Ettekö te muka "pysty" olemaan vauvastanne erossa?

Yksi päivä erossa vastaa vauvalle kuukautta. Ja vauva kiintyy vain ihmiseen joka tätä hoitaa. Tämä on hyvä tietää kun tekee päätöksiä "omasta ajasta", mielellään jo ennen kuin tekee yhtään lasta.

Ap ei tosiaan tainnut imettää, se selittää paljon. Imetyshormonit vaikuttaa niin, että äitiä ahdistaa olla vauvasta erossa (+fyysinen vaikeus, kun rintoja ei saa tyhjennettyä kunnolla). Mulla helpottui yön yli -reissujen teko heti kun lopetin imetyksen (myös henkinen puoli)!

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:18"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:10"]

Viis päivää on ihan liikaa olla erossa 3kk vauvasta. :D mutta provohan tää just sen takia onkin. Ei kukaan äiti muuta kuin pakolla ole erossa noin pienestä vauvasta.

[/quote]

Minä olin oikein mielelläni, varasin matkan vauvan ollessa kuukauden :) Olin siis ystäväni kanssa.

Aika 50-50 taitavat mielipiteet jakautua.

Ap

[/quote]

Mitä enemmän vauvasta on erossa, sen parempi. Ei kiinny liikaa ja ei sure, jos sille sattuu jotain.
[/quote]
Ja miksi edes tehdä lasta johon ei halua kiintyä? Lapsiparat, ei voi muuta sanoo.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:17"]Jaa, mä palasin koulunpenkille kun äitiysrahakausi loppui eli kun lapsi oli n. 3kk, isä jäi vanhempainvapaalle n. 7kk ajaksi. Ei ongelmia, imetyskin jatkuin yli vuoden ikään....
[/quote]
Jos et ollut ympäri vuorokauden koulussa niin eihän tuo ole yhtään sama asia!

Ja hyvin sujuvasti sivuutetaan ne momentit missä mainitaan muiden maiden LYHYEMMÄT äitiysvapaat.

 Kumma että vaikka Suomessa on pitkät vanhempainvapaat tms niin silti masennus tilastoissa olemme kärjessä

 Johtuiskohan liian kiinteestä ÄITIsuhteesta?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:28"]

Äärimmäinen pakkotilanne saisi olla, en halua, enkä koe tarvetta olla vauvasta erossa lenkkiä/ kauppareissua tms kauempaa. Vauvan kuuluu olla äitinsä kanssa, (ja syödä rintaa, aina halutessaan)ei ihme että nykyään kaikenlaisia sekopäitä maailma puolillaan, kun perusturvallisuus horjutetaan jo elämän ensi kuukausina. Vauva on vauva vain vähän aikaa, itsensä toteuttamiselle on kyllä aikaa myöhemminkin.

[/quote]

Jaa, mä varmaan voinkin sitten lopettaa ton ipanan kasvatuksen kun sekopää siitä tulee kummiskin. Ja ajatella, vain sen takia että isä onkin ollut se "päähuoltaja" vauvaiässä.

Äidit nostavat itseään aivan liikaa jalustalle. Ette te korvaamattomia ole.
[/quote]

Vauva ei osaa kiintyä kuin yhteen hänelle tärkeimpään henkilöön. Se voi aivan yhtä hyvin olla vauvan isä. Olennaista olisi, että tämä vauvalle tärkein henkilö olisi vauvalle läsnä melkeinpä koko ajan. Pieni vauva ei ymmärrä olevansa erillinen henkilö ensisijaisesta hoivaajastaan.

Etkö tiedä, että lapsen kehitykselle on tärkeää varhainen kiintymyssuhde? Missä se on, jos äiti voi tyytyväisenä olla vauvastaan erossa päivä- ja viikkotolkulla?

Minulla syntyi kiintymyssuhde vauvaan vasta joskus vauvan ollessa puolivuotias. Parin kuukauden ikäisestä vauvasta olisin hyvinkin voinut olla useita päiviä erossa. Nyt lapsi on kaksivuotias ja olen huolesta soikeana, jos esim. käyn yksin kaupassa, vaikka tiedänkin, että mieheni on hyvä isä.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:06"]

Kun aina lukee/kuulee noita juttuja, että "en olisi raaskinut olla vauvasta hetkeäkään erossa". Minä 3kk vauvan äiti palasin juuri viiden päivän matkalta ja olisin hyvin mieluusti jäänyt vielä toiseksi viideksi päiväksi, niin ihanaa oli välillä olla kotoa pois...

