidin läsnäoloa jotta vauvan minuus ja perusturva rakentuu.
Isän ja vauvan välistä suhdetta on ylipäätään tutkittu hyvin vähän kuten myös isän merkitystä vauva-aikana lapselle. Tutkimukset on olleet hyvin äiti vauva painotteisia.
Ja tuon kirjan on kirjoittanut Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen jonka teoksia on myös palkittu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:22"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:13"]
Kannattaa lukea kirja Pienen lapsen sosiaalisuus. Eli on tutkittu että vauva ei kestä pitkää eroa ensisijaisesta kiintymyksen kohteesta eli siitä vanhemmasta joka on lapsen kanssa päivät kotona. Yli 90% vauvoista valitsee täksi primääri kiintymyksen kohteeksi äidin eli äiti ja isä eivät ole vauvalle samassa asemassa vaikka vauva toki kiintyy myös isään. Vauva erottaa alusta asti isän ja äidin toisistaan ja kiintyy heihin eri tavoin ja valitsee vauvaa pääasiallisesti hoitavan vanhemman ensisijaiseksi kiintymyksen kohteeksi. Vauva rakentaa käsityksen itsestään ja minuudestaan peilaten tähän ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ja vauva luulee noin 5kk ikään asti olevansa sama henkilö kiintymyksen kohteen kanssa. Pitkät erot äidistä ovat siis vauvalle todella ahdistava kokemus vaikka isä olisi paikalla. Siis olettaen että äiti hoitaa normaalisti lasta kotona päivät. Vauva ei ymmärrä aikaa eikä syytä miksi äiti yhtä äkkiä häviää. Kokemus on vauvalle ahdistava ja puhutaan vauvan putoamisen tunteensa. Hän kadottaa käsityksen itsestään kun lähin hoitaja häviää. Päivä kaksikin voi tuntua vauvasta ikuisuudelta koska mitään ajantajua ei ole. Tunnetta voi verrata siihen jos aikuinen ihminen saa paniikkikohtauksen. Ylipäätään alle 1v lapsen lähin hoitaja ei saisi vaihtua eikä alle 1v lapsi kestä kodin ulkopuolista hoitoa. Tämä johtuu siitä että 1 elinvuoden tärkein kehitystehtävä on turvallisen kiintymyssuhteen luominen joka ottaa oman aikansa. Lapsi tarvitsee tarpeeksi aikaa ja kokemuksia ennen kuin kiintymyssuhde rakentuu. Siksi ei ole hyväksi jos äiti hoitaa ensin lasta 6kk, sitten isä 6kk ja taas äiti. Juuri kun kiintymyssuhde on alkanut kehittyä, häviääkin kiintymyksen kohde suureksi osaksi päivää. Pieni lapsi tarvitsee ihmissuhteilta pysyvyyttä eikä vauva pysty ylläpitämään muistikuvaa vanhemmasta pitkiä aikoja. Yksi syy siihen miksi masennus ja erilaiset psyykkiset ongelmat ovat niin yleisiä, on häiriöt näissä lapsuuden ja vauva iän kiintymussuhteissa ja niiden turvallisuudessa. Ihminen voi olla ulospäin normaali ja jopa menestynyt mutta nämä lapsuuden traumat oireilee niin monella tapaa. Olen tähän asiaan todella perehtynyt ja kirjallisuutta lukenut, mobiililla vaan jotenkin vaikea kirjoittaa
[/quote]
Entäs jos lapsi tottuu alusta alkaen siihen isäänkin, eikä tämä tule minään yhtäkkisenä yllärinä mukaan? Osaatko sanoa, minkälaisiin tutkimuksiin esimerkiksi tuo kirja perustuu? Kirjojahan sinänsä voi kirjoittaa kuka tahansa omien ajatustensa pohjalta. Kiinnostaisi vaikkapa vertailu pitkien äitiyslomien maan ja lyhyiden äitiyslomien maan välillä. Pelkästään tämän pohjaltahan Suomen pitäisi olla mallimaa mielenterveysasioissa, mutta kyllä meillä silti taitaa olla aika korkeat itsemurha- ja masennusluvut.
[/quote]
Samoja asioita minäkin ihmettelen. Arkihavainnot eivät lainkaan tue näitä väitteitä, joiden mukaan alle 1-vuotiaan hoitaja ei saisi vaihtua eikä sen ikäinen kestäisi kodin ulkopuolista hoitoa. Toki voi aina vedota siihen, että henkiset vauriot ja traumat eivät näy ulospäin, mutta siinä vaiheessa päättely on aika huteralla pohjalla. Täytyy olla jokin empiirinen mielekäs mittari, mihin näitä väitteitä peilaa. Muuten tuo on pelkkää tieteen kaapuun verhottua poliittisen agendan ajamista.
Löysinpä mielenkiintoisen ketjun! Asia on ajankohtainen, minulla on 5kk ikäinen lapsi ja olen lähdössä tässä kuussa kolmeksi yöksi ulkomaille hurvittelumatkalle. Tätä ennen olen ollut työmatkalla, kun vauva oli reilun kuukauden. Olin kaksi yötä pois, enkä ikävöinyt vauvaa. Nyt odotan innolla uutta matkaa ja olen itsekin saanut kummastelevia kommentteja "en minä ainakaan voi olla vauvasta erossa kuin tunnin ilman fyysistä tuskaa". Vauva on ollut tämän ajan toisen vanhempansa kanssa, enkä usko parin päivän poissaolon jättävän mitään pysyviä traumoja.Minäkään en imetä, joten osittain tuo fyysinen kipu johtuu varmaan siitäkin, että rinnat tukkeutuvat maidosta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvin selkeä mittari on lapsen aivojen stressitaso joka nousee päiväkodissa isoissa lapsiryhmissä. Serotoniinin nousu voidaan havannoida hyvin tarkkaan että kuinka monen hoitotunnin jälkeen nousee tms.
Mutta minusta taas on ihan vitsi kun vanhemmat pokkana heittävät että laitoinpa 9kk lapseni tarhaan ja hyvin pärjäsi tai olinpa vauvastani viikon erossa eikä ikävöinyt ja kaikki meni hyvin. Siis niin uskomatonta tyhmyyttä ja itsekkyyttä.
Lapsi kun ei tietyssä iässä pysty ja osaa ilmaista pahaa oloaan ja ahdistustaan eikä se aina ulospäin näy. 3v osaa jo protestoida mutta pienempi lapsi ei ja on aivan väärä päätelmä että tällöin pieni lapsi kesti ongelmitta eron.
Mitä jos ei vaan arvosteltais ketään eikä kenenkään äitiyttä? Toinen pystyy, toinen ei. Kaikki on erilaisia ja annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 01:42"]
No hyvin selkeä mittari on lapsen aivojen stressitaso joka nousee päiväkodissa isoissa lapsiryhmissä. Serotoniinin nousu voidaan havannoida hyvin tarkkaan että kuinka monen hoitotunnin jälkeen nousee tms. Mutta minusta taas on ihan vitsi kun vanhemmat pokkana heittävät että laitoinpa 9kk lapseni tarhaan ja hyvin pärjäsi tai olinpa vauvastani viikon erossa eikä ikävöinyt ja kaikki meni hyvin. Siis niin uskomatonta tyhmyyttä ja itsekkyyttä. Lapsi kun ei tietyssä iässä pysty ja osaa ilmaista pahaa oloaan ja ahdistustaan eikä se aina ulospäin näy. 3v osaa jo protestoida mutta pienempi lapsi ei ja on aivan väärä päätelmä että tällöin pieni lapsi kesti ongelmitta eron.
[/quote]
Mutta nyt oli puhe pitkäkestoisista yksilö-/väestötason vaikutuksista, ei välittömistä stressihormonitasomuutoksista, joita on mitattu sylkitestein päiväkodissa. Minkälaisia pitkittäistutkimuksia aiheesta on? Koko päivähoitokeskustelu menee nyt vähän ohi aiheesta. Puhe on varhaisen kiintymyssuhteen luonteesta ja puutteellisen suhteen myötä tapahtuvista vaurioista/niiden todentamisesta.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:45"]
Kertoo hyvin ajankuvasta, että äidit eivät pysty edes imetysaikaa olemaan lastensa luona. Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa oleminen on niin kamalaa? Ei tosiaankaan ole normaalia tuntea hyvältä olla erossa pienestä vauvasta. Kiintymyssuhde on mennyt pieleen silloin ja hakisin kyllä apua terapiasta. On eri asia käydä asioilla muutamia tunteja tai vaikka töissäkin. Mutta useiden päivien ja etenkin öiden poissaolo ja sen hyvältä tuntuminen kertoo kyllä ihmisessä olevan jotain pielessä. Meillä isäkin on kaivannut lapsiaan töissä ollessaan eikä tosiaankaan ole halunnut olla öitä poissa.
[/quote]
naulan kantaan. Olen täysin samaa mieltä!
Outoja kysymyksiä, kuten "PYSTY olemaan erossa vauvasta" , yhtä lapsellista kuin vaikkapa "pysty olemaan syömättä 5 päivää äitinä"!