[/quote]

Miksi pitäisi? Miksi olet ylpeä siitä? Oletko tietoinen vauvan psyyken kehityksestä? Jos olisit, et olisi ollut poissa kuin pakon edessä, etkä kyselisi täällä tuollaisia.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:21"]

Miksi täällä hehkuttaa, että on erossa vauvasta? Siis sun lapset on varmaan niitä jotka kasvattaa itse itsensä kun ei ole aikuista. Tai oletko vain empatiakyvytön? Anoppi jätti lapsensa kans mielellään hoitoon kun lähti ryypylle. Mieheni oli 5-vuotiaana ilman ruokaa hotellissa yksin. Kun äidillä piti olla taas omaa aikaa...

[/quote]Meillä isä hoitaa yhtä hyvin kuin äiti. Ei ole vain äidin apulainen, niin kuin monissa perheissä.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:14"]

Mä en pystyisi olemaan noin monta päivää noin pienen vauvan luota siksi, että uskon että se ei ole vauvalle hyväksi. Ikävän puolesta voisin kyllä ollakin, ei mulle ole koskaan tuottanut tuskaa olla muutamia päiviä erossa lapsista, päinvastoin ihanaa lomaa yleensä. Eli en jättäisi noin pientä koska vauva kärsisi siitä, minä en.

[/quote]

Mulla sama. Nimenomaan. Minusta voi ajatella lasta, ja pysyä siksi vauvan luona, mutta se ei todellakaan tarkoita, että tekisin sen ITSENI vuoksi. Kun tulin äidiksi se vaati päin vastoin hieman opettelua muistamaan, että on se vauva. Ihan epänormaalia itse jotenkin maadottua sen vauvan kautta.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:31"]

Pienen vauvan kanssa nyrkkisääntönä voi pitää, että vauva voi olla erossa ensisijaisesta hoivaajastaan niin monta tuntia kuin ikää kuukausina +2h. Eli esim 3kk vauva 5h. Tämä on se aika, jonka vauva kykenee pitämään mielessään kuvan tästä ensisijaisesta hoitajastaan. Muuten vauva voi tuntea äidin hylänneen hänet. Kiintymyssuhde kehittyy jo alle puolivuotiailla. Liekö ap tätä koulukuntaa, että "koko kylä kasvattaa"? Näitä, jotka ylpeilee myöhemmin, että oma vauva ei vierasta yhtään, lähtisi ruokakaupastakin kenen tahansa hymyilevän mummelin mukaan...

[/quote]

Mun äiti oli. Mokomakin paskiainen.

En todellakaan pystynyt tai halunnut olla tuon ikäisestä vauvasta noin pitkään erossa. Nyt lapsi on 2,5v ja edelleenkään en halua olla yötä erossa. Pian menen synnyttämään toista ja sitten on pakko olla erossa pidempään, hieman jännittää.

Vauvavuosi menee loppupeleissä aika nopeasti ohi. Yhteiskunta mahdollistaa vapaat töistä/opinnoista ja keskittymisen vauvaan. Niitä äkkilähtöjä ehtii naisporukassa ottamaan ihan muutaman vuoden päästäkin.
Näitä on hyvä miettiä, ennen kuin tekee lapsia. Osaa äideistä ohjaa vauvan luo hormonit, osaa järkeily. Osa taas jatkaa elämäänsä kuten aiemminkin ollessaan lapseton, sillä onhan se vauvanhoito niin kuluttavaa, että pieni loma on aina tarpeen? Ja on kauhea ajatus, että se vauva saattaisi olla riippuvainen äidin läsnäolosta...

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:21"]

Miksi täällä hehkuttaa, että on erossa vauvasta? Siis sun lapset on varmaan niitä jotka kasvattaa itse itsensä kun ei ole aikuista. Tai oletko vain empatiakyvytön? Anoppi jätti lapsensa kans mielellään hoitoon kun lähti ryypylle. Mieheni oli 5-vuotiaana ilman ruokaa hotellissa yksin. Kun äidillä piti olla taas omaa aikaa...

[/quote]

Mieheni kertoi, että hän kysyi jossain vaiheessa mummoltaan, että kuka on hänen äiti, kun ei tiennyt, kuka häntä hoitaneista naisista on hänen äitinsä. On varmaan aika päivänselvää, ettei ole pahemmin autellut äitiään, kun äitinsä on nyt huonossa kunnossa

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:41"]

Minulla syntyi kiintymyssuhde vauvaan vasta joskus vauvan ollessa puolivuotias. Parin kuukauden ikäisestä vauvasta olisin hyvinkin voinut olla useita päiviä erossa. Nyt lapsi on kaksivuotias ja olen huolesta soikeana, jos esim. käyn yksin kaupassa, vaikka tiedänkin, että mieheni on hyvä isä.

[/quote]

Mulla ei ole syntynyt vieläkään. Lapset on 5- ja 7-vuotiaat. Ei varmaan koskaan synnykään. Jos siis kriteeri se, että ei voisi tai tahtoisi olla erossa heistä. Mä voisin ihan hyvin olla. Tunnen itseni ihan paskaksi tämän takia.

Minä olin ulkomaanreissulla kun nuorimmaiseni oli 5kk:n ikäinen. Muistaakseni olin reissussa 3 päivää eli pitkän viikonlopun. Oli aivan ihanaa aikaa, toki perhe oli usein mielessä, mutta mitään varsinaista ikävää en kyllä tuntenut. Oli mahtavaa kun ei ollut raskausmahaa ja sain nukkua pari yötä hotellissa niin pitkään kuin halusin. Lapset olivat isänsä kanssa kotona, parhaassa mahdollisessa hoidossa. Ja ei, en imettänyt. Luulen, että se selittää paljon, vaikka en muutoinkaan ole mikään kiintymysvanhemmuus-fani. En myöskään voisi kuvitella viettäväni koko kesälomaa tiiviisti mieheni kanssa, oman ajan ja tilan tarve on aina ollut minulla suuri. Ja ei. En koe olevani mitenkään parempi tai huonompi äiti kuin muutkaan. Ihmiset nyt vain ovat erilaisia.

mieheni on myös tällä hetkellä koti-isänä lasten kanssa ja minä olen töissä. Näin on menty jo vuosi. Meille tämä järjestely sopii oikein mainiosti, vaikka yllättävän paljon tulee silmienpyörittelyä ihan fiksuilta ja koulutetuiltakin ihmisiltä. 

No en todellakaan olisi halunnut olla viittä päivää erossa pienestä vauvastani. Mun vauva on jo puolitoistavuotias, enkä edelleenkään voisi edes kuvitella olevani tyytyväisenä melkein viikon lomamatkalla kavereiden kanssa. Kyllä ikävä olisi ihan järjetön, vaikka tietäisin hänen olevan hyvässä hoidossa isänsä kanssa. Eikä tässä mitään imetyshormoneja enää ole. Yön yli lapsi on ollut kyllä mummulassa hoidossa, ehkä 2 päivää voisin jotenkin kuvitella olevani erossa hänestä nyt tässä vaiheessa.

En myöskään periaatteellisesti olisi lapsestani erossa. Minä, mies ja lapsi olemme perhe, jossa eletään koko perhe samaa elämää ja jaetaan ilot ja surut ja lomamatkat. Ja näin ollaan tehtykin ja kivaa on ollut :)

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:41"]

Minulla syntyi kiintymyssuhde vauvaan vasta joskus vauvan ollessa puolivuotias. Parin kuukauden ikäisestä vauvasta olisin hyvinkin voinut olla useita päiviä erossa. Nyt lapsi on kaksivuotias ja olen huolesta soikeana, jos esim. käyn yksin kaupassa, vaikka tiedänkin, että mieheni on hyvä isä.

[/quote]

Mulla ei ole syntynyt vieläkään. Lapset on 5- ja 7-vuotiaat. Ei varmaan koskaan synnykään. Jos siis kriteeri se, että ei voisi tai tahtoisi olla erossa heistä. Mä voisin ihan hyvin olla. Tunnen itseni ihan paskaksi tämän takia.

[/quote]

Älä turhaan koe syyllisyyttä. Ihmiset ovat erilaisia. Ei se ikävöinnin määrä ole mikään äitiyden mittari. Muut jutut ovat moninverroin tärkeämpiä. Vaikka nyt joku lastensa rakastaminen ja hyvä hoitaminen. Relaa vähän.

Kun lapsi oli alle 1 v mulla oli yhtenä iltana viikossa pari tuntia aikaa omalle harrastukselle. Kaiken muun ajan hoidin vauvaa käytännössä yksin, mies auttoi välillä. Voin kertoa, että olin oikein onnellinen kun sain tuon vapaahetkeni enkä tuona aikana ollut mitenkään huolissani tai ikävöinyt vauvaa. Mun kiintymisessä lapseeni ei ole kyllä mitään vikaa. Ei normaali kiintymyssuhde tarkoita sitä, ettei lasta voi hetkeksi päästää silmistään.