Että urheutta näin kuulutetaan, kun pystyy leikkimään vauvallaan - hänen välttämättömillä elintärkeillä tarpeillaan. Vaikka ei rinnoista maitoa tulisikaan, on vauva RIIPPUVAINEN emonsa läheisyydestä.
Mm. lastenpsykiatria todistaa, että vauva on symbioosissa äitiinsä n. 3-4 vuotta ja siis irroittautuminen on noiden vuosien välillä. On surullista, että tämän päivän nuoret äidit eivät ole saaneet tunnemuistiinsa oman äidin antamaa luonnollista hoivaa ensimmäiset elinvuotensa. Eivät siis voi ammentaa muististaan luonnostaan vauvansa hoito-oppia . Heidän vanhempansa harhautettiin pois luonnollisesta ihmiselle kuuluvasta pesimisrauhasta. Se on ihmisen ensimmäisten elinvuosien automaattinen luonnonmukainen oikeus. Koulu opettaa vuosikaudet naisille kaikenmaailman huuhaat, mutta estää visusti palauttamasta elämisen tärkeimmät opit. Sen, miten jokaisen äidin velvollisuuteen kuuluu rakastaen hoitaa lastaan tämän ensimmäiset elinvuodet. On kadotettu elämänilon alkulähde. Sitä iloa ei voi koskaan lapselle korvata. Tärkein rakkaudenoppi jää lapselta pysyvästi saamatta.
On varmaan jo mainittu, mutta kaikki ei pysty imettämään. Onko hän siis huono äiti kun ei ole vähän väliä työntämässä tissiä vauvan suuhun?
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 10:04"]Tästähän tuli suosittu ketju. Kiitos kommenteista! Haluaisiko joku vielä tarkentaa, miksi vauvasta erossa oleminen tuntuu niin mahdottomalta? Pelkäättekö, että jotain tapahtuu vai mitä?
Ap
[/quote]
Se on enemmän tunne kuin järki juttu. Ymmärsin ja tajusin järjen tasolla kyllä että vauvalla ei ole mitään hätää isän tai isovanhempien hoidossa. Mutta silti oli kamala ikävä ja ajatukset kuitenkin koko ajan vauvassa. Elin silti normaalia elämää, kävin kaupassa ja kampaajalla ilman vauvaa, mutta yökylään lapsemme meni eka kerran vasta hieman yli kaksi vuotiaana. En olisi "pystynyt " aikaisemmin. En siis imettänyt kuin osittain 4 kk, joten sen puolesta olisin voinut olla vauvasta erossa. Mutta jotenkin ei halunnut missata hetkeäkään vauva-ajasta.
En pysty olemaan noin pitkiä aikoja, ei vaan tuntuisi hyvältä.
Olin kyllä tekemässä pari työkeikkaa, kun vauva oli 4 kk:n ikäinen. Tuolloin jouduin olemaan 7 tuntia
putkeen kerrallaan pois ja se tuntui jo vähän liian pitkältä ajalta, myös imetyksen näkökulmasta.
Nyt sama lapsi on 2-vuotias, enkä ole raskinut olla hänestä yli yhtä vuorokautta kerrallaan erossa. Onko tämä jotenkin outoa tai väärin?
Alan kaivata lasta liikaa, jos olen tosi pitkiä aikoja hänestä erossa.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 00:54"]
En nyt löytänyt äkkiseltään muuta kuin tämän, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä enemmänkin tutkimustietoa aiheesta.
Dr. John Krystal, Editor of Biological Psychiatry, commented on the study's findings: "This paper highlights the profound impact of maternal separation on the infant. We knew that this was stressful, but the current study suggests that this is major physiologic stressor for the infant."
More research is necessary to further understand the newborn response to separation, including whether it is sustained response and whether it has any long-term neurodevelopmental effects.
http://www.sciencedaily.com/releases/2011/11/111102124955.htm
[/quote]
Ei sikäli ihan osuva, että tuossa on tutkittu vain aivan vastasyntyneitä, jotka on eristetty kokonaan vanhemmistaan ja muistakin ihmisistä. Mutta kuten tuossakin todettiin, tätä on melko vaikea tutkia, kun vauvoja ei luonnollisestikaan haluta tahallaan stressata. On vaan vaikea uskoa, että oma isä olisi lapsen kehitykselle kovinkaan vahingollinen ainakaan muutaman viikon tai kuukauden ikäisenä, jolloin lapsi on ehtinyt tottua jo muihinkin kuin äitiinsä.